Kummeli Jackpot
Noniin, oikein innostuin tässä teattereissa juoksentelemaan. Tänään nimittäin oli vuorossa tamperelaishuumoria ja suomalaisten ihmissäälittävyyksien kustannuksella nauravaa Kummelia.
Heti alkuun sanon etten todellakaan ole mikään Kummeli-fani, lähinnä kaverit ovat pakottaneet tutustumaan. Ehkä vaan mun pieneen suomenruotsalaiseen päähän ei tahdo mahtua tämä osa-alue suomalaista kansankulttuuria.
Eli itselleen ja peilikuvalleen nauraminen ja irvailu. Vähän sama juttu ton Nykäsen Matin kanssa. En vaan ymmärrä mikä siinä jätkässä on niin siistiä.
Saatana, kyllä mäkin tunnen pari juoppoa jotka kävelee päin seiniä, hakkaa muijiaan ja puhuu sekavia. Ei naurata yhtään.
Helvetti, onkse sitten se että tuollaisille kun nauraa niin sitten ne oman elämän tragediat unohtuvat edes hetkeksi. Siis sinne seiskan sivuille 24-31.
Senkö takia meillä on nää Kummelitkin ja senkö takia niille nauretaan, kun muuten peilin eteen astuessa huomaisi kuinka perkeleen rumalta se totuus sitten näyttääkin.
Nojoo itse leffaan. Nämä Kummelifriikit tuossa valittelivat että oli "tekemällä tehty" (huom. kummeli läppä), mutta mä luulen, että se on tämänkin leffan kanssa sama homma kuin aikaisemminkin näissä, että se alkaa maistumaan ja vitsit jäävät päälle kun sen on väkisin viiteen kertaan katsonut.
Mutta esimerkiksi Kultakuumeeseen verrattuna, tekijöiden luomat roolihenkilöt jäivät todella paljon heikommiksi ja öh, vähemmän naurettaviksi.
Esimerkiksi Silvennoinen on miljoona kertaa iskevämpi Hautamäkenä, kuin tässä Jackpotissa. Sama juttu Helan, Kahilaisen (yllättävän vähän esillä), Lothanderin ja vaikkapa Vierikon kohdilla. Ainoastaan Vihinen on hulvaton "Stiguna" ja Silvennoisen naista esittävä, nimi jäi teatteriin, on hyvä.
Andre Wikström tekee hyvän elokuvadebyytin, naurattaen ihan oikeasti pariin kertaan.
Juoni nyt on kummelimaisesti aika sekava ja järjetön, mutta se lähinnä taitaa kuulua asiaan. Ihan en ymmärtänyt näitä enkeli ja taivasjuttuja. Tai siis mikä siinä oli hauskaa. Ja tämä rahasähellyskin meni ihan ohi. Hiiri söi rahat, hahah.
Niin ja ahneus ei kannata, se kai oli tää bottom line.
Ei uponnut ei. Kai tästäkin sitten keksitään tuhansia lentäviä lauseita joita sitten saan kuunnella joka kerta kun tiettyjä henkilöitä tapaa. No ei siinä mitään, se on kestettävissä, mutta mä ainakin jätin repeämiset nyt johonkin toiseen kertaan.
