Mainos

Jokereihin liittyvät pelin ulkopuoliset asiat

  • 444 203
  • 2 369

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Valitettavasti aika vähän, mutta tämä olisi paras ratkaisu, jota itsekin kannatan. Uskon kuitenkin, että uusien hallien valmistuttua Liigan isoimmat jengit alkavat vakavasti miettiä Liigalle vaihtoehtoa. Hallien kapasiteetit tulevat olemaan Jaffalan luokkaa tai jopa isompia, joten puolityhjille katsomoille pelaaminen Liigassa ei ole järkevä vaihtoehto. Miten sitten Jokerit saadaan KHL-kuvioista pois onkin vaikeampi kysymys, lähinnä taloudellisesti. Tällä hetkellä olen monen muun lailla ns. passiivinen fani, joka seuraa matseja telkkarista ilman suurempia fiilinkejä. Jos/kun Jokerit taas tippuu alkuvaiheessa pleijareissa, niin meikäläisten määrä taatusti lisääntyy. Jotain tulee varmastii tällöin tapahtumaan eikä siinä pelkkä markkinoinnin lisääminen auta.

Totta. Suomessa ja Euroopassa sekä myös KHL:n alueella on suunnitteilla tai valmistumassa suuria halleja. Tämä ohjaa jatkossa toimintaa ainakin jossain määrin yhteen esimerkiksi CHL:n ja KHL/RHL:n välillä. CHL on halukas saamaan KHL:n mukaan ja IIHF:n johto on tämän suoraan ilmaissut. Venäjän aiemmasta välistävedosta oppineena, CHL:n rakentanut taloutensa länsiyritysten varaan, joten Saksan ja Sveitsin ym Keski-Euroopan maiden nousu playoffeihin ja finaaleihin on antanut CHL:lle lisäaikaa. KHL:n kannalta tilannehan taitaa edelleen olla se, että KHL:n ja Venäjän kiekkoliiton vahva mies Roman Rotenberg ei ole sanojaan halukas perumaan. Hänen mukaansa se on joko CHL tai KHL, molemmat eivät markkinoille mahdu. Taitaa siksi, että en ainakaan ole muutosta lukenut mistään. CHL ja sen seurat taas eivät ole innostuneet otteluista jossain Euroopan takametsissä, lähellä Siperiaa, joten jäljelle voisi jäädä playoffit eurooppalaisittain. Ja nekään eivät täällä lännessä herätä Faselin korruptoituneen lompakon ulkopuolella kiinnostusta juuri lainkaan.
 
Quaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
O'Neill, KiVa
Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että ihmiset valitsevat ummistaa silmänsä epäkohdilta tai kehittää itselleen kertomuksen siitä, ettei Jokereiden mädättyneisyydessä ole joko mitään pahaa tai mitään poikkeuksellista. Näin he voivat edelleen perustella itselleen ja muille miksi Jokereiden kannattamista voi hyvin omintunnoin jatkaa. .
Pelaat kaksilla säännöillä. Öljyä voi/on pakko ostaa venäläisiltä, mutta Jokereiden peleissä ei voi käydä, koska Venäjä.

Jos energiayhtiöt(?) tekee päätöksen mistä öljy ostetaan, ei minulla ole vaihtoehtoja. Jos Hjallis myy Jokerit ja hallin, ei minulla ole vaihtoehtoja. Vaikka en kummastakaan tosiasiasta pidä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Totta. Suomessa ja Euroopassa sekä myös KHL:n alueella on suunnitteilla tai valmistumassa suuria halleja. Tämä ohjaa jatkossa toimintaa ainakin jossain määrin yhteen esimerkiksi CHL:n ja KHL/RHL:n välillä. CHL on halukas saamaan KHL:n mukaan ja IIHF:n johto on tämän suoraan ilmaissut. Venäjän aiemmasta välistävedosta oppineena, CHL:n rakentanut taloutensa länsiyritysten varaan, joten Saksan ja Sveitsin ym Keski-Euroopan maiden nousu playoffeihin ja finaaleihin on antanut CHL:lle lisäaikaa. KHL:n kannalta tilannehan taitaa edelleen olla se, että KHL:n ja Venäjän kiekkoliiton vahva mies Roman Rotenberg ei ole sanojaan halukas perumaan. Hänen mukaansa se on joko CHL tai KHL, molemmat eivät markkinoille mahdu. Taitaa siksi, että en ainakaan ole muutosta lukenut mistään. CHL ja sen seurat taas eivät ole innostuneet otteluista jossain Euroopan takametsissä, lähellä Siperiaa, joten jäljelle voisi jäädä playoffit eurooppalaisittain. Ja nekään eivät täällä lännessä herätä Faselin korruptoituneen lompakon ulkopuolella kiinnostusta juuri lainkaan.

Mistä, anteeksi kiroiluni, vitusta sä revit tätä sun "faktaa"?

KHL:llä ja CHL:llä oli ja oletettavasti on edelleen kiinnostusta pelata yhdessä CHL:ää. KHL:n ehtona oli, että Jokerit olisi yksi noista joukkueista. Se ei muutamalle CHL:stä päättävälle jäärälle kelvannut. Siitä seurauksena nykytilanne.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mistä, anteeksi kiroiluni, vitusta sä revit tätä sun "faktaa"?

Meillä on se ero, että minä selvitän etukäteen kirjoittamani. Niin tälläkin kertaa:

Roman Rotenberg KHL:n ja CHL:n suhteesta: "Toinen jää henkiin"

Rotenberg tapasi suomalaisia toimittajia perjantaina Pietarissa SKA:n ensimmäisen pudotusopeliottelun alla. Laajenevan KHL:n ja uuden CHL:n välinen asetelma on hänen visioissaan selkeä: Toinen jää henkiin koko Euroopan laajuisena sarjana, Rotenberg sanoo.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pelaat kaksilla säännöillä. Öljyä voi/on pakko ostaa venäläisiltä, mutta Jokereiden peleissä ei voi käydä, koska Venäjä.

Jos energiayhtiöt(?) tekee päätöksen mistä öljy ostetaan, ei minulla ole vaihtoehtoja. Jos Hjallis myy Jokerit ja hallin, ei minulla ole vaihtoehtoja. Vaikka en kummastakaan tosiasiasta pidä.
Ei. Lue se viesti uudelleen ja tällä kertaa keskity!

Kyse on kahdesta asiasta: 1. Voiko Jokereita, siis viihdetuotetta, ja öljyä, siis yhteiskunnan kannalta pakollista raaka-ainetta, verrata keskenään. Ja 2. Ketkä ovat vastuullisia.

1. Ei voi. Jokereiden kuluttamisen voi vapaasti valita, öljyn kuluttamista ei käytännössä mitenkään.
2. Vastuullisia ovat pääasiassa päättävissä asemissa olevat, eivät kaduntallaajat.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
KHL:llä ja CHL:llä oli ja oletettavasti on edelleen kiinnostusta pelata yhdessä CHL:ää. KHL:n ehtona oli, että Jokerit olisi yksi noista joukkueista. Se ei muutamalle CHL:stä päättävälle jäärälle kelvannut. Siitä seurauksena nykytilanne.

Hyvä ettei se kelvannut näille "jäärille" (boldaus oma). Toivottaisin KHL:n mielelläni tervetulleeksi CHL:ään, mutta vain ne parhaat 5-6 kuusi seuraa, molemmista konferensseista kolme parasta siis. Mitään kiintiöjoukkueita kuten Jokerit tuonne ei kaivata, tuonne pitää päästä pelaamalla runkosarjassa hyvin ja sijoittua semmoisille sijoille jotka sitten oikeuttavat pääsyn tähän hienoon turnaukseen.
 
Quaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
O'Neill, KiVa
Ei. Lue se viesti uudelleen ja tällä kertaa keskity!

Kyse on kahdesta asiasta: 1. Voiko Jokereita, siis viihdetuotetta, ja öljyä, siis yhteiskunnan kannalta pakollista raaka-ainetta, verrata keskenään. Ja 2. Ketkä ovat vastuullisia.

1. Ei voi. Jokereiden kuluttamisen voi vapaasti valita, öljyn kuluttamista ei käytännössä mitenkään.
2. Vastuullisia ovat pääasiassa päättävissä asemissa olevat, eivät kaduntallaajat.
Voi sen öljyn kuluttamisenkin valita aivan vapaasti. Vaihtoehtoja on monia. Omavaraisuus tai vaikka muutto maasta. Kun minä haluan kannattaa Jokereita, ei ole vaihtoehtoja.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Voi sen öljyn kuluttamisenkin valita aivan vapaasti. Vaihtoehtoja on monia. Omavaraisuus tai vaikka muutto maasta. Kun minä haluan kannattaa Jokereita, ei ole vaihtoehtoja.
Jos lukaiset tätä ketjua (vai olikohan joku toinen ketju?) taaksepäin, huomaat, että täällä on näsäviisasteltu siitäkin, kuinka öljyä käytetään jotta kauppoihin saadaan tuotteita, puita saadaan kaadettua ja mitä nyt ikinä.

Ja mitä teesiisi tulee, niin yhteiskunta ei voi muuttaa tai ryhtyä omavaraiseksi. Toisaalta todellisuudessa täysin öljytön elämä ei ole Suomessa (vielä) mahdollista, vaikka kuinka olisi omavarainen. Toisekseen, kuten sanot, se on sinun halusi kannattaa Jokereita. Mikään välttämättömyys se ei ole.

Mutta jos ensimmäinen premissisi on, että haluat kannattaa Jokereita, siitä seuraa, ettet halua tehdä päätöstä antaa Jokereiden taustavoimien likaisuuksien vaikuttaa tähän kannattamiseesi. Teet siis vapaan ratkaisun hyväksyä, että Jokereiden omistajat ja päättäjät ovat rikollisia, ja kannatat Jokereita siitä huolimatta. Sinä siis haluat toimia näin, vaikka mikään pakko ei olisi.

Jos taas et haluaisi hyväksyä Jokereiden omistajien rikollisuutta nimenomaan suhteessa Jokereihin, eli jos Jokereiden käyttö rikollisten omistajiensa tarkoitusperien ajamiseen olisi sinulle vastenmielinen ajatus, siitä seuraisi, ettet todennäköisesti haluaisi kannattaa Jokereita.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä ettei se kelvannut näille "jäärille" (boldaus oma). Toivottaisin KHL:n mielelläni tervetulleeksi CHL:ään, mutta vain ne parhaat 5-6 kuusi seuraa, molemmista konferensseista kolme parasta siis. Mitään kiintiöjoukkueita kuten Jokerit tuonne ei kaivata, tuonne pitää päästä pelaamalla runkosarjassa hyvin ja sijoittua semmoisille sijoille jotka sitten oikeuttavat pääsyn tähän hienoon turnaukseen.

Pelimeriiteillähän sinne CHL:ään on menneilläkin kausilla menty vai miten se menikään? Onko tässä kohdassa korrektia hieman hymyillä? Onneksi siihen on ymmärtääkseni tehty vihdoinkin muutoksia, vaikka siellä edelleenkin pyörii jotain pubijoukkueita Englannista.
Tuon ehdotuksesi mukaan kiintiöjoukkue Jokerit olisi CHL:n osallistujalistalla jo muutamaan kertaan. Sijoitukset kun ovat oman konferenssin puolella 3 (pisteiden mukaan), 8, 3, 4.
Mulle kyllä käy oikein loistavasti, että Jokerit ei ole KHL:n lisäksi mukana myös CHL:ssäkin. KHL:ssä on massiiviset huonot puolensa ja CHL nyt on täysin väkisin kehitetty tekele, niin eiköhän se riitä, että on kahdesta huonosta asiasta vain toisessa mukana.

Teet siis vapaan ratkaisun hyväksyä, että Jokereiden omistajat ja päättäjät ovat rikollisia, ja kannatat Jokereita siitä huolimatta.

Jos taas et haluaisi hyväksyä Jokereiden omistajien rikollisuutta nimenomaan suhteessa Jokereihin, eli jos Jokereiden käyttö rikollisten omistajiensa tarkoitusperien ajamiseen olisi sinulle vastenmielinen ajatus, siitä seuraisi, ettet todennäköisesti haluaisi kannattaa Jokereita.

Haluat selvästi palata tuohon edelliseen täysin tuloksettomaan aiheeseen, josta ei jäänyt mitään käteen. Tuossa nyt taas kohtuullisen selvästi viitataan Jokereiden omistajiin rikollisina. Opeta nyt ihmeessä viimeinkin tyhmempiä sen osalta ketkä Jokereiden omistajista ovat rikollisia, minkälaisiin rikoksiin ovat syyllistyneitä tai minkälaisista rikoksista heitä epäillään kohtuullisen todistettavasti? Edellisen kerran tästä aiheesta kirjoitellessa en ainakaan itse nähnyt siihen yhtään kiertelyä ja kaartelua kummempia kommentteja faktoista puhumattakaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Laitetaan pian alkavien playoffien kunniaksi vähän pohtimista @McMulligan ja @V-G-

Osaltani totean heti alkuun, että alla oleva on vain tiedoksi. En lähde siitä vääntämään, suuntaan tai toiseen.

1. Lähdetään liikkeelle siitä, että veronkierto ja rahanpeseminen on rikoksia myös Venäjällä. SIlloin kun lakia noudatetaan. Venäjään liittyvän, erittäin laajan rahanpesuvyyhdin paljasti vuonna 2014 tutkivan journalismin keskus OCCRP (Organized crime and corruption reporting project) yhdessä venäläisen Novaja Gazeta -lehden kanssa. Samaa satoa tulee edelleen esille kymmenien ja satojen miljardien edestä. Viimeisimmät tällä viikolla.

2. Mukana on mm. saksalaisia, pohjoismaisia ja muita eurooppalaisia pankkeja. Danske Bank ja Nordea, esimerkkeinä. Euroopassa venäläisen rahan pesemistä on tutkittu vuosia ja Europolin mukaan rahanpesu hyödyttää Venäjän järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa, johon kuuluu myös huume-, ihmis- ja asekauppaa. Europolin arvion mukaan noin kolmasosa Euroopassa käytettävästä heroiinista on venäläistaustaisten rikollisryhmien välittämää.

3. Summat ovat valtavia, yhteensä puhutaan sadoista miljardeista ellei jopa useammasta tuhannesta miljardista, joita rahanpesussa Venäjältä länteen on liikuteltu muutaman kymmenen vuoden aikana. Useat asiantuntijat ovat todenneet, että Venäjän rahanpesu on vakava turvallisuusuhka Euroopalle. Jos tästä haluaa lukea tarkemmin suomeksi, esimerkiksi Prahan kansainvälisten suhteiden tutkimuslaitoksen tutkijan Mark Galeottin kirja Voima ja valta antaa kuvan tilanteesta.

4. Jokerien omistajien ja rahoittajien pitäminen venäläisen pesulan ulkopuolisina on vaikeaa. Osa Rotenbergeista on ollut epäiltyinä ja tutkinnan alla rahanpesusta ns. Mossack Fonsecasta vuodettujen asiakirjojen perusteella sekä Deutche Bankin osalta ns. peilikauppajutussa, jossa osa rahoista siirtyi tutkimuksen perusteella Venäjän presidentin serkku Igor Putinille sekä Arkadi ja Boris Rotenbergille.

5. Rikollisuutta henkilönä ei Venäjällä tai lännessäkään määritellä sen perusteella, jääkö joku jostain kiinni. Tiivistäen rikollista on Venäjällä(kin) toiminta, josta on laissa säädetty rangaistus. Venäjällä rikolliset, oligarkit ja poliitikot muodostavat eräänlaisen liiton. Sitä johtavat usein entiset KGB/FSB-pomot tai erikoisjoukkojen sotilaat, jotka toimivat yhteistyössä aluehallintojen ja valtakunnallisten poliitikkojen kanssa presidentti Putiniin asti. Oligarkeista tässä käytetään sanaa pesula. He organisoivat rahojen sijoittamista usein lailliseen, mutta myös laittomaan bisnekseen.

Yllä oleva perustuu venäläisissä ja eurooppalaisissa medioissa olleisiin kirjoituksiin.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Cobol hyvä kirjoitus kaikin puolin ja pitkälti samaa mieltä asiasta. Ensimmäinen kerta, kun tohon kysymykseen tulee jotain konkreettisempaa vastausta. Osittain toinen asia sitten on missä määrin tuo koskee nimenomaan Jokereitten omistajia ja toisaalta miten asiaan suhtautuu länsimaisen oikeusperiaatteen mukaisesti, missä henkilö on syytön, kunnes toisin todistetaan.

Mulla on hyvin vähän tarvetta millään tapaa puolustaa Jokereitten nykytilannetta tai omistajia, mutta noin yleisesti ottaen pelkkä huutelu tuon tyyppisistä asioista ilman konkreettisempia faktoja on jokseenkin mielikuvituksetonta puuhaa. Siksi on ihan kohtuullista pyytää vähän lihaa luitten ympärille syytäksistä puhuttaessa.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Kaiken tämän rikollisuuden keskellä, Jokereiden ja Ihkun yhteistyöllä tänään lahjoitetaan vajaa 6000 euroa Hope ry:lle vähävaraisten perheiden lasten harrastusten tukemiseen. Hienoa!

Hieno homma. Paljon hyvää Jokerit tekee, mutta ei tämä tietty porukka näitä täällä huomioi mitenkään.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kaiken tämän rikollisuuden keskellä, Jokereiden ja Ihkun yhteistyöllä tänään lahjoitetaan vajaa 6000 euroa Hope ry:lle vähävaraisten perheiden lasten harrastusten tukemiseen. Hienoa!
MELKEEN KUUS TONNIA?!

No ei sit mitään, perun kaikki pahat puheeni. Voi vizzit, miten hienoa on että Jokereilla on noin jalot omistajat!

Ja kyllä, hyvä että vähävaraisia tuetaan, mutta ei toi nyt millään lailla kuulu samaan keskusteluun kuin Venäjän valtiojohtoinen rikollisuus tai oligarkkien kulttuurivaikuttaminen. Jokerit on edelleen venäläinen väline, jota seikkaa ei mitkään muutaman tonnin almut muuta miksikään.
 
Sämppäri

En sitä tarkoittanutkaan samaan keskusteluun. Mielestäni tuo liittyy ketjun aiheeseen ja sitä ei tarvitse sotkea muuhun, mutta ilmeisesti ei tuommostakaan voi kirjoittaa ilman negatiivis-sävyistä vastaanottoa.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pelimeriiteillähän sinne CHL:ään on menneilläkin kausilla menty vai miten se menikään? Onko tässä kohdassa korrektia hieman hymyillä? Onneksi siihen on ymmärtääkseni tehty vihdoinkin muutoksia, vaikka siellä edelleenkin pyörii jotain pubijoukkueita Englannista.

Niin alkuun, että homma saatiin pystyyn. Kyllähän sinä sen tiesit. Nyt homma saatu alkuun ja vain menestyksen perusteella jengit mukaan. Kyllä, tasoeroja on kun seuroja tulee myös pienemmistä maista, mutta näille maille ja seuroille tämä on enemmän kuin hieno juttu ja tekee hyvää ylipäätään jääkiekolle tämä. Tasoeroja on myös fudiksen puolella, sille ei mitään mahda, mutta supistaakaan ei kannata.

Tuon ehdotuksesi mukaan kiintiöjoukkue Jokerit olisi CHL:n osallistujalistalla jo muutamaan kertaan. Sijoitukset kun ovat oman konferenssin puolella 3 (pisteiden mukaan), 8, 3, 4.

Jos KHL osallistuisi CHL:ään ja Jokerit sijoittuvat riittävän korkealle niin tietenkin Jokerit olisivat mukana ja se olisi mielestäni vain hieno asia.

Mutta mitään kiintiöseuraa tuonne ei missään nimessä pitäisi ottaa.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En sitä tarkoittanutkaan samaan keskusteluun. Mielestäni tuo liittyy ketjun aiheeseen ja sitä ei tarvitse sotkea muuhun, mutta ilmeisesti ei tuommostakaan voi kirjoittaa ilman negatiivis-sävyistä vastaanottoa.
Ok, sori. Käsitin tuon "kaiken rikollisuuden keskellä" viitaukseksi tuohon minun viestiini. Hyväntekeväisyydessä ei ole tietenkään ole mitään vikaa, mutta se ei käy samaan keskusteluun näiden em. asioiden kanssa. Siksi reagoin.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ok, sori. Käsitin tuon "kaiken rikollisuuden keskellä" viitaukseksi tuohon minun viestiini. Hyväntekeväisyydessä ei ole tietenkään ole mitään vikaa, mutta se ei käy samaan keskusteluun näiden em. asioiden kanssa. Siksi reagoin.
En tarkoittanut sitä minkään yhteyteen, mutta ei näitä viestejä voi oikeen erotellakkaan täällä. Mut ei mitään, väärinkäsityksiä sattuu.

Tuollakin kuudella tonnilla saa aika monelle lapselle kiekkovermeet. Aina tyhjää parempi, oli summa mikä tahansa.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Putinin suosio laskee Venäjällä. (Linkki HS:n uutiseen uudesta gallupista.) Soft powerista on päristetty partaa pitkään, joidenkin mukaan soft power kohdistuu suomalaisiin, joidenkin mielestä KHL-Jokerit-projekti on suunnattu venäläisiin itseensä. (Päättäkää jo.)

Itse - todistettujen tulosten puuttuessa - olen pitänyt alusta asti soft poweria höpöilynä ja epäonnistuneena. Nyt kun Venäjän talous sakkaa ja eläkeikää oli pakko nostaa, nähdään miten hyvin erehtymättömän Putinin master plan tehoaa käytännössä: Ei toimi.

Vai onko kenties syynä se, että KHL-projekti ajoi kiville? Olisiko Puten suosio kohdillaan eläkeuudistuksien jälkeenkin, jos KHL:ssä pelaisikin 3-5 länkkärijengiä? Olisivatko venäläiset tosiaan niin tyhmiä, että kunhan lätkäliiga toimii, niin valtaapitäviä kannatetaan vaikka eläkkeelle pääsee vasta satavuotiaana? Pysykää kanavalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös