Jatkoajan leffakerho

[godspeed]

Olisikohan täällä suosituksia kaikenlaisista eräelokuvista ikään ja kokoon katsomatta. 70-luvulla tehtiin Jeremiah Johnsonin kaltaisia juttuja useampiakin, mutta en ole oikein mitään niistä katsonut vielä, enkä viitsisi kaikkia ostaa hyllyyn, koska ne voi olla aika epätasaisia toteutukseltaan. Man Called Horse on jo hyllyssä niistä. Mutta tosiaan, jos joku olisi tähän genreen tutustunut :)

 

[Ollakseni]

Kolmonen oli outo tapaus, koska katsoin ensin ohjaajan version / Legionin. Studio kun oli tullut väliin ja halunnut siihen mukaan manauksen, koska elokuvan nimeksi oli laitettu lopulta Manaaja ja lisäksi haluttiin joku alkuperäisjäsen mukaan, joten alkoholisoitunut Jason Miller tuotiin messiin Brad Douriffin rooliin - osin. Mutta tuo ohjaajan versio joutuu käyttämään videoformaattiin tallennettuja erittäin huonolaatuisia daily-kuvia, joten kun remasteroidusta matskusta siirrytään yhtäkkiä kohtauksenkin sisällä noin surkeaan laatuiseen matskuun, niin se ottaa aika tehokkaasti pois elokuvan tunnelmasta. Mutta onhan tuo ohjaajan versio parempi näin kyynisenä ihmisenä, pysäyttävä lopetus.

Katsoin joskus tuon Blattyn "directors cut" version eli samoilla daily kohtauksilla jne. ja se oli kyllä hieman raskasta seurattavaa. Kosketuspinta jäi vähän nihkeäksi ja pidän siitä studion "pilaamasta" versiosta enemmän.

Harlinin Manaaja prequel oli tosiaan... huono. Schraderin version olen muistaakseni nähnyt mutta ei jättänyt muistikuvia, kuin sen verran että oli tunnelmallisempi ja vähemmän jump scare yms. höttöä.

 

[Tarinankertoja]

Olisikohan täällä suosituksia kaikenlaisista eräelokuvista

Mää oon näitä tänne aina silloin tällöin arvostellu, kun pyrin ne aina kattomaan. Kovin hyviä ei ole viimeaikoina ollu ja suurin osa on jotenkin onnettomuusperustaisia



Muutama kattottava:
Erämaan armoille (2007), tositarina typpistä, joka päätti muuttaa "metsään"
The Way Back (2010), pakoon vankileiriltä vuoriston läpi
Wild - villi vaellus (2014) (Tässä toki kohdataan paljon muita vaeltajia, Reese Witherspoon vetää huippuroolin)
Everest (2015), No jaa, vuorikiipeilyä ihmisuhdehöystöllä, mutta Kormakur on ohjaajana takuunimi
127 tuntia (2010), tositarina, aika karsee itseasiassa, parhaita viimevuosilta.
Vuori välissämme (2017) ja taas tiputaan koneella vuorelle

JA tietysti Leave no Trase (2018) jossa armeejaveteraani asuu mettässä tyttärensä kanssa sivilisaatioo vältellen. Huippuleffa.



Merellä
All Is Lost (2013), aidosti yksin.
Styx, vastaava vähän, mutta saksalainen leffa, toki enkkua puhutaan. Aivan erinomainen meri"vaellus"
Kon-Tiki (2012) tosijuttu Heyerdalin poppoon matkasta balsalautalla tyynen meren yli
Piin elämä (2012), vähän fantastinen haaksikirkko venhoon yhdessä tiikerin ym kanssa. Erinomainen leffa,





Vanehmpia tietty jos haluaa, niin vaikka Elossa (1993) Lento onnettomuus Andeilla

 

[hablaa]

Olisikohan täällä suosituksia kaikenlaisista eräelokuvista

En tiedä meneekö haluamaasi genreen, mutta Herzogin "Grizzly Man" (muistaakseni "Karhumies" suomeksi). Ihan dokumentti, että ei pelkästään perustu tositapahtumiin vaan on tositapahtuma. Eräs vähän erikoisempi jamppa muutti aina puoleksi vuodeksi Alaskaan luonnonsuojelualueelle suojelemaan karhuja. Olkoonkin että elivät tosiaan jo valmiiksi luonnonsuojelualueella. Kunnes tapahtui vääjäämätön, mutta se ei leffan toimivuutta poista.

 

[godspeed]

Erämaan armoille (2007), tositarina typpistä, joka päätti muuttaa "metsään"

Tämä olikin ihan viiden tähden leffa, johon samaistuu helposti. Minussa asuu aina ja iäti pieni hippi, joka haluaa elää juurettomammin.

En tiedä meneekö haluamaasi genreen, mutta Herzogin "Grizzly Man" (muistaakseni "Karhumies" suomeksi).

Joo, tämä on kanssa erinomainen, mutta menee kenties jo vähän kauhun puolelle :)

Kiitti vinkeistä, suurin osa on nähty, mutta genre on tosiaan ihan suosikkiosastoani, joten uusintakierrokselle näitä voisi ottaa.

 

[El Gordo]

Täytyy myöntää, että tässä muutaman vuoden aikana olen kovasti tykästynyt westerneihin ja nimenomaan niihin vanhempiin westerneihin eli 1940 - 1960 -lukujen välillä tehtyihin. Niissä on sellainen omanlaisensa charmi, joka kestää hyvin aikaa. Toki tuon ajanjakson leffoja riivaa kauniisti sanottuna vähättelevä suhtautuminen naisiin sekä toisinaan räikeä rasismikin, joka on osoitettu intiaaneja sekä tummaihoisia sekä latinoita kohtaan, mikä on toki oman aikakautensa kuva, mutta silti näitä länkkäreitä haluaa aina vaan katsella.

1940-50 lukujen länkkärit olivat ehkä yllättävänkin "wokeja" intiaaniasian suhteen. Eli osoittivat sympatiaa intiaanien kokemuksia kohtaan, siinä missä tuon ajan keskiiverto valkoinen amerikkalainen ei uskoakseni vielä ollut näin edistyksellinen.

Esimerkkejä tästä on mm. Apassilinnake ((1948) ja Katkaistu nuoli (1950). Toki tämän tapaiset sympaattisetkin esitykset sortuivat monesti stereotyyppisiin kliseisiin yrittäessään esittää kohteensa positiivisessa valossa. Mutta ainakin intiaaneja yritettiin kuvata muutenkin kuin verenhimoisina villeinä.

Sitten on John Fordin etsijät (1956), jossa intiaaneja ei yritetä esittää sympaattisina, mutta sen sijaan John Waynen esittämä "sankari" esitetään intiaaneja vihaavana synkkänä ja tuhoisana hahmona. Ja uskoakseni Fordin tavoite oli osoittaa rasististen asenteiden ongelmallisuus tätä kautta.

Pointti saattoi mennä ohi suurelta osalta elokuvayleisöä silloin, niin kuin myöhemminkin. Ainakin elokuvan päätähdeltä John Waynelta se jäi ilmeisesti huomaamatta. Hän puolusti myöhemminkin esittämänsä hahmon sankarillisuutta eikä kaiketi nähnyt tämän toimissa mitään ongelmallista. Mutta Wayne tietysti olikin tunnettu kivikautisista mielipiteistään.

 

[El Gordo]

Vaikka mitenkä olen yrittänyt nauttia vanhemmistakin elokuvista niin järkyttävän tylsiä nuo karkeasti sanottuna ennen vuotta 1980 tehdyt leffat on ollu. Toki arvostan merkityksen leffojen kehityksen kannalta.

Tylsyys kuten kauneuskin tuppaa olemaan katsojan silmässä.

Ihmiset monesti myös fiksautuvat omaan aikakauteensa. Löytynee nuoria joiden mielestä 90-luvunkin elokuvat on jo sietämättömän ikävystyttäviä ja noloja, vanhemmista puhumattakaan. Ja vastaavasti löytynee vanhoja pappoja ja mammoja, jotka eli nuoruuttaan 50-luvulla, ja joiden mielestä elokuvat on menettänyt parhaan teränsä pian noiden nuoruusvuosien jälkeen eivätkä ole enää niin jännittäviä ja viihdyttäviä. "Nykyään ei enää tehdä kunnon elokuvia"

Jos haluaa antaa "tylsille vanhoille elokuville" vielä uuden mahdollisuuden, niin voisi koittaa jotain "helposti sulavaa" komediaa, jännäriä tai toimintaelokuvaa alkuun. Esim:
Kruunupäitä ja hyviä sydämiä (1949) (Parhaillaan menossa Teemalla, ja löytynee Areenasta)
Takaikkuna (1954)
Tri. Outolempi (1964)
Hyvät, pahat ja rumat (1966)

 

[godspeed]

Katselin tuossa Denzel Washingtonin toimintaelokuva The Equalizeria uudelleen. En muistanutkaan kuinka hyvin hallittua toimintaa tämä on, jos otetaan huomioon tyylillisesti tarkoituksellinen taapertaminen tervassa. Tuon voi siis nähdä joko latistavana piirteenä, tai sitten tosiaan hieman luonnetta elokuvalle tuovana tekotapana, sillä kyse on osaltaan myös suoraviivaisesta draamasta. Niin kauan kuin minä muistan, niin ihmiset ovat jaksaneet valittaa, kun äksönleffassa on yksinkertainen juoni ja kaikki on epärealistista ja tyhmää, niin tässäpä teille nyt sitten sitä hieman filosofisempaa toimintadraamaa.

Toimintapuoli on ihan ok, vaikka tässä ekassa osassa tuollainen "superprosessointi silmillä" on enemmän jotain supersankarikamaa kuin klassista toimintasankaria, jolla on kuitenkin myös aivot. Denzelhän on tällainen fiksujen miesten näyttelijä, vaikka kyseessä ei olisikaan aina niin puhtoinen roolihahmo. Suoriutuu kuitenkin vanhana äijänä liamneesonmaisesti väkivallasta, eli ei käytännössä osaa tosielämässä, mutta muutaman koreografin kanssa on käyty liikkeitä läpi ja laitettu paketti kuntoon.

Ihan mainiota menoa siis fyysiselläkin puolella, vaikka paljon on kyse siitä, että vasta hätätapauksessa pistetään konnia pataan. Ensin pyritään hoitamaan ongelmat juonittelemalla ja moraalisesti oikeamielisin tavoin. Ainahan se ei auta, että vedetään vaan turpaan ja toivotaan, että pahanteko loppuu, vaan rosmoja alkaa kismittään vasta kun niiltä viedään rahat. Loppu tosin on vähän sellainen jännitteeltään huono, että elokuvan arvolle sopivampikin oltaisiin voitu kehittää. Tosin vaikeaa se olisi ollut, kun pahis on turhan överi karikatyyri.

Kakkonen pitää katsoa kanssa toistamiseen tässä ennen kuin jossain vaiheessa pääsee kolmosen kimppuun. Sen pitäisikin olla sitten viimeinen osa tämän elokuvasarjan jäädessä ehkä hieman yllättäen trilogiaksi. No, joskus on parempi, ettei jauheta samaa loputtomiin, vaikka tavallaan konsepti ei kuluisikaan piloille.

 

[Nosebleed]

Linkki: https://youtu.be/8KVsaoveTbw?si=6QIkdz4Ejoy_QJvO

Laitetaanpa tännekin. Von Erichin veljeksistä ja "kirotusta perheestä" kertova traaginen tositapahtuma-elokuva The Iron Claw saapuu teattereihin joulukuussa. Pääosissa mm. Zac Efron, Jeremy Allen White ja Lily James.

 

[godspeed]

Tänään on perjantai 13. päivä. Perkele, kun tuli kesällä jo katsottua koko sarja kymmenenteen osaan asti läpi, niin ei ole nyt tälle päivälle sitten mitään sieltä. Mutta eiköhän täksikin illaksi joku kauhuelokuva keksitä!

 

[godspeed]

Mutta eiköhän täksikin illaksi joku kauhuelokuva keksitä!

Katsottiin uusin Scream Netflixistä, joka olikin jo kuudes osa. Olisihan tämäkin saanut jo jäädä tekemättä. Varmaan sarjan väkivaltaisin, mutta ei missään nimessä tyylikkäin. Ei oikeastaan mitään uutta pinnan alla ja sarjan tunnuspiirteisiin kuuluva itsetietoisuus oli kyllä täydellisesti kuolleen hevosen potkimista. Oli siis yritetty oikein kunnolla kumartaa aiemmille osille, mutta myös saada nuorempi väki elokuvasarjan verisestä historiasta tietoiseksi tai vähintään siitä kiinnostuneeksi. Lopputulos ei sitten ollut suunnattu oikein kenellekään.

 

[Hollanti]

Ennen Kalen peliä kateltiin siskon kanssa leffa, jonka kuvittelin olevan semmoinen harmiton toimintapläjäys. Aikamatkustus leffat/pelit on ollu yleensä ihan simppeleitä (Back to the Future, BioShock: Infinite, Interstellar, Avengers: Endgame... yms.), mutta Tenet veti aivot ihan kirjaimellisesti solmuun. Minkään leffan lopputekstien jälkeen, ei ole päätä särkenyt samalla tavalla.

En osaa sanoa, selittikö leffa hommansa huonosti vai onko allekirjoittanut vain simppeli-aivoinen.

2.5/5. Pitää kattoa joskus uudestaan.

 

[vitozzius]

Niin, montako kertaa pitää päätä lyödä petäjään? Itselle ainakin yksi kerta riitti.

 

[DarkTower]

Talk to me. Yllättävän hyvä kauhuleffa australian genrestä. Leffa oli tavanomainen aluksi, mutta itse leffa oli yllättävän hyvä. 8/10.

 

[AlapaanKarvaaja]

Scorsesen ja DiCaprion uusin täytyy väijyä tässä kunhan se ilmestyy lähipäivinä, mutta muuten en oikein löytänyt mielenkiintoisia tulevia elokuvia mitä odottaa tulevaisuudessa.

Yksi kuitenkin herätti mielenkiinnon: Wise Guys. Nicholas Pileggi kirjoittajana ja Barry Levinson ohjaa ja tarina perustuu tositapahtumiin liittyen jollakin tavalla Costelloon kohdistuneen epäonnistuneeseen murhayritykseen.

Pääosissa De Niro ja joukossa monia Sopranos-näyttelijöitä. Lähtökohdat pitäisi olla kohdillaan, mutta saa nähdä mitä sieltä tulee. Omaan silmään pisti tuo, että De Niro vetää molempien, sekä Genovesen että Costellon roolit.

 

[Buster]

Scorsesen ja DiCaprion uusin täytyy väijyä tässä kunhan se ilmestyy lähipäivinä, mutta muuten en oikein löytänyt mielenkiintoisia tulevia elokuvia mitä odottaa tulevaisuudessa.

Joo, melko hiljaiselta näyttää. Mielenkiintoista kyllä nähdä, miten tuo Scorsesen uusin suoriutuu lippuluukuilla. Vaikka se toki on tehty palkintoja ja Apple TV-tilaajia varten etunenässä, eikä noilla budjeteilla parhaassakaan tapauksessa olla plus-tulokseen lippuluukuilta kipuamassa. Projisoitu 90-135 miljoonaan Pohjois-Amerikassa, mikä on aika maltillisen realistinen. Kun kuitenkin tulossa Apple TV:lle, lakko vaikeutta markkinointia, Taylor Swift vie premium-salit ja pituus, mikä nostaa silmäkulmia katsojissa ja vaikeuttaa teattereiden näytäntöjen tekemistä, koska porukka mieluiten katsoisi sen varmaan viikonloppuna.

Itsellä on kalenteri niin täynnä tuon avausviikolla, etten taida pystyä uhraamaan kokonaista iltaa tuon 3,5 tunnin eepokseen katseluun. Tämän hetken fiilis on, että odottelen Apple TV julkaisua, kun varmaan jouluksi kova hinku saada se sinne ohjelmistoon. Tällöin saisi jonain kiireettömänä ja tunnelmallisena talvisena vapaailtana nautiskella kahvikupin ja pausenappulan kera laatuelokuvasta. Liian mukava ajatus. Katsoo nyt.

Itsellä ainakin pakkolistalla Napoleon, Ken Loachin Old Oak Tree ja Paul Kingin Vonkka. Alkajaisiksi jouluun saakka. Osan muista ehti jo nähdä festareilla.

 

[Teresa]

Bongasin hiljattain asuintaloni rappukäytävästä Flightplan-nimisen Blu-Rayn ”saa ottaa” -lapulla varustettuna ja juoni vaikutti takakannen perusteella sen verren vetävältä, että pakkohan tuo oli ottaa pois kuleksimasta. Kiitoksia vain tuolle nimettömälle lahjoittajalle. Flightplanissa Jodie Fosterin tähdittämä lentokoneinsinööri on matkustamassa kuusivuotiaan tyttärensä kanssa Saksasta Yhdysvaltoihin, mutta kesken lennon tyttö katoaa kuin maan tai siis ilman nielemänä – paitsi että minne hän olisi voinut tuosta suljetusta tilasta haihtua, eivätkä kanssamatkustajat muista nähneensä vilaustakaan koko tytöstä. Lähtöasetelma oli siis mielestäni mielenkiintoinen ja toteutuskin onnistui ainakin osittain. Flightplan osoitti minulle jälleen, että trillereihin pätee sama kultainen sääntö kuin kauhuleffoihin: syvälle psyykeen pureutuva psykologinen jännite on monin verroin toimivampaa kuin varsinainen toiminta. Aluksi elokuvassa suoriudutaankin jännitteen rakentamisesta varsin oivallisesti – siinä pelataan toden ja epätoden välisen rajan hämärtämisellä, kuten kaikissa parhaissa kauhupätkissäkin – kunnes loppua kohden homma hajoaa surullisesti sellaiseksi tyypillisemmäksi action-ryntäilyksi. Jodie Foster vetää kuitenkin kautta linjan rautaisen roolisuorituksen hätääntyneenä äitinä ja sivurooleista nostettakoon esille maanmainio Sean Bean lentokapteenina. Itse loppuratkaisu on joiltakin osin arvattavissa ja joiltakin osin ei, mutta ennen kaikkea se on aivan naurettavan epäuskottava ja kaukaahaettu. Eli muuten kyllä pidin tästä trilleristä, sillä se vangitsi mielenkiinnon täydellisesti ja paikoitellen tapahtumia seurasi suorastaan henkeä pidättäen, mutta nuo juonelliset epäloogisuudet lässäyttivät koko jutun aika ikävästi.

 

[hooceebruins]

Tuli katsottua Viaplaylta Sound Of Metal. Riz Ahmed näyttelee rumpalia, joka menettää kuulonsa ja varsin hyvin suoriutuukin roolistaan. Vähän valju loppu, mutta hyvä draama kuitenkin ja plussaa pääosan esittäjän päällä olleista Rudimentary Penin, Youth Of Todayn ja GISMin paidoista.

 

[godspeed]

Myös Antoine Fuquan ohjaama toka Equalizer katsottu uudelleen. Olihan tämä huonompi kuin mitä muistin, enkä oikein tiedä mitä oltiin yritetty. Eka tunti menee leppoisasti fiilistellen erillisiin kohteisiin kohdistuvia väkivallanhetkiä ja sellaista yleistä maailmanparannusta, jota Denzel osaa itselleen tyypillisesti hyvin ylimielisesti mutta viihdyttävästi esittää. Ihan jees.

Sitten se juoni. No, se käynnistyy ekan tunnin lopulla, ja aika pian homma valahtaa geneeriseksi ja aika laimeaksi pahisten jahtaamiseksi. Kalpenee ensimmäiselle osalle heti tässä vaiheessa, vaikka Denzel jälleen osaa kaikki temput paremmin kuin muut. Fiilis vähän katoaa. On kuin olisi ollut liuta ideoita, joista sitten kootaan jotain puolivillaista kasaan. Mitenkään kovin yhtenäisestä käsiksestä ei ole ollut kyse, ja olinkin autuaasti melkein unohtanut kuinka tämä loppuu. Pakko sanoa, että loppukohtaus sijoittuu tilanteeseen (helvetin hienosti tehty kova myrsky), jollaista ei ole toimintaelokuvissa usein nähty.

Kolmatta odotellessa. Varmaan se johonkin Netflixiin tulee.

 

[Viherpuiston Ruoska]

Ennen Kalen peliä kateltiin siskon kanssa leffa, jonka kuvittelin olevan semmoinen harmiton toimintapläjäys. Aikamatkustus leffat/pelit on ollu yleensä ihan simppeleitä (Back to the Future, BioShock: Infinite, Interstellar, Avengers: Endgame... yms.), mutta Tenet veti aivot ihan kirjaimellisesti solmuun. Minkään leffan lopputekstien jälkeen, ei ole päätä särkenyt samalla tavalla.

En osaa sanoa, selittikö leffa hommansa huonosti vai onko allekirjoittanut vain simppeli-aivoinen.

2.5/5. Pitää kattoa joskus uudestaan.

Tenet tuli telkkaristakin lauantai-iltana ja sitä seuratessa oli tosiaankin aivot kovilla. Hieno leffa, mutta vaatii kyllä todennäköisesti pari katselukertaa, ennen kuin kaikissa aikahypyissä pysyy perässä.

 

[Nosebleed]

Myös Antoine Fuquan ohjaama toka Equalizer katsottu uudelleen. Olihan tämä huonompi kuin mitä muistin, enkä oikein tiedä mitä oltiin yritetty. Eka tunti menee leppoisasti fiilistellen erillisiin kohteisiin kohdistuvia väkivallanhetkiä ja sellaista yleistä maailmanparannusta, jota Denzel osaa itselleen tyypillisesti hyvin ylimielisesti mutta viihdyttävästi esittää. Ihan jees.

Sitten se juoni. No, se käynnistyy ekan tunnin lopulla, ja aika pian homma valahtaa geneeriseksi ja aika laimeaksi pahisten jahtaamiseksi. Kalpenee ensimmäiselle osalle heti tässä vaiheessa, vaikka Denzel jälleen osaa kaikki temput paremmin kuin muut. Fiilis vähän katoaa. On kuin olisi ollut liuta ideoita, joista sitten kootaan jotain puolivillaista kasaan. Mitenkään kovin yhtenäisestä käsiksestä ei ole ollut kyse, ja olinkin autuaasti melkein unohtanut kuinka tämä loppuu. Pakko sanoa, että loppukohtaus sijoittuu tilanteeseen (helvetin hienosti tehty kova myrsky), jollaista ei ole toimintaelokuvissa usein nähty.

Kolmatta odotellessa. Varmaan se johonkin Netflixiin tulee.

Tajusinpa muuten vasta nyt, että nämä Denzelin leffathan perustuu siihen kasarin Kutsukaa McCall tv-sarjaan! Ja sitten kun googlettelin enemmän asiasta niin löytyi, että joku uusi tv-sarja versiokin on olemassa, joka löytyy vielä Viaplaystä. Pääosassa tässä versiossa näyttää luonnollisesti olevankin.. Queen Latifah :D Kolme kautta tuotakin versiota näköjään tehty jo.

 

[tres11]

Itse en erityisemmin scifistä välitä, mutta mielestäni Looper (2012) on loistava. Leffa toimii alusta loppuun asti. Kannattaa katsastaa jos et ole nähnyt:

Looper (2012) ⭐ 7.4 | Action, Drama, Sci-Fi

1h 59m | K-16

www.imdb.com

 

[Shardik]

Bongasin hiljattain asuintaloni rappukäytävästä Flightplan-nimisen Blu-Rayn ”saa ottaa” -lapulla varustettuna ja juoni vaikutti takakannen perusteella sen verren vetävältä, että pakkohan tuo oli ottaa pois kuleksimasta. Kiitoksia vain tuolle nimettömälle lahjoittajalle. Flightplanissa Jodie Fosterin tähdittämä lentokoneinsinööri on matkustamassa kuusivuotiaan tyttärensä kanssa Saksasta Yhdysvaltoihin, mutta kesken lennon tyttö katoaa kuin maan tai siis ilman nielemänä – paitsi että minne hän olisi voinut tuosta suljetusta tilasta haihtua, eivätkä kanssamatkustajat muista nähneensä vilaustakaan koko tytöstä. Lähtöasetelma oli siis mielestäni mielenkiintoinen ja toteutuskin onnistui ainakin osittain. Flightplan osoitti minulle jälleen, että trillereihin pätee sama kultainen sääntö kuin kauhuleffoihin: syvälle psyykeen pureutuva psykologinen jännite on monin verroin toimivampaa kuin varsinainen toiminta. Aluksi elokuvassa suoriudutaankin jännitteen rakentamisesta varsin oivallisesti – siinä pelataan toden ja epätoden välisen rajan hämärtämisellä, kuten kaikissa parhaissa kauhupätkissäkin – kunnes loppua kohden homma hajoaa surullisesti sellaiseksi tyypillisemmäksi action-ryntäilyksi. Jodie Foster vetää kuitenkin kautta linjan rautaisen roolisuorituksen hätääntyneenä äitinä ja sivurooleista nostettakoon esille maanmainio Sean Bean lentokapteenina. Itse loppuratkaisu on joiltakin osin arvattavissa ja joiltakin osin ei, mutta ennen kaikkea se on aivan naurettavan epäuskottava ja kaukaahaettu. Eli muuten kyllä pidin tästä trilleristä, sillä se vangitsi mielenkiinnon täydellisesti ja paikoitellen tapahtumia seurasi suorastaan henkeä pidättäen, mutta nuo juonelliset epäloogisuudet lässäyttivät koko jutun aika ikävästi.

Tuon koneen lentoyhtiö on muuten Aalto Airlines. Huomasin, kun piti käydä lukemassa juoni läpi Wikipediasta kuvauksesi jälkeen (leffaa en aatellut katsoa).

 

[godspeed]

Menolippu Mombasaan kirvoitti muistoja 20 vuoden takaa, mutta olihan se nyt vähän epäuskottavasti outoileva tekele, eikä lainkaan niin surullinen tai haikea kuin jollain tavalla tarkoitettiin. Sellaista melkein diippiä settiä kahden syöpäsairaan retkestä Suomessa. Toivoa, menetyksiä, unelmia, rakkautta ja rokkenrollia?

Epäuskottavuus tulee ehkä lähinnä kaikenlaisia kummallisia ratkaisuja pullistelevan ohjauksen osalta, kun toisinaan tuntui, että katsoisi jotain pastissia "todellisesta" amerikkalaisesta draamasta, jossa kukaan ei oikeasti käyttäytyisi siten kuin on ohjattu. Siihen kun sekoitetaan aitoa vahvaa suomalaista tv-tason halpuutta niin päästään lähelle sellaista oloa kuin olisi pää ruuvipuristimessa kaiken aikaa.

Vaan olihan siinä nyt hyvääkin. Genrenä tällainen löyhä road movie on sellainen, ettei sitä ihan kauhean pahasti voi munata, vaikka ei osaisikaan. Riittää jos sulla on muutama kohtuullisen luonteva näyttelijä, ja jonkin verran tuilla ostettua bensaa päästäksesi kuvaamaan erilaisia maisemia, niin saadaan tarvittava määrä sisältöä. Sinällään mitään draamaa ei näistä seikkailuista tule haettua, vaan katsoessa pitäisi saavuttaa sellainen mielentila, että koko universumi syleilee sinua.

Yleensä nämä tällaiset elokuvat eivät lopu hyvin, ja monesti kyse onkin vain jonkinlaisen tuskan kanavoimisesta ja lopulta sen ulos yrppäämisestä. Välillä tuntuu, että tuota oksennusta tulee ruudulle muutenkin kuin kuvainnollisesti. Huumoristakin voidaan olla montaa mieltä, mutta itse en aina välitä siitä näissä elokuvissa. Olen tosikko. Vakavuus kunniaan. Sanon yleensä ei tragikomedioille, koska niissä ei löydy hyvää tasapainoa.

Jollain kummallisella tavalla kuitenkin ihan ok-tasoinen muistelu, ja (heikommatkin) elokuvamuisteluthan ovat aina suositeltavia.

 

[Buster]

YleTeeman elokuvafestivaali tulee taas. Ylen saitilta kattaus kuvauksineen: Shhh! Ennio Morricone, Sparks, Werner Herzog, David Lynch, Drive My Car, Annette, Monos – Teeman elokuvafestivaalilla kuunnellaan elokuvia ja niiden tekijöitä

Kaikki muu on nähty paitsi nuo henkilökuvadokkarit, joista vain Morricone katsottu. Suositus kaikelle. Monos voi olla vähän hankittu maku ja Annette tuskin menee kylmänä ilman Sparks Brothers -dokkaria, tai aiempaa tietoa noista musisoijista. Omalta kohdalta tietysti jäi viikko vähän pannukakuksi tänä vuonna.