Jatkoajan leffakerho

[Palstalegenda]

Ylen sivulla on mainio kolumni elokuva-arvosteluista. Kirjoituksessa esitetty kritiikki elokuva-arvostelijoita kohtaan on hyvä esille nosto. Sanomattakin lienee selvää, että en vihjaa mitään tässä ketjussa sanottua ja arvoteltua, kun tämä on vain keskustelupalsta.

 

[Musta Nuoli]

Ylen sivulla on mainio kolumni elokuva-arvosteluista. Kirjoituksessa esitetty kritiikki elokuva-arvostelijoita kohtaan on hyvä esille nosto. Sanomattakin lienee selvää, että en vihjaa mitään tässä ketjussa sanottua ja arvoteltua, kun tämä on vain keskustelupalsta.

Tuossa on se hyvä pointti, että jos kirjoittaa enemmän tai vähemmän ammattimaisesti jostain, niin olisi hyvä perehtyä aiheeseen ja tietää vähän, mistä kirjoittaa. Valitettavasti Saara Cantell ei oikein taida tietää, mistä hän kirjoittaa kun hän kirjoittaa elokuvakritiikkien tekemisestä. Eli aika metsään Cantell menee.

Tälle kriitikolle oli itsestään selvää, että hän kotimaisista elokuvista kirjoittaessaan tutustui ensin käsikirjoitukseen voidakseen erotella, millä tavoin ohjaaja oli lähtenyt sitä tulkitsemaan.

Onnistuu varmaan jonkun lähipiirin indie-leffan kohdalla, jossa kriitikko tuntee elokuvantekijät henkilökohtaisesti, mutta sopii yrittää saada käsiinsä minkä tahansa ns. valtavirtaelokuvan (tai edes ns. taide-elokuvan) kässäriä ennen elokuvan ensi-iltaa. Ei taatusti onnistu. Hyvä jos elokuvasta saa juuri mitään ennakkotietoa paitsi levittäjän PR-lappusen. Ja pressinäytöksen jälkeen on aikaa päivä tai pari toimittaa valmis teksti eteenpäin ennen kuin lehti/media julkaisee jutun ja elokuva on ensi-illassa.

Eikä elokuvakriitikon tehtävä ole olla kirjallisuus- tai käsikirjoituskriitikko vaan elokuvakriitikko. Perkelettäkö sillä on väliä, minkälainen käsikirjoitus on ollut, vain lopputulos ja kokonaisuus merkitsee. Varsinkin kun monen elokuvan kohdalla käsikirjoitus on kapteeni Jack Sparrowia ja kumppaneita lainatakseni "more like a guideline", eli lähtökohta, joka elää ja muuttuu tekoprosessin aikana.

Vain fantasiamaailmassa elävät voivat kuvitella, että jonkun kotimaisen pientuotannon analyysiin, ennakkoperehtymiseen ja kritiikin kirjoittamiseen käytetään loppumattomasti aikaa. Jos haluaa tehdä tarkemman diskurssianalyysin jostain teoksesta, niin sitten vain tervemenoa humanististen tieteiden laitokselle tekemään esseetä, seminaarityötä tai gradua aiheesta.

Siksi minua loukkaavat mitä tahansa elokuvakritiikkiä lukiessa nuivaa arviota enemmän sellaiset lauseet kuin ”En ole lukenut kirjaa, johon elokuva perustuu, mutta…” tai ”Mistäköhän johtuu ettei tämä komedia naurata?” Miksi et ole lukenut? Eikö ammatissasi edellytetä mitään pohjatyötä?

Taitaa tulla Cantellille yllätyksenä, mutta elokuvakriitikko on edelleen elokuvakriitikko, ei kirjallisuuskriitikko. Lisäksi elokuva on erillinen taidelaji kirjallisuuteen verrattuna. Ei elokuvakriitikon ensisijainen tehtävä ole lukea vaikkapa kirjaa, johon elokuva perustuu. Alkuperäisteoksen/tarinan tunteminen voi usein tuoda lisäarvoa kritiikkiin, mutta yhtä usein se voi olla myös haitaksi, koska mielikuvat kirjasta ovat jo niin vahvoja, että ne häiritsevät elokuvan arvottamista sellaisenaan.

Ei sitä tarvitse lukea Mario Puzon tuotantoa voidakseen arvioida Kummisedän. Ei tarvitse lukea Stephen Kingin Hohto-kirjaa voidakseen ylistää Stanley Kubrickin elokuvaa aiheesta. Ei tarvitse lukea 50 vuotta Kostajat-sarjakuvaa taannehtivasti voidakseen katsella supersankariviihdettä. Eikä tarvitse lukea Onneli ja Anneli -lastenkirjoja 1960-luvulta voidakseen ymmärtää Saara Cantellin tulevaa lastenelokuvaa, joka pohjautuu tähän kirjasarjaan.

Yleensä ei tietysti ole mitään haittaa siitä, että alkuperäislähteet ovat ennestään tuttuja, mutta iso osa maailman elokuvakäsikirjoituksista perustuu johonkin olemassa olevaan tekstiin, ja on mahdoton vaatimus edellyttää, että elokuvaa arvioiva kriitikko olisi ne kaikki lukenut tai niihin perehtynyt.

Cantellia tuntuu myös risovan se, että kriitikko (tai katsoja yleensä) ihan itse löytää elokuvasta jonkun teeman, joka ei olekaan juuri se sama, jota elokuvantekijä itse on painottanut. Mutta taiteen ominaisuushan nimen omaan on se, että katsoja tekee omat tulkintansa ja luo omat mielikuvansa. Katsojalla - myös kriitikolla - on täysi vapaus katsoa elokuvaa sellaisesta näkökulmasta, jota elokuvan tekijä ei tullut ajatelleeksikaan.

En tarkoita, etteikö elokuvakritiikkejä tulisi tehdä huolella, asiantuntevasti ja aiheeseen perehtyen. Missään nimessä niitä ei tulisikaan tehdä vasemmalla kädellä huitaisten tyyliin Seiskan ja iltapäivälehtien räpellykset, mutta olisi hurskastelua kuvitella, että suurin osa elokuvista mitään syväanalyysia edes edellyttäisi. Eivät Saara Cantellinkaan teokset mitään elämää suurempaa taidetta ole tähän asti olleet, vaikka ihan ansiokkaita komedioita, draamoja ja lastenleffoja ovatkin. Unna ja Nuuk oli "ihan kiva" lastenleffa, mutta ei sen enempää.

Jos jostain pitäisi päästä eroon, niin ensimmäisenä voisi harkita suppean tähtiluokituksen pois jättämistä. Erilaisten elokuvien pelkistäminen 1-5 tähteen on monesti täysin absurdia. Eivätkä ne sinänsä edes kerro mitään mistään. Jotkut Chuck Norrisin elokuvat ovat teoriassa aina 1-2 tähden teoksia teknisen toteutuksen, juonen ja erityisesti näyttelyn osalta, mutta käytännössä ne ovat kepeän viihdyttäviä ja niitä tulee katsottua ilomielin uudestaan. Vastaavasti joku viiden tähden ja kolmen tunnin bulgarialainen mv-mykkäelokuva voi olla elokuvataiteellisesti erittäin merkittävä, ansiokas ja monitahoinen, mutta ei sitä silti jaksa katsoa kuin kerran jos sitäkään.

 

[Musta Nuoli]

Tähän haluan tarttua, siis leffa oli kyllä todella huono. Oli tehty puhtaasti ykkösen yllättävän menestyksen jälkeen rahastusmielessä ja puutteita oli paljon. Potentiaalia oli paljon parempaan.

Näin juuri. Taken 2 alitti edeltäjänsä joka sektorilla. Persoonattomampi ohjaaja ja huonommat toimintakohtausten leikkaukset, oudon veretön elokuva verrattuna ykkösen virkistävään rymistelyyn ja tylyihin kohtauksiin, ontuvampi dialogi sekä lässähtäneempi tunnelma. Lähtökohta elokuvalle eli koston kierre sekä se, että joka teolla on seurauksensa oli ihan hyvä, mutta äkkiä sekin saatiin vesitettyä perinteiseksi juoksenteluksi. Liam Neeson oli toki hyvä pääroolissaan, mutta ei yksi pääsky kesää tee.

Taken oli ensiluokkainen eurotoimintaelokuva, Taken 2 oli kutakuinkin samalla viivalla kaljupäisen John Travoltan tähdittämän eurotoimintakalkkuna From Paris With Loven kanssa. Jälkimmäisessä oli tosin tahatonta myötähäpeähuumoria niin paljon enemmän, että se jäi paremmin mieleen.

 

[Jupe]

Jos jostain pitäisi päästä eroon, niin ensimmäisenä voisi harkita suppean tähtiluokituksen pois jättämistä. Erilaisten elokuvien pelkistäminen 1-5 tähteen on monesti täysin absurdia. Eivätkä ne sinänsä edes kerro mitään mistään. Jotkut Chuck Norrisin elokuvat ovat teoriassa aina 1-2 tähden teoksia teknisen toteutuksen, juonen ja erityisesti näyttelyn osalta, mutta käytännössä ne ovat kepeän viihdyttäviä ja niitä tulee katsottua ilomielin uudestaan. Vastaavasti joku viiden tähden ja kolmen tunnin bulgarialainen mv-mykkäelokuva voi olla elokuvataiteellisesti erittäin merkittävä, ansiokas ja monitahoinen, mutta ei sitä silti jaksa katsoa kuin kerran jos sitäkään.

Ja elokuvaahan tehdään aina jollekin kohderymälle ja oikea ihminen arvioimaan sitä on siihen kohderyhmään profiloituva elokuvissakävijä. Juuri niin kuin mainitsit Chuck Norrisin leffoista samoin hyvä esimerkki nykypäivästä on Expendables elokuvat, ne ovat juuri tehty meille jotka teininä mehustelivat Norrisin pätkillä. Niissä Sly tekee old school actionia parhaansa mukaan ja onnistuu siinä ihan ok jos tälläinen 80-luvulla elänyt haluaa fiilistellä vanhoilla starboilla, aivot narikkaan ja popparit suuhun.

Kun taas jokin Iron Man tyylinen sarjakuva-action on niin täynnä adhd vauhdilla ladattua cgi-höttöä että itse en ainakaan pysty nauttimaan elokuvasta ollenkaan vaikka jokin Marvel-sarjakuva kovasti paperiversiona olisi joskus kiinnostanutkin. Nämä ovat selkeästi tehty nykynuorisolle jota tietääkseni ei ole yhdenkään isomman lehden viihdepalstoilla elokuvia arvostelemassa.

Vielä yksi pointti, viimeisin Die Hard meni metsään juuri yllä mainituilla asioilla. Die Hard on kasaritoimintaleffojen fanien yksi ikoneista, jolloin voisi odottaa että John McClane olisi jotenkin uskolllinen old school toiminnalleen mutta uusin elokuva päättyy todelliseen antikliimaksiin missä on kaikki oksettavimmat cgi-kliseet. Vanhojen Die Hardien ystävien totaalihuijaus, pari slogania leffassa, tekijät ajatellu että se on siinä vanhojen fanien osalta muuten köyhää kerrontaa ja cgi:tä, kenelle? Niille uusille John McClane faneilleko? Ketä tässä yritetää huijata?
Jos joku luulee että tälläinen suosikkielokuva kasarivuosilta voisi muuttua ja toimia päähenkilöineen nyt on kaunis visio mutta pirun vaikea toteuttaa. Bruce Willisin elokuvien ystävien kannalta katseet pitää suunnata joko Expendablesiin jos kaipaa old schoolia ja onhan noita uusia laadukkaitakin toimintapätkiä kuten Looper.

_

 

[Musta Nuoli]

Vielä yksi pointti, viimeisin Die Hard meni metsään juuri yllä mainituilla asioilla. Die Hard on kasaritoimintaleffojen fanien yksi ikoneista, jolloin voisi odottaa että John McClane olisi jotenkin uskolllinen old school toiminnalleen mutta uusin elokuva päättyy todelliseen antikliimaksiin missä on kaikki oksettavimmat cgi-kliseet. Vanhojen Die Hardien ystävien totaalihuijaus, pari slogania leffassa, tekijät ajatellu että se on siinä vanhojen fanien osalta muuten köyhää kerrontaa ja cgi:tä, kenelle? Niille uusille John McClane faneilleko? Ketä tässä yritetää huijata?

Die Hard -sarja on mennyt tasaisesti alamäkeä joka osallaan. Ensimmäinen on klassikkoelokuva, Harlinin kakkososa hyvin toimiva ja viihdyttävä toimintapätkä, kolmonen alkaa mainiosti mutta on ylipitkä ja lässähtää lopussa. Nelosella sen sijaan ei ole enää oikein mitään tekemistä alkuperäisten Die Hardien kanssa, ja vitosen annin jo tiivistitkin.

John McClanen hahmosta on tehty ensinnäkin aivan liian sisäsiisti, ja toiseksi aivan liian ylivoimainen. Alkuperäisen Die Hardin McClane oli sänkinen, tupakoiva, rivosuinen, selvästi alkoholin kanssa painiskeleva ja vähän rapakuntoinen peruskyttä, jolla vain oli tavallista enemmän kanttia ja sisua kuin peruspulliaisella. Nykyisten Die Hardien McClane on hyväkuntoinen, siloiteltu superhahmo, joka ei enää polta, kiroile eikä juo - ja joka tarvittaessa kepittää paljain käsin vaikkapa hävittäjälentokoneen kuten Die Hard nelosessa.

Minulle alkuperäisen Die Hardin yksi kohokohta on siinä, kun McClane juoksee paljain jaloin lasimurskassa, nyppii lasia jalkapohjistaan ja itkee tuskasta. McClane myös selvästikin pelkäsi elokuvan aikana, kuten kuka tahansa normaali ihminen pelkäisi jos olisi keskellä ääriväkivaltaista tilannetta vaikka kuinka olisi poliisikoulutus alla. McClane oli hahmona ennen kaikkea inhimillinen, ja tämän takia Die Hard on 80-luvun toimintaelokuvaksi niin poikkeuksellisen hyvä ja McClane niin samaistuttava hahmo.

Ero uusiin Die Hardeihin on valtaisa, eikä nykyinen yli-ihmis-McClane jaksa kiinnostaa oikein millään lailla. Ei paheita, ei inhimillisiä heikkouksia, vain väsyneitä sloganeita (joita niitäkin on sensuroitu, jotta ikäraja saadaan koko perheelle sopivaksi) ja geneeristä toimintarymyämistä täysin poissa McClanen alkuperäisestä ympäristöstä.

 

[ms.qvist]

Ylen sivulla on mainio kolumni elokuva-arvosteluista. Kirjoituksessa esitetty kritiikki elokuva-arvostelijoita kohtaan on hyvä esille nosto. Sanomattakin lienee selvää, että en vihjaa mitään tässä ketjussa sanottua ja arvoteltua, kun tämä on vain keskustelupalsta.

Musta Nuoli ansiokkaasti toikin esille elokuvakritiikkiin liittyviä teemoja ja toi esille sen ettei elokuvakriitikolta voida vaatia sitä mitä Cantell kolumnissaan esittää.

Suomessa tuskin on kovinkaan montaa elokuvakriitikkoa tai elokuvien tuntijaa joiden tietotaito ja osaaminen on sillä yli-inhimillisellä tasolla jolla se Cantellin mielestä tulisi olla, nimistä tulee mieleen Turun Sanomiin kirjoittanut Tapani Maskula, joka hänkään tuskin pystyy perehtymään Cantellin vaatimukset täyttäen kaikkiin katsomiinsa elokuviin, joita hän katsoo vuodessa sellaiset 500-1000. Toki elokuvatuntijoiden ehdoton ykkönen Suomessa on Peter von Bagh, mutta hänkään ei ole vuosikymmeniin (?) kirjoittanut varsinaisia elokuva-arvosteluja mikäli oikein muistan vaan hän on ennemminkin keskittynyt kirjoittamaan elokuvista ja elokuvataiteesta sinänsä.

Voidaanko sitten maakuntalehtien kriitikoilta vaatia edes asiantuntemusta ja osaamista? Minusta ei todellakaan voida vaatia laaja-alaista elokuvien ja elokuvataiteen tuntemista, koska suurin osa kriitikoista tekee tätä työtä "sivutoimisena" ja harrastukseen. Mutta joillain saattaa olla hyvinkin valtava tietomäärä takanaan jostain spesifistisestä alueesta ja tämän genren elokuvista kriitikko kykenee luomaan todella perusteellisia ja oivaltavia arvosteluja - Lappeenrannassakin vaikutti aikoinaan, reilut vuosikymmen sitten, tällainen osa-aikainen arvostelija ja alan harrastaja. Muutamissa genreissä hänen osaamisensa oli todella hienoa ja arvostelut oivaltavia mutta voidaanko olettaa, että harrastaja - jonka into kenties keskittyy muutamaan genreen - kykenee laatimaan syväluotaavia analyysejä jostain kotimaisesta taide-elokuvasta? Ei voida, ja kenties hänen ei edes tulisi laatiaarvostelua elokuvasta joihin ei tunne viehtymystä, mutta palkkansa eteen ihminen joutuu tekemään valintoja ja toisaalta palkan maksajakin voi esittää vaatimuksia ja vaaditaan tai halutaan arvostelu elokuvasta vaikka se arvostelijaa ei pätkänkään vertaa kiinnostaisi.

Ja vaikka et viitannutkaan palstan elokuva-arvostelijoihin - kuten vaikkapa minuun -niin tottahan on kuitenkin mainittava se, että en minä tälle palstalle mitään todella syväluotaavia arvioita katsomistani elokuvista kirjoittele vaan muutamalla sanalla mieleeni nousseita ajatuksia ja havaintoja. Toisaalta kuinka moni jaksaisikaan lukea arvioitani, jos kirjoittaisin vähintäänkin sellaisen A4-liuskan verran tekstiä jokaisesta katsomastani elokuvasta ja rivinvälillä 1? Minulle riittää harrastajana se, että muutamalla sanalla kirjoitan ajatuksiani ja kenties saan jonkun ihmisen katsomaan elokuvan, jota hän ei kenties muutoin katsoisi laisinkaan. Tuskin täällä kovinkaan montaa japanilaisen elokuvan ystävää on mutta kenties jokunen arvioni katsomistani japanilaisista elokuvista saa jonkun myös katsomaan tällaisen elokuvan ja luomaan oman mielikuvan siitä.

vlad.

 

[Palstalegenda]

Nimimerkeille Black licked ja vlad tässä nyt kommentoin.

Ainakin minut ymmärrettiin nyt totaalisen väärin. Minun mielestäni ei ole mitään yhtä oikeaa tapaa arvostella elokuvia ja tosiaan, riippuu siitä, että millä foorumilla arvotelu esitetään, että mitä siltä odottaa.

Tuo Saara Cantellin esittämä tapa on mielestäni ääriesimerkki, jollaisia toivoisin edes joskus näkeväni. Tai edes lähellä tuota, jos ei nyt ihan niitä käsikirjoituksia saada luettaviksi. Enkä itse asiassa näe käsikirjoituksen lukemista missään määrin olennaisena mutta silti sitäkin apuna käyttäen tehty elokuva-arvostelu voisi olla mielenkiintoista lukea.

Elokuva on tietenkin aina täysin oma teoksensa mutta silti kirja voi olla yksi apuväline elokuvaa arvioitaessa. Kun verrataan johonkin konkreettiseen taide-esitykseen, samaa aihetta käsittelevään kirjaan, saadaan sanottua paremmin siitä teoksesta mitä ollaan arvostelemassa. Minusta se ei mikään aivan välttämättömän pakollinen asia mutta ihan mielenkiintoista moinen arvio olisi nähdä ja se toisi lisäarvoa jos elokuva perustuu kirjaan. Se tuo arvosteluun lisää syvyyttä.

Vladin puolustuspuhe palstan elokuva-arvostelijoihin viitaten oli mielestäni turha, koska nimenomaan sanoin, ja jonka vladkin myönsi, että en viittaa lainkaan siihen, että täällä pitäisi tuollaisia arvosteluja olla.

 

[ms.qvist]

Nimimerkeille Black licked ja vlad tässä nyt kommentoin.

Ainakin minut ymmärrettiin nyt totaalisen väärin. Minun mielestäni ei ole mitään yhtä oikeaa tapaa arvostella elokuvia ja tosiaan, riippuu siitä, että millä foorumilla arvotelu esitetään, että mitä siltä odottaa.

...

Vladin puolustuspuhe palstan elokuva-arvostelijoihin viitaten oli mielestäni turha, koska nimenomaan sanoin, ja jonka vladkin myönsi, että en viittaa lainkaan siihen, että täällä pitäisi tuollaisia arvosteluja olla.

Täsmennetään omalta osaltani ettei tarkoitukseni ollut viestilläni kritisoida sinua millään muotoa vaan ennemminkin arvostella Cantellin näkemystä elokuvakriitikoihin. Toki on Cantellillankin pointtinsa mutta osoittaessaan kritiikkinsä kriitikkoja kohtaan kolumnissaan hän kohdisti kritiikkinsä juuri suureen massaan jolla ei ole mahdollisuuttakaan siihen syvällisyyteen mitä Cantell vaatii. Ei elokuvafanilta tai -harrastajalta, joka lehtiin työnsä tai muun toimensa oheen kirjoittaa arvosteluja, voida vaatia sellaista paneutumista elokuviin laajalla skaalalla, jotta hän voisi perehtyä elokuviin ja niiden sisältöön todella syvällisesti.

Kuten viittasin edellisessä viestissäni, jollain arvostelijalla voi olla jokin tietty genre, josta tietoa on paljon ja jonka elokuviin hän on perehtynyt ja joista hän voi laatia todella syvällisiä arvosteluja mutta haluaako paikallis- tai maakuntalehti sivuilleen aukeaman kokoista arvostelua Takeshi Kitanon uusimmasta elokuvasta, joka kenties on yhden viikon verran teattereissa kyseisellä paikkakunnalla? Ei halua, ei todellakaan, joten on turha edes laatia laajoja arvosteluja vaan tyytyä suoltamaan harmaata massaa. Ja lätkäisemään elokuvalla joukko tähtiä.

Luen jonkin verran elokuva-arvosteluja ja ainakin täkäläisissä lehdissä arvostelut pääsääntöisesti on mahdutettu muutaman palstan levyiselle kaistaleelle lehteä ja kenties yksi kuva elokuvasta on mahdutettu arvostelun yhteyteen. Voidaanko tällaiselta arvostelulta vaatia syvyyttä tai onko siihen edes annettu mahdollisuutta? Vastaan EI kumpaankin.

Cantellin osoittama arvostelu tulisi kohdistaa oikeastaan vain muutamiin kriitikoihin koko Suomessa, sellaisiin jotka elävät tällä työllä ja tällöin herää kysymys, että osuuko edes tällöin Cantellin arvostelu oikeaan vai harmittaako häntä se, että kriitikon näkemys elokuvasta on jotain muuta kuin hänen näkemyksensä ohjaajana?

Se minun "puolustuspuheeni" jonka kirjoitin - tarkoittamatta sitä kuitenkaan puolustuspuheeksi sanan varsinaisessa merkityksessä - oli oikeastaan pitkä toteamus siitä miksi minä kirjoitan tänne arvosteluja elokuvista siten kuten niitä kirjoitan. Olisin voinut jättää viestini lopun pois mutta katsoin, että se on sopiva sovittaa aiheeseen vaikka sinun viestisi ei ollutkaan kohdennettu mehin täällä Jatkoajassa - josko oli edes kohdennettu yhteenkään arvostelijaan millään taholla.

Siinä toki allekirjoitan Cantellin ajatuksen, että ammattilaiselta on vaadittava ammattimaista otetta mutta jos ammattilainen näkee Cantellin teoksen toisella tapaa kuin Cantell itse niin onko se mikään virhe? Mielipide on kuin persereikä, meillä jokaisella on sellainen. Ammattilaisen on tietty pyrittävä perustelemaan mielipiteesi tahi arvostelunsa mutta jos näkemys ei kohtaa elokuvan ohjaajan kanssa niin sille ei mahta mitään.

vlad.

 

[Kaltsu]

Just kotiuduin leffasta, Oblivionin kävin katsomassa. Ja jukuliste olikin hyvä tekele! Parasta scifiä pitkään aikaan. Mulle tarina nappas hyvin, siinä kun oli vähän romantiikkaakin mukana. Edes Cruisen Tomppa ei häirinnnyt pahasti. Suosittelen! Siellä on valkosella piilossa jotaki ni ette raukat spoilaannu pienemmästäkään. En osaa tehä spoilertägejä

 

[Jupe]

Ero uusiin Die Hardeihin on valtaisa, eikä nykyinen yli-ihmis-McClane jaksa kiinnostaa oikein millään lailla. Ei paheita, ei inhimillisiä heikkouksia, vain väsyneitä sloganeita (joita niitäkin on sensuroitu, jotta ikäraja saadaan koko perheelle sopivaksi) ja geneeristä toimintarymyämistä täysin poissa McClanen alkuperäisestä ympäristöstä.

Tässä kiteytät hyvin mitä itsekin ajan takaa. Elokuvat itsessään ja kenelle niitä tehdään ja miten ovat muuttuneet 20 vuodessa todella paljon. Siksi onkin lähes mahdotonta tehdä hyvin toimivaa elokuvaa 20 vuoden takaisesta best selleristä ja vielä samalla päähenkilöllä. Nyky McCLane on tosiaan sisäsiisti mutta miksi, eikös elokuva ollut R-rated jenkeissäkin.

Itse pidin ensimmäisestä ja toisesta osasta. Kolmosesta en muista juuri mitään mikä kertoo kaiken olennaisen, vaikka olen nähnyt sen muistaakseni kaksi kertaa.

Olen täysin tätä vastaan että lypsetään vanhoilla hahmoilla todella köykäisellä elokuvatekeleellä. Viimeisin Die Hard ilman John McCLanea ei olisi edes b-luokan elokuva kokonaisuudeltaan.
Vaikka Looper ei ole mestariteos niin ero on huikea näiden kahden välillä ja osoittaa sen että Bruce Willis sopii edelleen hyvin roolitettuna toimintaelokuviin, siitä se ei ole kiinni.

_

 

[Palstalegenda]

...

Tämä selvä!

Loppukevennyksenä tästä asiasta, linkitän tähän vajaan minuutin mittaisen Manitboisin "elokuva-arvostelun". Elokuvan nimi on Tuijotellaan eri suuntiin.

 

[tinkezione]

Taken 2 alitti edeltäjänsä joka sektorilla. ... Taken oli ensiluokkainen eurotoimintaelokuva, Taken 2 oli kutakuinkin...

Niin, en minä Taken 2:sta ensiluokkaiseksi ole kehunutkaan, mutta en minä siitä oikein mitenkään oikein kovasti toivomallakaan umpisurkeaa tekelettä saa aikaiseksi. Leffa meni sujuvasti läpi kelloon vilkaisematta, joten jotainhan tuossa oli oikein tehty ja ainakin lähitaistelukohtaukset oli jälleen oikein passeleita. Voi silti olla, että ilman Liam Neesonia tuo leffa olisi ollut oikeasti täyttä kuraa. Noh, makuasioita.

Die Hard -sarja on mennyt tasaisesti alamäkeä joka osallaan. Ensimmäinen on klassikkoelokuva, Harlinin kakkososa hyvin toimiva ja viihdyttävä toimintapätkä, kolmonen alkaa mainiosti mutta on ylipitkä ja lässähtää lopussa. Nelosella sen sijaan ei ole enää oikein mitään tekemistä alkuperäisten Die Hardien kanssa, ja vitosen annin jo tiivistitkin.

Minulle alkuperäisen Die Hardin yksi kohokohta on siinä, kun McClane juoksee paljain jaloin lasimurskassa, nyppii lasia jalkapohjistaan ja itkee tuskasta. McClane myös selvästikin pelkäsi elokuvan aikana, kuten kuka tahansa normaali ihminen pelkäisi jos olisi keskellä ääriväkivaltaista tilannetta vaikka kuinka olisi poliisikoulutus alla. McClane oli hahmona ennen kaikkea inhimillinen, ja tämän takia Die Hard on 80-luvun toimintaelokuvaksi niin poikkeuksellisen hyvä ja McClane niin samaistuttava hahmo.

Die Hard -sarjasta hyvin pitkälle samaa mieltä. Ykkösosa on klassikko ja eräs parhaista toimintaelokuvista koskaan juurikin McClanen inhimillisyyden vuoksi. Samainen lasimurskassa juoksentelu sekä itsensä parahultainen paikkailu jälkikäteen on jäänyt itsellenikin mieleen kohtauksista, jollaisia toimintaelokuvissa saisi olla useamminkin päähahmoon samaistumisen mahdollistamiseksi. Kakkososa oli huomattava floppi ykköseen nähden, mutta kolmonen oli ehkäpä pitkän aikavälin vuoksi varsin siedettävä, pituudestaan huolimatta. Nelosessa mentiin jo kohti "ajan henkeä" eli kyberterroriin ja lässynlää, mutta ei tuo aikanaan keskenkään jäänyt eikä jäänyt varsinaisesti kaivelemaan. Uusinta en ole vielä nähnyt, enkä ole ihan varma, että haluankokaan.

 

[Tadu]

Mielestäni Die Hard 3 on loppua lukuunottamatta parasta Die Hardia, erinomainen kissahiiri-leikki. Loppu taasen on jotenkin liian perinteinen ja tylsä. Ykkönen toki on laadukasta tykitystä alusta loppuun. Nelonen tosiaan oli ihan sieluton tekele, tylsä pahis jne. Kakkonen on viihdyttävä, mutta jotenkin halvan oloinen.

 

[Dee Snider]

Die Hardeista puhuttaessa, en ymmärrä alkuunkaan kakkosen haukkumista. Onko se sitten kateutta vai mitä lie, mutta omalla listallani ykkönen on ykkönen, sitten tulee tasapäin 2 & 3. Sitten nämä kaksi uusinta ovat aikamoista kuraa. Kolmosen pelastaa tylsyydestä herra Samuel L. Jackson. Ja loppu on kyllä floppi, siihen loppuun olisi voinut kyllä kunnon shootoutin kommarisakujen ja poliisien välillä. Sanailu on kyllä täyttä timanttia: "Hey, fuckhead! Yeah you, fuckhead."

John McClane on roolihahmona kulkenut pitkän matkan. Alunperin hän oli räävitön alkoholin ja tupakan marinoima mulkku, eikä ihan kovin unelmavävy tahi aviomies. Mutta kuitenkin kokenut ja kova kyttä. Sanalla sanoen vaarallinen ja herkullinen hahmo. Nyt hän on yhtä vaarallinen kuin Mikael Jungner. Ei kiroile, juopottele tai polta, kas kunnei olla vielä keksitty Johnin syövän vain superfoodia ja soijatuotteita. En ymmärrä, miksi Willis on suostunut tekemään yhdestä kaikkien aikojen kovimmista jätkistä sisäsiistin nössön, joka on korrektimpi kuin joku demarien nuorisosihteeri.

Stallonelle pitää nostaa hattua, että ei persraiskannut Ramboa kuten McClanelle kävi. Toisaalta Rambo oli alun perinkin aika zen hahmo, eikä mikään superluokan vittuilija, kuten kaimansa John. Ja toistaiseksi viimeiseen osaan hän sai ties minkälaista käsikirjoitusta esim. Tarantinolta, mutta onneksi pyyhki perseensä näihin ja teki itse. Tuloksena yksi kovimpia toimintarainoja ikinä.

Katsoin myös tuon Arskan uusimman ja paha pettymys se oli. Vähän tuli sellainen High Noon, Rio Bravon ym..westernin ja Shoot´em Upin sekoitus mieleen. Ei nyt ainakaan mulle pudonnut. Stallonen kanssa kuvattu The Tomb ei voi olla huonompi.

 

[ChosenTwo]

Minultakin kehuja Die Hard 3:lle. Erittäin viihdyttävä ja onnistunut tekele. Irons on todella hyvä pääpahis ja Willis & Jackson -sankarikaksikkoa paremmaksi on vaikea laittaa. Kolmoselle olen antanut IMDb:ssä arvosanaksi 10, ykköselle ja kakkoselle 9. Nelonen ja viitonen tulevatkin sitten vähän kauempana arvosteluasteikolla. Kuten edellä on todettu, niin hengettömiä ja siloteltuja aiempiin osiin verrattuna.

EDIT: The Last Standista on todettava, että minua häiritsi suuresti elokuvan lapsellisuus. Pahimpana esimerkkinä Knoxvillen hahmo, joka on kuin suoraan jostain Yksin kotona -leffasta. Alusta asti toivoin vain mahdollisimman pahaa kohtaloa tuolle.

 

[Jackie Moon]

Olisko tipsejä elokuvista jotka kertoo jengeistä tai sijoittuu vankilaan? Samaa verta, Felon, A H X, Viimeinen linnoitus, Experiment, yms kuuluisimmat on tietysti jo tullut nähtyä. Toki on voinut jäädä joku huomaamattakin. Ja mielellään kielenä englanti tai sitten pitää olla todella hyvä elokuva, jos siinä puhutaan jotain muuta.

Kellään kokemuksia näistä: Prison Block, Last Light, The Escapist? Kannattaisiko kattella?

 

[Tadu]

Olisko tipsejä elokuvista jotka kertoo jengeistä tai sijoittuu vankilaan? Samaa verta, Felon, A H X, Viimeinen linnoitus, Experiment, yms kuuluisimmat on tietysti jo tullut nähtyä. Toki on voinut jäädä joku huomaamattakin. Ja mielellään kielenä englanti tai sitten pitää olla todella hyvä elokuva, jos siinä puhutaan jotain muuta.

Kellään kokemuksia näistä: Prison Block, Last Light, The Escapist? Kannattaisiko kattella?

Escape from Alcatraz
Sleepers
Papillon
The Shawshank Redemption
Green Mile
Midnight Express

Perusvankilaleffat, jotka nyt tuli mieleen. Kaikki hyviä toki. Kuulunevat noihin kuuluisiin, jotka olet nähnyt, mutta laitetaan nyt silti.

 

[Infamous]

Hieman erilainen pääosin vankilaan sijoittuva leffa, jota voisin suositella on Bronson. Tom Hardy vetää aika huikean nimiroolin Britannian kaikkien aikojen väkivaltaisimpana vankina, ja ohjaajana häärii mm. District 9:n luonut Nicholas Winding Refn. Itse tykkäsin, mutta ymmärtääkseni jakaa mielipiteitä aika rankasti.

 

[ms.qvist]

Olisko tipsejä elokuvista jotka kertoo jengeistä tai sijoittuu vankilaan? Samaa verta, Felon, A H X, Viimeinen linnoitus, Experiment, yms kuuluisimmat on tietysti jo tullut nähtyä. Toki on voinut jäädä joku huomaamattakin. Ja mielellään kielenä englanti tai sitten pitää olla todella hyvä elokuva, jos siinä puhutaan jotain muuta.

Kellään kokemuksia näistä: Prison Block, Last Light, The Escapist? Kannattaisiko kattella?

Kannattaa kääntää katse muihinkin kielialueisiin ja katsoa vaikkapa ranskalainen Profeetta "Un prophète" vuodelta 2009. Tapahtumat sijoittuvat olennaisella tapaa vankilamaailmaan ja on hyvin raadollinen kuvaus pikkurikollisen tiestä hierarkiassa ylöspäin.

Ja jos Experiment kiinnostaa niin kenties saksalainen Das Experiment vuodelta 2001 voi olla kiinnostava tuttavuus. Das Experiment: "The movie is based on the infamous "Stanford Prison Experiment" conducted in 1971." The Experiment on vain "halpa" kopio siitä. Tämä saksalainen versio on hyvin rosoinen ja autenttisenoloisesti kuvattu.

Ja jos siirrytään tutumpaan kielialueeseen niin tottahan toki klassikko Lannistumaton Luke on katsottava jos mielii nähdä vankilaelokuvia. Leffassa on useita unohtumattomia kohtauksia ja klassisin varmasti on kananmunien syönti -kohtaus.

edit: Yhteiskunnallisena kuvauksena, jossa vankilalla ja sinne joutumisella on suuri rooli, Isän nimeen "In the Name of the Father" v. 1993 on ehdottoman suositeltava elokuva. Leffassa Daniel Day-Lewis, Emma Thompson ja Pete Postlethwaite tekevät todella hienot roolisuoritukset.

vlad.

 

[Jackie Moon]

Midnight Express

Täytyy nolona myöntää että Keskiyön pikajuna on jäänyt näkemättä, vaikka kyllä tiedän mistä se kertoo, jne. Eli hieno muistutus/tipsi ja isot kiitokset siitä! Taidankin vilkuilla sen heti tässä vkl aikana.

---

Bronson on kyllä huikea. Tykkään ehdottomasti.

Kannattaa...

Profeetan olenkin bongannut imdb:stä, mutta tosiaan se kieli on vaan siinä mietityttänyt. Täytynee se kai sitten vilkuilla kun täälläkin sitä suositellaan. Ja juurikin sen saksalaisen Experimentin olen katsellut muutamaankin otteeseen tässä vuosien varrella. Oli todella hyvä. Jopa niin hyvä että en pystynyt sitä jenkkien versiota edes katseleen loppuun asti. Myös Luke on tuttu imbd:n kautta ja pieni haju olisi että joskus sen olen saattanut tiirailla. Pitänee varmistaa asia. Isän nimeen tuli kyllä täysin puskista. Infojen perusteella todella mielenkiintoinen leffa. Eli pikajuna taisi saada viikonlopulle tuosta kaverin. Paljon kiitoksia!

Edith: Ja ettei mene taas perjantai pelkäksi vonkaamiseksi niin heitänpä itse ilmoille pätkän nimeltä Colors - jengit. Nimi kertonee paljon. Mahtava tuotos vuodelta -88.

 

[Rocco]

Die Hard on ehkä yksi kaikkien aikojen toimintaleffoista. Loistava juoni, aika inhimillinen sankari, tapahtumia laidasta laitaan. Die Hard II oli siihen mainio jatko-osa. Ei kovin paljoa jää jälkeen edeltäjästään. Die Hard III on taasen sellaisena elokuvana hyvä, mutta siinä ei ole oikein vanhasta kuin John Mac:istä jäljellä. Ikäänkuin III ei olisi enää samaa trilogiaa, koska käytännössä kaikki muuttuu, paitsi roolihahmo. Itse arvostaisin sitä leffaa enemmän, jos pääosaroolin vetäisi vaikka kuka muu roolihenkilö.

 

[psychodad]

Isän nimeen tuli kyllä täysin puskista. Infojen perusteella todella mielenkiintoinen leffa.

On erittain hyva leffa, itsekin voin suositella. On siita paljon aikaa kun katsoin mutta tykkasin. DDL ei kovin huonoissa leffoissa yleensa esiinny.

 

[ms.qvist]

Tuli näistä jengi ja vankilaleffoista vielä mieleeni nuoren Sean Pennin tähdittämä Bad Boys vuodelta 1983. Siitä on kyllä ehtinyt vierähtää aikaa jo varmaan kymmenisen vuotta kun sen viimeksi näin, mutta muistelen, että oli ihan kelvollinen elokuva ja Penn teki siinä oivallisen roolityön nuorena jengiläisenä ja rikollisen alkuna.

vlad.

 

[Everton]

Jäätävä Polte sisältää legendaarisen vankilakohtauksen, Vesa Vierikko vankilan shakkimestarina. Ja puhutaan englantia, eli alkuperäisen kysymyksenasettelun mukaisesti ei tarvi olla edes hyvä elokuva mahtuakseen raameihin! Rennyn seuraava leffa oli puolestaan Prison.

Vankilaan sijoittuu myös Luunmurskaajat, josta on siis tarjolla sekä Burt Reynolds (1974) että Adam Sandler (2011) -versiot. Komediallisempaa antia myös leffassa I Love You Philip Morris. Runaway Trainissa ei kauaa vankilassa viihdytä, mutta muistaakseni vankilapako oli ihan jees.

Jengileffaksi ainaskin American History X ja tukku brittiläisiä futishuligaanielokuvia.

 

[Vintsukka]

Tuli tuossa kaverein kanssa puheeksi hyvien uusien komedioiden vähyys, ja täytyy sanoa että harvoin nykyään tulee todella naurettua komedialeffoille. Sitä komediaa sotketaan vähän joka genren leffoihin, mutta hyviä ihan puhtaita komedioita tulee kovin vähän. Tai sitten en vaan ole löytänyt niitä.

Aikani kuluksi tuossa väkästelin top 10-listaa tämän vuosituhannen parhaista komedioista, ja allaolevan lainen siitä nopeasti kasattuna tuli. Onhan tuossakin vähän epäselviä tapauksia, että onko kaikki puhtaita komedioita, mutta näin ne nyt tulkitsin.

1. In Bruges (2008)
2. Le Fabuleux Destin d'Amélie Poulain (2001)
3. Anchorman: The Legend of Ron Burgundy (2004)
4. Bubba Ho-Tep (2002)
5. Burn After Reading (2008)
6. Tropic Thunder (2008)
7. The 40 Year Old Virgin (2005)
8. Kiss Kiss Bang Bang (2005)
9. Ted (2012)
10. The Hangover (2009)

Kommentteja, omia listoja tai suosituksia vähemmän tunnetuista hyvistä uusista komedioista?

...ja ohjaajana häärii mm. District 9:n luonut Nicholas Winding Refn.

Ei taida tanskalaisella Refnillä olla kyllä mitään tekemistä eteläafrikkalaisen District 9:n kanssa. D9:n käsikirjoitti ja ohjasi Neill Blomkamp (toivottavasti kirjoitin oikein).