Olenko yksin fiilikseni kanssa, vai oliko tämä vuosi taas vähän kehno noiden Oscar-elokuvien saralla? Toki noista on itseltä vielä pari, kenties parasta, näkemättä ja odotukset on kovat, mutta aika köykäisillä näytöillä esim. Call me by your name, Lady Bird ja Get Out tuolla ehdokkaina ovat.
Itse olen ehtinyt 9 ehdokkaasta vasta nähdä nämä joiden viralliset julkaisupäivät ovat takanapäin ja olen kyllä samaa mieltä. Vaikka odotuksissa onkin alusta lähtien ollut, että Shape of Water ja Three Billboards olisivat kööristä ihan omalla tasollaan, niin vähän on yllättänyt toistaiseksi muutamien ehdokkaiden vaisu taso. Ja silti ääniä keräsi niin kapealle kööri elokuvia, ettei edes tuota kymmenettä ehdokasta löytynyt äänestykseen. Sehän nyt toki olisikin vielä puuttunut, että Wonder Woman sieltä olisi löytynyt. Vaikka sinänsä oli ihan asiansa ajava ja virkistäväkin supersankarielokuva.
Synkin hetki oli melko häikäilemätön Oscar-syötti, josta kertonee jotain ettei käsikirjoitus tai ohjaus yltänyt omissa kategorioissaan ehdokkuuteen. Se on kuin kehno jatko-osa Kuninkaan puheelle tallustellen täysin tyypillisen henkilökuvan jalanjäljillä ja mukaan on pitänyt saada amerikkalaisia miellyttäen komedisia säväyksiä. Elokuvan huipentava kohtaus maanalaisessa on jopa hieman höhlä, sillä varmaan kukaan tuollaisen tilanteen yhtäkkiä eteentullessa kehtaa sanoa, että totta pirussa meidän pitää antautua. Oldman toki tekee ihan hienon muuntautumistyön loistavien proteesien avulla kadottaen itsensä lähes näkyvistä ja kuuluvista, vaikkei se ääni sinänsä Churchillia muistutakaan. Samoin kuvaus, sekä valoilla ja varjoilla leikkiminen on näyttävää.
Call Me by Your Namesta tykkäsin kyllä, mutta vähän aina arveluttaa onko aiheensa ansiosta kerännyt lisäpisteitä. Jos nyt ei amerikkalaisten pyhää cowboy-myyttiin uskaliaasti ja loistavasti tarttunut Brokeback Mountainkaan aikanaan juhlinut parhaan leffan pystillä, niin ei tämänkään sitä pitäisi viedä. Etenkin kun vielä jotenkin Guadagninon loistavan viipyilevä ja realismia, sekä inhimillisyyttä luova ohjaus, sekä leikkaustyyli on vähemmän yllättäen dynaamisempaan ja tehokkaampaan tahtiin tottuneilta amerikkalaisilta jäänyt huomioimatta. Elokuvan lopun kohtaus isän ja pojan välillä painuu kyllä elokuvanhistoriaan. Harvoin missään ilmaistaan noin kauniita ajatuksia ja sanoja noin sujuvasti, sekä lyhyesti. Kaiken kruunaa tietysti Stuhlbargin sympaattisuus, pehmeys ja rakkaus, jolla hän ne lausuu.
Vähäeleisestä Lady Birdistahan on koko ajan puhuttu, miten elokuva on ilmestynyt juuri oikeaan aikaan ja voi ratsastaa näiden nykyliikkeiden turvin vaikka minkäläiseen yllätykseen. Samahan on tuolla Get Outilla, josta pääosanäyttelijällekin saivat ehdokkuuden. Kesällä katsoin ja totesin ihan kivaksi, poikkeuksellisen kekseliääksi ja ajankohtaiseksi. Ehkei sen täyttä merkitystä täältä käsin sitten täysin ymmärrä, mutta silti politiikallahan sekin ratsastaa vahvasti. Mikä nyt ei toki ole missään nimessä uutta
The Postin ja Phantom Threadinkään suhteen ei ole mitään kummempia odotuksia. Dunkirkia tuli kesällä hehkutettua, mutta kun elokuvassa ei varsinaisesti ole mitään näyttelijöistä lähtöisin olevia mieleenpainuvia hetkiä, tai ylipäänsä kovinkaan merkittäviä rooleja. Pääosassa ovat vain itse tapahtumat ja paikalla vallinneet tunteet ja henki, eikä niille oikein muodosteta kasvoja. Ainakaan mieleenjääviä. Mutta sinänsä rankkaisin sen kuitenkin kolmanneksi Del Toron ja McDonaghin tuotosten jälkeen.
Sorkiniltakin oli taas melkoisen kaikkivoipa ja vanhahtavakin käsikirjoitus Molly's Gameen. Mietin ohjaajaparkaa, että miten paljon sille on jäänyt tilaa omalle luovuudelleen kun jokapaikassa Chastainin kertojanääni pakkosyöttää katsojalle kaiken, sekä sanelee tarinan rakennetta. Mutta olikin mies itse sen ohjannut. Chastainikin taas vaihteeksi hänelle tyypillisessä roolissa. Sitten tietysti vielä alleviivattiin moneen kertaan kuinka sankaritar on pohjimmiltaan täydellisen hyvä ihminen. Kaikki ongelmatkin freudilaisittain lähtöisin lapsuuden isä-suhteesta. Tämähän oli kuin 50-luvun amerikkalaisesta studioelokuvasta. Kuka tahansa olisi tuon elokuvan voinut ohjata, eikä siitä tuollaisella kässärillä olisi tullut juurikaan erilainen.