Minä en pahemmin leffoja katsele, kun en moista taidemuotoa jotenkin oikein ymmärrä. Se on jo poikkeuksellista, jos vuoden sisään menee yli kymmenen elokuvaa.
Olen siis näin pitkälti aikuisiälläkin lähes täysi noviisi leffojen suhteen ja siksi en osaa sanoa, oliko viikko sitten katsomani Lilja 4-ever hyvä vai huono elokuva. Helvetin ahdistava se ainakin oli.
Meikälle oli nimittäin ihan uutta, että tv-ruudulta näkyvä ilmiö voi aiheuttaa fyysisen pahan olon tunteen. Tokihan edellisenä iltana juhlitut juhlatkin asiaan varmasti vaikuttivat, mutta eiköhän tuo olisi kauhistuttanut tämmöistä vähän herkempää urpoa ihan selvinpäinkin.
Siis herranjumala, todella paha elokuva! Senkin tajusin kunnolla tosin vasta myöhemmin, kun rupesin leffaa yöunia tavoitellessani päässäni kertaamaan.
Jotenkin tuossa elokuvassa meikään osui kaikki toteutuksesta näyttelijäsuorituksiin. Missään vaiheessa ei itkettänyt tai vituttanut, jotenkin sitä vaan ihmetteli monttu auki hiljaisena, että miten voi asiat noin huonosti mennä, vaikka kyse vissiin fiktiivisestä tarinasta olikin.
Mahtavan hirveää, että pikselit ruudulla voivat aiheuttaa tällaista tunnetta, vaikka siitä tunteesta ei pitäisikään. Ehkä minä nyt ymmärrän elokuvaa hieman paremmin.