Tämä vuosi on lähtenyt liikkeelle yllättävänkin vauhdikkaasti - kiitos vapaapäivien, kuin myös päätöksen tehdä päivittäin muutakin kuin istua apaattisena tietokoneen äärellä ja naputella joutavaa tekstiä tänne. Joidenkin mielestä leffojen katsominen on yhtä apaattista touhua mutta en aivan sanoisi asian olevan näinkään, etenkin jos ja kun pitää niitä leffoja kokonaisvaltaisena taideteoksena tai sellaisen yrityksenä ja antaa niille itsekin muutakin kuin kymmensenttisen.
Tänään tuli katsottua korealaisen Park Chan-Wookin, ohjannut hienon Oldboyn, ohjaama todella viiltävä draama mikä kerronnan edettyä muuttui draamatrilleriksi eli Stoker - jonka tiukassa ytimessä kolmikko Wasikowska, Kidman ja Goode tekivät todella hienot roolityöt ja kolmikosta kaksikko Wasikowska että Goode rooleissaan yltivät viiltävän hienoihin ja brutaaleihin suorituksiin.
Elokuva oli minusta Parkilta hieno hyppy korealaisten elokuvien parista amerikkalaisen tuotannon pariin, samalla hän kykeni säilyttämään omintakeisuutta ja tiettyä aasialaista brutaaliutta elokuvassaan - ripauksella voimakkaan seksuaalista nautintoa joista monisäikeisin ja syisin oli hieno ja samalla varmasti monia kuvottanut Indianan onanointikohtaus suihkussa. Ei niinkään itse kohtaus sellaisenaan kuvottava vaan ne syyt jotka tuottivat Indianalle orgasmiin johtaneen nautinnon. Kaunista minusta!
Tarina ei ollut niin yksioikoinen kuin saattoi kuvitella ja olettaa, siinä oli tasoja ja syitä sekä niiden seurauksia perinteistä suoraviivaista elokuvaa enemmän ja Park sai järjestettyä miellyttäviä koukkuja elokuvan varrelle. Henkilögalleria oli hieno, Indiana (Wasinowska) oli eäinen alkuun kasvaen kuitenkin hienoksi ja syvälliseksi hahmoksi, joka kasvaessaan ja muuttuessaan löysi itsestään puolia joita tuskin osasi kuvitellakaan omaavansa. Tietyllä tapaa Indianan ja nuorukaisten kohtaaminen koulun takapihalla oli koskettava ja piinaava - yhteen hetkeen Park sai mahtumaan paljon sisältöä. Toisaalta se kuinka Indiana ja Charlie (Goode) kasvoivat ja löysivät brutaalilla tapaa toisensa oli julmankaunista peliä tahi leikkiä.
Ja lopussa Indianan ja sheriffin kohtaamisessa maantiellä Park jätti kuvaamatta osan mitä tuona hetkenä tapahtui ja tämä teki tilanteesta kenties vieläkin voimakkaamman jos kaikki tapahtunut olisi näytetty katsojille. Nyt kuvaus oli oivaltavaa ja samalla tehokasta - kiikaritähtäin ja silmä, kukille roiskuva veri - katsoja tiesi mitä tapahtui mutta ei konkreettisella tapaa nähnyt sitä mitä Indiana tuona kauhistuttavana hetkenä teki.
vlad.
Tänään tuli katsottua korealaisen Park Chan-Wookin, ohjannut hienon Oldboyn, ohjaama todella viiltävä draama mikä kerronnan edettyä muuttui draamatrilleriksi eli Stoker - jonka tiukassa ytimessä kolmikko Wasikowska, Kidman ja Goode tekivät todella hienot roolityöt ja kolmikosta kaksikko Wasikowska että Goode rooleissaan yltivät viiltävän hienoihin ja brutaaleihin suorituksiin.
Elokuva oli minusta Parkilta hieno hyppy korealaisten elokuvien parista amerikkalaisen tuotannon pariin, samalla hän kykeni säilyttämään omintakeisuutta ja tiettyä aasialaista brutaaliutta elokuvassaan - ripauksella voimakkaan seksuaalista nautintoa joista monisäikeisin ja syisin oli hieno ja samalla varmasti monia kuvottanut Indianan onanointikohtaus suihkussa. Ei niinkään itse kohtaus sellaisenaan kuvottava vaan ne syyt jotka tuottivat Indianalle orgasmiin johtaneen nautinnon. Kaunista minusta!
Tarina ei ollut niin yksioikoinen kuin saattoi kuvitella ja olettaa, siinä oli tasoja ja syitä sekä niiden seurauksia perinteistä suoraviivaista elokuvaa enemmän ja Park sai järjestettyä miellyttäviä koukkuja elokuvan varrelle. Henkilögalleria oli hieno, Indiana (Wasinowska) oli eäinen alkuun kasvaen kuitenkin hienoksi ja syvälliseksi hahmoksi, joka kasvaessaan ja muuttuessaan löysi itsestään puolia joita tuskin osasi kuvitellakaan omaavansa. Tietyllä tapaa Indianan ja nuorukaisten kohtaaminen koulun takapihalla oli koskettava ja piinaava - yhteen hetkeen Park sai mahtumaan paljon sisältöä. Toisaalta se kuinka Indiana ja Charlie (Goode) kasvoivat ja löysivät brutaalilla tapaa toisensa oli julmankaunista peliä tahi leikkiä.
Ja lopussa Indianan ja sheriffin kohtaamisessa maantiellä Park jätti kuvaamatta osan mitä tuona hetkenä tapahtui ja tämä teki tilanteesta kenties vieläkin voimakkaamman jos kaikki tapahtunut olisi näytetty katsojille. Nyt kuvaus oli oivaltavaa ja samalla tehokasta - kiikaritähtäin ja silmä, kukille roiskuva veri - katsoja tiesi mitä tapahtui mutta ei konkreettisella tapaa nähnyt sitä mitä Indiana tuona kauhistuttavana hetkenä teki.
vlad.