Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

  • 2 735 200
  • 8 583

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Toiseen kohtaan, helppohan Ahoa ja Lainetta on ollut peluuttaa kun kumpikin nyt on noussut heti ensipiirroillaan ja siitä jatkaen koko liigan tasolla ihan tähtikategoriaan omilla vahvuuksillaan

Eikös Aho vetänyt alkukauden aika hiljaiseen tahtiin? Ekaa maalia saatiin muistaakseni odottaa aika kauan.

Kaikkea hyvää Puljulle mutta ei kaikki tähän asti tapahtunut tietenkään pelkän Oilersin vika ole, on siellä varmasti ollut sitä roolia jo otettavissa. Nyt pitää vaan olla hereillä ja pelata niin hyvin kuin vaan ikinä osaa ja maksimoida ne näyttöpaikkojen käyttämiset, olisi harmi jos tämä kausi veisi Puljun itseluottamusta ja yleistä uskoa omaan tekemiseensä alaspäin.

Näinhän se on, jostain syystä vaan tietyt pelaajat ovat valmentajan suosiossa ja tietyt eivät. Sitten kun kunnon näytönpaikkaa ei anneta niin voidaan vaan jossitella lähtisikö homma rullaamaan. Tästä on selkeästi kahta koulukuntaa ja uskoisin, että uusi suunta on hiljalleen antaa junnujen epäonnistua ja oppia isossa roolissa. Tästä yritin keskustelua avata tuonne yleiseen NHL -ketjuun, koska selkeästi tässä asiassa ollaan vielä murroksessa ja osa organisaatioistakin on omaksunut tätä vain osittain menneiden virheiden jälkeen, esim. Tampa.
 
Ogilthorpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Eikös Aho vetänyt alkukauden aika hiljaiseen tahtiin? Ekaa maalia saatiin muistaakseni odottaa aika kauan.

Näinhän se on, jostain syystä vaan tietyt pelaajat ovat valmentajan suosiossa ja tietyt eivät. Sitten kun kunnon näytönpaikkaa ei anneta niin voidaan vaan jossitella lähtisikö homma rullaamaan. Tästä on selkeästi kahta koulukuntaa ja uskoisin, että uusi suunta on hiljalleen antaa junnujen epäonnistua ja oppia isossa roolissa. Tästä yritin keskustelua avata tuonne yleiseen NHL -ketjuun, koska selkeästi tässä asiassa ollaan vielä murroksessa ja osa organisaatioistakin on omaksunut tätä vain osittain menneiden virheiden jälkeen, esim. Tampa.

Ihan puhdas fakta on myös, että jos Ahoa ja varsinkin Lainetta olisi rankaistu virheistä samalla lailla, niin peliajat olis jotain aivan muuta. Laineella jopa pelit taitaisi jatkua jossain toisessa liigassa..mutta kun poikien on annettu tehdä virheitäkin, niin se näkyy myös tulostaululla onnistumisina
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Kylläkyllä, mutta toisaalta ennen kun Laineen peli ehti tulokaskauden alussa edes alkaa ailahdella, oli jo nähty tuo ikimuistettava uran ensimmäinen hattutemppu heti ensikierroksilla Toronton verkkoon. Sen jälkeen saa jo paljon enemmän anteeksi jos välillä ei luista.

Ja kun on näitä poikkeavia ominaisuuksia niin saa vaikeuksienkin aikana luottoa, tässä koutsi Mauricen kommentit heti noiden avauspelien aikana hattutemppupelin jälkeen:

"I've never seen anybody score goals like Patrik Laine does in practice ever, in 20 years (of coaching). He seems to have found a way to translate that into a game. He has a gift, there's no question about it. It's a different shot. He has his eyes up and he has the hands for it. Just a great deal of coordination and vision that he has."

Ja Ahon kyvytkin oli kyllä alusta asti paremmin tarjolla ja esillä, tehoja ei tullut mutta muistaakseni ihan vakuuttava alku.

Puljun pitäisi pystyä erottumaan, ja toki ymmärrän että pienellä peliajalla ja pompottelulla ketjurallissa se on vaikeampaa.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös Pulju erottautunut jo preseasonilla?
En tiedä, en nähnyt pelejä.

Erottuiko riittävästi ajaakseen alkukaudeksi top 2 -ketjuihin, ei ilmeisesti? No, ei ole kausi Puljultakaan ihan vielä ehtoopuolella niin voihan se olla että nykyinen paikka ketjukoostumuksissa ei ole kiveenhakattu ja lopullinen vielä.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Kuin tilauksesta Pulju purjehtii sinisellä poikittain, omat ehtivät paitsioon, mutta Pulju ei pelaa kiekkoa päätyyn saakka vaan jättää vastustajalle. Rangers 1-0.

Ymmärrän kyllä, miksi peliaikaa ei enempää tällä hetkellä heru. Oilers yrittää voittaa otteluita ja siinä Puljujärvi ei auta.
 
tsajari

Joo itse tuli huomattua ihan sama. Kainulainen ei selostamostaan tuota huomannut tai sitten jätti ottamatta kantaa, mutta kyllähän se täysin Jessen kiekonmenetyksestä käynnistyi.

Toisaalta kun tuota neppailua katsoo niin se olisi voinut ihan yhtä hyvin olla kuka tahansa muukin Oilers-pelaaja pl. McDavid. McDavid siksi, että ei olisi menettänyt kiekkoa. Jotain mätää tuossa joukkueen systeemissä on, mutta ei riitä kompetenssi arvioimaan mitä tarkalleen.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Eikös Pulju erottautunut jo preseasonilla?
No harjoituspelit ovat aina harjoituspelejä ja kokoonpanot vaihtelevat kovasti. Mutta olihan Puljujärvi ihan hyvä. Itseasiassa jos pisteitä katsoo niin neljänneksi tehokkain Oilersin pelaajista... ja kolmanneksi tehokkain oikea laitahyökkääjä.

Mutta suunnitelma oli laittaa hänet Stromen rinnalle kolmoseen. Niin on tehty ja siinä on pysytty. Ketju on pelannut ihan kohtuullisen hyvin ja luonut paikkoja mutta maalit puuttuvat. Rangersiakin vastaan pari hyvää paikkaa tuon edellä mainitun takaiskuun johtaneen virheen vastapainoksi.

Kyllä se siitä pikkuhiljaa lähtee. Nyt vain tyhmät virheet pois ja jatkaa hyvää duunia niin eiköhän sieltä pisteitäkin tule.
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Rangersiakin vastaan pari hyvää paikkaa tuon edellä mainitun takaiskuun johtaneen virheen vastapainoksi.

Pitää lainata teidän välistä pienen verran. Olihan se kiekon menetys, mutta näetkö oikeasti, että maalin johtanut suuri virhe tapahtui tässä tilanteessa hyökkäys sinisellä jossa Pulju kiekon menetti?
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Pitää lainata teidän välistä pienen verran. Olihan se kiekon menetys, mutta näetkö oikeasti, että maalin johtanut suuri virhe tapahtui tässä tilanteessa hyökkäys sinisellä jossa Pulju kiekon menetti?
Kyllä näen. Joo toki muut olisivat voineet vielä paikata tai puolustaa paremmin. Mutta tuon menetyksen takia Rangers pääsi hyökkäämään tilanteessa missä Oilersilla oli vaihto kesken ja lisäksi hyökkääjät ylhäällä. Eli ei mitenkään organisoitu tilanne puolustuksen kannalta.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Näinkö on?
Joo. Ennen leiriä McLellan kertoi keskustelleensa pelaajien kanssa ja tuloksena oli, että piti Puljujärvelle parhaana vaihtoehtona Stromen kanssa pelaamista. Ja ellen nyt ihan väärässä ole niin ovat pelanneet siitä lähtien yhdessä ehkä yhtä tai kahta harjoitusmatsia lukuunottamatta (Khaira taisi ainakin olla kerran sentterinä).
 
Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kyllä oli niin väärä joukkue Puljujärvelle Oilers kun vaan olla voi, ei siitä mihinkään pääse.

Nytkin olisi viimeisessä pelissä Rangersia vastaan ollut helposti 2 syöttöpistettä plakkarissa, jos ei joutuisi pelaamaan niin saatananmoisten puukäsien kanssa, etteivät saa limppua sisään edes avopaikoista.

Ja jos ei nyt ihan tismalleen avopaikoista kyse ollutkaan, niin esim. McDavid olisi noista laittanut 10 kertaa 10:stä sisään.

Pulju olisi helposti tällä hetkellä sellainen vähintään 50-60 pinnan pelaaja, jos saisi pelata kunnon ketjussa ja kunnon peliajalla. Ja kunnon joukkueessa.

Miten helvetissä tuo Oilersin valmennus voi olla niin kujalla? Kyse on sentään NHL-joukkueesta.
 
agent082

Jäsen
Joo. Ennen leiriä McLellan kertoi keskustelleensa pelaajien kanssa ja tuloksena oli, että piti Puljujärvelle parhaana vaihtoehtona Stromen kanssa pelaamista. Ja ellen nyt ihan väärässä ole niin ovat pelanneet siitä lähtien yhdessä ehkä yhtä tai kahta harjoitusmatsia lukuunottamatta (Khaira taisi ainakin olla kerran sentterinä).

Nelosessa pelasi viime ottelun.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

metsuri1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Kyllä näen. Joo toki muut olisivat voineet vielä paikata tai puolustaa paremmin. Mutta tuon menetyksen takia Rangers pääsi hyökkäämään tilanteessa missä Oilersilla oli vaihto kesken ja lisäksi hyökkääjät ylhäällä. Eli ei mitenkään organisoitu tilanne puolustuksen kannalta.

Tuo ei kyllä näyttänyt kovin tyylikkäältä kun kiekon menetettyään Pulju nostaa selän pystyyn ja luistelee vaihtoon. Muut pelaajat lähtee katkaisemaan vastahyökkäystä.
 
Aapee79

Jäsen
Puljun vedot ovat kyllä ihan paskoja. Pari kertaa oli tonttia, mutta ei kun seinille - kuten yleensä. Harkkapeleissä sattui pari kimpoamaan pakkien luistimista tai jostain perseestä. Ja edelleen, niiden harkkapelien arvo on täysi nolla. Eilen aiheutti tuon maaliin johtaneen tilanteen lisäksi toisenkin samanlaisen, minkä Talbot poimi lopulta maaliviivalta kiinni. Häviää kaksinkamppailut, menettää kiekkoja, syötöt ovat paria lukuunottamatta ihan mitä sattuu ja tuo hiihtely selkä suorana on todella outoa. Joku tuossa hommassa vaan mättää. Puljun onneksi Öljyn oikean laidan tilanne on niin paska, että peliaikaa tulee, vaikka pelaakin miten sattuu. Rattie on vaan lähtökohtaisesti edelle, muuten on sitten itsestä kiinni.

@agent082 Sinulle erityset plussat tulla kertomaan meille Oilersin ketjuista tänne, kun selvästi et ole pelejä katsonut. Paikka on ollut kokoajan kolmosessa ja se onkin ihan maximi, mitä poika tällä hetkellä ansaitsee.
 
Js11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Oilers, Jets, Senators
Puljun vedot ovat kyllä ihan paskoja. Pari kertaa oli tonttia, mutta ei kun seinille - kuten yleensä. Harkkapeleissä sattui pari kimpoamaan pakkien luistimista tai jostain perseestä. Ja edelleen, niiden harkkapelien arvo on täysi nolla. Eilen aiheutti tuon maaliin johtaneen tilanteen lisäksi toisenkin samanlaisen, minkä Talbot poimi lopulta maaliviivalta kiinni. Häviää kaksinkamppailut, menettää kiekkoja, syötöt ovat paria lukuunottamatta ihan mitä sattuu ja tuo hiihtely selkä suorana on todella outoa.
Olen katsonut jokaisen pelin ja nähnyt kokonaisuuden aika eri tavalla.

Harjoituspeleissä toki tilaa oli enemmän ja pystyi käyttämään sitä hyväksi. Ja toki Puljun peli ailahtelee. Bostonia vastaan todella vähän vastuuta ja silloin harvoin kun pääsi kentälle niin oli hukassa.

Nyt NYR pelissä joo teki muutaman virheen, mutta on niitä tullut muillekin. Seuraa vaikka Draisatlin tai Lucicin peliä suurennuslasilla ensi kerralla.
Pääsääntöisesti kuitenkin nopeita ja oikeita ratkaisuja sekä hyvää tilan hyödyksi käyttämisiä.

Kun täällä on puhuttu että mitä erityistaitoja Puljulla on, niin mielestäni yksi on että käyttää tilan todella hyvin hyväkseen heti kun sitä vähänkin on. Esim keskialueelta hyökkäykseen kääntö ja nopeus. Vaikka suoraluistelussa ensi potkut ei ole sähäköitä niin pääsee silti vauhtiin nopeasti.

Paikka on ollut kokoajan kolmosessa ja se onkin ihan maximi, mitä poika tällä hetkellä ansaitsee.
Olisin tästä samaa mieltä jos ne ylempänä olevat pelaisi hyvin.
Mitä Yamamoto mielestäsi ansaitsee 3 vetoa ja -2 tuloksella? Pörrää laidoissa mutta ei saa yhtään mitään aikaan.
Tai Rattie McDavidin vierellä 5 vetoa ja 0+1 kolmessa pelissä?
Molemmat pelaa parempien pelaajien kanssa isommalla peliajalla?

Mitä Rattie ja Yamamoto sun mielestä ansaitsee?
Mun mielestä molemmat pojat ansaitsee alennuksen ja alempaa Puljut ja Khairat kokeilemaan. Sitten katsotaan tulokset ja se jatkaa kenellä kulkee.

-

Olen samaan mieltä näistä nolla peliä nähneistä. Olen tätä ketjua vältellyt, kun täällä näkee heti, ettei 90% ole katsonut pelin peliä.
 
Js11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Oilers, Jets, Senators
Tässä vielä se maali josta McLellan Puljun nyt lynkkasi haastattelussa:
Imgur

Joo olisi pitänyt luistella vaihtoon kovempaa mutta ei tossa muuten ole mitään mitä ei pelissä tapahtuisi kymmeniä kertoja.

Katsokaa Lucicin liukumista. Ja kuinka koko viisikko McDavidin jahtaa kiekollista.

Ja jos ansaitsemisista puhutaan niin eihän Jesse tuossa pääse lähellekään sitä mitä McLellanin kultapojat Lucic ja Draisatl ovat jo kerenneet tämän kauden muutamassa pelissä esittämään. Ja on noissa Yamamotokin mukana pyörimässä.
Voiko löysemmin ja enemmän selkä suorana pelata?
Imgur
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Täältä olevien viestien perusteella luulin Puljun menettäneen kiekon keskialueella ja luistelleen selkä suorana vaihtoon Rangersin vastahyökkäyksen aikana.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Joo olisi pitänyt luistella vaihtoon kovempaa mutta ei tossa muuten ole mitään mitä ei pelissä tapahtuisi kymmeniä kertoja.

Rehellisesti sanottuna Puljun suoritus on todella junnumainen. Poikittaisliikkeeseen sinisellä ja ajaa itsensä nippuun kahden oman pelaajan kanssa + Lukic luonnollisesti ajaa itsensä paitsioon vasemmalla. Älykäs pelaaja ei tee tällaisia, eikä vastaavia varmasti näe kymmeniä pelin aikana.
 
Aapee79

Jäsen
@Js11 Juu, puhut ihan oikeita asioita. Yamakin menee hukkaan noiden kahden betonijalan kanssa, totta. Yamakin ollut paska ja tuntuu, että lentää kuin leppäkeihäs kaksinkamppailuissa. Eipä se siksi juuri hirveästi asetelmaa muuttaisi, jos Pulju siihen laitettaisiin. Pidän Rattieta tällä hetkellä parhaana oikealle ja se kertookin koko Öljyn tilanteen. Minun puolesta voitaisiin kokeilla toki, että Pulju nostetaan Jeesuksen kanssa samaan ja toivotaan, että homma rullaa. Rattie tippuisi sitten betonikaksikon kenttään ja Yama vilttiin tai kolmoseen. Jotain on tehtävä ja ensimmäiseksi taitaa kohta tulla se eteen, että Lellani ja Chia lähtee pois Oilersilta...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös