Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 254 156
  • 13 719

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ihan huvikseni heitän eräältä toiselta foorumilta hiukan eskaloituneen keskustelun aiheuttaman kilahtamisen ja moderaattorin reagoinnin siihen:

Lopeta nyt jo saatanan idiootti se jankuttaminen! Sinulla karvaisella run**arilla ei ole yhtään mitään annettavaa liittyen valokuvaukseen! Jos noin ahdistaa, niin suosittelen, että vedät ensin purkillisen diapameja ja painut sen jälkeen v*ttuun täältä DC.netistä. Tuskin kukaan jää sinun tollon asiantuntemustasi kaipaamaan.

(Moderaattori) Vedetään henkeä.

Suljetaan.

Kyseisessä keskustelussa homma oli hiukan rönsyillyt sivuraiteille ja tunteet aavistuksen jo lämpenivät. Minusta tuo reagointi on yksinkertaista ja kaunista. Ei siis aina tarvita kilometrin mittaista pelikieltolistaa. Riittää, kun vihelletään peli poikki. Tuolla palstalla on muuten ihan helvetin vaikea saada kirjoituskieltoa. Siihen turvaudutaan vain viimeisenä keinona. Jos tämän palstan moderointi siirrettäisiin sinne, se kuolisi kuukaudessa. Nyt se on viihdyttävä foorumi. Läppä lentää, kun porukka uskaltaa kirjoittaa. Asiattomuuksien seassa on silti aivan helvetisti asiaa.

En siis vaadi, että täällä pitää olla samat käytännöt. Halusin vain kertoa, että asioita voi lähestyä toiseltakin kantilta. Tuolla keskustelu ohjaa itse itseään. Täällä on hiukan toisin.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Jaahas, sanaan standardi näköjään takerruttiin. Lähinnä viittasin siis nimimerkki Blöön saamaan varoitukseen tuosta Blues-Hifk ottelun ketjunavauksesta jossa otsikko muistini mukaan oli ihan oikein ja avaus sitten hieman pilke silmäkulmassa kirjoitettu. Samaan viestiin tuli nyt sitten avauduttua palstasta vähän muutenkin.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Siis kyllähän nimenomaan otteluketjujen avaamiseen on etenkin uusilla kirjoittajilla takuuvarmasti korkea kynnys, koska niiltä edellytetään jotain epämääräistä "laadukkuutta". Se vaan on niin, että suurin osa matseista herättää tunteita ja mielenkiintoa kuin kärpänen paskakokkareessa ja silloin se matsiketjun aloittaminen nappaa entistä vähemmän. Itse en enää noita ketjuja jaksa edes lukea kun kaikki voisivat olla kopioita toisistaan, vain joukkueiden nimet vaihtuvat.

Jatkoaika oireilee ihan samalla tavalla kuin koko suomalainen jääkiekko: kun tapat tunteen, mitään ei jää enää jäljelle. Ei mua ainakaan esim. otteluketjuissa kiinnosta lukea samoja vitun analyysejä joita voin lukea mistä tahansa lähteestä. Jos menen sinne, oletan pääseväni vääntämään peistä vastustajien kanssa. Ja mitä kuumemmin, sen parempi. Mutta kun pasltaa hallitaan virkamiesmäisellä pykälärakkaudella, on tuloskin sitten virkamiesäistä pykälien mukaan kirjoittelua. Joka kiinnostaa juuri niitä muutamaa kirjoittajaa jotka otteluketjuun viitsivät enää kirjoittaa.

Linkkien kuvauksista sen verran, että se on idioottimaisuudessaan ihan omaa luokkaansa sääntönä. Siinä ikäänkuin palkitaan ne riemuidiootit, jotka klikkailevat kaikki vastaantulevat linkit auki, ikäänkuin se olisise normali toimintatapa interwebissä. Mutta kun täällä on päätetty mennä pienimmän nimittäjän mukaan aikalailla kaikessa, niin tossa sitten tulos.

Ehkä se vaan on niin, että "meidän" aika täällä oli silloin 10+ vuotta sitten ja nykykirjoittajat saavat sitten ansaitsemansa palstan kun "meidät" on karkotettu täältä.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Mutta mikä avuksi liigaan ja Jatkoaikaan jotta tunnetta (ja sitä kautta kiinnostavuutta) saataisiin lisää? Tai oikeastaan, voiko JA:n ja liigan alamäen alkamisen kohta osoittaa? Ja mikä on alamäki, käsittääkseni JA:n kirjoittajamäärät ovat kasvaneet jatkuvasti vuodesta toiseen, onko kirjoitusten määrä kasvanut samassa tahdissa, en tiedä. Käyttäjähuippua ei ole taidettu pariin vuoteen saada, en tiedä mistä tässä uudessa softassa näkee tuon.

Tunteen palo on kyllä itseltänikin kadonnut lätkäkeskustelun osalta lähes täysin, en heti muista milloin olisin kirjoittanut Liigapuolelle, puhumattakaan NHL-puolesta. Viimeisin keskustelu johon aktiivisesti osallistuin taisi olla case Nordlund. Vapaalla on vielä tiettyjä aiheita jotka kiinnostavat ja niissä tuleekin hyvää vääntöä ja välillä ylilyöntejäkin. Tähän olen syyllistynyt tietysti itsekkin, useasti, ja niistä olen pahoillaan, varsinkin jos huomaan että olen pahoittanut oikeasti jonkun mielen. Mutta sekin on kuin jääkiekkoa, välillä menee yli ja tulee vahinkoa, siitä pitää pystyä ottamaan vastuu ja pahoitella.

Mutta onko se tunteen palon poistuminen @Juhaht JA:sta johtuvaa vai ihan normaalia vanhenemisen tuomaa rauhallisuutta? Toisaalta, jos me olimme vanhoina hyvinä aikoina tunteella täysin mukana ja matsiketjut olivat huimaa vääntöä täynnä, miksi ne eivät ole sitä enään? Uusi sukupolvi rauhallisempi? Onko uusia nuoria kirjoittajia vähemmän? Tapahtuuko väännöt jossain Facebookissa tms?

Onko modelinjassa tapahtunut oikeasti jokin dramaattinen käänne? Aika sallivaa se edelleen on mielestäni, ja aika kevyellä sisällöllä voi edelleen avata ketjuja. Minun on vaikea uskoa että linkityssääntö (joka siis mielestäni hyvä juttu) voi tappaa tunteen, mitä muita uusia sääntöjä on tullut vuosien saatossa?
Potkitaanko tunteita herättäviä kirjoittajia nykyään herkemmin ulos? Oma perstuntuma on että ei. Palsta on menettänyt vuosien saatossa monia ns. legendoja mutta ei esim. Tunkin tai Q:n kenkimiset takavuosina vaikuttaneet hirveästi tunteen paloon mielestäni. Jotain muuta on tapahtunut.

Ehkäpä tästä joku viestinnän opiskelija tms. tekee ihan oikean tutkimuksen, tulokset kiinnostavat ainakin minua.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Onko modelinjassa tapahtunut oikeasti jokin dramaattinen käänne? Aika sallivaa se edelleen on mielestäni, ja aika kevyellä sisällöllä voi edelleen avata ketjuja. Minun on vaikea uskoa että linkityssääntö (joka siis mielestäni hyvä juttu) voi tappaa tunteen, mitä muita uusia sääntöjä on tullut vuosien saatossa?
Potkitaanko tunteita herättäviä kirjoittajia nykyään herkemmin ulos? Oma perstuntuma on että ei. Palsta on menettänyt vuosien saatossa monia ns. legendoja mutta ei esim. Tunkin tai Q:n kenkimiset takavuosina vaikuttaneet hirveästi tunteen paloon mielestäni. Jotain muuta on tapahtunut.
Ei ole tapahtunut dramaattista käännettä. Se on se vitun kiristyvä silmukka, joka kehitettiin kymmenisen vuotta sitten. Ensin tuli ylipitkät lainaukset pelikieltoja generoivaksi tekijäksi. Sitten tuli noita linkityssääntöjä ja muita turhuuksia, ihan kuin täällä ei olisi jo muutenkin annettu pelikieltoa Pohjois-Korea-pykälällä. Tuli modegatea ja muuta. Nyt on lempilapsena nelospykälä, kun ei enää muuta keksitä. Se on jopa pahempi kuin P-K, koska se on naamioitu oikeaksi säännöksi. Se korvaa jostain ihmeen syystä aiemman hyväksi koetun mode-gonahduksen. Ennen siis tultiin rauhoittelemaan menoa ja tarvittaessa ketju laitettiin lukkoon. Milloin viimeksi on käytetty tuota menetelmää, jonka pitäisi olla ensimmäinen toimenpide ja pelikielto vasta viimeinen keino ennen lopullisia banneja, jotka sitten perutaan, kun menee usein lapsi pesuveden mukana? Pipo on niin kireällä sekä modeilla että kirjoittajilla, että tuo yleisilmeen kiristyminen on se, mikä on tappanut lähes kaiken hauskuuden tältä palstalta. Ihme, ettei joulupatakeräykset ja HIFKin päivystysvuorot aiheuttaneet 30 kirjoittajan poistamista vahvuudesta. Jos nuo tapahtuisivat nyt, niin aivan varmasti modet käyttäisivät taas taikasauvaansa, koska jotain pitää tehdä.

Nyt täällä eivät viihdy enää kuin nuo pedantit vakiojauhajat, TosiFani etunenässä. Olette varmaan aivan vitun tyytyväisiä. Jos täällä olisi avatarit sallittuja, siinä olisi pakollisena brittiläinen koulupuku, ettei kukaan erotu porukasta.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Oli pakko käydä tarkistamassa mikä onkaan nelospykälä. Eikö tuo ole ollut palstalla jo iät ja ajat, ainakin 5-6v?

Ehkä olet oikeassa kiristyvästä silmukasta @Leon , mene ja tiedä. Mutta annatko yhtään painoarvoa keski-iän nousun vaikutukselle? Tai siis ainakin oletan että keski-ikä JA:n aktiivikirjoittajien joukossa on noussut. Ollaanko me sittenkin vain kasvettu aikuisiksi, vihdoinkin? 2001 maailma näytti niin erilaiselta kaksfemmana.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Oli pakko käydä tarkistamassa mikä onkaan nelospykälä. Eikö tuo ole ollut palstalla jo iät ja ajat, ainakin 5-6v?
Sitä en muista, milloin se on tullut. Enkä suoraan sanottuna ymmärrä, miksi se on olemassa. Ja vielä vähemmän ymmärrän, miksi se on suurin yksittäinen pelikiellon aiheuttaja tällä hetkellä, jos linkkikatastrofi unohdetaan. En vain ymmärrä, että ihan normaalista keskusteluun osallistumisesta saa pelikiellon, koska jonkun mielestä viestissä ei ollut sisältöä. Noin 96 % tämän palstan viesteistä täyttää tämän kriteerin. Minusta keskustelustsa ei saisi koskaan rangaista. Jos homma menee jankuttamiseksi, niin sitten se ketju lukitaan siksi aikaa, että sanoma menee perille. Mutta ei täällä. Viikon pelikielto on ainoa lääke keskusteluun osallistujille.

Ehkä olet oikeassa kiristyvästä silmukasta @Leon , mene ja tiedä. Mutta annatko yhtään painoarvoa keski-iän nousun vaikutukselle? Tai siis ainakin oletan että keski-ikä JA:n aktiivikirjoittajien joukossa on noussut. Ollaanko me sittenkin vain kasvettu aikuisiksi, vihdoinkin? 2001 maailma näytti niin erilaiselta kaksfemmana.
Mä en kasva koskaan aikuiseksi :)
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Tulikohan lake79 viikon banaani viesteistä joissa tohti arvostella Viasatia ja selostajalegenda Mäkistä? 4 § on uusi 19 §.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Minä olen huomannut, että etenkin tuolla kiihtymystä aiheuttavissa ketjuissa vapaan puolella on useita nimimerkkejä, jotka kiroilevat jatkuvalla syötöllä kirjoituksissaan: mitä vittua tarkoitat? kuinka helvetin tyhmä olet? jne...
Tavallaan näistä viesteistä syntyy myös vahvasti sellainen käsitys, että ollaan menossa henkilökohtaisuuksiin ja välillä todella reippaastikin. Kyseenalaistetaan kanssakirjoittajan älykkyys.

Minun mielestäni tällainen kirjoittelu ei kuuluisi Jatkoaikaan ollenkaan ja suita voisi hieman siistiä. Mieluummin minä vänkään erkun kanssa asialinjalla, kun jaksan lukea ja välillä vastaillakin ala-arvoiseen kirjoitteluun..
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Minä olen huomannut, että etenkin tuolla kiihtymystä aiheuttavissa ketjuissa vapaan puolella on useita nimimerkkejä, jotka kiroilevat jatkuvalla syötöllä kirjoituksissaan: mitä vittua tarkoitat? kuinka helvetin tyhmä olet? jne...
Tavallaan näistä viesteistä syntyy myös vahvasti sellainen käsitys, että ollaan menossa henkilökohtaisuuksiin ja välillä todella reippaastikin. Kyseenalaistetaan kanssakirjoittajan älykkyys.

Skitsofrenia on voimakasta vapaan puolella. Muotoilisin ehkä ennemmin näin: "Kyseenalaistuu kirjoittajan älykkyys."

Ainakin on hyvin vaikeaa kuvitella, että Kalle Karjalalippalakki miettii:" Nytpä kyseenalaistankin kanssakirjoittajani älykkyyden vahvistamalla pistäviä argumenttejani voimasanoilla." Uskoisin, että ajatuksenkulku on lähempänä ylä-asteen röökinurkkaa, kuin ylläesittämääni. Vai voitko olla niin vitun tyhmä että luulet jotain muuta? Et voi, nih.

Pääasia on, että ne linkit tulee kuvailtuina ja viestit korkeimman mielestä sisällökkäinä. Kyllä sellaisia pitää viestien oleman.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Skitsofrenia on voimakasta vapaan puolella. Muotoilisin ehkä ennemmin näin: "Kyseenalaistuu kirjoittajan älykkyys."...

Vapaan puolen keskustelussa syntyy välillä erikoisia, paradoksaalisia tilanteita. Keskusteltu aihe on sivistyneisyyttä vaativa ja hyviä asiakommenttejakin voi nickillä olla takataskussaan --> mutta erimilisyyttä kohdattaessa nämä sitten argumentoidaan ääneen yläaste-tyyliin. Vitun vajakki!
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vapaan puolen keskustelussa syntyy välillä erikoisia, paradoksaalisia tilanteita. Keskusteltu aihe on sivistyneisyyttä vaativa ja hyviä asiakommenttejakin voi nickillä olla takataskussaan --> mutta erimilisyyttä kohdattaessa nämä sitten argumentoidaan ääneen yläaste-tyyliin. Vitun vajakki!
No tämähän on ollut jo vuoden ellei ylikin jo täällä jatkoajassa, että vittuilua ja sen sellaista kyllä riittää. Ollaan kokoajan kuin tuli persiin alla ja välillä oikein kytätään jotta pääsee aukomaan päätään. Sellaista tietynlaista aggressiivisuutta on ollut havaittavissa. Jotenkin ihmisten paha olo purkaantuu vapaalla puolella, tai sitten niitä vittupäiviä vaan tahtoo olla todella paljon ja sitä sitten puretaan jonkun toisen niskaan. Ja tämä trendi tuntuu vaan lisääntyvän täällä. Luulin jo vuosi sitten, että tämä JA on vittuilun jne kehto, mutta nythän se vasta onkin.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No tämähän on ollut jo vuoden ellei ylikin jo täällä jatkoajassa, että vittuilua ja sen sellaista kyllä riittää.

Olen tehnyt samansuuntaisen huomion. Tuntuu siltä, että sellaisten kirjoittajien määrä on lisääntynyt huomattavasti, joiden ainoa tai lähes ainoa agenda kirjoittelulle on olla eri mieltä, vittuilla ja dissata kanssakirjoittajia. Ei siinä mitään, jos jollekin kuittaillaan hyväntahtoisesti tai vähän naureskeltaisiinkin, mutta yleinen ilmapiiri juuri vapaan keskustelun puolella on muuttunut huomattavasti "vanhoja aikoja" tunkkaisemmaksi. Kirjoitin asiasta muutama päivä sitten ihmettelyketjuun ja nostankin nyt omaa häntääni kopioimalla sen viestin tänne:

Ihmettelen, että monen oletettavasti aikuisen ihmisen lähes ainut anti Jatkoajan keskustelupalstalle on vittuilu, provoaminen ja yleinen tutkainta vastaan potkiminen. Ymmärrän kyllä erilaiset mielipiteet ja toivotan ne tervetulleeksi asiasta riippumatta, kunhan niiden esittäjä perustelee ne edes jollain lailla kestävästi. Ei sillä, että allekirjoittanut olisi jokin malliesimerkki laadukasta tekstiä tuottavasta, mielipiteensä kestävästi perustelevasta kirjoittajasta, mutta en ole myöskään eri mieltä ihan vaan eri mieltä olemisen vuoksi.

Toisaalta tätä ei ainakaan samoissa määrin esiinny seuraamassani kiekkokeskustelussa, joten pakkoko sitä on mielensä väkisin pahoittaa vapaan keskustelun höpinöitä lukemalla. Tuntuu silti, että palsta ei "ennen vanhaan" ollut vapaan keskustelun osalta yleissävyltään nykyisen lailla vittuileva ja passiivis-aggressiivinen. Tai ehkä se ei ole sitä nytkään, vaan mä olen tullut vanhaksi ja ymmärrän tekstin eri lailla kuin aiemmin. Tai ehkä molemmilla on asiassa osansa.

Moderaattoriketjussa kun ollaan, niin sanotaan heidänkin toiminnastaan muutama sana. Mun mielestä on hyvä, että linja on tiukka ja esimerkiksi sisällöttömiin viesteihin puututaan. On toki totta, että viestin sisältö tai sisällöttömyys on pitkälti lukijasta kiinni, mutta kuitenkin. Samalla tarmolla olisi kuitenkin hyvä puuttua sellaisten kirjoittajien touhuihin, joiden teksteistä paistaa kilometrin päähän, että niiden tarkoitus on vain ja ainoastaan ärsyttää. Vaikka vaikeaahan se on varmasti aikaansaada konsensus siitä, että millaisiin viesteihin puututaan, ymmärrän tämän kyllä. Ja ymmärrän senkin, että meidän rivikirjoittajien on täällä helppo räksyttää ja vaatia parempaa moderointia, kun itse ei tarvitse laittaa sen eteen tikkua ristiin.

Jatkoaika on edelleen ylivoimaisesti laadukkain jääkiekkopalsta Suomessa, vaikka vapaan keskustelun taso onkin mielestäni tullut alas jo hyvän aikaa. Ei se mikään Suomi24 vielä ole, mutta lähempänä sitä kuin aiemmin.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Moderaattoriketjussa kun ollaan, niin sanotaan heidänkin toiminnastaan muutama sana. Mun mielestä on hyvä, että linja on tiukka ja esimerkiksi sisällöttömiin viesteihin puututaan. On toki totta, että viestin sisältö tai sisällöttömyys on pitkälti lukijasta kiinni, mutta kuitenkin.
Minä olen hiukan eri mieltä tästä asiasta. Kuten tässä on vuosien varrella opittu, mutta valitettavasti hiukan unohdettukin, tämä palsta on faneilta faneille. Täydellisyyden vaatiminen on minusta utopian tavoittelua. Jos luen iltapuluja, en klikkaa seksiwau!-linkkejä. Jos minä luen Hesaria, en lue kaikkia artikkeleita tai uutisia. Keskityn siihen, mikä minua kiinnostaa. Jos juttu ärsyttää minua syystä tai toisesta, en ole vaatimassa lomautusta jutun kirjoittajalle. Täällä sitä lomautusta suorastaan vaaditaan, koska meidät on opetettu siihen. Näet linkin viestissä ja huomaat, että tuonhan voi raportoida, koska sillä saa kirjoittajalle pelikiellon.

Kuten tuolla toisessa ketjussa mainitsin, sisällöttömän viestin ohitus on aivan äärettömän helppoa. Kun olet lukenut sen, olet samalla myös unohtanut sen. Jos niitä on muutama peräkkäin, niin ohittaminen on edelleen hyvin helppoa. Sormen pyyhkäisyliike tai hiiren rullan pyöräytys ja simsalabim! Olet jälleen keskellä asiapitoista tekstiä. Täällä kulutetaan aivan jumalaton määrä energiaa ja resursseja tuulimyllyjä vastaan taisteluun. Keskustelupalstat nyt vain ovat luonteeltaan sellaisia, että kaikkia ei voi miellyttää.

Ja mihin se energia sitten pitäisi suunnata? Minusta se pitäisi suunnata keskustelun häirinnän torjumiseen. Keskusteluun osallistuminen ei ole häirintää. Ei vain mene minun oikeustajuuni, että positiivisessa mielessä kirjoitettu viesti aiheuttaa pelikiellon jonkun muotoseikan vuoksi.

Muuten olen sitä mieltä, että "Kuuntelussa juuri nyt" -ketjussa saisi olla vain minua kiinnostavaa musiikkia. Ärsyttää, kun ihmiset kuuntelevat paskaa musiikkia. Saisiko tuon sääntöihin? Oppivathan olemaan mainostamatta huonoa musiikkia.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Minun mielestäni tällainen kirjoittelu ei kuuluisi Jatkoaikaan ollenkaan ja suita voisi hieman siistiä. Mieluummin minä vänkään erkun kanssa asialinjalla, kun jaksan lukea ja välillä vastaillakin ala-arvoiseen kirjoitteluun..


Ei ole todellista! Voi jössesä että olet pihalla. Väännetäänkö rautalangasta? Tää on ihan peruskamaa mutta nyt vedit itsesi niin syvälle solmuun että on pakko auttaa. Oletko humalassa? Oletko huumeissa?
Hyvin sä vedät. Ainoa mikä tässä on vaikeata on katsella sinun säälittävää kiemurtelua.
Eli jos kaipaat asiallista keskustelua niin ensiksi kannattaa etsimässä se peili ja miettiä miksi et siihen itse pysty.

Kaikki suoria lainauksia, eli ei omia kirjoituksiani. Seurauksena ei ole ollut mitään sanktiota. Vaan laitapa kuvailematon linkki...
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
OIshan se kiva kun ainaisen negailun sijaan täällä alkaisi porukka enemmän suunnata energiansa positiivisiin juttuihin. Ja tuoda sitä hyvää mieltä esille enemmän. Ei aina tarvitsi hyökätä jokaisen iholle joka sattuu olemaan erimieltä kuin itse. Elämä on lyhyt niin miksi se pitää täyttää negatiivisellä energialla jos on mahdollista repiä energiansa positiivisista asioista? Toki jos elämä vituillaan niin hankala siinä on hymyillä, mutta uskoisin kuitenkin suurimmalla osalla täällä menevän ihan hyvin. Silti pitää vittuilla ja pönkittää omaa egoaan ts nostaa itseään jalustalle AINA kun siihen pienikin tilaisuus aukeaa.

Toivoisinkin, että lopetettaisiin tämä paskan länkytys ja alettaisiin tuomaan esille hyviä juttuja. Ihminen on vaan ihmeellinen elukka kun se huono olo on niin helppo tuoda esille ja sen muistaakin paremmin, mutta auta armias jos jotain positiivista pitäisi tuoda esille, se on heti hankalampaa. Ehdotankin, että haukkumisen sijaan kehuttaisiin ihmistä, koska täällä nyt helposti mennään henkilökohtaisuuksiin haukkumisen osalta niin tuo nyt pois ja anna kehuja aina kun siihen on syytä ja niitä varmasti on :)
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
OIshan se kiva kun ainaisen negailun sijaan täällä alkaisi porukka enemmän suunnata energiansa positiivisiin juttuihin...

Totta turiset, mutta kyllähän täällä on paljon posiakin tuotu esille, minun mutta varmasti lukemattomien muidenkin toimesta. Palstasta olen todennut, että on yhä laadukkain keskustelupalsta, mitä ainakaan itse tiedän, ei niin monimutkaista asiaa olekaa, jottei joku täällä voisi asiaa avata.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ei ole todellista! Voi jössesä että olet pihalla. Väännetäänkö rautalangasta? Tää on ihan peruskamaa mutta nyt vedit itsesi niin syvälle solmuun että on pakko auttaa. Oletko humalassa? Oletko huumeissa?
Hyvin sä vedät. Ainoa mikä tässä on vaikeata on katsella sinun säälittävää kiemurtelua.
Eli jos kaipaat asiallista keskustelua niin ensiksi kannattaa etsimässä se peili ja miettiä miksi et siihen itse pysty.

Kaikki suoria lainauksia, eli ei omia kirjoituksiani. Seurauksena ei ole ollut mitään sanktiota. Vaan laitapa kuvailematon linkki...

Tunnistan itseni lainauksista.

Mutta nyt voisi kysyä sinulta pikkasen enemmän arvostelukykyä, se että vedät eri viesteistä copy&pastella tekstiä putkeen ja jättämällä muut viestien osat pois kertoo jo aika suuresta tarkoituksenhakuisuudesta.

Jos luulit tuolla todistavasi jotain niin aika pahasti menit metsään. "kaikki suoria lainauksia" on jo sinänsä iso vitsi.

Voit tästäkin viestistä leikata osia sinun agendaasi sopivia osia.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Mutta nyt voisi kysyä sinulta pikkasen enemmän arvostelukykyä, se että vedät eri viesteistä copy&pastella tekstiä putkeen ja jättämällä muut viestien osat pois kertoo jo aika suuresta tarkoituksenhakuisuudesta.

Myönnän tarkoitushakuisuuden suoraan. Tarkoitukseni on nimittäin osoittaa, että kanssakeskustelijoita kohtaan käytettävä töykeä kielenkäyttö on ihan ok, mutta kuvailematon linkki ei. Jos minä saisin päättää, niin tuo olisi toisinpäin, mutta koska en saa, niin voin vain ilmaista asiasta mielipiteeni. Ja tiedän, että tämä mielipide ärsyttää ja saa tiettyjen tahojen uppiniskaisuuden vain vahvistumaan, mutta ilmaisen sen silti.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Olisi mielenkiintoista tietää, mistä Edustaja nappasi itselleen 6 kuukauden jäähyn.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Olisi mielenkiintoista tietää, mistä Edustaja nappasi itselleen 6 kuukauden jäähyn.
Pääsi pitämään seuraa TOJ:ille. Onko jopa niinkin harvinaislaatuinen tapaus että vasta toinen henkilö joka saa puolen vuoden pelikiellon?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Pääsi pitämään seuraa TOJ:ille. Onko jopa niinkin harvinaislaatuinen tapaus että vasta toinen henkilö joka saa puolen vuoden pelikiellon?
Ei ole. Muuan nimimerkki scholl sai aikanaan myös puolen vuoden banaanit ennen lopullista ratkaisua.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi mielenkiintoista tietää, mistä Edustaja nappasi itselleen 6 kuukauden jäähyn.
Kokeile hakutoimintoa, vastaus löytyi aika helposti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös