Ravintola Le Ankka Helsinkin Ullanlinnassa huvilakadulla testattu ja hyväksi, jopa erinomaiseksi havaittu.
Keittimestari Ilkka Lääverin puolisonsa kanssa noin 1,5 vuotta sitten perustettu ravintola oli kaikilta puolin hyvä kokemus. Yrittäjäpariskunta hankki itselleen ravintolan perinteisestä liiketilasta, jossa on aikaisemmin toiminut Sasu Saukkosen ravintolat Chef & Sommelier ja viimeiseksi tähtitetty Ora. Lääverin nimi ei ehkä ole kaikille niin tuttu, mutta hänen cv:stä löytyy pitkältä ajalta listaus Suomen parhaista ravintoloista, kuten Emo, Olo ja Chez Dominique.
Liiketila itsessään on ruokailutilamainen ja melkein kuin osa asuntoa. Puitteet ja ympäristö tuovat heti kättelyssä melkoisen annoksen romantiikkaa, varsinkin jos tällaisen jugendromantiikan perään tunteita kokee. Ravintolan ruoka on pyrkii yhdistämään ranskalaisen gastronomian ja suomalaiset raaka-aineet. Mukavasti jo listalta on luettavista mistä minkäkin annoksen pääraaka-aine on, ja viinilistalta löytyy kotimaiset helmet Valamosta.
Heti kun ravintolatilaan astelee, tulee erilaiseen todellisuuteen. Tässä todellisuudessa on melko helppo rentoutua ystävällisen henkilökunnan kanssa. Kalusteet ja astiastot ovat kerätty kotimaisista aarteista, ja ainakin tällaiselle jonkin asteiselle kotimaisen lasin keräilijälle Arabian perinteiset astiastot tuovat mukavan tunteen asettua pöytään. Mikäs sen parempi kuin nauttia keittiön tervehdys Arabian munakupista.
Ravintola tarjoaa ainoastaan 3 ja 4 ruokalajin menuita, mutta menuun saa itse rakentaa aina kolmesta annoksesta per kulloinkin vuorossa oleva annos - 4 ruokalajin menun väliruokaan vaihtoehtoja oli vain kaksi. Menulle on olemassa alkaen hinta, joka sitten mahdollisesti nousee annoksen mukaan, esimerkiksi loppilaisesta wagyu tartarista sai maksaa ekstraa.
Meidän pöytään alkupalaksi kannettiin Puruveden muikunmädillä kruunattu perunaohukainen ja tämä mainittu wagyu tartar. Tartar oli hyvä ja klassinen, mutta tällä kertaa muikunmäti tyhjensi pöydän ja vei voitoin kaikin tuomaripistein. Yksinkertaisen loistava alkupala.
Meille kannettiin pöytään kolmen ruokalajin menu, joten väliruuan sijaan siirryimme suoraan pääruokaan. Tällä kertaa emme päässeet maistelemaan useampaa annosta molempien valittua valkohäntäpeuran mustaherukka-madeirakastikkeella. Pääruoka monesti jää alkuruuan varjoon, mutta tällä kertaa pääruoka oli menun ehdoton hitti vaikka jo muikunmäti sai raadilta tähtiä hipovan pistemäärän. Jos nyt jotain negatiivista pitää antaa niin annoksen sivusalaatti koettiin hieman turhana ja lisue perunapyree turhan samankaltaisena elementtinä kuin lautaselta löytynyt sipulipyree. Varsinkin pääruoka-annoksena kuitenkin ihan ehdotonta eliittiä varsinkin hinta-laatu huomioiden.
Jälkiruuaksi pääsimme taas maistelemaan eri annoksia, kun perinteinen toscakakku vaniljajäätelöllä ja suklaamousse minttujäätelöllä löysivät tiensä pöytään. Näistä molemmat todettiin hyväksi, mutta jälkimmäinen vei voiton. Meillä monasti kuitenkin jälkiruuat jäävät parhaimmillaankin "ihan hyvä" kategoriaan, ja niin tälläkin kertaa.
Kokonaisuudessaan menu oli kuitenkin todella hyvä ja lisäpisteet vielä siitä, että kaikki annokset olivat varsin raikkaita kaikin puolin. Ehkä sen suurimman kritiikin ravintolalle voi antaa vessapuolen asioista. Kunnollisena poikana kävin pesemässä kädet ennen ruokailua ja ravintolan saippua oli niin voimakastuoksuista, että hyvä kun ruokaa sen sivusta haistoin. Enkä edes ole hajuille herkkä.
Hintaa kokonaisuudelle tuli molemmille shampanja ja punaviini lasien, sekä henkilökunnan 10% tipin jälkeen karvan alle 100 euroa per henkilö. Omaan makuun tämä menee hinta-laatusuhteelta sinne kärkipaikoille ja jäi sellainen olo että he haluavat meidät vielä uudelleen käymään. Käyttösuosituksena pienehköön ravintolaan on treffit tai muu suht rauhallinen kanssakäyminen. Ravintolalta löytyy tosin myös kabinetti johon voisin itse kuvitella meneväni niiden kovaäänisten kaverin kanssa vähintään 6-7 hengen porukalla.