Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 255 747
  • 13 719

TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Tuskin, mutta ei sellaisia ehdi miettiä kaiken mouhoamisen keskellä. Sitten jos ja kun seuraava kierros pelikieltoja jaetaan ja sieltä - jumalauta - puuttuu jonkun kirjoittajan nimi, jonka jonkun mielestä olisi siellä pitänyt olla, niin jonkun pikkuhousut repeävät harmistuksesta ja mieliä pahoittuu.

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, niin TrolliP pahoitti mielensä jostain jonka kuvitteli jonkun toisen kirjoittaneen, vaikka tämä toinen ei sellaista ole kirjoittanut. Jos näin, niin lähtis nyt jo meneen. Toisaalta jokainen viesti tähän ketjuun on tälle apinalle uusi banaani, joten taidan tästä ite lähteä meneen samalla miettien, että onkohan jonkun kutsuminen apinaksi jonkun mielestä vihapuhetta ja/tai rasismia.

Apinakysymykseesi vastaus on ei. Sillä ihminen on ilmiselvästi apinalaji.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Apinakysymykseesi vastaus on ei. Sillä ihminen on ilmiselvästi apinalaji.

Jos sanot, että "kaikki Afrikassa asuvat ihmiset ovat apinoita", on tämä rasismia, koska siinä leimataan kokonainen ihmisryhmä apinoiksi, väitteen perustuessa ainoastaan siihen, että kyseiset henkilöt asuvat Afrikassa. Yksittäisen henkilön kutsuminen apinaksi, on aika vaikeaa todeta olevan rasismia, ainakin tässä tapauksessa, koska nettikeskustelujen pohjalta toisen keskustelijan rotu, etnisyys tai mahdolliset biologiset eroavaisuudet eivät selviä.

Se, että ihminen on on geneettiseltä perimältään lähellä apinaa, tai vielä lähempänä simpanssia, ei ole asian kanssa merkitystä. Ihminen ja ihmisapina ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa.
 
Biologisesti ei ole. Kuulumme simpanssien (suku Pan) ja gorillojen (suku Gorilla) kansa isojen ihmisapinoiden heimon Homidae ihmisten alaheimoon Hominae. Biologisessa mielessä olemme siis ihmisapinoita. Eli biologisesti olemme yksikäsitteisesti apinoita.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mistäköhän kysymyksistä oli kyse? Kyllä mielestäni vastasin niihin, jotka huomasin.

Tämän ainoan kerran jaksan vastata. Ihmettelin siinä pelin seuraamisen ohessa sitä, että sulta näytti paukkuvan runsaasti viestejä seurantaketjuun sen jälkeen, kun ilmoitit lopettavasi pelin seuraamisen ja kysyin, että miksi noin? Tosin viestisi liittyivät peliin korkeintaan löyhästi, mutta ei siinä mitään.

Hyvää kevättä sulle, mä en enää näin vanhana ja väsyneenä jaksa ottaa shakkimatsia pulun kanssa.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Biologisesti ei ole. Kuulumme simpanssien (suku Pan) ja gorillojen (suku Gorilla) kansa isojen ihmisapinoiden heimon Homidae ihmisten alaheimoon Hominae. Biologisessa mielessä olemme siis ihmisapinoita. Eli biologisesti olemme yksikäsitteisesti apinoita.

Suku Pan ja suku Homo ovat eri asioita. En jaksa tämän enempää vääntää asiasta. Ja toisekseen missasit sen itse pointin. Se, että mihin sukuun tai lajiin kuulumme, ei ole rasisimin tai vihapuheen kannalta mitään väliä. Apina-sanaa voi käyttää rasistisessa mielessä, vaikka olemme lähellä ihmisapinalajeja.

Tästä vielä Wikipediaan:

Simpanssit (Suku Pan)
Ihmiset (Suku Homo)
 
Itse asiassa on makuasia lukeeko Homo- ja Pan-suvut eri suvuiksi. Jos ne luettaisiin samaksi suvuksi, niin pitäisi lukea iso joukko sukupuuttoon kuolleita sukuja myös samaan sukuun. Fakta on, että Pan-suvun läheisin elossa oleva sukulainen olemme me. Eli simpanssit ovat läheisempää sukua meille kuin millekään muulle lajille.

Olet kuitenkin oikeassa tuossa rasismiasiassa. Apinaksi haukkuminen on tulkittu ja luultavasti aina tullaa tullaan tulkitsemaan rasismiksi. Englannin kielellä mustista ape-sanaa ollaan käytetty paljonkin rasistisesti.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Nimimerkin veikkoh ikibannaus oli erittäin hyvä ratkaisu, mutta Dissonanssin jo klassiseksi muodostunutta kuukauden kirjoituskieltoa en ymmärrä. Harmillinen ratkaisu, koska Dissonanssilla on paljon ymmärrystä NHL-kiekosta.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Harmillinen ratkaisu, koska Dissonanssilla on paljon ymmärrystä NHL-kiekosta.

Niin, jos vaan osaisi käyttytyä niin eihän näitä banaanisaari vierailuja tulisi. Minkäs sille mahtaa, että tietämyksen mukana tulee varsin kusipäinen olemus.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Niin, jos vaan osaisi käyttytyä niin eihän näitä banaanisaari vierailuja tulisi. Minkäs sille mahtaa, että tietämyksen mukana tulee varsin kusipäinen olemus.

En ihan täysin allekirjoita tuota "kusipäistä olemusta". Dissonanssin suurin ongelma tuntuu olevan tietynasteinen tosikkomaisuus. Eli jos esim. palstan huumoriosiossa naureskellaan Buffalon "epäonnelle" hieman kärjistäen, niin kaverilla tuntuu olevan pakonomainen tarve ottaa nämä henkilökohtaisesti. Toki se on sitten makuasia, että onko tuollainen "naureskelu" lähellä provoa tai flametusta, ottaen huomioon, että jatkoajan Buffalo-fanit ovat olleet yllättävänkin maltillisia läpi rebuildin sekä realistisia esim. 2015 varausvuoron suhteen.

Olikohan uusien bannien syy juuri tuo huumoriosiossa nähty lievä avautuminen? Jos oli niin täytyy jälleen kerran ihmetellä. Siellä saa nimeltämainitsematon nimimerkki kertoa kuinka hän ja moni muu pitävät Dissonanssia erittäin pienenä ihmisenä ja herra D:n jopa yllättävän maltillinen vastine oli se mikä poiki toiselle osapuolelle taas postimerkin perseeseen kuukaudeksi. Jos tämä oli tämänkertaisen banaanin syy, niin täytyy hieman ihmetellä.
 
#_6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK '83, '98, '11 - Red Wings '97, '98, '02, '08
Itseänikin ihmetytti. Disso rajoitti edellisen banninsa jälkeen selvästi huuteluaan, mutta eipä vain pystynyt olemaan hiljaa. Jos malttaisi jättää ne ylenkatsovat (ja valitettavan ylenpalttiset) muiden kirjoittajien haukkumiset, niin kaikki olisi ihan jees. Mutta jokin pissa siellä päässä keinuu ja välillä huljahtaa yli.

Erästä nimeltä mainitsematonta nimimerkkiähän täällä ei saa järin arvostella. (Vaikka kyseinen nimimerkki toki itse tekee palstalla ihan mitä huvittaa.) Tasan kerran olen itse saanut varoituksen, vuosia sitten, ja se koski nimenomaan jotain aika pienimuotoista suunsoittoa tämän nimimerkin kanssa. Säännöt eivät ole ihan samat kaikille, mutta näinhän se on elävässä elämässäkin.
 
Maikkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, HIFK, Liverpool
Täällä taas. Kuukauden penaltti pikkuisesta piilonaljailusta kärsitty. Pitääpä taas jatkaa täällä munatonta diipadaapaa ja keskittyä tappara.infossa oikeaan kiekkojutusteluun, johon kuuluu vihollisille kuittailu. Täällä tosin pitää kääriä jokainen sanominen vaaleanpunaiseen pumpuliin ja vihollisia saa pommittaa vain verbaalisilla vaahtokarkeilla. Kunhan muistaa laittaa hymiön perään.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

User was banned for this post.
 
Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Jaaha, sieltä tuli nimimerkille @ZayWest näköjään viikon huili tuosta taannoisesta. Virtuaalisesti kättä jo paiskattiin, joten onneksi moderaattorit antoivat vain viikon huilin, jos siitä jotain piti antaa. Voi olla, että jos minä en olisi tehnyt asiasta niin isoa numeroa pienellä mielensäpahoituksella, niin olisi jäänyt kokonaan rangaistus antamatta. Vaikken minä ehkä yleistä netikettiä rikkonut, niin voihan minua pitää jotenkin osallisena tuohon. En olisi pitänyt vääryytenä, jos minulle olisi tullut vaikka huomautus tai joku. Tai mitä niitä on, rikepisteitä? Mutta kuten todettua, niin onneksi vain lyhyt tauko ZayWestille, ei tuolla sentään pahaa tarkoitettu.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Minunhan pitäisi varmaan pysyä kaukana tällaisesta ketjusta, mutta koska olen oikeassa, niin sanon.

Asia 1: Tässä on listaus: Tervehdys toverit!Viime aikoina on... - Verkkomeedio - Neutraali Uutispalvelu | Facebook

Siellä on listattuna tämän palstan nimimerkki, joka on ollut kirjotuskiellossa varmaan eniten menettämättä kirjoitusoikeuksiaan. Mielestäni lista on erittäin raskauttava lisätodiste siitä, että jos se kävelee kuin ankka...

Asia 2: Lisäksi vituttaa se, että kyseinen häiskä yrittää saada selville kuka minä olen ja miltä näytän. Käy samassa pubivisassa. Viimeksi vakoili meitä, kiersi täysin epäloogisen reitin kautta pois, jotta näkisi meidät hyvin. Tiedä vaikka tuo USA:n reissaaja kuvasi meitä. Onko se niin tyhmä, että olettaa meidän olleen sitä juttua huomaamatta. Nehän siis maanpetturuuden opettamalla epärehellisyyden tuomalla selkärangattomuudellaan lunttasivat joppekoomaisesti visoissa, josta tätä kautta yyveitse sanoin, että kuulepas xxx yyyy, lunttaus on rumaa. Sitten vielä istuttiin kerran niiden viereen. Sen jälkeen niiden sijoitus romahti jämäsijoille. Nyt sitä vituttaa. Toivottavasti kohta vituttaisi lisää. Tämä tarina lisätodisteena hänen nilkkeydelleen, liittyen asiaan yksi.

Toivon, että tältä palstalta ei saa kenkää kuin äärimmäisen harvoin. Ja nyt on siitä kyse, että syy on ilmiselvä. Asettaa koko palstan kyseenalaiseen valoon, kun moista ei potkita pois.
 
K

kiwipilot

Minunhan pitäisi varmaan pysyä kaukana tällaisesta ketjusta, mutta koska olen oikeassa, niin sanon.

Asia 1: Tässä on listaus: Tervehdys toverit!Viime aikoina on... - Verkkomeedio - Neutraali Uutispalvelu | Facebook

Siellä on listattuna tämän palstan nimimerkki, joka on ollut kirjotuskiellossa varmaan eniten menettämättä kirjoitusoikeuksiaan. Mielestäni lista on erittäin raskauttava lisätodiste siitä, että jos se kävelee kuin ankka...

Tää oli kyllä mielenkiintoinen juttu. Näin tuon listan jo viime viikolla mutten viitsinyt sitä tänne laittaa. Jos pitää tosiaan paikkansa, niin tämän häirikkötrollin voisi todellakin ulostaa palstalta välittömästi.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minulla ei itse poistoon ole varsinaista mielipidettä, mutta en näe jonkun anonyymin tahon tai yksittäisen kirjoittajan koostamaa listaa (mielipidettä) minään raskauttavana todisteena.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Minua ainakin kiinnostaisi tietää, että mihin todisteisiin tuo listaus perustuu? Onko Verkkomeediolla riveissään joku hakkeri, joka on kyennyt selvittämään aukottomasti, että todellakin sama henkilö kirjoittaa kaikkien noiden nimimerkkien takaa? Pidän lähtökohtaisesti helvetin omituisena, että tuollaisen epämääräisen listauksen perusteella joku tulee vaatimaan ikibännejä The Original Jagsille. Ja sekin on melko halpamaista, että sama uninen jannu kaivelee esiin nimimerkin siviilikäyttäytymistä, jonka todenperäisyyttä meidän muiden on mahdoton arvioida. Selvästikin on käynyt niin, että TOJ on päässyt kovin tämän palstalta jo aiemmin potkitun nimimerkin ihon alle.
 
Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun mielestä on ihan se ja sama onko tuo lista totta vai ei. Itse en tiedä kun pari noista nimimerkeistä ja kyllähän ne ainakin on saman henkilön tuotoksia. Miksi loputkin ei siis voisi olla? En vain näe yhtään syytä muutenkaan, miksi TOJ saa roikkua palstalla ilman lopullisia potkuja. Mitä järkeä noissa puolen vuoden kakuissa enään on? Viikon kaksi pysyy kirjoitusoikeudet ja taas puoli vuotta bannia. Naurettavaa pelleilyä modeilta.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sellainen pointti vielä itse asiaan, että TOJ on ollut tämän palstan jäsenenä jo 19.03.2001 lähtien eli Jatkoajan ensimmäisestä päivästä. Tämä ymmärtääkseni tarkoittaa, että nimimerkki on ollut olemassa jo palstaa edeltäneessä Kiekkopesässä (josta alkuperäiset nimimerkit ovat siirretty). Minä en ole siellä itse jäsenenä ollut, mutta käsitykseni on, että siellä ei ole poliittiisia vääntöjä ollut (ainakaan nykyisessä mittakaavassa), vaan kyseessä on ollut puhtaasti jääkiekko-palsta. En noista muista listan nimimerkeistä osaa sanoa paljoakaan, mutta vankka epäilykseni on, että niistä suurin osa elleivät jopa kaikki muutkin ole huomattavasti tuoreempia tapauksia. Tämä koko trolli-asia on kuitenkin parin viimeisen vuoden tuotosta (Ukrainen kriiisin myötä räjähtänyt). Toki teoriassa on mahdollista, että TOJ olisi kaverin henk.koht-nimimerkki ollut jo lähes 20 vuotta ja nämä muut, uudemmat ovat sitten "business"-mielessä hiljattain perustettuja, mutta ei tuo erityisen loogiselta vaihtoehdolta vaikuta kun huomioi, että tuotanto on tällä alkuperäisellä ollut samaa koko ajan. Eli alkanut jo ennenkuin Putin oli vallassakaan.
 
odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Itse asiassa ei tainnut olla JAn aloituspäivä tuo. Jonkunlainen resetointi ja toinen käynnistys oli tuolloin? Mutta se taas ei liity tähän, paitsi että (edit: itsesensuuria, ei tuo nyt olemassaoleva nikki sovi teoriaan) taisi olla ihan alussa jo. Vai oliko se välissä? Mutta TOJ oli alunperin tunnettu vain venäläisestä lätkästä innostuneena ja varsinkin tietävänä kirjoittajana. Jossain vaiheessa innostus sitten kait syveni.

Mutta enpä mäkään ymmärrä oikein tätä nostoa. Tuo somelynkkausilmiö muutenkin vähän epämiellyttävä.

@Virveliä kainaloon : Perkele. Puhelimen syytä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Mutta enpä mäkään ymmärrä oikein tätä nostoa. Tuo somelynkkaysilmiö muutenkin vähän epämiellyttävä.

Joo, itsekin tykkään enemmän vanhan liiton lynkkausmeiningistä. Palavissa soihduissa ja hirttoköysissä on sellaista villin lännen tenhoa. Ja tällä en viittaa Poriin.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Minusta tuntuu että jollakin foliohattu on liian tiukka tai sitten on jätetty noudattamatta lääkärin määräyksiä. Jos jotain mömmöjä määrätään niin ne on popsittava tykkäsi niistä tai ei.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös