Tunnen vähän tarvetta palata vielä Fury Roadiin vaikka olenkin näin jälkijunassa ja tämä seuraava ei ole osoitettu kenellekään, se on vain hyvä tapa aloittaa tämä viesti. Elokuvia ei voi luoda/arvioida muistilistan tavoin. Eli että hyvässä elokuvassa pitää olla se, ja se, ja se, ja se ja että jos joitakin sen listan kohdista puuttuu, niin elokuva olisi jotenkin olennaisesti vajaa. Usein jos elokuvasta puuttuu jotain, niin se on jätetty pois tarkoituksella ja sen tarkoituksen taustalla on yleensä jokin päätös, joka tukee elokuvaa kokonaisuutena. Kliseisiä fiboja tarjoavat pahiksetkin voivat olla eräänlaista kulttuurillista pikakirjoitusta, joka nojaa katsojan olemassa olevaan käsitykseen elokuvapahiksista ja voi näin antaa hänen, sekä elokuvan, keskittää paukkunsa johonkin muuhun, jota elokuva voi pitää tärkeämpänä. Toki on olemassa vanha sanonta, että toimintaelokuva on tasan niin hyvä kuin pahiksensa, mutta mielestäni se ei päde Fury Roadiin.
Mad Max: Fury Road kun on periaatteessa kaksi tuntia kestävä kokemusperäinen takaa-ajo, jossa tullaan tarinaan tietyssä vaiheessa ja siitä lähdetään pois tietyssä vaiheessa. Tarina on yksinkertainen ja muistaakseni aika katkeamaton, syvästi vaistomainen kokemus, joka haluaa viestiä jännityksentäyteistä kauhua, armottomuutta (insert adjective) ja ylipäänsä sen maailman toivotonta tunnelmaa. Katsoja on alusta saakka päähahmonsa pään sisällä, mitä kuvataan mm. alun kerronnan tyylivalinnoilla. Hän on mies, joka pakenee sekä tulevaisuutta sekä menneisyyttä, tavoitteena yksi ainoa asia: selviytyminen. Elokuvan varrella Max sitten muuttuu tästä yksinäisestä pakenijasta ihmiseksi, joka haluaa tehdä enemmän ja lopettaa pakenemisen, auttaa muita, kohdata ja hyväksyä sen maailman sekä yhteiskunnan missä hän elää ja yrittää rakentaa siitä maailmasta parempi. Vähän niin kuin Disney-elokuvassa.
Elokuva välttää kaikin mahdollisin tavoin ekspositiota ja se pyrkii visuaaliseen kerrontaan. Kun elokuva vuorollaan esittelee jokaisen päähahmon, niin heidän käytöksensä ja olemuksensa on aina äärimmäisen kuvaavaa. Ja elokuvan perinteinen draama syntyy aika luonnollisesti ja vailla ylimääräistä rakentamista, kun nämä erilaiset henkilöt sitten heitetään yhteen ja kukin omaa omat tarkoitusperänsä.
Fury Road on kokemusperäinen takaa-ajoelokuva, jolla on oltava hyvin tietynlainen rakenne ja rytmi, joten elokuvaan on mahdotonta tällaisenaan luoda jotain täydellistä käsikirjoitusta. Tarinankerronnasta mukana ovat vain ne olennaiset, eli hahmo ja motivaatio. Elokuvan maailmassa ja hahmoissa olisi paljon enemmän yksityiskohtia ja syvyyttä joihin usein huomaamattomasti viitataankin, ja joita joku toinen olisi voinut tuoda ehkä enemmän suoremmin esiin, mutta Fury Road etenee ainoastaan toiminnan ehdoilla ja kaikella muulla on väistämisvelvollisuus. Toki pelkkä toimintaelokuva olisi tylsä, joten jokainen hetki on pyritty jollain tavalla juurruttamaan siihen, mitä mikäkin hahmo tuntee sillä hetkellä ja saamaan kaikelle toiminnalle sekä tunteille merkitystä. Lisäksi on pähkäilty pää puhki, mitä katsoja minäkin hetkenä tuntee ja pyritty sitten sitä jollain tavalla hyödyntämään. Netistä löytyy varmaan loputtomiin artikkeleita ja videoita esimerkiksi toimintakohtausten leikkaamisesta, kuvaamisesta ja selkeydestä, että miten ne aina johdattelevat/tiedostavat mihin katsojan katse milläkin hetkellä kiinnittyy jne. Ja miten jännitys pysyy yllä ja katsojalle tehdään selväksi, että kaikki Maxin ja poppoon voitot ovat pelkkiä hetkellisiä torjuntavoittoja, ja että kohta jahtaajat tulevat taas vaarallisemmin.
Tykkäsin, mutta loppupeleissä mielipideasioita ja henkilökohtaisia mieltymyksiä <3 .
