Jatkoajan leffakerho

  • 2 030 319
  • 10 819

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Maverickin kävin katsomassa viime vkl ja aikalailla samat fiilikset kuin muillakin.
Todella hyvä elokuva joka ei edes yrittänyt olla mitään muuta kuin hyvä toimintaelokuva.
Lentokohtaukset olivat vaikuttavia ja pieni siirappisuus sopi elokuvaan loistavasti.
4/5

The Sting- Puhallus

Tämä tuli katsottua varmaan 20v tauon jälkeen. Elokuva oli juuri niin hyvä, ellei jopa
parempi kuin muistin.

Hyvä tarina, hyvä musiikki ja mielestäni hyvä kuvaus. Kerrontatyyli
sopivan verkkainen ja pieniä twistejäkin löytyi.
Robert Redfordin ja Paul Newmanin karisma riittäisi kantamaan kivitaloja.
Kuusi oscar palkintoa ei ollut sattumaa. Klassikko
5/5
 

Teresa

Jäsen
Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet: Kävinpä tuossa viime viikon torstaina ihan hetken mielijohteesta leffateatterissa katsastamassa Harry Potter -universumiin sijoittuvan Ihmeotukset-spin-off sarjan kolmannen osan, The Secrets of Dumbledore. Hetken mielijohde oli siis katsoa se juuri tuolloin, sillä kyllä minulla on koko ajan ollut itsestäänselvästi aikomuksena tutustua jossakin vaiheessa sarjan jokaiseen osaan ja tämä Dumbledoren salaisuudetkin oli kolkutellut alitajunnassa jo siitä alkaen, kun ensi-illlan lähestymisestä kertoa koskevia mainoksia alkoi parisen kuukautta sitten putkahdella eetteriin – sen verran kova Potter-fani olen aikoinani ollut ja olen itse asiassa vieläkin. Ensisijaisesti pitämiseni kyllä kohdistuu niihin J.K. Rowlingin kynäilemiin alkuperäisteoksiin, joiden parissa tuli melkein koko lapsuus vietettyä. Olen minä kuitenkin myös katsonut kaikki Potter-elokuvat ja tykännytkin niistä sellaisena mukavana oheistuotteena, vaikka leffamateriaali onkin ollut epätasaista ja paikoitellen varsin tökeröllä tavalla pelkistettyä.

Epätasaisuus on valitettavasti ulottunut myös tähän spin-offiin. Ensimmäinen osa Fantastic Beasts and Where to Find Them (2016) ei ehkä ollut mikään vuosisadan elokuvaelämys, mutta oli siinä sentään onnistuttu tavoittamaan edes osa alkuperäisen sarjan taianomaisuudesta. Päähenkilö Newt Scamander oli sympaattinen persoona ja monenkarvaiset taikaotukset lutuisia. Toisessa osassa The Crimes of Grindelwald (2018) Newt otuksineen oli vähemmän esillä, mutta muutoin juoneen oli yritetty mahduttaa niin paljon kaikkea, että se sinkoili vähän joka suuntaan. J.K. Rowlingin viimeisimmässä dekkarissa esiintyi sama ongelma vieläkin pahempana, joten ilmeisesti kukaan ei enää nykyään uskalla vihjatakaan hänelle, että hänen tarinoissaan olisi kenties tiivistämisen varaa – jonkinasteista rönsyilyä oli kyllä havaittavissa jo parissa loppupään Potterissa ja Rowlingin ensimmäisessä velvomaailman ulkopuolelle sijoittuvassa romaanissa, mutta ei koskaan aikaisemmin ymmärrettävyyden kustannuksella. Hieman siis hirvitti, kuinka pääsen kärryille tästä uutukaisleffasta, sillä kaiken kukkuraksi en muista enää mitään tarkempia yksityiskohtia etenkään siitä Grindelwald-elokuvasta.

Jonkin verran haastavaa Dumbledoren salaisuuksista olikin päästä perille, sillä suurin osa hahmoista ja heidän aikaisemmista vaiheistaan oli huuhtoutunut mielestäni. Tämän elokuvan käsikirjoitus pysyi kuitenkin edellisosaan verrattuna hieman paremmin kasassa – kenties useimpien Potter-kirjojenkin tarinat valkokankaalle muokanneen Steven Klovesin uusi virka Rowlingin kanssakäsikirjoittajana auttoi asiaa. Oli tässäkin silti turhan paljon erillisiä juonilinjoja, joista osa oli lisäksi ympätty tarinaan varsin teennäisesti. Etenkin jästihahmo Jacob ja obskuuri Credence (naurettavalta suomenkieliseltä nimeltään Valio) tuntuivat tässä osassa turhilta ruuduntäytteiltä. Jacobin virka elokuvasarjassa on kai toimia sellaisena Harry Potterin tyyppisenä aluksi täysin ulapalla kaikesta olevana hahmona, jonka kautta taikamaailma vähitellen esitellään katsojalle, mutta muutoin hänen juonellinen funktionsa on kyseenalainen – varsinkaan tässä Dumbledoren salaisuuksissa ei tarjottu edes auttavaa perustelua sille, miksi hänet muka piti väkisin vetää mukaan velhoyhteisön sisäisiin kähinöihin. Credencen perhesuhteet puolestaan olivat lähtokohtaisesti kiinnostavia ja aiemmissa osissa on annettu ymmärtää hahmossa piilevän ehkä jopa sarjan ratkaisun avaimet, mutta nyt hän olikin mielestäni täysi turhake. Jotain varsinaisia juoniaukkojakin oli, mutta Rowling nyt ei koskaan ole ollutkaan erityisen looginen kirjoittaja, joten ei mitään uutta auringon alla siinä suhteessa.
Voi toki olla, että minulta meni jotakin pahasti ohitse, mutta miten ihmeessä Jacob ja Queenie menivät yhtäkkiä lopussa naimisiin, vaikka olivat koko leffan ajan kamppailleet vastapuolilla.

Tarina oli laadultaankin vähän hajanainen. Keskiosa oli pääosin ihan hyvää matskua, alku sen sijaan turhan pitkitetty ja loppu melkoisen antikliimaksinen. Elokuva oli kestänyt jo yli tunnin havahtuessani siihen, että eihän tässä vielä ole tapahtunut juuri mitään. Kun varsinainen juonittelu Grindelwaldin pään menoksi käynnistyi, leffa muuttui hieman kiinnostavammaksi. Loppu tuntui laimealta ehkä osin siksikin, kun olin muistellut tämän olevan jo sarjan päätösosa ja näin ollen odottanut jotakin hieman raflaavampaa loppuhuipennusta. Ehkäpä paukut on sitten säästetty varsinaiseen lopetukseen, mutta olisi tässäkin voinut jo jotakin hieman repäisevämpää olla. Ei siitä nyt sen enempää.

Koko tässä spin-off-sarjassa on mielestäni onnistuttu erityisen hyvin sikäli, että vanhoja ja uusia elementtejä on ollut enimmäkseen sopivassa suhteessa, eikä alkuperäisteosten ja näiden uusien välillä ole esiintynyt ainakaan mitään suurempia ristiriitoja. Ihmeotusten perusta on toki vankasti Harry Pottereiden taikamaailmassa, mutta sitä on tässä spin offissa onnistuneesti laajennettu. Potterithan sijoittuivat yksinomaan Brittein saarelle, kun taas Ihmeotuksissa on päästy enenevässä määrin tutustumaan muihinkin kulttuureihin – ensimmäisessä osassa keskityttiin amerikkalaiseen taikayhteisöön, mutta tässä kolmannessa vierailtiin monissakin maissa, Englannin ja Yhdysvaltojen lisäksi esimerkiksi Saksassa. Ihmeotuksissa on myös joitakin alkuperäisteoksissa vaikuttaneita tyyppejä nuorena, mutta suurin osa hahmogalleriasta aina päähenkilö Newt Scamanderia myöten edustaa kuitenkin uutta verta, joskin Newt taidettiin ohimennen mainita Pottereissakin erään Harryn ja kumppaneiden käyttämän oppikirjan tekijänä. Lisäksi spin-off on tuonut muokannut taikamaailmaa hieman aikuisempaan makuun sopivammaksi; henkilökaarti on täysi-ikäistä ja näin poispäin.

Täytyy tosin huomauttaa, että tässä kolmannessa osassa olisin kaivannut välillä enemmän meidän vanhojen Potter-fanien nostalgiannälkään vetoamista. Leffan paras hetki koettiin mielestäni, kun päästiin vierailemaan vanhassa kunnon Hogwartsin opinahjossa ja alkuperäisistä elokuvista tuttu tunnusmusiikki pärähti soimaan. Muutoin elokuva sijoittui pääosin ihan tavallisiin kaduille ja muihin jästimäisiin kaupunkimiljöihin, mikä vähensi taianomaisuuden tuntua aika paljon.

Tämän spin-offin huonoin puoli on perinteisesti ollut, että sarjan nimessäkin mainitut taikaotukset on tavattu ympätä aika päälleliimatusti tarinaan. Ensimmäisessä osassa otuksia sentään oli, mutta muistaakseni useimmat niistä olivat juonen kannalta epäolennaisia. Toisessa osassa Newt Scamander lemmikkeineen hääräili vain statistina taustalla. Tässä uutukaisessa Newt ja otukset oli kuitenkin jälleen tuotu keskiöön ja ilahduttavasti ainakin yhdellä olennolla oli keskeinen merkitys myös pääjuonen kannalta.

Henkilökuvaus leffassa oli valitettavasti hieman pintapuolista. Eniten olin odottanut Albus Dumbedoren luonteen syventämistä. Harry Pottereissahan hänet oli esitetty pääosin sellaisena vähän Sormusten herran Galdalfin kaltaisena ylivertaisena jumalhahmona ja hänen heikkouksiaan käsiteltiin vasta viimeisessä kirjassa toisen käden tietojen varassa, kun koko tyyppi oli itse jo mennyt manan majoille. Toivoin, että nyt päästäisiin näkemään monipuolisempi Dumbledore, mutta minusta hahmo oli ihan alakanttiin käsikirjoitettu ja esitetty. Jude Law on varmaan muuten hyvä näyttelijä, mutta hänen Dumbledore-versionsa oli aivan liian hillitty ja tylsä. Hänestä puuttui alkuperäisen kirja-Dumbledoren lämpö ja huumori, mutta ei hänessä niitä hahmon pimeitä puoliakaan juuri ilmennyt. Tasapaksu ja väritön näkemys kaiken kaikkiaan. Elokuvan paras hetki kyseisen hahmon osalta oli kertomus erään hänen sukulaisensa kuolemasta, mutta sekin oli jo Harry Pottereista tuttu. Leffan nimen huomioon ottaen olisin odottanut jotakin vähän mullistavampia paljastuksia Dumbedoresta tai hänen suvustaan, mutta ei kai sitten.

Leffan pääpahis Grindelwald oli myös tässä leffassa turhan pidättyväinen. Aiemmissa osissa kyseistä roolia vetänyt Johnny Depp oli tosin liiankin teatraalinen, mutta hänen tulkinnassaan ainakin oli väkijoukkojen villitsijälle sopivaa hullua karismaa. Mads Mikkelsenin versio puolestaan oli sellainen tylsä puupökkelo, että itse en ainakaan olisi suin surminkaan lähtenyt hänen kelkkaansa. Lisäksi Grindelwaldin hahmosta – niin Deppin kuin Mikkelseninkin esittämänä – on koko ajan uupunut inhimillisyyttä. Ei hän toki sentään niin yksioikoinen pahis ole kuin lordi Voldemort alkuperäisessä sarjassa, mutta silti hänet on esitetty lähinnä Hitlerin (tai vaikkapa Putinin) kaltaisena yksiselitteisesti väärässä olevana moraalittomana kuvatuksena. Grindelwaldin tarkoituksena on siis saada ei-taikova maailma eli jästit alistettua velhojen vallan alle; prikulleen sama pyrkimys kuin Voldemortilla vuosia myöhemmin. Pottereiden taustatarinassa sivuttiin jonkin verran sitä näkökulmaa, että Grindelwaldin (ja aluksi myös Dumbledoren) pyrkimys jästien alistamisesta ei kuitenkaan kummunnut niinkään pahuudesta, vaan halusta toimia kaikkien yhteiseksi parhaaksi, ”for the greater good”. Kyseinen tematiikka on valitettavasti Ihmeotukset-elokuvissa jäänyt vähiin, eikä Grindelwald lopulta vaikuta juurikaan herttaisemmalta tapaukselta kuin Voldemortkaan. Lapsille suunnatussa sarjassa mustavalkoinen jako hyvän ja pahan välillä on vielä jotenkin hyväksyttävissä (joskaan minä en niissäkään katso moista hyvällä), mutta aikuisten fantasialta odottaisi enemmän harmaan eri sävyjä. Näinpä Ihmeotuksissa pitäisi mielestäni pureutua perusteellisemmin pahispuolenkin motiiveihin ja niiden pitäisi olla ymmärrettävämpiä.

Dumbledoren ja Grindelwaldin suhteeseen olisi myös voitu paneutua hieman syvemmin. Tässä leffassa sentään mainittiin heidän olleen aikaisemmin rakastavaisia – en nyt laittanut tätä spoilereihin, sillä Rowling itse asiassa paljasti asian haastatteluissa jo vuosikausia sitten. Kirjoissakin kyseinen rakkaussuhde ja ylipäätään Dumbledoren homous oli rivien välistä luettavissa, mutta ilmeisesti Rowling oli katsonut aiheen liian rajuksi vanhoillisimpia lukijoita ajatellen eikä sitä missään vaiheessa suoraan mainittu. Joka tapauksessa olisin toivonut, että tässä leffassa olisi käsitelty enemmän kaksikon välistä aiempaa kiintymystä ja sen herättämiä ristiriitaisia tuntemuksia nyt, kun he olivat päätyneet vastakkaisille puolille velhomaaiman konfliktissa.
Potter-kirjojen perusteella olin olettanut, että Dumbedore lykkäsi taistelua Grindelwaldin kanssa niin kauan siksi, että hänellä oli vieläkin sympatioita tätä kohtaan. Nyt olikin niin, että he eivät aiemmin solmimansa taikasopimuksen takia voineet suoraan kääntyä toisiaan vastaan – ennen kuin lopuksi tain sattumalta rikkoonnuttua. Ratkaisu oli mielestäni vähän tylsä ja olisi ollut rutkasti mielenkiintoisempaa, jos he eivät sisäisten ristiriitojen vuoksi vain olisi halunneet kääntyä toisiaan vastaan.

Mitä muihin hahmoihin tulee, niin he olivat mielestäni enimmäkseen aika tylsää porukkaa. Newt on toki jossakin määrin samastuttava hahmo kaikessa sosiaalisessa kömpöydessään, mutta jotenkin hänenkin persoonansa tuntui tässä leffassa jäävän jäävän taka-alalle. Eddie Redmayne on kyllä loistava näyttelijä ja teki vaikutuksen jo Kaiken teoriassa Stephen Hawkinina. Dan Foglerin esittämä jästi Jacob Kowalski on kyllä ihan hauska huumoripläjäys, mutta mitenkään syvällinen luonnerooli ei tosiaankaan ole kyseessä. Dumbledoren sukulaispoika Aurelius ja ja Jacobin mielitietty Queenie ovat ainoa hieman monitahoisemmat henkilöt, mutta he ovat enimmäkseen turhia statisteja ainakin tässä pätkässä.

Mutta no joo, olihan tuo ihan ok leffa kuitenkin ja ainakin huomattava parannus siihen edellisosaan nähden, kun juoni ei niin pahasti levähtänyt.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KuPS, Sara Sieppi
Uudesta Top Gunista ollut puhetta ja kävin itsekin sen viime viikolla katsomassa. Oli tosiaan hämmentävän hyvä jatko-osa näin kevyesti 36 vuotta ekan leffan jälkeen. Nimenomaan superviihdyttävä action-leffa joka ei yritäkään olla mitään muuta. Nimenomaan tällaisia leffoja olenkin pitkään kaipaillut, eli todella suuren luokan toimintaleffoja jotka on ihan oikeasti viihdyttäviä.

Tarinahan oli loppupeleissä aikalailla päivitetty versio siitä ekasta Top Gunista, eli periaatteessa tuon voi katsoa vaikka ei olisi sitä ekaa nähnyt. Itsehän tein äijämäisesti niin että katsoin edeltävänä päivänä tuon alkuperäisen ja sitten leffateatterissa jatko-osan, ihan toimiva konsepti tuokin. Lopussa spoilereissa vielä pientä omaa pohdintaa:

Olin itse asiassa aikalailla varma siitä että Maverick kuolee leffassa, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun Maverick lähti Goosen pojan eli Roosterin kanssa lentämään yhdessä sillä vanhalla hävittäjällä niin tuo epäilys karisi pois. Ajattelin että leffassa voidaan korkeintaan tapattaa joko Maverick tai Rooster mutta ei missään nimessä molempia. Sinänsä hyvä että kumpikaan ei kuollut, saatiin kuitenkin Hollywood-tyyliin onnellinen loppu ja olisihan se nyt oikeasti mennyt jo vähän kornin sentimentaalisuuden puolelle jos Maverickin ainut keino saada joku sisäinen rauha olisi kuolla Goosen pojan vuoksi. Nimenomaan tällainen loppu olikin hyvä.

Erittäin hyvä leffa ja helposti vähintään 4/5 tähteä, jopa lähelle viittä. Toivon kuitenkin että mitään jatko-osia tai edes mitään spin-offeja ei lähdetä enää tekemään, alkuperäinen Top Gun ansaitsi nimenomaan tällaisen jatko-osan mutta tähän on hyvä lopettaa koska leffa oli niin erinomainen.

Tom Cruisesta voi olla yksityiselämän skientologia-häröilyjen sun muiden takia mitä mieltä tahansa, mutta onhan tuo työssään eli etenkin toimintaleffojen näyttelijänä edelleen ihan creme de la creme -osastoa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
, joskin Newt taidettiin ohimennen mainita Pottereissakin erään Harryn ja kumppaneiden käyttämän oppikirjan tekijänä.
.. niin oppikirjahan oli "Fantastic Beasts and Where to Find Them" eli ihmetoukset ja niiden olinpaikat

Oli siis Harryn ekan vuoden kirjojen hankinnoissa, tosin tässä Rowlingin epäloogisuus taas on, koska kirjaa tarvittiin ” Care of Magical Creatures” opinnoissa, jota Harry alotti vasta kolmantena vuonna..

Oikeakin kirja on siis olemassa, kun Rowling kirjoitti sen kerätäkseen rahaa hyväntekeväisyysjärjestölle (Comic Relief)

"Newt's masterpiece had been an approved textbook at Hogwarts School of Witchcraft and Wizardry ever since its publication and must take a substantial amount of credit for our students' consistently high results in Care of Magical Creatures examinations. No wizarding household is complete without a copy of Fantastic Beasts."

— Albus Dumbledore
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KuPS, Sara Sieppi
Top Gun: Maverick pääsee siihen harvalukuiseen joukkoon, jossa jatko-osa on parempi kuin alkuperäinen. Top Gunin tapauksessa sanoisin että merkittävästi parempi, niin huippuleffa tämä Maverick on, kun taas Top Gunia pidän varsin keskinkertaisena. Toki aikansa lapsi.
Kyllä mä itsekin kallistun siihen suuntaan että Maverick on jopa parempi mitä alkuperäinen Top Gun. Sinänsä niitä on toki hankala verrata koska ovat tosiaan ilmestyneet ujosti 36:n vuoden välein, mutta onhan se totta että juoneltaan se alkuperäinen Top Gun on kuitenkin loppupeleissä aika kesy. Lisäksi siinä leffassa päähenkilön suurimmat kipuilut Goosen kuoleman jälkeen kestävät ajallisesti ehkä vartin jonka jälkeen painetaan taas menemään, niin tässäkin onnistutaan jatko-osassa paljon paremmin. Leffassa on enemmän syvyyttä mutta sitä ei kuitenkaan viedä liian pitkälle.

Mites muuten kun puhutaan näistä "jatko-osa parempi kuin alkuperäinen" niin lasketaanko esim. trilogiat? Onhan se Imperiumin vastaisku parempi mitä ensimmäinen Tähtien sota.

EDIT:

Lisätään nyt sen verran että tokihan se alkuperäisen Top Gunin kulttuurinen vaikutus on ihan hemmetin iso, tuo leffa teki kuitenkin Tom Cruisesta viimeistään ihan kansainvälisen tason supertähden ja onhan sitä leffaa esimerkiksi parodioitu sen verran että status on iso.
 
Viimeksi muokattu:

Polemos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nakkilan uimaseura Uivat Nakit
Korvausvaatimuksen takana ovat vuonna 2012 kuolleen kirjoittajan perilliset, Israelissa asuvat leski ja poika. Heidän mukaansa Paramountilla ei ole enää oikeutta Yonayn julkaisemaan tarinaan, sillä 35 vuoden määräajan jälkeen oikeudet olivat palautuneet takaisin alkuperäisen artikkelin laatijan perillisille.

 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
The People's Front of Judea
Nostalgiaviikko jatkui kun kävin katsomassa Jurassic Worldin....

Conan O'Brien Needs a Friend -podcastin avulla olen rakastunut Jeff Goldblumin tapaan puhua ja se olikin tämän leffan ainut hyvä asia. Jokainen kohtaus jossa mies esiintyi oli hauska.

Kokonaisuutena leffa taas unettavan tylsä vaikka toimintaa oli paikoin liikaakin.

Ei jäänyt mitään jälkipolville.
 

Buster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brian O'Neill
Nostalgiaviikko jatkui kun kävin katsomassa Jurassic Worldin....

Conan O'Brien Needs a Friend -podcastin avulla olen rakastunut Jeff Goldblumin tapaan puhua ja se olikin tämän leffan ainut hyvä asia. Jokainen kohtaus jossa mies esiintyi oli hauska.

Kokonaisuutena leffa taas unettavan tylsä vaikka toimintaa oli paikoin liikaakin.

Ei jäänyt mitään jälkipolville.
Kuulun ikäpolveen, joka varttui Jurassic Parkeilla 1-3 ja ne Laura Dernin hämmästyneet kasvot kun hän näki ensimmäistä kertaa dinosauruksia ilmielävänä alkuperäisessä, kapsuloi tuon ajan yleisön sekä omat fiilikset täydellisesti. Ei CGI:tä oltu tuossa mittakaavassa vielä hyödynnetty. PS1:llekin oli joku demolevy, jossa T-Rex vain käveli ja hai ui vedessä. Ja niitä sitten tuijotettiin ihaillen, että perhana kun näyttää aidolta.

Pidin ensimmäisestä Jurassic Worldista, tai "pidin" on ehkä liian vahva sana, se oli ihan ok. En koskaan vaivautunut lukemaan miksi se sai niin paljon paskaa niskaansa, että tässä uusimmassakin sille vittuiltiin. Se oli mukavan kevyt ja tavoitti sitä alkuperäisen Juran hämmästystä sekä lapsenomaista iloa. En ole toki katsonut sitä koskaan toista kertaa ja maku on kehittynyt matkan varrella.

Bayonan ohjaamasta kakkosesta muistan sen olleen lähinnä iso ja äänekäs, sekä miten se ei maistunut itselle alkuunkaan. Siinähän oli myös periaatteessa kaksi elokuvaa ahdettu yhteen ja se oli muistaakseni muutos ykköseen verrattuna sävyllisesti. Sekä tietysti massiivisesti world buildingia, kun dinoja alettiin tuoda puistoista ja saarilta maailmaan ihmisten pariin.

Kolmonenkin piti katsoa (koska piti) ja se jäi 30 minuuttia ennen loppua kesken, kun olin ensin n. tunnin verran kitkutellut mukana. On onnistuttu tekemään täysin T-Rexin mukainen elokuva fyysisesti ja henkisesti. Suurin ongelma on sen persoonaalittomuus. Milloin sen juoni kertaa vanhoja Jurassiceja, milloin se haluaa olla joku kansainvälinen vakoojaelokuva, sitten 80-luvun romanttinen toimintaseikkailu. Se muistutti minua myös jopa kirjaimellisesti The Last of Usista tuon uudisperhe -kuvion osalta, johon olisi pitänyt nojata paljon, paljon enemmän, että juonesta olisi saatu maanläheisempi ja henkilökohtaisempi. Maailmaa pelastava hyväntekeväisyysyhtiö, joka onkin kapitalistinen paska ja valmis tuhoamaan maailman palkkapäivän nimissä, sekä sen visionäärinen stevejobs, joka onkin kaksinaamainen mulkku, on niin kulunutta. Hullu tiedemies on vanhin ja kulunein trope, mitä löytyy. Biosynti....

Jostain syystä sävyltään elokuva haluaa olla melko vakavasti otettava ja synkkä elokuva, mutta ei noilla lainatuilla juoniosasten kliseisellä kokoelmalla sekä toteutuksella jaksa ottaa sitä vakavasti. Täytyy kummastella miksei elokuva antaudu absurdiudelle, koska trailereissakin näkynyt Pratt moottoripyörällä ajamassa karkuun häntä jahtaavilta raptoreilta etelä-eurooppalaisessa kaupungissa kuin Tom Cruise Mission Impossible 5:ssa tai 6:ssa on absurdia.

Sitten tuo fanservice... Vanhat hahmot vain häpeilemättä ja kömpelösti heitetty mukaan luomaan nostalgiaa ja yhdistämään tämä uusi trilogia suoraan vanhaan. Goldblumin innostava puhe oppilaille (?) sai vajoamaan tuolin alle kömpelöydessään, kun se oli vielä sillain sankarimaisesti kehystetysti kuvattuna. Vieläkö tämä saaga meinaa jatkua, onko kohta Spielberg pakotettu tarttumaan ohjaksiin?

Mielenkiinnolla tuli odotettua kriitikkoarvosanoja ameriikan mantereelta pari päivää ja punaisellahan se keskiarvo on metacriticillä.

Eilen tuli kanssa lenkillä mietittyä, että onko montaa modernia elokuvasarjaa, jossa ei olisi tehty merkittäviä täyskäännöksiä kesken kaiken tarinapuolella ja jätetty kelluvia juonikäänteitä kesken. Kun lähdetään liikkeelle heti sillä mielellä, että tehdään vähintään x-määrä elokuvia ja sitten kiirehditään vielä sen ensimmäisen kanssa, koska voihan sitä sitten korjata ja säätää asioita lennossa jatko-osaan. Ja perustuen katsojien palautteeseen. Niin kuin kyse olisi tuotteesta. Niin kuin studioille onkin.
 

Buster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brian O'Neill
Top Gun Maverickista oli jo mielenkiintoinen luenta Forbesissa tai jossain. Se kertoo Hollywoodin kyvyttömyydestä tuottaa uusia elokuvatähtiä, minkä vuoksi vanhojen on edelleen hoidettava homma kotiin. Sopii siksikin, kun Miles Telleristä yritettiin tehdä isoa tähteä ja nyt oli Cruisen wingmanina.

Jossain Colour of Moneyssa (ja muissa vastaavissa) Paul Newman mentoroi vähän taka-alalla Cruisen hoitaessa uutena verenä homman kotiin.

Samassa jutussa, vai oliko eri, sitten puhuttiin tuosta, miten nykyään IP (intellectual property, periaatteessa jo olemassa olevat nimikkeet) on kuningas. Ja kuinka nykypäivän tähdet ovat tietyllä tavalla erottamattomia IP-roolihahmostaan ja ilman sitä ovat vähemmän. Pelkkä Chris Hemsworth on huomattavasti vähemmän vetävä nimi kuin Chris Hemsworth Thorina.

Eikä kyseessä ole vain uudet tyypit, joilla on ura tehtävänä. Vaan monet profiloituneet näyttelijät ovat liittyneet näihin mukaan, tai sitten palaavat vanhoihin vuosikymmenien takaisiin rooleihinsa. Fandomin aikakausi.

Tom Cruise (ja muutamat muut kadotuksen partaalla olevat megatähdet) on isompi kuin roolihahmonsa ja on välttänyt lokeroitumasta tietyksi hahmoksi. Auttoiko eri aikakausi, vai taitava urasuunnittelu; en tiedä. Pointti on nyt kuitenkin tuossa uusien omavaraisten kansainvälisten elokuvatähtien kadossa.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
The People's Front of Judea
@Buster ja sitten kun johtotähti löytyy niin sitten kaveri on jokaikisessä elokuvassa kuten Timothée Chalamet.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Miles Teller on kuitenkin Whiplash elokuvassa, joka on omia ehdottomia suosikkeja.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Kaikkien aikojen kymmenen parasta leffaa:

1. Goodfellas
2. The Godfather
3. Scarface
4. Batman The Dark Knight
5. Pulp Fiction
6. No Country for Old Men
7. Whiplash
8. Heat
9. Spotlight
10. American History X
 
Viimeksi muokattu:

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
The People's Front of Judea
Kaikkien aikojen kymmenen parasta leffaa:

1. Goodfellas
2. The Godfather
3. Scarface
4. Batman The Dark Knight
5. Pulp Fiction
6. No Country for Old Men
7. Whiplash
8. Heat
9. Spotlight
10. American History X

Ihan kiva lista. Muutamasta eri mieltä mutta ainakin huippuviihdyttäviä ja laadukkaita kaikki.

Heatissä on yksi seikka joka on aina häirinnyt meikäläistä. Se on se että Al Pacino pääsee jengin jäljille "slick" sanan takia. Minusta se on vähän turhan yleinen termi jotta se olisi käänteentekevä juttu. Ei kuitenkaan pilaa elokuvaelämystä vaikka onkin iso avain.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Ihan kiva lista. Muutamasta eri mieltä mutta ainakin huippuviihdyttäviä ja laadukkaita kaikki.

Heatissä on yksi seikka joka on aina häirinnyt meikäläistä. Se on se että Al Pacino pääsee jengin jäljille "slick" sanan takia. Minusta se on vähän turhan yleinen termi jotta se olisi käänteentekevä juttu. Ei kuitenkaan pilaa elokuvaelämystä vaikka onkin iso avain.

Heatissa on ihan saakelin kova se lopun ammuskelu kadulla. Varmaan hienoin ammuskelukohtaus missään leffassa tai ainakin ihan hienoimpia.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Montreal Canadiens, HIFK
@Fiftie Kannattaa muuten käydä jossain vaiheessa tsekkaamassa alkuperäinen Scarface vuodelta 1932. Paul Muni tekee sellaisen roolisuorituksen, että Pacinokin kalpenee sen rinnalla. Muutenkin tuo 1900-luvun alku on sellaista filmitaiteen juhlaa, että sitä voi suositella kenelle tahansa. Oli sitten kyseessä amerikkalainen, englantilainen, ranskalainen, italialainen tai vaikka ihan ruotsalainen tuotanto, niin kannattaa tutustua niihin ihan ilman ennakkoluuloja.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
@Fiftie Kannattaa muuten käydä jossain vaiheessa tsekkaamassa alkuperäinen Scarface vuodelta 1932. Paul Muni tekee sellaisen roolisuorituksen, että Pacinokin kalpenee sen rinnalla. Muutenkin tuo 1900-luvun alku on sellaista filmitaiteen juhlaa, että sitä voi suositella kenelle tahansa. Oli sitten kyseessä amerikkalainen, englantilainen, ranskalainen, italialainen tai vaikka ihan ruotsalainen tuotanto, niin kannattaa tutustua niihin ihan ilman ennakkoluuloja.

Pitää joskus katsoa! Pacino on kyllä sen verran hyvä tuossa, että aika paha on pistää paremmaksi, mutta ehkäpä sitten näin!
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Aika yksipuolinen top10 imo.

Toki top10 listalka on noin sata leffaa ja se kärki on aina fiiliksen mukanen, mutta noista omalla listalla on yksi... siis sen sadan joukossa josta top 10 eri päivinä syntyy.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Montreal Canadiens, HIFK
Aika yksipuolinen top10 imo.

Toki top10 listalka on noin sata leffaa ja se kärki on aina fiiliksen mukanen, mutta noista omalla listalla on yksi... siis sen sadan joukossa josta top 10 eri päivinä syntyy.
Kaksi leffaa 1970-luvulta, ei yhtään -80-luvulta, pari -90-luvulta ja loput 2000-luvulta. Lisäksi kaikki ovat enimmäkseen samaa genreä eli toimintaa tai rikosdraamaa. Whiplash toki poikkeus. Juu...pitäisin tuota aika yksipuolisena listana.
 
Kaikkien aikojen kymmenen parasta leffaa:

1. Goodfellas
2. The Godfather
3. Scarface
4. Batman The Dark Knight
5. Pulp Fiction
6. No Country for Old Men
7. Whiplash
8. Heat
9. Spotlight
10. American History X
Ei huonoja valintoja. Kuten yllä jossain kohden todettiin, niin minullakin vaihtelee tuo listaus aikaajoin hieman erilaiseksi fiiliksen mukaan, mutta Goodfellas, The Dark Knight ja ehkä jopa Heat kuuluisi myös omalle listalleni aina.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Kaksi leffaa 1970-luvulta, ei yhtään -80-luvulta, pari -90-luvulta ja loput 2000-luvulta. Lisäksi kaikki ovat enimmäkseen samaa genreä eli toimintaa tai rikosdraamaa. Whiplash toki poikkeus. Juu...pitäisin tuota aika yksipuolisena listana.
Scarface tuli kyllä 1983. Ja en miettiny listan yksipuolisuutta tai monipuolisuutta. Fiiliksen mukaan vaan eniten uppoavat leffat.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
The People's Front of Judea
Kaksi leffaa 1970-luvulta, ei yhtään -80-luvulta, pari -90-luvulta ja loput 2000-luvulta. Lisäksi kaikki ovat enimmäkseen samaa genreä eli toimintaa tai rikosdraamaa. Whiplash toki poikkeus. Juu...pitäisin tuota aika yksipuolisena listana.
Spotlight ilmeisesti katsomatta?
No country for old men on myös omassa kategoriassaan.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Spotlight ilmeisesti katsomatta?
No country for old men on myös omassa kategoriassaan.
Spotlight kertoo uutistoimistosta joka tutkii katolisen kirkon pedofilian ja lasten raiskaamisesta peittelyä. No Country for Old Menissä metsästäjä ajautuu keskelle rikollisten välienselvittelyä. Kyllähän nuo ovat rikoselokuvia. Eivät gangsterielokuvia tai toimintaa mutta ihan selkeästi käsittelevät rikollisuutta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös