Johtopäätöksiä ja palautetta Playouteista

  • 31 679
  • 187

Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
"Yleisö on hylännyt joukkueen kauden tärkeimmällä hetkellä" -lätinä on mielestäni ihan turhaa. Vaikka itse olinkin paikalla, ymmärrän hyvin ettei tämä kiinnosta. Uskon, että kun aletaan lähestyä hetkeä jolloin todella pelataan jonkin SM-liigajoukkueen sarjapaikasta, alkaa yleisökin kiinnostumaan. Silloin ollaan kauden tärkeimmillä hetkillä, ei siinä kohtaa kun ratkotaan ollaanko sijoilla 11-12 vai 13-14.

Ei nyt pelattu mitään karsintoja , vaan pelattiin joutumisesta peleihin, joissa pelattaisiin joutumisesta karsintoihin. Vertautuu siihen että on menossa runkosarjan 48. ottelu jotain toista loppupään jengiä vastaan tilanteessa, jossa viimeinen joutuu karsimaan - pahimmassa tapauksessa tie vie karsintoihin, mutta se on sen ajan murhe ja kaukana edessä.

Ehdottomasti kannatan avointa sarjaa, mutta tämä "kaikkien pelit jatkuvat runkosarjan jälkeen" -toiminta on syvältä perseestä. Minkä ihmeen takia sitä runkosarjaa oikein pelataan?

Pajatson tyhjentämisen estämiseksi riittää, että liiga on avoin. Jos mentäisiin järkisysteemiin jossa 8 pelaa playoffit ja 1-2 viimeistä karsii, olisi edelleen hyvin epätodennäköistä että jonkun porukan tilanne olisi tammikuussa se että voi heittää pyyhkeen kehään. Ei siihen tarvita sitä että myös sijoilta 9-12 jatketaan pelejä.

Ymmärrän että playoffien "villi kortti" kiinnostaa sijoille 9.-10. joutuvia, mutta onhan se systeemi silti keinotekoinen. Lisäpelit vähentävät vain entisestään altavastaajien mahdollisuuksia yllättää runkosarjan ykkönen tai kakkonen puolivälierissä.

Koko touhu tällä hetkellä viestii siitä, että runkosarjalle ei anneta mitään arvostusta. Jos tällä tavalla jatketaan niin lyhennettäköön sitten runkosarjaa.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Jos sarjasta pääsee kaksi joukkuetta kesälomalle, niin tuskin suurta tyhjennysmyyntiä tulee, vaikka nämä sijat olisivatkin tiedossa jo tammikuun lopussa. Eli tämä peruste ei päde.

Jokainen varmaan muistaa, mitä JYP teki kaudella 1997-98 heti kun ero karsintoihin menevään KalPaan oli riittävän turvallinen? Robert Burakowsky myytiin muualle. Nimenomaan tämäntyyppiset tähtipelaajien myynnit tämän kauden systeemillä haluttiin estää.

Se on sitten eri asia, ovatko nämä tyhjennysmyynnit pelkästään negatiivinen asia. Toivathan ne joskus lisäväriä pleijareihin ja vahvistivat tähtipelaajistaan eroon pääsevien joukkueiden taloutta niissä tapauksissa, joissa kotiyleisö ei reagoinut myynteihin äänestämällä jaloillaan.
 
Viimeksi muokattu:

JPL

Jäsen
Pelataan 2 kierroksen runkosarja, jonka jälkeen alkaa pleijarit 1-14, 2-13 jne... Voittajat jatkoon ja hävinneet jatkaa tippumispleijareita. Kaikki sarjat paras seitsemästä. Eli runkosarjan voittanut voi vielä tippua mestikseen ja hävinnyt voi olla mestari. ;)

edit: perskules... eihän tuo onnistu, kun tulee pariton määrä joukkueita. No kasvatetaan joukkuemäärä 16 niin sitten onnistuu. ;)

Olen ehdottomasti tuon 8 pleijarijoukkueen ja 2 viimeisen joutuminen karsintaan kannalla. Tai itse asiassa mieluummin vielä että viimeinen tippuu suoraan ja toiseksi viimeinen karsii. Samalla liigaa voisi typistää 12 joukkueen kokoiseksi muutaman vuoden periodilla, tyyliin 2 viimeistä tippuu suoraan ja 1 nousee suoraan.

Tulee urheilullisuutta sekä panosta oikeassa mittakaavassa. Pitemmällä tähtäimellä tuo olisi myö mahdollisten hissijoukkueiden kannalta paras tilanne. Karsinnat ovat keinotekoinen tapa osoittaa, ettei mestisjoukkue ole valmis liigaan. Samalla mestiksen arvostus nousisi, kun sinne tulisi välillä Jokereita/Kärppiä/TPS:aa pelaamaan kaudeksi - pariksi.
 
Viimeksi muokattu:

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Jokainen varmaan muistaa, mitä JYP teki kaudella 1997-98 heti kun ero karsintoihin menevään KalPaan oli riittävän turvallinen? Robert Burakowsky myytiin muualle. Nimenomaan tämäntyyppiset tähtipelaajien myynnit tämän kauden systeemillä haluttiin estää.
Mistä repäisit 11 vuotta vanhan yksittäisen tapahtuman teoriasi tueksi, kun et edes tiedä pitääkö väitteesi paikkaansa? JYP saattoi joutua myymään kyseisen pelaajan taloudellisista syistä, eikä vaan myymisen ilosta.
 

Watson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Arsenal
Miksi otat Kärpät esimerkiksi? Kärpät yritti nousua ja lopulta onnistui siinä silloin, kun liiga oli avoin. Mitä luulet, mitkä olisivat olleet fiilikset Oulussa, kun katkeraan TuTo-tappioon päättyneen play-off-taipaleen jälkeen liiga olisi ilmoittanut että nyt laitetaan pojat sarja hetkeksi kiinni?

Tuon -90 luvun kärsimysvuosikymmenen kokeneena olen aina ollut sitä mieltä että liigan viimeinen kylmästi mestikseen ja pleijareilla ratkottu paras mestisporukka liigaan.

Jos joku liigan kulttiseura, vaikkapa tämän vuoden kiistakumppanit Ässät tai Lukko sattuisi tipahtamaan mestikseen, nousee se sieltä varmasti parissa vuodessa takaisin, jos vain perusteet on kunnossa. Todennäköisesti vieläpä erittäin elinvoimaisena ja orastavan buumin keskellä. Jos joukkue tuohon putoamiseen kaatuu, niin ei se silloin ole liigassakaan elinkelpoinen eikä kilpailukykyinen.

90-luvulla pahin virhe oli KalPan jatkuva roikuttaminen liigassa. Joukkue keskittyi muutamana vuotena vain ja ainoastaan liigakarsintoihin ja oli tuolloin kieltämättä aina kauden parhaassa vireessään. On ihan eri lähtökohta hakea tempoa liigakarsintoihin pelaamalla +50 peliä liigajoukkueita vastaan, kuin takoa sama määrä osin amatööriporukoita vastaan.
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Jos joku liigan kulttiseura, vaikkapa tämän vuoden kiistakumppanit Ässät tai Lukko sattuisi tipahtamaan mestikseen, nousee se sieltä varmasti parissa vuodessa takaisin, jos vain perusteet on kunnossa. Todennäköisesti vieläpä erittäin elinvoimaisena ja orastavan buumin keskellä. Jos joukkue tuohon putoamiseen kaatuu, niin ei se silloin ole liigassakaan elinkelpoinen eikä kilpailukykyinen.
Teoriasi ontuu.
Muistatko miten Kärpille kävi?
 

Watson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Arsenal
Jos pohjat ovat kunnossa on se ratkaiseva lause. Muistatko miten Ässille kävi?

Nimenomaan näin. Kärppien pohjatkin rakennettiin pitkän kaavan mukaan, mutta siinä vaiheessa kun sinne liigaan piti päästä niin se oli kohtuuttoman vaikeaa.

En ymmärrä miksi sen liigan viimeisen suojeleminen on niin vaikeaa. Löytyy isompiakin palloilusarjoja, joissa jopa useampi joukkue pudotetetaan alaspäin jos kauden lopussa on sarjan häntäpäässä. Ei siinä vaiheessa paljon kysellä montako mestaruutta sieltä palkintokaapista löytyy ja onko sen nousseen joukkueen rosteri kovempi kuin pudonneella.

Kyllä Kärpillekin naurettiin vuosikausia teemalla 'Liiga on Kärpille liikaa'. No eihän toki tuolloin divarissa oltu täysin liigakalustolla liikkeellä, mutta nousun jälkeen Kärpät on ollut pleijareissa joka vuosi. En minä ymmärrä miksei hyvä mestisporukka voisi osaavissa käsissä nousta liigassa hyville sijoituksille, jos vain vahvistukset hommataan oikein ja organisaatio on osaavissa käsissä.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Mikä vika olisi ollut siinä että viimeinen karsii?
(vaikka Ässät on matkalla karsimaan, kantani olen ilmaissut jo aikaa sitten)
Sekin tekisi ihan saman vaikutuksen että kukaan ei myy parhaita pelaajiaan. Etenkin kun 10 pääsee pleijareihin.
Eihän siinä välttämättä mitään vikaa ole. Se ei ollut minun pointti. Enemmin olisin kaivannut jotain perusteluita sille, miksi pelataan playoffeja mutta playoutit ovat sitten huonoin idea ikinä missään?

Voit etusivulta lukea esim. Ville Niemisen mietteitä play-out järjestelmästä.
Ville "en potkaissut" Niemisen mietteet olen kyllä lukenut. Se on vain yhden pelaajan mielipide. Ennemmin niitä kannattaisi kysellä pelaajilta, jotka ovat oikeasti putoamisuhan alla noita pelejä pelanneet. SM-liigan putoamisuhka kun on aikalailla kysymysmerkki, niin ymmärtäähän sen että motivaation löytäminen on vaikeaa. Se ei kuitenkaan kerro mitään Playouteista järjestelmänä vaan SM-liigan nykytilasta.
 

arska89

Jäsen
Suosikkijoukkue
MansePP
Arvasin, että SM-liigapelaajat ovat playouteja vastaan. Näin itsekin Tappara-Ässät pelissä, kuinka aneemista pelaaminen oli. On todella ymmärrettävää, ettei Playoutit maistu rankan kauden jälkeen: ensiksi täytyy niellä playoffsien paikan menettäminen, sitten vielä pitäisi taistella kesälomasta ja liigapaikasta. Ei ihme, että Nieminen on tätä vastaan.

Sillä ehdolla playoutit otettaisiin pois, että Mestiksen puolella loppuisi samaan aikaan pelaamiset, ehkä jopa Playoffsit voisi ottaa Mestiksestä kokonaan pois. Jos muutosta ei Mestiksen puolelta tapahdu, eli kausi ei päättyisi samaan aikaan kuin pääsarjan häntäpäässä, niin playoutit saa jäädä. SM-liiga on töppäillyt jo monta vuotta, joten nyt on löydettävä edes joku lopullinen ratkaisu.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sekoitat nyt täysin kaksi eri asiaa. Pelaajilla ja valmentajilla on varmasti motivaatiota siinä vaiheessa kun pelataan sarjan mestaruudesta, tai pudotuspelejä ylipäätään, riippumatta siitä onko sarja puulaakikiekkoa vai ammattilaissarja.
Minähän en sekoittanut mitään vaan vastasin vain tuohon kommenttiin "arvaa kaksi kertaa viekö se sen hyvän buumin ja tekemisen meininkin pois koko kaupungista". Voin vielä paljastaa sellaisen salaisuuden, että ei se liiga ole ollut auki muillekaan joukkueille kuin tuolle mutta silti siellä on löytynyt esim Jukureilta motivaatiota pelata ja voittaa suljettukin sarja, toisin kuin liiga-wannabe-marttyyri-sportilla.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Aivan turhat ja ihme on jos näitä järjen riemuvoittoja höntsäillään vielä ensi kaudella!!!

Syy miksi tähän on jouduttu, jotta yritetään keinotekoisesti estää pajatsojen tyhjentäminen on edelleenkin se, että Liigassa on ehdottomasti kaksi jengiä liikaa. 12 Liigaporukkaa, säälit entiseen malliin ja kaksi viimeistä pelaa karsintasarjan kahden Mestisjengin kanssa. Turha mouhota mistään putoavien jengien konkursseista, kun nykyisellä menolla se väijyy kuitenkin useamman seuran toimisto-oven takana.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Ville "en potkaissut" Niemisen mietteet olen kyllä lukenut. Se on vain yhden pelaajan mielipide.

Kyllä. Nieminen ei voi muuttua liigakelpoiseksi pakistoksi, ja neljän kentän maalinteoksi, mutta jos Nieminenkin olisi pelannut koko kauden tasokkaasti ja suorittanut tasaisemmin Tappara olisi kenties välttänyt nämä "vihaamansa" playoutit.

Hieman kuin valittaisi yksinäisenä baarin nurkasta että joku tanssii hitaita väärin.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tässäkin keskustelussa on taas kerran esitetty väite, että liigan ja mestiksen välinen ero tasoittuu liigan avaamisella. Näin varmasti on, mutta tapahtuuko tuo ero sillä että liigan taso laskee vai sillä että mestiksen taso nousee? Selvä on että liigan peräpään toiminta edellytykset heikkenevät (ei voida rakentaa joukkuetta useamman vuoden tähtäimellä tai pystytä houkuttelemaan laatupelaajia useampivuotisilla sopimuksilla). Tosiasia myöskin on että mestiksen parhaat pystyvät satsaamaan yksittäisinä vuosina niin paljon että he voivat liigajoukkueen voittaa.

Mitä tästä sitten seuraisi? Väitän että siitä seuraisi täsmälleen sama asia kuin 80- ja 90-luvuillakin eli jojo-liikettä ja siitä seuranneita konkursseja. 2000-luku on ainoa vuosikymmen jolloin Suomen kahdestakymmenestä parhaasta seurasta yksikään ei ole mennyt konkurssiin, muilla vuosikymmenillä konkursseja on ollut useampia. Tämä varmasti olisi joidenkin urheilullisuutta kannattavien ihmisten mielestä todella hienoa, että ammattilaisurheilua ajettaisiin alas oikein isossa mittakaavassa, sillä sehän vasta lisäisikin tasapuolisuutta, kun liigassa voisi pelata täysin amatööripohjalta jolloin sinne voisi päästä vaikka Lempäälän Kisa tai Kotkan Titaanit.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Sillä ehdolla playoutit otettaisiin pois, että Mestiksen puolella loppuisi samaan aikaan pelaamiset, ehkä jopa Playoffsit voisi ottaa Mestiksestä kokonaan pois. Jos muutosta ei Mestiksen puolelta tapahdu, eli kausi ei päättyisi samaan aikaan kuin pääsarjan häntäpäässä, niin playoutit saa jäädä. SM-liiga on töppäillyt jo monta vuotta, joten nyt on löydettävä edes joku lopullinen ratkaisu.

Kysymys on rahasta eli pelejä pitää olla mahdollisimman paljon, varsinkin Mestiksen puolella. Eli jos SM liigan runkosarjan kaksi viimeistä karsisi Mestiksen kahden parhaan kanssa, Mestiksellä ei periaatteessa voisi olla pleijareita. Tällöin jäisi monen seuran kassasta lipputuloja pois.

Karsintasarja olisi varmasti kaiken paras ja urheilullisin ratkaisu eli Mestiksestä neljä ja liigasta kaksi ja kaksinkertainen sarja eli jokaiselle viisi kotipeliä.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Minähän en sekoittanut mitään vaan vastasin vain tuohon kommenttiin "arvaa kaksi kertaa viekö se sen hyvän buumin ja tekemisen meininkin pois koko kaupungista". Voin vielä paljastaa sellaisen salaisuuden, että ei se liiga ole ollut auki muillekaan joukkueille kuin tuolle mutta silti siellä on löytynyt esim Jukureilta motivaatiota pelata ja voittaa suljettukin sarja, toisin kuin liiga-wannabe-marttyyri-sportilla.
Ja siitä pisteet Mikkeliin. Jukurit on tässä tapauksessa vähän huono esimerkki siinä mielessä, että suljetun sarjan alkuaikoina seura nimenomaan oli sulkemisen kannalla. Jukurit oli myös vasta noussut toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, ja siellä katsottiin että se on aivan riittävä sarjataso heille. Nyttemmin Mikkelissäkin on huomattu mestaruuksien kyllästämänä se, että pelkkä Mestiksen mestaruus ei ole enää se tarpeeksi sytyttävä kiihoke. Yleisömäärät ovat laskeneet, ja myös Jukurien pj. Toivakka on asettanut lähivuosien tavoitteeksi paikan liigassa.

Näköjään sulla sumentaa nyt Sport-antipatiat sen verran päätä, ettei välttämättä asiallinen keskustelu onnistu. Kyllä Sport on varmasti ollut motivoitunut voittamaan sarjan myös suljetun jakson aikana, mutta kun sarjassa pelaa muitakin hyviä joukkueita. Ja kun näitä motivaatio-ongelmia näköjään voi noin suoraan heittää korreloimaan mestaruuksien voittamisten kanssa, niin onko esim. Bluesilla sitten ollut mielestäsi viime aikoina motivaatiosta kiinni se, ettei kannua Espooseen ole tullut?

Ei sarjanousutkaan aina tapahdu viime vuosien menestysjärjestyksessä, eikä motivaatiotaso aina ratkaise voittajaa.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Mitä tästä sitten seuraisi? Väitän että siitä seuraisi täsmälleen sama asia kuin 80- ja 90-luvuillakin eli jojo-liikettä ja siitä seuranneita konkursseja. 2000-luku on ainoa vuosikymmen jolloin Suomen kahdestakymmenestä parhaasta seurasta yksikään ei ole mennyt konkurssiin, muilla vuosikymmenillä konkursseja on ollut useampia. Tämä varmasti olisi joidenkin urheilullisuutta kannattavien ihmisten mielestä todella hienoa, että ammattilaisurheilua ajettaisiin alas oikein isossa mittakaavassa, sillä sehän vasta lisäisikin tasapuolisuutta, kun liigassa voisi pelata täysin amatööripohjalta jolloin sinne voisi päästä vaikka Lempäälän Kisa tai Kotkan Titaanit.

Hehheh. Liigasta varmaan tulee amatöörisarja jos se ei ole suljettu. Tiedätkö kuinka naurattavalta tuo väite kuullostaa?

Jos liigassa ei nyt ole liikaa joukkueita(on liikaa), niin tuo ensimmäinen play-out kierros pois, ja sijoille 13 ja 14 jääneet sitten karsimaan Mestiksen ensimmäiseksi sijoittunutta ja toiseksi sijoittunutta vastaan.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Näköjään sulla sumentaa nyt Sport-antipatiat sen verran päätä, ettei välttämättä asiallinen keskustelu onnistu. Kyllä Sport on varmasti ollut motivoitunut voittamaan sarjan myös suljetun jakson aikana, mutta kun sarjassa pelaa muitakin hyviä joukkueita.
Pienen pienestä provostani huolimatta, minulla ei ole minkäänlaisia antipatioita itse Sportin joukkuetta kohtaan ja olen sanonut, että se on lähes potentiaalinen liiga-seura:
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?p=2640153
Kuitenkin se että joukkue ei ole mestistä voittanut milloinkaan on minun kirjoissani iso miinus, sillä ainoa tapa osoittaa olevansa potentiaalinen menestyjä korkeammallakin tasolla on osoittaa urheilullista menestystä pidemmältä ajalta. Minä en kaipaa yhden kauden komeettoja tai tähdenlentoja. Ja tätä vielä tarkemmin avataan, niin kyllä se laadukas juniorityö on käytännössä pienille joukkueille ainoa keino kestävämpää menestystä saavuttaa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Hehheh. Liigasta varmaan tulee amatöörisarja jos se ei ole suljettu. Tiedätkö kuinka naurattavalta tuo väite kuullostaa?
Melko naurattavalta. Sen takia en sellaista esittänytkään.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Pienen pienestä provostani huolimatta, minulla ei ole minkäänlaisia antipatioita itse Sportin joukkuetta kohtaan ja olen sanonut, että se on lähes potentiaalinen liiga-seura:
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?p=2640153
Kuitenkin se että joukkue ei ole mestistä voittanut milloinkaan on minun kirjoissani iso miinus, sillä ainoa tapa osoittaa olevansa potentiaalinen menestyjä korkeammallakin tasolla on osoittaa urheilullista menestystä pidemmältä ajalta.
Ok. Itse en väheksy tällaisia- sanotaanko nyt sitten vaikka miracle-on-ice-tyylisiä- tuhkimotarinoitakaan. Mutta ymmärrän kyllä näkökantasi.
 

ipaz

Jäsen
Tulen tuolta NHL-puolelta tänne SM-liigaan huutelemaan ja tuomitsemaan jyrkin sanoin koko play-out systeemin. Ei mitään v***n järkeä. En tiedä minkälaisia aivoriihiä SM-Liigan johto näiden ylifiksujen "rahantekovälineiden" keksimiseksi pitää, mutta ei niissä ilmeisesti ainakaan selvinpäin olla.

Mitä vikaa on suorassa kahdeksan joukkueen playoffsissa? Jos ja kun tilanne on tiukka kuin NHL:n läntinen konferenssi tänä keväänä, niin eikö se jo ole parasta viihdettä ja siten tuo katsojia (=rahaa) halleihin. Samalla urheilullinen puoli korostuu huippuunsa. Nyt jo säälipleijarit on tälläinen sosiaalidemokraattinen vaihtoehto, johon ei lämpene pelaajat, eivätkä katsojat. Ihan kiva että TPS löysi kipinän viimeisellä kierroksella ja pudotti vielä HIFK:n sääleissä, mutta noin paskan alkukauden pelannut joukkue olisi mielestäni kuulunut jäädä kokonaan ulos oikeista pudotuspeleistä. Tosin IFK oli yhtä huono loppukaudesta, mutta kun tuo runkosarja on jo sen verran pitkä niin luusisi sen riittävät ratkaisemaan paremmuuden.

Ville Nieminen ja Petteri Lehto ovat täysin oikeassa, ettei tällainen rantapalloista pelaaminen ole mitään kilpaurheilua. Minun mielestäni se on SM-Liigan säälittävä yritys kerätä rahaa muutamalla lisäottelulla. Mitä jos nuo kaksi lisäottelua, joissa esim. Raumalla ja Porissa oli hieman yli 1000 katsojaa olisivatkin olleet (60 ottelun) runkosarjapelejä? Olisiko niissä ollut silloin enemmän väkeä? Varsinkin jos joukkueet olisivat olleet tilanteessa, jossa vain voitto ratkaisee playoffsiin pääsyn.

SM-Liigasta on mennyt täysin maku näiden kaikkein sarjaohjelmakikkailujen ja "kaikille yhtä paljon"-asenteen kanssa. Onko niillä joku palauteboksi johon maksajat voisivat ehdottaa näistä luopumisen vai pystyvätkö liigajohtajat ottamaan kritiikkiä vastaan faneilta?
 
Viimeksi muokattu:

Jone29

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, sympatiat KalPalle
Playoutit ja säälipleijarit ovat myös monimutkaistaneet sarjaohjelmaa valtavasti. Pari-kolme peliä kaudessa katsomassa käyvä Tauno Tallaaja Turun torilta ei varmasti tiedä tarkalleen, miten sarjasysteemi menee, ketkä joutuvat playoutteihin ym. Ennen vanhaan systeemi oli yksinkertainen.

Itse seuraan liigaa aktiivisesti, mutta melkein joka päivä on jotain pitänyt tälläkin viikolla tarkastella liigan sivuilta, että kuka nyt kohtaakin kenet jos tuo menee tuosta jatkoon ym. ym.

Ei hyvä tilanne.
 

Jysky #13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos Liigalla on pakottava tarve jatkaa kaikkien pelejä runkosarjan jälkeen ja liiga pidetään avoimena, niin ehdottaisin seuraavaa pelitapaa;

Liigassa ja mestiksessä pelataan normaalisti runkosarja läpi.

Runkosarjojen jälkeen Liigassa pelataan nykysysteemillä playoffsit villikortteineen kymmenen parhaan kesken.

Loput neljä muodostaa mestiksen neljän parhaan kanssa kanssa oman minisarjan.
Kaikki pelaa kaikkia vastaan kerran kotona ja kerran vieraissa. Kokonaispelimääräksi tulee 14. Neljä eniten pisteitä kerännyttä joukkuetta pelaa liigaa ja loput mestiksessä.

Tossa olis urheilulliseti sopiva malli, ei välttämättä taloudellisesti.
 

ipaz

Jäsen
Loput neljä muodostaa mestiksen neljän parhaan kanssa kanssa oman minisarjan.
Kaikki pelaa kaikkia vastaan kerran kotona ja kerran vieraissa. Kokonaispelimääräksi tulee 14. Neljä eniten pisteitä kerännyttä joukkuetta pelaa liigaa ja loput mestiksessä.

Tossa olis urheilulliseti sopiva malli, ei välttämättä taloudellisesti.

Vähän niinkuin Ruotsissa. Eikö sielläkin runkosarjan jälkeen Elitserienin kaksi huonointa ja Allsvenskanin neljä parasta pelaa kaksinkertaisen Kvalserienin (yhteensä kymmenen peliä) ja tämän sarjan kaksi parasta pelaa seuraavalla kaudessa Elitserienissä. Ja Allsveskanissa pelataan playoffsit sijoilla 4-7 olleiden kesken siitä mikä on se neljäs joukkue tuossa Kvalserienissä. Koko ajan pelataan siis ylemmästä sijasta ja pidemmästä keväästä, eikä suinkaan lomillelähdöstä kuten SM-Liigassa nykyään.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Todella hölmö tapahan tämä on järjestää karsija mestiksen voittajaa vastaan. Joukkueet pelaavat täysillä pääsystä playoffeihin ja sitten pääsevätkin pelaamaan jotain "höpömatseja". Ei ihme ettei joukkueita ja yleisöä kiinnosta moiset karkelot.

Ehkä hölmöintä on kuitenkin se, että runkosarjan huonoimmin pelanneet joukkueet hyötyvät, kun voivat hyvissä ajoin valmistautua vain näihin otteluihin sillä aikaa, kun toiset pelaavat tosissaan pääsyistä oikeisiin jatkopeleihin.

Toivotaan, että jatkossa viimeinen karsii tai korkeintaan kaksi huonoimmin liigan runkosarjassa menestynyttä taistelevat kumpi karsii.

Muutenkin karsinta on kyllä ihan huuhaa hommaa, kun tiedetään ettei mestiksen voittajalla ole realistista mahdollisuutta voittaa liigajoukkuetta neljästi. Puhumattakaan tilanteesta, että tuleva karsija ei olisi edes "liigakelpoinen".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös