Olisi ollut myös mielenkiintoista keskustella tämän A-talkissa olleen herran kanssa(taisi olla kivääriliitosta tms), joka juurikin puhui internetin keskusteluohjelmien luomasta toisesta maailmasta josta vanhemmat eivät tiedä mitään. Olin itse viime viikonloppuna Jyväskylässä kaverin luona yötä jonka tapasin netissä, ja myös 2 muuta netissä tapaamaani kaveria näin sillä reissulla kun käytiin peliä katsomassa ja iltaa istumassa, että niin pahaan toiseen maailmaan internet on minut vienyt. Loistotyyppejä muuten kaikki.
Kyse ei ollut internetin/pelien/väkivaltaviihteen yms. pahasta maailmasta, joka pitäisi kieltää ja lapset kasvattaa pumpulissa. Jokainen kohtaa ja jokaisen pitää kohdata nämä asiat jossain vaiheessa ja jokainen käsittelee ne omalla tavallaan.
Työskentelen lasten ja nuorten parissa ja silmiinpistävää on se, että yhä nuoremmat ja nuoremmat ovat tekemisissä asioiden kanssa, jotka esim. itse kohtasin samassa mittakaavassa vasta paljon myöhemmin. Ja nyt ei puhuta nykypäivän ramboista ja doomeista vaan ihan oikeista reealimaailman asioista, joita tuollainen 10-12-vuotias ei välttämättä pysty yksin käsittelemään ja ymmärtämään. Kuitenkin jokapäiväisessä elämässä nämä asiat tulevat vastaan helposti vaikkapa juuri netissä.
Tätä ei voi välttää, eikä se ole tarpeellistakaan. Maailma muuttuu ja sen kanssa eletään. Ongelma vaan tosiaan on se, että valitettavan usein vanhemmat eivät tiedosta, millaisten asioiden kanssa heidän lapsensa oikeasti ovat tekemisissä. Eli tämä on se "toinen maailma", josta ei ole tarpeeksi tietoa. Kyse ei ole itsessään pelkästään pahasta ja demonisoitavasta asiasta, vaan ihan tavallisesta seikasta, joka jokaisen kasvattajan tulisi tiedostaa. Tuntuu vaan, että nykyään vanhempien on näissä jutuissa jatkuvasti vaan vaikeampi pysyä perässä ja tiedostaa missä mennään mm. tiedonvältyksen kehittyessä jatkuvin harppauksin. Perusteiltaan kyse ei ole siis mistään sen kummemmasta kuin aiemminkaan, nykyään kaikkea vaan on enemmän, helpommin ja nopeammin.
Ja kuitenkin jokaisella lapsella ja nuorella pitäisi joku aikuinen, johon voi luottaa ja turvautua JOS sitä tarvitaan. Kaikki eivät välttämättä tarvitse suuremmin tukea ja pystyvät selviytymään asioista omillaan. Joskus tulee hiukan vaikeampaa, mutta se nyt kuuluu jokaisen kehitykseen. Eivät lapset ja nuoret ole missään tapauksessa tyhmiä, eivätkä kaipaa jatkuvaa paapomista ja holhoamista. Mutta jokainen lapsi/nuori tarvitsee jonkun, johon voi tukeutua ja turvautua, jos hommat menevätkin heikosti ja siihen pisteeseen, ettei niitä yksin pysty ymmärtämään ja käsittelemään. Se, että tiedostaa millaisessa maailmassa ja tilanteessa lapsi elää, on sitä välittämistä. Ei siinä tarvitse, eikä pidä jatkuvasti olla pitämässä kädestä kiinni. Ja kun kun lapsi tuntee, että hänestä välitetään ja hänellä on turvaverkko, johon voi tukeutua rajoja etsiessä (ja ne rajat pitää myös olla olemassa), voi kehittyminen ja kasvaminen tapahtua terveeltä pohjalta.
Itseäni on yhä enemmän ja enemmän alkanut huolettaa suuntaus, jossa lapsille ja nuorille pyritään luomaan illuusio, jossa heidän annetaan ymmärtää olevansa omillaan aikaisessa vaiheessa. Esim. suurin osa yläasteista on siirtynyt ns. luokattamaan malliin, joiden näennäisen vapauden pohjana on kuitenkin kylmästi tuloksellisuuteen tähtäävä systeemi. Ei sopivassa määrässä omaa vastuuta ole mitään huonoa, mutta joissain tapauksissa tuntuu siltä, koko lasti sysätään oppilaan vastuulle. Pahimmissa tapauksissa esim. kodin ja koulun välinen tiedottaminen on oppilaan vastuulla ja vain ääritapauksissa koulusta käsin otetaan yhteyttä. Samoin monet opettajat ovat erinomaisia opettajia, mutta eivät katso kyseissä mallissa enää olevansa vastuullisia kasvattajia jne. Ihmetyttää, miten tuollaisen 13-16-vuotiaan voidaan olettaa pystyvän tekemään ratkaisuja, jotka vaikuttavat koko loppuelämään, kun samalla pitää painia koulun ulkopuolisen sosiaalisen ja tunne-elämän kanssa. Vaatimukset myös sillä puolella yhä aikaistuvan "aikuisuuden" suhteen tuntuvat kiristyvän jatkuvasti. Kyllähän tässä saadaan aikaiseksi kourallinen menestyviä, monipuolisia ja itsenäisiä suorittajia. Ja samalla toisessa ääripäässä on kourallinen täydellisesti eksyneitä ja paineiden alla luhistuneita tapauksia.
Tuo edellinen kappale nyt oli omia tuntojani siitä, millaiseen suuntaan itse olen kokenut koulumaailman kehittyneen, eikä tarkoitus ollut etsiä siitä yksin syyllistä nuorten lisääntyvään ahdistukseen ja pahoinvointiin. Kuitenkin siinä on mielestäni nähtävissä välinpitämättömyyden lisääntyminen ja mielestäni kehittyvälle lapselle/nuorelle mikään ei ole sen tärkeämpää kuin tunne siitä, että joku oikeasti välittää.