Jatkoajan leffakerho

  • 2 326 923
  • 12 036

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Rambo, tai siis John Rambo, on jo täysin edeltäjiensä veroinen. Ei, itseasiassa tämän Rambon pistäisi kyllä helposti kolmosen edelle.

Itse sijoitan nelosen suoraan Rambojen parhaaksi.

Minulla on ollut käsittämätön aukko sivistyksessä, kun vasta 2006 vuonna taisin First Bloodin katsastaa ensimmäisen kerran. Kakkostakin tuli katsottua kyseisen vuoden juhannuksena, mutta alkoholia oli veressä silloin sen verran, että leffasta muisti lähinnä vain sen, että siinä oli hyvännäköinen nainen (katselu sitten loppuikin siihen, kun tämä heitti veivinsä). Nelosen olen sen sijaan katsonut pari kertaa heti ilmestymisensä jälkeen.

Ostin tuossa pari viikkoa sitten Rambo Trilogy -boxin (on muuten komea!) ja näin olen päässyt paikkailemaan sivistysaukkoja. Kakkonen on ihan kelpo toimintaa näin selvemmin katsottuna ja kolmosellakin on hetkensä. Kolmosessa häiritsee aika suuresti tämä ärsyttävä lapsi, joka tietenkin änkeää joka paikkaan mukaan, vaikka tätä kielletään. Samasta syystä esimerkiksi Indiana Jones kakkosen katsominen on jäänyt vähälle...

Ja Rambot paremmuusjärjestyksessä:

Rambo
First Blood
Rambo: First Blood Part II
Rambo III

Kasarileffojen jatko-osista voisi esittää semmoisen toivomuksen, että tuotantoon Commando 2! Syltty näytti, että vanha jaksaa vielä, joten Arska voisi jättää kuvernöörin hommat hetkeksi ja seurata kaverinsa esimerkkiä.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Ja Rambot paremmuusjärjestyksessä:

Rambo
First Blood
Rambo: First Blood Part II
Rambo III

Muuten sama järjestys, mutta laitan First Bloodin ykköseksi. Se oli aikanaa toimintaleffoille samanlainen tiennäyttäjä kuin The Wild Bunch länkkäreille.

Minulla on Rambo Ultimate boksi, jossa First Bloodissa on Stallonen kommenttiraita. Löytyy myös Rambo Special Edition peltiboksi, jossa First Bloodissa on David Morrelin kommentit ja muissa leffoissa ohjaajien kommentit. Lisäksi on yksi levyllinen extraa. Nämä molemmat jenkkipainoksia.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Minulla on Rambo Ultimate boksi, jossa First Bloodissa on Stallonen kommenttiraita. Löytyy myös Rambo Special Edition peltiboksi, jossa First Bloodissa on David Morrelin kommentit ja muissa leffoissa ohjaajien kommentit. Lisäksi on yksi levyllinen extraa. Nämä molemmat jenkkipainoksia.

Tuosta trilogy -peltiboxista löytyvät nuokin.

http://www.film-o-holic.com/arvostelut/videot/valiot/rambo_trilogy.htm

"Vitsikäs loppu" ei ollut kyllä kauhean vitsikäs. Näistä extroista kun puuttuu vielä tekstityksetkin (mikä siinä muuten on, että lisämateriaaleja ei voi koskaan tekstittää?), niin yritä siinä sitten saada selvää Syltyn mongerruksesta. "Vaihtoehtoinen loppu" oli ihan kiva, mutta onneksi tämä vaihtoehto jäi kakkoseksi.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En antanut lähinnä kehnojen arvioiden pelottaa ja kävin äsken katsomassa The Happening-leffan. Traileri ja filmin idea vaikutti siinä määrin kiehtovalta. Ja kyllähän tuo ihan katsottava pätkä oli, vaikka jotenkin tuntui siltä että näistä aineksista olisi saanut helposti aikaan paljon paremmankin leffan. Yhteen lauseeseen tiivistettynä leffan juoni on siis kutakuinkin: "jokin" ajaa ihmisiä tekemään joukkoitsemurhan USA:n koillisosissa.

Ei mitään uutta ja ihmeellistä, esimerkiksi The Invasion Of The Body Snatchers on hieman samanhenkinen ja parempi leffa (se 70-luvun versio ainakin). Pahiten ehkä häiritsi varmaankin tunnelmaa keventämään tarkoitettu tökerö huulenheitto, tämän tyylisen leffan olisi päinvastoin pitänyt olla tunnelmaltaan huomattavasti ahdistavampi. Ja toki loppuun oli pitänyt heittää kliseinen "ovi auki jatko-osalle" epilogi.

Huomenna onkin sitten oiva paikka paikata sivistyksessäni oleva aukko, kun Shyamalanin kenties tunnetuin leffa Kuudes aisti tulee Subilta. Harmi, kun tiedän loppuratkaisun.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Näistä extroista kun puuttuu vielä tekstityksetkin (mikä siinä muuten on, että lisämateriaaleja ei voi koskaan tekstittää?), niin yritä siinä sitten saada selvää Syltyn mongerruksesta.
Vaikeahan siitä mongerruksesta on kääntäjänkään saada selvää. Kärsii samasta ongelmasta kuin muutkin.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Tässä viestissä spoilataan leffaa "The Happening"

Ja toki loppuun oli pitänyt heittää kliseinen "ovi auki jatko-osalle" epilogi.
En itse kokenut tuota Ranska -kohtausta niinkään jatko-osan ovena. Pikemminkin kyseessä oli todistus siitä, että maailma on todellakin loppumassa.

Tätä kohtausta ennenhän televisio-ohjelmassa joku professori oikein teroitti, että "Jos tämä olisi tapahtunut muuallakin, olisi tämä ollut selkeä luonnon vastaisku ihmisiä kohtaan. Nyt se oli vain varoitus." (tms). Eli tuossa vaiheessa ilmiö oli vielä jäänyt yksittäiseksi tapaukseksi mutta Ranska -kohtauksella näytettiin, että tapahtuma leviää ympäri palloa.

Pidin elokuvasta idean ja alun toteutuksen osalta. Kokonaisuus oli kuitenkin lopulta melko hajanainen ja varsinkin huippu jäi kokematta. Monissa MNS:n elokuvissa on käänne elokuvan lopussa mutta tässä sitä ei ollut. Elokuvan loppu lässähti pahasti ja eritoten ärsytti sanoman järjetön alleviivaaminen. Joo joo, ihminen on paha ja pallo tappaa meidät, mikäli elintavat eivät muutu.

Vaikuttavinta elokuvassa oli sen alku. Yhtäkkiä paikalleen pysähtyneet ihmiset keskellä puistoa aiheuttivat pientä pelkoa ja rakennustyömaan hyppääjät lähes väänsivät vatsaa. Muutoin leffasta ei saatu tarpeeksi irti.

Ei kuraa mutta kauheasti ei plussan puolellekaan jääty.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Hulk on saamassa toisen version jo nyt. Mikähän on homman nimi?
Kyseessä on kai sittenkin jatko-osa, vaikka jostain kaivoin aiemmin sellaisen tiedon, että tämä olisi kokonaan uusi versio Hulkista.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Nämä pari uusinta Marvel-leffaahan aloittavan tavallaan uuden sarjan, vaikka niissä joihinkin vanhempien leffojen tapahtumiin viitattaisiinkin. Marvel nimittäin ei ollut tyytyväinen siihen, miten heidän hahmojaan käsiteltiin elokuvaversioissa, ja perusti oman tuotantoyhtiönsä nimeltään Marvel Studios. Tästä lähtien siis Marvelilla on paljon enemmän sananvaltaa leffojen sisältöön, kun ennen se vain myi elokuvaoikeudet pois.

Ja ne kaksi ensimmäistä Marvelin itsensä tuottamaa leffaa ovat siis Iron Man ja The Incredible Hulk.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
The man from earth

Eli onko kukaan kyseistä pätkää nähnyt?

Kyseessä siis The man from earth, tai Jerome Bixbys man from earth. Toiselta foorumilta tuon leffan bongasin, jossa sitä kehuttiin paljonkin. Kiinnostavan kuuloinen pätkä, ei vaan ole oikein löytynyt mistää ko. leffaa. Eli onkos täällä jatkoajassa lisää ylistäjiä?

Elikkä juoni lyhykäisyydessään: Arvostettu professori jää eläkkeelle yllättäen. Kollegat järjestävät läksiäisjuhlat, joissa paljastuu uskomattomia asioita. Professori on oikesti kuolematon, yli 14000-vuotias. Leffa onkin kai pääasiassa pelkkää keskustelua juhlissa.

http://www.manfromearth.com/ManFromEarth-About.html

Lisäys: Ja tuli tilattua Videodivarin sivuilta, muualta ei oikein löytynyt. 7.7 ilmestyy kakkosalue-dvd.
 
Viimeksi muokattu:

Kanou

Jäsen
Eli onko kukaan kyseistä pätkää nähnyt?

Kyseessä siis The man from earth, tai Jerome Bixbys man from earth. Toiselta foorumilta tuon leffan bongasin, jossa sitä kehuttiin paljonkin. Kiinnostavan kuuloinen pätkä, ei vaan ole oikein löytynyt mistää ko. leffaa. Eli onkos täällä jatkoajassa lisää ylistäjiä?

Kyllä vain. Tämä oli piristävä yllätys kun muutama viikko sitten tuli katottua. Pienellä budjetilla tehty leffa poikkeaa valtavirrasta ja todellakin sijoittuu lähestulkoon yhteen huoneeseen. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä elokuva, suosittelen.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sairaslomaleffana tänään Superhero Movie. Elokuva oli itse asiassa parempi kuin odotin. Tavanomaista hauskuuttelua aina on kivaa kun sattuu- mentaliteetilla toteutettuna. Stephen Hawking- jutut olivat mustan huumorin parhaimmistoa ja vanha kunnon Leslie Nielsen oli yhtä hauska kuin Naked Gun- aikoinaan.

Mielentilastahan se on kiinni, mutta oikeassa sellaisessa ollessaan, kyllä tämän katselee.
 

K. Pahero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kävin katsomassa The Happening-elokuvan, ja pidin siitä suunnattomasti.

Olen nyt jälkeenpäin lukenut arvosteluja elokuvasta. Kaikissa niitä filmi on saanut joko puolet tai reilusti alle täysistä pisteistä. En ollenkaan ymmärrä miksi. Omalaatuinen, jännittävä, keskustelua herättävä sekä omaa ajattelua vaativa M. Night Shyamalanin mestariteos on kaikessa yksinkertaisuudessaan loistava. Ymmärrän kyllä, että ihmiset menevät leffan viihtymään, eikä tämä teos tarjoa seksiä, suoranaista väkivaltaa tai näyttäviä erikoistehosteita. Verta ja kyyneleitä sen sijaan löytyy, mutta hillitysti. Jälkimmäisiä tosin vain allekirjoittaneella.

Jokin voima saa siis ihmiset lopettamaan arkitallustelunsa ja päättämään henkensä. Jos joku ei elokuvan päättymisen jälkeen tajua mikä aiheuttaa itsemurhat, kannattaa syitä etsiä peilistä sekä peruskoulun päättötodistuksen keskiarvosta (tahallinen provokaatio).

En tiedä kuinka moni Jatkoaikalainen on nähnyt elokuvan, mutta minä todella haluaisin tietää mikä siitä tekee muka niin huonon?

edit: Olisin varmaan voinut lukea tätäkin viestiketjua. Täällähän jo kerrotaan, miksei elokuvasta pidetty. Itse kuitenkin koin eri tavalla. Ehkei tässä mitään perusteluja kukaan halua, mutta eilen maksoin lipusta 10 euroa ja voi olla, että maksan tänäänkin.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kävin katsomassa The Happening-elokuvan, ja pidin siitä suunnattomasti.

Olen nyt jälkeenpäin lukenut arvosteluja elokuvasta. Kaikissa niitä filmi on saanut joko puolet tai reilusti alle täysistä pisteistä. En ollenkaan ymmärrä miksi.

Shyamalanin elokuvat tuppaavat aina saamaan melko nihkeästi tähtiä arvostelijoilta, itse kyllä pidän kovasti miehen tyylistä tehdä elokuvia. Shyamalanin elokuvat on tavallaan "aikuisten satuja" ja lieneekö juuri se mikä ei sitten vetoa arvostelijoihin mutta minuun se ainakin vetoaa. Tätä uusinta en ole vielä nähnyt mutta jos tyyli ei dramaattisesti poikkea Shyamalanin edellisistä elokuvista niin todennäköisesti tulen pitämään tästäkin.
 

K. Pahero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Shyamalanin elokuvat tuppaavat aina saamaan melko nihkeästi tähtiä arvostelijoilta, itse kyllä pidän kovasti miehen tyylistä tehdä elokuvia. Shyamalanin elokuvat on tavallaan "aikuisten satuja" ja lieneekö juuri se mikä ei sitten vetoa arvostelijoihin mutta minuun se ainakin vetoaa. Tätä uusinta en ole vielä nähnyt mutta jos tyyli ei dramaattisesti poikkea Shyamalanin edellisistä elokuvista niin todennäköisesti tulen pitämään tästäkin.

Ei poikkea tyylistä. Pidät varmasti. Toivottavasti en paljastanut liikaa viestissäni. Yksitoista tähteä kymmenestä.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Kun Shyamalanin edellinen leffa Lady in the Water oli kaikessa älyttömyydessään ja naurettavuudessaan viime vuosien huonoimpia näkemiäni leffoja, niin eipä tätä uusinta kohtaakaan oikein minkäänlaisia odotuksia ole. Unbreakablea lukuunottamatta, en kyllä muutenkaan ole mikään Shyamalanin leffojen ystävä, koska aika tyhjiksi ja useimmiten korneiksi ne ovat osoittautuneet lopputwisteineen. Muutenkin ärsyttää jotenkin miehen persoona...tuntuu kuin kaveri pitäisi itseään tärkeämpänä kuin onkaan typerine cameo-rooleineen. Kuitenkin tuossa Unbreakablessa sarjakuvamaailmaan tavallaan sekoittuva juoni on varsin mainio ja Shyamalanin jokaisessa elokuvassa vallitseva ihmeellinen harras tunnelma toimii parhaiten, joten siitä miehelle ansaitut pisteet.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Terence Hill & Bud Spencer -mäiskintää SubTV:ltä!

SubTV näyttää 13.7. alkaen joka sunnuntai yhteensä kuusi Terence Hillin & Bud Spencerin elokuvaa:

13.7. Turpiin vaan ja onnea, 20.7. Turpiin vaan ja tuplaten, 27.7. Senkka nenästä pojat!, 3.8. Superkyttä, 10.8. Antaa heittää ja 17.8. Miamin superkytät.

Hieno kulttuuriteko Subilta, onkin jo aikaa kun on tullut viimeksi katsottua noita älyttömiä mutta niin viihdyttäviä turpiinmätkintäelokuvia.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Katsoin Yuman perjantaina ja tykkäsin. Vaimo piti kovastikin, mutta itse en aivan varauksitta ihastunut. Crowe ja Bale ovat mulle takuu katsottavasta leffasta, kolmas on Denzel Washington, joten kaksikko pelastaa jo paljon. Pidin kyllä tarinasta ja henkilöhahmoista, mutta ehkä juonen arvattavuus isä-poika -kuvioineen ja muutamat epäloogisuudet söivät parhaan terän. No, hyvä leffa silti.

Lauantaina katsoin jokusen vuoden vanhan Shalallaan (sijoita y oikeaan kohtaan) elokuvan Unbreakable, jonka pala tuossa yllä mainitsikin. Aika kiehtova kokonaisuus ja homma toimi loppuun saakka. Supersankarikuvio toimi yllättävän hyvin, vaikka kyseessä siis ei ollut mikään hämismeininki. Elokuva-arvioni loppuun totean, että ihan jees.
 
Juuri kattelin tuon The Happeningin ja käteen siitä jäi melkoinen palapeli.

Juoni oli loistava, mutta suth heikosti elokuvassa toteutettu. Ihmisiä alkoi tippumaan melko hienoissa kohtauksissa, välillä hypittiin kerrostalojen päältä ja välillä hakattiin päätä ikkunaan. Vähän ajan päästä alkoi saamaan pientä hajua mitä olisi tapahtumassa. Leffassa tämä mystisyys olikin parasta.

MUTTA.. Kaiken pilaa todella tökerö näyttely. Kaiken kruununa tämä naisnäyttelijä, jonka nimeä en saa mieleen ja toivottavasti ei tarvitsekkaan saada. Oliko hänen tarkoitus näytellä huumehöyryissä olevaa hamsteria? Luulin jo alusta asti, että tolla on pakko olla tartunta tai sitten se oli vajakki, muttei sitä kerrottu! Muutenkin Walhbergit ja kumppanit olivat jotenkin hyvin sekavia elokuvassa. Aivan kuin olisi nähnyt sekavaa unta.

Näyttelijäsuoritukset ikävä kyllä jättivät paskan maun suuhun, eikä tätä nyt kovin hyväksi voi kehua.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Hancock

Kävin eilen kaverin kanssa katsomassa Hancockin joka on Will Smithin uusin supersankari-elokuva. Harmi sinänsä että hyvä idea (juoppo supersankari) ja erinomainen näyttelijä eivät pelasta huonoa käsikirjoitusta. Alkupuoli elokuvasta on hemmetin hauska mutta n. puolessa välissä elokuva muuttuu huonoksi supersankari-elokuvaksi josta kaikki huumori on kaukana. En suosittele tätä elokuvaa kuin krapulapäivän ajankuluksi. Ei väliä vaikka juonta ei jaksa seurata, niin idioottimainen se on. Eniten tässä vituttaa se että alkuperäinen käsikirjoitus oli kuulemma erinomainen mutta sitä jouduttiin "siistimään" hollywoodia varten.

Annan leffalle arvosanan 6. Älkää menkö elokuviin katsomaan tätä. Säästäkää rahanne vaikka uuteen Batmaniin joka vaikuttaisi erinomaiselta ennakkoarvioiden / trailerin perusteella.

- Tinke-80
 

Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Kävin eilen kaverin kanssa katsomassa Hancockin joka on Will Smithin uusin supersankari-elokuva. Harmi sinänsä että hyvä idea (juoppo supersankari) ja erinomainen näyttelijä eivät pelasta huonoa käsikirjoitusta...

Annan leffalle arvosanan 6. Älkää menkö elokuviin katsomaan tätä.
Itse kävin myös perjanaina katsomassa saman rainan ja samat mietteet myös täällä. Alku oli lupaava, mutta sitten elokuva muuttuikin tylsäksi peruslässytykseksi. Muutaman kerran sai toki nauraa, mutta ei kyllä leffalipun hinnan arvoinen nautinto. Tähän lisää vielä elokuvateatterin toiminnan ennakkovarausten suhteen (josta tulikin jo Ihmettely-ketjussa avauduttua) niin tuskin ihan heti tarvitsee lähteä uudestaan teatteriin.

6 on aikalailla omakin arvio, korkeampaa on vaikea antaa kun leffa oli loppujen lopuksi niin peruskuraa. Tämä J.Mykkäsen arvio leffan mainoksessa on aika osuva..

Säästäkää rahanne vaikka uuteen Batmaniin joka vaikuttaisi erinomaiselta ennakkoarvioiden / trailerin perusteella.
Tosin itsellä oli Hancockin trailerin jälkeen aika innostuneet fiilikset, mutta pettymys tuli, toivottavasti ei käy samoin Batmanin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes

leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
Tämä J.Mykkäsen arvio leffan mainoksessa on aika osuva..

Aika "korkeatasoinen" arvostelu johtavan aviisimme sivuilta. Ala-arvoista paskaa taas Mykkäseltä. Samaan kykenee kuka tahansa, joka erottaa näppiksen pyykkilaudasta. Samaisessa numerossa Jason Stathamia verrattiin Steve MqQueeniin, vittu jotain rajaa...

Max Payne näytti helvetin tyylikkäältä. Toivottavasti leffalla on myös kässäri.

Paynesta pienellä aasinsillalla Hitmanin kautta ranskalaiseen Frontier(s)iin. Ohjaaja Xavier Gens palasi kotimaahansa pahasti floppanneen Hitmanin jälkeen ja löi jokaiselle sellaisen kapulan suuhun, että varmasti hiljenee. Pariisin mellakoiden jälkeen kaveriporukka lähtee ryöstösaaliinsa kanssa Hollantia kohti ja yöpyy matkalla syrjäisessä majatalossa lähellä rajaa.

Motellia pitävä perhe on jokseensa erikoinen ja tämän seurauksena alkaa luonnollisesti lahtaus ja pakenieminen. Pienen budjetin elokuva käyttää kaikkia mahdollisia graafisia keinoja väkivallan esittämiseen, muttei kuitenkaan kaadu naurettavuuden puolelle.

Suosittelen Switchblade Romancen (Alexandre Aja) ja Hostelin (Eli Roth) ystäville. Toimii...
 
Suosikkijoukkue
Tappara
The Departed tuli katsottua Canal plussalta. Hyvää ja mielenkiintoista juonenkehittelyä ja niin pois päin. Kunnes. Vittu, miten ääliömäinen loppuratkaisu. Rahat takasin. Kaksi tuntia töllön ääressä for nothing. Rääkynällä varustettu peläytyskuva ja sen jälkeen lopputekstit johonkin satunnaiseen kohtaan olisi ollut aivan yhtä hyvä vaihtoehto. Luultavasti jopa parempi.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Suom. Menetetty Maa tuli katsastettua. Pieniä spoilereita voi tekstini sisältää, tiedoksi niille jotka ei ole vielä katsoneet.

On kyllä hyvä elokuva, muuta ei voi sanoa. Täydet tähdet tulisi, mutta... se loppu.

Jaa-a, minusta lopun "pahuus ei kuole" ja se, että päähahmo tapetaan varsinaisten kohtausten ulkopuolella oli erittäin älykäs veto. Tuli tunne että kyse oli siltäkin osin erittäin erilaisesta väkivaltatarinasta. Kysymyksiä jäi, muttei kuitenkaan mitään Twin Peaks-touhua.

Ammuskelu ja veren lentäminen oli osa elokuvaa, muttei keskeinen tarkoitus. Ja montako kertaa kuolleita ruumiita on menty katselemaan useassa kohtauksessa eri vuorokauden aikoina? Kuollut koira muiden mätänevien ruumiiden joukossa hiljaisena läjänä oli melkeinpa surullisempaa kuin kuolleet huumekauppiaat. Entä se kohtaus jossa Bardem ampuu sillalla olevaa pulua? Täysin irrallaan juonesta, mutta sopi kuin nenä päähän.

Elokuvaa on syytetty pitkäveteisyydestä mutta mielestäni nimenomaan hiljaisemmat kohtaukset joissa vain istuttiin ja näytettiin synkiltä, ja vaihdettiin pari sanaa, olivat nerokkaita ja kaikkein pelottavimpia. Jutustelu laskujen maksamisesta, turhautuneisuutta. Tommy Lee Jones oli vähintään päähenkilön verran loistava, tukkakin oli annettu kasvaa hieman yli korvien, "kohta mentävä parturiin" niin kuin vanhoilla miehillä aina on. Innokkaassa apulaissheriffissä oli muuten jotain John Cleesemaista.

Nautin, ja ysi napsahtaisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös