Viime viikonloppuna katsoin leffat aikalailla oman skaalani ääripäistä, siis jos puhutaan hyvästä ja huonosta leffasta. Hyvä ensin. Sain vihdoin ja viimein vuokrattua The Woodsmanin, Kevin Baconin hienon roolisuorituksen tähdittämän kertomuksen pedofiilista, joka yritää parhaansa mukaan päästä taipumuksestaan ja sopeutua tuomion jälkeen yhteiskuntaan. Vaikka pedofiliassa en näe pienintäkään puolustelemista ja aihepiiri itsessään inhottaa, menee tämä elokuva silti helposti henkilökohtaiseen top-kymppiini. Bacon on loistava, tarina koskettava ja samalla niin karmiva. Suoraan sanottuna meinasin purskahtaa itkuun Baconin esittämän Walterin ja hänen kyttäämänsä tytön puistokeskustelun huipentuessa. Kysessä ei ollut mikään sääliliikuttuminen, vaan aika kokonaisvaltaisen surullinen ja pysätyttävä fiilis, kun tyttö avautui Walterille. Hieno elokuva vakavasta aiheesta.
Katsoin edellisen perjantaina, ja lauantaina keskustan läpi ajaessani tuli yllättäen fiilis, notta nyt on katsottava joku reikäpäinen komedia. No, Filmatown oli kohdilla, joten sinne. Tuumasin, että parikymppisenä pidin Austin Powerseista, joten Mike Myersin uusin, Love Guru, voisi olla sopiva tarkoitukseen. En jaksa kommentoida mitään muuta kuin että aivan uskomatonta paskaa. Siis aivan uskomatonta. Mulla on tapana vääntää huonoimmatkin leffat loppuun saakka, mutta ei ehkä olisi pitänyt, kun hauskuuttelu huipentui norsujen naiskenteluun lätkäkaukalossa. Ei naurattanut, mutta ehkä en kuulu kohderyhmään. Jos jotain positiivista pitää kaivaa, niin Rob Blake on pelikohtauksissa mukana.