Jatkoajan leffakerho

[Walrus21]

Itsekin katsoin Tuntemattoman mestarin. Ihan hyvä ja tunnelmallinen oli, mutta en tiedä toimiko tuo tarina ihan aukottomasti modernissa maailmassa, jossa on pikavipit ja internet kuvahakuineen. Ukko ite ei niistä varmasti mitään tiedä, mutta pojan luulisi tietävän.

Tein samoja huomioita. Tosin ymmärtääkseni pojalle oli rakennettu sukupolvikuilut ylittävää roolia "modernina ongelmanratkojana", joka tuo uusia innovaatioita sammaltuneen äijänkäppyrän metodeihin.

Enemmän olisi myös toivonut tuon yksinäisyyden teeman nousemista esiin ja sen vaikuttamista tarinaan.

Olen samaa mieltä. Tosin tämä linkittyy aika oleellisesti käsikirjoitukseen, jossa päähenkilön elämäntarina sai aika vähän huomiota. Yleisölle kyllä heiteltiin täkyjä vaimon kuolemasta, työn ensisijaisuudesta ja kyvyttömyydestä ottaa vastuuta läheisistä. Nämä käytiin kuitenkin aika ripeästi läpi, joten loppuratkaisu ei koskettanut aivan halutulla tavalla.

Loput spoiler-tägien alta;

Spoileri

Toki tulihan se jo siitä, ettei päähahmo saanut mistään sitä melko naurettavaa kolmea tonnia lainattua, kun ei ollut yhtään niitä kavereita. Ja taisihan se myös alusta alkaen ostaa aina vanhasta tottumuksesta kaksi pullaa, vaikkei ne pullat muuten olleet missään läsnä, ennen kuin pojalle tarjosi ja katseli sydän kurkussa, kun tämä laittaa sokeripalan toisensa jälkeen kahvikuppiin.

Pullia tosiaan alleviivattiin. Samoin kollegoiden menestystä ja sosiaalista valtaa tuotiin esille tämän tästä.

Kuolemakohtaus oli aika nätti, mutta yllätyksetön koska viheltely + kohtaus vaikutti hieman irralliselta + pillereiden popsiminen = sairaskohtaus. Ainoa kysymys on se jääkö henkiin, vai ei. Sitten tietysti tyttö antaa kaiken anteeksi itkua vääntäen, kun jälkeen jää 100 tonnin maalaus ja katuva kirje. Vaikka toki kävihän se jo aiemmin ilmi, miten tytär on ollut aina ajatuksissa mukana sen maalauksen myötä, jota ukko ei ollut raaskinut myydä, kun tyttö oli siitä lapsena pitänyt. Ja toisaalta tytär tietysti tunsi myös sydämen piston, mutta päällimmäisenä (ehkä kyynisellä) katsojalla on tuossa kuitenkin mielessä, että jätti jälkeen 100 tonnia = kaikki on nyt ok. Vähän kehnonlaisena tuo siis ehkä esiintyi, vaikka ukko siinä korjasi asian, minkä suhteen hänen olisi pitänyt tytärtään auttaa jo aikoja sitten.

Näin itse tuon asian niin, että kuolema oli ainoa tapa lopettaa elokuva uskottavasti. Sen takia aloinkin hyvissä ajoin odotella, milloin ukko kupsahtaa.

Kuolemaa toki vihjailtiin aiemminkin, kun sivuhahmojen toimesta saatiin kuulla "aikasi olevan vähissä" tms. Kun sosiaalisen hyväksynnän tarve onnistuneilla taulukaupoilla ei toteutunut, oli ainoa ratkaisu syventyä perhesuhteisiin, jotka olivat alun alkaen jääneet liian vähälle huomiolle.

Minusta nuo "arviointikaavakkeet" toimivat erinomaisesti kuvastamaan päähenkilön tunnemaisemaa. Toki tässä oli vähän sentimentaalisiakin piirteitä, mutta koin sen perustelluksi.

Poika oli ihan kiitettävän kävelevä stereotypiä ja jäi vähän auki, minkä takia se piiloutui ikäisiltään nakkikiskan taakse. Tai sen varasteleva menneisyys. Nämä ei oikein tuoneet konkreettista lisäarvoa tarinaan.

Tulkitsin asian niin, että hän oli jonkinlainen outcast niin perheen sosiaalisen statuksen kuin puuttuvien roolimallienkin seurauksena. Isänhän todettiin olleen peliriippuvainen, joka oli jättänyt äidin ja pojan keskelle velkoja. Isoisä taas saattoi tässä kohtaa näyttäytyä ensimmäisenä miehenmallina, joka asettaa rajoja (joskin vähän epäoikeudenmukaisesti), istuskelee seurallisesti hampurilaisella ja antaa kredittiä ahkeruudesta.

Ja olisi tosiaan sitä perheen uudelleen kohtaamista saanut rakentaa enemmän ennen tätä pöytäkeskustelua, jossa hieman lämmenneet välit menevät uudelleen poikki. Siitä olisi ehkä saanut työstettyä sellaisen, että ukko olisi perheenjäsenten ohella pettänyt myös katsojan.

Koko perhekuviota olisi pitänyt avata enemmän. Nyt jäi hieman epäselväksi, miksi "Ola" oli toiminut kuten oli toiminut. Jos asiaa tarkastelee ajallisesti, niin taulun hankkiminen ja sitä seurannut prosessi veivät ehkä tunnin verran. Sitten syvennyttiin perhesuhteisiin, jotka paketoitiin ehkä noin 15-30 minuutissa.

Päähenkilön "kasvutarina" oli myös hieman erikoinen. Aluksi hän näyttäytyi sympaattisena tyyppinä, jonka puolesta katsoja jännitti. Sitten tulivat kuvaan rahan ruinaamiset, menneisyyden välinpitämättömyydet ja muut negatiiviset ominaisuudet. Erityisen vastenmielisenä näyttäytyi kohtaus, jossa päähenkilö yritti lämmitellä välejä tyttäreensä vain saadakseen pari tonttua luottoa. Tämä kokonaisuus siirsi ainakin minun sympatiani pois päähenkilöstä, joten loppuhetkien emotionaalinen lataus jäi vähän vaisuksi.

Lisäksi on perusteltua kysyä, että minkä ihmeen takia sitä taulua ei saatu myytyä? Tuntui, että elokuvan kliimaksi oli huutokaupassa, mutta sen jälkeen kesti useita kymmeniä minuutteja, joiden aikana taulu kiersi ympäri Helsingin keskustaa ilman, että kukaan tuntui olevan siitä kiinnostunut. Tarkoituksena tuskin on ollut, että katsojaa pelottaa enemmän taulun kuin päähenkilön puolesta.

Nolanmaisesti oli se huutokauppa ja maalauksen alkuperän etsiminen leikattu ristiin, vaikka tapahtuivat eri aikaan tarinan aikajanalla. Sai jännittää, että uskaltaako pihi ja varaton ukko huutaa riittävän korkealta. Maalauksen arvokkuudelle ei tosin jätetty hirveästikään epäilyksen varaa kun otetaan huomioon nimi, traileri ja tunnelma.

Tämä oli ehdottomasti elokuvan onnistunein kohtaus, ja samalla jonkinlainen kliimaksi. Sen jälkeen lasketeltiin alamäkeä.

Tämä on ehkä vähän spekulatiivinen juttu, mutta ensimmäinen ajatukseni taulun nähtyä oli, että siinähän on Ilja Repinin teos. En tiedä, kuinka uskottavaa on, että nykypäivän taideasiantuntijat eivät tunnista 100 000e:n arvoista taulua, joka on avoimesti esillä. Varmaan olisi googlekin tässä kohtaa auttanut.

 

[Buster]

Tein samoja huomioita. Tosin ymmärtääkseni pojalle oli rakennettu sukupolvikuilut ylittävää roolia "modernina ongelmanratkojana", joka tuo uusia innovaatioita sammaltuneen äijänkäppyrän metodeihin.

Toisaalta kanssa tuon nettipuolen olisi ehkä pystynyt hyvin sivuuttamaan/unohtamaan, ellei sitä olisi elokuvan itsensä toimesta tuotu esiin heti alussa,

Spoileri

kun asiakas oli tarkistanut jonkin taulun hinnan juuri (netistä) ja totesi ukon pyytävän ylihintaa. Ja miten junnu näperteli tablettinsa kanssa, sekä äiti työskenteli kotona koneella. Mitään näistä ei olisi välttämättä tuollaisenaan tarvittu.

Hyviä pointteja ja olihan tämä kyllä hyvin antoisa elokuva.

 

[vitozzius]

Ei voi kuin ihmetellä, miten tuota Roma (2018) - IMDb pidetään mestariteoksena, ja on jopa suosikki voittamaan parhaan elokuvan pystin. Ei vain uponnut meikäläiselle, ei alkuunkaan. Green Book (2018) - IMDb taas oli aivan kuin toiselta planeetalta, Alilta ja Mortensenilta loistoroolit.

 

[AlapaanKarvaaja]

Ei voi kuin ihmetellä, miten tuota Roma (2018) - IMDb pidetään mestariteoksena, ja on jopa suosikki voittamaan parhaan elokuvan pystin. Ei vain uponnut meikäläiselle, ei alkuunkaan.

Minä tykkäsin. Mielestäni ohjaus toimi, äänimaisema toimi ja miljöö oli mielenkiintoinen. Toki tarina itsessään oli hyvä ja koskettava. Vaikea pukea sanoiksi, mutta ehkä kuvaavin sana elokuvalle on "realistisuus". Tuntui kuin olisi seurannut kaksi tuntia näkymättömän ohjaajan kuvaamaa teosta perheestä ja tämän perheen piika-neidistä. En ihmettele kyllä sitäkään, että kaikille kyseinen teos ei maistu. Pitänee tutustua muihinkin Oscar-ehdokkaisiin ennen kuin annan mielipiteeni sen suhteen.

 

[Ikävänkantaja]

Juice-elokuvan kävin katsomassa äsken. Erittäin hieno, elämänmakuinen ja koruton, rehellinen, kunnioittava ja ihmisläheinen tarina. Ei mitään liikaa, ei mitään turhaa. Riku Nieminen esiintyi todella tyylikkäästi nimiroolissa, ja muutkin näyttelijät onnistuivat erinomaisella tavalla.

Kuvastoltaan elokuva oli kerrassaan upea, pehmeän sävyisä ja suomalaisittain poikkeuksellisen maalauksellinen, mikä on erityisen mielenkiintoinen yksityiskohta musiikkiaiheisessa filmissä. Todellinen taidonnäyte ohjaaja Teppo Airaksiselta. Huomionarvoista on, että muun muassa Tampereen maisemat oli saatu muutettua ilmeisen autenttisen ajankuvan mukaisiksi, ja elokuvasta välittyi vahvana sellainen tunnelma, jollaiseksi 1970-luvun voisi kuvitella.

Mainittakoon vielä erikseen, että elokuvan on käsikirjoittanut Antti Heikki Pesonen, jonka ohjaama Päin seinää (2014) teki taannoin niin ikään syvän vaikutuksen vähäeleisyydellään, koruttomuudellaan, lakonisen oivaltavalla huumorillaan sekä betonikuorien alla piilevällä aidolla sydämellisyydellään ja lämmöllään. Samat koskettavat teemat ovat vahvasti myös tässä leffassa läsnä.

Jotenkin jopa katarttinen kokemus.

 

[Walrus21]

Netflixissä julkaistu Bird Box on kerännyt paljon huomiota, joten päätin itsekin ottaa selvää, mistä on kyse. Tästä eteenpäin kevyitä spoilereita.

----------​

Elokuva ei ole susihuono, mutta ei kyllä hyväkään. Kesto (hieman yli kaksi tuntia) on aivan ylimitoitettu ottaen huomioon tarinankaaren. Näyttelijöistä pääosan Sandra Bullock on kohtuullinen. John Malkovic on puolestaan erinomainen, ja hän vastaakin elokuvan ainoasta mielenkiintoisesta henkilöhahmosta.

Alku lähtee liikkeelle rauhallisesti. Bullock on sisarineen ateljeessaan väittelemässä nurkan takana odottavasta vanhemmuudesta. Bullockin hahmo on depressiivinen ja kyyninen henkilö, jota tuleva äitiys ahdistaa ilmeisen paljon. Leffan ongelmista saadaan maistiaisia jo ensi minuuteilla: sisaruskaksikko kuulee telkkarista, kuinka Venäjällä riehuu selittämätön itsemurha-aalto. Jokainen aivot omaava ihminen lähtisi tässä vaiheessa suunnittelemaan pakoreissua maalle, mutta tämä kaksikko lähteekin huolettoman oloisesti ultraaänitutkimukseen. Huolta ei kuulemma ole, koska sehän tapahtuu Venäjällä ja Venäjä on tosi kaukana.

Kuten olettaa sopii, things go south. Aika nopeasti päästäänkin seuraaviin juonellisiin epäuskottavuuksiin. Ruumita nimittäin tulee, eikä sen aiheuttamaa järkytystä, epätoivoa ja luonnemuutoksia saada asetettua mittasuhteisiin.

Itsemurha-aallon osuessa myös Amerikan mantereelle koko Kalifornia on kaaoksen vallassa. Bullock ja muutamat muut onnekkaat onnistuvat linnoittautumaan majesteettiseen villaan, josta saa alkunsa juonen seuraava vaihe: ryhmädynamiikan tarkastelu ja henkilöhahmoihin tutustuminen.

Ongelma tässä piilee siinä, että hahmot ovat helvetin tyhmiä, epäloogisia ja mielenkiinnottomia. Myös kaikki kliseet löytyy: on öykkäröivä valkoinen keski-ikäinen, joka on totta kai kaikkien vihaama mutta silti oikeassa kerta toisensa jälkeen; on paikallisessa Wal-martissa duunia paiskiva hölmö, joka elelee omissa fantasioissa; on huumeriippuvainen, jota kiinnostaa kuuman poliisinaisen paneminen; on typerä ja naiivi ylipainoinen nainen, joka bondaa Bullockin hahmon kanssa; on lihaksikas ja empaattinen love interest, joka vetelee oikeista naruista ja osoittaa välitöntä kiintymystä. Päähenkilö on luonnollisesti know-it-all -toimintanainen, joka servailee sanallisesti ja ratkaisee ongelmia viileän rationaalisesti.

Katastrofin ainekset ovat seuraavanlaiset: Kaliforniaa kurittaa tauti, joka tekee auringonvaloa katselevat ihmiset itsetuhoisiksi. Ainoa keino selviytyä on pysytellä sisätiloissa tai kulkea ulkona side silmille - tästä siis myös elokuvan nimi. Juonellisesti tämä meneillään olevan mayhem on aivan liian raskas temppu, sillä se saa kaikki henkilöhahmojen surkuttelut näyttämään mitättömiltä. Annan esimerkin: Bullockin sisko rutistuu groteskilla tavalla rekan alle. Tämän ja tuhansien muiden järkyttävien kuolemien luulisi ajavan ihmisen epätoivoon, masennukseen ja välinpitämättömyyteen. Sen sijaan Bullockin hahmossa tuntuu heräävän jonkinlainen humanismin siemen, joka pakottaa hänet kaikesta muusta rationaalisuudesta huolimatta surkuttelemaan täysin tuntemattomien ihmisten kohtaloille.

Pidän myös epäuskottavana sitä, että kolarin seurauksena pyörivässä autossa linkoutuminen ei aiheuta pintanaarmujen lisäksi minkäänlaisia toimenpiteitä viimeisillään raskaana olevalle naiselle.

Elokuvassa käytetään nykypäivän filmiteollisuuden loppuunkuluttamaa juonen aikarakenteen venkslaamista. Tämä ei tuo leffaan oikeastaan mitään, vaan päinvastoin spoilaa ennakkoon, mitä loppuhetkillä on tiedossa. Seurauksena on se, että omakotitaloon linnoittautuneiden kohtalot eivät jaksa kiinnostaa. Lopussa homma vielä kruunataan siten, että katsojalle näytetään alussa kuultuja kohtauksia uudemman kerran; "katsokaa, miten ovelasti me teitä huijattiin". Paitsi että ei mennyt läpi alun perinkään.

Sitten hyviin puoliin. Ensinnäkin Bullock on roolissaan varsin hyvä. Hän onnistuu ilmentämään tilanteen luomaa kauhua päättäväisyyden ja epätoivon yhdistelmänä. Myös mainitsemani Malkovicin hahmo tuo leffaan mukavia elementtejä, joita olisi suonut nähtävän enemmänkin. Visuaalisesti leffa on hienoa katseltavaa, eikä toimintakohtauksissakaan ole valittamista. Vaikka juoni on paikoittain tylsä, siinä on joitakin mielenkiintoisia sivuhaaroja.

En muuten välttynyt ajatukselta, että elokuvantekijät olivat yrittäneet ujuttaa omaa sanomaa yhteen kohtaukseen. Talo, johon elokuvan henkilöt linnoittautuvat, toimii aika kätevästi metaforana viime vuosien maahanmuuttokeskustelulle. Malkovicin kyyninen inhorealisti haluaisi ampua ovelle kaikki tulijat, kun taas muu porukka olisi valmis laittamaan jonkinlaisen yleisinhimillisyyden edelle. Malkovic ei kuitenkaan saa viimeistä sanaa, mutta juoni vihjaa hänen olleen ainoa järjen ääni.

All-in-all, tämä on aika aivotonta viihdettä, jossa on paljon epäloogisuuksia mutta joka tarjoaa ihan mukiinmeneviä toimintakohtauksia. Elokuva on vähän kuin kehno yhdistelmä Children of Meniä, The Cubea ja Walking Deadia. Jos pitää edellämainituista, jaksanee istua tämänkin läpi.

 

[Everton]

Elokuva on vähän kuin kehno yhdistelmä Children of Meniä, The Cubea ja Walking Deadia.

+ The Road. Jo ihan senkin takia, että siinäkin pojan nimi oli Poika. En ole lukenut alkuperäiskirjaa, joten paha mennä sanomaan, onko matkimiseen, kopiontiin ja jopa plagiointiin syyllistynyt kirjailija vai leffan työryhmä, mutta joku on kyllä copypasteillut muiden ideoita aika huolella.

Alkuasetelma ja idea oli huomattavasti mielenkiintoisempi kuin elokuva itsessään. Kyllähän tuon katsoi, mutta en keksi kyllä (minäkään) yhtään syytä, miksi suosittelisin tuota kenellekään.

 

[MR8]

Alkuasetelma ja idea oli huomattavasti mielenkiintoisempi kuin elokuva itsessään. Kyllähän tuon katsoi, mutta en keksi kyllä (minäkään) yhtään syytä, miksi suosittelisin tuota kenellekään.

Tämä, max 2/5. Iso pettymys ennakko-odotuksiin nähden. Vähän jopa ihmetyttää, miten ihmeessä ohjaaja Bier sekä Bullock ja Malkovich on saatu mukaan tämmöseen ripuliin (joo, dollarit).

Hienosti Netflix on kuitenkin osannut nostaa hypen tämänkin leffan ympärille, aivan ylivoimainen markkinointikoneisto heillä. Harmi, että itse tuotannot ovat laadultaan niin epätasaisia ja usein täysin katsomiskelvottomia.

 

[hablaa]

Oscar-gaalasta kuuluu kummia, se järjestetään ensimmäistä kertaa 30 vuoteen ilman juontajaa

Ricky Gervais esitti ihan hyvän ratkaisun tähän

(linkki menee Gervaisin twiittiin)

 

[pernaveikko]

Mitä tarkoittaa "virallinen Bond-elokuva". Tai se kenties tarkoittaa mitä se tarkoittaa, mutta tuo antaisi ymmärtää olevan jotain muitakin teoksia. Onkohan sellaisia vai onko tuo vain typerä termi.

 

[axe]

Mitä tarkoittaa "virallinen Bond-elokuva". Tai se kenties tarkoittaa mitä se tarkoittaa, mutta tuo antaisi ymmärtää olevan jotain muitakin teoksia. Onkohan sellaisia vai onko tuo vain typerä termi.

Älä kieltäydy kahdesti on epävirallinen Bond-elokuva. Tai siis ns. virallinen taho ei ole sitä tehnyt. 1960-luvulla tehty "alkuperäinen" Casino Royale lienee sellainen myös.

 

[Vintsukka]

Juu, EON Productionsin tuottamat 24 elokuvaa ovat ne "viralliset" Bondit, Never Say Never Again ja 60-luvun Casino Royale epävirallisia.

 

[El Gordo]

Ei kai ne sen virallisempia ole. Eon Productions on tuottanut useimmat ja sitten on pari muiden tuottamaa. Nyt vissiin tämä Eon omistaa sitten kaikki oikeudet, joten uusia muiden tekemiä Bond-leffoja ei enää ole tulossa, ainakaan laillisesti. Mutta ne kaksi mitkä ehdittiin tehdä kuuluu kuitenkin Bond-elokuvien listaan.

 

[Buster]

Nyt on Screen Actors Guid julkisesti jyrähtänyt siitä, että Oscar-akatemia painostaa näyttelijöitä valitsemaan joko-tai ja täten rajoittaa valinnanvapautta, sekä työn puolestakin tärkeää mahdollisuutta tulla nähdyksi, tukea kanssanäyttelijöitä ja näiden eri organisaatioiden hyväntekeväisyysohjelmia. Eli jos jaat palkinnon SAG-gaalassa, niin sinua ei kutsuta jakamaan pystiä Oscar-gaalaan ja tästä samasta kiristyksestä Golden Globen tuottajat on edelleen käärmeissään. Samanlaista touhua on ilmeisesti ollut aina, mutta yleensä sopimukseen on päästy. Saa nähdä mitä tästä vielä tulee.

Minäkin satuin eilen katsomaan Bird Boxin, kun sitä edeltävänä päivänä minulle mainittiin elokuvan aiheuttamista silmät sidottuina -haasteista yhdistettynä ihmisten tyhmyyteen. Muutenkin toki oli katsomislistalla, mutten olisi näin nopeasti siihen muutoin siirtynyt. Nerokkaastihan se oli tehty, kun apokalyptinen henkiinjäämiselokuva tuntematonta uhkaa vastaan. Eikös siellä vieläkin ole The Walking Dead suosiossa ja siihen vielä kovin stephen king -henkinen tarina. Oli kuin The Mist, The Road ja Hiljainen paikka olisi niputettu yhteen. Sitten elokuva oli vielä painoltaankin kuitenkin melko kevyttä pintaliitoa, johon oli huumoriakin hieman sijoitettu mukaan ja se oli kaiken kaikkiaan kuin halpa, pinnallinen ja käänteikäs roskanovelli. Ja sillä oli tosiaan tuo oma juttunsa "älä katso" -meiningin myötä, sekä nämä erinäiset mysteerit tuosta oliosta/taudista ja kehen luottaa, mitä tehdä. Kaikki nuo tarjoavat kyllä jatkuvasti helpon mahdollisuuden elokuvaan uppoutumiselle olipa kyse toimintakohtauksista tai seesteisimmistä hetkistä. Helppoa oli kuvitella itsensä jokaiseen elokuvan tilanteista, vaikka vähän viinipäisen kotiäidin tasolle draamallisesti sitten myös jäätiinkin.

Elokuvan rytmitys on melko kammottava. Se ei oikein alun jälkeen saa missään kohtaa rakennettua kunnolla vauhtia ja siitä olisi pitänyt, sekä olisi saanutkin, melko helposti saksittua pois aika reippaastikin materiaalia. Ja kuten siellä edellä sanottiinkin, niin ei ole hirveästi tarinallisia syitä, miksi pitäisi näitä kahta eri ajanjaksoa kertoa ristiin, ainakaan näin tiheästi. Toki siitä saa sen vangittavan alun, vaikken tiedä miksi sillä Netflixissä olisi väliä, ja luotua sen kiehtovan mysteerin, että miten tähän tilanteeseen on ajauduttu ja mitä he noin pelkäävät siteet silmillä. Mutta tuo ratkaisu myös karsii sen jännityksen ja merkityksen pois aika tehokkaasti kaikelta siellä talossa tapahtuvalta. Ja tietysti tuollainen meanwhile back at the ranch tarjoaa sen helpon ulospääsyn kiertää talossa tapahtuvat suvantokohtaukset ja kulkea draamasta draamaan rakentaen helposti ja johdonmukaisesti jännitystä, mutta siinä elokuva ei oikein onnistu ja tuo kerrontatyyli alkaa vain ketuttamaan. Tuntui, ettei monikaan noista jokikohtauksista varsinaisesti edistänyt kokonaistarinaa, tai liittynyt/täydentänyt kohtausta seuraavia talon tapahtumia. Olisin leikannut harvemmin ja kertonut eheämmin nuo tarinat.

Juonireikiä ja epäloogisuuksia löytyi ihan riittävästi yhteen elokuvaan. Ylivoimaisesti eniten keskityin pähkäilemään tietysti, että mitä tuo elokuvan uhka symboloi. Kaikkea maailmassa ja elämässä vallitsevaa tuskaa, jolta haluamme ummistaa silmämme ja parhaamme mukaan eristää itsemme omaan kuplaamme fyysisesti sekä emotionaalisesti. Sitä voi yrittää Bullockin hahmon tapaan rakentaa vaikka minkälaiset kyynisyyden suojavallit ympärilleen ja välttää kiintymästä muihin ihmisiin, mutta ei sellainen ole elämistä ja vahvuutta, kuten ei ole rakastaminen ja välittäminenkään heikkoutta. Kaikkeen kun ei elämässä voi vaikuttaa, niin joskus vaikeina hetkinä epätoivoon vaipumisen sijaan, sokea toivo ja optimismi paremmasta on se ainoa asia, mitä voi tehdä. C'est la vie, hei.

Kovalla porukalla tehty kyllä loppukädessä unohdettava ja kompasteleva elokuva, mutta kyllä tämän ihan mielenkiinnolla katsoi, vaikka sen kesto olisi saanut olla sen 100 minuuttia. Joskus tulee mieleen, että saisi vähän aggressiivisemmin Netflixin tuottajat hönkiä näiden tekijöiden niskaan, ellei tätä sitten oltu ostettu jo jostain taas valmiina.

First Maninkin ehättänyt katsomaan ja joitain sormia voisin antaa saavuttaakseni samanlaisen naurettavan ammattitaidon, mitä tuossa esimerkiksi leikkauspuolelta Tom Crossilta taas näkyi. Siihen vielä taas ruotsalaisen pitkätukan kuvaus, sekä Justin Hurwitzin jälleen yksi uskomaton sävellys. Avaruusrakettikohtauksissa taisin puristaa käsinojista rystyset valkoisena. Ehkä kuitenkin parasta elokuvassa on se, miten se ei pura myyttiä, vaan nostaa sen entistäkin isompiin mittasuhteisiin.

 

[Walrus21]

Green Book on tässäkin ketjussa ollut esillä aiemmin, enkä ihmettele miksi, sillä elokuva oli kerta kaikkiaan loistava. Menkää ihmeessä katsomaan tämä mestariteos.

Elokuva haastaa katsojaa monella tasolla. Juonen peruskuvio on yksinkertainen, minkä vuoksi kaksituntisen voi omistaa henkilöiden yksityiskohtaiselle tarkkailulle ja tunnelman aistimiselle. Leffa etenee mukavan rauhallisesti, mutta ei ole oikeastaan missään kohtaa tylsä. Koko kestolle on saatu mahdutettua runsaasti huumoria, väkevää draamaa ja tyydyttäviä kehityskaaria.

Green Book osoittaa jälleen kerran, miten yksinkertaisista aineksista laadukas elokuva syntyy: moniulotteiset ja pidettävät henkilöhahmot, riittävästi jännitteitä ja huumoria oikeassa suhteessa. Vaikka teemoina toimivat rasismi ja luokkaerot ovat vakavia aiheita, niitä voi lähistyä ystävällisellä otteella.

En lähde sen kummemmin analysoimaan elokuvan sisältöä, mutta osallistun mielelläni keskusteluun sitä mukaa kun ihmiset ehtivät tämän katsastaa.

Linkki: IMDb

 

[Tarinankertoja]

First Maninkin ehättänyt katsomaan ja joitain sormia voisin antaa saavuttaakseni samanlaisen naurettavan ammattitaidon, mitä tuossa esimerkiksi leikkauspuolelta Tom Crossilta taas näkyi. Siihen vielä taas ruotsalaisen pitkätukan kuvaus, sekä Justin Hurwitzin jälleen yksi uskomaton sävellys. Avaruusrakettikohtauksissa taisin puristaa käsinojista rystyset valkoisena. Ehkä kuitenkin parasta elokuvassa on se, miten se ei pura myyttiä, vaan nostaa sen entistäkin isompiin mittasuhteisiin.

Niin.. no... avaruuskohtaukset on hienoja, autenttisenoloisia jne. mutta johtuuko siitä että on harrastanut avaruustutkimusta ja sen historiaa, niin leffa on tylsä vanhojen asioiden kertaus, jossa tapahtumien väliin on sijoitettu Armstrongin henk. koht. sielunelämää. Ei oikein napannut.


Tossa jokunen viikkositten katsoin "Leave no trace" ja koska lainasin sen ”losista”, olen jäänyt ihmettelen, että eikö se tosiaan rantaudu tänne lainkaan? Erinomainen leffa, ja sen jälkeen kannattaa katsoa UCTV:n Script to Screenm jakso leffaan liittyen (toki kaikki ton sarjan jaksot on mielenkiintoisia leffaharrastajalle)


Samaan syssyyn katsoin myös "Don't Worry, He Won't Get Far on Foot" joka on tosi kaksijakoinen leffa. Tarinakehys on mainio ja ensimmäinen tunti erinomainen.. sitten loppupuoli junnaa paikallaan ja vaikka leffa ei ole sen pidempi kuin 1:54 on se joku parikytminuuttia liian pitkä. Joaquin Phoenix tekee kyllä vaikuttavan roolin..



..joskus nuoruudessa Jumanji oli hauska viihdetoimintapläjäys. Koitin katsoa tätä uutta inkarnaatiota, mutta en jaksanut katsoa loppuun.




... niin ja scifikomedia ”Sorry to Bother You” leikkii hauskasti kliseillä ollen aika omaperäinen perusidealtaan. Toki se on sellanen kapitalismikritiikki, mutta puhelinmyyjiin ei osaa tän jälkeen oikein suhtautua …

 

[Walrus21]

Helppoa oli kuvitella itsensä jokaiseen elokuvan tilanteista, vaikka vähän viinipäisen kotiäidin tasolle draamallisesti sitten myös jäätiinkin.

Hyvä analyysi kaikkinensa. Nostin tämän virkkeen lainaukseen, koska koen, että se kiteyttää osuvasti tämän elokuvan hyvät ja huonot puolet. Itse jaksoin sitoutua juoneen ensimmäiset ~75 min, minkä jälkeen aloin räpläämään puhelinta ja seurasin tapahtumia lähinnä sivusilmällä.

Tavallaan vähän hassua, että tuota side silmillä -meininkiä on kovasti hypetettyä, koska ei se tuonut mitään aistillisesti voimakkaita tai tarinallisesti tyydyttäviä kokemuksia. Ennemminkin alkoi ärsyttää jatkuvat pyrkimykset maanitella katsojaa tuntemaan olonsa tukalaksi.

Pähkäilemäsi ydinteema ei tullut itselle mieleen, mutta käyhän se järkeen. Koen, että tuota tematiikkaa olisi pitänyt tuoda esiin vahvemmalla henkilökerronnalla ja juonen alustuksella. Nyt mentiin suoraan asiaan 10 minuuttia kestäneiden löpinöiden jälkeen, minkä vuoksi samaistumisen kokemusta päähenkilön mielenmaisemaan ei ehtinyt kehittyä.

Tulin muuten miettineeksi, että

Spoileri

sokeathan olisivat ihan kuninkaita tuolla aistirajoitteisessa ympäristössä. Missä opaskoiran kanssa ympäristöä kartoittavat syntymäsokeat? Nojoo, sieltähän ne sitten tuli loppuratkaisussa esiin.

 

[Kourujärven Ponnistus]

Ghostbusters 3:n (teaser)traileri löytyy jo Youtubesta. 2020 pitäis tulla ulos ja Bill Murrayn tähdittämänä. Onko Dan Akroyd vielä elossa?

GHOSTBUSTERS 3 Teaser Trailer (NEW 2020) Bill Murray Movie HD

 

[Musta Nuoli]

Ghostbusters 3:n (teaser)traileri löytyy jo Youtubesta. 2020 pitäis tulla ulos ja Bill Murrayn tähdittämänä. Onko Dan Akroyd vielä elossa?

GHOSTBUSTERS 3 Teaser Trailer (NEW 2020) Bill Murray Movie HD

Tämähän oli kova uutinen! Aito oikea Haamujengi on ihan jotain toista kuin taannoinen reboot. Bill Murrayhan on ollut vuosikausia suurin kanto kaskessa ja ollut haluton tekemään GB3:n, ja Harold Ramiskin ehti tällä välin jo kuolla.

Muut jäsenet kuten Dan Aykroyd, Sigourney Weaver ja Ernie Hudson ovat toki elossa, ja toivottavasti kaikki mukana. Vielä kun joku houkuttelisi Rick Moraniksen eläkkeeltä takaisin edes pieneen rooliin.

Jason Reitman on hyvä ohjaajavalinta, hänen isänsä Ivan teki hyvää jälkeä alkuperäisten GB-leffojen parissa.

Toivottavasti tämä toteutuu ja tehdään kunnolla, olisi hyvä saada vielä yksi Haamujengi-elokuva alkuperäisellä porukalla.

 

[Huerzo]

Ps. Dollaritrilogian äpärälapsi (historian paras elokuvasuomennos) huuliharppukostaja on parempi ja Charles Bronson on lännensankareiden aromipesä.

Tänään sitä on taas tarjolla, Leonea ja Huuliharppukostajaa. Onhan tämä ja muutkin leonet nähty jo vähintään kertaalleen, mutta mitä isompi tv-ruutu taloudessa on vuosien mittaan ollut, sitä paremmalta Leonen (lännen)elokuvat ovat näyttäneet. Eikä sovi unohtaa äänipuolta: Ennio Morriconen musiikki se ei vaan tunnu vanhenevan millään.

 

[Tifosi]

Tänään sitä on taas tarjolla, Leonea ja Huuliharppukostajaa. Onhan tämä ja muutkin leonet nähty jo vähintään kertaalleen, mutta mitä isompi tv-ruutu taloudessa on vuosien mittaan ollut, sitä paremmalta Leonen (lännen)elokuvat ovat näyttäneet. Eikä sovi unohtaa äänipuolta: Ennio Morriconen musiikki se ei vaan tunnu vanhenevan millään.

Aa kiitos ilmoituksesta. Itselläkin televisio kasvanut viimenäkemästä joten vaihdetaas kanavaa.

Morricone tosiaan on ajaton nero.

 

[Tifosi]

Voi saapasjalkakissa mutta oli se taas täyttä rautaa toi C'era una volta il West.

Loppukohtaus oli kyllä puhdasta taidetta aivan kuten muistinkin. Siinä komeasti meikäläisenkin 65tuumasessa Bronssonin silmät tuijotti suoraan sieluun.

Haastankin ihmiset näyttämään sen minulle jos maailmasta löytyy hienompi elokuvakohtaus kuin
Once upon a time in the West (1968) - Final duel (HD)

 

[Vintsukka]

Haastankin ihmiset näyttämään sen minulle jos maailmasta löytyy hienompi elokuvakohtaus kuin
Once upon a time in the West (1968) - Final duel (HD)

Uuno Turhapuro huijaa markan taksikuskilta

 

[pernaveikko]

Voisitte jossain kohtaa lopettaa ylianalysoinnin ja katsoa uudelleen vaikka The Dictator.

Jonkun verran väsynyttä Sachaa ja hieman yli menikin välillä, mutta todella paljon hyvää piilovittuilua. Monet katsojat ei taida edes ymmärtää.

 

[olkikuukkeli]

Elokuva haastaa katsojaa monella tasolla. Juonen peruskuvio on yksinkertainen, minkä vuoksi kaksituntisen voi omistaa henkilöiden yksityiskohtaiselle tarkkailulle ja tunnelman aistimiselle. Leffa etenee mukavan rauhallisesti, mutta ei ole oikeastaan missään kohtaa tylsä. Koko kestolle on saatu mahdutettua runsaasti huumoria, väkevää draamaa ja tyydyttäviä kehityskaaria.

Olipa kyllä huikea leffa. En muista, milloin viimeksi olisi teatterissa naurattanut näin paljon, vaikka vähän vaisuna elokuviin astelinkin. Minusta elokuvan parasta antia oli nimenomaan komediallinen puoli. Kohtaukset etenivät kiireettömästi ja täydellisesti rytmitettynä ja riittävän lakonisesti, jotta niissä ei ollut hauskuudesta huolimatta mitään sketsifiilistä. Näyttely, ohjaus ja tarina ihan priimaa. Todella ilahduttavaa, että tällaisiakin tulee ulos Marvel-pötkäleiden sekaan.