Mainos

Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 513 574
  • 15 309
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Ainakin yksi aika hämmentävä rikepiste annettiin edesmenneelle Bond-näyttelijälle.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Osmo on muuten inspiroiva osoitus siitä, että rasismista voi parantua. Nimimerkin kirjoitukset esimerkiksi romaneista ja tummaihoisista poikkesivat vielä vuonna 2006 hyvinkin merkittävällä tavalla nykyisistä kannanotoista. Kehitys on ollut äärimmäisen positiivista, miltä kantilta tahansa asiaa tarkastelee.

Ihan hyvää reagointia kuitenkin modeilta tällä kertaa pistää nimimerkki hetkeksi jäähylle.

Siltä osin mitä kyseisen nimimerkin kirjoitteluun täälä törmännyt, niin "Minä ajattelen näin, miksei siis kaikki muutkin" -asenne ja paremmuudentunne eivät sen sijaan näytä hävinneen minnekään.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
No niin, nyt kun kävi selväksi että @Moderaattorit ajavat kaksilla rattailla niin aika ottaa asia esille.

Te olette toitottaneet kovasti että henkilöllisyyden arvuuttelu palkitaan kuukauden huililla ja että kaikkia käyttäjiä koskee samat säännöt.... Erästä entistä K-Vantaan valmentajaa voisi siteraata että: EIHÄN TÄÄLLÄ OLE MITÄÄN SÄÄNTÖJÄ TIETYILLE HENKILÖILLE.

Se on ollut epäilys jo aikaisemminkin mutta viimeistään tämä osoittaa että millaisia hyvävelipaskiaisia olette.
Henkilöiden joiden viestejä lainaan niin kumpaakaan käyttäjää vastaan mulla ei ole mitään. Tämä kritiikki menee ainoastaan Modeille.

Kun käyttäjä @teroz sai kuukauden seuraavasta viestistä mikä oli linjassa
Moi Ratisen äiti. Tulosyksikön hyökkääjä, jolta odotettiin seuraavaa hyppyä uralla: 1 maali tähän kauteen. Edelleen ei huonosti pelaa, mutta on kyllä ollut surkeita viimeistelyjä ja myös syöttöjä tänään. Eli pörrää hyvin tosipaikkaan asti ja sitten tulee pieni huurre päälle.

Aaltonen parantaa tasaisesti. Hieno tahtomaali.

Jäätävän tärkeä voitto. Kiitos

Tämä olikin ok.

Mutta sitten toisesta ketjusta myöskin lainattu viesti, josta Modet myöskin ovat tietoisia on tässä.

Huoh.


Nolo, nolompi, FASlapsi. Ajatellaanpa skenaariota (googlaa), että sun etunimi on Pertti niin vastaanko mä Pertille FASlapselle vai Pertti FASlapselle?



MInä. Olen. Jatko. Aika.

Kysyn teiltä tekopyhät paskiaiset (Moderaattorit) että MIKÄ TÄSSÄ @Turha Kaukalo VIESTISSÄ ON SELLAISTA ETTÄ SIITÄ EI TULE KUUKAUDEN JÄÄHYÄ?
Yhtälailla tässä arvuutellaan henkilöllisyyttä, naamioituna! Onko käyttäjä sitten Modejen hyvä kaveri vai miksi SÄÄNNÖT EIVÄT OLE KAIKILLE SAMAT?

Haluan vastauksen.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
No niin, nyt kun kävi selväksi että @Moderaattorit ajavat kaksilla rattailla niin aika ottaa asia esille.

Te olette toitottaneet kovasti että henkilöllisyyden arvuuttelu palkitaan kuukauden huililla ja että kaikkia käyttäjiä koskee samat säännöt.... Erästä entistä K-Vantaan valmentajaa voisi siteraata että: EIHÄN TÄÄLLÄ OLE MITÄÄN SÄÄNTÖJÄ TIETYILLE HENKILÖILLE.

Se on ollut epäilys jo aikaisemminkin mutta viimeistään tämä osoittaa että millaisia hyvävelipaskiaisia olette.
Henkilöiden joiden viestejä lainaan niin kumpaakaan käyttäjää vastaan mulla ei ole mitään. Tämä kritiikki menee ainoastaan Modeille.

Kun käyttäjä @teroz sai kuukauden seuraavasta viestistä mikä oli linjassa


Tämä olikin ok.

Mutta sitten toisesta ketjusta myöskin lainattu viesti, josta Modet myöskin ovat tietoisia on tässä.



Kysyn teiltä tekopyhät paskiaiset (Moderaattorit) että MIKÄ TÄSSÄ @Turha Kaukalo VIESTISSÄ ON SELLAISTA ETTÄ SIITÄ EI TULE KUUKAUDEN JÄÄHYÄ?
Yhtälailla tässä arvuutellaan henkilöllisyyttä, naamioituna! Onko käyttäjä sitten Modejen hyvä kaveri vai miksi SÄÄNNÖT EIVÄT OLE KAIKILLE SAMAT?

Haluan vastauksen.

Jälkimmäisessä sanotaan selvästi että ajatellaan skenaariota jossa nimi on Pertti. Ei väitetä että toisen nimi on Pertti.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Jälkimmäisessä sanotaan selvästi että ajatellaan skenaariota jossa nimi on Pertti. Ei väitetä että toisen nimi on Pertti.

Yhtälailla mä voin ajatella että sä olet henkilö -x ja myöskin se olisi arvuuttelua. Kun täällä on ollut käytäntö että noista tulee kuukausi. Mä tästä lähtien laitan jokaiseen lainattuun viestiin että ajattelen että olet henkiö ja nimi niin silloin mun ei pitäisi saada yhdestäkään viestistä kuukautta tai kenenkään muun kun siihen eteen lisään AJATTELEN.

Herätys sielläkin Herra futisvisaaja.
 

Nick Neim

Jäsen
Käsittääkseni k.o nimimerkki on vapaassa keskustelussa futisvisan pitäjä joten ei siinä ole arvailuja vaan kaikkien tietämää.
Pakko myöntää että mun etunimi on suht helposti pääteltävissä.
Vitsit, eikä varsinkaan huonot sellaiset, parane selittämällä, mutta pointtina oli se iso alkukirjain herrassa.

Joo joo, haen vuoheni ja jatkan nyt tämän jännittävän saagan seuraamista sivusta.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mä lupaan ja vannon etten kuullut enkä nähnyt mitään!! Pyydän, anna mun mennä, mulla on lapset ja vaimo!!
Jos haluut ne elävänä takas, niin toimit just kuten siinä yksityisviestissä kerrottiin. Ja muista: ei moderaattoreita.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pakko myöntää että mun etunimi on suht helposti pääteltävissä.
Ihan yhtä helposti tuosta voi päätellä myös sun sukunimen, Herra Kuussataa.

(Ja kaikille normi- ja itsemoderaattoreille tiedoksi, että tämä oli zoukkivitsi, ja että lainaamani nimimerkki on kyllä paljastanut henkilöllisyytensä tällä palstalla aiemmin).
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Mulla on likainen olo. Syy: en tahtoisi olla liitettynä tähän.

Syytän kyllä tästä tilanteesta moderaattoreita, sillä heidän tulkintansa nimisäännöstä on vienyt tähän. Tulkintaa ja sääntöä voisi pikkasen tarkistaa, mutta veikkaanpa ettei näin käy vaan suomalaisella jääräpäisyydellä pidetään kiinni siitä, että typeryyttä ei lopeteta.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vittu että on tyhjä ja pettynyt olo.

Tässä on nyt monta päivää hypetetty, että kohta revitään moderaattoreille uudet persreiät ja tämä rummutus on ollut niin voimakasta, että tässä on alkanut siihen itsekin jo uskomaan. Osa minusta edelleen lapsenomaisesti uskoo, että tämä on vasta ikään kuin alkusalaatti, ja varsinainen pihvi on peksan tarjoilemana vasta tulossa. Mutta valitettavasti suurempi osa minusta uskoo, että tämä oli tässä ja jälleen kerran saan katua, kun uskoin ihmiseen.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Ihan yhtä helposti tuosta voi päätellä myös sun sukunimen, Herra Kuussataa.

(Ja kaikille normi- ja itsemoderaattoreille tiedoksi, että tämä oli zoukkivitsi, ja että lainaamani nimimerkki on kyllä paljastanut henkilöllisyytensä tällä palstalla aiemmin).
Missään nimessä en arvuuttele yhtään mitään, mutta nuori minä olisi ainakin oman päänsä sisällä halunnut pikimmiten tiedustella onko Iina jo vihdoin sinkku?

Mikko Kuus...

Nollanolla on varmaan nerokasta hämäystä.

Siihen, kun lisäisi seiskan perään, niin voisi siteerata maailman taitavinta naapurin runoilijapoikaa Cheekkiä:
"Luulet sä olevas joku James Bond, en mä tiedä, mutta jotain samaa teis on"
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Voin paljastaa, että mun oikea nimi ei ole Pertti FASlapsi.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Kyllä kai näin pyhäinpäivän aattona on suotavaa hieman - jos ei nyt tanssia haudalla, niin nyökätä hyväksyvästi ja kiittäen Moderaattorien suuntaan, että tuo eräs nimimerkki on nyt vihdoin palstavainaja.

Kiva, kiitos, etiäpäin.
 

Johnnie

Jäsen
Ihan yhtä helposti tuosta voi päätellä myös sun sukunimen, Herra Kuussataa.

(Ja kaikille normi- ja itsemoderaattoreille tiedoksi, että tämä oli zoukkivitsi, ja että lainaamani nimimerkki on kyllä paljastanut henkilöllisyytensä tällä palstalla aiemmin).

Lieneekö sukua Anssi Kasitonnille?
 

Uncle Leo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat altavastaajille
Jottei kenellekään tule mieleen ajatella tulevaisuudessa minkäänlaisia teoreettisia Pertti-skenaarioita, niin ehdotan että vaihdamme kaikkien nimimerkiksi joka Juhani Tamminen tai Paavo Väyrynen. Täten kaikki tietäisivät että kuka on kuka eikä ylimääräisiä "moi" -heittoja olisi ja säästyisimme suurilta mielipahoilta. Lisäksi olisimme aina kaikissa asioissa automaattisesti oikeassa, kaikki muu olisi mediapeliä tai brändin päälle kusemista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös