Mainos

Jokerien pääsylippujen varaussysteemi

  • 1 393 026
  • 7 187

Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei liity tähän aiheeseen mutta kuten viime kaudella keskustelin Rovaniemellä entisen seuran toimarin Peksi Kankaanrannan kanssa, totesi herra, että RoKi saa Jokeriviikonloppuna kahden ottelun kuluilla kuuden ottelun tuotot. Valtava merkitys jokaiselle joukkueelle.
RoKi vieläpä se joukkue, joka saa halliin ominkin avuin ihan kohtalaisesti väkeä. Muilla tuo kerroin Jokereiden vieraillessa lienee vielä kovempi. Harmi tosiaan että meillä pe/la -kotimatseja vähän maltillisemmin, mikä on tietysti hinta Nordikselle mahtumisesta.
 
Lava

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Valtava merkitys jokaiselle joukkueelle.
Jokerit on parasta pitkään aikaan mitä Mestikselle on tapahtunut, vaikutus on valtava miten se on saanut porukkaa liikkeelle ympäri maan. Jokunen viikko sitten täällä oli juttua sanomalehti Karjalaisessa, missä meidän Gm Lipponen availi hieman miten viime kauden talviklassikko-ottelu Jokereita vastaan toi pelkästään kassaan yli 100k. Kaikki voi miettiä millainen vaikutus sillä oli seuran talouteen, kun joukkue joutui pelaamaan koko kauden evakossa kaukana Outokummussa. Aikamoinen taloudellinen mahalasku vältettiin, koska Jokerit pelaa samassa sarjassa ja seuralla oli rohkeutta järjestää tapahtumat.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Saataisko someen taas "mittari" myytyjen lippujen osalta? Se oli kivaa seurattavaa viime kaudella.
Viime kaudellahan oli tosiaan muistaakseni näitä "Jo 6000 lippua myyty"-hypepostauksia, minkä alla mittari ja oletan näin olevan myös tällä kaudella, jahka tasaluvut paukkuvat.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onka taas herkillä ihmiset ja valituskanavat auki.
Boikotoidaan matseja kun kalliimmat liput maksaa hiukka enemmän.
Uusavuttomuutta vai ihan vaan valittamisen iloa?
Hallista löytyy runsaasti edullisempia lippuja.
Ostin itse porukalle kuusi lippua eikä niistä yksikään maksanut 32e euroa enempää.
Ihan hyvät paikat, hyvin näkee, hyvä tunnelma, kaukana mahdollisista vieraitten rummuista.
En valita.

No eipä varsinaisesti ole valituskanavat auki. Ne menee, ketkä näkee Mestiksen pelin tuon rahan arvoiseksi, eikä se sen kummempaa ole. Otin 63€ hinnan esimerkiksi, kun viime kaudella samoille paikoille liput oli 70% edullisempia. Ja 63€ ei nyt vain ole Mestis-pelin arvoinen raha, vaikka pääsisit vaihtopenkiltä sen pelin katsomaan, oli siellä Filppulaa ta ei.. Tämä on fakta ja siitäkään on ihan turha loukkaantua.
 
Suosikkijoukkue
Suomi
Jos tässä nyt oikeasti meinataan liigaan nousta, niin rahnaa pitää vaan repiä joka paikasta mistä sitä on saatavilla. Hyvät vahvistukset maksaa, niin kuin pitääkin.

Itse olisin iloinen, jos ne parhaat paikat maksaisi yli sata euroa ja menisi silti kaupaksi. Päädyt, kulmat ja yläkatsomot sitten erikseen, jotta nekin jolla tuota käteistä on vähän maltillisemmin pääsee nauttimaan tunnelmasta. Ja erityisryhmät yms tulee toki myös huomoida esimerksi alennuksilla ja kauden mittaan tulevilla erilaisilla tarjouksilla.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Denver Broncos & Colorado Avalanche
No eipä varsinaisesti ole valituskanavat auki. Ne menee, ketkä näkee Mestiksen pelin tuon rahan arvoiseksi, eikä se sen kummempaa ole. Otin 63€ hinnan esimerkiksi, kun viime kaudella samoille paikoille liput oli 70% edullisempia. Ja 63€ ei nyt vain ole Mestis-pelin arvoinen raha, vaikka pääsisit vaihtopenkiltä sen pelin katsomaan, oli siellä Filppulaa ta ei.. Tämä on fakta ja siitäkään on ihan turha loukkaantua.

11/2023 pelattuun Jokerit - K-Espoo maksoi 28e paikat, jotka nyt tällä hetkellä TuTo-matsiin maksavat 63e, eli ”kuuman ottelun” hinta on itse asiassa 125 % kalliimpi kuin viime syksynä. TuTo-matsi on tietysti aivan poikkeuksellinen ja vastaavia hintoja on turha kuvitella nähtävän uudestaan runkosarjan aikana.

Kyllä tämä kuitenkin voidaan myös nähdä jälleen yhdenlaisena vienona keskisormen nostona liigan suuntaan, jos miettii että K-Espoo on avaamassa liigakauden paikallispelissä HIFKiä vastaan ja lipunmyynti ko. matsiin on edennyt käytännössä samaa vauhtia kuin Jokereilla, huom. halvemmilla hinnoilla. K-Espoo on palaamassa liigaan kahdeksan vuoden tauon jälkeen ja Jokerit on aloittamassa toista kauttaan Mestiksessä, silti Jokerit vaikuttaa herättävän suuremman mielenkiinnon. Vuosi sittenhän K-Espoon ja helsinkiläisjoukkueen välinen sarjan avausottelu taisi myydä loppuun pitkälti alle 24 tunnissa, eli toki tässä tapauksessa lipunmyynnin verkkaudessa varmaan naapurin laiskanpulskealla kannattajatoiminnallakin on osansa, jos edes naapurikaupunkiin eivät saa aktivoitua merkittävää invaasiota?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vuosi sittenhän K-Espoon ja helsinkiläisjoukkueen välinen sarjan avausottelu taisi myydä loppuun pitkälti alle 24 tunnissa, eli toki tässä tapauksessa lipunmyynnin verkkaudessa varmaan naapurin laiskanpulskealla kannattajatoiminnallakin on osansa, jos edes naapurikaupunkiin eivät saa aktivoitua merkittävää invaasiota?
Naapurillahan koko kannattajatoiminta, mitä tulee siis menoon katsomossa, vierasinvaasioissa jne. on seuran toiminnan kokoon nähden suorastaan alamaissa. Jengi ei viitsi seistä seisomakatsomossa jne. ja jo viime kaudella EP kyllä vei toiminnan "keskieurooppalaisuudessa" jullien fanikatsomoa 100-0. Alkavalla kaudella kun EP vielä siirtyy kulmasta päätyyn, voi Stadin sanoa kuuluvan meille tältä osin.

Luulisi sinänsä julleille Espoon matsin olevan hyvinkin suosittu, kun ilmeisen Espoo-painotteisen muistan heidän kannattajakunnan olevan. Taitaahan ifk olla Espoossa paikallista seuraa suositumpikin.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miten tuo dynaaminen toimii tässä tilanteessa, kun "huippu" on saavutettu, eli nyt 63 euroa lipulta, niin tippuuko tuo hinta jos nuo eivät ala menemään kaupaksi? Järjetöntä jos hinta jää kellumaan kalliina yhden kysyntäpiikin takia. Nythän tuo kauppa on hiljentynyt vuorokauden aikana ja lippujen hinnat ei ole pudonnut mihinkään, mutta nousivat kyllä hyvinkin nopeasti.
 
Swindon

Eiköhän tuo lipunmyynti lähde taas kulkemaan, kunhan vapautuvat yleiseen myyntiin ensin?
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eiköhän tuo lipunmyynti lähde taas kulkemaan, kunhan vapautuvat yleiseen myyntiin ensin?
Lähtee lähtee, ei kyse ole siitä, eikä nyt välttämättä tuosta pelistä, mutta ylipäätään tiedustelin tuota logiikkaa. Jos on peli, jossa on yhtäkkiä myyntipiikki ja sit ei enää liput menekään kaupaksi, niin jääkö halli puolityhjäksi tuon piikin aiheuttaman lippujenhintojen takia jotka ei laske enää vaikka ei mene kaupaksi?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jvg

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65

Voivat laskea ja laskevatkin, mikäli jonkin kategorian lipuille näyttää jäävän reilusti myymättömiä paikkoja. Yksittäinen myyntipiikki ei ole kovin merkityksellinen muuten kuin tarjonnan supistumisen suhteen. Hinta nousee sitä korkeammalle mitä vähemmän paikkoja on saatavilla. Mikäli niitä ei vapaudu myyntiin lisää, ei niukkuus poistu mihinkään ja hinnat lähtökohtaisesti pysyvät ennallaan. Hallia ei myöskään täytetä hinnalla millä hyvänsä, joten viimeisenä päivänä ei tule saamaan puoli-ilmaisia lippuja, vaikka jotkut paikat hieman halvempia voivat silloin ollakin. Olettan, että hallia ei myydä täyteen.

Tässä Maikkarin jutussa esimerkiksi käsitellään Coldplayn taannoisia keikkoja ja mainitaan hintojen voivan myös laskea. Tätä Coldplay-lipuissa puhuttanut dynaaminen hinnoittelu tarkoittaa – sama käytäntö juna- ja lentolipuissa: "Ei saisi tulla kuluttajille yllätyksenä"
 
Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jotenkin kuvittelisin, että ennakkomyynti on tavoittanut ne, jotka haluavat lipun ostaa tässä vaiheessa (tähän hintaan), enkä usko että yleisen myynnin aukeaminen myy tänään merkittävästi. Omaan silmään tällä hetkellä about sama tilanne kuin eilen.

Lisäksi Vallen julkaisusta on "jo" viikko ja isoin pöhinä laskeutunut. Ehkä olisi ollut hyvä, että lipunmyynti olisi ollut auki jo julkaisua seuraavana päivänä? Ennakkomyynti vaikka samalle päivälle innokkaimmille.

Jotenkin perstuntuma on se, että ihan kovan duunin saa valitulla hinnoittelulla tehdä täyden hallin eteen. Toivottavasti olen väärässä ja täyttä tulee kuin itsestään.
 
Huopis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, Detroitin jengit, Puotinkylän Valtti
Jotenkin kuvittelisin, että ennakkomyynti on tavoittanut ne, jotka haluavat lipun ostaa tässä vaiheessa (tähän hintaan), enkä usko että yleisen myynnin aukeaminen myy tänään merkittävästi…

…Jotenkin perstuntuma on se, että ihan kovan duunin saa valitulla hinnoittelulla tehdä täyden hallin eteen. Toivottavasti olen väärässä ja täyttä tulee kuin itsestään.

Pelkään samaa. Palstan jokeri/lätkäkupla vääristää välillä jengin perspektiiviä. Ei esimerkiksi meidän firman toimistolla kukaan aikonut ostaa lippuja kotiavaukseen, vaikka olivatkin lukeneet Filppulan paluusta lehdestä. Eivät edes ne muutamat, jotka yhdessä tai kahdessa pelissä kävivät viime kauden aikana nostalgiatripillä Nordiksella ihastelemassa lilavihreitä paitoja. ”Pitää jossain kohtaa kaudella käydä tsekkaa”, oli yleisin tuumaus. Tämänkaltaisella hinnoittelulla voi olla, että noilta satunnaiskävijöiltä jää kyllä tsekkaamatta. Vaikka juu tiedän, että joka matsissa hinnat eivät kipua noin korkealle.
 
Janecky91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jotenkin kuvittelisin, että ennakkomyynti on tavoittanut ne, jotka haluavat lipun ostaa tässä vaiheessa (tähän hintaan), enkä usko että yleisen myynnin aukeaminen myy tänään merkittävästi. Omaan silmään tällä hetkellä about sama tilanne kuin eilen.

Lisäksi Vallen julkaisusta on "jo" viikko ja isoin pöhinä laskeutunut. Ehkä olisi ollut hyvä, että lipunmyynti olisi ollut auki jo julkaisua seuraavana päivänä? Ennakkomyynti vaikka samalle päivälle innokkaimmille.

Jotenkin perstuntuma on se, että ihan kovan duunin saa valitulla hinnoittelulla tehdä täyden hallin eteen. Toivottavasti olen väärässä ja täyttä tulee kuin itsestään.
Dynaamisen hinnoittelun ongelma on se että ihmisille tulee nyt mielikuva ensikäsitys helkkarin kalliista lipuista parin ekan pelin peruusteella vaikka sielläkin erittäin edullisia vaihtoehtoja... Tätä mielikuvaa on sitten vaikea muuttaa jatkossa...
 
Perandori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jotenkin kuvittelisin, että ennakkomyynti on tavoittanut ne, jotka haluavat lipun ostaa tässä vaiheessa (tähän hintaan), enkä usko että yleisen myynnin aukeaminen myy tänään merkittävästi. Omaan silmään tällä hetkellä about sama tilanne kuin eilen.

Lisäksi Vallen julkaisusta on "jo" viikko ja isoin pöhinä laskeutunut. Ehkä olisi ollut hyvä, että lipunmyynti olisi ollut auki jo julkaisua seuraavana päivänä? Ennakkomyynti vaikka samalle päivälle innokkaimmille.

Jotenkin perstuntuma on se, että ihan kovan duunin saa valitulla hinnoittelulla tehdä täyden hallin eteen. Toivottavasti olen väärässä ja täyttä tulee kuin itsestään.
Kyllä. Itse oletin että Vallen tiedotustilaisuudessa olisi kerrottu että btw liput tulevat myyntiin huomenna.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Tämänkaltaisella hinnoittelulla voi olla, että noilta satunnaiskävijöiltä jää kyllä tsekkaamatta. Vaikka juu tiedän, että joka matsissa hinnat eivät kipua noin korkealle.

Se dynaaminen hinnoittelu toimii edelleen myös toiseen suuntaan. Jos vielä 15.9 on paljon lippuja myymättä, niin ei todellakaan ole tämän hetken hinnat voimassa.

Ja peliin on 3 viikkoa aikaa. Vallen paluuottelusta huolimatta kyseessä ei ole kuitenkaan viime kauden avausotteluun Espoossa verrattavissa oleva tapahtuma. Silloin Jokerit palasi 10-vuoden tauolta Suomen sarjoihin, joten tottakai tuollainen peli myy heti loppuun.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Se dynaaminen hinnoittelu toimii edelleen myös toiseen suuntaan. Jos vielä 15.9 on paljon lippuja myymättä, niin ei todellakaan ole tämän hetken hinnat voimassa.
Kyllä varmaan on. Noita kalliimpien kategorioiden lippuja on todella vähän jäljellä, joten ei algoritmin tarvitse niiden hintaa pudottaa. Huonommilla paikoilla on sitten enemmän tilaa, mutta toisaalta hinnatkaan eivät ole vielä nousseet lähtöpisteestä samassa suhteessa. Yhtä paljon varaa ei siis ole pudottamiselle ja toisaalta menekki todennäköisesti on suhteessa suurempaa niille paikoille.

Dynaamisen hinnoittelun on tarkoitus maksimoida lipputulot, ei yleisömäärää. Luulen että tässä ollaan jo aika lähellä ellei ylikin edellisen kauden loppuunmyydyn hallin tulovirtoja. Ja kun kolme viikkoa ennen matsia myymättä on enää vieraspääty ja joitakin paikkoja ylimmiltä riveiltä, täyttyy halli oikein hienosti nykyisilläkin hinnoilla. Merkittävä määrä lipuista myydään vasta ottelua edeltävinä päivinä, kun kauden alkuun osuu paljon medianäkyvyyttä ja ihmiset alkavat päättää mihin heillä on ja ei ole aikaa juuri sillä viikolla.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja peliin on 3 viikkoa aikaa. Vallen paluuottelusta huolimatta kyseessä ei ole kuitenkaan viime kauden avausotteluun Espoossa verrattavissa oleva tapahtuma. Silloin Jokerit palasi 10-vuoden tauolta Suomen sarjoihin, joten tottakai tuollainen peli myy heti loppuun.
Myöskään Jokereiden Nordis-avaus 26.9.2023 Ketterää vastaan ei alkuhypestä huolimatta myynyt loppuun, vaan yleisöä oli 6577.

En olisi tässä vaiheessa vielä ollenkaan huolissani.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös