Kävin sitten kavereiden kanssa katsomassa eilen tämän Tali-Ihantalan. Tavallaan elokuva oli tehty hyvin, ilmeisesti esim. puut, mitkä räjähtivät, puolustusvoimat kävivät räjäyttämässä, eli jonkun verran oli oikeata autenttisuutta haettu. Lisäksi mm. tankeista ja tykeistä näki, että varmasti on kunnostuksessa työtä tehty ja uurastettu.
Näyttelijäkaarti oli sen verran laaja, että mukaan mahtui koomikoista draamassa totuttuihin kasvoihin kaikenlaista. Osa suorituksista olikin melko kohtuullisia. Silti jokin jäi puuttumaan. Ensimmäisenä alkoi mietityttämään torjuntavoitoista, että olikohan ne sittenkään suomalaisten tykkitulen seurausta. Neukuilla oli kuitenki triplamäärä miehiä sekä kalustossa aivan järkyttävä ylivoima. Enemmän silti luulen, että Suomi yksinkertaisesti riippui kiinni Tali-Ihantalassa kuin täi tervassa, jolloin Stalin sitten hyökkäyksien pysähdyttyä suostui neuvottelemaan rauhasta.
Lisäksi kuvauksen Suuren ja Mahtavan Neuvostoliiton rumputulesta jäi mielestäni pikkuisen vaisuksi. Toki on niin, ettei 1980-luvun lapsella voi millään olla kovin autenttista kuvaa tapahtumista, vaikka kuinka olisi kirjallisuutta tullut luetuksi ja isovanhempia kuunnelluksi. Mutta siltikin....
Aiheena toki on jälleen niitä, ettei voi muuta kuin kunnioittaa niitä sankareita, jotka sen läpikävivät ja Suomea puolustivat. Mitä enemmän Talin tapahtumista lukee, sitä vakuuttuneemmaksi tulee, että kovin kaukana ei ollut se mahdollisuus, että Venäjän raja menisi Tornionjoessa.
Jotain jäi kuitenkin tästä elämyksestä kaipaamaan, tarkkaan en osaa sanoa, mitä.