Huomenna, jos Moderaattorit suovat, on meidän Jatkoajan armorikas joulupäivä; ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha, kehottamalla kaikkia tätä palstaa asiaankuuluvalla kirjoittelulla täyttämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulurauhaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla kirjoituksella häiritsee, on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka Moderaattorit ja säännöt kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät.
Toivotamme kaikille Jatkoajan kirjoittajille sekä lukijoille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025.
Viikonloppuna flunssassa tuli katseltua Denis Villeneuven elokuvia:
Prisoners
Arrival
Blade Runner 2049
Dune (1)
Näistä leffoista ylivoimaisesti paras oli Prisoners, vaikkakin semi ahdistava pätkä olikin kyseessä. Arrivalissa tykkäsin perusideasta, että ufojen kanssa yritetään tulla juttuun tieteen keinoin eikä pelkästään aseiden avulla kuten 98% muissa ufoleffoissa.
Blade Runner ja Dune sitten ratkovat kamppailun heikoimman leffan tittelistä keskenään, ollen molemmat ylipitkiä sekä sangen tylsiä pläjäyksiä. Hyviä musiikkikohtia tarjosivat molemmat joo, mutta noin muuten huomasin itseni haukottelemasta tusinan kertaa varsinkin Blade Runnerin kohdalla. Ana de Armas pelasti edes vähän.
Viikonloppuna flunssassa tuli katseltua Denis Villeneuven elokuvia:
Prisoners
Arrival
Blade Runner 2049
Dune (1)
Näistä leffoista ylivoimaisesti paras oli Prisoners, vaikkakin semi ahdistava pätkä olikin kyseessä. Arrivalissa tykkäsin perusideasta, että ufojen kanssa yritetään tulla juttuun tieteen keinoin eikä pelkästään aseiden avulla kuten 98% muissa ufoleffoissa.
Blade Runner ja Dune sitten ratkovat kamppailun heikoimman leffan tittelistä keskenään, ollen molemmat ylipitkiä sekä sangen tylsiä pläjäyksiä. Hyviä musiikkikohtia tarjosivat molemmat joo, mutta noin muuten huomasin itseni haukottelemasta tusinan kertaa varsinkin Blade Runnerin kohdalla. Ana de Armas pelasti edes vähän.
Tässä on kyllä hyvä esimerkki siitä, et kuinka makuja on monenlaisia :) Itsellä oikeastaan täysin päinvastaiset ajatukset, tosin Prisoners itsellä noista vasta kolmannella sijalla. Hyvä leffa toki myös omasta mielestäni. Itsellä noista neljästä kärkipaikkaa pitäisi joko Blade Runner tai Dune. Arrival ehdottomasti pohjalla. Arrivalin katsoin joskus kun se suoratoistopalveluun ensi kertaa tuli ja ei lähtenyt, ei sit millään. Monissa leffakeskusteluissa sitä kuitenkin ylistettiin ja halusin antaa sille uuden mahdollisuuden tässä joku aika sitten, ajatuksena et olisinko ollut sit ekalla katsomiskerralla väsynyt tms. mut ei, ei vaan iske kyseinen leffa sit yhtään. Blade Runnerin oonkin sit katsonut jo useempaan kertaan (ja tulen katsomaan vielä useasti uudestaan). Itseäni ei tuossa leffassa ole koskaan pitkästyttänyt, päinvastoin pitää itseäni otteessa koko leffan ajan. Erityismaininta todella hienosta lopusta, missä... no en spoilaa, mut siis missä parivaljakko ottaa yhteen märissä olosuhteissa.
Dune kanssa itselle toimiva leffa (kakkonen oli kyl vielä parempi). Tämänkin useasti katsonut ja omalla kohdalla varmaan nostaa leffan pisteitä se, että en ole lukenut kirjoja. Siis tarkotan, että minulla ei ollut tarinasta mitään hajua ennen leffan näkemistä. Monelle kirjan lukeneelle varmaan pettymys, kun leffassa tilanteet eivät mene niinkuin on sen kuvitellut menevän kirjaa lukiessaan.
Nyt olette kyllä erittäin pahasti väärässä. Arrival on yksi viime vuosien parhaista elokuvista. Nyt kun olen osoittanut teille erehdyksenne, voitte korjata mielipidettänne.
Sicario itselleni oli aikanaan ensimmäinen Villeneuve-elokuva. Se ensimmäisen kohtauksen, missä isketään johonkin aavikolla olevaan taloon (jonka seinien sisältä löytyy lopulta ruumiita), painostava tunnelma oli jotain mitä en koskaan unohda. Taisin katsoa kyseisen elokuvan uudestaan heti samalta istumalta.
Mutta heitän vielä keskusteluun oman Villeneuve-suosikkini, eli Incendies vuodelta 2010.
Liian pitkä. Alussa paljon tyhjäkäyntiä. En ole lukenut kirjoja ja olisi pitänyt katsoa ykkönen muistutukseksi, koska näistä profetiajituista meni valtaosa ohi ja yhtäkkiä se mutsikin oli vaikka mitä.
Mielestäni käsikirjoitus ei ollut kovin vahva. Ja lopun mätöt meni hetkessä ja todella epäloogisesti.
Se Butlerin pahis oli siisti. Vähän nosti pisteitä. Yleisesti ottaen nämä tällaiset massiiviset leffat nykyään kaikki ovat jotenkin vähän tyhjiä. Aikanaan katson kolmosenkin, mutta odotukset ovat alempana.
Jerry Seinfeldin uusi komedialeffa pop-tartsien keksimisestä tulee Netflixiin toukokuussa. Melko iso ja tunnettu cast näyttäisi olevan mm. Hugh Grant Tony-tiikerinä ja Bill Burr John F. Kennedynä.
Vielä on maaliskuuta jäljellä, mutta koska haluan keskittyä kokeiden lukemiseen ja vielä keskeneräisiin koulutehtäviin, päätin julkistaa tässä kuussa näkemäni leffat jo näin varhaisessa vaiheessa. Tällä kertaa mukaan mahtui elokuvia 2010-, 2000-, 1920-, 1970-, 1990- ja 1940-luvulta, joista jokaisesta tuli nähtyä viisi leffaa. Kansainvälinen teema jatkui edelleen, sillä 30:stä leffasta reilusti yli kymmenen oli ei-amerikkalaisia. Lisäksi jostain kumman syystä mielenterveyteen liittyviä leffoja oli yllättävän paljon.
The Snake Pit (1948) - ****
Sahara (1943) - ****
Vredens Dag (1943) - ****
The Palm Beach Story (1942) - **
The Shop Around the Corner (1940) - ***
Chaplin (1992) - ***
Raise the Red Lantern (1991) - ****
All About My Mother (1999) - ****
Breaking the Waves (1996) - ****
Friday (1995) - ****
Death Race 2000 (1975) - **
Murder on the Orient Express (1974) - ***
Jeremiah Johnson (1972) - ****
A Woman Under the Influence (1974) - *****
Manhattan (1979) - ****
Lonesome (1928) - ***
Das Wachsfigurenkabinett (1924) - ***
Körkarlen (1921) - ****
The Crowd (1928) - ***
The Man Who Laughs (1928) - *****
Departures (2008) - *****
Motorcycle Diaries (2004) - *****
Good Bye Lenin! (2003) - ****
Ne le dis à personne (2006) - ****
Secret Sunshine (2007) - ****
Only Lovers Left Alive (2013) - ****
Melancholia (2011) - ****
The Descendants (2011) - ****
Inside Llewyn Davis (2013) - ****
Warrior (2011) - ***
TOP 5 Parhaimmat leffat
1. Departures. Klassinen musiikki, hirtehinen huumori, pieni japanilainen kaupunki maaseudulla. Olin myyty ensimmäisestä hetkestä lähtien.
2. The Man Who Laughs. Yksi parhaimmista 1920-luvun leffoista ehdottomasti. Koskettava, traaginen, jonka onnellinen loppu toi hymyn huulille.
3. Motorcycle Diaries. Tämä oli pyörinyt jo useamman vuoden ajan mielessäni, kunnes vihdoin tässä kuussa päätin katsoa sen ja tuota päätöstä en katunut ollenkaan.
4. A Woman Under the Influence. Paras niistä tässä kuussa näkemistäni elokuvista, joiden teemana oli mielenterveys.
5. Vredens Dag. Pitkästä aikaa tuli nähtyä tanskalainen leffa ja se lumosi minut välittömästi. Minimalistinen tunnelma höystettynä hienoilla näyttelijäsuorituksilla teki suuren vaikutuksen.
Pistesijojen ulkopuolella: Secret Sunshine, All About My Mother, The Snake Pit
---
TOP 5 Huonoimmat leffat
1. Death Race 2000. Karmea leffa, alusta loppuun.
2. The Palm Beach Story. Screwball-komediat eivät ole koskaan kolahtaneet minuun ja tämä oli yksi surkeimmista tekeleistä tuossa genressä, jonka olen nähnyt. Sanalla sanoen hirvittävä.
3. The Crowd. Odotukset olivat korkealla leffan suhteen, mutta nopeasti ne romahtivat, mistä syytän täysin James Murrayn roolihahmoa John Simsiä. Idioottimaisia sutkautuksia, täysin karismatonta olemusta sekä ylipäänsä kaikenlaisen kemian puutetta Eleanor Boardmanin esittämän Mary Simsin kanssa. Onneksi leffa oli lyhyt.
4. Warrior. Täysin turha leffa.
5. The Shop Around the Corner. Vaihteeksi huono James Stewartin tähdittämä leffa.
Tuli eilen (viimeinkin) katsottua teemalta Bohemian rhapsody,
Osui ja upposi, pitkästä aikaa elokuva mikä veti oikeastaan sanattomaksi.
En osaa sen paremmin kuvata. Mielettömän kaunis, ruma, surullinen ja onnellinen
elokuva samaan aikaan. Mestariteos.
Hirveän suuri kynnys nykyään katsoa näitä uusia kauhuelokuvia, joita hehkutetaan eri sivustoilla ja sosiaalisessa mediassa. Pakolliset jump scaret, ylidramaattiset musiikit, näennäisen rajut silpomiskohtaukset, överiksi vedetyt nopeat leikkaukset sekä uhrien idioottimaiset toimintamallit aiheuttavat nykyään sen verran paljon vitutusta, että harvassa ovat ne uudet kauhuleffat, joita kohtaan tuntisi aitoa mielenkiintoa. Ennen vaan osattiin paremmin.
Hirveän suuri kynnys nykyään katsoa näitä uusia kauhuelokuvia, joita hehkutetaan eri sivustoilla ja sosiaalisessa mediassa. Pakolliset jump scaret, ylidramaattiset musiikit, näennäisen rajut silpomiskohtaukset, överiksi vedetyt nopeat leikkaukset sekä uhrien idioottimaiset toimintamallit aiheuttavat nykyään sen verran paljon vitutusta, että harvassa ovat ne uudet kauhuleffat, joita kohtaan tuntisi aitoa mielenkiintoa. Ennen vaan osattiin paremmin.
Ennen aikaan ei ollut sosiaalista mediaa sekä nettiä rummuttamassa niitä paskoja leffoja, vaikka toki kriitikoita on ollut aina. Tosin kriitikoiden sanaan on harvoin kiinnittänyt mitään huomiota leffavalintaa tehdessä.
Se patrioottinen showpaini-meininki ei vaan kolahtanut. Ilman niitä osioita leffa oli ihan pätevä, mutta koska kokonaisuus piti arvioida, niin siksi arvosanaksi tuli niin huono.
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Näkeekö mistään helposti mitä elokuvia on tulossa stream-palveluihin genren mukaan? Flixablesta näkee tulevat Netflix-elokuvat, mutta HBOMaxilta ja Disney Plussalta ei löydy tulevia juurikaan, jos eivät satu mainostamaan. JustWatch löytää vain, jos jokin elokuva on jossain, muttei kerro muuta.
Minusta kauhulla menee hyvin ja suurinosa viimeisen kymmenen vuoden kauhuklassikoista on nimenomaan ollut hienovaraisia. It Follows, The Lighthouse, Babadook, Hereditary, Midsommar, The Witch, Get Out, Annihilation, Men, Bone Tomahawk, Mandy ja kyllä minä henk. koht. sen Smilenkin sinne lasken. Jos on mahdollista vehkeiden puolesta, niin mykistää siitä vielä ylimääräiset taustamusat pois. Suspirian remakekin oli vähintäänkin kiehtova ja persoonallinen.
Eikä tuossa tullut kaikki, mutta ei jaksa alkaa kaivaa.
Mutta jos nyt jostain itse valittaisi, niin aika vahvasti on materiaalin puolesta hirttäydytty yliluonnolliseen Kirottujen ja Paranormal Activityjen jälkeen. Ei tekisi pahaa nähdä jotain originaalia Slasheria (on niitäkin ollut, muttei jättipottia), tai jotain creature featurea ynnä muuta.
Hirveän suuri kynnys nykyään katsoa näitä uusia kauhuelokuvia, joita hehkutetaan eri sivustoilla ja sosiaalisessa mediassa. Pakolliset jump scaret, ylidramaattiset musiikit, näennäisen rajut silpomiskohtaukset, överiksi vedetyt nopeat leikkaukset sekä uhrien idioottimaiset toimintamallit aiheuttavat nykyään sen verran paljon vitutusta, että harvassa ovat ne uudet kauhuleffat, joita kohtaan tuntisi aitoa mielenkiintoa. Ennen vaan osattiin paremmin.
SkyShowtimesta löytyy ainakin kahdeksan ensimmäistä alkuperäistä Friday 13th - leffaa. Kun on nähnyt yhden, on nähnyt ne kaikki.
Leffat niitävät kulttimainetta edelleen, vaikka ne ovatkin halpoja ja kun vertaa jotain nelosta ja vitosta samaan aikaan valmistuneisiin blockbustereihin tyyliin Back to the Future etc. niin aika ohkaista on. Vähän viulunvingutusta ja kuvauskin on monesti hyvin yksipuolista.
Mutta jos diggaa genrestä, on ne ihan veikeää ajanvietettä.
Viimeisen reippaan vuosikymmenen siistein leffa omaan makuun oli Sinister 2012. Se oli välillä ihan jopa ahdistava.
Oikeasti hyviä kauhuleffoja ihan leffoina on melko vähän. Valtaosa on melko mitäänsanomattomia.
Netflixin The Haunting of Hill Housen nostankin hyvin korkealle sarjana. Ja vaikka Flanaganin myöhemmät tuotannot eivät ole päässeet samalle tasolle, yksikään sarja ei ole ollut pettymys.
Tuli katottua vaimon kanssa Killers of the Flower Moon.
Ihan ok leffa, mutta kyllä mä silti ihmettelen, miksi osa näistä Scorsesen pitkistä leffoista on niin saatanan pitkäveteisiä (Esim. tämä ja Irishman) ja osa taas vie mukanaan samantien (Wolf Of Wall Street, The Departed, Lentäjä). Nyt piti jättää 2h jälkeen kesken ja jatkaa seuraavana aamuna loppuun, The Irishmania en ole vieläkään katsonut loppuun asti… Noh, Leo oli hyvä, kuten aina, mutta myös Lily Gladstone veti todella hyvän roolin.
Hirveän suuri kynnys nykyään katsoa näitä uusia kauhuelokuvia, joita hehkutetaan eri sivustoilla ja sosiaalisessa mediassa. Pakolliset jump scaret, ylidramaattiset musiikit, näennäisen rajut silpomiskohtaukset, överiksi vedetyt nopeat leikkaukset sekä uhrien idioottimaiset toimintamallit aiheuttavat nykyään sen verran paljon vitutusta, että harvassa ovat ne uudet kauhuleffat, joita kohtaan tuntisi aitoa mielenkiintoa. Ennen vaan osattiin paremmin.
En tiedä mitä meinaat sillä että ennen osattiin paremmin, mutta kyllä itselleni tulee jotain Halloweenin, Friday the 13th jne. jatko-osia katsellessa aika monta kertaa mietittyä että miksi nuo ovat noin tyhmiä, miksi kaikki kissat maukuvat hirveästi kun joku menee pimeään huoneeseen ja vähän osuu niihin jalallaan. Scream sarja sai alkunsa siitä että siinä vitsailtiin noilla slasher elokuvien tropeilla ja se teki sen hyvin. Samoin sitten niitä paskoja yliluonnollisia kauhuelokuvia on aivan järjetön määrä noilta ajoilta kun piti tehdä se oma Rosemaryn painajainen, Manaaja, Omen tai Poltergeist.
Toki tässä voi vaikuttaa sekin että noilta ajoilta jäävät vain ne parhaat mieleen kun paska valuu sinne pohjalle. Sama koskee musiikkiakin.
Jotenkin minuun kolahtavat enemmän ne varhaisimmat kauhuleffat, joissa tunnelma luotiin sekä valaistuksella, musiikilla, psykologisilla elementeillä sekä taitavilla maskeerauksilla. Puhun siis 1920-, 1930- ja 1940-lukujen kauhuleffoista sekä niistä muutamasta kymmenestä saman genren leffasta, jotka ovat ilmestyneet myöhempinä vuosikymmeninä. Kun on keskittynyt katsomaan leffoja ja genrejä, joissa näyttelijät pääsevät loistamaan ja joissa on sekä kunnon juoni että syvällisyyttä, tuntuu esimerkiksi joku M3GANin tapainen raina kylmältä rätiltä kasvoihin.
Jotenkin minuun kolahtavat enemmän ne varhaisimmat kauhuleffat, joissa tunnelma luotiin sekä valaistuksella, musiikilla, psykologisilla elementeillä sekä taitavilla maskeerauksilla. Puhun siis 1920-, 1930- ja 1940-lukujen kauhuleffoista sekä niistä muutamasta kymmenestä saman genren leffasta, jotka ovat ilmestyneet myöhempinä vuosikymmeninä. Kun on keskittynyt katsomaan leffoja ja genrejä, joissa näyttelijät pääsevät loistamaan ja joissa on sekä kunnon juoni että syvällisyyttä, tuntuu esimerkiksi joku M3GANin tapainen raina kylmältä rätiltä kasvoihin.
M3GAN ei nyt välttämättä ole monen muunkaan mielestä ihan sieltä parhaasta päästä. @Buster tuossa ylempänä listasi tuoreampia kauhurainoja, joista voin itsekin suositella jokaista. Kannattaa antaa avoimin mielin mahdollisuus esim. Get Outille tai aiemmin suosittelemalleni Babadookille, molemmissa erinomaista näyttelijätyötä ja tunnelmaa rakennetaan hienovaraisesti.
M3GAN ei nyt välttämättä ole monen muunkaan mielestä ihan sieltä parhaasta päästä. @Buster tuossa ylempänä listasi tuoreampia kauhurainoja, joista voin itsekin suositella jokaista. Kannattaa antaa avoimin mielin mahdollisuus esim. Get Outille tai aiemmin suosittelemalleni Babadookille, molemmissa erinomaista näyttelijätyötä ja tunnelmaa rakennetaan hienovaraisesti.
Get Out oli hyvä leffa, mutta itse en sanoisi sitä kauhuleffaksi, vaan ehkäpä sittenkin trilleriksi tai psykologiseksi draamaksi ja juuri sen takia se toimikin niin hyvin. Moderneista kauhuleffoista olen viimeksi nähnyt uusimman Näkymättömän miehen, jossa Elisabeth Moss oli pääroolissa. Leffa oli varsin pätevä omassa genressään aina siihen asti, kunnes hän löysi sen erikoisen puvun ja sen jälkeen koko leffa kuivui kasaan.
Get Out oli hyvä leffa, mutta itse en sanoisi sitä kauhuleffaksi, vaan ehkäpä sittenkin trilleriksi tai psykologiseksi draamaksi ja juuri sen takia se toimikin niin hyvin.
Oppenheimer. Leffa joka on kuin minulle tehty. Aivan timanttia miten elokuvassa onnistui käytännössä kaikki. Spontaanisti annoin aploodit leffan nähtyäni. Onpa upeaa, että tälläisiä kokemuksia pystyy vielä kokemaan uusienkin elokuvien kanssa. 5/5 ja viime vuosien jopa ylivoimaisesti paras (draama)elokuva.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt!Kirjaudu / Rekisteröidy
