Toivottavasti tässä on nyt hieman pysähdytty ja herätty...
Vanhemmat eivät viitsi/ saa ottaa selvää mitä musiikkia lapsi kuuntelee tai missä hän internetissä pyörii, koska se on lapsen oikeus ja oma asia. Ei lapsella saa olla tällaisia oikeuksia.
Yhdessä asiassa Pekka oli oikeassa, meidän yhteiskunnassa on jotain vialla. Täälläkin on esitetty ratkaisuksi mielisairaaloita, metallinpaljastimia, vartioita jne. vaikka ratkaisu on paljon helpompi, perhe.
Tässä oli asiaa. Ei lapsilla voi eikä saa milloinkaan olla samoja oikeuksia kuin aikuisilla, koska he eivät voi eikä heidän ei tarvitse olla kypsiä niiden mukanaan tuomaan vastuuseenkaan.
Perheitä ei arvosteta eikä tueta enää miltään taholta. Ei suku, ei yhteiskunta, ei media, eikä kirkko. Lapsille ei anneta aikaa eikä mahdollisuutta elää suojattua, turvallista, huoletonta lapsuutta, vaikka työelämä vaatii tulevaisuudessa luovia, pitkän onnellisen lapsuuden eläneitä ongelmanratkaisijoita.
Työn ja koulun vaatimukset ovat kaikille niin kovat, ettei niistä palauduta samalla tavalla kuin ennen. Kodista on tullut pelkkä huoltopiste, jossa jokainen käy vaihtamassa vaatteet, nukkumassa ja syömässä, kun ehtii. Jokainen yrittää huoltaa itsensä ja rentoutua miten parhaaksi katsoo. Joku nettiin uppoutuen, joku telkkaria töllöttäen, joku pelaillen, joku juo 5 kaljaa ja joku viettää omaa laatuaikaa kavereilla. Perheet eivät osaa/kykene/jaksa/pysty viettämään aikaa _oikeasti_ yhdessä. Ei syödä, ei käydä kylässä...
Tämän hetkinen kvartaalitalousajattelu on läpäissyt koko yhteiskunnan. Jokaisen asian (koulun, sairaalan, poliisin, parisuhteen) pitäisi olla kannattava ja tuottaa jotain aineellista hyvää, jatkuvasti ja nopeasti ja mieluiten siten, ettei itse tarvitse tehdä paljoakaan. Ei välttämättä haluta tai jakseta antaa omaa aikaa lapselle, jos siitä ei saa mitään "hyötyä". "Antaa sen murrosikäisen murjottaa tietokoneen edessä, ei se kuitenkaan vastaa, vaikka siltä jotain kysynkin. Parempi tehdä jotain kivaa itse, kun ei siltä lapselta tule enää edes halausta."
Aina pitäisi olla kivaa ja helppoa, kaikilla. Jos vanhemmilla asiat lasten kanssa ovat menneet pitempään vinksalleen, on niiden palauttaminen raiteilleen iso homma, eikä siihen osata tai jakseta välttämättä ryhtyä.
Lapset eivät vaadi mahdottomia, yhteistä aikaa, rakkautta ja rajoja. Ei tarvitse olla ohjelmoituja päiviä ja hienoja lomamatkoja. Riittää kun antaa heille arvostusta sellaisina kuin he ovat ja on oikeasti kiinnostunut heidän tekemisistään ja ajatuksistaan. He ovat osa omia vanhempiaan, luulisi kiinnostavan!
