Nimimerkki Shardikille todella iso virtuaalipeukku, ehka parasta nakokulmaa adoptioasiaan ja vanhemmuuteen kiihkotta mita olen taalla vahaan aikaan nahnyt.
Samoin tunnistan niita, jotka aivan oikein kasittelevat koko adoptioasiaa kiihkotta, lapsen etua ajatellen. Kaikesta tasta voi ja pitaa voida keskustella, leimaamatta tasa-arvoisen avioliittolain vastustajaksi tai sen kiihkomieliseksi puolustajaksi.
Olin viela parisen vuotta sitten silla kannalla, etta lasten adoptoiminen homosuhteeseen voisi olla tosiaan huono juttu lapselle, nimenomaan suvaitsemattoman ympariston ja sosiologisten vaikutusten takia. Taallakin mainittu altistaminen homoudelle on ehka huvittavin vasta-argumentti, en kuulu missaan nimessa siihen leiriin, joka ajattelisi etta biologinen vahemmisto-ominaisuus voisi tarttua.
Nyt olen kuitenkin ajatellut asiaa niin, etta tietty ihmiskunnan historian kannalta aarimmaisen pieni vahemmisto meita ihmislapsia voisi olla sijaiskarsijana sen hetken, kun kulttuurillinen muutos homouden hyvaksymisen suhteen tapahtuisi. Eli nama mahdolliset kiusatut homovanhemmistaan kiusaamisen kautta valillisesti karsineet "marttyyrilapset" on paljon pienempi paha kuin se, etta yhteiskunta hyvaksyy syrjinnan ja on kiusaajien puolella.
Olisi muuten hyva kuulla kunnon argumentteja sille, miten muuten kuin mahdollisen homovanhempien lasten syrjintaan perustuen adoptioasia olisi argumentoitavissa alas? Eli kuinka voidaan tutkimuksellisesti osoittaa, etta lapsi karsisi? Miehen ja naisen parhaat mallit eivat ainakaan itselleni sikali kay perusteesta, etta naita malleja lapsi saa ymparistostaan muutakin kautta kuin kotoa.
Keskustelu on kaantymassa laadukkaaksi, kun muutama jankkaaja on hiukan rauhoittunut. Olen iloinen, etta moni heterokin taalla itseni lisaksi jaksaa ihmetella asenteellista piilohomofobiaa, mita taallakin edelleen esiintyy.
Jupa