Joku jossain näistä ketjuista kyseenalaisti että modet eivät keskustele keskenään pelikielloista tai vastaavaa. Itse juuri kärsin ensimmäisen kakkuni kolmen rikepisteen tultua täyteen. Itselle jäi ainakin fiilis ettei se tullut ihan lonkalta, vaan asiaa oli harkittu.
Ainakin viestissä todettiin: "Juryn mielipiteet asian suhteen vaihtelivat, mutta päädyimme lopulta antamaan kokonaisuudesta rikepisteen."
Kyseessä oli siis Somalit-ketju, jossa kuulemma menin rasismin puolelle, vaikka olenkin itse siitä täysin eri mieltä. Jos "äbäläväbälä"-termi siltä vaikuttaa, niin voitte uskoa että pilkkaan myös tanskalaisten, turkulaisten, raumalaisten ja savolaisten puhetapaa ihan samalla tavalla, ei rasismin häivääkään. Ja olen tottunut että heinäkengät saattavat vittuilla minulle slangin puhumisesta, en itse pahastu siitä. Mutta saattaahan olla että Moderaattorien somali-jäsenet siitä pahastuivat, jos näin, niin pahoittelut.