Mainos

Jonne Virtanen – Monsterimonni

  • 540 767
  • 1 790

Undrafted

Jäsen
Pelaaja on kuitenkin nähdäkseni liigatasolla enemmän ammattilaisurheilija, kuin mikä tahansa palkansaaja.
Palkansaajissakin on eroa sekä työnantajissa. Ammattilaisurheilussakin on eroa puhutaanko yksilölajin kaverista vai joulkueurheilijasta.

Olisi mielenkiintoista tietää millaisia pykäliä liigajoukkueiden tekemissä sopimuksissa on pelaajan käytöksen osalta.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Mutta mitä tulee tuohon itse Jonnen helvetilliseen dokaamiseen, herää kysymys... missä niitä on nyt sitten nähty/todennettu? Tarkoitan siis tätä palstalaisten mielestä umpijuopon kännäämistä.

SaiPassa mm. pelasi krapulassa ja harjoitteli humalassa. Työsuhde päättyi, kun kävi käsiksi johonkin sikariportaan kaveriin(?) ilmeisesti pikkupäissään toimistolla. Jyväskylän ajoillaan tuo oli aina turpa täynnä keskustassa todella tiheään. Sitten näitä muutamia TPS-aikaisia seikkailuja on myös, mikä osoittaa, että meno tuskin on hirveästi muuttunut.

En tiedä, laskisinko Jonnea alkoholistiksi, mutta ongelma alkoholi hänelle taitaa näyttävästi olla. Alkoholistiksi yleensä lasken ne, joille juominen aiheuttaa huomattavaa haittaa joko työssä tai ihmissuhteissa. Ilmeisesti harjoittelu ja pelit ovat menneet ihan asianmukaisesti, mutta lasketaanko nämä potkut kuinka paljon alkoholin piikkiin, jollei kokonaan? Ja kyllähän uhreilijalla varsinkin saattaa filmin poikki vetäminen tuntua kropassa jopa yli viikon, mikä haittaa suoriutumista.

Kaikkeahan emme tiedä tilanteesta, emme edes Jonnen juomatottumuksia. Esillä olevien tietojen perusteella kuitenkin Occamin partaveitsellä hieman sivaltaen vaikuttaa siltä, että alkoholi on ko. pelaajalle ongelma ja sen seurauksena on mm. nyt potkutkin saanut, kun ei ole pystynyt olemaan ilman useilla(!) edustusreissuilla. Onko tilanne lainmukainen? Sitä emme vielä tiedä, mutta ilman muutamia otsikoihin nousseita (ja kenties niistä poisjääneitä) ryypiskelyitä Jonne aloittaisi tänään kautensa TPS:n paidassa. En siis ota kantaa, että onko TPS toiminut lakien puitteissa, vaan siihen, että onko alkoholi aiheuttanut merkittäviä ongelmia hänelle työelämässä.

Positiivista tässä tapauksessa on se miten hyvin Tanskan tapahtumat ovat pysyneet joukkueen sisällä. Media ja palstaveljet täällä ovat täysin pihalla mitä Juuteissa tapahtui.

Uskallan väittää, että useampikin palstalainen tietää, että mitä on tapahtunut. Toiset kohtelevat kuitenkin kiekkoilevia läheisiään samalla tavalla kuin muitakin, eli eivät huutele heidän asioistaan eteenpäin.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
SaiPassa mm. pelasi krapulassa ja harjoitteli humalassa. Työsuhde päättyi, kun kävi käsiksi johonkin sikariportaan kaveriin(?) ilmeisesti pikkupäissään toimistolla. Jyväskylän ajoillaan tuo oli aina turpa täynnä keskustassa todella tiheään. Sitten näitä muutamia TPS-aikaisia seikkailuja on myös, mikä osoittaa, että meno tuskin on hirveästi muuttunut.

Tässäkin huomioitava se seikka, että miten perhe on voinut muuttaa miestä noilta ajoilta. Omissa tutuissani löytyy sellaisia, jotka ovat unohtaneet, mitä olikaan se "parilla" käyminen, koska keskittyminen on siirtynyt perheeseen. Sitten kun lähtevät ulos, lähtee se sittenkin herkemmin lapasesta kuin mitä saattoivat olettaa tai muistivat takavuosilta.

Toki seuraa ja työnantajaa on kunnioitettava.
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En oikein vieläkään ymmärrä, että miten Seura olisi muka tämän voinut tiedottaa toisin. Mielestäni tämä oli juuri oikein hoidettu. Mitä Monnin tarinaan tulee, niin se on toinen puoli asiasta eikä ainakaan henkilökohtaisesti herätä ollenkaan luottamusta. Irtopisteethän hän tuolla ulostulolla massalta kuitenkin keräsi. Tarkempi puinti jatkuu sitten toisaalla.

Ammattimaisesti: (tässä versiossa nyt oletuksena että Tanskasta kantautuneiden tietojen jälkeen TPS (Niittymäki) on halunnut ´päästä pelaajasta eroon´, eikä pelaajan versiolla ole merkitystä, oli sitten tapahtunut mitä tahansa

1) Niittymäki saa tiedon pelaajan epäasiallisesta käytöksestä pelimatkalla --> käytös on urheilujohdon mielestä ollut vakavaa/toistuvaa ja koetaan ettei edellytyksiä jatkamiselle enää ole.

2) Seurasta otetaan yhteys juristiin ja kerrotaan mitä on tapahtunut ja että halutaan purkaa sopimus. Käydään läpi onko yksipuolinen purku sopimusrikkeen vuoksi mahdollinen ja mitkä ovat mahdollisuudet oikeuteen asti etenevässä riitatilanteessa. Tämän perusteella mietitään miten sopimuksen purkua lähdetään esittämään

3) Niittymäki soittaa Virtaselle ja pyytää keskustelemaan pelimatkan tapahtumista toimistolle. Toteaa rikkeen/rikkeiden olleen vakavia/toistuvia ja että seura harkitsee tästä syystä pelaajasopimuksen purkua. Kertoo että TPSn puolelta tilaisuuteen osallistuvat hän itse, toimitusjohtaja ja juristi, suosittelee Virtaselle myös oman edustajan ottamista mukaan tilaisuuteen. Ja korostaa, että asiasta ei julkaista tiedotetta ja se käsitellään osapuolten keskeisesti, ensitilassa

4) Tepsin seuraava ottelu on harjoitusmatsi Kookoota vastaan torstaina, niihin muutamiin "missä Jonne" -kyselyihin Facebookissa ei tarvitse vastata mitään, kukaan ei suurempaa huomiota tapaukselle anna, kun rotaatiota on muutenkin ja junnuille halutaan antaa peliaikaa. Jatkiksessa ehkä loukkaantumisketjuun tulee joku "joko Monnikin hajos, höh" -viesti. Mitään kohua ei kuitenkaan synny.

5) Asia käsitellään osapuolten kesken HETI kun mahdollista, eli heti kun Virtanen on saanut edustajan itselleen järjestettyä.

6) Käsitellään asia loppuun saakka, tullaan ainakin siltä osin samaan johtopäätökseen että pelit Tepsissä ovat ohi ja kummankin kannalta on parasta että asia ratkeaa nopeasti. Mikäli juridisesti päteviä perusteita purulle ei ole, TPS maksaa kiltisti 70-80% Jonnen jäljelläolevasta palkasta, ja Jonne on heti vapaa etsimään uuden työnantajan. (Tämä saattaa toki olla yltiöoptimistista jos välit ovat pahasti tulehtuneet, mutta juristit tietänevät omat mahdollisuutensa jos asia etenee oikeuden ratkaistavaksi, ja osapuolet haluavat välttää turhat oikeudenkäyntikulut ja -kustannukset, negatiivisen julkisuuden ja päästä taas normaalin arjen pariin. Niinpä nopea ratkaisu on saavutettavissa)

7) HETI kun asia on ratkaistu ja nimet paperissa, Julkaistaan tiedote "TPS ja Jonne Virtanen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä seuran aloitteesta. Asia on käsitelty osapuolten kesken eikä yksityiskohtia voida juridisista syistä julkistaa. TPS kiittää Jonne Virtasta yhteisestä ajasta ja toivottaa onnea ja menestystä tulevaisuuteen"

8) Syntyy kohua ja ehkä Virtasen Twitter-avautumisia, mutta seura pitää asiasta tämän jälkeen täyden mediahiljaisuuden. Kyselyihin voidaan todeta, että "seura on kertonut jo kaiken mitä tapauksesta voidaan kertoa ja asia on loppuunkäsitelty", sitten siirretään keskustelu kauteen valmistumiseen.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
@UnenNukkuja Vähän jää tässä sellainen vaikutelma, että vaikka Jonne varmasti on rauhoittunutkin, niin unohtumaan ei ole päässyt, että miltä tuntuu parilla käynti.

Ja tarkennan siis, että vaikka koskisikin alkoholiin vain muutaman kerran vuodessa, mutta jos se joka kerta johtaa sammumiseen, usein työnantajan edustusmatkalla, niin ongelma se on sekin, kun ei osaa korkkia sulkea edes niinä harvoina kertoina. Nythän siis kaksi viimeistä fanireissua ja Tanskan reissu on tietoon tulleista tapauksista mennyt näin, enkä ainakaan itse uskaltaisi poissulkea mahdollisuutta muiltakaan tapauksilta. Päälle sitten vielä julkisessa ammatissa olevana sammuminen alasti baariin(!), niin onhan noita tapauksia, joista voi vetää sen johtopäätöksen, että alkoholin käyttö ainakin niiden ensimmäisten keppanoiden jälkeen on kaikkea muuta kuin hallinnassa.

Ei tässä enää vaan yksinkertaisesti voida puhua, että "pojat on poikii" ja "kyllä kaikilla meillä joskus lipsahtaa pitkäksi". Toistuva(!) moitittava alkoholin kanssa lotraaminen työnantajan reissuilla ei kuulu samaan kategoriaan kuin joskus pitkäksi venähtänyt lauantai ja kova päänsärkydarra sunnuntaina.

Tähän pistetään päälle vielä rikostuomio nuuskahommista ammatissa, jossa edellytetään esimerkillistä käyttäytymistä ja asia on työsopimukseenkin kirjattu. En siis varsinaisesti ihmettele, miksi TPS:n pinnakin on viimein poikki napsahtanut.

Sääliksi käy TPS:ää, joka ei pysty puolustamaan esitettyjä väitteitä vastaan. Sääliksi käy myös Jonnea, joka ei selvästikään itse ymmärrä, että missä meni vikaan. Ongelmaa on vaikea korjata, jos ei sitä itse tiedosta.

Edit. Ja TPS on aivan oikein ottanut high roadin tässä asiassa. Tiedottanut välttämättömän, eikä ole lähtenyt syyttelyleikkiin mukaan, vaikka varmasti ärsyttää, kun toinen osapuoli pääsee tekemään omasta näkökulmastaan yleisen totuuden. Isoja virheitä olisi ollut valehdella lähteä julkisesti perkaamaan tapauksen yksityiskohtia. Mielestäni tiedotuksen osalta TPS on toiminut aivan oikein.

Ainoa kyseenalainen asia koko hommassa on se, että onko irtisanominen lainmukaisesti hoidettu varoitusten ja hoitoonohjausyritysten saattelemana. Ilmeisesti tässä kohti virhe on tapahtunut.
 
Viimeksi muokattu:

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Ammattimaisesti: (tässä versiossa nyt oletuksena että Tanskasta kantautuneiden tietojen jälkeen TPS (Niittymäki) on halunnut ´päästä pelaajasta eroon´, eikä pelaajan versiolla ole merkitystä, oli sitten tapahtunut mitä tahansa

1) Niittymäki saa tiedon pelaajan epäasiallisesta käytöksestä pelimatkalla --> käytös on urheilujohdon mielestä ollut vakavaa/toistuvaa ja koetaan ettei edellytyksiä jatkamiselle enää ole.

2) Seurasta otetaan yhteys juristiin ja kerrotaan mitä on tapahtunut ja että halutaan purkaa sopimus. Käydään läpi onko yksipuolinen purku sopimusrikkeen vuoksi mahdollinen ja mitkä ovat mahdollisuudet oikeuteen asti etenevässä riitatilanteessa. Tämän perusteella mietitään miten sopimuksen purkua lähdetään esittämään

3) Niittymäki soittaa Virtaselle ja pyytää keskustelemaan pelimatkan tapahtumista toimistolle. Toteaa rikkeen/rikkeiden olleen vakavia/toistuvia ja että seura harkitsee tästä syystä pelaajasopimuksen purkua. Kertoo että TPSn puolelta tilaisuuteen osallistuvat hän itse, toimitusjohtaja ja juristi, suosittelee Virtaselle myös oman edustajan ottamista mukaan tilaisuuteen. Ja korostaa, että asiasta ei julkaista tiedotetta ja se käsitellään osapuolten keskeisesti, ensitilassa

4) Tepsin seuraava ottelu on harjoitusmatsi Kookoota vastaan torstaina, niihin muutamiin "missä Jonne" -kyselyihin Facebookissa ei tarvitse vastata mitään, kukaan ei suurempaa huomiota tapaukselle anna, kun rotaatiota on muutenkin ja junnuille halutaan antaa peliaikaa. Jatkiksessa ehkä loukkaantumisketjuun tulee joku "joko Monnikin hajos, höh" -viesti. Mitään kohua ei kuitenkaan synny.

5) Asia käsitellään osapuolten kesken HETI kun mahdollista, eli heti kun Virtanen on saanut edustajan itselleen järjestettyä.

6) Käsitellään asia loppuun saakka, tullaan ainakin siltä osin samaan johtopäätökseen että pelit Tepsissä ovat ohi ja kummankin kannalta on parasta että asia ratkeaa nopeasti. Mikäli juridisesti päteviä perusteita purulle ei ole, TPS maksaa kiltisti 70-80% Jonnen jäljelläolevasta palkasta, ja Jonne on heti vapaa etsimään uuden työnantajan. (Tämä saattaa toki olla yltiöoptimistista jos välit ovat pahasti tulehtuneet, mutta juristit tietänevät omat mahdollisuutensa jos asia etenee oikeuden ratkaistavaksi, ja osapuolet haluavat välttää turhat oikeudenkäyntikulut ja -kustannukset, negatiivisen julkisuuden ja päästä taas normaalin arjen pariin. Niinpä nopea ratkaisu on saavutettavissa)

7) HETI kun asia on ratkaistu ja nimet paperissa, Julkaistaan tiedote "TPS ja Jonne Virtanen ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä seuran aloitteesta. Asia on käsitelty osapuolten kesken eikä yksityiskohtia voida juridisista syistä julkistaa. TPS kiittää Jonne Virtasta yhteisestä ajasta ja toivottaa onnea ja menestystä tulevaisuuteen"

8) Syntyy kohua ja ehkä Virtasen Twitter-avautumisia, mutta seura pitää asiasta tämän jälkeen täyden mediahiljaisuuden. Kyselyihin voidaan todeta, että "seura on kertonut jo kaiken mitä tapauksesta voidaan kertoa ja asia on loppuunkäsitelty", sitten siirretään keskustelu kauteen valmistumiseen.

Minusta tuo olisi vain isoa pilkunviilausta. Jonne olisi saanut ammattimaisesta tiedottamisesta huolimatta silti kenkää. Olisiko fanien luonne ja mielipide potkuja kohtaan paljonkin muuttunut jos tps olisi hoitanut sen tuon 8.kohdan mukaisesti?
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United

Ainakin tällainen kahden viikon mediamylläkkä olisi vältetty. Oma veikkaus on että homma meni jollakulla toimiston puolella myös liikaa tunteisiin ja oli pakko julkistaa ennen aikojaan tiedote josta ei ollut kuin haittaa, koska asian käsittely oli vielä pahasti kesken.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Ainakin tällainen kahden viikon mediamylläkkä olisi vältetty. Oma veikkaus on että homma meni jollakulla toimiston puolella myös liikaa tunteisiin ja oli pakko julkistaa ennen aikojaan tiedote josta ei ollut kuin haittaa, koska asian käsittely oli vielä pahasti kesken.

Niin ehkä tai ehkä ei. Anteeksi jos toistan vähän itseäni, mutta uskoisin edelleenkin, että se mylläkkä olisi silti tullut jos monni olisi vain jätetty hiljaisuudessaan pois seuran toiminnasta ja sitten salamana kirkkaalta taivaalta facebookiin ilmestyy joku aamu päivitys "Jonne Virtanen ei jatka seurassa".
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minusta tuo olisi vain isoa pilkunviilausta. Jonne olisi saanut ammattimaisesta tiedottamisesta huolimatta silti kenkää. Olisiko fanien luonne ja mielipide potkuja kohtaan paljonkin muuttunut jos tps olisi hoitanut sen tuon 8.kohdan mukaisesti?

Syitä olisi varmasti spekuloitu ja syyllisiä etsitty yhtä aktiivisesti kuin tässäkin tapauksessa, mutta ainakin tämä epätietoisuus ja pitkäkestoisuus olisi vältetty (mm. Virtasen kertomana että Antsa oli sanonut että voi etsiä uutta seuraa, kun TPS ei tällaisesta tiedottanut). Lisäksi asian nouseminen noin suureen mediahuomioon on varmasti vaikeuttanut asian sopimista, kun osapuolet ovat jo "menettäneet kasvonsa" ennen neuvotteluiden alkamista. Jonne oli "nahkaliivijengien kanssa kokkelia vetävä alkoholisti" ja TPS "seura joka erottaa pelaajansa koska tämä oli pahoittanut valmentajan mielen kommentillaan juotuaan yhden kaljan", vähän karrikoiden. Näistä ennakkoasetelmista neuvottelupöydässä on vielä vaikeampaa kuin ilman mediahuomiota
 
Viimeksi muokattu:

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Niin ehkä tai ehkä ei. Anteeksi jos toistan vähän itseäni, mutta uskoisin edelleenkin, että se mylläkkä olisi silti tullut jos monni olisi vain jätetty hiljaisuudessaan pois seuran toiminnasta ja sitten salamana kirkkaalta taivaalta facebookiin ilmestyy joku aamu päivitys "Jonne Virtanen ei jatka seurassa".

Case Jonne ei ole ainoa kerta kun pelaajasta hankkiudutaan Liigassa eroon ulkopelillisten syiden vuoksi, muissa Liiga-seuroissa homma on vain hoidettu siistimmin ilmoittamalla pelaaja "sairaaksi" kunnes uusi osoite on löydetty. Fanien kannalta tietysti tylsää kun ei pääse ristiinnaulitsemaan ketään netissä.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Case Jonne ei ole ainoa kerta kun pelaajasta hankkiudutaan Liigassa eroon ulkopelillisten syiden vuoksi, muissa Liiga-seuroissa homma on vain hoidettu siistimmin ilmoittamalla pelaaja "sairaaksi" kunnes uusi osoite on löydetty. Fanien kannalta tietysti tylsää kun ei pääse ristiinnaulitsemaan ketään netissä.

Ei olekkaan ainoa ja kyllähän tuon voisi hoitaa kuin muut seurat eli "pelaaja sairaana". Mutta ovatko nämä muut "sairaat" pelaajat saaneet potkuja ilman mediahuomiota? Siis varakapteenina epäasiallisen käytöksen ja alkoholiongelman takia?

Voisin kuvitella, että jos esim. kärppien varakapteeni (Jussi Jokinen) saisi potkut samoihin syihin vedoten, niin se olisi median ja fanien mielestä aivan yhdentekevää olisiko pelaaja "sairaana" vai ei. Mediamylly olisi silti tosiasia. Ei sitä pääse karkuun.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Sopimukseen saa tehtyä vaikka minkälaisia ehtoja, joiden avulla joukkue pystyy turvaamaan omat oikeutensa / intressinsä. Ei tämän pitäisi olla mikään ongelma.
Sopimuksiin voi varmaan laittaa minkälaisia ehtoja tahansa, niillä voi yrittää ohjata/kontrolloida työntekijää työnantajan haluamaan suuntaan ja yrittää varmistaa omat intressinsä. Jos työntekijä asian riitauttaa, niin harvemmin nämä lisäehdot kestävät juridista tarkastelua. En tiedä millaista työehtosopimusta liigakiekkoilijat käyttävät, mutta ns. normityössä mikään sellainen oma ehto, mikä heikentää esim. työlaissa tai työehtosopimuksessa olevia työntekijän oikeuksia, ei päde riitatilanteessa, vaikka kuinka olisi työntekijän nimi paperissa. Johtajasopimukset ovat tietenkin oma lukunsa. Nykyään laittomat irtisanomiset ovat aika pop juttuja ja yleensä työnantaja saa niissä pataan. Hankalista työntekijöistä pääsee kuitenkin aina halutessaan eroon, hinnasta vaan joutuu neuvottelemaan. Oli totuus sitten mikä tahansa, niin ihmettelen, mikäli Tepsi selviää tästä sotkusta ilman mitään maksuvelvoitetta. Jos jotain todella raskasta näyttöä olisi suuntaan tai toiseen, niin tuskin tässä enää lakimiesten taksamittarit raksuttaisivat.
 
Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitä nyt NHL:ssä ja KHL:ssä syödään pelinkin jälkeen burgereita tai pitsaa pelin jälkeen hallilla tai lentokentällä.

Sori offtopic.

Burgerit ja pitsat on hyvää ja terveellistä urheilijan ravintoa, koska NHL:ssä ja KHL:ssä syödään niitä?

Oma pointtini oli:

Tätä ruokavalioasiaa ollaan Tepsissä nostettu enemmän esille tälle kaudelle ja niinhän se menee, että 80% on kiinni siitä mitä syö. Jos aletaan puhumaan esimerkiksi kehon rasvaprosentista, jonka alentaminen voisi olla monelle kiekkoilijalle positiivinen asia. Tähän tarvitaan tietenkin oikea ruokavalio, riittävästi lepoa ja laadukasta treeniä, mikä mahdollistaa rasvanpolton ohella lihasmassan lisäämisen. Tämä saattaisi sitten heijastua parempiin suorituksiin kentällä, jota TPS todellakin tarvitsee.

Yhtä läpällä voisi heittää minkä ihmeen takia ammattilaisurheilija edes juo olutta? Tai miksi ammattilaisjoukkue edes tarjoaa alkoholia illanvietossa tai yhteenhitsautumistapahtumissa?

Sen takia kysyin tätä asiaa, koska minun mielestäni TPS:n kaltaisen ammattilaisurheilujoukkueen harjoituspelireissulla pitäisi olla terveellistä ruokaa saatavilla, jotta pelaajien ei tarvitse mennä syömään esimerkiksi juuri Burger Kingiin. Ylempää vielä se pointtini tarkemmin, joka ei mielestäni ole läpänheittoa nähnytkään.

Ja todellakin toivon, että sitä ruokaa on ollut Seuran puolelta saatavilla, mutta Monni on vain itse halunnut mennä em. BKseen. Mulle on henkilökohtaisesti ihan sama, jos joku TPS-pelaaja haluaa syödä roskaruokaa, mutta Seuran tulee aina tarjota terveellinen vaihtoehto tälläisillä reissuilla.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Saa nähdä miten tämä homma lopulta oikenee. Seuran voitot-tappiot -tilasto näissä keisseissä on vaan melko huono. Viimeiseltä neljältä-viideltä vuodelta taitaa olla ainakin kaksi tapausta tiedossa, joissa TPS maksoi kiltisti sopparit loppuun käytännössä laittomien irtisanomisten vuoksi. Kallista sähläämistä, kallista sopimista. Eikä se kuuluisa PR-arvo ole ihan optimaalinen.
 
Ika Lehkosen mukaan äijjä kummiskin treenannut kesän hulluna ja paremmassa kunnossa kuin kenties koskaan.

Tämähän nyt on selvä juttu. Tässä tapauksessa olettaisin, että Virtanen on treenannut kesän Ikan omistamalla salilla. Tietenkin Lehkonen sanoo noin. Ja itse asiassa tässä tapauksessa myös uskon noita puheita.
 
Hiitelän twiittiin sen verran, että siltä tippuu aika lailla pohja pois, jos Jonnea on käytetty kauden alla mainosmannekiininakin. Vai miksi olisi käytetty sellaista pelaajaa uuden kauden mainosjulisteissa, jos tästä halutaan oikeasti eroon?

Tuosta olen kanssasi ihan samaa mieltä. Jos TPS olisi ilmoittanut ajoissa vaikkapa heti keväällä Virtaselle, että et kuulu jatkossa meidän suunnitelmiin ja olet vapaa etsimään uuden seuran, niin eiköhän hänellä olisi jo uusi seura. Varsinkin jos uskotaan näitä Jatkoajan tietoja siitä, että miehellä on kovasti kysyntää. Siis edelleen tämän viimeisimmän kohun jälkeen. Keväällä kysyntä olisi ollut vieläkin isompaa tietysti.

edit: ja mitä itse olen luotettavana pitämästäni lähteestä kuullut, niin ketjun päähenkilöllä on jo uusi sopimus kirjoitettuna tai ainakin suullisesti sovittuna.
 
Viimeksi muokattu:

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Niittymäki vahvistaa ettei mitään sanaharkkaa ole ollut, eikä sopimuksen purkaminen liity siihen mitenkään.
 
Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Pääsisiköhän joku tuon maksumuurin taakse, jotta voisi referoida tj Santtu Jokisen haastattelun pääpointit case Virtasesta?
TPS:n toimitusjohtaja Jokinen: "Kaskisella ei ollut tekemistä Jonnen hyllytykseen johtaneiden tapahtumien tai päätöksen kanssa"
Eipä tuossa mitään aiempaa kummenpaa ollut, vetoaa yksityisyydensuojaan eikä siis kerro yksityiskohtia. Ei kuulema tehty kevein perustein ja että Jonne oli tärkeä pelaaja joukkueelle sekä valmentajien ja kannattajien arvostama.
Päätöksen hyllyttämisestä teki tj sekä utj perustuen urheilujohdon itse todistamiin tapahtumiin pelimatkalla. Päätös oli heidän mukaansa oikeutettu ja perustui seuran arvoihin.
 
Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Melko raju ratkaisu tuon Jokisen kommentoinnin perusteella - jos siis oli suoraa seurausta tuolta reissulta. Jonnen itsensä kertomana ei ihan natsaa. Eikä tietenkään tässä kohtaa ole mitään faktaa, mutta toinen taho on kuitenkin joistain yksityiskohdistakin kertonut...
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Melko raju ratkaisu tuon Jokisen kommentoinnin perusteella - jos siis oli suoraa seurausta tuolta reissulta. Jonnen itsensä kertomana ei ihan natsaa. Eikä tietenkään tässä kohtaa ole mitään faktaa, mutta toinen taho on kuitenkin joistain yksityiskohdistakin kertonut...

Tavallaan ymmärrettävää, työnantajan kun on vähän huono juridisesta näkökulmasta lähteä julkisuudessa kertomaan sellaisia asioita jotka saattaisivat haitata työntekijän työllistymistä jatkossa. Työntekijällä taas ei ole mitään juridista estettä kertoa omaa näkemystään asioista. Tietysti olisi vähän typerää lähteä tuonkaan varjolla valehtelemaan aivan älyttömästi omaksi edukseen, jääkiekkopiireissä kuitenkin totuus etenee muitakin kuin julkisia kanavia pitkin.

Saa nyt nähdä miten tämä menee, jos TPS on tarjonnut Jonnelle mahdollisuutta apuun alkoholin käytön vähentämiseksi(ja tämä pystytään todistamaan) niin sitten hommassa ei TPS ole muuta "muninut" kuin lähettänyt liian hätäisesti tilanteesta tiedotteen. Pelko on perseessä siitä että Jonnea on aiemmin vain sormea heristellen varoiteltu "että saa olla viimeinen kerta kun vedät lärvit" ja tuo työoikeudellinen puoli on unohtunut.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Vanha tämä lainattu viesti ja täysin asian vierestä mutta onko olemassakaan pelaajia, jotka eivät olisi kauden alun kynnyksellä "paremmassa kunnossa kuin koskaan"?

Olet asian ytimessä.

Mutta toisaalta nyt ei puhunut pelaaja itse tahi hänen joukkueensa valmentaja.
 
agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Noniin. Case closed.

Kausi alkaa tänään ilman Jonnea, mutta uskallan väittää, että Jonne ja isäpappa istuvat aitiossa. Ihme olisi ellei...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös