Chaplinin tuotannon katsominen julkaisujärjestyksessä on viimein lähtenyt käyntiin. Ostin jokunen vuosi sitten ihan dvd-boksina noita sen lyhytelokuvia, että saan parhaat mahdolliset versiot niistä käyttöön ja tekstitettyinä, että muutkin voisivat halutessaan katsoa ja ymmärtää kaiken. Kun nyt sitten katsoin noita, niin ne on ihan samoja karseita versioita, joihin netissäkin voi törmätä ja ehkä suurimpana häväistyksenä framing on ihan päin persettä - eli nykytermein katsoja ihmettelisi, miksi kuvaa on zoomattu. Joissain kohtauksissa saattaa nimittäin olla, että hahmojen pää jää kuvasta ulos ja tätä ongelmaa on koko ajan enemmän tai vähemmän. Jotkut lyhytelokuvat eivät edes ole kokonaisina versioina. Kun valtaosa materiaalista on vapaata riistaa tekijänoikeudellisesti, niin herää kysymys onko vaan lyöty kaikki nättiin suomalaisissakin kaupoissa myytyyn pakettiin ja yritetty napata muutama euro. Boksi nimittäin lupaa pohjoismaisia tekstityksiäkin, mutta ei ole ollut ainakaan alkupään elokuvissa. Oppiipahan taas katsomaan vähän tarkemmin mitä ostaa.
Toisaalta tuo boksi on melko varmasti julkaistu kauan ennen vuotta 2010, jolloin Kino Lorber restauroi Keystone-materiaalin ja sitä sitten seurasivat Mutual-materiaalit, Essanayt ja muut eri tahojen toimesta. Nämä kaikki parhaat saatavilla olevat versiot ovat ihan ilmaiseksi Youtubessa ja ne tunnistaa, kun tsekkaa heti joko videon alun tai lopun. Esim. kanavat Charlie Chaplin (Keystone), OldSilentFilms, HappyMonks, Laurel & Hardy, Old Classic Movies -kanavien kautta näkee kaikki Chaplinin lyhytelokuvat niin hyvällä laadulla kuin mahdollista.
Keystonen komediatavara, eli Chaplinin oppikoulu elokuvantekijänä, on melkoista - niitä on minulla vielä 3-4 jäljellä. Mack Sennett pestasi New Yorkissa brittiläisen Fred Karnon vaudeville-ryhmän (mukana oli myös Stan Laurel, sieltäkö pojat on hattua oppineet pompauttelemaan) esiintyneen lupaavan nuorukaisen Keystonelta lähtöä tehneen Ford Sterlingin seuraajaksi. Keystone-elokuvien ja eikä vähiten itse Sterlingin näyttelytyyli oli vanhaa viktoriaanista farssia, eli jumalatonta parin ilmeen suurieleistä heilumista, josta Chaplinin tavaramerkiksi muodostuva hienovaraisuus ja sentimentaalisuus oli kaukana.
Keystone tuotti elokuviaan liukuhihnameiningillä ja improvisoiden vailla mitään erityistä suunnitelmallisuutta. Yksi heidän tunnistettavimmista tavoistaan oli ottaa kamera mukaan ja lampsia oikeisiin kohteisiin vailla mitään käsikirjoitusta. Paikalla sitten laitettiin kamera päälle ja näyttelijät improvisoivat sen parin tunnin/iltapäivän aikana kokonaisen reilun kymmenen minuutin lyhytelokuvan. Sekin täysin ristiriitaista Chaplinille, joka myöhemmällä urallaan Keystonen jälkeen tuli kuuluisaksi siitä, että hän haki elokuvissaan ja komediassaan täydellisyyttä, ja siinä ei kelloa katseltu, tai filmiä säästelty.
Usein Keystone-elokuvien miljöönä oli aitoja tapahtumia, kuten vaikka autokisoja. Näin Sennettin studio sai nätit ja kalliit puitteet maksamatta itse mitään. Ja jos ei meinattu keksiä mitään elokuvan aihetta, niin takuuvarma ratkaisu oli mennä tuon ajan elokuvantekijöiden suosiossa olevaan Westlake Parkiin ja kehitellä siellä elokuva. Sataprosenttisella varmuudella elokuva päättyy siihen, että näyttelijät putoavat järveen/lampeen, mutta ei ennen studion trademarkkeihin kuulunutta armotonta nyrkkienheiluttelua ja kaatuilua piirroskomedian hengessä. Studion elokuvissa esiintyivät usein myös komediset Keystone Copsit (myös Chaplin esitti sellaista ainakin yhdessä selviytyneessä elokuvassa), joiden ilmestyessä ruutuun saattoi olla varma, että elokuva on nyt kääntymässä kohti loppuhuipennustaan ja että poliisit ovat kohta kaikki perseellään - useasti - ja sitten myöhemmin mahdollisesti märkinä jollain keinolla.
Chaplin esiintyi vielä ensimmäisessä elokuvassaan ehkä jonain Fred Karno aikojensa ja Max Linderin viitoittamana fuusiona. Chaplinin mukaan ohjaaja Lehrman vihasi häntä hyläten hänen ehdotuksiaan ja lopulta leikaten kaikki parhaat komediaosat hänen roolisuorituksestaan - myöhemmin Lehrman myönsi halunneensa osoittaa koppavalle englantilaisnuorukaiselle, joka jo muutaman kuukauden jälkeen tiesi niin tavattomasti elokuvanteosta, kaapin paikan. Ehkä senkin vuoksi melko nopeasti Chaplinin komedia muuttui moniosaisemmaksi, etteivät ohjaajat voisi saksia hänen suorituksiaan enää yhtä helposti ja se taas vaikutti ihan nopeatempoisina ja lyhytotoksisina tunnettujen Keystone-elokuvien rakennettakin otosten keskiajan kasvaessa. Mikä on hyväkin sinänsä, koska tuo ensimmäinen elokuva piti katsoa uudelleen hidastettuna.
Seuraavaan elokuvaansa Chaplin olikin jo kehitellyt pikku kulkurin hahmonsa, jota hän sitten viilaili läpi Keystone-aikansa. Kulkuri nimittäin oli aika ilkeä ja vähemmän sympaattinen alkuaikoina Chaplinin ehkä noudattaessa Keystone-kaavoja. Chaplinilla oli ongelmia ohjaajan kuin ohjaajan kanssa (ml. studiotähti Mabel Normand) ja lopulta itse studiopomo Mack Sennett ohjaili viimeisiä Chaplinin roolisuorituksia ennen kuin he totesivat, että kai tuo poika pitää päästää itsekin kameran taakse, että sen saa hiljaiseksi. Tässä vaiheessa - nelisen kuukautta Chaplinin ensiesiintymisen jälkeen kameran edessä - hän oli jo studion suurin vetonaula ja kaikkien tunnistama tähti. Sen näkee jo noista muutamista oikeissa lokaatioissa kuvatuista yleisökohtauksia sisältäneistä otoksista, joissa tavalliset ihmiset eivät pysty lopettamaan hymyilemistä ja nauramista silmät pyöreinä seuratessaan Chaplinin temppuja.
Chaplinin palkka nousi vastuun mukana, mutta Sennett ei uskonut Charlien kykyihin soolo ohjaajana ilmeisesti. Kun esikoiselokuva Caught In The Rain oli purkissa, Sennett oli kutsunut kaikki Keystone-ohjaajat katsomaan sitä ja kaikki odottivat näkevänsä surkean tekeleen. Sen sijaan jälki olikin vakuuttavaa ja näytäntö päättyi tiettävästi aplodeihin. Jo tuossa elokuvassa on nähtävissä selkeästi se, että Chaplin rakentaa tarinaansa elokuvan keinoin eikä näyttelyn/pantomiimin, kuten tavallinen Keystone-elokuva tuona aikana. Elokuva nimittäin koostuu paljon suuremmasta määrästä erillisiä otoksia kuin standardi Keystone-pätkä, elokuvassa on tarinakin, joka on melko koherenttikin vielä, ja siinä ei ole juurikaan välitekstejä selittämässä asioita, vaan Chaplin luottaa visuaalisen kerronnan viestivän tarvittavan.
Pikku hiljaa jäljen vaikuttavuus vain kasvaa, olkoonkin että joitain "throwaway"-elokuvia sieltä löytyy, joista voisi kuvitella studion vaatineen Chaplinilta elokuvaa ja hän on käynyt tekemässä sellaisen totuttuun tapaan melko nopeasti. "Yksi teille, yksi minulle". Evoluution suorastaan näkee ja tarina sekä komedia alkaa kummuta luonnollisesti hahmoista, sekä myös pikku kulkuri alkaa muotoutua aina vain lähemmäksi sitä, millaisena hänet on opittu tuntemaan Chaplinin maineikkaimmissa elokuvissa.
Keystone ajalta löytyi myös näyttelijöitä, jotka olivat Chaplinin mukana myös hänen uransa huipulla. Isokokoinen Mack Swain tuli myöhemmin olemaan mm. The Gold Rushissa olemaan Chaplinin kanssa lumen eristämänä mökissä. Parhaiten olen viihtynyt Keystone-elokuvista Taikinaa ja dynamiittia parissa, jossa Chaplinin parin muodosti Chester Conklin, joka esiintyisi Nykyajassa, Suuressa Diktaattorissa. Ehtipä Chaplin esiintyä myös muutamaan kertaan Roscoe "Fatty" Arbucklen kanssa. The Masqueraderissa heillä oli hieno kohtaus studion pukuhuoneessa, jossa heidät erotti pieni väliseinä ja The Roundersissa heissä oli pieni häivähdys kuin enne Ohukaisesta ja Paksukaisesta - ennen kuin Ohukaista ja Paksukaista olikaan.
Hyvää tavaraa on myös löytynyt samalla noiden mukana olleiden ihmisten taustoja lukiessa. Monenlaista skandaalia, murhaa, rikossyytteitä, huumeidenkäyttöä, takahuoneiden sala-abortteja ja amerikkalaisen yleisön kaksinaismoralismia. Yksikin näyttelijätär kun oli salaa tapaillut vanhempaa ohjaajamiestä, niin moraalinvartijat ja lehdistö sitten boikotoivat tämän näyttelijättären uran nurin. Suhde paljastui murhatutkintojen ohessa, kun tämä mies oli tapettu ja murha jäi selvittämättä. Edellämainitun The Fat Boyn (Arbuckle) urahan käytännössä kuoli perättömään raiskaussyytökseen, jolla lehtimoguli Randolph Hearst revitteli urakalla dollarit silmissään. Siinä ei auttanut mm. edes Chaplinin ja Keatonin julkiset vetoomukset ja todistukset luonteesta. Myöhemmin Arbuckle esiintyi hieman Keatonin kanssa ja ohjasi elokuvisa salanimen takaa, mutta se lupaava ja iso ura tuolla 140 kilon keijukaisella (oli hyvin atleettinen) kuivui siihen.
Muutama Keystone-pätkä on vielä jäljellä ja sitten Essanaylle, jossa Chaplin mm. alkoi tehdä "remakeja" vanhoista elokuvistaan hyödyntäen paremmin skenaarioiden tarjoaman komedian ja alati kasvavat taitonsa elokuvantekijänä. Sennett olisi halunut Chaplinin jatkavan Keystonella, mutta hän tietysti halusi pitää miehen mahdollisimman halvalla. Joten hän antoi Chaplinin sopimuksen umpeutumisen päivämäärän tulla aina vain lähemmäksi ja lähemmäksi vailla mitään puheita jatkosta. Samalla hän yritti salaa selän takana pitää kaikkien muiden studioiden kiinnostuksen salassa Chaplinilta, että tämä alkaisi epäröidä ja panikoida ja tarttuisi lopulta kiitollisena Sennettin halpaan tarjoukseen. Ei onnistunut, vaan Essanay tarjosi 1 250 viikkopalkkaa ja 10 000 usd allekirjoitusbonuksen, sekä varmasti vielä lisää fyrkkaa elokuvakohtaisesti.
Sitten kun tästä raapaisusta Chapliniin selviää joskus, niin seuraavana listalla on Keatonit, Lloydit, Laurel&Hardyt ja Abbott&Costellot, sekä Marx-veljekset. Three Stooges mahdollisesti myös.
Kun katselee tuota Chaplinin lirkuttamista naisille, jolloin se oikein heiluttelee päätä, hymyilee, nauraa ja on ihan mielin kielin. Sekä miten sen käytös muuttuu aina kauniin naisen nähdessä, niin kovasti tulee Uuno Turhapuro mieleen.