Murheet ne on itse kullakin. Mulla lähinnä murheena se, että kiinnostavia leffoja tehdään ihan liikaa eikä kaikkia ehdi millään näkemään, kun on vielä sadan vuoden verran vanhojakin leffoja katsottavana.
Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Maalivahdit loistivat TPS:n ja KalPan kohtaamisessa: Emma Hall vastasi ottelun ainokaisestaLue lisää »
-
Ville Hämäläinen sai potkut Regensburgista – DEL2-seuran kuuden ottelun tappioputki oli liikaaLue lisää »
-
Saija Tarkki herätti aikanaan kunnioitusta nuorissa kärppäpelaajissa – ”Eihän hän ollut ollenkaan niin pelottava kuin luulimme"Lue lisää »
-
Kunnianosoitus kärppälegendalleLue lisää »
-
Kotikaupunkiinsa palannut Kasper Kotkansalo kiitollisena: "Olemme saaneet läheisen nipun lyhyessä ajassa"Lue lisää »
-
Oululaista historiaa tekevä Saija Tarkki kasvoi kärppäuransa aikana teinitytöstä perheenäidiksiLue lisää »
Jatkoajan leffakerho
- Viestiketjun aloittaja Paitselo
- Alkaa
- 2 411 275
- 12 326
Mielestäni "spagettiwesterneistä" paras, Leonen paras ja Morricone ylittää myös tässä itsensä. Ja kaikkiaan yksi parhaista elokuvista, mitä on tehty. Hieman on kyllä ristiriitainen suhtautumiseni siihen, että mainoskanavat näyttävät näitä klassikoita kaupallisten tiedotteiden pätkiminä. Se ei tunnu oikealta, mutta toisaalta saattaa auttaa uusia katselijoita löytämään nämä aarteet, kun jostain syystä tuntuu että Yle Teeman tarjontaa ihmiset eivät ohjelmatiedoista löydä.
Hollywoodin ulkopuolelta tuli myös pari vuoden 2019 parhaisiin kuuluvaa:
A Sun (taiwanilainen elokuva, löytyy Netflixistä)
A Frenchman (Frantsuz), useamman kymmenen vuoden tauon jälkeen ohjaushommiin palanneen Andrei Smirnovin elokuva 1950-luvun Neuvostoliitosta, joka suututti Venäjällä isänmaallisia piirejä. Ei löydy mistään streaming-palvelusta?
Jos pitää "tarina tositarinan takana" tyyppisistä elokuvista niin silloin suosittelen uudemmista Disaster Artistia. Imdb arvosana 7,4.
Animaatioelokuvista puolestaan Näin koulutat lohikäärmeesi - How to Train Your Dragon trilogiaa. Nimi voi kuulostaa pöljältä, mutta nämä oli yllättävän vakavia ja kaikki ei pääty aina Disneymäisen hyvin. Imdb arvosanat 8,1 - 7,8 ja 7,5.
Kauhun puolelta Get Out, Us, Heriditary ja Invisible Man.
Dokumenteista Peter Jacksonin They Shall Not Grow Old.
Suositukset myös Hobiteille vaikka ne ei LOTRin veroisia olekaan ja uudelle Apinoiden planeetta trilogialle.
Jim Jarmuschin The Dead Don't Die -zombieleffa oli ilmestynyt Netflixiin. Kyllä siitä olisi melkein ohjaajan arvannut, eli varmastikin siitä tuli justiinsa sellainen action/kauhu/komedia-elokuva kuin oli ohjaajalla tarkoituskin. Ei ollut myöskään mikään yllätys, että se oli erikoinen ja outo. Harmi kyllä, se ei mielestäni ollut kuitenkaan mitenkään hyvä elokuva.
Mukana oli paljon hyviä persoonia, mutta niin Tom Waitsin, Iggy Popin kuin Steve Busceminkin roolihahmot meni melkeinpä kokonaan hukkaan. Juoni vaikutti nopeasti paperinpalalle raapustetulta vitsiltä ja ainoa kantava rakenne oli oikeastaan Bill Murrayn dialogi Adam Driverin kanssa.
1/5
Mukana oli paljon hyviä persoonia, mutta niin Tom Waitsin, Iggy Popin kuin Steve Busceminkin roolihahmot meni melkeinpä kokonaan hukkaan. Juoni vaikutti nopeasti paperinpalalle raapustetulta vitsiltä ja ainoa kantava rakenne oli oikeastaan Bill Murrayn dialogi Adam Driverin kanssa.
1/5
KaljaVeikko
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- 235, Karjala-lippis
Perjantaina HBO Maxiin (ei saatavilla suomessa vielä) julkaistavasta Mortal Kombatista löytyy nyt alkunäytös youtubesta.
Veri lentää sen verran että katsominen vaatii varmaankin kirjautumisen. Harmittaa pirusti ettei vielä ole tietoa että milloin tämä saadaan suomeen nähtäville. Ja joo, ei ole mitään korkeakulttuuria mutta minulle ainakin toimii.
Veri lentää sen verran että katsominen vaatii varmaankin kirjautumisen. Harmittaa pirusti ettei vielä ole tietoa että milloin tämä saadaan suomeen nähtäville. Ja joo, ei ole mitään korkeakulttuuria mutta minulle ainakin toimii.
Batman Ninja
Kun täällä oli taas puhetta supersankarileffoista, niin sain viime yönä katsottua tuommoisen loppuun. Kyseessä on pääosin Japanissa tehty Batman -animaatio, jossa on persoonallinen tyylinsä. Ja kun sanoin, että sain katsottua loppuun, niin selvennykseksi aloin katsomaan tätä kesäkuussa 2019. Sain ensimmäiset 15 minuuttia katsottua ja en jaksanut enempää silloin, vaikka yleensä en tykkää jättää leffoja kesken. No jätin kesken eikä ollut kiinnostusta jatkaa katsomista. Jatkoin katsomista viimein viime kuussa ja punnersin eteenpäin. Laitoin pauselle ja olin varma, että leffa olisi jo lopussa, mutta kauhukseni huomasin, että jäljellä oli vielä 40 minuuttia. Elokuvan kokonaiskesto on 85 minuuttia ja se 30 minuuttia mitä viime kuussa katsoin tuntui tunnilta. Lopetin katsomisen silloin ja sitten eilen sain katsottua loppuun, kun otin itseäni niskasta kiinni.
Sanomattakin selvää, että ei hirveästi napannut tuo. Tyyliä lukuunottamatta minun on vaikea keksiä hirveästi positiivista sanottavaa. Ääninäyttely oli ihan ok. Itse tarina lähtee siitä, että Batman ja Gothamin muita sankareita ja pahiksia päätyy menneisyyden Japaniin, mistä pitäisi päästä takaisin nykypäivään. Siellä sitten taistellaan. Juonessa sattuu ja tapahtuu. Jatkuvia käänteitä ja selkään puukotuksia, mikä varmaan toi minulle sen tunteen, että leffa oli edennyt enemmän kuin se todellisuudessa olikaan edennyt. Se teki tästä raskaan katselukokemuksen. Tämä on myös semmoinen leffa, että jos tuota juonta ja kaikkia käänteitä alkaisi analysoimaan, niin leffassa ei varmasti olisi yhtään mitään järkeä. Japanilainen tyyli näkyy animaation lisäksi esimerkiksi siinä, että leffassa on rakennuksia, jotka muuttuvat transformersien kaltaisiksi roboteiksi... Ei iskenyt minuun.
Batmanin lisäksi mukana on n+1 hahmoa ja tuntuu, että Batmankin jää ihan sivurooliin. Olen näistä DC:n animaatioleffoista tykännyt, mutta niiden heikkous on, että niihin pitää tunkea kaikki samat vihut yleisön miellyttämiseksi. Tulee fiilis, kun Batman päihittää Banen kahdessa minuutissa joka leffassa, että se on ihan perus arkipäivää, mikä laskee pahiksen vaarallisuutta. Kumminkin Banea ja muita tuodaan mukaan, koska niillä on faninsa, joita voidaan helposti miellyttää hahmon nopealla cameolla. Inhosin myös tapaa, miten Batmania käsiteltiin. Hänestä tehtiin aivan vässykkä ja liian riippuvainen arsenaalistaan. Tuntui, etteivät tekijät ymmärtäneet hahmoa edes pinnallisella tasolla.
Lienee selvää, etten katselukokemuksestani hirveästi nauttinut ja elokuva menee paikoin aivan typeryyden puolelle ja on paikoin aivan käsittämätön. Elokuva onnistuu tekemään myös Jokerista hyvin rasittavan ja monet hahmot jäävät ihan statistin rooliin, ja niin kuin sanoin, tekijät eivät kovin hyvin ymmärrä Batmania tai mitä hyvä Batman teos sisältää. Lopputulos on sekoitus Batman sarjakuvien ja sarjojen elementtejä yhdistettynä japanilaisiin elementteihin, mikä ei nouse potentiaalinsa tasolle. Jos haluat nähdä kuinka "Batman" taistelee pilvenpiirtäjän kokoista transformersrobottia vastaan, niin kelaa siihen kohtaan ja unohda muu leffa.
Kun täällä oli taas puhetta supersankarileffoista, niin sain viime yönä katsottua tuommoisen loppuun. Kyseessä on pääosin Japanissa tehty Batman -animaatio, jossa on persoonallinen tyylinsä. Ja kun sanoin, että sain katsottua loppuun, niin selvennykseksi aloin katsomaan tätä kesäkuussa 2019. Sain ensimmäiset 15 minuuttia katsottua ja en jaksanut enempää silloin, vaikka yleensä en tykkää jättää leffoja kesken. No jätin kesken eikä ollut kiinnostusta jatkaa katsomista. Jatkoin katsomista viimein viime kuussa ja punnersin eteenpäin. Laitoin pauselle ja olin varma, että leffa olisi jo lopussa, mutta kauhukseni huomasin, että jäljellä oli vielä 40 minuuttia. Elokuvan kokonaiskesto on 85 minuuttia ja se 30 minuuttia mitä viime kuussa katsoin tuntui tunnilta. Lopetin katsomisen silloin ja sitten eilen sain katsottua loppuun, kun otin itseäni niskasta kiinni.
Sanomattakin selvää, että ei hirveästi napannut tuo. Tyyliä lukuunottamatta minun on vaikea keksiä hirveästi positiivista sanottavaa. Ääninäyttely oli ihan ok. Itse tarina lähtee siitä, että Batman ja Gothamin muita sankareita ja pahiksia päätyy menneisyyden Japaniin, mistä pitäisi päästä takaisin nykypäivään. Siellä sitten taistellaan. Juonessa sattuu ja tapahtuu. Jatkuvia käänteitä ja selkään puukotuksia, mikä varmaan toi minulle sen tunteen, että leffa oli edennyt enemmän kuin se todellisuudessa olikaan edennyt. Se teki tästä raskaan katselukokemuksen. Tämä on myös semmoinen leffa, että jos tuota juonta ja kaikkia käänteitä alkaisi analysoimaan, niin leffassa ei varmasti olisi yhtään mitään järkeä. Japanilainen tyyli näkyy animaation lisäksi esimerkiksi siinä, että leffassa on rakennuksia, jotka muuttuvat transformersien kaltaisiksi roboteiksi... Ei iskenyt minuun.
Batmanin lisäksi mukana on n+1 hahmoa ja tuntuu, että Batmankin jää ihan sivurooliin. Olen näistä DC:n animaatioleffoista tykännyt, mutta niiden heikkous on, että niihin pitää tunkea kaikki samat vihut yleisön miellyttämiseksi. Tulee fiilis, kun Batman päihittää Banen kahdessa minuutissa joka leffassa, että se on ihan perus arkipäivää, mikä laskee pahiksen vaarallisuutta. Kumminkin Banea ja muita tuodaan mukaan, koska niillä on faninsa, joita voidaan helposti miellyttää hahmon nopealla cameolla. Inhosin myös tapaa, miten Batmania käsiteltiin. Hänestä tehtiin aivan vässykkä ja liian riippuvainen arsenaalistaan. Tuntui, etteivät tekijät ymmärtäneet hahmoa edes pinnallisella tasolla.
Lienee selvää, etten katselukokemuksestani hirveästi nauttinut ja elokuva menee paikoin aivan typeryyden puolelle ja on paikoin aivan käsittämätön. Elokuva onnistuu tekemään myös Jokerista hyvin rasittavan ja monet hahmot jäävät ihan statistin rooliin, ja niin kuin sanoin, tekijät eivät kovin hyvin ymmärrä Batmania tai mitä hyvä Batman teos sisältää. Lopputulos on sekoitus Batman sarjakuvien ja sarjojen elementtejä yhdistettynä japanilaisiin elementteihin, mikä ei nouse potentiaalinsa tasolle. Jos haluat nähdä kuinka "Batman" taistelee pilvenpiirtäjän kokoista transformersrobottia vastaan, niin kelaa siihen kohtaan ja unohda muu leffa.
Rocky IV saa syksyllä Stallonen ohjaajan version nimellä ROCKY VS DRAGO. Tässä hieman pätkää behind the scenes dokkarista joka on tulossa myös.
Stallonen mukaan Paulien robottipalvelija Sico on kuulemma joutunut valitettavasti "kaatopaikalle" eikä tätä nähdä ohjaajan versiossa.
Syltty myös ilmoitti, ettei ole itse mukana tulevassa Creed IIIssa. Tästä eteenpäin kyseessä on Creedin tarina.
Tuli eilen sitten katsottua tämä Monkey Business.
Pakko tunnustaa että katsoin leffan täysin Marilyn Monroen takia. Aina välillä tykkään katella näitä hieman vanhempia leffoja joissa on näitä legendaarisia näyttelijöitä. Tää tais nyt olla vika leffa jossa Monroe oli sivuosassa, ja ymmärtääkseni seuraavien leffojen jälkeen olikin sitten jo superstara. Lisäksi tässä oli vielä Cary Grant ja Ginger Rogers mukana, jotka nyt oli aikansa superstaroja. Leffan oli ohjannut vielä Howard Hawks joka nyt on muutaman hyvän leffan ohjanut ja mm. länkkäriklassikon Rio Bravo. Eli suht. hyvä kattaus tässä suhteessa.
Kysessä oli siis komedia. Tiedemiehen apina keksi ja sekoitti vahingossa nuorenusjuoman joka muutti sitten ihmisen käytöstä josta sitten seurasi kaikkea hassua. Oli sarjassa leffoja jonka juonenkäänteet arvaat oikein kun luet mistä leffa kertoo. Silti oli ihan mukava kerran katsottava leffa ja ylättävän hyvin oli leffa ajan hammasta kestänyt.
Kysessä oli siis komedia. Tiedemiehen apina keksi ja sekoitti vahingossa nuorenusjuoman joka muutti sitten ihmisen käytöstä josta sitten seurasi kaikkea hassua. Oli sarjassa leffoja jonka juonenkäänteet arvaat oikein kun luet mistä leffa kertoo. Silti oli ihan mukava kerran katsottava leffa ja ylättävän hyvin oli leffa ajan hammasta kestänyt.
Hobitti trilogian kaksi ensimmäistä osaa olivat ainakin sellaista ripulia etten ole kolmatta päättänyt edes katsoa. Koitetaan tehdä hilpeää lastenelokuvaa ja ultra vakavaa elokuvaa existentiaalisesta uhasta samaan aikaan. Sitten tietysti se että olemassa olevaa lähdemateriaalia ei jostain syystä kunnioiteta, vaan lähdetään keksimään ihan omia juttuja. Kaikesta näkyy se että homma on juosten kustua ja ettei pääpahista ollut niin piti kehitellä jotain.
Kolmas onkin niistä huonoin. Jäänyt muistikuva että leffa oli 2 tuntia pelkkää taistelukohtausta.
Suosittelen silti! Ja suosittelen katsomaan pidennetyt versiot. Ja kaikki extrat! Ei ole kuin 10 tuntia per elokuva.
Leave Sauron to me.
Joo kyllähän tuossa Hobitissa aikataulutus oli suurin ongelma. Missään leffassa ei oikein pääse vauhtiin omalla painolla. Ei oikein käsikirjoitus sopinut kolmeen elokuvaan, vaan se on väkisin tungettu kolmeksi.
Jännää on kuitenkin se miten näistäkin ne pidemmät versiot toimii paremmin vaikka luulisi, että lyhyempi versio toimisi paremmin kun kirjakin on lyhyempi. Ehkä ne petaa paremmin noita sivujuonia (ja LOTReja), jotka jää hieman pintapuolisiksi ja juuri päälleliimatun oloiseksi teatteriversiossa.
Toki sitten löytyy myös fanien leikkaamia lyhyempiä versioita netistä, mutta jotain niistä jää aina puuttumaan.
Olen todella huono katsomaan elokuvia nykyään, vaikka niitä aikaisemmin paljon katsoinkin. Tv-sarjojen nykytaso on niin korkealla, että jostain syystä vietän mielummin kaksi tuntia hyvän sarjan kolmen jakson parissa, kuin elokuvan. En edes tiedä miksi.
Kauan aikaa sitten kun viimeksi tähän ketjuun kirjoitin, muistelin Invaders of Mars (-52) leffaa. Nyt tuli jostain syystä mieleen tämä:
70-luvulla tämän näin kakarana kun lapsenhoitaja (minun) katsoivat poikaystävänsä kanssa. Voi niitä painajaisia ja unettomia öitä, olisipa hieno löytää tämä kauhuleffojen mestariteos jostain ja katsoa uudestaan.
E: Ehkä se oli heti 80-luvun alussa, mutta kuitenkin.
Kauan aikaa sitten kun viimeksi tähän ketjuun kirjoitin, muistelin Invaders of Mars (-52) leffaa. Nyt tuli jostain syystä mieleen tämä:
70-luvulla tämän näin kakarana kun lapsenhoitaja (minun) katsoivat poikaystävänsä kanssa. Voi niitä painajaisia ja unettomia öitä, olisipa hieno löytää tämä kauhuleffojen mestariteos jostain ja katsoa uudestaan.
E: Ehkä se oli heti 80-luvun alussa, mutta kuitenkin.
Sunnuntaina olis taas oscarit. Takavuosina saanut paljon kritiikkiä olemalla liian valkoinen tai miesvoittoinen joten tänä vuonna keinotekoisesti(ehkähymiö) ehdokkaina on kirjavaa väkeä ja naisia on ohjaajakategoriassakin.
Vain The Father on meikäläiseltä vielä toistaiseksi näkemättä mutta laitan omat suosikkini parhaan leffan saajaksi järjestykseen: (muutamalla saatesanalla ilman spoilereita)
1. Minari -Kosketti.
2. Sound of Metal -Sama kuin edellä muttei yhtä vahvasti.
3. Nomadland - Kaunis mutta olen juonimiehiä.
4. The Trial of the Chicago 7 - Sachan huippusuoritus.
5. Mank - Pläääh, ei jaksanut kiinnostaa. Opin kuitenkin uutta Citizen Kanesta:D
6. Judas and the Black Messiah -Aihe alkaa tulla korvista
7. Lupaava nuori nainen - Itseasiassa hyvä leffa aivan loppumetreille kunnes itse loppu pilasi koko rainan.
Vain The Father on meikäläiseltä vielä toistaiseksi näkemättä mutta laitan omat suosikkini parhaan leffan saajaksi järjestykseen: (muutamalla saatesanalla ilman spoilereita)
1. Minari -Kosketti.
2. Sound of Metal -Sama kuin edellä muttei yhtä vahvasti.
3. Nomadland - Kaunis mutta olen juonimiehiä.
4. The Trial of the Chicago 7 - Sachan huippusuoritus.
5. Mank - Pläääh, ei jaksanut kiinnostaa. Opin kuitenkin uutta Citizen Kanesta:D
6. Judas and the Black Messiah -Aihe alkaa tulla korvista
7. Lupaava nuori nainen - Itseasiassa hyvä leffa aivan loppumetreille kunnes itse loppu pilasi koko rainan.
Jees, su-ma yönä mennään taas Oscareiden merkeissä. On pre-show, gaala ja after-show. Itse gaala järjestetään Los Angelesin Union Stationilla, jossa porukka vissiin jaetaan kahdelle piha-alueelle ja saliin - salissa istuvat sitten aina ne keiden kategoriat ovat tulossa ja ihmisiä liikutetaan mainoskatkojen aikana sisään ja ulos. Maskeja käytetään vain siirtymissä ja piha-alueella, salissa kameroiden edessä ei. Grammy-gaalassa maskit piti olla päässä koko ajan - paitsi palkintopuheen aikana tai palkintoa jakaessa. Tuossa on sellainen järkeily/porsaanreiän hakeminen tuotantotaholta, että kun Oscar-gaala kuvataan elokuvan tapaan, niin nykyisten tuotanto-ohjeistuksien mukaan kuvaustilanteessa kameran edessä olevilta henkilöiltä ei maskia vaadita. Koska pitäähän sitä nyt perkele kameran edessä näyttää hyvältä.
Toki jokainen gaalaan osallistuva henkilö joutuu läpikäymään kolme testiä ennen gaalaa, jonka lisäksi paikan päällä mitataan vielä kuume. Ja onhan Yhdysvaltojen tilanne parempi kuin kuukausi sitten Grammy-gaalassa. Silti vähän jännä homma ja hyvää esimerkkiä tavalliselle kansalaiselle, kuitenkin joku 170 ihmistä vissiin tarkoitus olla siellä salissa. Isäntää, eli hostia ei vissiin ole tänäkään vuonna. Plääh.
Tässä minun veikkaukset palkintojen saajista perusteluin, mutta ensin pientä triviaa.
Kyseessä on nimittäin viimeinen vuosi, kun Akatemian jäsenille lähetellään fyysisiä kopioita ehdokkaista (screener-dvd:t, käsikirjoitukset ja cd:t). Jatkossa heilläkin on oma streaming-palvelunsa: "Academy Award Screening Room". Virallinen syy on ympäristö, mutta samalla näitä screenereitä on joka vuosi vuotanut nettiin enemmän tai vähemmän.
Netflix keräsi 35 ehdokkuutta, mikä on historiassa kolmanneksi eniten ja heillä on kaikki mahdollisuudet yltää voitoissa tuplanumeroihin, mikä olisi eniten modernilla aikakaudella (MGM jyräsi 30-40 -luvuilla). Myös Amazon kiilasi 12 ehdokkuudellaan perinteisten elokuvastudioiden edelle. Disney toki yltää 15 ehdokkuuteen, mikäli lasketaan kaikkien heidän omistamiensa studioiden (Searchlight ja Hulu) ehdokkuudet mukaan.
Paras elokuva: Nomadland
oma toive: Promising Young Woman
Nomadland on lähes 90% todennäköisyydellä voittaja, koska on vaikeaa ja hölmöä veikata vastaan elokuvaa, joka voitti tuottajien killan, ohjaajien killan, Golden Globen, Baftan jne. Mutta 1917 ja La La Land lähettävät terveisiä, koska ne voittivat samat isot pystit häviten silti Parasitelle ja Moonlightille (ok, voitti draama-Globen).
Chloe Zhaon ajan hengen napannut dokumenttimaisen realistinen Nomadland on lyyrinen tarina sesonkitöiden perässä ympäri Yhdysvaltoja asuntoautoissaan ja pakuissaan reissaavista "työsiirtolaisista", joista on tehty useita dokumentteja. Leffa ei ole kovinkaan perinteinen Hollywood-elokuva, mikä tekee siitä oudon Oscar-voittajan kontekstiin. Se on meditatiivinen road movie American Honeyn ja Paris, Texasin jalanjäljissä. Ei-amerikkalaisen elokuvantekijän elokuva Amerikasta, joka käsittelee niin surua, kapitalismia kuin avoimen tien houkutusta. Zhaolle tyypillisesti elokuvaan on roolitettu ihmisiä näyttelemässä itseään, mikä yhdessä elokuvan visuaalisen ulkoasun kanssa antaa leffalle elävän muiston maun.
Vahvin haastaja lienee The Trial of the Chicago 7, jolla on kelpo saumat sellaisena laajalti yleisöä miellyttävänä elokuvana, koska voittaja on edelleen keskimääräisesti paras (lue: miellyttävin) elokuva johtuen Parhaan elokuvan äänestystavasta. Katsoin Sorkinin elokuvan Netflixistä vissiin päivää sen julkaisun jälkeen ja en antanut sille viisi minuuttia katsomisen jälkeen enää ajatustakaan. Sitten se yllätyksekseni alkaa pyöriä palkintocircuitilla... Jotenkin Aaron Sorkin ei ole oikea mies ohjaamaan Aaron Sorkinin käsikirjoitusta, mistä valitin jo Molly's Gamen aikana. Netflix ei ole koskaan voittanut Parhaan elokuvan palkintoa ja nytkin se jäänee tulevaisuuteen. Se on niin läpeensä tuttu tarina tutulla toteutuksella ja tutuilla osasilla.
Promising Young Woman on #MeToo aikakauden keskusteluiden synnyttämä kostoelokuva, joka alkaa tummasävyisenä rom-comina ja kertoo Jonathan Glazerin loistavan Under The Skinin tapaan naiskokemuksesta. Promising Young Womanin miesosat on laskelmoidusti roolitettu pidettävillä komedisilla näyttelijöillä, että katsojat pitävät heistä, tuntevat heidät ja näkevät heidät automaattisesti hyvinä henkilöinä - kuten henkilöhahmot itsekin tekevät ja valtaosa maapallon ihmisistä. Ja silti heidän käytöksensä elokuvassa on saalistavaa, koska he odottavat saavansa "jotain" ansaittuna vastapalveluksena ritariudestaan, koska ovathan juuri he niitä hyviä tyyppejä ja jotenkin tämä ajattelu sumentaa heidät teoiltaan. Emerald Fennellin esikoiselokuva on tyylikäs ja mestarillinen osoitus sävyn hallinnasta. Se on äärimmäisen kovakontrastinen, koska nämä lähes kauhuelokuvan tapaan esitetyt pimeät ja oikeat ongelmat vaihtuvat huumoriin tuosta vain.
Mank nappasi kaikista elokuvista eniten ehdokkuuksia, joten voisi spekuloida sen nauttivan laajaa suosiota äänestäjien keskuudessa ja napsivan irtopisteitä. Mutta minusta elokuva jäi vain kasaksi näyttäviä ja hienoja osasia, eikä siitä kohonnut osiaan suurempaa spektaakkelia. Käsikirjoitus olisi voinut parempi.
Minari on pieni hieno symboliikan täyteinen tarina Yhdysvaltojen sydänmaille muuttaneesta korealaisesta perheestä amerikkalaisen unelman perässä ja nostaisin sen ehkä neljänneksi todennäköisimmäksi voittajaksi.
Muuten vuonna 2009 parhaiden elokuvien ehdokkaiden määrää kasvatettiin viidestä kymmeneen ns. "Yön ritari" -sääntömuutoksella, koska Nolanin merkkiteos ei mahtunut tuolloin viiden parhaan ehdokkaan joukkoon, mikä aiheutti keskustelua ja huolta akatemian suosiosta tulevaisuudessa, sekä Oscar-lähetyksen katsojaluvuista - sama ikuisuuskeskustelu jatkuu edelleen. 2011 systeemiä viilattiin siten, että ehdokkaiden määrä tulee väliltä 5-10 riippuen kunkin elokuvan ehdokkuusäänestyksen äänisaaliista, yleisimmin niitä ehdokkaita tulee se 8-10 tälläkin nykytavalla. Miten tämä liittyy tähän vuoteen, niin ensimmäistä kertaa tämän laajennuksen jälkeen, kaikki Parhaan elokuvan ehdokkaat ovat pokanneet ehdokkuuden myös näyttelykategorioissa.
Paras ohjaaja: Chloe Zhao, Nomadland
Tämä on läpihuutojuttu, koska Zhao on voittanut kaiken mahdollisen matkalla Oscareihin. Zhao on itse asiassa yhden palkintosesongin palkituin henkilö modernilla aikakaudella ohittaen tuolloin Sidewaysin ohjanneen Alexander Paynen. Kiima Zhaon ohjaamaa Marvelin Eternalsia kohtaan nousee ja nousee. Se oli jo erittäin mielenkiintoinen veto, kun se joskus reilu vuosi sitten The Riderin aikana julkaistiin. En osaa ketään edes yksilöidä haastajaksi, koska kaikki huomio on kuulunut niin vahvasti yhdelle henkilölle. Näemme siis kaikella todennäköisyydellä historian toisen naisvoittajan Kathryn Bigelow'n (Hurt Locker) jälkeen ja ensimmäisen kiinalaisen voittajan.
Kun haluatte lisää triviaa, niin nyt on eka kerta kun kaksi naista on samaan aikaan ehdolla. Ylipäänsä kyseessä on vasta historian 6. ja 7. naisehdokkaat Parhaaksi ohjaajaksi. Aika karua. Ensimmäinen nainen oli tietysti nainen valkoisissa silmälaseissa, Lina Wertmüller 1976. Fennellistä ja Zhaosta tuli myös 2. ja 3. nainen, jotka ovat ehdolla yht'aikaa tuottamisesta, ohjaamisesta ja kässäröinnistä. Ensimmäinen oli Lost in Translationin Sofia Coppola vuonna 2003.
Paras näyttelijä: Chadwick Boseman, Ma Rainey's Black Bottom
toive: Anthony Hopkins
Anthony Hopkinsin roolityö The Fatherissa on ilmiömäinen. Elokuvan alussa Hopkins pauhaa kuuluisan vahvan äänensä kanssa ja katsoja ihmettelee, että hänetkö pitäisi nähdä heikkona ja sekavana muistisairaana vanhuksena - nyt on menty mönkään ja pahasti. Mutta kaikki on osa mestarisuunnitelmaa, sillä elokuvan kuluessa Hopkins kutistuu pieneksi ja ahdistuneeksi ihmiskuoreksi. Mestarillinen suoritus, jolle toivoisi kruunuksi Oscaria. Hopkins olisi voittaessaan 83-vuotiaana vanhin pääosanäyttelijä voittaen 76-vuotiaan Henry Fondan One Golden Pondista.
Julkisuudelta piilotettuun syöpään elokuussa kuollut Chadwick Boseman on kuitenkin valtava ennakkosuosikki ja hän seuraisi Peter Finchia (Network) ollen historian toinen edesmennyt voittaja tässä kategoriassa. Jos saa olla vähän tahditon ja kyyninen, niin tässä painaa muutkin asiat kuin pelkkä mestarillinen roolisuoritus. Mies oli ikoni ja äkillinen poismeno loi shokin, joka ei ole vieläkään oikein hälvennyt ja tässä halutaan juhlia sekä häntä ihmisenä, että kruunata hänen uransa ja sementoida hänen perintöään. Ihan ansaitusti. Jos voittaa, niin kuivia silmäkulmia ei montaa löytyne. Ja onhan tuo traaginen roolisuoritus Ma Rainey's Black Bottomissa tähän kontekstiin kaunis hyvästi, sillä Boseman esittää jazz-bandin rehentelevää, itsevarmaa trumpetistia, joka haaveilee menestyksestä - ymmärtämättä ihonvärinsä ja asemansa luomia näkymättömiä rajoitteita, miten kaikki yhteiskunnassa on kasattu heitä vastaan. Trumpetisti panostaa kaiken oman läpilyöntinsä varaan katastrofaalisin seurauksin, sillä tunneissa hän menettää kaiken.
Musta hevonen voisi olla kuulonsa kanssa kamppailevaa rumpalia näytellyt Riz Ahmed elokuvasta Sound of Metal, sillä hän on kerännyt tasaisesti ehdokkuuksia, vaikkei takan päälle olekaan kertynyt hirveästi täytettä. Eiköhän sinne tulevaisuudessa jotain tartu, sama Steven Yeunilla.
Paras näyttelijätär: Frances McDormand, Nomadland
Pitkästä aikaa näyttelykategoria, joka on todella tasainen. Sen ehkä niputtaa parhaiten kun sanoo Golden Globen voittaneen Andra Dayn olevan historiaan peilaten ehkäpä viisikon neljänneksi todennäköisin voittaja ja taakse jää vain Venetsiassa palkinnon voittanut Vanessa Kirby. Toisaalta samaan aikaan Oscar-äänestäjille järjestettyjen kyselyiden perusteella Day taas olisi vahviten haastamassa McDormandia.
Minun papereissani kuitenkin SAG-voittaja Viola Davis olisi McDormandin vahvin haastaja. Huikean preesensin roolisuoritus mustana laulajadiivana, joka ymmärsi oman arvonsa ja laittoi valkoiset tuottajat kiemurtelemaan edessään. Olkoonkin, että lopulta hänenkin äänensä viedään häneltä ja siitä tulee toisten omaisuutta.
Carey Mulliganilta hieno paluu takaisin huipulle Promising Young Womanin ja The Dig-elokuvan myötä. Tehnyt teatteria ja mukuloita, mikä selittää tuon puolittaisen katoamisen vuoden 2015 jälkeen. Olen kaivannut sinua. Tavallisesti niin pidättyväisiä ja lähinnä periodielokuvissa esiintynyt Mulligan sai nyt esittää vimmaista raivon ja tuskan ajamaa koston enkeliä, ja voi luoja se olisi ansainnut jotain enemmän kuin pelkän Critics Choice -palkinnon.
Ai, triviaa? Tämä on toinen kerta, kun kaksi mustaa näyttelijätärtä ehdolla samaan aikaan. Ainoa edellinen kerta oli vuonna 1973, kun Diana Ross (Lady Sings The Blues, myös Billie Holiday-elokuva) ja Cecily Tyson (Sounder) olivat ehdolla. Viola Davisista tuli myös eniten ehdokkuuksia kerännyt musta näyttelijätär neljännellään. Lisäksi Mulliganin tai Kirbyn voittaessa kyseessä olisi 20. brittivoitto kategoriassa, miehissä niitä on 21. McDormandille voitto olisi kolmas tässä kategoriassa, millä hän olisi "enää" yhden päässä Katherine Hepburnista.
Paras miessivuosa: Daniel Kaluuya, Judas and the Black Messiah
Get Outista maailman tietoisuuteen ponnahtanut Kaluuya on voittanut aikalailla kaiken, joten hänen pitäisi myös Oscar kotiuttaa. Sound Of Metalin Paul Raci ja muusikko Sam Cookea näytellyt Leslie Odom Jr. haastavat.
Edelleen sopii kysyä, että kuka sitten tähdittää Judas and the Black Messiahia, koska ainoat ehdokkaat LaKeith Stanfield ja Daniel Kaluuya ovat molemmat ehdolla sivuosakategoriassa. Perinteisestihän et halua samasta elokuvasta kahta ehdokasta samaan kategoriaan, koska tällöin on vaarana äänien jakautuminen elokuvasta pitävien kesken. Tällä kertaa siitä ei tosin ole pelkoa, sillä FBI:n ja Yhdysvaltain valtion harjoittamasta terrorista, tekaistuista syytteistä ja rikokseen lavastuksista Mustia Panttereita (ja yleensä mustia) kohtaan kertovassa elokuvassa Kaluuya on niin ylivoimainen. Koska hänellä ei ollut teatteritaustaa, niin hän kehitti äänenkäyttöään voidakseen olla uskottava elokuvassa olevissa julkisissa puhetilaisuuksissa, joissa hänen hahmonsa, karismaattinen Mustien panttereiden puolueen puheenjohtaja Fred Hampton esiintyi oratoimassa.
Paras naissivuosa: Yuh-Jung Youn, Minari
toive: Youn/Maria Bakalova
Tämä on kahden kauppa, mutta korealainen valkokankaan veteraani Youn on selkeä ennakkosuosikki hauskasta, koskettavasta ja persoonallisesta isoäidin roolistaan, joka on Minarin koossa pitävä voima. Bulgariasta juuri näyttelijäksi valmistunut Bakalova sai roolin Boratin jatko-osasta ja onnistui singahtamaan sieltä Oscar-ehdokkaaksi. Elokuvan nähtyä yksikään silmäkarva ei värähtänyt paria kuukautta myöhemmin Oscar-ehdokkaita lukiessa, sillä se oli täysin odotettua.
Glenn Close hakee edelleen Oscariaan, jonka kaikki odottivat tulevan hänelle The Wifesta. Jos Hillbilly Elegy olisi ollut parempi elokuva, niin Close saattaisi olla keskustelussa mukana. Kyseessä on Closen kahdeksas ehdokkuus ja kun pystiä ei tule vieläkään, niin hän saavuttaa Peter O'Toolen ehdokkuuksien määrässä ilman voittoa näyttelykategorioissa. Kahdeksan ehdokkuutta urallaan keräsi muuten esim. myös Marlon Brando, joten kovissa piireissä liikutaan.
Paras sovitettu käsikirjoitus: The Father, Florian Zeller & Christopher Hampton
Nomadlandia olisi helppo veikata, koska kymmenestä viimeisestä parhaan elokuvan voittajasta kahdeksan on napannut käsikirjoituspystin. Mutta The Father on paras elokuva vanhenemisesta sitten Michael Haneken Amourin. Päähahmo Anthony kärsii muistisairaudesta. Elokuva pyrkii näkymättömien leikkausten kautta ja katsojan elokuvakielen synnynnäistä ymmärrystä subvertoiden viemään katsojan Anthonyn pään sisään, pyrkien luomaan samanlaisen eksyneen sekavan mielentilan katsojalle kuin päähahmolla on. Ihmiset, kasvot, huoneet, asunnot vaihtuvat sormia näpsäyttämällä ja elokuva saa kauhuelokuvan reunukset.
Voisiko Borat 2:lla olla mahdollisuuksia yllätykseen? Tuskinpa, sillä Golden Globe-voitto taitaa olla sen ainoita harvoja tunnustuksia ja äänestäjät vissiin raaputtavat päätään pohtien, että kuinka paljon lopputuotteessa on lopulta improvisoitu? En tiedä, mitä se merkitsee yksittäisten kohtausten kohdalla, jos vaikka onkin paljon improvisoitu. Koska edelleen sketsimäisestä irrallisten kohtausten elokuvasta nivoutuu melko hieno nykyaikainen, ajankohtainen tarina ja viesti, ja se idea on varmasti ollut koko ajan olemassa myös sivulla.
Edellinen nainen, joka voitti kategoriassa, oli Diana Ossana Brokeback Mountainista 2005. Yrittäjiä on ollut kuta kuinkin joka vuosi, nyt niitä on kaksi: Nomadland (Zhao) ja Borat 2 (Erica Rivinoja, Jena Friedman, Nina Pedrad).
Paras alkuperäinen käsikirjoitus: Promising Young Woman
Pitäisi olla selvä peli, sillä Aaron Sorkin on kerännyt ehdokkuuksia, mutta voittanut vain Golden Globen. Loput on pitkälti menneet Emerald Fennellin freesille, kekseliäälle ja ajankohtaiselle elokuvalle. Edellinen naisvoittaja kategoriassa on Diablo Cody Junosta vuonna 2007.
Lee Isaac Chungin omaelämäkerrallisia elementtejä lapsuudesta siirtolaisten lapsena Arkansasissa sisältänyt Minari ansaitsisi olla tässäkin enemmän esillä, koska sen käsikirjoitus on pitkälti täydellinen paperiläpyskä.
Paras animaatioelokuva: Soul
toive: Wolfwalkers
Minä ja Apple TV olimme toiveikkaita, että Wolfwalkersissa olisi ainesta lyömään Disneyn hypetetty Soul. Kampoihin se laittoi arvostettavasti, mutta ei se vaan taida riittää millään ja Soul vaikuttaa hyvin varmalta valinnalta. Pixar-pomo Pete Docterista tulisi tällöin ensimmäinen kolminkertainen voittaja tässä kategoriassa.
Viime vuonna Klaus vastaavalla tavalla laittoi ennakkoon Toy Story 4:sta mukamas ahtaalle tyhjäten animaatiokillan palkintogaalan pöydät jokaisessa kategoriassa ja vedonlyöntikertoimetkin oli tasoissa, mutta Disney juhli. Henkilökohtaisesti Toy Story 4 > Soul ja Wolfwalkers > Klaus, joten kyllä siinä sydän silti jättää pari lyöntiä väliin kun paperi kaivetaan kuoresta ja ilmoitetaan voittaja mikrofoniin. Käsin piirrettyjä irlantilaiseen folkloreen liittyviä animaatioita tehtaillut Cartoon Saloon on tehnyt pitkään erinomaista työtä.
Paras ulkomainen elokuva: Another Round, Tanska
Vinterbergin ohjausehdokkuus tietysti liikuttaa automaattisesti viisarin hilpeään ja laajasti nähtyyn tanskalaiselokuvaan alkoholista, mutta bosnialainen Quo vadis, Aida? on kerännyt kasapäin ehdokkuuksia ympäri maailmaa. Se kertoo Srebrenican kansanmurhasta ja YK:n epäonnistumisesta ja hampaattomuudesta, sekä kansainvälisestä välittämättömyydestä. Hyvin oscarmainen elokuva, joka on Bosnian toinen ehdokas. Ensimmäinen oli Danis Tanovicin No Man's Land vuonna 2001 ja se voitti jättäen maineikkaimpana taakseen Jean-Pierre Jeunet'n Amelien.
Another Roundin voittaessa Tanska jättäisi Ruotsin jälkeensä ja nousisi neljällä voitollaan Pohjoismaista yksin kärkeen voitetuissa Parhaan ulkomaisen elokuvan Oscareissa. Ylipäänsä edellä tämän kategorian voitoissa olisi enää vain Ranska ja Italia, mikä kuvaa täydellisesti Tanskan loistavaa elokuvatuotantoa. Kaikki kategoriat huomioon ottaen Tanskalla on 8 voittoa, Ruotsilla 21 + 2 kunnia-Oscaria. Hildur Gudnadottirin viime vuotisen voiton myötä, olemme viimeinen Pohjoismaa vailla voittoa. Että näin.
Tanskalle ehdokkuus on numero 13 ja Another Round on toinen Vinterbergin elokuva Jahdin ohella ehdokkaana. Voittajia ovat Susanne Bierin In A Better World, Bille Augustin Pelle the Conqueror ja Gabriel Axelin Babette's Feast. Nämä kaksi jälkimmäistä voittivat peräkkäisinä vuosina 87-88. Bierin voittovuonna 2011 oli ihan kohtuullinen kattaus, sillä taakse jäivät Alejandro Gonzalez Inarritun Biutiful, Yorgos Lanthimoksen Dogtooth ja Denis Villeneuven Incendies.
Kiusausmelodraama Better Days on Hong Kongin kolmas ehdokas seuraten Zhang Yimoun Raise The Red Lanternin ja Chen Kaigen Farewell My Concubinen jalanjälkiä. Wong Kar Wain nimen odotin näkeväni, mutta ei ollut yltänyt shortlistia pidemmälle. Voittajia ei ole.
Dokumenttielokuva Collective on hämmentävästi Romanian ensimmäinen ehdokas kategoriassa, eli näemmä yksikään Cristian Mungiun elokuva ei ole yltänyt ehdokkaaksi asti. Collectivelle käynee samoin kuin viime vuoden moldovalaisdokkarille kävi - ainakin tässä kategoriassa, eli tyhjin käsin.
Selkänsä tatuoitua taideteosta varten myyneestä syyrialaispakolaisesta kertova The Man Who Sold His Skin on myös Tunisian ensimmäinen ehdokas ja tämä maan seitsemännellä yrityksellä. Meillä vaati 16 yritystä ja sen vuoden 2002 jälkeen on yritetty joka vuosi vailla tulosta.
Paras kuvaus: Joshua James Richards, Nomadland
Erik Messerschmidt voitti Mankista kuvaajien killan palkinnon, mikä tekee hänestä ison uhan. Hienosti herätettiin kultaisen ajan Hollywood henkiin mustavalkoisena Citizen Kanen hengessä. Nomadlandin juna on kuvauskategorioissa kuitenkin puksuttanut sen verran vahvasti, että Terrence Malick -viittein kuvattu Nomadland vienee.
Paras puvustus: Ann Roth, Ma Rainey's Black Bottom
89-vuotiaasta Rothista tulisi vanhin "kilpailullinen" Oscar-voittaja. Hän voitti puvustajien killan ja Baftan, joten homma vaikuttaa selkeältä. Emma ja Mank tulevat aika käsikynkkää haastajina. Emman ongelma saattaa olla se, että monikaan ei ole nähnyt elokuvaa ja ei siinä hirveästi näkemistä olekaan. Toki kyllähän näistä puvuista varmaan lähetetään joku kuvasto, josta ne voi katsoa ilman elokuvan näkemistä. Mank kuitenkin ehkä on se todennäköisempi haastaja.
Paras dokumentti: My Octopus Teacher
Netflixin My Octopus Teacher on tarina miehen ja mustekalan välisestä hämmästyttävästä ystävyydestä. Uskomaton dokumentti, joka on liian uskomaton ollakseen totta. Itkin. Dokumenttielokuva on visuaalinen ja emotionaalinen rakkauskirje luonnolle ja eläimille, joka saattaa iskeä erityisen kovaa tänä vuonna myös siksi, että ihmiset ovat hilluneet kotonaan yli vuoden.
Time lienee vahvin haastaja ajankohtaisella aiheellaan, jossa lousianalainen perheenäiti yrittää pitää perheensä koossa isän istuessa pitkää kakkua. Leffa vaatii hieman pitkää pinnaa, mutta sen tarjoama kathartinen palkinto on yksi suurimpia koskaan. Itkin. Tuplaehdokas Collective tulee sitten ihan siinä vanavedessä kertoen härskistä suhmuroinnista Romanian rikki olevassa yhteiskunnassa. Myös Obamien tuottama Crip Camp oli ainakin alkuun merkittävä haastaja, mutta se taitaa olla tippunut jo junasta.
Paras lyhytdokumentti: Colette
A Concerto Is A Conversationin kampanja on ollut ilmeisesti hyvin näkyvä. Muuta en näistä osaa oikein sanoa. Colette jäi näkemistäni mieleen värikkään päähenkilön takia, joka toisessa maailmansodassa toimi Ranskan vastarintaliikkeessä veljensä tapaan. Veli sitten jäi natsien vangiksi ja kuoli keskitysleirillä. Colette vannoi, ettei koskaan jalallansakaan astu Saksaan. Mutta nyt vanhalla iällä hän sitten lähtee matkalle kohti Saksaa ja keskitysleirin jäänteitä muistellakseen veljeään.
Paras leikkaus: Alan Baumgarten, Trial of the Chicago 7
toive: Yorgos Lamprinos, The Father
Luotan prosentteihin, vaikkakin yleensä äänikategorian voittaja on vahvoilla myös leikkauksessa - esim. Ford v Ferrari vei viime vuonna ja historia muistaa myös Hacksaw Ridgea, Whiplashia jne. Äänikategorian tulee voittamaan Sound of Metal, mutta se ei ole ehdolla parhaasta elokuvasta ja se ei ole näyttävä. Siksi mennään leikkaajien killan pystin voittaneella Trialilla, joka pokannee tästä illan ainoan palkintonsa.
Itse antaisin pystin joko Lamprinokselle, tai Frederic Thoravalille Promising Young Womanista. Perusteluja on annettu jo aiemmissa kategorioissa.
Paras maskeeraus ja kampaus: Ma Rainey's Black Bottom
Olisi mukavaa, mikäli parhaiden italialaisten voimien tuotanto Pinokkio nappaisi jotain ja tämä olisi sen mahdollisuus. Mutta Ma Rainey on liian iso este kiivettäväksi ja näin saadaan historian ainoista mustista ehdokkaista tässä kategoriassa myös ensimmäiset mustat voittajat. Toki Hillbilly Elegyakaan ei ehkä parane unohtaa täysin, koska Glenn Closen muutosta kovasti hypetettiin elokuvan ilmestyessä. Silti tämä on Ma Raineyn kategoria, mutta kaikki jotka ovat nähneet Matteo Garronen ohjaaman Pinokkion, heillä pitäisi olla vaikeaa valita näiden kahden välillä.
Paras sävellys: Soul - Trent Reznor, Atticus Ross, Jon Batiste
Soul on voittanut kaiken mahdollisen ja ironisesti lähin haastaja elokuvalle lienee Reznorin ja Rossin toinen ehdokkuus Mankista. Joskin myös Emile Mosserin Minarilla saattaa olla jonkinlainen mahdollisuus, mutta Soulin voitto tässä on ihan selvä homma.
Paras alkuperäinen laulu: Diane Warren Io Si (Seen) - The Life Ahead
Tänä vuonna ehdokaslaulut kuullaan jo gaalaa edeltävässä pre-show'ssa nauhoitettuina esityksinä. Saavat lyhennettyä gaalaa ja varottua koronaa, kumpi nyt sitten lienee tärkeämpi. Husavikin ja Speak Now'n kanssa kolmen kauppa, mutta josko Diane saisi 12. ehdokkuudellaan viimein sen ensimmäisen Oscar-voiton. Silti ehkäpä Leslie Odom Jr.:n Speak Now on kuitenkin se todennäköisin voittajaehdokas.
Paras lavastus: Mank
Vanhan Hollywoodin ja elokuvalavasteiden herättäminen henkiin tuottaa selkeän voiton. Jos nyt väkisin pitää joku haastaja poimia, niin The Father, jossa asunnon lavastuksessa tapahtuu jatkuvia muutoksia katsojan sekoittamiseksi.
Paras lyhytanimaatio: Opera
Nämä ovat yleensä kolikonheittoja ja Erick Oh'n ennakkosuosikkina pidettyä lyhäriä ei ole näkynyt. Mennään sillä, koska ei noista muista kukaan oikein tuntunut voittajalta. Burrow niistä eniten ehkä vakuutti suloisuudellaan. Paljon vissiin Netflixin If Anything Happens I Love You:hin liittyy odotuksia, mutta olen katsonut sen kahdesti. Toisen kerran Oscar-ehdokkuuksien julkistamisen jälkeen, kun en ollut muistanut nähneeni sen jo aiemmin.
Paras lyhytelokuva: Two Distant Strangers
Two Distant Strangers nerokas ja ajankohtaminen time loop -elokuva, jossa musta mies joutuu aina saman poliisin tappamaksi riippumatta siitä, mitä hän tekee. Yksi parhaita näkemiäni lyhytelokuvien Oscar-ehdokkaita ja ohjaaja Traevon Free olisi vasta ensimmäinen musta voittaja tässä kategoriassa. Feeling Through ja erityisesti Oscar Isaacin vankien postin tarkastavasta vanginvartijasta kertova The Letter Room haastavat.
Paras ääni: Sound of Metal
Äänikategoriat on yhdistetty, koska voittaja molemmissa oli liian usein sama elokuva. Tämän vuoden voittajasta ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä. Tosin esimerkiksi äänikillan gaalassa animaatiot ja draamaelokuvat ovat omissa kategorioissaan, ja Soul oli omissa laatikoissaan ylivoimainen myös.
Parhaat visuaaliset erikoistehosteet: Tenet
The Midnight Sky voitti erikoistehosteiden killan pystin, mutta ei se taida olla riittävästi ison ja näyttävän Tenetin sysäämiseen, joka on muutoin voittanut lähes kaiken. Love and Monstersilla saattaa olla omat faninsa.
Toki jokainen gaalaan osallistuva henkilö joutuu läpikäymään kolme testiä ennen gaalaa, jonka lisäksi paikan päällä mitataan vielä kuume. Ja onhan Yhdysvaltojen tilanne parempi kuin kuukausi sitten Grammy-gaalassa. Silti vähän jännä homma ja hyvää esimerkkiä tavalliselle kansalaiselle, kuitenkin joku 170 ihmistä vissiin tarkoitus olla siellä salissa. Isäntää, eli hostia ei vissiin ole tänäkään vuonna. Plääh.
Tässä minun veikkaukset palkintojen saajista perusteluin, mutta ensin pientä triviaa.
Kyseessä on nimittäin viimeinen vuosi, kun Akatemian jäsenille lähetellään fyysisiä kopioita ehdokkaista (screener-dvd:t, käsikirjoitukset ja cd:t). Jatkossa heilläkin on oma streaming-palvelunsa: "Academy Award Screening Room". Virallinen syy on ympäristö, mutta samalla näitä screenereitä on joka vuosi vuotanut nettiin enemmän tai vähemmän.
Netflix keräsi 35 ehdokkuutta, mikä on historiassa kolmanneksi eniten ja heillä on kaikki mahdollisuudet yltää voitoissa tuplanumeroihin, mikä olisi eniten modernilla aikakaudella (MGM jyräsi 30-40 -luvuilla). Myös Amazon kiilasi 12 ehdokkuudellaan perinteisten elokuvastudioiden edelle. Disney toki yltää 15 ehdokkuuteen, mikäli lasketaan kaikkien heidän omistamiensa studioiden (Searchlight ja Hulu) ehdokkuudet mukaan.
Paras elokuva: Nomadland
oma toive: Promising Young Woman
Nomadland on lähes 90% todennäköisyydellä voittaja, koska on vaikeaa ja hölmöä veikata vastaan elokuvaa, joka voitti tuottajien killan, ohjaajien killan, Golden Globen, Baftan jne. Mutta 1917 ja La La Land lähettävät terveisiä, koska ne voittivat samat isot pystit häviten silti Parasitelle ja Moonlightille (ok, voitti draama-Globen).
Chloe Zhaon ajan hengen napannut dokumenttimaisen realistinen Nomadland on lyyrinen tarina sesonkitöiden perässä ympäri Yhdysvaltoja asuntoautoissaan ja pakuissaan reissaavista "työsiirtolaisista", joista on tehty useita dokumentteja. Leffa ei ole kovinkaan perinteinen Hollywood-elokuva, mikä tekee siitä oudon Oscar-voittajan kontekstiin. Se on meditatiivinen road movie American Honeyn ja Paris, Texasin jalanjäljissä. Ei-amerikkalaisen elokuvantekijän elokuva Amerikasta, joka käsittelee niin surua, kapitalismia kuin avoimen tien houkutusta. Zhaolle tyypillisesti elokuvaan on roolitettu ihmisiä näyttelemässä itseään, mikä yhdessä elokuvan visuaalisen ulkoasun kanssa antaa leffalle elävän muiston maun.
Vahvin haastaja lienee The Trial of the Chicago 7, jolla on kelpo saumat sellaisena laajalti yleisöä miellyttävänä elokuvana, koska voittaja on edelleen keskimääräisesti paras (lue: miellyttävin) elokuva johtuen Parhaan elokuvan äänestystavasta. Katsoin Sorkinin elokuvan Netflixistä vissiin päivää sen julkaisun jälkeen ja en antanut sille viisi minuuttia katsomisen jälkeen enää ajatustakaan. Sitten se yllätyksekseni alkaa pyöriä palkintocircuitilla... Jotenkin Aaron Sorkin ei ole oikea mies ohjaamaan Aaron Sorkinin käsikirjoitusta, mistä valitin jo Molly's Gamen aikana. Netflix ei ole koskaan voittanut Parhaan elokuvan palkintoa ja nytkin se jäänee tulevaisuuteen. Se on niin läpeensä tuttu tarina tutulla toteutuksella ja tutuilla osasilla.
Promising Young Woman on #MeToo aikakauden keskusteluiden synnyttämä kostoelokuva, joka alkaa tummasävyisenä rom-comina ja kertoo Jonathan Glazerin loistavan Under The Skinin tapaan naiskokemuksesta. Promising Young Womanin miesosat on laskelmoidusti roolitettu pidettävillä komedisilla näyttelijöillä, että katsojat pitävät heistä, tuntevat heidät ja näkevät heidät automaattisesti hyvinä henkilöinä - kuten henkilöhahmot itsekin tekevät ja valtaosa maapallon ihmisistä. Ja silti heidän käytöksensä elokuvassa on saalistavaa, koska he odottavat saavansa "jotain" ansaittuna vastapalveluksena ritariudestaan, koska ovathan juuri he niitä hyviä tyyppejä ja jotenkin tämä ajattelu sumentaa heidät teoiltaan. Emerald Fennellin esikoiselokuva on tyylikäs ja mestarillinen osoitus sävyn hallinnasta. Se on äärimmäisen kovakontrastinen, koska nämä lähes kauhuelokuvan tapaan esitetyt pimeät ja oikeat ongelmat vaihtuvat huumoriin tuosta vain.
Mank nappasi kaikista elokuvista eniten ehdokkuuksia, joten voisi spekuloida sen nauttivan laajaa suosiota äänestäjien keskuudessa ja napsivan irtopisteitä. Mutta minusta elokuva jäi vain kasaksi näyttäviä ja hienoja osasia, eikä siitä kohonnut osiaan suurempaa spektaakkelia. Käsikirjoitus olisi voinut parempi.
Minari on pieni hieno symboliikan täyteinen tarina Yhdysvaltojen sydänmaille muuttaneesta korealaisesta perheestä amerikkalaisen unelman perässä ja nostaisin sen ehkä neljänneksi todennäköisimmäksi voittajaksi.
Muuten vuonna 2009 parhaiden elokuvien ehdokkaiden määrää kasvatettiin viidestä kymmeneen ns. "Yön ritari" -sääntömuutoksella, koska Nolanin merkkiteos ei mahtunut tuolloin viiden parhaan ehdokkaan joukkoon, mikä aiheutti keskustelua ja huolta akatemian suosiosta tulevaisuudessa, sekä Oscar-lähetyksen katsojaluvuista - sama ikuisuuskeskustelu jatkuu edelleen. 2011 systeemiä viilattiin siten, että ehdokkaiden määrä tulee väliltä 5-10 riippuen kunkin elokuvan ehdokkuusäänestyksen äänisaaliista, yleisimmin niitä ehdokkaita tulee se 8-10 tälläkin nykytavalla. Miten tämä liittyy tähän vuoteen, niin ensimmäistä kertaa tämän laajennuksen jälkeen, kaikki Parhaan elokuvan ehdokkaat ovat pokanneet ehdokkuuden myös näyttelykategorioissa.
Paras ohjaaja: Chloe Zhao, Nomadland
Tämä on läpihuutojuttu, koska Zhao on voittanut kaiken mahdollisen matkalla Oscareihin. Zhao on itse asiassa yhden palkintosesongin palkituin henkilö modernilla aikakaudella ohittaen tuolloin Sidewaysin ohjanneen Alexander Paynen. Kiima Zhaon ohjaamaa Marvelin Eternalsia kohtaan nousee ja nousee. Se oli jo erittäin mielenkiintoinen veto, kun se joskus reilu vuosi sitten The Riderin aikana julkaistiin. En osaa ketään edes yksilöidä haastajaksi, koska kaikki huomio on kuulunut niin vahvasti yhdelle henkilölle. Näemme siis kaikella todennäköisyydellä historian toisen naisvoittajan Kathryn Bigelow'n (Hurt Locker) jälkeen ja ensimmäisen kiinalaisen voittajan.
Kun haluatte lisää triviaa, niin nyt on eka kerta kun kaksi naista on samaan aikaan ehdolla. Ylipäänsä kyseessä on vasta historian 6. ja 7. naisehdokkaat Parhaaksi ohjaajaksi. Aika karua. Ensimmäinen nainen oli tietysti nainen valkoisissa silmälaseissa, Lina Wertmüller 1976. Fennellistä ja Zhaosta tuli myös 2. ja 3. nainen, jotka ovat ehdolla yht'aikaa tuottamisesta, ohjaamisesta ja kässäröinnistä. Ensimmäinen oli Lost in Translationin Sofia Coppola vuonna 2003.
Paras näyttelijä: Chadwick Boseman, Ma Rainey's Black Bottom
toive: Anthony Hopkins
Anthony Hopkinsin roolityö The Fatherissa on ilmiömäinen. Elokuvan alussa Hopkins pauhaa kuuluisan vahvan äänensä kanssa ja katsoja ihmettelee, että hänetkö pitäisi nähdä heikkona ja sekavana muistisairaana vanhuksena - nyt on menty mönkään ja pahasti. Mutta kaikki on osa mestarisuunnitelmaa, sillä elokuvan kuluessa Hopkins kutistuu pieneksi ja ahdistuneeksi ihmiskuoreksi. Mestarillinen suoritus, jolle toivoisi kruunuksi Oscaria. Hopkins olisi voittaessaan 83-vuotiaana vanhin pääosanäyttelijä voittaen 76-vuotiaan Henry Fondan One Golden Pondista.
Julkisuudelta piilotettuun syöpään elokuussa kuollut Chadwick Boseman on kuitenkin valtava ennakkosuosikki ja hän seuraisi Peter Finchia (Network) ollen historian toinen edesmennyt voittaja tässä kategoriassa. Jos saa olla vähän tahditon ja kyyninen, niin tässä painaa muutkin asiat kuin pelkkä mestarillinen roolisuoritus. Mies oli ikoni ja äkillinen poismeno loi shokin, joka ei ole vieläkään oikein hälvennyt ja tässä halutaan juhlia sekä häntä ihmisenä, että kruunata hänen uransa ja sementoida hänen perintöään. Ihan ansaitusti. Jos voittaa, niin kuivia silmäkulmia ei montaa löytyne. Ja onhan tuo traaginen roolisuoritus Ma Rainey's Black Bottomissa tähän kontekstiin kaunis hyvästi, sillä Boseman esittää jazz-bandin rehentelevää, itsevarmaa trumpetistia, joka haaveilee menestyksestä - ymmärtämättä ihonvärinsä ja asemansa luomia näkymättömiä rajoitteita, miten kaikki yhteiskunnassa on kasattu heitä vastaan. Trumpetisti panostaa kaiken oman läpilyöntinsä varaan katastrofaalisin seurauksin, sillä tunneissa hän menettää kaiken.
Musta hevonen voisi olla kuulonsa kanssa kamppailevaa rumpalia näytellyt Riz Ahmed elokuvasta Sound of Metal, sillä hän on kerännyt tasaisesti ehdokkuuksia, vaikkei takan päälle olekaan kertynyt hirveästi täytettä. Eiköhän sinne tulevaisuudessa jotain tartu, sama Steven Yeunilla.
Paras näyttelijätär: Frances McDormand, Nomadland
Pitkästä aikaa näyttelykategoria, joka on todella tasainen. Sen ehkä niputtaa parhaiten kun sanoo Golden Globen voittaneen Andra Dayn olevan historiaan peilaten ehkäpä viisikon neljänneksi todennäköisin voittaja ja taakse jää vain Venetsiassa palkinnon voittanut Vanessa Kirby. Toisaalta samaan aikaan Oscar-äänestäjille järjestettyjen kyselyiden perusteella Day taas olisi vahviten haastamassa McDormandia.
Minun papereissani kuitenkin SAG-voittaja Viola Davis olisi McDormandin vahvin haastaja. Huikean preesensin roolisuoritus mustana laulajadiivana, joka ymmärsi oman arvonsa ja laittoi valkoiset tuottajat kiemurtelemaan edessään. Olkoonkin, että lopulta hänenkin äänensä viedään häneltä ja siitä tulee toisten omaisuutta.
Carey Mulliganilta hieno paluu takaisin huipulle Promising Young Womanin ja The Dig-elokuvan myötä. Tehnyt teatteria ja mukuloita, mikä selittää tuon puolittaisen katoamisen vuoden 2015 jälkeen. Olen kaivannut sinua. Tavallisesti niin pidättyväisiä ja lähinnä periodielokuvissa esiintynyt Mulligan sai nyt esittää vimmaista raivon ja tuskan ajamaa koston enkeliä, ja voi luoja se olisi ansainnut jotain enemmän kuin pelkän Critics Choice -palkinnon.
Ai, triviaa? Tämä on toinen kerta, kun kaksi mustaa näyttelijätärtä ehdolla samaan aikaan. Ainoa edellinen kerta oli vuonna 1973, kun Diana Ross (Lady Sings The Blues, myös Billie Holiday-elokuva) ja Cecily Tyson (Sounder) olivat ehdolla. Viola Davisista tuli myös eniten ehdokkuuksia kerännyt musta näyttelijätär neljännellään. Lisäksi Mulliganin tai Kirbyn voittaessa kyseessä olisi 20. brittivoitto kategoriassa, miehissä niitä on 21. McDormandille voitto olisi kolmas tässä kategoriassa, millä hän olisi "enää" yhden päässä Katherine Hepburnista.
Paras miessivuosa: Daniel Kaluuya, Judas and the Black Messiah
Get Outista maailman tietoisuuteen ponnahtanut Kaluuya on voittanut aikalailla kaiken, joten hänen pitäisi myös Oscar kotiuttaa. Sound Of Metalin Paul Raci ja muusikko Sam Cookea näytellyt Leslie Odom Jr. haastavat.
Edelleen sopii kysyä, että kuka sitten tähdittää Judas and the Black Messiahia, koska ainoat ehdokkaat LaKeith Stanfield ja Daniel Kaluuya ovat molemmat ehdolla sivuosakategoriassa. Perinteisestihän et halua samasta elokuvasta kahta ehdokasta samaan kategoriaan, koska tällöin on vaarana äänien jakautuminen elokuvasta pitävien kesken. Tällä kertaa siitä ei tosin ole pelkoa, sillä FBI:n ja Yhdysvaltain valtion harjoittamasta terrorista, tekaistuista syytteistä ja rikokseen lavastuksista Mustia Panttereita (ja yleensä mustia) kohtaan kertovassa elokuvassa Kaluuya on niin ylivoimainen. Koska hänellä ei ollut teatteritaustaa, niin hän kehitti äänenkäyttöään voidakseen olla uskottava elokuvassa olevissa julkisissa puhetilaisuuksissa, joissa hänen hahmonsa, karismaattinen Mustien panttereiden puolueen puheenjohtaja Fred Hampton esiintyi oratoimassa.
Paras naissivuosa: Yuh-Jung Youn, Minari
toive: Youn/Maria Bakalova
Tämä on kahden kauppa, mutta korealainen valkokankaan veteraani Youn on selkeä ennakkosuosikki hauskasta, koskettavasta ja persoonallisesta isoäidin roolistaan, joka on Minarin koossa pitävä voima. Bulgariasta juuri näyttelijäksi valmistunut Bakalova sai roolin Boratin jatko-osasta ja onnistui singahtamaan sieltä Oscar-ehdokkaaksi. Elokuvan nähtyä yksikään silmäkarva ei värähtänyt paria kuukautta myöhemmin Oscar-ehdokkaita lukiessa, sillä se oli täysin odotettua.
Glenn Close hakee edelleen Oscariaan, jonka kaikki odottivat tulevan hänelle The Wifesta. Jos Hillbilly Elegy olisi ollut parempi elokuva, niin Close saattaisi olla keskustelussa mukana. Kyseessä on Closen kahdeksas ehdokkuus ja kun pystiä ei tule vieläkään, niin hän saavuttaa Peter O'Toolen ehdokkuuksien määrässä ilman voittoa näyttelykategorioissa. Kahdeksan ehdokkuutta urallaan keräsi muuten esim. myös Marlon Brando, joten kovissa piireissä liikutaan.
Paras sovitettu käsikirjoitus: The Father, Florian Zeller & Christopher Hampton
Nomadlandia olisi helppo veikata, koska kymmenestä viimeisestä parhaan elokuvan voittajasta kahdeksan on napannut käsikirjoituspystin. Mutta The Father on paras elokuva vanhenemisesta sitten Michael Haneken Amourin. Päähahmo Anthony kärsii muistisairaudesta. Elokuva pyrkii näkymättömien leikkausten kautta ja katsojan elokuvakielen synnynnäistä ymmärrystä subvertoiden viemään katsojan Anthonyn pään sisään, pyrkien luomaan samanlaisen eksyneen sekavan mielentilan katsojalle kuin päähahmolla on. Ihmiset, kasvot, huoneet, asunnot vaihtuvat sormia näpsäyttämällä ja elokuva saa kauhuelokuvan reunukset.
Voisiko Borat 2:lla olla mahdollisuuksia yllätykseen? Tuskinpa, sillä Golden Globe-voitto taitaa olla sen ainoita harvoja tunnustuksia ja äänestäjät vissiin raaputtavat päätään pohtien, että kuinka paljon lopputuotteessa on lopulta improvisoitu? En tiedä, mitä se merkitsee yksittäisten kohtausten kohdalla, jos vaikka onkin paljon improvisoitu. Koska edelleen sketsimäisestä irrallisten kohtausten elokuvasta nivoutuu melko hieno nykyaikainen, ajankohtainen tarina ja viesti, ja se idea on varmasti ollut koko ajan olemassa myös sivulla.
Edellinen nainen, joka voitti kategoriassa, oli Diana Ossana Brokeback Mountainista 2005. Yrittäjiä on ollut kuta kuinkin joka vuosi, nyt niitä on kaksi: Nomadland (Zhao) ja Borat 2 (Erica Rivinoja, Jena Friedman, Nina Pedrad).
Paras alkuperäinen käsikirjoitus: Promising Young Woman
Pitäisi olla selvä peli, sillä Aaron Sorkin on kerännyt ehdokkuuksia, mutta voittanut vain Golden Globen. Loput on pitkälti menneet Emerald Fennellin freesille, kekseliäälle ja ajankohtaiselle elokuvalle. Edellinen naisvoittaja kategoriassa on Diablo Cody Junosta vuonna 2007.
Lee Isaac Chungin omaelämäkerrallisia elementtejä lapsuudesta siirtolaisten lapsena Arkansasissa sisältänyt Minari ansaitsisi olla tässäkin enemmän esillä, koska sen käsikirjoitus on pitkälti täydellinen paperiläpyskä.
Paras animaatioelokuva: Soul
toive: Wolfwalkers
Minä ja Apple TV olimme toiveikkaita, että Wolfwalkersissa olisi ainesta lyömään Disneyn hypetetty Soul. Kampoihin se laittoi arvostettavasti, mutta ei se vaan taida riittää millään ja Soul vaikuttaa hyvin varmalta valinnalta. Pixar-pomo Pete Docterista tulisi tällöin ensimmäinen kolminkertainen voittaja tässä kategoriassa.
Viime vuonna Klaus vastaavalla tavalla laittoi ennakkoon Toy Story 4:sta mukamas ahtaalle tyhjäten animaatiokillan palkintogaalan pöydät jokaisessa kategoriassa ja vedonlyöntikertoimetkin oli tasoissa, mutta Disney juhli. Henkilökohtaisesti Toy Story 4 > Soul ja Wolfwalkers > Klaus, joten kyllä siinä sydän silti jättää pari lyöntiä väliin kun paperi kaivetaan kuoresta ja ilmoitetaan voittaja mikrofoniin. Käsin piirrettyjä irlantilaiseen folkloreen liittyviä animaatioita tehtaillut Cartoon Saloon on tehnyt pitkään erinomaista työtä.
Paras ulkomainen elokuva: Another Round, Tanska
Vinterbergin ohjausehdokkuus tietysti liikuttaa automaattisesti viisarin hilpeään ja laajasti nähtyyn tanskalaiselokuvaan alkoholista, mutta bosnialainen Quo vadis, Aida? on kerännyt kasapäin ehdokkuuksia ympäri maailmaa. Se kertoo Srebrenican kansanmurhasta ja YK:n epäonnistumisesta ja hampaattomuudesta, sekä kansainvälisestä välittämättömyydestä. Hyvin oscarmainen elokuva, joka on Bosnian toinen ehdokas. Ensimmäinen oli Danis Tanovicin No Man's Land vuonna 2001 ja se voitti jättäen maineikkaimpana taakseen Jean-Pierre Jeunet'n Amelien.
Another Roundin voittaessa Tanska jättäisi Ruotsin jälkeensä ja nousisi neljällä voitollaan Pohjoismaista yksin kärkeen voitetuissa Parhaan ulkomaisen elokuvan Oscareissa. Ylipäänsä edellä tämän kategorian voitoissa olisi enää vain Ranska ja Italia, mikä kuvaa täydellisesti Tanskan loistavaa elokuvatuotantoa. Kaikki kategoriat huomioon ottaen Tanskalla on 8 voittoa, Ruotsilla 21 + 2 kunnia-Oscaria. Hildur Gudnadottirin viime vuotisen voiton myötä, olemme viimeinen Pohjoismaa vailla voittoa. Että näin.
Tanskalle ehdokkuus on numero 13 ja Another Round on toinen Vinterbergin elokuva Jahdin ohella ehdokkaana. Voittajia ovat Susanne Bierin In A Better World, Bille Augustin Pelle the Conqueror ja Gabriel Axelin Babette's Feast. Nämä kaksi jälkimmäistä voittivat peräkkäisinä vuosina 87-88. Bierin voittovuonna 2011 oli ihan kohtuullinen kattaus, sillä taakse jäivät Alejandro Gonzalez Inarritun Biutiful, Yorgos Lanthimoksen Dogtooth ja Denis Villeneuven Incendies.
Kiusausmelodraama Better Days on Hong Kongin kolmas ehdokas seuraten Zhang Yimoun Raise The Red Lanternin ja Chen Kaigen Farewell My Concubinen jalanjälkiä. Wong Kar Wain nimen odotin näkeväni, mutta ei ollut yltänyt shortlistia pidemmälle. Voittajia ei ole.
Dokumenttielokuva Collective on hämmentävästi Romanian ensimmäinen ehdokas kategoriassa, eli näemmä yksikään Cristian Mungiun elokuva ei ole yltänyt ehdokkaaksi asti. Collectivelle käynee samoin kuin viime vuoden moldovalaisdokkarille kävi - ainakin tässä kategoriassa, eli tyhjin käsin.
Selkänsä tatuoitua taideteosta varten myyneestä syyrialaispakolaisesta kertova The Man Who Sold His Skin on myös Tunisian ensimmäinen ehdokas ja tämä maan seitsemännellä yrityksellä. Meillä vaati 16 yritystä ja sen vuoden 2002 jälkeen on yritetty joka vuosi vailla tulosta.
Paras kuvaus: Joshua James Richards, Nomadland
Erik Messerschmidt voitti Mankista kuvaajien killan palkinnon, mikä tekee hänestä ison uhan. Hienosti herätettiin kultaisen ajan Hollywood henkiin mustavalkoisena Citizen Kanen hengessä. Nomadlandin juna on kuvauskategorioissa kuitenkin puksuttanut sen verran vahvasti, että Terrence Malick -viittein kuvattu Nomadland vienee.
Paras puvustus: Ann Roth, Ma Rainey's Black Bottom
89-vuotiaasta Rothista tulisi vanhin "kilpailullinen" Oscar-voittaja. Hän voitti puvustajien killan ja Baftan, joten homma vaikuttaa selkeältä. Emma ja Mank tulevat aika käsikynkkää haastajina. Emman ongelma saattaa olla se, että monikaan ei ole nähnyt elokuvaa ja ei siinä hirveästi näkemistä olekaan. Toki kyllähän näistä puvuista varmaan lähetetään joku kuvasto, josta ne voi katsoa ilman elokuvan näkemistä. Mank kuitenkin ehkä on se todennäköisempi haastaja.
Paras dokumentti: My Octopus Teacher
Netflixin My Octopus Teacher on tarina miehen ja mustekalan välisestä hämmästyttävästä ystävyydestä. Uskomaton dokumentti, joka on liian uskomaton ollakseen totta. Itkin. Dokumenttielokuva on visuaalinen ja emotionaalinen rakkauskirje luonnolle ja eläimille, joka saattaa iskeä erityisen kovaa tänä vuonna myös siksi, että ihmiset ovat hilluneet kotonaan yli vuoden.
Time lienee vahvin haastaja ajankohtaisella aiheellaan, jossa lousianalainen perheenäiti yrittää pitää perheensä koossa isän istuessa pitkää kakkua. Leffa vaatii hieman pitkää pinnaa, mutta sen tarjoama kathartinen palkinto on yksi suurimpia koskaan. Itkin. Tuplaehdokas Collective tulee sitten ihan siinä vanavedessä kertoen härskistä suhmuroinnista Romanian rikki olevassa yhteiskunnassa. Myös Obamien tuottama Crip Camp oli ainakin alkuun merkittävä haastaja, mutta se taitaa olla tippunut jo junasta.
Paras lyhytdokumentti: Colette
A Concerto Is A Conversationin kampanja on ollut ilmeisesti hyvin näkyvä. Muuta en näistä osaa oikein sanoa. Colette jäi näkemistäni mieleen värikkään päähenkilön takia, joka toisessa maailmansodassa toimi Ranskan vastarintaliikkeessä veljensä tapaan. Veli sitten jäi natsien vangiksi ja kuoli keskitysleirillä. Colette vannoi, ettei koskaan jalallansakaan astu Saksaan. Mutta nyt vanhalla iällä hän sitten lähtee matkalle kohti Saksaa ja keskitysleirin jäänteitä muistellakseen veljeään.
Paras leikkaus: Alan Baumgarten, Trial of the Chicago 7
toive: Yorgos Lamprinos, The Father
Luotan prosentteihin, vaikkakin yleensä äänikategorian voittaja on vahvoilla myös leikkauksessa - esim. Ford v Ferrari vei viime vuonna ja historia muistaa myös Hacksaw Ridgea, Whiplashia jne. Äänikategorian tulee voittamaan Sound of Metal, mutta se ei ole ehdolla parhaasta elokuvasta ja se ei ole näyttävä. Siksi mennään leikkaajien killan pystin voittaneella Trialilla, joka pokannee tästä illan ainoan palkintonsa.
Itse antaisin pystin joko Lamprinokselle, tai Frederic Thoravalille Promising Young Womanista. Perusteluja on annettu jo aiemmissa kategorioissa.
Paras maskeeraus ja kampaus: Ma Rainey's Black Bottom
Olisi mukavaa, mikäli parhaiden italialaisten voimien tuotanto Pinokkio nappaisi jotain ja tämä olisi sen mahdollisuus. Mutta Ma Rainey on liian iso este kiivettäväksi ja näin saadaan historian ainoista mustista ehdokkaista tässä kategoriassa myös ensimmäiset mustat voittajat. Toki Hillbilly Elegyakaan ei ehkä parane unohtaa täysin, koska Glenn Closen muutosta kovasti hypetettiin elokuvan ilmestyessä. Silti tämä on Ma Raineyn kategoria, mutta kaikki jotka ovat nähneet Matteo Garronen ohjaaman Pinokkion, heillä pitäisi olla vaikeaa valita näiden kahden välillä.
Paras sävellys: Soul - Trent Reznor, Atticus Ross, Jon Batiste
Soul on voittanut kaiken mahdollisen ja ironisesti lähin haastaja elokuvalle lienee Reznorin ja Rossin toinen ehdokkuus Mankista. Joskin myös Emile Mosserin Minarilla saattaa olla jonkinlainen mahdollisuus, mutta Soulin voitto tässä on ihan selvä homma.
Paras alkuperäinen laulu: Diane Warren Io Si (Seen) - The Life Ahead
Tänä vuonna ehdokaslaulut kuullaan jo gaalaa edeltävässä pre-show'ssa nauhoitettuina esityksinä. Saavat lyhennettyä gaalaa ja varottua koronaa, kumpi nyt sitten lienee tärkeämpi. Husavikin ja Speak Now'n kanssa kolmen kauppa, mutta josko Diane saisi 12. ehdokkuudellaan viimein sen ensimmäisen Oscar-voiton. Silti ehkäpä Leslie Odom Jr.:n Speak Now on kuitenkin se todennäköisin voittajaehdokas.
Paras lavastus: Mank
Vanhan Hollywoodin ja elokuvalavasteiden herättäminen henkiin tuottaa selkeän voiton. Jos nyt väkisin pitää joku haastaja poimia, niin The Father, jossa asunnon lavastuksessa tapahtuu jatkuvia muutoksia katsojan sekoittamiseksi.
Paras lyhytanimaatio: Opera
Nämä ovat yleensä kolikonheittoja ja Erick Oh'n ennakkosuosikkina pidettyä lyhäriä ei ole näkynyt. Mennään sillä, koska ei noista muista kukaan oikein tuntunut voittajalta. Burrow niistä eniten ehkä vakuutti suloisuudellaan. Paljon vissiin Netflixin If Anything Happens I Love You:hin liittyy odotuksia, mutta olen katsonut sen kahdesti. Toisen kerran Oscar-ehdokkuuksien julkistamisen jälkeen, kun en ollut muistanut nähneeni sen jo aiemmin.
Paras lyhytelokuva: Two Distant Strangers
Two Distant Strangers nerokas ja ajankohtaminen time loop -elokuva, jossa musta mies joutuu aina saman poliisin tappamaksi riippumatta siitä, mitä hän tekee. Yksi parhaita näkemiäni lyhytelokuvien Oscar-ehdokkaita ja ohjaaja Traevon Free olisi vasta ensimmäinen musta voittaja tässä kategoriassa. Feeling Through ja erityisesti Oscar Isaacin vankien postin tarkastavasta vanginvartijasta kertova The Letter Room haastavat.
Paras ääni: Sound of Metal
Äänikategoriat on yhdistetty, koska voittaja molemmissa oli liian usein sama elokuva. Tämän vuoden voittajasta ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä. Tosin esimerkiksi äänikillan gaalassa animaatiot ja draamaelokuvat ovat omissa kategorioissaan, ja Soul oli omissa laatikoissaan ylivoimainen myös.
Parhaat visuaaliset erikoistehosteet: Tenet
The Midnight Sky voitti erikoistehosteiden killan pystin, mutta ei se taida olla riittävästi ison ja näyttävän Tenetin sysäämiseen, joka on muutoin voittanut lähes kaiken. Love and Monstersilla saattaa olla omat faninsa.
Viimeksi muokattu:
Oscareista puheen ollen tuli sitten katsottua eilen YLE teemalta tullut Tom Jones joka aikoinaan valittiin vuoden 1963 parhaaksi leffaksi.
Enpä hirveästi ollu tästä leffasta aikasemmin kuullut. Toki joskus Oscar voittajia selatessa oli osunut silmään toi leffa kun eräs tunettu laulaja Thomas Woodward on ottanut elokuvan (tai alkuperäisen kirjan) päähamosta aikoinaan taiteilijanimensä.
IMDb:n keskiarvo oli 6,5 ja se vastasi aika hyvin omaa fiilistä leffasta. Ja kun leffan oli katsonut niin piti katsoa että mitä leffoja toi oli aikoinaan nokittanut kun Tolta vuodelta on mm. "Cleopatra", "The Great Escape", "The Pink Panther", "It's a Mad, Mad, Mad, Mad World", "The Birds", "8½", "From Russia with Love", "Ieri oggi domani", "The Sword in the Stone" ja "Irma la Douce" lopulta jääneet kuluisammiksi leffoiksi. Toki, osa nyt noista leffoista oli sellaisia että sen tyypisillä leffoilla ei nyt Oscareita voitettu silloin ja ei vältämättä vieläkään.
IMDb:n keskiarvo oli 6,5 ja se vastasi aika hyvin omaa fiilistä leffasta. Ja kun leffan oli katsonut niin piti katsoa että mitä leffoja toi oli aikoinaan nokittanut kun Tolta vuodelta on mm. "Cleopatra", "The Great Escape", "The Pink Panther", "It's a Mad, Mad, Mad, Mad World", "The Birds", "8½", "From Russia with Love", "Ieri oggi domani", "The Sword in the Stone" ja "Irma la Douce" lopulta jääneet kuluisammiksi leffoiksi. Toki, osa nyt noista leffoista oli sellaisia että sen tyypisillä leffoilla ei nyt Oscareita voitettu silloin ja ei vältämättä vieläkään.
Kiitos pitkästä kirjoituksesta, hyvää luettavaa. Mielenkiinnosta kysyn mihin järjestykseen rankkaisit näkemäsi elokuvat?
Oma lista lienee seuraavanlainen.
Minari
Another Round
Sound of Metal
My Octopus Teacher
Boys State
Collective
Soul
Tenet
Time
Trial of the Chicago 7 (unohdan elokuvan olemassaolon kokoajan)
Sunnuntaina katsottava Nomadland ennen Oscar-gaalaa. Ehkä myös Judas ostettava Viaplaysta.
The Father ja Promising Young Woman kiinnostaa noista näkemättömistä elokuvista eniten.
Nyt tuli katsottua The Father ja kyllähän se kolisi aika tavalla. Sairautta on tullut nähtyä perhepiirissä ja aika nappiin Hopkins taas kaikkien yllätykseksi vetää.
Tarinankerronnallisesti odotin edes pientä kierrepalloa kun arvasin heti että
sisko on kuollut.
Päivitetty lista:
1. Minari -Kosketti.
2. Sound of Metal -Sama kuin edellä muttei yhtä vahvasti.
3. The Father
4. Nomadland - Kaunis mutta olen juonimiehiä.
5. The Trial of the Chicago 7 - Sachan huippusuoritus.
6. Mank - Pläääh, ei jaksanut kiinnostaa. Opin kuitenkin uutta Citizen Kanesta:D
7. Judas and the Black Messiah -Aihe alkaa tulla korvista
8. Lupaava nuori nainen - Itseasiassa hyvä leffa aivan loppumetreille kunnes itse loppu pilasi koko rainan.
Sain itsekin viikonloppuna katsottua muutamat leffat. The Father oli paljon enemmän kuin Hopkinsin roolisuoritus. Käsikirjoitus ansaitsisi pystin viikonloppuna. Leikattu myös hienosti. Elokuva lähtökohtaisesti ei paljoa kiinnostanut Hopkinsin roolisuoritusta pidemmälle mutta yllätyin todella positiivisesti miten elokuva aihepiiriään käsittelee. Muistisairaus, Hopkins ja "Oscar -bait" oli ennakkoon pliisun kuuloinen yhdistelmä mutta olipa mukava olla väärässä. Mahtava elokuva ja erittäin ajaton. Uskon että tuo elokuva on viiden vuoden päästä tykätympi mitä tällä hetkellä.
Promising Young Woman oli virkistävä elokuva. Itseasiassa vähän ihmettelen että se on akatemiassa otettu ilmeisen hyvin vastaan. Ehkä he uudistuvat nopeampaa tahtiin mitä itse kuvittelen. Onhan uusia jäseniä otettu paljon lähivuosina sisään. Promising Young Womanille toivon myös pystiä käsikirjoituksesta oscareissa. Kovien kontrastien elokuva niin kuin @Buster mainitsi. Hauska, viihdyttävä ja Carey Mulliganilta hieno roolisuoritus.
"but I'm a nice guy..."
Judas and the Black messiah oli kolmikosta se mistä pidin vähiten. Itse aihe ei oikeastaan kyllästyttänyt mutta jotain jäin kaipaamaan lisää. Ei huono leffa mutta tästä kovatasoisesta kolmikosta ei erottunut.
Hyvät näyttelijäsuoritukset sivuosa-oscarehdokkailta.
Niinkuin sanoin niin leffa tosiaan oli hyvä mutta itse en pitänyt lopusta ollenkaan.
Se olisi mielestäni resonoinut kovemmin jos miehet olisivat jääneet ilman rangaistusta kun leffa oli siihen asti kertonut jo tarinansa ja opetuksensa mutta tämä "kosto haudantakaa - onnellinen loppu" oli vähän tökerö. Tai tätä mieltä itse olen.
Olisi ollut täydellinen jos leffa olisi päättynyt iloisiin häihin joissa nämä miehet ovat ikionnellisen näköisiä vailla huolia. Olisin antanut leffalle 10/10.
Olisi ollut täydellinen jos leffa olisi päättynyt iloisiin häihin joissa nämä miehet ovat ikionnellisen näköisiä vailla huolia. Olisin antanut leffalle 10/10.
olkikuukkeli
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Tämä tuli pienellä leffadiggariporukalla katsottua eilen ja oli kyllä mielenkiintoinen teos! Wenders on kiistatta asettanut riman korkealle tätä tehdessään, leffan tarinan teemana voisi olla jotakin niinkin mahtipontista kuin elämän tarkoitus. Eikö elokuva hassummin aihetta lähestykään, sen tarjoama kuva on paikoin kaunis ja optimistinenkin, erilaisia varoituksia ja vaaroja unohtamatta.
Kuten monesti kun lähdetään tekemään sitä omaa magnus opusta, tässäkin elokuvan "kohtaloksi" koituu sen epätasaisuus. Siinä missä Paris, Texas on täydellisessä tasapainossa kuvaston ja hienon näyttelytyön kanssa, Until the End of the World hukkaa paikoin punaisen lankansa. Elokuva on hienosti kuvattu, mutta etenkin pääosan roolia esittävä ranskalainen Solveig Dommartin ei ainakaan itseäni vakuuta. Kun aihepiiri on niin raskas, voisi henkilöhahmojen kehittäminen voimistaa immersiota, mutta elokuvan pituudesta huolimatta jopa osa päähahmoista jäävät statisteiksi sille, mitä Wenders haluaa sanoa elämästä. Ratkaisu ei toimi erityisen hyvin.
Kyllä tämä silti puutteineenkin sellainen elokuva on, että ainakin elokuvaharrastajan kuuluisi se nähdä.
7/10
Tarinankertoja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Stowaway
Koska kaikki SciFi:t.. ja ennen kaikkea sen takia, että tiiviisti seuraamani avaruusteknologiatubettaja kertoi olleensa tässä ”alussuunnittelijana” eli tekemässä leffaan realistista Mars alusta…
Odotukset trailerin jälkeen ei ollu korkealla, tosin edellinen Joe Pennan leffasta ”Arctic” pidin kyllä (pääosassa loistava Mads Mikkelsen). Arcticin oli kaiketi alun perin määrä sijoittua Marsiin.. tiädä häntä
Stowaway siis kertoo kolmihenkisestä astronauttiryhmästä, joka suuntaa kaksivuotiselle matkalle Marsiin.
Kolmikon matka kuitenkin hankaloituu, kun aluksen rakenteista löytyy tajuton mies (realismia, heij.. not). Aluksen kapasiteetti on kuitenkin mitoitettu kolmelle matkustajalle ja happea ei riitä kaikille neljälle matkan loppuun asti.
…vähän pidän loppuratkasua liian ilmiselvänä ja aurinkomyrskyn toteutus juuri ”For all Mankind” sarjassa oli niin paljon parempi, että ei tää nyt aivan huippuleffaksi muodostu. Ja siis aihe ei olisi vaatinut avaruusmatkaa sinällään, mikä tahansa eristystilanne, jossa on ”liikaa” ihmisiä resursseihin nähden ja tarina ois ollu sama.
Kyä sen katto…
Koska kaikki SciFi:t.. ja ennen kaikkea sen takia, että tiiviisti seuraamani avaruusteknologiatubettaja kertoi olleensa tässä ”alussuunnittelijana” eli tekemässä leffaan realistista Mars alusta…
Odotukset trailerin jälkeen ei ollu korkealla, tosin edellinen Joe Pennan leffasta ”Arctic” pidin kyllä (pääosassa loistava Mads Mikkelsen). Arcticin oli kaiketi alun perin määrä sijoittua Marsiin.. tiädä häntä
Stowaway siis kertoo kolmihenkisestä astronauttiryhmästä, joka suuntaa kaksivuotiselle matkalle Marsiin.
Kolmikon matka kuitenkin hankaloituu, kun aluksen rakenteista löytyy tajuton mies (realismia, heij.. not). Aluksen kapasiteetti on kuitenkin mitoitettu kolmelle matkustajalle ja happea ei riitä kaikille neljälle matkan loppuun asti.
…vähän pidän loppuratkasua liian ilmiselvänä ja aurinkomyrskyn toteutus juuri ”For all Mankind” sarjassa oli niin paljon parempi, että ei tää nyt aivan huippuleffaksi muodostu. Ja siis aihe ei olisi vaatinut avaruusmatkaa sinällään, mikä tahansa eristystilanne, jossa on ”liikaa” ihmisiä resursseihin nähden ja tarina ois ollu sama.
Kyä sen katto…
Fellinin kasipuolikas varmaan helposti merkittävin elokuvatapaus tuolta vuodelta, josta filmikoululaiset kirjoittavat analyyseja vieläkin. Onhan siellä siiten Godardin Keskipäivän aave, Bergmanin Talven valoa ja Viscontinin Tiikerikissa.
Tietysti Oscareista ei mieluusti ulkomaisille taide-elokuville anneta vieläkään, ja 60-luvulla ei varmasti harkittukaan moista. Vaan kun Hollywoodissa sattui melko paha välivuosi tuohon kohtaan, niin se näyttää sitten aika huvittavalta tämän historiallisesti vähäpätöisenä elokuvan saama palkinto.
Hitchcockin linnut tosin on tuon vuoden Hollywood-tuotannoista hyvin tunnettu, ehkä jopa Hitchcockin elokuvista parhaiten tunnettu, kun kaikki elokuvaa näkemättömätkin tietää nimen ja idean. Mutta harvapa sitä Hitchcockin parhaisiin kuuluvana pitää, joten olisikin ollut outoa jos olisi Oscarin voittanut kun ei paremmatkaan Hitchcockit.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy