Hauska knoppi tuosta leffasta on se, että se oli ohjaaja Robert Zemeckisille ikään kuin "välityö". Zemeckis kuvasi Tom Hanksin kanssa Cast Away -leffaa, jossa Hanksin hahmo jää jumiin autiolle saarelle, ja leffassa on muutaman vuoden aikahyppäys, jonka aikana hahmosta on tullut paljon laihempi. Cast Awayn kuvaukset pistettiin säppiin muutamaksi kuukaudeksi Hanksin laihdutuskuurin vuoksi, ja Zemeckis halusi käyttää tuon ajan hyväkseen, joten What Lies Beneath kuvattiin Cast Awayn kuvaustauon aikana.
Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Maalivahti Jere Huhtamaa karistaa Suomen pölyt niskastaan – siirtyy eksoottiseen kiekkomaahanLue lisää »
-
Sportilta synkkä ulostulo: Miroslav Svobodan kausi ohiLue lisää »
-
SaiPan sopimustarjous vakuutti Mark Pysykin välittömästi – entuudestaan tuttu joukkuekaveri auttanut sopeutumisessaLue lisää »
-
Lapa jäähän: PWHL-tähdet inspiroivat nuoria suomalaispelureitaLue lisää »
-
Kokkolalaisten hurja liito sai jatkoa – Hermekselle kahdeksas peräkkäinen voitto ja Mestiksen kärkipaikkaLue lisää »
-
Jakub Málek ohittamaton este espoolaisilleLue lisää »
Jatkoajan leffakerho
- Viestiketjun aloittaja Paitselo
- Alkaa
- 2 413 634
- 12 327
Muistan, että kun käytiin kattomassa Salaisuus pinnan alla teatterissa, niin minä ja minulle tuntematon vieruskaveri sätkittiin varsinkin lopussa jo melkein samaan tahtiin. Jump scare -kama siis poikkeuksellisesti toimi, kun yleensä se vaan ärsyttää, vaikka elokuvantekijät sinut saisivatkin säpsähtämään haluamallaan tavalla. Sikäli se on helppoa, mutta myös laiskaa elokuvantekoa, kun laittaa vaan kovia ääniefektejä ja muuta hätäilyä kuvat täyteen, eikä muulla ole väliä. Mutta tässä leffassa oli paljon kaikkia tehokeinoja käytetty, joten ihan yhden tempun poni se ei suinkaan ole.
Nykyisin katselukertoja on takana useampi, mutta tietysti suurin särmä on jo kulunut. Pidän kuitenkin ihan sellaisena 4/5 trillerinä, jossa Zemeckis todistaa olevansa melkeinpä takuuvarma ohjaaja. Ei taida juurikaan mitään paskaa löytyä filmografiasta.
Nykyisin katselukertoja on takana useampi, mutta tietysti suurin särmä on jo kulunut. Pidän kuitenkin ihan sellaisena 4/5 trillerinä, jossa Zemeckis todistaa olevansa melkeinpä takuuvarma ohjaaja. Ei taida juurikaan mitään paskaa löytyä filmografiasta.
Ghostbustersin uusin traileri.
Traileristä päätellen vanhalla kaartilla on nyt suurempi rooli kuin Afterlifessa.
Traileristä päätellen vanhalla kaartilla on nyt suurempi rooli kuin Afterlifessa.
Katselin äsken ties monetta kertaa Falling Down - Rankka päivä -leffan JO yli 30 vuoden takaa. Ihan saakelin hyvä ja ajaton tämä on kuitenkin aina, mutta kyllä kun ikää tulee, niin leffa alkaa vaikuttamaan myös entistä surullisemmalta paketilta.
Perusjuoni menee niin, että Michael Douglasin näyttelemä kaveri saa liikenneruuhkassa tarpeekseen, hylää autonsa niille sijoilleen ja painuu omien sanojensa mukaan "kotiin". Siitä alkaa matka läpi Los Angelesin kohti, noh, kotia. Tykkään pirusti katsoa Losissa kuvattuja elokuvia ja tässäkin tulee se olo, että ollaan matkassa mukana tiukasti pitkin maita ja mantuja. Hieno kaupunki elokuvamaailmassa, vaikka välttämättä en välittäisi siellä oikeassa elämässä pyöriä. Douglasin hahmon perässä on legendaarisen Robert Duvallin esittämä poliisi, joka on viimeistä päivää töissä eli eläkepäivät kutsuvat pian. Takaa-ajohan siitä tulee, mutta se on tehty mielenkiintoisesti johtolankoja yhdistellen sen sijaan, että pyssyt tanassa juostaisiin perässä.
Sinälläänhän elokuvasta voidaan tehdä tulkintoja moneen suuntaan, ja aika paljon kaikenlaista jätetään katsojan pureskeltavaksi. Elokuva on paikoin kuin sysimusta komedia tai satiiri, mutta toisaalta myös jonkinlainen toimintadraama, jossa ei aina tiedä kumpi on elokuvan päähenkilö, Duvallin esittämä poliisi vai Douglasin "roisto". Roisto siksi hipsuissa, että hän ei periaatteessa ole tyypillinen konna vaan hieman sivukujalle eksynyt sielu, joka koettaa jotenkin pysyä järjissään yhteiskunnan puristuksessa. Yhteiskunnasta nimittäin sitten löytyy vaikka millä mitalla epäkohtia, joista osaan kohdistuu osuvasti pilkkakirves ja osaan ei, vaikka toki ihan suoranaisia vitsejäkin mahtuu mukaan. Mutta elokuva ei ole suoraan siis komedia, sillä aika rajujakin teemoja kuten lapsenmenetys löytyy ja tuokin teema tuodaan aika lohduttomasti, mutta jotain toivoa sisältävästi esiin.
Ehkä nuo rankemmat teemat jättää vähän sellaisen maun, että olisi väärin sanoa elokuvaa suorasukaisen viihdyttäväksi, kun siinä on myös aika ahdistavia elementtejä. Douglasin näyttelemällä hahmolla on kaiken lisäksi selkeitä mielenterveysongelmia, vaikka hän on pääasiassa sairaudentunnoton eli ei ole aina ihan tietoinen mitä tekee ja miksi tekee. Hän haluaakin vain kotiin. On mahdotonta sanoa hänestä mitään keittiöpsykologian keinoin, mutta ehkä tällaisissa elokuvissa osan kuuluu jäädä aina tulkinnan tasolle. Se on ihan hyvää elokuvantekoa verrattuna siihen, että jostakusta tehdään tällaisessa elokuvassa yksiulotteinen pahis ja sitä korostetaan kaikenlaisella tarkoituksettomalla naamanvääntämisellä. Douglas hoitaa ruutunsa mainiosti, sillä hänessä on myös antisankarimaisuutta, jonka myötä täysin häntä vastaan on usein melko mahdotonta asettua. Pelottava, mutta kuitenkin omalla tavallaan sympaattinen mies.
Tosiaan kovin surullinen, mutta silti samaan aikaan monipuolinen ja jännittävä elokuva, joka on näytelty erinomaisesti. Tätähän ei alunperin oikein kukaan halunnut filmata, mutta kun mukaan saatiin supertähti Douglas, niin budjettikin yhtäkkiä järjestyi. Ohjaaja Joel Schumacherista en ole normaalisti välittänyt, mutta tämä on selvästi jonkin alleviivatusti taiteellisemman vision mukaan ohjattu, eikä mikään rutiniilla puserrettu tilaustyö. Ostin tämän ensi kertaa itselleni, joten jatkossa on sitten helppo palata tämän helmen pariin.
Perusjuoni menee niin, että Michael Douglasin näyttelemä kaveri saa liikenneruuhkassa tarpeekseen, hylää autonsa niille sijoilleen ja painuu omien sanojensa mukaan "kotiin". Siitä alkaa matka läpi Los Angelesin kohti, noh, kotia. Tykkään pirusti katsoa Losissa kuvattuja elokuvia ja tässäkin tulee se olo, että ollaan matkassa mukana tiukasti pitkin maita ja mantuja. Hieno kaupunki elokuvamaailmassa, vaikka välttämättä en välittäisi siellä oikeassa elämässä pyöriä. Douglasin hahmon perässä on legendaarisen Robert Duvallin esittämä poliisi, joka on viimeistä päivää töissä eli eläkepäivät kutsuvat pian. Takaa-ajohan siitä tulee, mutta se on tehty mielenkiintoisesti johtolankoja yhdistellen sen sijaan, että pyssyt tanassa juostaisiin perässä.
Sinälläänhän elokuvasta voidaan tehdä tulkintoja moneen suuntaan, ja aika paljon kaikenlaista jätetään katsojan pureskeltavaksi. Elokuva on paikoin kuin sysimusta komedia tai satiiri, mutta toisaalta myös jonkinlainen toimintadraama, jossa ei aina tiedä kumpi on elokuvan päähenkilö, Duvallin esittämä poliisi vai Douglasin "roisto". Roisto siksi hipsuissa, että hän ei periaatteessa ole tyypillinen konna vaan hieman sivukujalle eksynyt sielu, joka koettaa jotenkin pysyä järjissään yhteiskunnan puristuksessa. Yhteiskunnasta nimittäin sitten löytyy vaikka millä mitalla epäkohtia, joista osaan kohdistuu osuvasti pilkkakirves ja osaan ei, vaikka toki ihan suoranaisia vitsejäkin mahtuu mukaan. Mutta elokuva ei ole suoraan siis komedia, sillä aika rajujakin teemoja kuten lapsenmenetys löytyy ja tuokin teema tuodaan aika lohduttomasti, mutta jotain toivoa sisältävästi esiin.
Ehkä nuo rankemmat teemat jättää vähän sellaisen maun, että olisi väärin sanoa elokuvaa suorasukaisen viihdyttäväksi, kun siinä on myös aika ahdistavia elementtejä. Douglasin näyttelemällä hahmolla on kaiken lisäksi selkeitä mielenterveysongelmia, vaikka hän on pääasiassa sairaudentunnoton eli ei ole aina ihan tietoinen mitä tekee ja miksi tekee. Hän haluaakin vain kotiin. On mahdotonta sanoa hänestä mitään keittiöpsykologian keinoin, mutta ehkä tällaisissa elokuvissa osan kuuluu jäädä aina tulkinnan tasolle. Se on ihan hyvää elokuvantekoa verrattuna siihen, että jostakusta tehdään tällaisessa elokuvassa yksiulotteinen pahis ja sitä korostetaan kaikenlaisella tarkoituksettomalla naamanvääntämisellä. Douglas hoitaa ruutunsa mainiosti, sillä hänessä on myös antisankarimaisuutta, jonka myötä täysin häntä vastaan on usein melko mahdotonta asettua. Pelottava, mutta kuitenkin omalla tavallaan sympaattinen mies.
Tosiaan kovin surullinen, mutta silti samaan aikaan monipuolinen ja jännittävä elokuva, joka on näytelty erinomaisesti. Tätähän ei alunperin oikein kukaan halunnut filmata, mutta kun mukaan saatiin supertähti Douglas, niin budjettikin yhtäkkiä järjestyi. Ohjaaja Joel Schumacherista en ole normaalisti välittänyt, mutta tämä on selvästi jonkin alleviivatusti taiteellisemman vision mukaan ohjattu, eikä mikään rutiniilla puserrettu tilaustyö. Ostin tämän ensi kertaa itselleni, joten jatkossa on sitten helppo palata tämän helmen pariin.
Guy Richien ohjaaman ja Henry Cavillin tähdittämän The Ministry Of Ungentlemanly Warfaren vakoojaleffan traileria. Elokuva kertoo Churchillin perustamasta toisen maailmansodan aikaisesta salaisesta agenttiyksiköstä. Yksi ryhmän jäsenistä oikeassa elämässä oli muuan Ian Fleming.
Mielenkiinnolla odottelen tuota Richien leffaa, vaikkakin odotettavissa on varsin toiminnallinen kuvaus aiheesta. Damien Lewisin kirjaa tuo taitaa perustua. Aiheesta kiinnostuneille tuosta "ministeriöstä" löytyy toinenkin mainio kirja, joka kuvaa hyvin kaikenlaisten vempaimien ja sotatarvikkeiden kehittelyä myös. Ministry
Ja olihan siellä myös muuan Christopher Lee mukana, joka saattoi inspiroida erästä Flemingin kirjoissa esiintyvää hahmoa.
Kulunut kuukausi tarjosi sen verran vähän mahdollisuuksia leffojen katseluun, että niitä tuli nähtyä vain 12 kappaletta. Koska määrä on kovin vähäinen, en jaksa laittaa listaa spoiler-tägeihin.
La Dolce Vita (1960) - ****
The Woman in the Window (1944) - ****
The Ice Storm (1997) - ****
The Odd Couple (1968) - ****
Little Big Man (1970) - ****
Strike (1925) - ****
Cabiria (1914) - ****
Milk (2008) - ****
Incendies (2010) - *****
Stalag 17 (1953) - ***
A Night at the Opera (1935) - **
20 Days in Mariupol (2023) - *****
La Dolce Vita (1960) - ****
The Woman in the Window (1944) - ****
The Ice Storm (1997) - ****
The Odd Couple (1968) - ****
Little Big Man (1970) - ****
Strike (1925) - ****
Cabiria (1914) - ****
Milk (2008) - ****
Incendies (2010) - *****
Stalag 17 (1953) - ***
A Night at the Opera (1935) - **
20 Days in Mariupol (2023) - *****
MrTriangle
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Pelicans
The Lobster (vuokrattu Telia Playsta) oli perin erikoinen, mutta silti jotenkin todella mukaansa tempaava kuva. Viihdyin ja odotan innolla että pääsisin katsomaan samalta ohjaajalta Poor Thingsin. Monella tavalla todella nerokas leffa!
Myös nerokas mutta ei ihan samalla tavalla erikoinen, Parasite (vuokrattu Telia Playsta) tuli myös vihdoin ja viimein katsottua. Pidin kovasti, vaikea tästä on paljoa sen enempää kertoa spoilaamatta. Joskin todettakoon, että korealaisten kuvien joukosta löytyy mieleeni myös muutama parempi - kertoo vain siitä miten hyviä leffoja olen sieltä nähnyt.
Myös nerokas mutta ei ihan samalla tavalla erikoinen, Parasite (vuokrattu Telia Playsta) tuli myös vihdoin ja viimein katsottua. Pidin kovasti, vaikea tästä on paljoa sen enempää kertoa spoilaamatta. Joskin todettakoon, että korealaisten kuvien joukosta löytyy mieleeni myös muutama parempi - kertoo vain siitä miten hyviä leffoja olen sieltä nähnyt.
Laadukkaan kotimaisen elokuvan marssi jatkui Miia Tervon Ohjuksella, jossa lappilainen yksinhuoltaja päätyy 80-luvulla pienen paikallislehden toimittajaksi selvittämään "Inarinjärven ohjusselkkausta" (sen inspiroimaa). Mikä sitten paljolti kuvaa symbolisesti tämän yksinhuoltajan omaa kasvua ja tilannetta, mitä niin moni muukin asia tuossa hienossa käsikirjoituksessa niin ihanasti heijastelee.
Tervo osaa luoda pidettävän ja sympaattisen päähahmon, jonka haluaisi vain sulkea halaukseen sen heikoimmilla hetkillä. (Mitä tietysti auttaa murteen ohella myös Oona Airola pääosassa). Lieköhän kuinka paljon ohjaajaa itseään noissa päähahmoissa mukana, kun Aurorassa oli vähän samasta puusta veistetty. Vaikka siinä se päähahmo oli temperamentiltaan päinvastaisesti enemmän sellainen kaoottinen luonnonvoima. Kyseinen Aurorahan äänestettiin Ylen järjestämässä äänestyksessä viime vuosikymmenen toiseksi parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi Hymyilevän miehen jälkeen. Joten odotukset tätä uutta kohtaan ei olleet kovinkaan vaatimattomat.
Pakko oli ihailla elokuvan kunnianhimoa... ja Hannu-Pekka Björkmania sellaisessa Michael Monroe -tukassa. Draamakomedia siis kyseessä ja kumpaakin riittää.
Tervo osaa luoda pidettävän ja sympaattisen päähahmon, jonka haluaisi vain sulkea halaukseen sen heikoimmilla hetkillä. (Mitä tietysti auttaa murteen ohella myös Oona Airola pääosassa). Lieköhän kuinka paljon ohjaajaa itseään noissa päähahmoissa mukana, kun Aurorassa oli vähän samasta puusta veistetty. Vaikka siinä se päähahmo oli temperamentiltaan päinvastaisesti enemmän sellainen kaoottinen luonnonvoima. Kyseinen Aurorahan äänestettiin Ylen järjestämässä äänestyksessä viime vuosikymmenen toiseksi parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi Hymyilevän miehen jälkeen. Joten odotukset tätä uutta kohtaan ei olleet kovinkaan vaatimattomat.
Pakko oli ihailla elokuvan kunnianhimoa... ja Hannu-Pekka Björkmania sellaisessa Michael Monroe -tukassa. Draamakomedia siis kyseessä ja kumpaakin riittää.
Stephen Kingin Langoliers on tullut vaan kerran näemmä telkkarista ja Elonetin mukaan sekin 21.09.1997 melko tuoreena tekeleenä. Tuli vieläpä kahdessa osassa eli peräkkäisinä sunnuntaina ja tietysti se jälkimmäinen osa jäi silloin näkemättä. Jäi kaivelemaan vuosiksi, mutta jossain vaiheessa nettiaikana tuo sitten tuli jäljitettyä ja katsottua loppuun. Nyt ostin itselleni edullisesti DVD:nä (en näitä enää yleensä osta) ja olihan tuo visuaalisesti todella komeaa ysäriä ja tietysti VHS-laatuisena täyskuvana. Kunnon meininkiä sen olla pitää!
Juonestahan tässä ei kannata sanoa muuta kuin että osa lentokoneen matkustajista katoaa kesken lennon ja kummia alkaa tapahtua. Aikamatkustusta ja maailmanlopun tunnelmia riittää ja todella pienellä budjetilla on saatu hyvä tunnelma aikaan. Genre on vahvasti kauhun puolella, vaikka kyllä tässä hahmoihin ihan menettelevän draaman kautta tutustutaan ja näitä pohjustetaan, jolloin heistä ihan välittääkin. Näyttelijätkin ovat kohtuullisen isoja kun on David Morsea ja Dean Stockwelliä keskeisissä rooleissa. Dialogi taipuu jopa ihan järkeväksi heidän suussaan.
3 tunnin kauhupaketti pysyy pituudestaan huolimatta hyvin kasassa. Tykkäsin tällä kertaa niin paljon, että varmaan muutaman vuoden päästä tulee katsottua taas uudelleen. Jokin tällaisessa vetoaa, mutta ehkä se on yksinkertaisesti vaan se, että kaikenlainen ihmiskunnan tuho yms kolahtaa jossain alimmilla tasoilla. Ehkä siitä saadaan huonoissakin produktioissa yleensä jotain kiinnostavaa aikaan, jolloin huonommatkin tuotantoarvot antaa helpommin anteeksi.
Juonestahan tässä ei kannata sanoa muuta kuin että osa lentokoneen matkustajista katoaa kesken lennon ja kummia alkaa tapahtua. Aikamatkustusta ja maailmanlopun tunnelmia riittää ja todella pienellä budjetilla on saatu hyvä tunnelma aikaan. Genre on vahvasti kauhun puolella, vaikka kyllä tässä hahmoihin ihan menettelevän draaman kautta tutustutaan ja näitä pohjustetaan, jolloin heistä ihan välittääkin. Näyttelijätkin ovat kohtuullisen isoja kun on David Morsea ja Dean Stockwelliä keskeisissä rooleissa. Dialogi taipuu jopa ihan järkeväksi heidän suussaan.
3 tunnin kauhupaketti pysyy pituudestaan huolimatta hyvin kasassa. Tykkäsin tällä kertaa niin paljon, että varmaan muutaman vuoden päästä tulee katsottua taas uudelleen. Jokin tällaisessa vetoaa, mutta ehkä se on yksinkertaisesti vaan se, että kaikenlainen ihmiskunnan tuho yms kolahtaa jossain alimmilla tasoilla. Ehkä siitä saadaan huonoissakin produktioissa yleensä jotain kiinnostavaa aikaan, jolloin huonommatkin tuotantoarvot antaa helpommin anteeksi.
Ohjus oli kyllä erittäin positiivinen yllätys. Odotin jotain pöljää Luokkakokous-kohellusta, mutta elokuva olikin varsin laadukkaasti toteutettu draamakomedia, jossa tuo ohjustapaus ja suomettuneen Suomen suhtautuminen asiaan toimi jonkinlaisena vertauskuvana toimittajanaisen omalle henkiselle kasvulle. Oona Airola pääosassa oli aivan huippu, ja HP Björkman ei tunnu epäonnistuvan missään. Erityisen hersyviä oli ne musiikkivideomaiset pätkät välissä.
Agenttirymistelyt ja toimintaleffat eivät yleensä ole oikein minun juttuni, mutta lähdin kuitenkin vaimon seuraneidiksi katsomaan Argyllen ja yllätyin ihan positiivisesti. Kerrankin oli keksitty jotain vähän uutta tuohonkin genreen perusrymistelyn tai vanhojen tarinoiden ja hahmojen uudelleen lämmittelyn sijasta. Kuten lajityypissä yleensäkin, niin loppu meni vähän venytetyksi mutta muuten ihan viihdyttävä leffa.
Viimeksi muokattu:
Tämä oli kyllä ihan katselemisen arvoinen, tuli eilen vaimon kanssa katseltua. Tykkään tällaisista hieman erikoisemmalla kaavalla tehdyistä elokuvista mitkä pitävät otteessaan kun eivät seuraa mitään perinteisen tylsää kaavaa.
Löytyy muuten Amazon Primestä (kuukausihinta 6,99€/ilmainen trial) kuten myös mm. John Wick 4, Guy Ritchie's The Covenant, The Whale, Reacher-sarja ja parin viikon päästä julkaistava uusi Grand Tourin spesiaali mitkä ovat itsellä seuraavana listalla.
Purkan Jauhaja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Samalta ohjaajalta tullut juuri tuo Poor Things elokuva.
Tarinankertoja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tänään Teemalta suomalaiseen kansainvälisestikkin menestyneeseen scifi kirjaan "teemestarin kirja" (memory of water) perustuva ihan pätevä suomalaistoteutus, leffaversio "Veden vartija". ennen leffaa keskustelua "elokuvan hetki" teeman tapaan. Areenassa toki myös.
Emmi Itärannan kaikki 3 scifi kirjaa on kyllä olleet erinomaisia, runollisia ja mielikuvitusta kiehtovia opuksia. Arvostan että tätä ekaa lähdettiin tekeen kotimaisena toteutuksena (toki kuvattu Virossa jne).
Veden vartija
Puhdas vesi on loppumassa maailmasta ja sotilashallinto kontrolloi vesivaroja. Teemestari Noria saa tiedon salaisesta lähteestä ja joutuu päättämään, mitä tehdä tiedolla. T: Oy Bufo Ab (Suomi, Saksa,Viro, Norja, 2022). Kuvailutulkattu.areena.yle.fi
Tänäään YLE 1 klo 21
AlapaanKarvaaja
Jäsen
The Zone of Interest oli hyvä elokuva. Vähän tuli mieleen omalla tavallaan Roma tuosta elokuvan tyylistä ja voi olla ettei ihan kaikille sovi koska se on vähän hidastempoinen.
Ohjus pitäisi käydä seuraavaksi väijymässä ja Myrskyluodon Maija.
Ohjus pitäisi käydä seuraavaksi väijymässä ja Myrskyluodon Maija.
Renny Harlinin Deep Blue Sea piti katsoa uudelleen, koska muistelin, että tässä olisi hyvää hirviötoimintaa ja selviytymistaistelua. Pidän myös julmetusti suljetuista ympäristöistä elokuvissa ja tässähän tapahtumapaikkana on tuollainen pääasiassa merenpinnan alapuolella oleva tutkimuslaitos. Aliens meets Jaws olisi aika kehuva kuvaus, mutta ihan niin hyvin ei ole asiat.
Juoni voi kuulostaa alkuun tavallista kunnianhimoisemmalta, mutta ei siitä revitä mitään irti. Tutkimuslaitoksessa on siis useampi hai, joiden aivoja on keinotekoisesti kasvatettu, jotta ne tuottaisivat tarvittavan määrän jotain proteiinia mahdollisesti toimivaan lääkkeeseen Alzheimerin tautia vastaan. Samalla haista tulee erittäin älykkäitä. Tai jotain sellaista. Siis, jos juoni on tuo ja tulos tämä, niin jossain vaiheessa käsikirjoitusvaihetta on aloitettu laiskottelu ja ehkä pari tuottajaakin voisi katsoa peiliin. No, tämä onkin toimintaelokuva, eikä varsinaisesti edes kauhua. Vähän on katsoessa sellainen olo, että tehdessä on ollut liiankin hauskaa ja se sitten näkyy monissa ratkaisuissa.
Suurin osa elokuvasta onkin aika itseään toistavaa ihmisten jahtaamista, kun pääasiassa CGI-hait mellastavat ja ruumiita tulee tällä kertaa jatkuvalla syötöllä. Renny on ihan hyvä rakentelemaan (naurettaviakin) tilanteita, joissa ihmisiä voidaan eri tavoin saalistaa ja syödä, eikä haitkaan ole koneella tehtyjä jos vaan yhtään voidaan tehdä vanhoin keinoin. Jaws todellakin saa monta nyökkäystä. Oikeastaan tässä on ihan sama mitä tapahtuu, kunhan vaan porukkaa saadaan hengiltä. Paljoa muuta ei ole tarjolla.
Surkeat ja erittäin halvalla tehdyt haielokuvathan ovat 2000-luvun elokuvamaailmassa tällainen omanlaisensa genre. Niitä todellakin on tehty kymmeniä, jotta ihmiset voivat meeminomaisesti nauttia täydellisestä ja tietoisesta perseilystä. Deep Blue Sea on tehty ennen noita, ja kyllähän siinäkin on melkoinen b-fiilis, vaikka tämä oli Harlinillekin vielä iso projekti (60 milliä), kunnes sitten 2000-luvun alussa alkoi kupla puhjeta ja isomman profiilin työt pikkuhiljaa loppua. Niin kävi tosin monille muillekin, kun toimintaelokuvat alkoivat hitaasti, mutta varmasti siirtyä supersankariosaston puolelle ja sillä tiellä vahvasti ollaan.
DBS on ihan ok. Ja Rennyähän on aina kiinnostava katsoa.
Juoni voi kuulostaa alkuun tavallista kunnianhimoisemmalta, mutta ei siitä revitä mitään irti. Tutkimuslaitoksessa on siis useampi hai, joiden aivoja on keinotekoisesti kasvatettu, jotta ne tuottaisivat tarvittavan määrän jotain proteiinia mahdollisesti toimivaan lääkkeeseen Alzheimerin tautia vastaan. Samalla haista tulee erittäin älykkäitä. Tai jotain sellaista. Siis, jos juoni on tuo ja tulos tämä, niin jossain vaiheessa käsikirjoitusvaihetta on aloitettu laiskottelu ja ehkä pari tuottajaakin voisi katsoa peiliin. No, tämä onkin toimintaelokuva, eikä varsinaisesti edes kauhua. Vähän on katsoessa sellainen olo, että tehdessä on ollut liiankin hauskaa ja se sitten näkyy monissa ratkaisuissa.
Suurin osa elokuvasta onkin aika itseään toistavaa ihmisten jahtaamista, kun pääasiassa CGI-hait mellastavat ja ruumiita tulee tällä kertaa jatkuvalla syötöllä. Renny on ihan hyvä rakentelemaan (naurettaviakin) tilanteita, joissa ihmisiä voidaan eri tavoin saalistaa ja syödä, eikä haitkaan ole koneella tehtyjä jos vaan yhtään voidaan tehdä vanhoin keinoin. Jaws todellakin saa monta nyökkäystä. Oikeastaan tässä on ihan sama mitä tapahtuu, kunhan vaan porukkaa saadaan hengiltä. Paljoa muuta ei ole tarjolla.
Surkeat ja erittäin halvalla tehdyt haielokuvathan ovat 2000-luvun elokuvamaailmassa tällainen omanlaisensa genre. Niitä todellakin on tehty kymmeniä, jotta ihmiset voivat meeminomaisesti nauttia täydellisestä ja tietoisesta perseilystä. Deep Blue Sea on tehty ennen noita, ja kyllähän siinäkin on melkoinen b-fiilis, vaikka tämä oli Harlinillekin vielä iso projekti (60 milliä), kunnes sitten 2000-luvun alussa alkoi kupla puhjeta ja isomman profiilin työt pikkuhiljaa loppua. Niin kävi tosin monille muillekin, kun toimintaelokuvat alkoivat hitaasti, mutta varmasti siirtyä supersankariosaston puolelle ja sillä tiellä vahvasti ollaan.
DBS on ihan ok. Ja Rennyähän on aina kiinnostava katsoa.
Viaplaylta katselin leffan nimeltä The Outfit. Se kertoo räätälistä, joka muuttaa Lontoosta Chicagoon joskus 1940- luvulla. Asiakaskuntana paikalliset gangsterit, koska kelläpä muulla tuolloin oli varaa mittatilauspukuihin. Ehkäpä paras leffa pitkiin aikoihin. Aika nerokkaasti kirjoitettu ja juonenkäänteitä mukavasti. Räätälitkään eivät aina ole sitä, miltä näyttävät. Suosittelen ihmisille, jotka haluavat välillä pysähtyä katsomaan jotain rauhallista mutta juonikasta teosta. Eikä aina sitä aivot narikkaan toimintakohellusta.
Sain tossa männäviikolla väijyttyä Muurarin. Suomi-yhteyksien etsiminen on yleensä näissä Rennyn vilmeissä ollut se pointti, jonka vuoksi näitä on tullut ylipäätään kahteltua. Ristus sitä yhtä läpsyttelykohtausta siellä talonkatolla; Arctic Blue Gin sai siinä ainakin näkyvyyttä. Aiemminhan nämä ovat olleet sellaisia "vilahduksia" ja "viuhahduksia", mutta tämähän oli kuin Kummeli Storiesin Pastirol-mainos. Tim Blake Nelson on kyllä huvittava, omalla persoonallisella tyylillään. 3/10.
Tämä oli kyllä todella virkistävä tapaus. Tuli vahingossa vastaan joskus jossain, sain katsella ilman minkäälaista ennakkohypen painotaakkaa. Tällaisia jännäreitä tehdään nykyään aivan liian vähän.
Eihän Oscareille nyt kannata antaa liikaa painoarvoa, mutta ilahduttaa se, että ainakin tänä vuonna parhaan elokuvan ehdokkaissa vaikuttaa olevan todella hyvä laatu. Olen itse nähnyt kandidaateista tähän mennessä 6/10, ja jos olisi rankattava ne henkilökohtaiseen paremmuusjärjestykseen, sanoisin ehkä about näin:
Past Lives
Poor Things
Oppenheimer
Killers of the Flower Moon
Barbie
The Zone of Interest
Ja silti Zone of Interest oli mielestäni todella hyvä ja vaikuttava elokuva, joten tavallaan tämäkin oli ihan tyhmä listaus. Näin Zonen viime viikonloppuna, ja vaikka se sitä katsoessa tuntui vähän liian itseään toistavalta, jälkikäteen minusta on alkanut tuntua että se on mestariteos. Se todella jäi mieleen, ja nyt kun ajattelee, niin monet ohjaajan taiteelliset ratkaisut olivat oikeastaan aika nerokkaita.
Mutta joo, tuntuu ettei ainakaan tähän mennessä omalle kohdalle ole näistä Oscar-ehdokkaista sattunut sellaista elokuvaa, josta olisi tullut hohhoijaa-fiilikset, vaan kaikki olleet omalla tavallaan oikein hyviä.
Eli parannusta viime vuoteen, jolloin Oscarit olivat kohtuullisen masentavat tuloksiltaan. Mielestäni EEAAO on yksi yliarvostetuimpia elokuvia joita tiedän, ja tuntui naurettavalta että se sai kaikki mahdolliset palkinnot aina näyttelijäpalkintoja myöten. Ei se nyt missään nimessä huono elokuva ole, mutta olen kai jotenkin tyhmä ja vanhanaikainen, kun en tajua miten sellainen ADHD-vyörytys voi saada kaiken mahdollisen kunnian jota voi saada.
Past Lives
Poor Things
Oppenheimer
Killers of the Flower Moon
Barbie
The Zone of Interest
Ja silti Zone of Interest oli mielestäni todella hyvä ja vaikuttava elokuva, joten tavallaan tämäkin oli ihan tyhmä listaus. Näin Zonen viime viikonloppuna, ja vaikka se sitä katsoessa tuntui vähän liian itseään toistavalta, jälkikäteen minusta on alkanut tuntua että se on mestariteos. Se todella jäi mieleen, ja nyt kun ajattelee, niin monet ohjaajan taiteelliset ratkaisut olivat oikeastaan aika nerokkaita.
Mutta joo, tuntuu ettei ainakaan tähän mennessä omalle kohdalle ole näistä Oscar-ehdokkaista sattunut sellaista elokuvaa, josta olisi tullut hohhoijaa-fiilikset, vaan kaikki olleet omalla tavallaan oikein hyviä.
Eli parannusta viime vuoteen, jolloin Oscarit olivat kohtuullisen masentavat tuloksiltaan. Mielestäni EEAAO on yksi yliarvostetuimpia elokuvia joita tiedän, ja tuntui naurettavalta että se sai kaikki mahdolliset palkinnot aina näyttelijäpalkintoja myöten. Ei se nyt missään nimessä huono elokuva ole, mutta olen kai jotenkin tyhmä ja vanhanaikainen, kun en tajua miten sellainen ADHD-vyörytys voi saada kaiken mahdollisen kunnian jota voi saada.
Tuli katsottua Aku Hirviniemen TÄHDITTÄMÄ Hirttämättömät eilen. Alkuperäinen vuodelta 1971 on ajaton klassikko jonka kanssa rainalla ei ole nimien lisäksi oikein mitään tekemistä. Tämähän keräsi leffateatterissa avajaisviikolla jopa 1300 katsojaa. En tiedä onko taustalla vedonlyönti siitä kuinka paljon katsojia voi aliarvioida. Maailman paskin elokuva? -666/5
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy