Tässä kesälomareissulta kotiuduttua on tullut katsottua aika paljon elokuvia ja mielenkiintoisiakin tapauksia on sattunut joukkoon. Uusintakatseluista täytenä kymppinä olivat säilyneet No Country for Old Men (2007) ja uusvanhana 2019 tehty viimeinen leikkaus Apocalypse. Now:sta (1979). Vaikka elokuvien välissä on joitain vuosikymmeniä, molemmat ovat tiukasti kiinni postmodernissa narratiivissa ja näin peräkkäin katsottuna sisälsivät outoa sukulaisuutta kerrontatavassaan.
Vanhempia klassikoita tarjosi myös HBO Rebel Without a Causen (1955) muodossa, joka oli iloinen yllätys itselleni. Melodraamaksi nimetty kulttistatuksen leffa voisi olla paljon huonompikin, kuten esimerkiksi vähän hehkutustakin osakseen saanut Written in the Wind (1956) samalta aikakaudelta, josta en pitänyt erityisemmin. Elokuvan historiallista arvoa nostaa tietysti sen aikanaan innovatiivinen teinikuvaus.
Toinen klassikko Viaplaylta oli Kurosawan Ran (1985), mutta kuten aikoinaan Rashomoninkin (1950) kanssa, ei tämä erityisemmin onnistunut koskettamaan. Teknisesti Kurosawan liikkeen kuvaus ja rajaukset ovat upeita, mutta itselleni tuo ylinäyttelyyn kannustaminen ja tökkivä dialogi (tässä voi ehkä syyttää kääntäjääkin?) ovat jotenkin luotaantyöntäviä. Ehkä tämä on vain asia, johon länkkäri-ilmaisuun tottuneella on sopeutumisvaikeuksia. Jännä kyllä sinänsä, että ihan toista ääripäätä edustavat Kaurismäen pökkelöhahmot häiritsevät paljon vähemmän, eli pelkkä realismin puuttuminen ei ole kyseessä. Kulttuurinen kysymys siis varmastikin.
Teatterissa Asteroid City oli odotuksiini nähden jopa melko massiivinenkin pettymys, oma 6/10-arvosteluni imdb:ssä on jotain ihan muuta kuin mihin varauduin. Suorastaan naurettavan absurdi esitys oli omien lukioaikojeni elokuva Mr. and Mrs. Smith (2005), jota en koskaan ollut nähnyt. Aivan järkyttävää ripulia, jossa kahden tunnin älyttömään juonikaareen oltiin syystä tai toisesta päädytty valitsemaan vain neljä ärsyttävää hahmoa pahvikuvien sekaan. Menee kai samaan kategoriaan Butterfly Effectin (2004) kanssa, jonka imdb-arvosana sai hieraisemaan silmiä muutamaankin otteeseen. 2000-luvun alun digifiltterikuonaa, joita en oikein voi suositella kenellekään muulle kuin niille, joilla aika on kullannut muistot. Tai jos nyt vain tykkää siitä, että elokuvan värimaailma näyttää irc-gallerialta ja juonesta ovat vastanneet 13-vuotiaat jonnet.
