Jatkoajan leffakerho

[Everton]

Toxic Avenger oli ihan parhautta kun olin kakara, mutta ei maistunut enää aikuisiällä.

Tämä ei puolestaan yllätä...

 

[Musta Nuoli]

^ Onko jompi kumpi näistä se Arabian Lawrence?

Katsottiin tuossa muuten Tappava ase -elokuvat. Muistikuva oli se, että ne oli silloin joskus ihan huikeaa viihdettä, mutta kyllä aika oli ajanut pahasti ohi. Mitkäpä on palstalaisten pettymyksiä tällä saralla - eli leffoja joista muistatte pitäneenne kovasti, mutta jotka olisi sitten ollut parempi jättää katsomatta uudelleen vuosikymmenien päästä?

Tämä on varsin yleistä, eli lapsena ja nuorena kovan vaikutuksen tehneet elokuvat eivät enää aikuisena (määrittelen aikuisuuden alkamaan noin 30 ikävuodesta eteenpäin) olekaan kovin hyviä tai ainakaan niistä ei tavoita sitä huumaa ja viihdearvoa jonka niistä tavoitti nuorempana.

Vastaavasti lapsena ja nuorena ei välttämättä ymmärrä sellaisten elokuvien päälle, joista huomaa nauttivansa aikuisena ja joista ymmärtää paremmin sisältöä, aikalaiskontekstia ja muutakin kuin pintatason juonen.

Toki ajattomat elokuvat toimivat lähes koska vain ja minkä ikäisenä vain, vaikka niistä saisikin irti eri asioita eri ikäisenä. Mutta moni elokuva tai elokuvasarja vanhenee varsin nopeasti ja se, mikä tuntui hyvältä viihteeltä tai näytti todella loistavilta tehosteilta voikin olla 20-30 vuoden päästä täysin aikansa elänyttä jonka kökköyteen kiinnittää entistä enemmän huomiota kun ne tehosteetkin ovat jo aikaa sitten vanhentuneet.

Tappava ase -sarjasta olen samaa mieltä kuin olen monesta muustakin elokuvasarjasta, eli että vaikka jatko-osat tuovat yhtiölle rahaa niin ei niitä olisi tarvinnut laajentaa elokuvasarjoiksi koska vain ensimmäinen elokuva on ollut riittävän hyvä, loput ovat tasaisesti heikkeneviä. Joissain tapauksissa jatko-osat puolustavat paikkaansa (esim. Rocky-saaga ja Creedit, joissa sama mies näyttelee samaa vanhenevaa hahmoa 42 vuoden ajan kunnes päätyy nuoresta atleetista syöpäsairaaksi vanhukseksi), monesti eivät.

Ensimmäinen Tappava ase on minusta edelleen hyvä elokuva. Se on paitsi tiukka toimintatrilleri myös synkeämpi kuin jatko-osansa: elokuva ei ole jatko-osiensa kaltainen läpändeerukseen ja komediaan nojaava tarina, vaan Gibsonin esittämä Riggs on mielenterveysongelmainen, itsemurhahakuinen ja täysin masentunut, ja hänen kuolemaa uhmaava käytöksensä johtuu tästä. Hahmohan istuu yksinään kämpässään ja miettii itsemurhaa ase kourassa. Jatko-osissa hän on sitten täysin erilainen ja niistä tulee lähinnä perhe-elokuvia joissa on ammuskelua ja takaa-ajoja välissä.

Muita elokuvasarjoja, joita ei olisi tarvinnut laajentaa sarjoiksi tai tehdä jatko-osia vaan joista olisi riittänyt tasan se ensimmäinen elokuva:
-The Terminator
-Tappajahai
-Conan Barbaari
-Väkivallan vihollinen
-Maija Poppanen
-Ihmeperhe
-Halloween

 

[ruoja]

Viimeinen mohikaani oli tämmöinen kun vuosien jälkeen katsoin. Aivan kauhea leffa.

Periaatteessa samaa mieltä, poislukien lopputappelu kun vanha patu pääsee vauhtiin...

 

[heavylutaa18]

Blade Runner 2049... Noh, yritin. Vika tunti jäi jollekin toiselle päivälle.

Miksi noista leffoista pitää väkisin vääntää noin ylipitkiä ja pitkäveteisiä? Tonki ois ihan taatusti saanu ängettyä 1,5h, ei kovin kummoinen elokuva.

 

[Musta Nuoli]

Blade Runner 2049... Noh, yritin. Vika tunti jäi jollekin toiselle päivälle.

Miksi noista leffoista pitää väkisin vääntää noin ylipitkiä ja pitkäveteisiä? Tonki ois ihan taatusti saanu ängettyä 1,5h, ei kovin kummoinen elokuva.

Alkuperäinen Blade Runner oli alle pari tuntia, turha jatko-osa on 163 minuuttia. Ylipitkä ja pitkäveteinenhän tuo oli, ja tosiaan alkuperäinen klassikkoleffa sisälsi paljon enemmän syvyyttä ja tarinallista antia paljon lyhyemmässä ajassa.

Ylipitkät teokset ovat nykypäivänä muutenkin ongelma. Perustason viihdeleffatkin paisutetaan 2,5 tuntiin tai yli. Kostajat 3 oli aivan liian ylipitkä, ja tuleva Kostajat 4 saattaa lähennellä kolmea tuntia. Leikkaisivat reilusti puoli tuntia merkityksetöntä CGI-mätistystä pois niin kestoa olisi vähemmän.

 

[Pula-ajan Tretjak]

Alkuperäinen Blade Runner oli alle pari tuntia, turha jatko-osa on 163 minuuttia. Ylipitkä ja pitkäveteinenhän tuo oli, ja tosiaan alkuperäinen klassikkoleffa sisälsi paljon enemmän syvyyttä ja tarinallista antia paljon lyhyemmässä ajassa.

Vähän vaikea sanoa siinä mielessä, että osa minusta piti tästä uudestakin. Mutta kyllä ajoittain huomasin ajattelevani, että "tapahtuisi nyt jotain" tarkoittaen, että olisipa edes edes jokin tarinaa eteenpäin vievä mielenkiintoinen sananvaihto tai jotain. Vaikka ensimmäisessä Blade runnerissa käsiteltiin myös päähenkilön muistoja sekä tunnemaailmaa haaveilemalla, niin se pysyi aisoissa. Tätä jatko-osaa kuvaa ehkä itselleni parhaiten lausahdus "2.5h tyhjyyteen tuijottamista". Jos siis elokuva pitäisi kiteyttää johonkin. Sitten taas.. oli siinä minulle paljon hyvääkin :)

 

[DarkTower]

Gibsonin esittämä Riggs on mielenterveysongelmainen, itsemurhahakuinen ja täysin masentunut, ja hänen kuolemaa uhmaava käytöksensä johtuu tästä.

Lethal Weapon-sarja on meikän suosikkeja ja itse ymmärrän, että Gibsonin esittämä Riggs rauhoittuu saatuaan itselleen perheen Murtaughin perheestä ja sen jälkeen itselleen naisen. Toki olisin itsekin kaivannut jatkossakin hieman enemmän sitä sekopäistä meininkiä ykkösosan tapaan.

Uusin Mad Max on erinomainen leffa, mutta se olisi ollut vielä parempi jos Max olisi ollut enemmän Mad. Hardy veti roolinsa hyvin ja ei ollut tarkoituskaan apinoida aikaisempia leffoja, mutta olisin silti kaivannut enemmän sitä sekopäistä raivoa ala Gibsonin Max.

 

[Musta Nuoli]

Uusin Mad Max on erinomainen leffa, mutta se olisi ollut vielä parempi jos Max olisi ollut enemmän Mad. Hardy veti roolinsa hyvin ja ei ollut tarkoituskaan apinoida aikaisempia leffoja, mutta olisin silti kaivannut enemmän sitä sekopäistä raivoa ala Gibsonin Max.

Hardy on hyvä näyttelijä, mutta ei hän onnistunut Mad Maxia kanavoimaan kuten Gibson.

Uusi Mad Max oli minusta muutenkin luokattoman huono ja tarpeeton tekele, jonka olisi voinut jättää tekemättä. Mad Max kakkosessa oli jo tiivis ja aggressiivinen rekkatakaa-ajokohtaus, uudessa elokuvassa ei muuta sisältöä ollutkaan kuin yhden pitkän kohtauksen venyttämistä pariin tuntiin. Pliisua ja yksitoikkoista puuhastelua, jossa oli kirjoitettu yksiulotteiseen tarinaan sopivasti täysin yksiulotteisia hahmoja, erityisesti modernien leffojen pakollinen klisee eli "badass"-naissoturi. Sellaisiakin on kolmetoista tusinassa.

Eivät Mad Maxit mitään sisäisen logiikan mestariteoksia muutenkaan ole, mutta uusin oli tälläkin saralla pohjanoteeraus. Huonoa yhden tähden moskaa jonka ainoa hupaisa plussa oli rekan päällä kitaroiva hevikitaristi.

 

[SilentMan]

Viimeinen mohikaani oli tämmöinen kun vuosien jälkeen katsoin. Aivan kauhea leffa.

Itse olen toista mieltä, kelpo seikkailuleffa ja visuaalisesti ylivertainen edeltäjiinsä verrattuna. Ja kun pääosassa on Day-Lewisin kaltainen taituri, niin harvemmin menee metsään.

Pahimmat lähiaikojen pettymykset ovat olleet Indiana Jonesit, jotka tuntuivat joskus lähes loistavilta elokuvilta. Viimeinen ristiretki oli aikoinaan suosikkini, mutta nyt piti lopettaa puoleen tuntiin, se hassunhauska huumori ei toiminut ollenkaan.

Terminator 2 pitänee jättää suosiolla väliin.

 

[Everton]

Pahimmat lähiaikojen pettymykset ovat olleet Indiana Jonesit, jotka tuntuivat joskus lähes loistavilta elokuvilta. Viimeinen ristiretki oli aikoinaan suosikkini, mutta nyt piti lopettaa puoleen tuntiin, se hassunhauska huumori ei toiminut ollenkaan.

Minä olen kyllä Indiana Jonesien suhteen ihan toisella linjoilla. Vaikka ne on nähnyt yli kymmenen kertaa, niin edelleen tulee useimmiten katsottua kun tulevat telkkarista, ja aina jaksavat viihdyttää. Siis kolme ekaa luonnollisesti. Umpisurkeaksi lytätystä nelosestakin voi ihan hyvin mielin katsoa ainakin ekat puoli tuntia.

Myös Paluu tulevaisuuteen -trilogia toimii ihan samalla lailla meikäläiselle. Ne nyt ei elokuvina ole Indian Jonesien tasolla, mutta riittävän hyvin tehtyjä ja viihdyttäviä, että nekin voi katsoa aina uudestaan, vaikka osaisi suurinpiirtein vuorosanatkin ulkoa.

 

[Tarinankertoja]

Ei mulle StarWarsit, BackToTheFuturet tai Indianajonesit huonone koskaan.. koska ne katsottiin niin moneen kymmenen kertaan ja niiden pohjalta muodostui oman kaveripiirin ja kouluaikojen alakulttuuria jne. Niiden vaikutusta on vaikea enää aikuisiällä muuttaa.



Sitten tosiaan nämä aikansa hittileffat, joista ei muodostunut tämmöisä kanonisoituneita tapauksia, onkin vähän eri asia. Juurikin Tappavataseet tai beverlyhillsin kytät tms. tusinarainat, jotka aika on syönyt pahasti. Toki helmiäkin on, kuten nyt vaikka se MadMax 2, joka on klassikko kamaa edelleen. Aavikkolinnakelänkkäri yksinäinen sankareineen vietynä dystoopiseen tulevaisuuteen on edelleen toteutuksen anarkistisuudessaan ja intensiivisyydessään erinomainen elokuva. Jatkumoahan nämä trilogian leffat eivät toisilleen kovin paljoa olleet. Ensimmäinen ei oikein pohjusta toista, eikä toinen kolmatta, mutta myös 1.ja 3. elää omassa kategoriassaan ihan ok rainoina. Sen sijaan tämä viimeisin, jopa osacarehdokkuuden asti yltänyt versiointi oli kyllä luokaton nykyaction vailla mitään sisältöä. Jos aikaisempia MadMaxejä ei olisi ollut olemassa, tämmöistä leffaa ei olisi katsonut kukaan, tai siis sitä ei olisi tuottanut kukaan.. tai halvalla ”suoraan videolevitykseen” kuten kasarilla B-rainat.



No mutta ne varsinaiset pettymykset jälkikäteen… no onhan niitä toki vaikka kuinka. Erittäin suosttuja komedoita olivat Trence Hillin ja Bud Spencerin turpiinvetokomediat, oille lapsena nauroi kovasti, nythän niitä kestää katsoa ehkä vartin. Sama koskee jotain spedeleffoja.


...No komedia on ehkä vaikein leffalaji kestämään aikaa. Toki on aina SomeLikeItHot tai LifeOfBrian tai NottingHill, mutta aikaa kestävän komedian teko tuntuu olevan erittäin hankalaa vs draama. Jopa Action, tekniikan kehittymisestä huolimatta, tuntuisi olevan enemmän mahdollista tehdä aikaa kestäväksi kuin komedia. Vai mitä mieltä tästä?

 

[Ollakseni]

Hardy on hyvä näyttelijä, mutta ei hän onnistunut Mad Maxia kanavoimaan kuten Gibson.

Uusi Mad Max oli minusta muutenkin luokattoman huono ja tarpeeton tekele, jonka olisi voinut jättää tekemättä. Mad Max kakkosessa oli jo tiivis ja aggressiivinen rekkatakaa-ajokohtaus, uudessa elokuvassa ei muuta sisältöä ollutkaan kuin yhden pitkän kohtauksen venyttämistä pariin tuntiin. Pliisua ja yksitoikkoista puuhastelua, jossa oli kirjoitettu yksiulotteiseen tarinaan sopivasti täysin yksiulotteisia hahmoja, erityisesti modernien leffojen pakollinen klisee eli "badass"-naissoturi. Sellaisiakin on kolmetoista tusinassa.

Eivät Mad Maxit mitään sisäisen logiikan mestariteoksia muutenkaan ole, mutta uusin oli tälläkin saralla pohjanoteeraus. Huonoa yhden tähden moskaa jonka ainoa hupaisa plussa oli rekan päällä kitaroiva hevikitaristi.

Miten voikin joku olla noin väärässä elokuvan suhteen? Makuasioitahan nämä ovat, mutta Fury Road näytti nykyisille toimintaelokuvien ohjaajille miten niitä oikeasti tehdään. Show don't tell, ei mitenkään liikaa cgi leikkimistä, tarina kulki eteenpäin hyvällä tahdilla. Sitten vielä kiinnostavat hahmot Maxia lukuunottamatta.

 

[Tarinankertoja]

Miten voikin joku olla noin väärässä elokuvan suhteen? Makuasioitahan nämä ovat, mutta Fury Road näytti nykyisille toimintaelokuvien ohjaajille miten niitä oikeasti tehdään. Show don't tell, ei mitenkään liikaa cgi leikkimistä, tarina kulki eteenpäin hyvällä tahdilla. Sitten vielä kiinnostavat hahmot Maxia lukuunottamatta.

Mitkä hahmot ja mikä tarina?

Max hahmo nojautuu täysin aikasempien elokuvien luomaan hahmoon. Elokuva ei siis seiso itsenäisenä teoksena päähahmonsa osalta. Jo pelkästään se sai aikaan ihmetyksen oskarehdokkuuksissa, vähän kun joidenkin ehdottelemat Marvel tai DC leffat, joiden on vaikea olla olemassa yksittäisinä teoksina.

Muita hahmoja ei rakenneta oikeestaan mitenkään. Dialogi on niin llematonta, että hahmojen identiteetti perustuu täysin streotyyppeihin ja katsojien ennakkokäsitykseen ulkonäöllisin viittein. .. ja toki dystopiakuvaston mediasivistykseen, tottakai, jotain Millerin autereudesta on olemassa.

Toki huikeat ansiot leffa saa todellakin tuosta "Show don't tell no cgi visible" tekotavastaan, ja onkin imo teknisesti hieno suoritus ja yksittäisinä lyhyinä pätkinä näyttävää kuvakerrontaa... mutta koska suvantoja ja dialogia ei ole, on se elokuvana imo tavattoman tylsä.

 

[Pula-ajan Tretjak]

Miten voikin joku olla noin väärässä elokuvan suhteen? Makuasioitahan nämä ovat, mutta Fury Road näytti nykyisille toimintaelokuvien ohjaajille miten niitä oikeasti tehdään. Show don't tell, ei mitenkään liikaa cgi leikkimistä, tarina kulki eteenpäin hyvällä tahdilla. Sitten vielä kiinnostavat hahmot Maxia lukuunottamatta.

Minäkin olen väärässä tämän leffan suhteen. Tarinaa ei käytännössä ole, eikä kiinnostavia henkilöhamoja. Kaikki on rakennettu ulkonäön varaan. Dialogitkin on vähän kuin unohdettu.

Mutta makuasioita, siitä olen samaa mieltä.

 

[Swearengen]

Muita elokuvasarjoja, joita ei olisi tarvinnut laajentaa sarjoiksi tai tehdä jatko-osia vaan joista olisi riittänyt tasan se ensimmäinen elokuva:

-The Terminator
-Tappajahai
-Conan Barbaari
-Väkivallan vihollinen
-Maija Poppanen
-Ihmeperhe
-Halloween

Aika samaa mieltä listasta tarinoiden suhteen, vaikka on tuolla jatkisten joukossa sinänsä hyviäkin elokuvia. T2 nyt ainakin, varauksella jopa Halloween 2 (1981), mikä on tunnelmaltaan toimiva ja ilkeän suoraviivainen slasher, ainakin selvästi parempi kuin muut vielä turhemmat Halloween jatkot.

"Väkivallan vihollisten" (Death Wishien) osalta oli hyväkin, että Winner ja Bronson painoivat myöhemmin kaasua ja rupesivat rahastamaan häpeilemättömästi. Alkuperäinen on toki paras ja jatkot tavallaan vesittävät sen sanomaa, mutta se originaali onkin tarkoitettu vakavasti otettavaksi tarinaksi, eikä pelkäksi viihteeksi.

Kakkosen laskelmoiva ja limainen exploitaatio ja kolmosen kieli poskessa överiksi vedetty (ruumita tulee sotaleffan tahtiin) väkivalta sementoivat Charles Bronsonin maineen katuja roskaväestä siivoavana sankarina. Kolmosessa lisäksi huikeaa asepornoa, kun Wildey-firma avoimesti mainosti Charlien avulla kaasutoimista .475 kaliiperin metsästyspistooliaan.

Molemmissa viimeistelevänä elementtinä Jimmy Pagen säveltämä mainio soundtrack, mikä ei ehkä itsenäisenä musiikkina toimi, mutta noissa elokuvissa luovat sopivaa tunnelmaa ohjaaja Winnerin kohtauksiin ajoitettuna.

Death Wish 2 ja 3 ovat molemmat roskaelokuvien kulttiklassikoita, joiden viihdearvo on säilynyt yllättävänkin hyvin. Muiden ohjaamat osat 4, 5 ja remake olisi sen sijaan voinut jättää tekemättä. Sielutonta räimettä ilman minkäänlaista tunnelmaa.

 

[Swearengen]

Eivät Mad Maxit mitään sisäisen logiikan mestariteoksia muutenkaan ole, mutta uusin oli tälläkin saralla pohjanoteeraus. Huonoa yhden tähden moskaa jonka ainoa hupaisa plussa oli rekan päällä kitaroiva hevikitaristi.

Yllä puhutut Mad Maxit ovat kyllä siitä erikoinen elokuvasarja, että se kakkonen on selvästi paras osa ja oikeastaan ainoa hyvä leffa sarjassa. Ykkönen ja kolmonen ovat mielestäni vielä heikompia kuin tämä uusin.

Mad Max 2 ja John Carpenterin mainio Escape From New York ovat toisaalta syyllisiä siihen, että 80-luvilla toimintaseikkailuelokuvien B/C-tuotanto intoutui puskemaan maailman videovuokraamot täyteen toinen toistaan paskempia ”post-apokalyptiseen maailmaan” sijoittuvia halpisrahastuksia.

Vähän sama juttu kävi Conan Barbaarin kopioiden kanssa, missä larpattiin miekkafantasiaa hiekkadyyneillä.

Tuotannon kannalta sinänsä ymmärrettävä buumi, kun esim. lavasteisiin ja puvustukseen riittivät kaatopaikat, lannevaatteet, urheiluvälinekaupat ja hiekkakuopat

 

[Walrus21]

Mielestäni Terminator 2 on aivan huikea elokuva. Katsoin juuri männä viikolla ja totesin, että hyvinhän se kestää aikaa.

Judgment Day hyödyntää loistavasti aiemman elokuvan onnistuneita elementtejä ja vie niitä pidemmälle. Toimintakohtaukset ovat häpeilemättömiä, antagonisti tarpeeksi kuumottava ja Arska sopivassa roolissa.

Tarina on kekseliäs ja monikerroksinen. Päähenkilöiden välinen dialogi on paikoin yllättävänkin hyvää: Terminaattorin kyvyttömyyttä sosiaalisten nyanssien ymmärtämiseen käytetään onnistuneesti hyväksi. Naiiveimmat pähkäilyt ja reaktiot on jätetty pikkupojan harteille, jolloin ne vaikuttavat jokseenkin uskottavilta. Aikajanaa on väännetty juuri sopivasti, minkä vuoksi elokuva pitää otteessaan mutta vaikuttaa kuitenkin helposti omaksuttavalta.

Kevyesti parhaita toimintaelokuvia, joita olen nähnyt.

 

[AlapaanKarvaaja]

Terminator ja Terminator 2 ovat siinä mielessä poikkeuksellinen parivaljakko, että nehän ovat tyyliltään mielestäni ihan erilaisia elokuvia keskenään. Ensimmäinen elokuva ahdistava, jopa hieman kauhuun suuntautuva. Toinen taas puhdasta toimintaviihdettä.

Mitä tulee taas elokuvasarjoihin, niin mielestäni Tappava Ase on yksi parhaimmista toimintaelokuvista jatko-osineen. Itselleni niissä on ollut aina idea kahden erilaisen kytän välisestä kemiasta, eikä se "särkynyt" yhdessäkään elokuvassa.

Se mitä olisi elokuvasarjoja olisi pitänyt jättää tekemättä johtuu hyvin pitkälti siitä, millaisia ne jatko-osat ovat olleet. Jos esimerkiksi Matrixin jatko-osat olisivat olleet kympin, tai edes kasin suorituksia, niin toki niitä olisi mielellään katsonut. Harvassa toki ovat ne elokuvasarjat, joiden jatko-osa on oikeasti parempi kuin ensimmäinen osa. Makuasioita toki nekin, mutta yhtenä esimerkikkinä omasta maustani: Die Hard 3 pesee ensimmäisen ja toisen elokuvan melko kirkkaasti.

 

[Tarinankertoja]

Terminator ja Terminator 2 ovat siinä mielessä poikkeuksellinen parivaljakko, että nehän ovat tyyliltään mielestäni ihan erilaisia elokuvia keskenään. Ensimmäinen elokuva ahdistava, jopa hieman kauhuun suuntautuva. Toinen taas puhdasta toimintaviihdettä.

Aivan kuten Alien ja Aliens. Scotin synkkä kauhuleffa vs. actionpläjäys. Samasta aiheesta saatiin kaksi erilaista leffaa, joista toki ensimmäinen on kestänyt aikaa, jälkimmäinen ei, johtuen vähän techsifille ominaisesta historian ohiajamisesta.


Terminaattoreista ensimmäinen on halppisleffa, mutta originaalilla idealla ja painostavalla tunnelmalla. Toinen on ison budjetin tähtinäyttelijän pakkohyvikseksi kääntämä seikkailupätkä. En pidä kumpaakaan kovinkaan suurena mestariteoksena. Hyvänä perusviihteenä kylläkin.


Ketju alkaa uhkaavasti kääntyä nostalgiapläjäykseksi….

 

[Musta Nuoli]

Aivan kuten Alien ja Aliens. Scotin synkkä kauhuleffa vs. actionpläjäys. Samasta aiheesta saatiin kaksi erilaista leffaa, joista toki ensimmäinen on kestänyt aikaa, jälkimmäinen ei, johtuen vähän techsifille ominaisesta historian ohiajamisesta.


Terminaattoreista ensimmäinen on halppisleffa, mutta originaalilla idealla ja painostavalla tunnelmalla. Toinen on ison budjetin tähtinäyttelijän pakkohyvikseksi kääntämä seikkailupätkä. En pidä kumpaakaan kovinkaan suurena mestariteoksena. Hyvänä perusviihteenä kylläkin.


Ketju alkaa uhkaavasti kääntyä nostalgiapläjäykseksi….

Ensimmäinen Terminator on toki halvalla tehty, mutta idea on alkuperäinen ja hyvä, ja tunnelma tosiaan painostava. Jatko-osat ovat mielestäni täysin yhdentekeviä, erityisesti T2, jossa oli aikoinaan hienot efektit, mutta ne on aika syönyt. Kun efektien "vau"-vaikutusta ei enää ole niin huomio kiinnittyy lähinnä kehnoon dialogiin, yksioikoisiin hahmoihin (Arska on suurin piirtein syvällisintä antia elokuvassa ja Linda Hamiltonin hahmo on lähinnä vitsi) ja köykäiseen tarinaan.

Ensimmäinen Alien on tieteiskauhuna mainio klassikko. Jatko-osa Aliens on mielestäni James Cameronin viimeisiä hyviä elokuvia (tai no, True Lies oli ihan kivaa viihdettä vuonna. 1994). Se on toimintaleffana ja Vietnamin sodan allegoriana edelleen hyvä ja intensiivinen pläjäys. Avaruusmerijalkaväki vs alienit on ihan puhdas jenkit vs vietnamilaiset -vertauskuva. Tosin Aliensinkin kohdalla tarvittiin päteviä leikkaajia saamaan elokuvasta hyvä: Cameronin oma ohjaajan versio on pidempi, siinä on ylimääräisiä joutavuuksia ja narratiivin jännityksen kannalta se on heikompi.

James Cameron on muutenkin todella yliarvostettu, jos ei huomioida hänen kykyään tehdä isoja rahasampoja joiden läpeensä laskelmoidut käänteet tuottavat tuohta. Tässä suhteessa täytyy tietysti nostaa hattua, rahaahan hänen teoksensa ovat tuoneet enemmän kuin Roope Ankalle mahtuisi säiliöön.

En odota erityisen innolla Avatarin jatko-osia 2, 3, 4 ja 5.

 

[Jymäkkä]

Tuli lentokoneessa katsottua viimein tuo "3 billboards near Ebbing, Missouri". Olihan tuo hyvä, erittäinkin, ja näyttelijätyö myös loistavaa. Mutta, melko pahastihan tuo leviää käsiin epäuskottavaksi häröilyksi heti Harrelsonin poliisipäällikön heitettyä veivinsä, ja loppu ei vakuuta millään lailla.

 

[Walrus21]

Tuli lentokoneessa katsottua viimein tuo "3 billboards near Ebbing, Missouri". Olihan tuo hyvä, erittäinkin, ja näyttelijätyö myös loistavaa. Mutta, melko pahastihan tuo leviää käsiin epäuskottavaksi häröilyksi heti Harrelsonin poliisipäällikön heitettyä veivinsä, ja loppu ei vakuuta millään lailla.

Vähän samat fiilikset heräsi tuosta. Alkoi hyvin ja oli kyllä kauttaaltaan laadukas, mutta jotain jäi uupumaan. Rockwellin hahmoa korostettiin vähän turhan paljoa.

Lopulta jäin miettimään, mitä leffa halusi yleisölleen kertoa. Enkä kyllä edelleenkään ole sitä keksinyt.

 

[sampio]

Pitkästä aikaa sarjojen sijaan elokuva. Ja millainen! Roma, liki dokumentaarinen, rosoinen, rujo ja kaunis elokuva, jota voin suositella vahvasti, mutta mikään kevyt tuotos tämä ei kuitenkaan ole. Se vaatii keskittymistä kuin hyvä kirja, joka ei halua tulla vain lukaistuksi siinä kännykän vilkuilun ohessa. Pitkät kamera-ajot olivat erittäin hienoja, enkä yhtään ihmettele kuvauksen saamaa Oscaria. Visuaalisuuden lisäksi ne palvelivat myös tuota intiimiä tunnelmaa, jonka ohjaaja ja kuvaaja työskentelyllään läpi elokuvan loivat. Erityisesti pidin siitä, miten tavallisuudesta saa luotua tarinan, joka puhuttelee nimenomaan yksilön kokemusten kautta, ja suuret tapahtumat ovat vain taustakohinaa. Lopulta kun meidän kaikkien kohdalla kyse on omasta tarinastamme, joka soljuu etiäpäin suurten tapahtumien viitekehyksessä. Tyky-tyky-tykkäsin.
---

Mitäs 80-luvulle sijoittuvia Suomi-leffoja meillä oikein olisi, ja mielellään vielä jollain tapaa sen ajan nuorisokulttuuriin liittyviä? Pitkä kuuma kesä, sitten se Eppu-leffa nyt ainakin. Good bye Lenin ei sijoitu Suomeen, mutta on aihepiiriltään hyvä myös. Muita?

 

[Musta Nuoli]

Mitäs 80-luvulle sijoittuvia Suomi-leffoja meillä oikein olisi, ja mielellään vielä jollain tapaa sen ajan nuorisokulttuuriin liittyviä? Pitkä kuuma kesä, sitten se Eppu-leffa nyt ainakin. Good bye Lenin ei sijoitu Suomeen, mutta on aihepiiriltään hyvä myös. Muita?

Tapio Suomisen (ei alkoholisoitunut toimittaja) ohjaus Täältä tullaan, elämä! vuodelta 1980 on ihka-aito aikalaiskuvaus 80-luvun kaupunkilaisnuorten elämästä, ja klassikon asemassa. Siinä on myös mm. Kati Outisen ensimmäinen elokuvarooli.

Kavin eli Kansallisen audiovisuaalisen instituutin sivuilla on hyvä artikkeli tästä elokuvasta.

 

[Jymäkkä]

Lopulta jäin miettimään, mitä leffa halusi yleisölleen kertoa. Enkä kyllä edelleenkään ole sitä keksinyt.

Olisiko vain yksinkertaisesti se, kuinka tuska ja syyllisyys oman lapsen kuolemasta voi viedä ihmiseltä täysin suhteellisuudentajun ja ajaa aivan järjettömiin ja kohtuuttomiin tekoihin.

Tuota Dixonin kehityskaarta en minäkään oikein ymmärtänyt. Kai siinä haluttiin kuvata, kuinka rasistisesta idiootistakin voi kasvaa kunnon poliisi, kun ohjataan oikeaan suuntaan. Muutos tapahtui kyllä ihan liian nopeasti, ja sitten vielä on kuitenkin lähdössä kostoretkelle todistetusti syytöntä miestä vastaan, eli ei ihan nappiin sekään.