Jatkoajan leffakerho

[Vintsukka]

Täälläkin gaalaa valvottiin ja kivaa oli. Melkein kaikki ehdolla olleet elokuvatkin kun olin ehtinyt nähdä, oli mukava seurata, veikkailla ja valittaa. Vaikka joistakin valinnoista olin eri mieltä, en voi sanoa että yksikään pysti huonolle olisi mennyt.

Kovin oli Star Trek -painotteinen gaala, Kirkin aikamatkustus oli hieno ja Kirkin ja Uhuran nuoremmat painokset sekä ST6:sta tuttu Christopher Plummer kävivät lavalla. Niin ja McFarlanekin on esiintynyt parissa Enterprisen jaksossa.

Ennen gaalaa muuten katselin Wachowskin sisarusten ja Tom Tykwerin elokuvan Cloud Atlas. Uskomaton elämys ja jätti paljon takaraivoon myllertämään, myös sen, miten ihmeessä tämä jäi ilman yhtäkään Oscar-ehdokkuutta. Suosittelen tutustumaan, jos kolmetuntinen monessa eri aikakaudessa liikkuva sielunvaellusta, karmaa ja sorron vastustusta käsittelevä eepos kuulostaa hyvältä. 1.3. eli ensi perjantaina on Suomen ensi-ilta, ja silloin täytyy kyllä katsoa leffa uudestaan, ei siltä muuten saa rauhaa.

Niin ja Nuoli, se on Shirley Bassey.

 

[SamSpade]

Ennen gaalaa muuten katselin Wachowskin sisarusten ja Tom Tykwerin elokuvan Cloud Atlas. Uskomaton elämys ja jätti paljon takaraivoon myllertämään, myös sen, miten ihmeessä tämä jäi ilman yhtäkään Oscar-ehdokkuutta. Suosittelen tutustumaan, jos kolmetuntinen monessa eri aikakaudessa liikkuva sielunvaellusta, karmaa ja sorron vastustusta käsittelevä eepos kuulostaa hyvältä. 1.3. eli ensi perjantaina on Suomen ensi-ilta, ja silloin täytyy kyllä katsoa leffa uudestaan, ei siltä muuten saa rauhaa.

Niin ja Nuoli, se on Shirley Bassey.

Samaa minäkin ihmettelen. Tosin floppasi pahasti lippuluukuilla jenkeissä, joten siinä ehkä yksi syy. Amarikkalaisille ei ilmeisesti uppoa yli 2 tuntinen leffa jossa on vähääkään syvällisempi juoni... Montrealin filmifestareilla tämän leffan loputtua yleisö nousi seisomaan salissa ja antoi pitkät aplodit.

 

[vstk]

Amarikkalaisille ei ilmeisesti uppoa yli 2 tuntinen leffa jossa on vähääkään syvällisempi juoni...

Tai sitten elokuva ei oikeasti ollut kovin kummoinen. Eipa leffa tainnut kylla missaan muuallakaan kovin hyvin tuottaa. Mutta kunhan Yhdysvaltalaisia paasee mollaamaan, niin jee?

Argo paatti sitten yllattaa ja vieda Parhaan Elokuvan-pystin Lincolnin edesta ja Ang Lee teki saman Paras Ohjaus-kategoriassa Steven Spielbergille. Muuten menikin suhteellisen kasikirjoituksen mukaan. Se mika itsea vahan ihmetytti, oli miten siella Oscar-gaalassa nayttivat elokuvista juuri ne kriittisimmat spoilerikohdat esitellessaan elokuvat. Nain kavi esimerkiksi juuri Flightin kohdalla jossa paljastivat koko lopun siina esittelyn aikana. Kaikkea sita.

Onnittelut Argolle isoimmasta yllatyksesta. Argo fuck yourself!

 

[SamSpade]

Tai sitten elokuva ei oikeasti ollut kovin kummoinen. Eipa leffa tainnut kylla missaan muuallakaan kovin hyvin tuottaa. Mutta kunhan Yhdysvaltalaisia paasee mollaamaan, niin jee?

Argo paatti sitten yllattaa ja vieda Parhaan Elokuvan-pystin Lincolnin edesta ja Ang Lee teki saman Paras Ohjaus-kategoriassa Steven Spielbergille. Muuten menikin suhteellisen kasikirjoituksen mukaan. Se mika itsea vahan ihmetytti, oli miten siella Oscar-gaalassa nayttivat elokuvista juuri ne kriittisimmat spoilerikohdat esitellessaan elokuvat. Nain kavi esimerkiksi juuri Flightin kohdalla jossa paljastivat koko lopun siina esittelyn aikana. Kaikkea sita.

Onnittelut Argolle isoimmasta yllatyksesta. Argo fuck yourself!

Nähnyt leffan? Mollaamaan jenkkejä? Ei vaan toteamaan faktan kun katsoo lipunmyyntitilastoja millaiset leffan keskimäärin uppoavat tuohon kansaan, ja mitkä esim Eurooppalaisiin. Yhtäläisyyksiä löytyy, mutta myös valtavasti eroja.
"Total Lifetime Grosses (Cloud Atlas)
Domestic: $27,108,272 25.1%
+ Foreign: $80,881,542 74.9%
= Worldwide: $107,989,814

Lisäksi täytyy huomioida että leffahan saa vasta juuri nyt ensi-iltansa monessa Euroopan maassa tai Aasiassa.

 

[vstk]

Nähnyt leffan? Mollaamaan jenkkejä? Ei vaan toteamaan faktan kun katsoo lipunmyyntitilastoja millaiset leffan keskimäärin uppoavat tuohon kansaan, ja mitkä esim Eurooppalaisiin.

Pitaisiko tassa siis itsekin alkaa haukkumaan suomalaisen elokuvakavijan makua jos jokin taideteos (The Artist *cough.. Hugo *cough..) ei tuota suuria lipputuloja? Taytyykin sitten aliarvioida suomalainen elokuvakansa tasta lahin.

Uskomatonta itsensa jalustalle nostamista tassa mielestani.

 

[SamSpade]

Pitaisiko tassa siis itsekin alkaa haukkumaan suomalaisen elokuvakavijan makua jos jokin taideteos (The Artist *cough.. Hugo *cough..) ei tuota suuria lipputuloja? Taytyykin sitten aliarvioida suomalainen elokuvakansa tasta lahin.

Uskomatonta itsensa jalustalle nostamista tassa mielestani.

Tai sitten kalikka kalahti... ja kyllä, täytyy ihmetellä myöskin Suomalaisten makua samalla. Menee samaan kastiin Jenkkien kanssa noin yleisesti.

 

[vstk]

Menee samaan kastiin Jenkkien kanssa noin yleisesti.

Eikohan se mene samaan kastiin ihan jokaisen maan kanssa, en ymmarra miksi ihmeessa sita pitaa noin mustavalkoisesti katsoa. Ellei sitten antipatioita ole jo ennestaan ja niita pitaa muistutella aina sopivan tilaisuuden tullen.

Se, kuinka paljon elokuva tuottaa, onkin aina ollut niin pirun hyva mittari siita onko elokuva kuinka hyva (Oscar worthy) vai ei. The Hurt Locker teki $17 miljoonan tilin Yhdysvalloissa ja voitti silti Oscarin, The Artist $44 miljoonaa.

The Dark Knight Rises? $450 miljoonaa. Oscar ehdokkuuksia? Nolla.

 

[ms.qvist]

Mathieu Kassovitzin La Haine (Hate) on kuvaus siirtolaislähiöiden nuorten miesten päivän mittaisesta ajalehtimisesta mellakoiden runtelemassa lähiössä ja matkasta Pariisin ytimeen - matkan, jonka seuraamukset olivat kohtalokkaat monellakin tapaa.

Kolmikko - juutalainen Vinz, arabialainen Saïd ja musta Hubert muodostavat kolmikon, jonka elämä koostuu "sielukkaasta" ajalehtimisesta päivästä toiseen. Elämästä jonka kiinnekohtana ovat kaverit, päihteet ja paskalakeille vittuilu! Yksi päivä mellakoiden jälkeen muuttaa kuitenkin brutaalilla tapaa monen ihmisen elämää. Kaiken luuseriuden päätteeksi koittaa monen kannalta se brutaalein ratkaisu - toisen elämä on toisen kuolema, vai onko se kaikkien kuolema...

Leffan kerronta on paikoin hyvinkin hidasta ja jopa runollista mutta vastaavasti hetkittäin Kassovitz runnoo elokuvan eteenpäin melkomoisella vauhdilla ja viimeisiin minuutteihin ladataan todella paljon ihmiskohtaloita muuttavia tapahtumia. Kiitosta antaisin myös elokuvan mustavalkoisuudelle, se tuo kerrontaan uutta tyyliä ja tiettyä uskottavuutta - tavoitellaan jopa dokumentaarista otetta.

Ehkäpä itse olisin rytmittänyt hiukan tiiviimmäksi kokonaisuudeksi mutta oli se näinkin ihan hyvä ja tämä rytmitys vastaavasti nosti elokuvan toisella tapaa uudelle tasolle - kuten viittasin, se oli paikoin jopa runollinen ja tällainen kerronta tuo loppuun hiukan eeppisyyttä. Ja loppu on tavallaan tyly, tyly juuri sillä tavalla millainen se voi jengiläiselle - jengiläisille - olla. Ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva.

vlad.

 

[ms.qvist]

Hayao Miyazakin Prinsessa Mononoke nousee listallani varsin korkealle kun puhutaan japanilaisista animaatioista, no itseasiassa nousee varsin korkealle vaikka tarkastellaan animaatioita yleisestikin. Sen edelle japanilaisista animaatioista menevät kuitenkin Tulikärpästen hauta, Tuulen laakson Nausicaä sekä the Ghost in the shell. Mononoke sijoittuu sitten tasapäisesti seuraavalle sijalle Porco Rosson kanssa.

Kokonaisuudessaan Prinsessa Mononoke oli tasainen ja laadukas tarina, loppua kohden muuttui jopa eeppiseksi kamppailuksi joissa jumalilla oli olennainen osa ja tavallaan lopulta ihmisen pienuus ja tietämättömyys paljastui karullakin tapaa. Teoksessa on myös havaittavissa pienoista kritiikkiä tolkutonta ahneutta ja luonnon tuhoamista kohtaan ja ihminen asetetaan (tekijöiden mielestä ja osin myös minun) omaan asemaansa ja hänen erityislaatuisuutensa lopulta todetaan olemattomaksi - tai näin minä tarinan osin ymmärsin. Ihminen on itse pahin vihollisensa.

Paikoin tarinassa oli havaittavissa pientä sekavuutta ja irrallisuutta mutta loppujen lopuksi tämä oli varsin vähäinen miinus minun mielestä muuten hienossa tarinassa. - Seuraavaksi Miyazakin elokuvista sitten Henkien kätkemän pariin, ja nyt suomitekstein varustettu versio, joten sen katsottuani voin luoda puolueettomamman analyysin elokuvasta ja keskittyä elokuvaan täysillä.

vlad.

 

[Isle of Man]

Unohtunut hehkuttaa tosiaan tuota parhaan dokumentin Oscarin voittanutta Searching for Sugar Mania. Upea kokemus.

Tarina itsessään on jo aivan jumalattoman mielenkiintoinen, mutta se yhdistettynä taiten rakennettuun kokonaisuuteen ja lopulta Rodriguezin ylisympaattiseen hahmoon jätti todella vaikuttuneen olon dokkarin jälkeen. Musiikit täyttä rautaa läpi dokumentin ja credittien aikana pyörineen biisin kuunteli koko katsomo kiltisti loppuun ja kaikki poistuivat salista vasta kun viimeisinkin tekstinpätkä katosi kankaalta. En ole moista ennen kokenut.

 

[Girardi #5]

Eilen tarttui Filmtownin uutuuksista mukaan Take This Waltz ja Looper. Molemmat olivat hyviä leffoja omissa genreissä.

Take This Waltz oli vähän erilainen romanttinen draama kuin yleensä on totuttu näkemään, ei niin itsestään selvä tarina. Tämä on ehkä Michelle Williamsin paras leffa. Arvosana 8.

Looper sitten ruokki Sci-Fin nälkää ja leffan tapahtumat sijoittui vuosiin 2044-2074. Looper kertoo aikamatkustamisesta ja pääosissa mainiot Joseph Gordon-Levitt ja herra Willis. Tässäkin leffassa oli yllättäviä käänteitä joten voin suositella katsomaan. Arvosana 8.

 

[Tinke-80]

Tuli juuri katsottua Robot and Frank niminen erittäin lämminhenkinen mutta samalla myös kauniin surullinen tarina entisen jalokivivarkaan ja hänelle annetun hoitajarobotin ystävyydestä. Pitkästä aikaa tuli vastaan elokuva joka kosketti ja herätti joitain tunteita. Frank Langella teki aivan uskomattohan hienon näyttelijäsuorituksen muistihäiriöisenä vanhuksena. Draaman ystävät, kannattaa katsoa tämä huikea elokuva. 9/10.

Robot & Frank (2012) - IMDb

-Tinke

 

[Girardi #5]

Katselin leffan nimeltä Turvatalo (Safe House) ja vaikka pääosissa oli mm. Denzel Washington, Ryan Reynolds ja Robert Patrick niin ihme shittiä koko tuotos. Ei enää oikein uppoo nämä leffat joissa aletaan heti tykittää 110% lasissa ja juoni laahaa pahasti perässä. Nooh, heitin kuitenkin arvosanan 6 IMDb-sivustolle.

 

[Ikävänkantaja]

Käväisin viikonloppuna katsomassa kauan odotetun ja ennakkoon hehkutetun Wachowskin velj... sisarusten Pilvikartasto (Cloud Atlas) -romaanifilmatisoinnin. Kyseessä on kolmetuntinen episodielokuva, jossa käsitellään kirjaimellisesti elämää suurempia kokonaisuuksia ja liikutaan - enemmän tai vähemmän sujuvasti - kuudella eri aikatasolla.

Cloud Atlas on ehdottomasti hieno teos visuaalisesti sekä perusajatukseltaan. On kuitenkin tunnustettava, että jonkinmoinen pettymys oli ensimmäinen tunne, kun salista poistui; elokuva yritti ehkä hieman liian kunnianhimoisesti, mutta kuitenkin jatkuvasti ja raskassoutuisesti selitellen, olla samaan aikaan kaikkea, minkä vuoksi se ei ollut loppujen lopuksi kunnolla mitään. Elokuvan tyylilaji vaihteli yhtä lailla draamasta trillerin ja komedian kautta scifiin, mistä esimerkkinä toimikoon Wachowskien luottonäyttelijä Hugo Weawing. Matrix-elokuvien agentti Smith esiintyi tässä pätkässä vuoroin despoottisena viktoriaanisen ajan perheenisänä, vuoroin 2100-luvun korealaisena teknokraatti-inkvisiittorina sekä vuoroin, ylivoimaisesti korneimpana kaikista, brittiläisen vanhainkodin sadistisena, hameasuisena hoitajattarena (sic!).

Toinen asia, joka häiritsi itseäni, oli elokuvan tauoton visuaalinen ylitsepursuavuus ja ilotulitemaisuus; siinä missä Darren Aronofskyn ilmiömäinen The Fountain -mestariteos, johon Cloud Atlas mielestäni osin vertautuu teemoiltaan, kertoi pelkistetysti ja oleelliseen keskittyen käsittämättömän upean, kauniin ja pysäyttävän tarinan elämää suuremmasta teemasta, Pilvikartasto rönsyilee tuskastuttavan paljon ja jatkuvalla syötöllä maisemasta ja maailmasta toiseen eikä saa kunnolla kiinni omasta ideastaan. Ehkä se on tarkoituskin.

***

 

[ms.qvist]

Takeshi Kitanon Zatoichi - Sokea samurai ei yltänyt parhaimpien Kitano-elokuvien tasolle kuten ei myöskään parhaimpien samurai-elokuvien tasolle mutta tästä huolimatta kyseessä oli viihdyttävä ja katsottava elokuva ja omanlaisensa näkemys 1800-luvun japanilaisesta yhteiskunnasta ja siitä mikä ihmisten asema saattoi heikoimmillaan olla heidän ollessa terrorisoivien rosvojen alamaisina vaikka nimellisiäkään oikeuksia.

Toisaalta Zatoichi osoittaa sen, että Kitano on hyvin monipuolinen ohjaaja ja mediapersoona ja hän kykenee irrottautumaan - lännessä tutuksi käyneestä - roolistaan rikollisena hahmona elokuvissaan. Zatoichissakin hän liikkui laillisuuden rajamailla sen aikaisen yhteiskuntanormin mukaan tarkasteltuna mutta kaikkiaan hän toimi - länsimaisittain tarkasteltuna - oikeudenmukaisesti ja asettuen sortajia vastaan ollen pienten ja nimellisesti heikkojen puolella.

Elokuvassa Zatoichin ja muiden elämää kerittiin hitaasti auki ja heistä paljastui puolia jotka olivat yllätyksellisiäkin. Tämän ohella Kitano rikkoi roolirajoja sekä malleja elokuvassa ja murskasi yhteiskunnallisia käsityksiä ihmisten asemasta ja oikeudesta toimia. Geisha-sisarukset olivat mielenkiintoinen kombinaatio ja tässä kohdin kaikella mahdollisella tavalla Kitano rikkoi rajoja - ei yksin siten, että geishat esitettiin väkivaltaisina kostajina vaan myös siten, että he olivat sisaruksia ja samalla mies ja nainen. Kiehtova keksintö!

Eikä Kitano sokeana Zatoichinakaan aivan perinteinen hahmo ollut ja loppuun saakka hahmoonsa piirtyi salaperäisyyttä ja arvoituksellisuutta. Mutta yhtäkaikki, se viimeinen silaus jäi uupuman ja aivan parhaimpien samuraielokuvien tasolle Zatoishi - Sokea samurai ei kuitenkaan yltänyt. Mutta kenelle elokuvaa suosittelisi? Kitano-faneille ainakin kuin myös kaikille japanilaisen elokuvien ystäville, sekä katsojille jotka haluavat tehdä tutkimusmatkoja uusiin "maisemiin".

vlad.

 

[ms.qvist]

En ole kovinkaan montaa Pedro Almodóvarin elokuvaa nähnyt, jostain syystä ovat jääneet väliin, mutta tänään katsoin 2011 valmistuneen Iho jossa elän (La piel que habito) ja on kyllä tunnustettava, että vakuutuin Almodóvarin taidoista ohjaajana ja tarinan eteenpäin viejänä.

Elokuva koostui useammasta hienosta näyttelytyöstä mutta erityisesti esille on nostettava Antonio Banderasin näyttelemä Robert kuin myös Elena Anayan näyttelemä Vera - ja onhan se tunnustettava, että silmä lepäsi Anayassa ja oli miellyttävä katsoa hänen herkkää mutta samalla hyvin määrätietoista näyttelijän työtä.

En nyt tarkoituksellisesti kerro kovinkaan paljon elokuvasta, jotta en tulisi paljastaneeksi siitä liikaa sillä niin kiehtovalla tavalla Almodóvar tarinaa kuljetti eteenpäin ja rakensi siitä kokonaisuuden vakuuttavasti pala palalta. Alkuun kuvittelin tarinan olevan huomattavasti yksinkertaisemman mutta kun kertomusta alettiin takaumien kautta kasaamaan paljastui monisyinen ja kiehtova tarina - suorastaan pakkomielteinen tarina - joka huipentui hienolla tavalla. Kyse oli monella tavalla hyvin traagisesta tarinasta jossa kuvattiin ihmistä ja ihmismieltä monen eri persoonan kautta.

Jonkun mielestä tarina itsessään saattoi olla jopa sairas kaikessa pakkomielteisyydessään, mikä erityisesti kumpusi Robertin persoonasta, mutta minusta tämä tunnepuoli ja pakkomielteisyys halusta saada jotain teki elokuvasta todella kiehtovan ja kiinnostavan. Lopulta moni ihminen "pirstaloitui" tuhoutui - kenties - väärien valintojen seurauksena.

vlad.

 

[madeOFspade]

Tuli tuossa katsottua Les Miserables.

Oletin että iskee kyllästyminen kun ei juurikaan puhuta, mutta ei. Tykkäsin ja osa lauluista jäi vielä soimaan päähänkin mukavasti.

Hugh Jackman osaa laulaa, se oli jo tiedossa. Russell Crowen laulaminen pääsi vähän jopa yllättämään, on se kova äijä.

Anne Hathawaylla oli kyllä kohtalaisen pieni rooli, mutta kai tosta nyt sitten sen Oscarin ansaitsi...

En jaksa juonesta lätistä. Itse pidin tästä elokuvasta joten katso tai ole katsomatta.

8/10.

 

[ufon_kaakao]

Haa!

The Critters - Narskut, kasarikauhuscifikomedia.

Jostain pomppasi mieleen tällainen elokuva lapsuudesta ja oli pakko verestää muistoja. Ja tämähän oli vieläkin hyvä! Mukava yhdistelmä jännitystä ja actionia rennolla kasarihenkisellä huumorilla. 80s rule the world.

Jatko-osiakin on näköjään olemassa, pakkohan ainakin seuraava on vilkasta vaikka hivenen tuntuu, että kuitenkaan nämä narskut eivät niin nerokas juttu ole, että kestävät kovin montaa elokuvaa :) Samaa lajia olisi myös Gremlins, jonka viimenäkemisestä on myös aikaa.

 

[Girardi #5]

Nukuin eilen leffan Act of Valor aikana. En tiedä kertooko se leffasta vai siitä että olin vain väsynyt. Kyseessä hyvin samanlainen räiskintä kuin Seal Team Six: The Raid on Osama Bin Laden ja minä en vain jaksa näitä "god bless america" ja rinta rottingilla tappamaan "pahiksia". Oltiin mukaan saatu myös first person shooter -kuvaa ja hienoja vempaimia, mutta so fucking what!

 

[Girardi #5]

Nyt tarttui filmtownista mukaan Chernobyl Diaries (Oren Peli) ja Prometheus (Ridley Scott) joten jännätään ensin Ässät vs KalPa tulos ja sitten leffojen pariin!

 

[JZZ]

Pari leffaa tuli viikonlopun aikana katsottua:

Koskemattomat oli aivan loistava feelgood-leffa, hienosti tehty komedia jossa draamaa oli sopivasti mukana, ilman että leffa missään vaiheessa meni turhanpäiväiseksi melodraamaksi. Loistava ohjaus, huippunäyttelijät ja pätevä tarinankerronta, kokonaisuutena erittäin hyvä.

Toisena leffana sitten oli Shadow Dancer, joka taas muuten kiinnostavasta alkuasetelmastaan huolimatta ei pysynyt kasassa lainkaan. Clive Owen oli totuttu yhden ilmeen puupökkelö eikä muistakaan näyttelijäsuorituksista oikein saanut mitään otetta, kaikki jäi kovin etäiseksi. Leffan tarinankuljetus ei oikein toiminut, kovasti yritettiin rakentaa suurta painetta ylle mutta oikein mitään siitä ei käteen jäänyt ja sitten leffa jo loppuikin. Lopetus on muuten yksi yllättävimpiä hetkeen, tosin en nyt tiedä että onko tuo ihan positiivinen määre tässä tapauksessa.

edit: Argokin tuli katsottua. Ei tuosta nyt oikein omassa päässäni vuoden parasta leffaa saa aikaiseksi, mutta hyvä Hollywood-tuotos kuitenkin kyseessä. Jännityksen rakentaminen ja painostava tunne läpi koko leffan on aivan mielettömän hyvin tehty, harvoin on kämmenet noin hikoillut leffan aikana.

 

[Lexaa]

Tuli käytyä ajanvihteeksi katsomassa kaksi 3D elokuvaa Oz ja Jack The Giant Slayer. Kummassakin oli erittäin nimekkäitä näyttelijöitä ja Michelle Williams on kyllä näyttävä ilmestys valkokankaalla. Juonellisesti aika tuubaa kumpainenkin, sellaisia kahden tähden rainoja. Mutta katsoo kun ei keksi parempaakaan tekemistä.

Kuitenkin nimekkäät ohjaajat ja näyttelijät niin luulisi että parempaa saisi aikaan.

 

[Seymon]

Kävin katsomassa elokuvan Jahti (Jagten). Varsin mielenkiintoinen tanskalainen elokuva, jossa pääosan veti upealla tavalla Mads Mikkelsen. Elokuva on varsin kiusallisen piinallinen ja pitää hyvin otteessaan. Mikkelsenin suoritusta ei voi olla liikaa kehumatta. Tanskalaiset kyllä tuntuvat tekevän elokuvia melkoisen kiusallisista aiheista ja tekevät ne yleensä hyvin. Niin nytkin.

 

[ms.qvist]

Tulipa katsastettua Kunnia-Oscarilla palkitun Andrzej Wajdan Tuhkaa ja timantteja. Elokuva sijoittuu toisenmaailman sodan jälkitunnelmiin Puolassa, hetkeen jolloin Saksa antautui ja elokuvassa kuvataan vastarintaliikkeen ja kommunistipuolueen välienselvittelyä joten aihepiiriltään elokuva on hyvin mielenkiintoinen ja hyvin intiimi kuvaus toi tiettyä läheisyyttä elokuvaan ja niinpä tunnelmaan oli helppoa päästä mutta toisaalta elokuvan ratkaisut olivat minusta hiukan liian yksiselitteisiä ja yksinkertaisia.

Mietin sitä katsoessani ja senkin jälkeen, että tapahtuisiko todellisuudessa niin, että yllätysihastumisen/-rakastumisen jälkeen kovia kokenut vastarintataistelija ryhtyisi pohtimaan elämänsä tarkoitusta ja sitä onko miellekästä tappaa kommunistipuolueen edustaja vai painaisiko hän tällaiset tunteen villaisella ja vakaasti käivisi tehtävänsä kimppuun? Elokuvassa haluttiin varmasti tuoda esille tiivis tunnelma, joten siksi kaiken oli tapahduttava yhden illan ja yön aikana tapahtumien lähdettyä vyörymään epäonnisen attentaatin jälkeen eteenpäin mutta antaisiko todellisessa elämässä kovia kokenut taistelija ihastumisen sokaista silmänsä edes hetkeksi? Toisaalta kenties pitkänkin aikaa kestänyt tunteiden salaaminen ja tukahduttaminen voi saada tällaisen toiminnan aikaan, että oman elämän arvostus nousee uudelle tasolle ja tämä voi ryöpsähtää ilmi hyvinkin lyhyessä ajassa. Lopulta tehtävä kuitenkin tavalla tai toisella toteutettiin mutta koituiko viivyttely ja kyseenalaistaminen sitten kohtaloksi? Oliko kaikki tämän vaivan arvoista?

Kokonaisuutena elokuva kuitenkin antoi positiivisen säväyksen ja tunnelmankuvaus oli hyvää ja Wajda sai minusta aiheesta kaikkiaan irti varsin paljon - vaikka yllä hiukan kritisoinkin osaa lähestymistavasta. Mutta eihän tämä kuitenkaan kenenkään toimintaelokuvien ystävän filmi ole vaan ennemminkin on oltava kiinnostunut pohdiskelevasta ja kuvaavasta draamasta jotta Tuhkaa ja timantteja antaisi katsojalle parhaan katselunautinnon. Harvoja puolalaisia elokuvia jonka olen nähnyt ja ihan positiivinen säväys tästä tuli kuten yllä kirjoitin.

vlad.

 

[Girardi #5]

Katsoin I Spit on Your Grave (K-18) -kauhupätkän joka oli kyllä aika nasty. Alkuperäinen versio on vuodelta -78 ja tämä uudempi vuodelta 2010. Sanotaan nyt vain että päänaikkonen Sarah Butler on sekä ottavana että antavana osapuolena ja minun vaimo ei voinut katsoa kaikkia kohtauksia.