Onhan näitä vaikka kuinka paljon, mutta jos mä lähestyisin suosituksia nyt komedian suunnasta niin Marx Bros on ehdotonta eliittiä ja Groucho Marx hahmona on erittäin nerokastakin huumoria vaikkakin leffoista kohta jo 100 vuotta. Marxin veljesten etu on ehkä juuri se hahmojen erilaisuus ja kuinka tasapainottavat toisiaan, ei tarvitse tuijotella yhtä ainoaa kaveria hassuttelemassa läpi leffan.
Suositellaan vaikkapa loistavaa Duck Souppia(Neljä naurettavaa naapuria (1933) - IMDb jossa Groucho Marx julistetaan Freedonian johtajaksi. Tuskinpa tämä spoilaa liikaa, nopea esimerkki Marxien huumorista(Rufus = Groucho Marx) Rufus T. Firefly: Not that I care, but where is your husband? Mrs. Teasdale: Why, he's dead. Rufus T. Firefly: I bet he's just using that as an excuse. Mrs. Teasdale: I was with him to the very end. Rufus T. Firefly: No wonder he passed away. Mrs. Teasdale: I held him in my arms and kissed him. Rufus T. Firefly: Oh, I see, then it was murder. Will you marry me? Did he leave you any money? Answer the second question first.
Cristiano Ronaldosta on kuulemma tullut leffa ja naurattaa hieman, kun luin pari arvostelua leffasta. Harvoin jos koskaan on kuulemma tehty yhtä noloa ja hännystelevää pätkää.
Guardianin arvostelussa kerrottiin Iltalehden mukaan seuraavaa: Elokuva vaikuttaa äärimmäisen siloitellulta ja antaa entistä vahvemmin sen kuvan, että Ronaldo on ihminen, jonka täytyy huutaa omaa nimeään harrastaessaan seksiä
Mantsurian kandidaatti, Chaplinin parhaat eli Nykyaika ja Kultakuume, Hitchcockilta mainittu Taka-ikkuna ja Vertigo, Universalin 30-luvun kauhuklassikot Dracula, Frankenstein, Frankensteinin morsian ja Näkymätön mies sekä scifin puolelta Uhkavaatimus maalle (The Day the Earth Stood Still), 50-luvun Invasion of the Body Snatchers ja The Beast from 20,000 Fathoms tulivat ensimmäisinä mieleen. Klassikoita ja omassa genressään loistoleffoja jokainen.
Kiitos @kurhela ja muu poppoo, mutta etenkin ensimmäinen, sillä ilmiselvästi vaivaa on nähty ajatuksissa.
Tuli tuo Maltan Haukka otettua eilen listalta pois ja olin itseasiassa hieman pettynyt. Itse juoni oli toki tavallaan joiltain osin yllätyksellinen ja siinä mielessä hyvin toteutettu dekkari, mutta ei tuo jotenkin vanginut katsojaa. Jotenkin ei kaikki näyttelijäsuoritukset napanneet, sekä kerronnallisesti välillä vähän kökkö. Otan kyllä siis huomioon, että kyseessä on aikansa teos, mutta silti en ollut niin vakuuttunut katsottuani kuin moni muu tuntuu olevan. Ikäväkseni joudun sanomaan, että tuli mieleen hieman tusinamaisempi Bond-elokuva kuin mestariteos. Olisikin kiinnostava tietää, että mikä JA:n leffakriitikoiden keskuudessa tekee ko. elokuvasta poikkeuksellisen?
kurhelan mainitsema Kuin tappaisi satakielen tulikin jo katsottua (To Kill a Mockingbird) jo paria päivää aiemmin ja se olikin viihdyttävä raina. Lasten tarina oli sellaista passingby-seurattavaa, mutta istuntosalissa katseeni oli naulittu näyttöpäätteelle. Pieni miinus tuosta "uhrin" näyttelijäsuorituksesta, koska se oli aika onneton, mutta se ei lopputulemaltaan haitannut. Oli myös hienoa nähdä Robert Duvall alkuteksteissä ja odotella, että milloin kaveri näyttäytyy.
Dekkareita varmasti vielä katson muutaman, mutta hieman vaikuttaa siltä, että genre olikin minulle ehkä kultaisempi ajatuksena kuin todellisuudessa. Ehkä etsin edespäin vähän sellaisia säväyttävämpiä filmejä. Esimerkkeinä toimii tietysti 12 Angry Men - Valamiesten Ratkaisu, joka kaappasi tunteessaan hyvin mukaan, vaikka olikin tavallaan monilta osin ennakoitavissa, mutta pystyi silti hieman yllättämään. Toinen erinomainen teos näistä vanhemmista katsomistani on Chaplinin Great Dictator, jonka suurimmilta osin teki huikeaksi elokuvahistorian huikein monologi. Etsinkin siis ehkä enemmän sellaisia elokuvia, joissa pystyn katsojana kokemaan jotain "sensaationalista", jos nyt näin voi sanoa.
Älkööt kuitenkaan ehdottelijat ja auttajat huoliko. Tulen suurimman ehdotuksista katsomaan, ellen kaikkia, joten käytetty aikanne ei ole mennyt hukkaan. Koitan vain ensin etsiä ne huikeimmat teokset. Osin siksi, että ne nyt vaan on "elämää suurempia". Osin siksi, että haluan sivistää itseäni klassikoiden parissa. Osin siksi, että niiden kautta on luonnollisesti helpompi tutustua syvemmällekin. Seuraavaksi katsonta listalla voisi olla Chaplinin "Modern Times" ja sitten taas joku mainituista dekkareista. Saatan kirjoitella näkemyksiäni sitten, kun on tullut katsottua.
Ps. Oli hieno huomata, että palstaveljet ovat perillä, eivätkä ehdottomasti takerru tuohon mustavalkoisuuteen. Tottakai vanhoja hienoja teoksia voi katsoa siis värillisinäkin, vaikka tavoitesuunta onkin siellä vanhemmissa ja värittömissä. Olen oikeasti otettu siitä, että Tamin termein "veljet" tarjoaa vinkkejä. Kiitos ja kumarrus.
Vaikka tämä onkin jo "käsitelty" aihe niin olisin vielä tuonut mukaan yhden puolen mustavalko-elokuvista. Komediat jotka perustuvat jatkuvaan puheeseen ja jopa päällekäin puhumiseen, erinomaisina esimerkkeinä esim. His Girl Friday (joka on katsojia karkoittavasti suomennettu Meidän vastaeronneiden kesken) ja Bringing Up Baby (ei ole kyse lastenkasvatuksesta).
Jos ei pidä Gary Grantin näyttelemisestä ei kannata tutustua.
Gary Grant eli kohtuu vanhaksi ja hänen ollessaan jo eläkeiässä eräs toimittaja lähetti sähkösanoman, joka oli tarkoitettu Grantin lehdistöavustajalle. Toimittaja halusi tiedustella Grantin ikää ja sähkeessä luki: "How old Gary Grant ?". Sähke joutui kuitenkin itselleen Grantille, joka vastasi "Old Gary Grant fine, how are you."
Pitihän se uusin Bond käydä tsekkaa ja tykkäsin kyllä kovasti. Naisosat ja pahikset hyvin valittu. Juoni ja toiminta sitä peruskauraa, takuu menestyjä muttei kuitenkaan mikään huippu. Hyvä leffa kuitenkin, arvosana 8.
Hetki sitten palasin Tampereen Niagarassa järjestetyn Cinemadrome-festarin jälkimmäisen päivän häppeningeistä. Kolme leffaa pyörittivät tänään.
Tohtori Caligarin kabinetti (Das Cabinet des Dr. Caligari, 1920) on "se" ensimmäinen kauhuleffa (vaikka ainahan tuollaisen määritelmät ovat vähän tulkinnanvaraisia) ja teki minuun suuren vaikutuksen, ei vähiten Lau Nau ja Likaiset Kynttilät -nimisen kombon livemusiikin vuoksi. Eipä se ehkä kotisohvalla niin olisikaan iskenyt. Arskan Commando (1985) vietti 30-vuotissynttäreitään tyylillä ja täysi Niagaran sali juhli mukana. Leffahan on nähty monta kertaa mutta täysillä mukana ollut yleisö antoi sille ihan uutta potkua. Ja illan päätti The Devil's Wedding Night (1973), italoroskaa, kuten festarin järjestäjät sen ilmaisivat. Kauhuleffa, jonka parissa muutama aika surreaali kohtaus ja sopivan naurettava ylinäyttely saivat viihtymään, mutta eipä tuo kokonaisuutena suuri taide-elämys ollut. Hauska ilta kaiken kaikkiaan.
Ensi vuonna elokuvateattereihin tulee uusi versio Viidakkokirjasta. Trailerista päätellen ainakin ihan mielenkiintoisen näköinen ja näyttelijäärti on kunnioitettava. Listalla siis mm. Ben Kingsley, Bill Murray, Scarlett Johansson, Christopher Walken ja Idris Elba. Vaikuttaisi siltä, että tästä ollaan tekemässä kunnon seikkailupläjäystä ja vähän "aikuisempaa", mikä on ihan hyvä, ettei olla tekemässä vain samaa settiä uudella teknologialla.
Ensi vuonna elokuvateattereihin tulee uusi versio Viidakkokirjasta. Trailerista päätellen ainakin ihan mielenkiintoisen näköinen ja näyttelijäärti on kunnioitettava. Listalla siis mm. Ben Kingsley, Bill Murray, Scarlett Johansson, Christopher Walken ja Idris Elba. Vaikuttaisi siltä, että tästä ollaan tekemässä kunnon seikkailupläjäystä ja vähän "aikuisempaa", mikä on ihan hyvä, ettei olla tekemässä vain samaa settiä uudella teknologialla.
Ohhoh, enpä olisi ennakkoon uskonut, mutta traileri näytti kyllä aika hienolta. Maino juttu, kyllä tämä varmasti mennään katsomaan, lapsena Viidakkokirja oli kova juttu. Tuon trailerin perusteella sanoisin, että Scarlett taisi olla tämän käärmeen (nimi taisi olla Ka) äänenä...
Onko tosiaan niin että huomenna jenkeissä ensi-iltaan tuleva Creed tulee suomeen vasta 15.1 vai enkö vain osaa googlettaa? Leffa on saanut paljon kehuja ja ainahan Rockyn juonenkäänteet kiinnostaa vaikka papparainen alkaa jo olla.
Animaatio elää kulta-aikaansa. Inside Out oli edellinen ns. jättipotti kriitikoiden silmissä. Itse en ole sitä vielä nähnyt mutta toki se on tilauksessa ja tulee kotiin sitten kunhan postilakko loppuu. No joka tapauksessa, itse katselen trailereita aika aktiivisesti kartottaakseni mitä uutuuksia haluan katsoa. Toki jotkut trailerit ovat nostaneet odotukset huippuunsa ja itse elokuva on ollut paha pettymys. Nyt kuitenkin on yksi uusi animaatio jonka odotan näkeväni ihan trailerin perusteella. Zootopia kertoo yhdyskunnassa jossa eläimet ovat kuin ihmisiä, eli pukeutuvat ja elämät muutenkin samanlaista elämää. Mitä nyt eläimillä on edelleen saalistajan tai saalistettavan rooli jollain tasolla päällä. Kettu on vähän sääntöjä taivuttava tyyppi ja pupu on tietysti yksi poliiseista. No, katsokaa itse traileri ja tehkää omat johtopäätöksenne.
Animaatioista itse odotan the secret life of pets -leffaa. Traileri vaikutti hauskalta ja aiheesta on mahdollista saada aikaan varsin hauskaa ajanvietettä, joten potentiaalia on kyllä olemassa sille, että tuo leffa on aivan huippu.
Animaatioista itse odotan the secret life of pets -leffaa. Traileri vaikutti hauskalta ja aiheesta on mahdollista saada aikaan varsin hauskaa ajanvietettä, joten potentiaalia on kyllä olemassa sille, että tuo leffa on aivan huippu.
Traileri tuosta oli kyllä hyvä mutta itse olen hieman epäilevällä kannalla kantaako tuo idea kokopitkää elokuvaa. Tuosta ideasta saa varmasti monta hemmetin hauskaa lyhäriä trailerin ideaa mukaillen.
Huhhuh, näyttääpä huimalta tuo Jungle Book. Veikkaisin, että tuossa vedetään nyt ihan uusi luku taas siihen, miten tuodaan animoituja uskottavanoloisia villieläimiä valkokankaalle.
Ohhoh, enpä olisi ennakkoon uskonut, mutta traileri näytti kyllä aika hienolta. Maino juttu, kyllä tämä varmasti mennään katsomaan, lapsena Viidakkokirja oli kova juttu. Tuon trailerin perusteella sanoisin, että Scarlett taisi olla tämän käärmeen (nimi taisi olla Ka) äänenä...
Scarlett Johansson on juu hunajaisella äänellään tuossa trailerissa puhumassa ja Ka'n roolissa kuten lopussa näytetään. Hieman yllättävä valinta ehkä, mutta uskon, että toimii.
Vakoojien silta tuli eilen tapitettua ja kuten Tom Hanks mainitsi yhdessä talk show'ssa, niin paljon on leffassa istuskelua ja puhetta. Toki itselle ei mikään ongelma ja toimihan se, mikä ei yllätä kun Spielberg ohjaamassa ja Coeneilla näppinsä käsikirjoituksessa. Kyllä siinä sellainen perushyvä leffa vaan on aika varmasti vähintään tarjolla. Leffasta olisi varmaan saanut synkemmänkin, mutta nyt mentiin vähän kevyemmissä merkeissä. Aina sopivin välein oli pientä kevennystä viritetty ja esim. DDR:n virkamiehet esitettiin erittäin koomisessa valossa. Pientä kivaa tekijäpuoli oli myös harrastanut flunssan kanssa.
Hurahti muuten todella, todella nopeasti tuo 140 minuuttia vaimitälie leffa tarkalleen kestikään. Tositapahtumien innoittama ja muistaisin kyllä lukeneeni ihan koulun historiankirjasta näistä amerikkalaisten vakoilukoneista ja että sellaisen/sellaisia Neuvostoliitto onnistui ampumaan alas. Oli ihan hyvää ja eläväistä 60-luvun fiilistä ja leffa loi aika näppärästi lyhyessä ajassa esiin sen ilmapiirin, missä Ameriikassa tuohon aikaan elettiin. Oli vihaa kommunismia kohtaan ja arjessa läsnä uhka atomisodasta. Olihan tuossa myös ihan kiva äänimaailma, mikä oli erityisesti framilla leffan hiljaisessa avauksessa. Ei tämä nyt kuitenkaan noita 60-70 luvun vakoiluleffoja oikein voita niiden kaikessa armottomuudessa, mutta toisaalta tämähän onkin moraalinen tarina suoraselkäisestä vakuutusjuristista, James B. Donovanista, joka päätyy yksityishenkilönä keskelle kylmää sotaa neuvottelijaksi. Neukkujen vakoojana muuten leffan parhaasta näyttelijäsuorituksesta kyllä vastasi Mark Rylance. Ameriikan puolen vakooja taas oli mallia kivikasvo ja
kidutus/kuulustelukohtaukset neukkujen hallussa menivät vähän hukkaan
.
Kyllä tälle sellaisen 8, tai 8+ tekee mieli heittää. Enkä ihmettelisi jos Oscareissa nähtäisiin täytteenä esim. paras leffa kategoriassa ja jossain teknisissä. Kenties jotain muutakin, mutta paha huudella ennakkoon tässä vaiheessa kun ei ole muista oikein mitään hajua.
Nälkäpeli on tullut päätökseen ja katsoin sen vipankin. Perusseiskaa ja parempi kuin selvästi venytetty part. 1. Ykkönen taisi vielä kolahtaa kasin arvoisena jopa, mutta ei nämä jatkot enää oikein iskeneet. Ehtikö tässä taas lisää kyllästyä omaan elämäänsa kun leffojen teinimäisyys alkoi maistua, vai vaikuttiko mielenkiintoisten sivuhahmojen ja -näyttelijöiden syrjempään jääminen, jolloin nää uudemmat osat jäi niin paljon näiden geneerisempien teinihahmojen varaan. Jotka eivät sitten kenties itseä oikein alussakaan kiinnostaneet. Mutta nyt on sitten sankarimyytti saatu dekonstruktoitua ja se sarja oli siinä. Jos ei raha laita tulemaan lisää materiaalia.
Kai senkin voi tunnustaa, että Magic Miken ykkösosasta tykkäsin, se oli ihan hyvää perusviihdettä. Katsoin jatko-osan tässä jokunen aika sitten ja ei jumankekka miten voidaankaan mennä noin pahasti metsään. Toki vielä ykkösosan tähti poissa, mutta nyt oli edellisessä osassa sekoilleista itsekeskeisistä kaapeista tehty jotain masteravioliittoneuvojia ja superkuuntelijoita, jotka ajattelee syvällisiä. Sitten vielä se huumori oli unohdettu jonnekin. Kelausnappia oli käytettävä ja nelonen lähti. Säästetään kuitenkin ne ykköset oikeasti kaikin puolin surkeille tekeleille jne.
Myös jokin aika sitten tuli semmoinen suomalainen pienen budjetin kauhukomedia tiirailtua kuin Bunny The Killer Thing. Täysin sekopäinen ja rivo elokuva, jossa isolla "melalla" varustettu ihmisjänis jahtaa jossain Lapin erämäässä mökille iltaa viettämään lähtenyttä nuorisoporukkaa. Sopi siis minulle ihan hyvin, eikä tuo pienehkö budjetti pistänyt ollenkaan silmään. Yksi autonräjäytys sinne ainakin oli askarreltu CGI:llä, mutta siinäkin oli juuri oikealla tavalla kieli poskella. Ei oltu liikaa yritetty naamioida realistiseksi. Seiskaksi pyöristin.
007 Spectre nähty. Ehkä paskin Bondi ikinä. Täysin generiinen action pläjäys surkealla juonella, ylipitkä kasa eri puolella maailmaa kuvattuja skenejä ilman oikein mitään sitovaa elementtiä. Leffasta puuttui vanhojen Bondien huumori/gadgetit ja uusien Bondien tarinankerronta.
Ja vaikka Bondeja ei oikein koskaan ole voinut kuvailla ns. uskottaviksi, tämä oli kyllä aika pohjanoteeraus. Loppuskene oli suorastaan typerryttävän surkea, en spoilaa enempää mutta tapa jolla hyvis vs. pahis homma ns. pistettiin pakettiin oli täysin naurettava.
Täytyy muuten mainita, että Ted 2 oli loistava komedia. Paljon parempi kuin edeltävä osa. Minut ainakin viihdytti hävyttömällä huumorillaan vallan mainiosti. Elokuvassa käytettiin myös monia tähtien pikkucameoita, esimerkkinä Liam Neesonin creeppeily.
"And next we will reveal the next actor for Superman... Jonah Hill!"
"FUUUUUUCK!!"
Tuli tuo Maltan Haukka otettua eilen listalta pois ja olin itseasiassa hieman pettynyt. Itse juoni oli toki tavallaan joiltain osin yllätyksellinen ja siinä mielessä hyvin toteutettu dekkari, mutta ei tuo jotenkin vanginut katsojaa. Jotenkin ei kaikki näyttelijäsuoritukset napanneet, sekä kerronnallisesti välillä vähän kökkö. Otan kyllä siis huomioon, että kyseessä on aikansa teos, mutta silti en ollut niin vakuuttunut katsottuani kuin moni muu tuntuu olevan. Ikäväkseni joudun sanomaan, että tuli mieleen hieman tusinamaisempi Bond-elokuva kuin mestariteos. Olisikin kiinnostava tietää, että mikä JA:n leffakriitikoiden keskuudessa tekee ko. elokuvasta poikkeuksellisen?
Minäpä vastaan tähän. Kyseessä on siis Dashiell Hammetin Sam Spade-dekkariromaanin kolmas elokuvaversiointi (aiemmat 1931 ja 1936). Käsikirjoitustaidoillaan studion pomot vakuuttanut John Huston toimi ensi kertaa ohjaajana ja otti pääosaan ryyppykaverinsa Humphrey Bogartin (studio halusi George Raftin, joka kieltäytyi -- sama oli käynyt edellisvuonna elokuvan High Sierra kohdalla, jonka pääosasta Bogart keräsi kehuja).
Leffasta tekee muistettavan, kiehtovan ja elokuvallisesti arvokkaan asiat, jotka löytyvät film noir-genrestä ylipäänsä, tämähän oli yksi ensimmäisiä tuohon genreen luokiteltavia filmejä, ja toimi tavallaan "ladun avaajana". Studiot olivat 1930-luvun puolivälissä joutuneet ottamaan käyttöön jo vuosikymmentä aiemmin määritellyssä ns. Haysin koodissa olevat kiellot, eli elokuvissa ei saanut olla esimerkiksi alastomuutta seksistä puhumattakaan, perversioita (jollaiseksi mm. homous luokiteltiin ilman muuta), kiroilua, prostituaatiota, huumeita, uskonnon pilkkaa, brutaalia väkivaltaa, liian himokkaaksi tulkittavaa suutelointia (ei yli kolmen sekunnin yhtäjaksoista pusua) tai edes avioparia nukkumassa samassa sängyssä. Puhumattakaan siitä, että leffan lopussa (laitan nyt varulta spoilerit)
pahis voittaisi tai selviäisi ilman rangaistusta.
Jos Haysin komitea ei antanut elokuvalle hyväksyntää, se ei päässyt levitykseen, eli ohjeistusta oli pakko "noudattaa". Tämän takia käsikirjoittajilta vaadittiin kekseliäisyyttä noiden kiellettyjen asioiden ujuttamiseksi kerrontaan ja tarinoiden mehevöittämiseksi. Hollywoodissa työskennelleet kynäilijät olivat painineet koodin kanssa jo puolen tusinaa vuotta ja tässäkin tapauksessa Hammettin alkuperäisromaani sisälsi kaikennäköistä kiellettyä (Spaden viinan kanssa läträämisestä ja partnerinsa vaimon kanssa peuhaamisesta Cairon sekä Wilmerin homouteen). Huston mukaili kirjan tarinan käytännössä sellaisenaan käsikirjoitukseen, joka myös päätyi kankaalle jokaista repliikkiä myöten, se oli tuolloin ja on nykyäänkin varsin poikkeuksellista. Huston hoiti siis valmistelutyön todella huolellisesti, hän halusi kertoa Sam Spaden hahmosta juuri tällaisen tarinan -- ja nimenomaan Spadesta Huston oli kiinnostunut, hänen mielestään kaksi aiempaa versiota olivat turhaan pehmentäneet Hammettin etsivää ja samalla elokuvat olivat menettäneet teränsä. Kirjan seksikohtaukset hän hävitti ja vähensi (muttei suinkaan poistanut) homoviittauksia, mutta Spaden juopottelu kuului Hustonin mielestä ehdottomasti kuvioon ja sen suhteen hän sai pitää päänsä.
Yhdessä kuvaaja Arthur Edesonin kanssa Huston rakensi tarkkaan harkittuja kuvakompositioita ja tunnistettavia film noir-elementtejä (tästä ja aiemmin samana vuonna ilmestyneestä Orson Wellesin Citizen Kanesta jälkikäteen tulleet elokuvat ottivat vaikutteita): vähäinen valaistus*, siitä aiheutuvien jyrkkien varjojen hyödyntäminen, epätavallisten kuvakulmien käyttö korostamaan hahmojen ja tekojen luonnetta. Myös sellainen asia kuin henkilöiden liikkuminen ulos kuvasta ja takaisin kuvaan, mutta kohtauksen ja keskustelun jatkuminen keskeytyksettä oli tuolloin uusi idea. Koska eri tapahtumapaikkoja on elokuvassa aika vähän, syntyy väistämättä teatterimainen vaikutelma, joka saa leffan tuntumaan hitaalta (Huston kuljettaa tapahtumia tosiasiassa melko jouhevasti). Tämä on omiaan vieraannuttamaan nykymedioiden nopeaan leikkaukseen ja paikkojen vaihtoon tottunutta katsojaa. Joskin RäpyläRepe mainitsi pitäneensä Valamiesten ratkaisusta, joka sentään tapahtuu yhdessä huoneessa, eli tämä tuskin häntä häiritsi.
*Joskaan ei niin vähäinen kuin mihin genren kuvasto myöhemmin kehittyi. Maltan haukassa suurin osa kohtauksista tapahtuu melko hyvin valaistuissa toimisto- ja hotellihuoneissa.
Elokuva teki Bogartista tähden. Vuosikausia sivuosissa enimmäkseen konnia esittänyt 42-vuotias newyorkilainen oli Hustonin tapaan viehättynyt Spaden hahmosta, joka on kova, fiksu ja opportunistinen, mutta moraaliltaan kunniakas. Bogartin vähäeleinen ja nykyiseltä kantilta katsottuna jäykähkö näyttelytapa teki hänestä täydellisen Sam Spaden, joka on varsin synkkä leffasankari. Juoni on konstikas, mutta kyse on lopulta Spadesta (yhtä kohtausta vaille jokaisessa mukana) ja hänen tekemisistään.
Spade ei kunnioita pätkän vertaa etsiväpariaan (on suhteessa tämän vaimon kanssa ja pitää suorastaan tyhmänä), mutta kun pari murhataan, on hänelle kunnian kysymys selvittää, kuka murhan teki. Eikä vähiten siksi, että halveksimansa poliisit mieluusti löytäisivät Spaden syylliseksi. Tarinan edetessä kaikki valehtelevat Spadelle minkä ehtivät, mutta sortuvat kuolaamaan haukan perään, joka on etsivälle "the stuff that dreams are made of" (mukailtu lainaus Shakespearen Myrskystä), eli lopulta arvoton. Kun lopussa murhaaja on selvillä, Spade joutuu tunnustamaan itselleen "luultavasti rakastavansa" naista, mutta ei todellakaan aio auttaa tätä pakenemaan lain kouraa -- hän pitää kunniansa ja tämä sopi myös tuotantokoodille loistavasti. Toisenlainen loppu olisi kuitenkin ollut suorastaan paska.
Bogartin lisäksi myös muut näyttelijät ehkäpä hieman yliampuvaa Mary Astoria lukuunottamatta ovat loistavia. Kokenut teatterinäyttelijä Sydney Greenstreet Gutmanina ensimmäisessä elokuvaroolissaan (61-vuotiaana!) hoitaa sananmukaisesti ison konnan osan loistavasti: hän varastaa kohtaukset pyrskähtelevällä naurullaan ja puhetyylillään. Elisha Cook jr. näyttelee hyvin kovista esittävää, mutta Spaden kiusanteon kohteeksi joutuvaa Wilmeriä, jonka suhteesta Gutmaniin Huston vihjailee siihen tapaan, ettei kenelläkään aikalaisella (sensuurivartijoita lukuunottamatta) jäänyt huomaamatta, kuten ei myöskään parfymoituja nenäliinoja käyttävän Joel Cairon (unkarilaissyntyinen luonnenäyttelijä Peter Lorre) suuntautuminen. Lorren ja Bogartin väliset sanailut kuuluvat leffan kohokohtiin.
Jos leffassa on ns. ensemble-näyttelijäkaarti, eli kaikki pienetkin osat on olevat näytelty erityisen muistettavasti on tuloksena yleensä klassista kamaa. Tästä syystä mm. Komisario Palmun erehdys on kaikkien aikojen paras kotimainen leffa ja Casablanca erinomainen klassikko. Vaatii toki leffan olevan kynäilty siihen malliin, että näille pienille rooleillekin löytyy näyteltävää.
Suosittelisin jo mainittujen lisäksi näitä elokuvia katselulistalle (osa ehkä menee alkuperäisessä viestissä puhuttujen "hipsteri-leffafriikki"-leffojen puolelle, mutta nämä vaan ovat oikeasti pirun hyviä!):
M - kaupunki etsii murhaajaa (1931) - draama, rikos
Arpinaama (1932) - rikos
Olin vainottu kahlekarkuri (1932) - draama, rikos
King Kong (1933) - seikkailu, sci/fi, kauhu
Tapahtuipa eräänä yönä (1934) - komedia
Kapina laivalla (1935) - seikkailu, draama
Nainen katoaa (1938) - mysteeri - kurhela tämän jo mainitsi, mutta toistetaan, koska on yksi Hitchin parhaita
Hyökkäys erämaassa (1939) - western
Kuohuva 20-luku (1939) - rikos
He kuolivat saappaat jalassa (1941) - draama, western
Ollako vai eikö olla (1942) - komedia
Tuhlattuja päiviä (1945) - draama
Ritari Siniparta (1947) - draama, rikos
Sierra Madren aarre (1948) - seikkailu, draama, rikos
Valkoinen hehku (1949) - rikos
Vankileiri 17 (1953) - vankila, sota
Alaston satama (1954) - draama
Räsynukke (1955) - draama
Piukat paikat (1959) - komedia
Yks, kaks, kolme! (1961) - komedia
Yli 40-vuotias on tietysti myös kaikkien aikojen paras rikosdraama, Chinatown (1974) ja jos vielä 1980-luvultakin yksi mainitaan, niin Elää ja kuolla L.A.:ssa (1985) on erittäin kova neonoir.
Niin, ja Jupen mainitsemat Marx-veljesten komediat kannattaa katsoa kaikki. Ovat parasta Pythonia jo 40 vuotta ennen Pythonia.
Onko tosiaan niin että huomenna jenkeissä ensi-iltaan tuleva Creed tulee suomeen vasta 15.1 vai enkö vain osaa googlettaa? Leffa on saanut paljon kehuja ja ainahan Rockyn juonenkäänteet kiinnostaa vaikka papparainen alkaa jo olla.
Kävin kanssa kattoo ton Spectren. Oli muuten erikoinen leffa.
Olenkin miettinyt missä on ne Bondin "huumoriletkautukset" joita Craigin edeltäjät on viljelly tasaseen tahtiin. Nehän oli jätetty suurin osa tuohon Spectreen.
85% Bondin reploista oli tuommosia kieli poskessa sanottuja. Ja kun leffa antoi muuten hirmu vakavan kuvan, on fiilikset melko ristiriitaiset. Ja muutenkin juoni oli aika ennalta-arvattava.
Kingsman: The Secret Service oli parempi. Tosin, ehkä sen takia, kun en odottanut siltä leffalta yhtään mitään.
Tän vuoden puolella on kuitenkin vielä 1 leffa, joka on katsottava. Ja jokainen varmaan tietää mikä se on...
Lauantaina tuli katsottua James McAvoyn tähdittämä Filth Filth (2013) - IMDb
Olipas raikkaalla tavalla räävitön ja siloittelematon kuvaus narkkipoliisista joka sekoilee työtehtäviensä lomassa. Ei tämä leffa mikään mestariteos ole mutta lähestyisin enemmän brittiläisyyden suunnalta, en voisi kuvitella jenkkiversiota tälläisestä ja se ei ainakaan olisi näin karulla tavalla aito. Briteissä on jotain samaistuttavaa, näistä leffoista puuttuu se jenkkien siloittelu ja kauniit ihmiset. Musatkin soi hyvällä temmolla useaan otteeseen, muutamat tissitkin vilahti ja huumeita aika avoimesti snortattiin joten näillä saadaan ikäraja ylös.
Tämä oli erinomaista lauantai-illan viihdettä, pari kaljaa oheen, suosittelen. 4 - / 5
Ovatko muut ihmetelleet suomalaisten elokuvien tukemista rahallisesti jopa 800000 eurolla? Eikö elokuvien olisi tarkoitus kerätä itse rahoituksensa, eikä olla riippuvaisia elokuvasäätiön tuista? Varmaan elokuvien tasokin nousisi, kun ei voisi kaiken maailman paskaa syytää leffateattereihin tukirahojen avulla. Ylen kulttuuriuutisten listauksessa oli joku elokuva, joka oli saanut 750000 euroa tukea ja huimat 3000 katsojaa Suomessa.