Jatkoajan virallinen homoketju

  • 899 938
  • 8 153

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä tähän on "yhdyttävä", self made Professor Pekka Haavistokin tätä lapsi"vaimo" fantasiaa on toteuttanut. Liekö trauman vika että entinen lapsivaimo on nykyinen vaimojen hakkaaja, siis toisten miesten vaimojen.

No kunhan Pekka antaa vähän omistajaohjausta kotonaan, niin kyllä se siitä taas rauhottuu. Seuraavaan kohuun asti ainakin.
 

ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Kuka on väittänyt, että tuo kuvitelma pitää paikkaansa? Kuka?

Et ainakaan sinä minun nähdäkseni, mutta esimerkiksi omasta suvusta kyllä löytyy vanhakantaista porukkaa joiden maailmankuva on se, että Jumala on luonut seesteisen ja "terveen" maailman jota sitten erilaiset "sairaat" ja "pahat" ihmiset Saatanan riivaamana pilaavat. Ei tällaiset kannat tietenkään nykyään niin hirveän yleisiä ole.


Ilmeisesti ei ole homostelussa välitetty siitä iästäkään, mikäli sitä Yläpesän linkittämää artikkelia on uskominen.

Aivan, unohtui mainita. Mutta eipä olla kyllä aina heteroseksissäkään siitä iästä välitetty. Eikä välitetä kaikkialla nykyäänkään. Kaikenmaailman suojaikärajathan ovat ihmiskunnan historiassa melko uusi keksintö. Minä sikäli olen ihan valmis uskomaan artikkelin sisällön. Olen lukenut joskus pederastian historiasta ja sitä on päätelty harjoitetun monessa yhteiskunnassa ("Jo muinaiset kreikkalaiset...") jonkinlaisena initaatioriittinä ja jopa nimenomaan "lisääntymisharjoituksena" että sitten osataan toimia oikein tosipaikassa naisen kanssa.

Kyllähän sen Suomen vanha kansakin tietää ikiaikaisessa viisaudessaan: "Silloin kun miehet alkavat nussia niin naiset ovat vaan tiellä." No vitsit vitseinä.
 

Kari Tappio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Reippaat pojat
Täälläkö sai ilmoittautua?

Jumatsuikka jäbä! Olin just tulos kysyy itekkin, että tääkö on se ketju missä ilmottaudutaan homoksi. Ei, en ole homo enkä halua olla eikä minusta homoa tule, mutta haluan tulla ilmaisemaan oman arvokkaan mielipiteeni. Homot on ihan kivoja, jos eivät tee siitä suurta numeroa eivätkä tule yrittämään meikäläistä. Siinä oma arvokas mielipiteeni ja turha yrittää muuttaa sitä, ei onnistu!
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Homot on ihan kivoja, jos eivät tee siitä suurta numeroa eivätkä tule yrittämään meikäläistä.

Ovatko heterot ihan kivoja, jos tekevät siitä suuren numeron ja tulevat yrittämään teikäläistä?
 

Kumielvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paltamon Pantterit
Huomenna menen ensimmäistä kertaa eläissäni homoklubille. Jännittää hitusen, lähinnä siksi että en itse koe olevani homoseksuaali, ja huolettaa vähän että osaan suhtautua humalassa tarpeeksi asiallisesti mahdollisiin iskuyrityksiin. Olen nyt siis kouluharkassa Irlannissa, The Other Place Corkissa, seksuaalivähemmistötukikeskus/kahvilassa. Tää on ihan jännää touhua ollut kyllä.
Mulla on muutama todella hyvä lesbokaveri mutta en varsinaisesti ole homojen seurassa sen enempää hengaillut aikaisemmin. Eihän se tietenkään mitenkään sen erikoisempaa hommaa ole. Nuorisotyönohjaajaksi jos/kun aion niin tää on aika hyvä homma, vaikkei mulla mitään ennakkoluuloja sen enempää ole kyllä ollutkaan. Tässä ne viimeistään kyllä rapistuu, 3 kuukautta kun täällä viettää niin tulee aika luontevaksi koko asia. Niinku sen pitää ollakin.
Työkaverit ainakin ovat olleet ihan todella mukavia tyyppejä, joten odotan kyllä mielenkiinnolla huomisia ryyppäjäisiä:D
 

Kari Tappio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Reippaat pojat
Ovatko heterot ihan kivoja, jos tekevät siitä suuren numeron ja tulevat yrittämään teikäläistä?

Empä ole vielä yhdenkään heteron nähnyt tekevän suurta numeroa siitä, että on hetero niin paha sanoa. Ja tuskin ne heterot miehet tulee meikäläistä yrittämään. Eihän ne silloin ole heteroita? Vai onko sinun mielestäsi? Sori, mutta pointtisi viuhahti ohi, kuin Mankinen DeSantisista 28.9.2013. Jos hetero nainen tulee yrittämään, niin sehän on vaan positiivista.
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Empä ole vielä yhdenkään heteron nähnyt tekevän suurta numeroa siitä, että on hetero niin paha sanoa.

Jaa, mielestäni heteroudesta tehdään numero nimenomaan silloin, kun muistutetaan, ettei ole mitään homoja vastaan, kunhan...
 

Kari Tappio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Reippaat pojat
Jaa, mielestäni heteroudesta tehdään numero nimenomaan silloin, kun muistutetaan, ettei ole mitään homoja vastaan, kunhan...

Vai meinasit sitä tolta kannalta. Itse nyt lähinnä ajattelin sitä, ettei tuolla ole ihmiset huutelemassa, että ''olen hetero, hyväksykää mut!'' Ja kyllä, olen tämän kaltaisiin homoihin törmännyt. Mutta, jos nyt tuo mainitsemasi juttu on numeron tekemistä, enkä nyt vastaankaan jaksa ruveta väittämään, kun sehän nyt on ihmisestä kiinni miten sen katsoo, niin me heterothan ollaa perkele kovempia tekemään numeroa kuin homot.
 

Jimisola

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Homot on ihan kivoja, jos eivät tee siitä suurta numeroa eivätkä tule yrittämään meikäläistä. Siinä oma arvokas mielipiteeni ja turha yrittää muuttaa sitä, ei onnistu!

Helvetin hieno juttu, että homot on sulle ok kunhan eivät yritä tulla iskemään. Todella arvokas ajatus. Venäjälläkin homot on ihan jees kunhan eivät tuo sitä turhan näkyvästi esille. Mitä ne homot enää mistään valittaa.
 

Kari Tappio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Reippaat pojat
Helvetin hieno juttu, että homot on sulle ok kunhan eivät yritä tulla iskemään. Todella arvokas ajatus. Venäjälläkin homot on ihan jees kunhan eivät tuo sitä turhan näkyvästi esille. Mitä ne homot enää mistään valittaa.

Hei ei tää taas ollut ihan kuolemanvakavasti heitetty juttu. Sen nyt ehkä olisit voinut päätellä, jos olisit koko viestin lukenut ajatuksella, etkä heti nähnyt punaista kun homoja dissataan. Ainakin tarkoitus oli heittää se pilke silmäkulmassa. Mutta joo pari kertaa on homo tullut takaapäin baarissa lääppimään ja voin kertoa, että se on aika ärsyttävää. Kukaan ei vain meikäläiselle valitettavasti ole vielä tullut normaalisti juttelemaan vaan heti ollaan kimpussa. Siinähän tulee pienelle ihmiselle pelokas olo, että joku Gunther Himoköyrijä nappaa mukaansa, vie pimeään huoneeseen ja sitoo ikävään asentoon. Niiden kanssa kyllä tulen toimeen ketkä käyttäytyvät asiallisesti. Ja puolustukseksi loppuun, on niitä naisiakin tullut joskus juttelemaan ja muutenkin lähestynyt asiallisesti eli en nyt varmasti ole mitään vääriä mielikuvia näille miehille antanut.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Hei ei tää taas ollut ihan kuolemanvakavasti heitetty juttu. Sen nyt ehkä olisit voinut päätellä, jos olisit koko viestin lukenut ajatuksella, etkä heti nähnyt punaista kun homoja dissataan. Ainakin tarkoitus oli heittää se pilke silmäkulmassa. Mutta joo pari kertaa on homo tullut takaapäin baarissa lääppimään ja voin kertoa, että se on aika ärsyttävää. Kukaan ei vain meikäläiselle valitettavasti ole vielä tullut normaalisti juttelemaan vaan heti ollaan kimpussa. Siinähän tulee pienelle ihmiselle pelokas olo, että joku Gunther Himoköyrijä nappaa mukaansa, vie pimeään huoneeseen ja sitoo ikävään asentoon. Niiden kanssa kyllä tulen toimeen ketkä käyttäytyvät asiallisesti.
Niin, no harvat naisetkaan pitävät miehistä jotka tulee vaan takaapäin lääppimään. Yleensä ihmiset keskimäärin pitää enemmän siitä, että joku tulee juttelemaan. Tiedän silti mitä koitit sanoa, jotkut homot tekee omasta seksuaalisuudestaan ihan liian ison numeron. Ei se että on homo tarkoita, että saa käyttäytyä huonosti ja heti jos joku mainitsee, se on homofobi. Samaa esiintyy myös muilla vähemmistöillä, esim. Yksi tummaihoinen kiusasi minua koulussq ja kun jollekkin sanoin että se tyyppi on kusipää, niin olin rasisti.

Todella naismaiset homot suoraan sanottuna ärsyttää minua. Siis jos puhuu sellaisella superkorkealla äänellä ja on oikein drama queen. Toisaalta mulla ärsyttää myös kyseisellä tavalla käyttäytyvät naiset. Mielummin siis jätän kaikki drama queenit draamalemaan keskenään. Niin, siis ystäväpiirissäni on myös homoseksuaaleja, mutta heidän kaikki tekeminen ei siihen liity. Facebookstatuksissa on muutakin kun linkkejä sateenkaaritapahtumiin. Tietysti asia tulee luontevissa kohdissa esille, mutta ei kokoajan tarvirse ylikorostaa.
 

Kari Tappio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Reippaat pojat
Niin, no harvat naisetkaan pitävät miehistä jotka tulee vaan takaapäin lääppimään. Yleensä ihmiset keskimäärin pitää enemmän siitä, että joku tulee juttelemaan. Tiedän silti mitä koitit sanoa, jotkut homot tekee omasta seksuaalisuudestaan ihan liian ison numeron. Ei se että on homo tarkoita, että saa käyttäytyä huonosti ja heti jos joku mainitsee, se on homofobi. Samaa esiintyy myös muilla vähemmistöillä, esim. Yksi tummaihoinen kiusasi minua koulussq ja kun jollekkin sanoin että se tyyppi on kusipää, niin olin rasisti.

Todella naismaiset homot suoraan sanottuna ärsyttää minua. Siis jos puhuu sellaisella superkorkealla äänellä ja on oikein drama queen. Toisaalta mulla ärsyttää myös kyseisellä tavalla käyttäytyvät naiset. Mielummin siis jätän kaikki drama queenit draamalemaan keskenään. Niin, siis ystäväpiirissäni on myös homoseksuaaleja, mutta heidän kaikki tekeminen ei siihen liity. Facebookstatuksissa on muutakin kun linkkejä sateenkaaritapahtumiin. Tietysti asia tulee luontevissa kohdissa esille, mutta ei kokoajan tarvirse ylikorostaa.

Nojoo. Ilmaisutaidoissani on vielä hiomista jonkun verran. Tuo teksti on täysin kuin se mitä päässäni ajattelin. Ihan sanasta sanaan. En pysty tuosta enää parantamaan mitenkään. Tarkoitus ei todellakaan ollut haukkua homoja millään tavalla, vaan juuri nuo piirteet mitä mainitset niin ärsyttävät. Ja aattelin nyt, kun tälläinen ketju on, niin tuoda mielipiteeni esiin. Mutta tosiaan niitä ärsyttäviä ihmisiä on molempia, homoja ja heteroita. Samoin mukavia ihmisiä löytyy molemmin puolin.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
No, tässä muutama päivä ohi juoksi joukko about 10-vuotiaita poikia huutaen mennessään, että "viimeinen on hetero". Kyllä tämä homouden tyrkyttäminen ja ihannoiminen aina Venäjää ja Ugandaa myöten on mennyt aivan turhan pitkälle. Saa ihan hävetä sitä, ettei itsekään ole normi-homo - monille hetero-nuorille on myös todella vaikea paikka kertoa vanhemmille suuntauksestaan, ja tiukemmissa fundamentalisti-perheissä voidaan näyttää ulko-ovea tälläiselle pervertti-teinille.

Totta puhuen itse toivoisin, ettei kenenkään tarvitse erityisesti korostaa tai erityisesti hävetä homouttaan tai heterouttaan niin että asia olisi ihan normaali juttu. Kukin voi keskuudessaan miettiä, miten lähellä tätä ideaalia ollaan homouden suhteen. Voi lukea esim. tästä ketjusta tuon vähämielisen kiukkuisen kääpiön, Kisapuiston*, tekstejä - tälläinen aivokuolleisuus ei ole mitenkään harvinaista, vieläkään (no, eihan homouden kriminalisoinnista ole kuin joitakin hassuja vuosikymmeniä ja, käsittämätöntä kyllä, parisuhteen rekisteröinti -mahdollisuuskin on naurettavan tuore).

(*En tiedä miksi, mutta jostain syystä siis näe nimimerkki Kisapuiston suu vaahdossa raivoana ja erityisen tyhmänä menninkäisenä Raamattu toisessa ja tikkari toisessa kädessä - toivottavasti ei tarjoile kumpaakaan lapsille. Vaikea sanoa mistä tämä lyhytkasvuisuus-mielikuva nousee.)
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nojoo. Ilmaisutaidoissani on vielä hiomista jonkun verran. Tuo teksti on täysin kuin se mitä päässäni ajattelin. Ihan sanasta sanaan. En pysty tuosta enää parantamaan mitenkään. Tarkoitus ei todellakaan ollut haukkua homoja millään tavalla, vaan juuri nuo piirteet mitä mainitset niin ärsyttävät. Ja aattelin nyt, kun tälläinen ketju on, niin tuoda mielipiteeni esiin. Mutta tosiaan niitä ärsyttäviä ihmisiä on molempia, homoja ja heteroita. Samoin mukavia ihmisiä löytyy molemmin puolin.

Mites se nyt menikään, kun minulle jäi vielä vähän epäselväksi, että kumpis sinä itse olitkaan?
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Homot on ihan kivoja, jos eivät tee siitä suurta numeroa eivätkä tule yrittämään meikäläistä.

Homot ovat ihan kivoja jos heistä ei tee mitään numeroa(kuusysi tai kakkonen) eivätkä he pidä turhaa melusaastetta itsestään. Ihan hyvin täällä mahdutaan olemaan.
 

Kari Tappio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Reippaat pojat
Ei kun minä kysyin, mutta ymmärrän kyllä, että et halua tehdä asiasta numeroa.

Sen sijaan tunnut itse tekevän jatkuvalla kyselemisellä numeron. Tuliko edes mieleen? Ja tarjosin mahdollisuutta tulla kokeilemaan, mutta halusitkin vain jatkaa tätä. Noh voin nyt vielä kertoa, että umpihetero ainakin omasta mielestäni olen. Sitähän en tiedä mitä muut ajattelee, eikä kyllä edes kiinnosta. Mitäs puolta itse edustat? Vai teenkö tälläkin kysymyksellä liian ison numeron asiasta?
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Jukka Takalon biisi Jokainen On Vähän Homo on saanut venäjänkielisen versionsa. Valitse alempi Weirdness Remix.

Tuskin saa tuo cover-versio soittoaikaa Venäjällä, kun ei alkuperäinenkään saanut sitä täällä suvaitsevaisessa Suomessa. Youtube hitiksi jäi tämä biisi.

Mielenkiintoista olisi, jos kyseinen biisi Venäjällä saisi edes jonkinlaista suosiota.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tahdon2013-kampanjan teettämän kyselytutkimuksen mukaan 57 prosenttia suomalaisista kannattaa tasa-arvoisempaa avioliittolakia.

Eikö tuossa sanota, että 65 prosenttia? Adoptiota näytti kannattavan 57 %. Huomionarvoista on se, ettei yhdessäkään ikäryhmässä vastustus ole enemmistönä.
 

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tarkoittaako tuo "tasa-arvoinen avioliittolaki" sitä, että saa olla naimisissa molempien sukupuolten kanssa samaan aikaan
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös