Ylen sivulla on mainio
kolumni elokuva-arvosteluista. Kirjoituksessa esitetty kritiikki elokuva-arvostelijoita kohtaan on hyvä esille nosto. Sanomattakin lienee selvää, että en vihjaa mitään tässä ketjussa sanottua ja arvoteltua, kun tämä on vain keskustelupalsta.
Tuossa on se hyvä pointti, että jos kirjoittaa enemmän tai vähemmän ammattimaisesti jostain, niin olisi hyvä perehtyä aiheeseen ja tietää vähän, mistä kirjoittaa. Valitettavasti Saara Cantell ei oikein taida tietää, mistä hän kirjoittaa kun hän kirjoittaa elokuvakritiikkien tekemisestä. Eli aika metsään Cantell menee.
Tälle kriitikolle oli itsestään selvää, että hän kotimaisista elokuvista kirjoittaessaan tutustui ensin käsikirjoitukseen voidakseen erotella, millä tavoin ohjaaja oli lähtenyt sitä tulkitsemaan.
Onnistuu varmaan jonkun lähipiirin indie-leffan kohdalla, jossa kriitikko tuntee elokuvantekijät henkilökohtaisesti, mutta sopii yrittää saada käsiinsä minkä tahansa ns. valtavirtaelokuvan (tai edes ns. taide-elokuvan) kässäriä ennen elokuvan ensi-iltaa. Ei taatusti onnistu. Hyvä jos elokuvasta saa juuri mitään ennakkotietoa paitsi levittäjän PR-lappusen. Ja pressinäytöksen jälkeen on aikaa päivä tai pari toimittaa valmis teksti eteenpäin ennen kuin lehti/media julkaisee jutun ja elokuva on ensi-illassa.
Eikä elokuvakriitikon tehtävä ole olla kirjallisuus- tai käsikirjoituskriitikko vaan elokuvakriitikko. Perkelettäkö sillä on väliä, minkälainen käsikirjoitus on ollut, vain lopputulos ja kokonaisuus merkitsee. Varsinkin kun monen elokuvan kohdalla käsikirjoitus on kapteeni Jack Sparrowia ja kumppaneita lainatakseni "more like a guideline", eli lähtökohta, joka elää ja muuttuu tekoprosessin aikana.
Vain fantasiamaailmassa elävät voivat kuvitella, että jonkun kotimaisen pientuotannon analyysiin, ennakkoperehtymiseen ja kritiikin kirjoittamiseen käytetään loppumattomasti aikaa. Jos haluaa tehdä tarkemman diskurssianalyysin jostain teoksesta, niin sitten vain tervemenoa humanististen tieteiden laitokselle tekemään esseetä, seminaarityötä tai gradua aiheesta.
Siksi minua loukkaavat mitä tahansa elokuvakritiikkiä lukiessa nuivaa arviota enemmän sellaiset lauseet kuin ”En ole lukenut kirjaa, johon elokuva perustuu, mutta…” tai ”Mistäköhän johtuu ettei tämä komedia naurata?” Miksi et ole lukenut? Eikö ammatissasi edellytetä mitään pohjatyötä?
Taitaa tulla Cantellille yllätyksenä, mutta elokuvakriitikko on edelleen elokuvakriitikko, ei kirjallisuuskriitikko. Lisäksi elokuva on erillinen taidelaji kirjallisuuteen verrattuna. Ei elokuvakriitikon ensisijainen tehtävä ole lukea vaikkapa kirjaa, johon elokuva perustuu. Alkuperäisteoksen/tarinan tunteminen voi usein tuoda lisäarvoa kritiikkiin, mutta yhtä usein se voi olla myös haitaksi, koska mielikuvat kirjasta ovat jo niin vahvoja, että ne häiritsevät elokuvan arvottamista sellaisenaan.
Ei sitä tarvitse lukea Mario Puzon tuotantoa voidakseen arvioida Kummisedän. Ei tarvitse lukea Stephen Kingin Hohto-kirjaa voidakseen ylistää Stanley Kubrickin elokuvaa aiheesta. Ei tarvitse lukea 50 vuotta Kostajat-sarjakuvaa taannehtivasti voidakseen katsella supersankariviihdettä. Eikä tarvitse lukea Onneli ja Anneli -lastenkirjoja 1960-luvulta voidakseen ymmärtää Saara Cantellin tulevaa lastenelokuvaa, joka pohjautuu tähän kirjasarjaan.
Yleensä ei tietysti ole mitään haittaa siitä, että alkuperäislähteet ovat ennestään tuttuja, mutta iso osa maailman elokuvakäsikirjoituksista perustuu johonkin olemassa olevaan tekstiin, ja on mahdoton vaatimus edellyttää, että
elokuvaa arvioiva kriitikko olisi ne kaikki lukenut tai niihin perehtynyt.
Cantellia tuntuu myös risovan se, että kriitikko (tai katsoja yleensä) ihan itse löytää elokuvasta jonkun teeman, joka ei olekaan juuri se sama, jota elokuvantekijä itse on painottanut. Mutta taiteen ominaisuushan nimen omaan on se, että katsoja tekee omat tulkintansa ja luo omat mielikuvansa. Katsojalla - myös kriitikolla - on täysi vapaus katsoa elokuvaa sellaisesta näkökulmasta, jota elokuvan tekijä ei tullut ajatelleeksikaan.
En tarkoita, etteikö elokuvakritiikkejä tulisi tehdä huolella, asiantuntevasti ja aiheeseen perehtyen. Missään nimessä niitä ei tulisikaan tehdä vasemmalla kädellä huitaisten tyyliin Seiskan ja iltapäivälehtien räpellykset, mutta olisi hurskastelua kuvitella, että suurin osa elokuvista mitään syväanalyysia edes edellyttäisi. Eivät Saara Cantellinkaan teokset mitään elämää suurempaa taidetta ole tähän asti olleet, vaikka ihan ansiokkaita komedioita, draamoja ja lastenleffoja ovatkin. Unna ja Nuuk oli "ihan kiva" lastenleffa, mutta ei sen enempää.
Jos jostain pitäisi päästä eroon, niin ensimmäisenä voisi harkita suppean tähtiluokituksen pois jättämistä. Erilaisten elokuvien pelkistäminen 1-5 tähteen on monesti täysin absurdia. Eivätkä ne sinänsä edes kerro mitään mistään. Jotkut Chuck Norrisin elokuvat ovat teoriassa aina 1-2 tähden teoksia teknisen toteutuksen, juonen ja erityisesti näyttelyn osalta, mutta käytännössä ne ovat kepeän viihdyttäviä ja niitä tulee katsottua ilomielin uudestaan. Vastaavasti joku viiden tähden ja kolmen tunnin bulgarialainen mv-mykkäelokuva voi olla elokuvataiteellisesti erittäin merkittävä, ansiokas ja monitahoinen, mutta ei sitä silti jaksa katsoa kuin kerran jos sitäkään.
