Jatkoajan leffakerho

[ms.qvist]

Mathieu Kassovitzin La Haine (Hate) on kuvaus siirtolaislähiöiden nuorten miesten päivän mittaisesta ajalehtimisesta mellakoiden runtelemassa lähiössä ja matkasta Pariisin ytimeen - matkan, jonka seuraamukset olivat kohtalokkaat monellakin tapaa.

Kolmikko - juutalainen Vinz, arabialainen Saïd ja musta Hubert muodostavat kolmikon, jonka elämä koostuu "sielukkaasta" ajalehtimisesta päivästä toiseen. Elämästä jonka kiinnekohtana ovat kaverit, päihteet ja paskalakeille vittuilu! Yksi päivä mellakoiden jälkeen muuttaa kuitenkin brutaalilla tapaa monen ihmisen elämää. Kaiken luuseriuden päätteeksi koittaa monen kannalta se brutaalein ratkaisu - toisen elämä on toisen kuolema, vai onko se kaikkien kuolema...

Leffan kerronta on paikoin hyvinkin hidasta ja jopa runollista mutta vastaavasti hetkittäin Kassovitz runnoo elokuvan eteenpäin melkomoisella vauhdilla ja viimeisiin minuutteihin ladataan todella paljon ihmiskohtaloita muuttavia tapahtumia. Kiitosta antaisin myös elokuvan mustavalkoisuudelle, se tuo kerrontaan uutta tyyliä ja tiettyä uskottavuutta - tavoitellaan jopa dokumentaarista otetta.

Ehkäpä itse olisin rytmittänyt hiukan tiiviimmäksi kokonaisuudeksi mutta oli se näinkin ihan hyvä ja tämä rytmitys vastaavasti nosti elokuvan toisella tapaa uudelle tasolle - kuten viittasin, se oli paikoin jopa runollinen ja tällainen kerronta tuo loppuun hiukan eeppisyyttä. Ja loppu on tavallaan tyly, tyly juuri sillä tavalla millainen se voi jengiläiselle - jengiläisille - olla. Ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva.

vlad.

 

[ms.qvist]

Hayao Miyazakin Prinsessa Mononoke nousee listallani varsin korkealle kun puhutaan japanilaisista animaatioista, no itseasiassa nousee varsin korkealle vaikka tarkastellaan animaatioita yleisestikin. Sen edelle japanilaisista animaatioista menevät kuitenkin Tulikärpästen hauta, Tuulen laakson Nausicaä sekä the Ghost in the shell. Mononoke sijoittuu sitten tasapäisesti seuraavalle sijalle Porco Rosson kanssa.

Kokonaisuudessaan Prinsessa Mononoke oli tasainen ja laadukas tarina, loppua kohden muuttui jopa eeppiseksi kamppailuksi joissa jumalilla oli olennainen osa ja tavallaan lopulta ihmisen pienuus ja tietämättömyys paljastui karullakin tapaa. Teoksessa on myös havaittavissa pienoista kritiikkiä tolkutonta ahneutta ja luonnon tuhoamista kohtaan ja ihminen asetetaan (tekijöiden mielestä ja osin myös minun) omaan asemaansa ja hänen erityislaatuisuutensa lopulta todetaan olemattomaksi - tai näin minä tarinan osin ymmärsin. Ihminen on itse pahin vihollisensa.

Paikoin tarinassa oli havaittavissa pientä sekavuutta ja irrallisuutta mutta loppujen lopuksi tämä oli varsin vähäinen miinus minun mielestä muuten hienossa tarinassa. - Seuraavaksi Miyazakin elokuvista sitten Henkien kätkemän pariin, ja nyt suomitekstein varustettu versio, joten sen katsottuani voin luoda puolueettomamman analyysin elokuvasta ja keskittyä elokuvaan täysillä.

vlad.

 

[Isle of Man]

Unohtunut hehkuttaa tosiaan tuota parhaan dokumentin Oscarin voittanutta Searching for Sugar Mania. Upea kokemus.

Tarina itsessään on jo aivan jumalattoman mielenkiintoinen, mutta se yhdistettynä taiten rakennettuun kokonaisuuteen ja lopulta Rodriguezin ylisympaattiseen hahmoon jätti todella vaikuttuneen olon dokkarin jälkeen. Musiikit täyttä rautaa läpi dokumentin ja credittien aikana pyörineen biisin kuunteli koko katsomo kiltisti loppuun ja kaikki poistuivat salista vasta kun viimeisinkin tekstinpätkä katosi kankaalta. En ole moista ennen kokenut.

 

[Girardi #5]

Eilen tarttui Filmtownin uutuuksista mukaan Take This Waltz ja Looper. Molemmat olivat hyviä leffoja omissa genreissä.

Take This Waltz oli vähän erilainen romanttinen draama kuin yleensä on totuttu näkemään, ei niin itsestään selvä tarina. Tämä on ehkä Michelle Williamsin paras leffa. Arvosana 8.

Looper sitten ruokki Sci-Fin nälkää ja leffan tapahtumat sijoittui vuosiin 2044-2074. Looper kertoo aikamatkustamisesta ja pääosissa mainiot Joseph Gordon-Levitt ja herra Willis. Tässäkin leffassa oli yllättäviä käänteitä joten voin suositella katsomaan. Arvosana 8.

 

[Tinke-80]

Tuli juuri katsottua Robot and Frank niminen erittäin lämminhenkinen mutta samalla myös kauniin surullinen tarina entisen jalokivivarkaan ja hänelle annetun hoitajarobotin ystävyydestä. Pitkästä aikaa tuli vastaan elokuva joka kosketti ja herätti joitain tunteita. Frank Langella teki aivan uskomattohan hienon näyttelijäsuorituksen muistihäiriöisenä vanhuksena. Draaman ystävät, kannattaa katsoa tämä huikea elokuva. 9/10.

Robot & Frank (2012) - IMDb

-Tinke

 

[Girardi #5]

Katselin leffan nimeltä Turvatalo (Safe House) ja vaikka pääosissa oli mm. Denzel Washington, Ryan Reynolds ja Robert Patrick niin ihme shittiä koko tuotos. Ei enää oikein uppoo nämä leffat joissa aletaan heti tykittää 110% lasissa ja juoni laahaa pahasti perässä. Nooh, heitin kuitenkin arvosanan 6 IMDb-sivustolle.

 

[Ikävänkantaja]

Käväisin viikonloppuna katsomassa kauan odotetun ja ennakkoon hehkutetun Wachowskin velj... sisarusten Pilvikartasto (Cloud Atlas) -romaanifilmatisoinnin. Kyseessä on kolmetuntinen episodielokuva, jossa käsitellään kirjaimellisesti elämää suurempia kokonaisuuksia ja liikutaan - enemmän tai vähemmän sujuvasti - kuudella eri aikatasolla.

Cloud Atlas on ehdottomasti hieno teos visuaalisesti sekä perusajatukseltaan. On kuitenkin tunnustettava, että jonkinmoinen pettymys oli ensimmäinen tunne, kun salista poistui; elokuva yritti ehkä hieman liian kunnianhimoisesti, mutta kuitenkin jatkuvasti ja raskassoutuisesti selitellen, olla samaan aikaan kaikkea, minkä vuoksi se ei ollut loppujen lopuksi kunnolla mitään. Elokuvan tyylilaji vaihteli yhtä lailla draamasta trillerin ja komedian kautta scifiin, mistä esimerkkinä toimikoon Wachowskien luottonäyttelijä Hugo Weawing. Matrix-elokuvien agentti Smith esiintyi tässä pätkässä vuoroin despoottisena viktoriaanisen ajan perheenisänä, vuoroin 2100-luvun korealaisena teknokraatti-inkvisiittorina sekä vuoroin, ylivoimaisesti korneimpana kaikista, brittiläisen vanhainkodin sadistisena, hameasuisena hoitajattarena (sic!).

Toinen asia, joka häiritsi itseäni, oli elokuvan tauoton visuaalinen ylitsepursuavuus ja ilotulitemaisuus; siinä missä Darren Aronofskyn ilmiömäinen The Fountain -mestariteos, johon Cloud Atlas mielestäni osin vertautuu teemoiltaan, kertoi pelkistetysti ja oleelliseen keskittyen käsittämättömän upean, kauniin ja pysäyttävän tarinan elämää suuremmasta teemasta, Pilvikartasto rönsyilee tuskastuttavan paljon ja jatkuvalla syötöllä maisemasta ja maailmasta toiseen eikä saa kunnolla kiinni omasta ideastaan. Ehkä se on tarkoituskin.

***

 

[ms.qvist]

Takeshi Kitanon Zatoichi - Sokea samurai ei yltänyt parhaimpien Kitano-elokuvien tasolle kuten ei myöskään parhaimpien samurai-elokuvien tasolle mutta tästä huolimatta kyseessä oli viihdyttävä ja katsottava elokuva ja omanlaisensa näkemys 1800-luvun japanilaisesta yhteiskunnasta ja siitä mikä ihmisten asema saattoi heikoimmillaan olla heidän ollessa terrorisoivien rosvojen alamaisina vaikka nimellisiäkään oikeuksia.

Toisaalta Zatoichi osoittaa sen, että Kitano on hyvin monipuolinen ohjaaja ja mediapersoona ja hän kykenee irrottautumaan - lännessä tutuksi käyneestä - roolistaan rikollisena hahmona elokuvissaan. Zatoichissakin hän liikkui laillisuuden rajamailla sen aikaisen yhteiskuntanormin mukaan tarkasteltuna mutta kaikkiaan hän toimi - länsimaisittain tarkasteltuna - oikeudenmukaisesti ja asettuen sortajia vastaan ollen pienten ja nimellisesti heikkojen puolella.

Elokuvassa Zatoichin ja muiden elämää kerittiin hitaasti auki ja heistä paljastui puolia jotka olivat yllätyksellisiäkin. Tämän ohella Kitano rikkoi roolirajoja sekä malleja elokuvassa ja murskasi yhteiskunnallisia käsityksiä ihmisten asemasta ja oikeudesta toimia. Geisha-sisarukset olivat mielenkiintoinen kombinaatio ja tässä kohdin kaikella mahdollisella tavalla Kitano rikkoi rajoja - ei yksin siten, että geishat esitettiin väkivaltaisina kostajina vaan myös siten, että he olivat sisaruksia ja samalla mies ja nainen. Kiehtova keksintö!

Eikä Kitano sokeana Zatoichinakaan aivan perinteinen hahmo ollut ja loppuun saakka hahmoonsa piirtyi salaperäisyyttä ja arvoituksellisuutta. Mutta yhtäkaikki, se viimeinen silaus jäi uupuman ja aivan parhaimpien samuraielokuvien tasolle Zatoishi - Sokea samurai ei kuitenkaan yltänyt. Mutta kenelle elokuvaa suosittelisi? Kitano-faneille ainakin kuin myös kaikille japanilaisen elokuvien ystäville, sekä katsojille jotka haluavat tehdä tutkimusmatkoja uusiin "maisemiin".

vlad.

 

[ms.qvist]

En ole kovinkaan montaa Pedro Almodóvarin elokuvaa nähnyt, jostain syystä ovat jääneet väliin, mutta tänään katsoin 2011 valmistuneen Iho jossa elän (La piel que habito) ja on kyllä tunnustettava, että vakuutuin Almodóvarin taidoista ohjaajana ja tarinan eteenpäin viejänä.

Elokuva koostui useammasta hienosta näyttelytyöstä mutta erityisesti esille on nostettava Antonio Banderasin näyttelemä Robert kuin myös Elena Anayan näyttelemä Vera - ja onhan se tunnustettava, että silmä lepäsi Anayassa ja oli miellyttävä katsoa hänen herkkää mutta samalla hyvin määrätietoista näyttelijän työtä.

En nyt tarkoituksellisesti kerro kovinkaan paljon elokuvasta, jotta en tulisi paljastaneeksi siitä liikaa sillä niin kiehtovalla tavalla Almodóvar tarinaa kuljetti eteenpäin ja rakensi siitä kokonaisuuden vakuuttavasti pala palalta. Alkuun kuvittelin tarinan olevan huomattavasti yksinkertaisemman mutta kun kertomusta alettiin takaumien kautta kasaamaan paljastui monisyinen ja kiehtova tarina - suorastaan pakkomielteinen tarina - joka huipentui hienolla tavalla. Kyse oli monella tavalla hyvin traagisesta tarinasta jossa kuvattiin ihmistä ja ihmismieltä monen eri persoonan kautta.

Jonkun mielestä tarina itsessään saattoi olla jopa sairas kaikessa pakkomielteisyydessään, mikä erityisesti kumpusi Robertin persoonasta, mutta minusta tämä tunnepuoli ja pakkomielteisyys halusta saada jotain teki elokuvasta todella kiehtovan ja kiinnostavan. Lopulta moni ihminen "pirstaloitui" tuhoutui - kenties - väärien valintojen seurauksena.

vlad.

 

[madeOFspade]

Tuli tuossa katsottua Les Miserables.

Oletin että iskee kyllästyminen kun ei juurikaan puhuta, mutta ei. Tykkäsin ja osa lauluista jäi vielä soimaan päähänkin mukavasti.

Hugh Jackman osaa laulaa, se oli jo tiedossa. Russell Crowen laulaminen pääsi vähän jopa yllättämään, on se kova äijä.

Anne Hathawaylla oli kyllä kohtalaisen pieni rooli, mutta kai tosta nyt sitten sen Oscarin ansaitsi...

En jaksa juonesta lätistä. Itse pidin tästä elokuvasta joten katso tai ole katsomatta.

8/10.

 

[ufon_kaakao]

Haa!

The Critters - Narskut, kasarikauhuscifikomedia.

Jostain pomppasi mieleen tällainen elokuva lapsuudesta ja oli pakko verestää muistoja. Ja tämähän oli vieläkin hyvä! Mukava yhdistelmä jännitystä ja actionia rennolla kasarihenkisellä huumorilla. 80s rule the world.

Jatko-osiakin on näköjään olemassa, pakkohan ainakin seuraava on vilkasta vaikka hivenen tuntuu, että kuitenkaan nämä narskut eivät niin nerokas juttu ole, että kestävät kovin montaa elokuvaa :) Samaa lajia olisi myös Gremlins, jonka viimenäkemisestä on myös aikaa.

 

[Girardi #5]

Nukuin eilen leffan Act of Valor aikana. En tiedä kertooko se leffasta vai siitä että olin vain väsynyt. Kyseessä hyvin samanlainen räiskintä kuin Seal Team Six: The Raid on Osama Bin Laden ja minä en vain jaksa näitä "god bless america" ja rinta rottingilla tappamaan "pahiksia". Oltiin mukaan saatu myös first person shooter -kuvaa ja hienoja vempaimia, mutta so fucking what!

 

[Girardi #5]

Nyt tarttui filmtownista mukaan Chernobyl Diaries (Oren Peli) ja Prometheus (Ridley Scott) joten jännätään ensin Ässät vs KalPa tulos ja sitten leffojen pariin!

 

[JZZ]

Pari leffaa tuli viikonlopun aikana katsottua:

Koskemattomat oli aivan loistava feelgood-leffa, hienosti tehty komedia jossa draamaa oli sopivasti mukana, ilman että leffa missään vaiheessa meni turhanpäiväiseksi melodraamaksi. Loistava ohjaus, huippunäyttelijät ja pätevä tarinankerronta, kokonaisuutena erittäin hyvä.

Toisena leffana sitten oli Shadow Dancer, joka taas muuten kiinnostavasta alkuasetelmastaan huolimatta ei pysynyt kasassa lainkaan. Clive Owen oli totuttu yhden ilmeen puupökkelö eikä muistakaan näyttelijäsuorituksista oikein saanut mitään otetta, kaikki jäi kovin etäiseksi. Leffan tarinankuljetus ei oikein toiminut, kovasti yritettiin rakentaa suurta painetta ylle mutta oikein mitään siitä ei käteen jäänyt ja sitten leffa jo loppuikin. Lopetus on muuten yksi yllättävimpiä hetkeen, tosin en nyt tiedä että onko tuo ihan positiivinen määre tässä tapauksessa.

edit: Argokin tuli katsottua. Ei tuosta nyt oikein omassa päässäni vuoden parasta leffaa saa aikaiseksi, mutta hyvä Hollywood-tuotos kuitenkin kyseessä. Jännityksen rakentaminen ja painostava tunne läpi koko leffan on aivan mielettömän hyvin tehty, harvoin on kämmenet noin hikoillut leffan aikana.

 

[Lexaa]

Tuli käytyä ajanvihteeksi katsomassa kaksi 3D elokuvaa Oz ja Jack The Giant Slayer. Kummassakin oli erittäin nimekkäitä näyttelijöitä ja Michelle Williams on kyllä näyttävä ilmestys valkokankaalla. Juonellisesti aika tuubaa kumpainenkin, sellaisia kahden tähden rainoja. Mutta katsoo kun ei keksi parempaakaan tekemistä.

Kuitenkin nimekkäät ohjaajat ja näyttelijät niin luulisi että parempaa saisi aikaan.

 

[Seymon]

Kävin katsomassa elokuvan Jahti (Jagten). Varsin mielenkiintoinen tanskalainen elokuva, jossa pääosan veti upealla tavalla Mads Mikkelsen. Elokuva on varsin kiusallisen piinallinen ja pitää hyvin otteessaan. Mikkelsenin suoritusta ei voi olla liikaa kehumatta. Tanskalaiset kyllä tuntuvat tekevän elokuvia melkoisen kiusallisista aiheista ja tekevät ne yleensä hyvin. Niin nytkin.

 

[ms.qvist]

Tulipa katsastettua Kunnia-Oscarilla palkitun Andrzej Wajdan Tuhkaa ja timantteja. Elokuva sijoittuu toisenmaailman sodan jälkitunnelmiin Puolassa, hetkeen jolloin Saksa antautui ja elokuvassa kuvataan vastarintaliikkeen ja kommunistipuolueen välienselvittelyä joten aihepiiriltään elokuva on hyvin mielenkiintoinen ja hyvin intiimi kuvaus toi tiettyä läheisyyttä elokuvaan ja niinpä tunnelmaan oli helppoa päästä mutta toisaalta elokuvan ratkaisut olivat minusta hiukan liian yksiselitteisiä ja yksinkertaisia.

Mietin sitä katsoessani ja senkin jälkeen, että tapahtuisiko todellisuudessa niin, että yllätysihastumisen/-rakastumisen jälkeen kovia kokenut vastarintataistelija ryhtyisi pohtimaan elämänsä tarkoitusta ja sitä onko miellekästä tappaa kommunistipuolueen edustaja vai painaisiko hän tällaiset tunteen villaisella ja vakaasti käivisi tehtävänsä kimppuun? Elokuvassa haluttiin varmasti tuoda esille tiivis tunnelma, joten siksi kaiken oli tapahduttava yhden illan ja yön aikana tapahtumien lähdettyä vyörymään epäonnisen attentaatin jälkeen eteenpäin mutta antaisiko todellisessa elämässä kovia kokenut taistelija ihastumisen sokaista silmänsä edes hetkeksi? Toisaalta kenties pitkänkin aikaa kestänyt tunteiden salaaminen ja tukahduttaminen voi saada tällaisen toiminnan aikaan, että oman elämän arvostus nousee uudelle tasolle ja tämä voi ryöpsähtää ilmi hyvinkin lyhyessä ajassa. Lopulta tehtävä kuitenkin tavalla tai toisella toteutettiin mutta koituiko viivyttely ja kyseenalaistaminen sitten kohtaloksi? Oliko kaikki tämän vaivan arvoista?

Kokonaisuutena elokuva kuitenkin antoi positiivisen säväyksen ja tunnelmankuvaus oli hyvää ja Wajda sai minusta aiheesta kaikkiaan irti varsin paljon - vaikka yllä hiukan kritisoinkin osaa lähestymistavasta. Mutta eihän tämä kuitenkaan kenenkään toimintaelokuvien ystävän filmi ole vaan ennemminkin on oltava kiinnostunut pohdiskelevasta ja kuvaavasta draamasta jotta Tuhkaa ja timantteja antaisi katsojalle parhaan katselunautinnon. Harvoja puolalaisia elokuvia jonka olen nähnyt ja ihan positiivinen säväys tästä tuli kuten yllä kirjoitin.

vlad.

 

[Girardi #5]

Katsoin I Spit on Your Grave (K-18) -kauhupätkän joka oli kyllä aika nasty. Alkuperäinen versio on vuodelta -78 ja tämä uudempi vuodelta 2010. Sanotaan nyt vain että päänaikkonen Sarah Butler on sekä ottavana että antavana osapuolena ja minun vaimo ei voinut katsoa kaikkia kohtauksia.

 

[Girardi #5]

Animal Kingdom tarjosi positiivisen yllärin Australian maalta. Leffa on toteutettu aika tuntemattomilla näyttelijöillä mutta hyvin nämä mm. Sullivan Stapleton, Joel Edgerton ja Ben Mendelsohn veti. Todentuntuinen rikosdraama joka oli ollut myös ehdolla Oscareissa. Arvosana 8.

 

[Girardi #5]

Eikö muut enää kato leffoja vai eikö vaan kiinnosta kirjoittaa niitä enää tänne? Nooh, minä voin vielä yhden mainita: Hobitti - odottamaton matka, eli tylsä alku, pitkäveteinen, liian pitkä (169 min) mutta tarjosi silti hienot loppu mäiskeet. Taru sormusten herrasta hahmoja oli kans kivasti esillä. Ilmeisesti 2 seuraavaa osaa on sitten viihdyttävämpiä.

 

[Vemps]

Eikö muut enää kato leffoja vai eikö vaan kiinnosta kirjoittaa niitä enää tänne? Nooh, minä voin vielä yhden mainita: Hobitti - odottamaton matka, eli tylsä alku, pitkäveteinen, liian pitkä (169 min) mutta tarjosi silti hienot loppu mäiskeet. Taru sormusten herrasta hahmoja oli kans kivasti esillä. Ilmeisesti 2 seuraavaa osaa on sitten viihdyttävämpiä.

Onkos arvon herra Smeagol messissä seuraavissa leffoissa? TSH olen lukenut, mutta nämä muut keskimaahan sijoittuvat kirjat vielä toistaiseksi lukematta..

 

[lake79]

Eikö muut enää kato leffoja vai eikö vaan kiinnosta kirjoittaa niitä enää tänne? Nooh, minä voin vielä yhden mainita: Hobitti - odottamaton matka, eli tylsä alku, pitkäveteinen, liian pitkä (169 min) mutta tarjosi silti hienot loppu mäiskeet. Taru sormusten herrasta hahmoja oli kans kivasti esillä. Ilmeisesti 2 seuraavaa osaa on sitten viihdyttävämpiä.

Itse katsoin elokuvan jo toisen kerran, enkä vieläkään pitänyt liian pitkänä tai tylsänä.

Ei päässyt Sormus-leffojen tasolle toki, mutta erittäin hyvä ja taattua Jacksonia tuo oli. Viihdyin ihan yhtä hyvin eilen kotona, kuin silloin joskus leffassa.

 

[ms.qvist]

Onkos arvon herra Smeagol messissä seuraavissa leffoissa? TSH olen lukenut, mutta nämä muut keskimaahan sijoittuvat kirjat vielä toistaiseksi lukematta..

Smeagol teki esiintymisensä jo tässä ensimmäisessä osassa ja varmuudella on mukana seuraavassakin osassa (jos näyttelijälistaan on luottaminen) mutta kolmannessa osassa Klonkku ei taida olla enää matkassa mukana.

Pidin Klonkun esiintymisestä elokuvassa ja minusta hän oli niitä elokuvan todellisia valopilkkuja ja arvuuttelu Bilbon kanssa oli hienosti toteutettu.

Elokuvasta keskustellaan seuraavassa ketjussa: Peter Jackson ja Tolkienin Hobitti.

Kannattaa tutustua muihinkin Keskimaahan sijoittuviin kirjoihin. Ne avaavat osaltaan huomattavan paljon sitä millainen historia alueella on ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet esim. TSH:n tai Hobitti eli sinne ja takaisin tapahtumiin.

vlad.

 

[ms.qvist]

Hayao Miyazakin kehujakin saanut Laputa - linna taivaalla tuli viimein katsastettua. Kuten lähes kaikissa Miyazakin (Studio Ghiblin) animaatioissa kerronta oli kiehtovaa ja maisemat kaikella tapaa hienoja ja mielikuvituksellisia. Oikein täytyy ihailla sitä kuina hienoja maisemia ja mielikuvituksellista kuvallista kerrontaa Miyazakin teoksiin saadaan aikaan. Erityinen kiitos täytyy antaa piirrosjäljelle, ihmisten ja hahmonen ilmeikkyydelle ja persoonallisuudelle - tällaisia animaatioita on todella ilo katsella ja niiden maisemiin on miellyttävä uppoutua aina säännöllisin väliajoin.

Minunkin listalla Laputa - linna taivaalla nousee parhaimpien Miyazakin filmien joukkoon ja sen sanoma on syvällinen ja monisyinen. Sen voi katsella lapsenomaisena seikkailuna mutta yhtäkaikki se on syvällinen kertomus "ihmismielestä" jossa käydään eri henkilöiden kautta läpi teemat syvällisestä luottamuksesta ja kenties rakkaudesta petollisuuteen ja suunnattomaan ahneuteen. Ihmisten motiivit keriytyvät auki hallitusti ja teemaan kuuluu tietty yllätyksellisyyskin. Aina kaikki ei ole sitä miltä se ensisilmäyksellä näyttää ja tämä syvällisyys on minusta kiehtovaa ja monintavoin poikkeavaa animaatioiden maailmassa.

Laputaa voin ehdottomasti suositella kaikille animaatioiden ystäville ja miksei myös muillekin. Kannattaa uppoutua avoimin mielin Miyazakin luomiin maailmoihin niin Laputassa kuin monessa muussakin elokuvassa, antaa mahdollisuus näyttää, että animaatiot ovat muutakin kuin huoletonta seikkailua ja kenties jopa yksiulotteisia ja lapsenomaisia hahmoja. Toki lapsenomaisuus liittyy moneen Miyazakinkin hahmoon mutta tällöin se on perusteltua ja se kuuluu ihmisen kehityskaareen - harva lapsi on aikuinen vaikka niin kenties kuvittelisikin. Ihmisen kehityskaari on mikä on se tämä ulottuu monin paikoin Miyazakinkin teoksiin hienolla tapaa.

vlad.

 

[rasmus]

Eilen tuli katsastettua Mads Mikkelsenin tähdittämä tanskalainen Jahti-elokuva.
Oli ehkä paras elokuva vuosikymmeneen jonka olen nähnyt. Erittäin koskettava ja herkkä, saa miehen kyyneliin.
Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa tämä mestariteos!