Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 588 971
  • 15 786

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on miten kukin asiaa katsoo ja mietin tuota omalle kohdalleni. Olen toisinaan hyvinkin herkkähipiäinen neiti ja kokisin yhtä loukkaavana jos joku vihjailisi minun olevan vaikkapa vähä-älyinen tai toivoisi perheeni kuolemaa. Minuun se kuitenkin syystä tai toisesta kohdistuisi.

Tähän kyllä vahva eri. Jonkun esim. vähä-älyisenä pitäminen ei tarkoita etteikö tätä kohtaan voisi olla jonkunlaista kenties suurtakin kunnioitusta. Vähintään toivoisi kunnioitusta olevan sen verran, ettei toivottele viattomien ihmisten kuolemaa vain jotta henkilölle tulisi paska olo. Minusta nämä eivät ole lähimainkaan vastaavia asioita, ja ensimmäinen ajatus on että vähänpä arvostat perhettäsi jos noin ajattelet. Ei sillä ettäkö niin välttämättä olisi.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti

Minusta näissä jutuissa tulee huomioida että olemme netissä ja melko vittuilukeskeisessä ilmastossa. Kirjoitinkin jo eilen että tuollainen purkaus tuskin on ainoa laatuaan ja siksi sanktioita ei pidä mielestäni jakaa ensimmäisten tunnehöyryjen aikana. Siinä on sitten ero jos joku jatkuvasti toivoo perheesi kuolemaa. Taas kerran palataan siihen että sääntöjen mukaan moinenkin vihelletään.

Ja en tietenkään arvosta perhettäni. Olenhan noin jo selväsanaisesti maininnut.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minusta näissä jutuissa tulee huomioida että olemme netissä ja melko vittuilukeskeisessä ilmastossa.

Silti minusta vittuilu tai ainakin millään tavalla normaali vittuilu on eri asia kuin toisen perheen kuoleman toivominen. Esim. kaveruksetkin saattaa vittuilla toisilleen vähä-älyisyydestä, seksuaalisesta suuntautumisesta tai millon mistäkin jopa ihan hyvässä hengessä, mutta jostain syystä tuollaisissa keskusteluissa ei yleensä toivota toisen lähimmäisten kuolemaa "läpällä". Mistäköhän johtuu? Voisikohan olla niin, että tuo kuitenkin on yhteiskunnassamme (eikä vain meidän) yleisesti huomattavasti vähemmän hyväksyttyä.

Kuukausi on halpa hinta ottaen huomioon kyseessä olevan muutenkin melkoisen trollin. Minusta olisi pitänyt tulla enemmän, mutta toivottavasti seuraavasta vastaavasta tulee kovennettua.
 
En tunne kyseistä nimimerkkiä enkä ole kiinnostunut tutustumaan. Mainittakoon tämä alta pois.

Minusta todennäköisesti toisilleen tuntemattomat anonyymit nimimerkit ovat niin kaukana toisistaan että asia menettää painoarvoaan. Vittuilu on vittuilua volumesta riippumatta(lain puitteissa, toki). Itseäni toistaen sanon että jokainen näkee asian tyylillään.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Jos voi vielä anoa, niin älkää pliide pliis antako permabanneja...
 
stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Moderaattorit kirjoitti:
Nimimerkki Runtulin huilaa viikon YouTube-linkistään, josta puuttuu kuvaus. Se ei edelleenkään riitä, että kertoo linkin johtavan Youtube.com-sivustolle. Sen me näemme/tiedämme ilman kertomistakin, mutta emme näe ilman linkin avaamista mitä sieltä takaa löytyy.
Vihdoinkin. Toivottavasti linja pitää jatkossa ja nuo mukahauskat vajakkilisäykset saataisiin vihdoinkin pois. Linkin kuvaus ja linkin www-osoitteen kertominen ei todellakaan ole sama asia.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Voisitteko arvon Modet käydä tuolla Lukko-osion Huhuketjussa ja lätkäistä ihan helvetin pitkät pelikiellot kaikille ketkä länkyttää siellä aiheen vierestä.
 
Nimimerkki Runtulin huilaa viikon YouTube-linkistään, josta puuttuu kuvaus. Se ei edelleenkään riitä, että kertoo linkin johtavan Youtube.com-sivustolle. Sen me näemme/tiedämme ilman kertomistakin, mutta emme näe ilman linkin avaamista mitä sieltä takaa löytyy.
Mitä vittua, @Moderaattorit ?

Reformi-liike on saanut lähtölaukauksen presidenttikisaan, kun Bäckman twiittaa kuinka James Hirvisaari on ensimmäinen Ilja Janitskinin presidenttiehdokkuuden kannattajakortin allekirjoittanut.

Johan Bäckman Twitterissä: "James Hirvisaari allekirjoitti ensimmäisen kannattajakortin Ilja Janitskinin presidenttiehdokkuuden tukemiseksi https://t.co/EoKUCuFIOi"

You can't make this shit up.

You can't make this shit up.
Laitoinkin tämän jo tuonne toiseen naureskeluketjuun, mutta Iljan kampanja on jo alkanut. Jaksoin katsoa tätä Youtube-pätkää nyt noin pari minuuttia, mutta onhan tuo koominen.

Tuosta asiayhteydestä käy päivänselvästi selväksi, että video liittyy Ilja Janitskinin presidentinvaalikampanjaan (sic). Tuollaisia linkkejä on palsta täynnä, ja sitten pari kertaa vuodessa satunnaisesti joku saa niistä pelikieltoa?

Huonosti vedätte, tyhmät.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tuollaisia linkkejä on palsta täynnä, ja sitten pari kertaa vuodessa satunnaisesti joku saa niistä pelikieltoa?
Kävin tarkistamassa säännöt. Kirjoittaja ei rikkonut mitään pykälää ja sai penalttia. Aika mälsää.

Oikeasti luulin, että moderaattorit olivat tulleet järkiinsä tämän rangaistusmuodon kohdalla. Jouduin jälleen pettymään. Sallikaa ne upotetut videot, niin teidänkään ei tarvitse pahoittaa mieltänne arvaillessanne, mihin youtube-linkki vie. Lukijoista puhumattakaan.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mitä vittua, @Moderaattorit ?

Tuosta asiayhteydestä käy päivänselvästi selväksi, että video liittyy Ilja Janitskinin presidentinvaalikampanjaan (sic). Tuollaisia linkkejä on palsta täynnä, ja sitten pari kertaa vuodessa satunnaisesti joku saa niistä pelikieltoa?

Huonosti vedätte, tyhmät.
No minä en ainakaan tiennyt että ko. linkki vie Janitskin pressaksi johonkin kusipaska videoon ja en olisi sille videolle halunnut antaa yhtään ylimääräistä katselukertaa youtuben laskuriin, minkä tuota linkkiä klikkaamalla tein.
 
Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
No minä en ainakaan tiennyt että ko. linkki vie Janitskin pressaksi johonkin kusipaska videoon ja en olisi sille videolle halunnut antaa yhtään ylimääräistä katselukertaa youtuben laskuriin, minkä tuota linkkiä klikkaamalla tein.
Ihan kaikella rakkaudella tämä, eikä ole tarkoitus mitenkään nimenomaan sinulle vittuilla, mutta satuit nyt vaan kirjoittamaan tuon lainaamani viestin:

Osaatko lukea?

***

Minua vituttaa ne riemuidiootit, jotka kertovat Youtube-videon, jonka linkissä lukee YouTube, vievän YouTubeen. Luulin, että tässä oli kyse siitä rangaistuksesta lukiessani, mutta tuohan oli aivan hyvin ja riittävän selvästi kuvailtu linkki. Vie YouTubeen ja liittyy Janitskinin presidentinvaalikampanjaan. Minusta tarkempi sisältö saa olla yllätys.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En ole varma mutta olisikohan tässä kyse (jo poistetusta?) postauksesta joka oli ehkä "Mille naurat.."-ketjussa. Siellä oli jokin aika sitten linkki YouTubeen ja ainoastaan kommentti että naurattaa tms... Kävisi tuon yllä olevan lainauksen kuvailuihin... Eli tuo linkki/postaus ei siis olisi se josta banaania tuli vaan tuo toiseen ketjuun linkattu, kylläkin sama video, johon myös asianomainen itsekin viittaa... Tämä siis ihan omana arvauksena...
 
En nyt ihan ymmärrä. En ensinnäkään tiennyt mistään Janitskinin presidentiksi haluamisista, sitä ei ole ilmoitettu missään tiedotusvälineissä. Ja ei en ymmärtänyt asian liittyvä Janitsikinin presidentinvaalikampanjaan. Koska se edellinen lause ja se "tätä youtube pätkää" takia, "Iljan kampanja on jo alkanut" ja vielä perään "koominen", niin luulin että kyseessä oli jokin vitsi. Ei ollut, vaan siis minut oikeasti kusetettiin youtube sivulle, missä joku pelle on ehkä tosissaan ja tuo pelle saa lisää kiihkoa jokaisesta kerrasta, kun joku sen tekee. Ja kyllä, kuvittelen osaavani lukea, mutta se alkuperäinen teksti ei millään tavalla vihjannut, että kyseessä on Iljan video ja että Ilja oikeasti aikoisi hakea pressaksi, koska kyseessä on täysin absurdi ajatus.
 
Kari Tappio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Petmanien omat säännöt
En ole varma mutta olisikohan tässä kyse (jo poistetusta?) postauksesta joka oli ehkä "Mille naurat.."-ketjussa. Siellä oli jokin aika sitten linkki YouTubeen ja ainoastaan kommentti että naurattaa tms... Kävisi tuon yllä olevan lainauksen kuvailuihin... Eli tuo linkki/postaus ei siis olisi se josta banaania tuli vaan tuo toiseen ketjuun linkattu, kylläkin sama video, johon myös asianomainen itsekin viittaa... Tämä siis ihan omana arvauksena...
Joo sinne ainakin laitettiin pelkkä linkki youtubeen ilman mitään kuvausta. Eiköhän se siitä tullut.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Oikeasti luulin, että moderaattorit olivat tulleet järkiinsä tämän rangaistusmuodon kohdalla. Jouduin jälleen pettymään. Sallikaa ne upotetut videot, niin teidänkään ei tarvitse pahoittaa mieltänne arvaillessanne, mihin youtube-linkki vie. Lukijoista puhumattakaan.

Tämä. Ja koska viesti olisi sisällöllisesti muuten liian köyhä niin tarkennan, että upotetut kuvat, twiitit jne. on myös tätä vuosituhatta.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mun mielestä linkkien klikkaajat ovat ihan itse vastuussa toheloinnistaan. Kuka teidät pakottaa klikkaamaan aina, kun näette sinistä tekstiä? Hyperlinkkaaminen on itse asiassa tietoturvamielessä turmiollisempaa, vaikka se palstapoliiseja tyydyttääkin. Kyllä mä katson aina (silleen Therese Johaugimaisesti), että mikä se linkin kohde oikeasti on ennen klikkaamista, vaikka olisi miten hienosti hyperlinkattu. Jos url näyttää epäilyttävältä, en mene. Itse asiassa aika harvoin jaksan mitään yleensäkään klikkailla. Ei vaan jaksa kiinnostaa kovin paljon. Youtubeen voi sentään mennä aina ihan turvallisin mielin ilman pelkoa malwaresta. Mutta harvemmin ne videotkaan kiinnostavat.
 
Ja silti jaksat käydä tätä sotaasi missä vaadit tänne niitä upotettuja videoita ja muuta paskaa. Jännä kokonaisuus, ei jaksa ja kiinnosta, mutta pakko saada silti.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ja silti jaksat käydä tätä sotaasi missä vaadit tänne niitä upotettuja videoita ja muuta paskaa. Jännä kokonaisuus, ei jaksa ja kiinnosta, mutta pakko saada silti.
Loppuisi:

1. Ikuinen kitinä tuosta linkkien kuvailuista
2. Pelikiellot maailman pienimmästä lillukanvarresta
3. Ihmettely siitä, mihin videoon se linkki tällä kertaa vie

Win-win
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Kanerva ja kaksoisnicki. Tämä oli yllätys.
Klosellakin menee Trumpin virkaanastujaisten liveseuranta - siis olettaen, että sellainen tulee - aivan sivu suun. :)
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kanerva ja kaksoisnicki. Tämä oli yllätys.
Klosellakin menee Trumpin virkaanastujaisten liveseuranta - siis olettaen, että sellainen tulee - aivan sivu suun. :)
Mutta mikä oli Kanervan toinen nicki? Kai sekin poistettiin?
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielestäni voisi kyllä ilmoittaa sen toisenkin nimimerkin joka poistettavalla on ollut käytössään. Tällä tavoin poisto olisi paljon legitiimimpi kun arvailuja ei jäisi ilmoille. Samoin voisi myös laittaa jonkun linkin jokaisen rangaistuksen perään josta pääsisi katsomaan rangaistukseen johtanutta kirjoitusta tai johtaneita kirjoituksia. Näin saataisiin myös kirjoittajille selkeämmät sävelet sallittujen rajojen puitteista.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Vai olisiko ollut jonkun poistetun nimimerkin reinkarnaatio.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Jaahas... joillakin on sentään ikuinen ketjunavaamiskielto, tommoset puolen vuoden ketjunavaamiskiellot on niin mestistä, niin mestistä. Purettiinko muuten @vlad in IKAK?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös