Jatkoajan ravintolaopas

  • 532 582
  • 2 504

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
@Leon tuo vastaa omaakin kokemustani aika jetsulleen, vaikka menu ja viinipaketti olivatkin eri. Oliko itse mestari paikalla? Itseäni se miellytti, että Alenin kanssa sai käydä ruokalajit läpi ja antaa palautetta suoraan.
Kyllä se siellä väijyi. Kyselinpä lähtiessäni hiukan kokkausvinkkejäkin. Tai kai se se oli, lippiksen alta ei ihan sataprosenttisen varma tunnistaminen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Käytiin eilen Tikkurilassa Zillassa perheen kanssa eli äiti, minä, sisko ja lapset (minun 9- ja 13-vuotiaat ja siskon pari kolmevuotiasta ja kolmekuukautinen). Jäi kyllä reissu mieleen, mutta ei valitettavasti kovin positiivisesti.

Minä olin lasteni kanssa paikalla 16:30 kun meidän pöytävaraus oli ja saatiin kokikset siinä muita odotellessa (tulivat noin vartin myöhemmin). Ruoka saatiin tilattua vähän ennen viittä ja muille toki juomat siinä samalla. Eipä noita juomia kyllä sitten kuulunut. Pisti jo jossain välissä silmään ettei kukaan koko paikassa saa mitään ruokaa. Kuuden maissa kävi tarjoilija pahoittelemassa viivästystä ja kertoi että olemme lähes seuraavana vuorossa. Tuolloin kysyttiin puuttuvista juomista ja alkuperäinen tarjoilija kävi ne tuomassa pyytäen anteeksi, että oli täysin unohtanut ne (ja sanoi pistävänsä hinnaksi 0e).

18:15 saatiin vihdoin ruokaa ja meinasi olla hermot kireällä aikuisillakin puhumattakaan lapsista kun nälkä kurnii. Puolessa välissä ruokailua piti pyytää jo lapsille jäätelöt, että ehdittäisiin syödä nekin kun meidän pöytään oli seuraava varaus klo 19. No ehdittiin juuri ja juuri.

Laskuja tuodessa tarjoilija sentään totesi, että nyt meni kaikki päin prinkkalaa ja näkyi laskussa. Ruuista -30% ja limut ja jätskit 0e. Maksoin noin 70e satsista siis noin 30e. Tämä sentään jätti sellaisen olon, että voisi tuolle joskus antaa uudenkin mahdollisuuden kun ruoka oli kuitenkin hyvää (kelpasi pienemmillekin lapsille). Mutta pitäisi tietää, että ruuan saa järkevässä ajassa. Nyt ei saanut eikä kyllä vuoden päästä tuonne mennä (meillä jo perinteeksi muodostunut, että käydään jossain ravintolassa syömässä minun ja tyttäreni synttäreiden tienoilla marraskuun puolivälissä).
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Tänään oltiin isän syntymäpäiväbrunssilla (kuusi aikuista ja yksi vuoden ikäinen lapsi). Itse brunssi oli "ihan ok plus" eli ei mitään tajuntaa räjäyttävää, mutta hintaansa ja lokaatioon suhteutettua ok.

Palvelu sitten oli vähän mitä oli, koska selkeästi ravintolassa operoitiin liian pienellä henkilöstöllä. Sisään tullessa kireähkö vanhempi muori ohjasi pöytään ja se siitä. Ei oltu käyty tuolla aikaisemmin ja konsepti ei ollut ihan selvillä eli olisiko pitänyt maksaa etukäteen, tuleeko joku kysymään juomia vai kuinka edetään jne.

Kävin sitten tiskillä kyselemässä, että mikäs tässä on homman nimi ja kuulemma tarjoilija-Marko tulee kohta pöytään kysymään juomat. Samalla Make paineli ohi tiuskaisten kuuluvasti tälle tiskillä päivystäneelle leidille, että mulla on tuolla kahdet babyshowerit ennen tota.

Tarjoilijaa saatiin sitten odotella noin puolituntia vaikka ravintola ei ollut edes täynnä. Lopulta Markon saapuessa hän esitteli brunssivaihtoehdot hyvinkin ammattitaitoisesti, mutta kun jo valittujen mehujen lisäksi päätettiikin ottaa lisäksi skumpat, niin jamppa vaan tuhahti, kääntyi pois ja häipyi. Kaikki jäivät ihmettelemään, että millainen homma, ja yllätys oli vielä suurempi, kun lopulta kuohuviinit sitten tulivatkin vaikka toista oletettiin.

Mutta joo, oli varsin erikoinen kokemus.

Kaikilla on huonoja päiviä ja se on ihan ok. Sitä ei silti tarvitse näyttää asiakkaille ja työtovereille kiukuttelemalla, vaikka syy olisikin lopulta siinä ettei henkilökuntaa yksinkertaisesti ole tarpeeksi.

Enpä taida mennä tänne uudestaan, mutta tsemppiä Makelle. Vaikutti osaavalta kaverilta, mutta taitaa joutua tekemään monen ihmisen työt.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Käytiin tänään siskon perheen kanssa Turussa pari viikkoa sitten avatussa Briccossa. Vähän kaksjakoiset fiilikset paikasta jäi. Pizza ja viini olivat hyviä, vaikka viini varsinkin vähän hintava, 70€/plo. Paikka onkin varmaan tarkoitettu enempi viinin nautiskeluun, kun pizzalistalla kolme pizzaa ja muutama alkupala. Jälkkäreitä ei lainkaan.
Hieman keskeneräinen fiilis mestasta jäi. Tarjolla ei ollut esim. soodavettä, alkoholitonta olutta ja miesten vessassa roikkuivat keskeneräisen asennuksen jäljiltä johdot katossa. Tarjoilukin meni vähän niin ja näin. Osa alkupaloista tuli pääruuan jälkeen ja yksi meistä sai pizzansa noin vartin muiden jälkeen.
Sisustus nykytyyliin aika karu ja pelkistetty. Jotkut tykkää, mä en kauheesti. Pitänee antaa toinen mahis, kunhan saavat puitteet yms. pikkuseikat, kuten tarjoilun ajoituksen kondikseen.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aikas paljon näyttäisi täälläkin suositellut ravintolat suosivan illallisaukioloaikoja, useat jopa kokonaan sunnuntaisin kiinni. Mitähän nyt käy kun rajoitukset iskee? BasBas, jota paljon kehuttu, on ainakin ilmoittanut olevansa toistaiseksi kiinni.

Pitäisi viedä perhe ja mummi syömään 30v merkkipaalun johdosta ensi sunnuntaina lounasaikaan. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Mielellään joku ala carte tai listabrunssi, ei buffaa. Jos 50€-60€ per naama pintaan selviäisi ja autoilijalle edes tyydyttävä sijainti Pks.

Suosinut tähän asti S-mafian paikkoja kun sai henksu-alet. Niitä ei enää ole käytössäni, joten jotain muuta voisi kokeilla välillä :D. Ihan pihalla ravintolaskenestä noin muuten.
 
Grafix

Jäsen
Aikas paljon näyttäisi täälläkin suositellut ravintolat suosivan illallisaukioloaikoja, useat jopa kokonaan sunnuntaisin kiinni. Mitähän nyt käy kun rajoitukset iskee? BasBas, jota paljon kehuttu, on ainakin ilmoittanut olevansa toistaiseksi kiinni.

Pitäisi viedä perhe ja mummi syömään 30v merkkipaalun johdosta ensi sunnuntaina lounasaikaan. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Mielellään joku ala carte tai listabrunssi, ei buffaa. Jos 50€-60€ per naama pintaan selviäisi ja autoilijalle edes tyydyttävä sijainti Pks.

Itse menisin joko Alexanderplatsiin tai Bardotiin, tässä järjestyksessä.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is

Takaan, lupaan ja vannon, että jos menette Fat Lizardiin, ette pety. Kävin tuolla lauantaina keskenäni syömässä ja oli taas aivan suurhuippua. Aina kun käyn tuolla, mietin miksi ylipäätään käyn muualla.

Söin alkuun "mätiburgerin" (16e), eli muikun mädillä kuorrutetyn blinipinon, joka oli täytetty skagenilla. Lisäkkeinä oli vatkattua tillivoita ja punasipulia. Blinit olivat täydellisiä, mätiä oli paljon ja katkaravut olivat tuoreita.

Pääruoaksi otin hummeririsoton puolikkaalla hummerilla (29e). Olisi pitänyt ottaa kokonaisella (40e), sillä se oli paras hummeri, jonka olen syönyt - ja hummeria on tullut syötyä Savoyssa, Petruksessa, parissa huippu-barcelonalaisessa jne. Täydellinen nappisuoritus.

Jälkkärinä aivan älyttömän hyvä Flaming Alaska (13e). Kaikki tuossa annoksessa oli jopa overkill-hyvää, ja manteli-karamelli-crumble kruunasi sen.

Varmaan turhaa sanoa, että olutpuoli on enemmän kuin kunnossa, mutta myös viineihin on panostettu.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Itse menisin joko Alexanderplatsiin tai Bardotiin, tässä järjestyksessä.
Bardot'n lounasmenu on siitä hyvä, että annoskoot ovat isohkot. Esim. ankka-confit'ssä taisi olla pari koipea. Äkkiseltään luulisi, että voi nälkä jäädä mutta esim. 3 lajin lounaalla oli just sopivat, että ei tule heti iltapäivällä nälkä.
 
Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Fät lizardissa tuli käytyä. Brunssiahan siellä vaan tarjoiltiin sunnuntain kunniaksi. Vähän tollanen rax pizza buffet-simulaattorihan se oli (38€+juomat). Pitänee joskus antaa illallisen merkeissä uusi mahdollisuus... :D
 
Auts. Tuota en tiennyt. Tosiaankin annosmeininki on se huippujuttu, tuollaista pizzabrunssia en ole kokeillut.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mä en ole koskaan brunsseista kauheasti innostunut. Hiukan fancy-versio ruotsinlaivabuffasta parhaimmillaan. Huonoimmillaan noiden alapuolella, hiukan kuin kehno hotelliaamiainen.
 
Samaa mieltä. Yleensä noissa määrä korvaa laadun eikä tarjolla ole mitään kovinkaan mietittyä.

Poikkeuksena tietysti Lehtovaaran sunnuntaibrunssi, joka ei ole nyky-ymmärryksessä mikään brunssi lainkaan, vaan paljon perinteisempi. Siellä on herkullinen kalapöytä alkuun sekä lihoja ja muita lisukkeita, pääruoka tilataan listalta (mm. legendaarinen Coeur de filet Provencale on tarjolla) ja sitten jälkiruokavalikoima on jälleen buffet. Tuota voi suositella, joskin nythän tuo on koronan takia tauolla ja sunnuntaisinkin tilataan kaikki listalta.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Mä en ole koskaan brunsseista kauheasti innostunut. Hiukan fancy-versio ruotsinlaivabuffasta parhaimmillaan. Huonoimmillaan noiden alapuolella, hiukan kuin kehno hotelliaamiainen.

Nimen alla kulkee toki niin monenlaisia asioita, ettei oikein voi näinkään niputtaa.
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Nimen alla kulkee toki niin monenlaisia asioita, ettei oikein voi näinkään niputtaa.
Samaa mieltä. Vähän kuin sanoisi, että "mä en noista lounaista ole yleensä tykännyt, kun ruoka on paskaa".

Brunssejakin on niin monenlaisia eri keittiöistä. Kallion Gastro Cafe ja Hertsikan Treffipub tulee mieleen hyvinä brunssipaikkoina näin äkkseltään.

EDIT: Flat 14 myös ok.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Brunssejakin on niin monenlaisia eri keittiöistä. Kallion Gastro Cafe ja Hertsikan Treffipub tulee mieleen hyvinä brunssipaikkoina näin äkkseltään.
No nimenomaan Hertsikan Treffi ei saanut mitään wau-efektiä meikäläiselle. Päättelin siitä, että ne ei vaan ole mun juttu. Toki on tuon osaston parhaimmistoa, mutta mun kohdalla kysyntä ja tarjonta ei vaan vastaa. Treffin burgeri on aivan mahtava lajissaan, joten osaamisesta se ei tuossa paikassa pitäisi jäädä kiinni.
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
No nimenomaan Hertsikan Treffi ei saanut mitään wau-efektiä meikäläiselle. Päättelin siitä, että ne ei vaan ole mun juttu. Toki on tuon osaston parhaimmistoa, mutta mun kohdalla kysyntä ja tarjonta ei vaan vastaa. Treffin burgeri on aivan mahtava lajissaan, joten osaamisesta se ei tuossa paikassa pitäisi jäädä kiinni.
Ei saanut mullakaan kyllä wau-efektiä, mutta ollut toimiva ja maukas sen pari kertaa mitä olen käynyt. Molemmilla kerroilla oli eri teemat eli vähän erilaiset kattaukset.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Olemme menossa lauantaina Tappara-HIFK matsia katsomaan ja tarkoituksena olisi käydä syömässä ennen matsia. Suositelkaas ruokapaikkaa Nokia Areenan lähistöllä. Saisi olla kohtuu hintainen ja saisi löytyä kohtuu hintaista olutta.
 
Ravintola Myllärit on ihan jees tuossa suhteessa. Ruoka oli muistaakseni konstailematonta ja maukasta ja tunnelma lämmin.

Perjantaina tuli testattua Rioni Tampereella. Ruoka oli todella hyvää, mutta annokset ovat liian isoja.
Varmaan tulee mentyä uudelleenkin kunhan vain valitsee sopivammat kokonaisuudet.
Myös Pulcinellan pizzan on nyt koeponnistettu. Hyvää oli. Menee samaan A-koriin Il Poston ja Don Francon kanssa.

Linkit paikkoihin:
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Rionille Tampereella täältä peukku. Olen käynyt siellä nyt puoleen vuoteen kolmesti syömässä ja aina ollut helkkarin hyvää ruokaa. Toki aina kannattaa kysyä onko annos iso, sillä toiset ovat julmetun isoja.

Mutta hinta / laatusuhde on todella kohdallaan ja palvelu pelaa!!

Mutta Stefans Steakhouse Tampereella on iso pettymys. Kahdesti viimeisten kolmen kuukauden sisälä käynyt, mutta molemmilla kerroilla laatu ja palvelu sakkasivat pahasti. Onneksi olin maksumiehenä vain toisella kerralla... Ei enää koskaan sinne on oma mielipiteeni.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Olemme menossa lauantaina Tappara-HIFK matsia katsomaan ja tarkoituksena olisi käydä syömässä ennen matsia. Suositelkaas ruokapaikkaa Nokia Areenan lähistöllä. Saisi olla kohtuu hintainen ja saisi löytyä kohtuu hintaista olutta.

Millaista ruokaa? Otavalankadulta löytyy useampi pub joissa kunnon keittiö. Lisäksi siinä ympäristössä on melko lailla mitä vaan pizzasta pihviin
 
Zen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ravinteli Huber Tampereella, onko kokemuksia? Hinnoittelu tapa oli vähän erikoinen kun kävin heidän sivuja katsomassa. Ei oikein selvinnyt mitä ruoan hinnaksi oikein lopulta tulee, kun ei oikein tiedä lihojen kokoja. Siltikin kiinostaa kovasti.

Voipi suositella muutakin. 6 hengen juhlaillallinen oluen ja viinin kanssa olisi kyseessä, joten olisi mukava jos olisi tunnelmallinen paikka kyseessä. En kaipaa välijuustoja enkä seitsämää ruokalajia. Keskustan lähistöllä saisi olla. Ehdotuksia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös