Minäpä vastaan tähän. Kyseessä on siis Dashiell Hammetin Sam Spade-dekkariromaanin kolmas elokuvaversiointi (aiemmat 1931 ja 1936). Käsikirjoitustaidoillaan studion pomot vakuuttanut John Huston toimi ensi kertaa ohjaajana ja otti pääosaan ryyppykaverinsa Humphrey Bogartin (studio halusi George Raftin, joka kieltäytyi -- sama oli käynyt edellisvuonna elokuvan High Sierra kohdalla, jonka pääosasta Bogart keräsi kehuja).Tuli tuo Maltan Haukka otettua eilen listalta pois ja olin itseasiassa hieman pettynyt. Itse juoni oli toki tavallaan joiltain osin yllätyksellinen ja siinä mielessä hyvin toteutettu dekkari, mutta ei tuo jotenkin vanginut katsojaa. Jotenkin ei kaikki näyttelijäsuoritukset napanneet, sekä kerronnallisesti välillä vähän kökkö. Otan kyllä siis huomioon, että kyseessä on aikansa teos, mutta silti en ollut niin vakuuttunut katsottuani kuin moni muu tuntuu olevan. Ikäväkseni joudun sanomaan, että tuli mieleen hieman tusinamaisempi Bond-elokuva kuin mestariteos. Olisikin kiinnostava tietää, että mikä JA:n leffakriitikoiden keskuudessa tekee ko. elokuvasta poikkeuksellisen?
Leffasta tekee muistettavan, kiehtovan ja elokuvallisesti arvokkaan asiat, jotka löytyvät film noir-genrestä ylipäänsä, tämähän oli yksi ensimmäisiä tuohon genreen luokiteltavia filmejä, ja toimi tavallaan "ladun avaajana". Studiot olivat 1930-luvun puolivälissä joutuneet ottamaan käyttöön jo vuosikymmentä aiemmin määritellyssä ns. Haysin koodissa olevat kiellot, eli elokuvissa ei saanut olla esimerkiksi alastomuutta seksistä puhumattakaan, perversioita (jollaiseksi mm. homous luokiteltiin ilman muuta), kiroilua, prostituaatiota, huumeita, uskonnon pilkkaa, brutaalia väkivaltaa, liian himokkaaksi tulkittavaa suutelointia (ei yli kolmen sekunnin yhtäjaksoista pusua) tai edes avioparia nukkumassa samassa sängyssä. Puhumattakaan siitä, että leffan lopussa (laitan nyt varulta spoilerit)
pahis voittaisi tai selviäisi ilman rangaistusta.
Yhdessä kuvaaja Arthur Edesonin kanssa Huston rakensi tarkkaan harkittuja kuvakompositioita ja tunnistettavia film noir-elementtejä (tästä ja aiemmin samana vuonna ilmestyneestä Orson Wellesin Citizen Kanesta jälkikäteen tulleet elokuvat ottivat vaikutteita): vähäinen valaistus*, siitä aiheutuvien jyrkkien varjojen hyödyntäminen, epätavallisten kuvakulmien käyttö korostamaan hahmojen ja tekojen luonnetta. Myös sellainen asia kuin henkilöiden liikkuminen ulos kuvasta ja takaisin kuvaan, mutta kohtauksen ja keskustelun jatkuminen keskeytyksettä oli tuolloin uusi idea. Koska eri tapahtumapaikkoja on elokuvassa aika vähän, syntyy väistämättä teatterimainen vaikutelma, joka saa leffan tuntumaan hitaalta (Huston kuljettaa tapahtumia tosiasiassa melko jouhevasti). Tämä on omiaan vieraannuttamaan nykymedioiden nopeaan leikkaukseen ja paikkojen vaihtoon tottunutta katsojaa. Joskin RäpyläRepe mainitsi pitäneensä Valamiesten ratkaisusta, joka sentään tapahtuu yhdessä huoneessa, eli tämä tuskin häntä häiritsi.
*Joskaan ei niin vähäinen kuin mihin genren kuvasto myöhemmin kehittyi. Maltan haukassa suurin osa kohtauksista tapahtuu melko hyvin valaistuissa toimisto- ja hotellihuoneissa.
Elokuva teki Bogartista tähden. Vuosikausia sivuosissa enimmäkseen konnia esittänyt 42-vuotias newyorkilainen oli Hustonin tapaan viehättynyt Spaden hahmosta, joka on kova, fiksu ja opportunistinen, mutta moraaliltaan kunniakas. Bogartin vähäeleinen ja nykyiseltä kantilta katsottuna jäykähkö näyttelytapa teki hänestä täydellisen Sam Spaden, joka on varsin synkkä leffasankari. Juoni on konstikas, mutta kyse on lopulta Spadesta (yhtä kohtausta vaille jokaisessa mukana) ja hänen tekemisistään.
Spade ei kunnioita pätkän vertaa etsiväpariaan (on suhteessa tämän vaimon kanssa ja pitää suorastaan tyhmänä), mutta kun pari murhataan, on hänelle kunnian kysymys selvittää, kuka murhan teki. Eikä vähiten siksi, että halveksimansa poliisit mieluusti löytäisivät Spaden syylliseksi. Tarinan edetessä kaikki valehtelevat Spadelle minkä ehtivät, mutta sortuvat kuolaamaan haukan perään, joka on etsivälle "the stuff that dreams are made of" (mukailtu lainaus Shakespearen Myrskystä), eli lopulta arvoton. Kun lopussa murhaaja on selvillä, Spade joutuu tunnustamaan itselleen "luultavasti rakastavansa" naista, mutta ei todellakaan aio auttaa tätä pakenemaan lain kouraa -- hän pitää kunniansa ja tämä sopi myös tuotantokoodille loistavasti. Toisenlainen loppu olisi kuitenkin ollut suorastaan paska.
Jos leffassa on ns. ensemble-näyttelijäkaarti, eli kaikki pienetkin osat on olevat näytelty erityisen muistettavasti on tuloksena yleensä klassista kamaa. Tästä syystä mm. Komisario Palmun erehdys on kaikkien aikojen paras kotimainen leffa ja Casablanca erinomainen klassikko. Vaatii toki leffan olevan kynäilty siihen malliin, että näille pienille rooleillekin löytyy näyteltävää.
Suosittelisin jo mainittujen lisäksi näitä elokuvia katselulistalle (osa ehkä menee alkuperäisessä viestissä puhuttujen "hipsteri-leffafriikki"-leffojen puolelle, mutta nämä vaan ovat oikeasti pirun hyviä!):
M - kaupunki etsii murhaajaa (1931) - draama, rikos
Arpinaama (1932) - rikos
Olin vainottu kahlekarkuri (1932) - draama, rikos
King Kong (1933) - seikkailu, sci/fi, kauhu
Tapahtuipa eräänä yönä (1934) - komedia
Kapina laivalla (1935) - seikkailu, draama
Nainen katoaa (1938) - mysteeri - kurhela tämän jo mainitsi, mutta toistetaan, koska on yksi Hitchin parhaita
Hyökkäys erämaassa (1939) - western
Kuohuva 20-luku (1939) - rikos
He kuolivat saappaat jalassa (1941) - draama, western
Ollako vai eikö olla (1942) - komedia
Tuhlattuja päiviä (1945) - draama
Ritari Siniparta (1947) - draama, rikos
Sierra Madren aarre (1948) - seikkailu, draama, rikos
Valkoinen hehku (1949) - rikos
Vankileiri 17 (1953) - vankila, sota
Alaston satama (1954) - draama
Räsynukke (1955) - draama
Piukat paikat (1959) - komedia
Yks, kaks, kolme! (1961) - komedia
Yli 40-vuotias on tietysti myös kaikkien aikojen paras rikosdraama, Chinatown (1974) ja jos vielä 1980-luvultakin yksi mainitaan, niin Elää ja kuolla L.A.:ssa (1985) on erittäin kova neonoir.
Niin, ja Jupen mainitsemat Marx-veljesten komediat kannattaa katsoa kaikki. Ovat parasta Pythonia jo 40 vuotta ennen Pythonia.
Creedin ensi-ilta on 1.1., Finnkino (joka elokuvan Suomessa levittää) ei ole jostain syystä vielä sitä listoilleen laittanut näkyviin.Onko tosiaan niin että huomenna jenkeissä ensi-iltaan tuleva Creed tulee suomeen vasta 15.1 vai enkö vain osaa googlettaa? Leffa on saanut paljon kehuja ja ainahan Rockyn juonenkäänteet kiinnostaa vaikka papparainen alkaa jo olla.
Viimeksi muokattu: