John Wick: Chapter 3 - Parabellum
John Wick oli yksi raikkaimpia toimintaelokuvia, mitä on tullut viime vuosina ja se oli yllätysmenestys. Ohjaaja Chad Stahelski on näiden elokuvien takana ja hän toimi ennen ohjaajan hommia stunttimiehenä ja -koordinaattorina, joten häneltä löytyy hyvä ymmärrys ja taito toimintaelokuvien tekemiseen. Hän itseasiassa oli John Wickiä esittävän Keanu Reevesin stunttinäyttelijä Matrix -trilogiassa. John Wick -elokuvasarja onkin tunnettu hienoista toimintaosuuksista, stunttityöskentelystä, Reevesin fyysisestä antaumuksestaan roolille ja siistinnäköisesti visuaalisesta tyylistä. Elokuvissa on myös omanlainen maailmansa, jossa palkkamurhaajat elävät omien sääntöjensä mukaan.
Sarjan ensimmäinen osa oli hyvä elokuva. Simppeli tarina, jota höystettiin hienolla toiminnalla. Nämä kaksi jatko-osaa ovat olleet aika turhia, mutta valitettavasti kun jokin Hollywoodin elokuva tekee rahaa, niin sille on saatava jatkoa. En muista juuri toisesta osasta mitään, olin sen suhteen pettynyt, mutta myönnettäköön, että näin sen huonoissa olosuhteissa, joten en ihan antanut elokuvalle täyttä mahdollisuutta onnistua. Katsoin kolmannen osan tällä viikolla paremmissa olosuhteissa, mutta taisin tykätä siitä vielä vähemmän kuin toisesta osasta. Tarinan osalta elokuva jatkaa siitä mihin toinen osa jäi eli John Wickiä ollaan erottamassa salamurhaajien kerhosta ja hänestä on tulossa vapaata riistaa tapettavaksi palkkiota vastaan eikä hän voi enää käyttää murhaajille käytössä olevia palveluita. Tilanne on siis kehno ja Wickin tavoite on palauttaa asemansa varoen kaikkialla lymyäviä murhaajia.
Ensimmäisen elokuvan vahvuus oli yksinkertaisuus niin tarinan kuin mystiseltä tuntuvan salamurhaajakultin maailman osalta. Uusimmassa osassa salamurhaajien maailmaan sukelletaan syvemmin eikä kovin onnistuneesti. Pitkät pätkät seurataan Johnin matkaamista kohti asemansa palauttamista jotenkin, mitä ei oikein avata ja kun en katsojana tiennyt, mitä päähahmo yritti tehdä, niin minun oli vaikea olla kovin kiinnostunut Wickin tekemisistä. Salamurhaajien koodistossa ei ole enää mitenkään ymmärrettävä ja sitä käytetään enemmänkin shokkiarvon takia, mikä on halpaa mielestäni. Minusta elokuvan ei koko aikaa tarvitse vääntää rautalangasta, mitä tehdään, mutta olisi hyvä ymmärtää määränpää ja miten sinne ollaan menossa pysyäkseen mukana ja kiinnostuneena. Elokuvan kesto on reilu kaksi tuntia, mikä on liikaa etenkin, kun otetaan huomioon että elokuvan alku- ja loppupiste eivät hirveästi eroa toisistaan ja loppupisteeseen matkaaminen pitkästyttää.
Toimintaosuudet ovat edelleen näyttäviä ja kolmanteen osaan on uutena juttuna keksitty eläinstuntit. Valitettavasti kolmasosa kaatuu samaan virheeseen kuin monet toimintaelokuvien jatko-osat eli kaikkea pitää olla enemmän ja tässä tapauksessa toimintaosuudet kestävät aivan liian kauan ja ne toistavat itseään ja aiemmissa osissa nähtyjä temppuja. Olin siis lähes koko elokuvan ajan pitkästynyt oli ruudulla toimintaa tai ei. Wick on taidoiltaan myös sen verta ylivoimainen, että kimppuun hyökkäävät murhaajat ovat harvemmin mikään haaste hänelle eikä toimintaosuuksien panokset nouse ja ne ovat senkin takia monesti tasapaksuja. Lisäksi pakko mainita, että osa hahmoista osaa tehdä katoamistempun, jota käytetään pari kertaa, mutta sillä ei ole mitään merkitystä minkään kannalta, joten se on lähinnä siisti temppu ilman substanssia tai seurauksia.
Kolmas elokuva ampuu itseään jalkaan liian mysteerisellä maailmallaan, mikä etäännytti minut uppoutumasta tarinaan ja toisaalta tappelut ovat liian pitkiä ja pitkävetisiä. Muutamat hienot hetket jäävät laihaksi lohduksi ja ne eivät pelasta juuri mitään. Elokuva on kuin nimensä, liian pitkä ja mukanokkela (oikeasti mikä tuota nimeäkin vaivaa). Ihmettelen, miten tästä selostuksesta tuli niin pitkä, mutta toivon, että tämä arvio ei ole yhtä pitkäveteinen kuin itse elokuva.
