Tein samoja huomioita. Tosin ymmärtääkseni pojalle oli rakennettu sukupolvikuilut ylittävää roolia "modernina ongelmanratkojana", joka tuo uusia innovaatioita sammaltuneen äijänkäppyrän metodeihin.Itsekin katsoin Tuntemattoman mestarin. Ihan hyvä ja tunnelmallinen oli, mutta en tiedä toimiko tuo tarina ihan aukottomasti modernissa maailmassa, jossa on pikavipit ja internet kuvahakuineen. Ukko ite ei niistä varmasti mitään tiedä, mutta pojan luulisi tietävän.
Olen samaa mieltä. Tosin tämä linkittyy aika oleellisesti käsikirjoitukseen, jossa päähenkilön elämäntarina sai aika vähän huomiota. Yleisölle kyllä heiteltiin täkyjä vaimon kuolemasta, työn ensisijaisuudesta ja kyvyttömyydestä ottaa vastuuta läheisistä. Nämä käytiin kuitenkin aika ripeästi läpi, joten loppuratkaisu ei koskettanut aivan halutulla tavalla.Enemmän olisi myös toivonut tuon yksinäisyyden teeman nousemista esiin ja sen vaikuttamista tarinaan.
Loput spoiler-tägien alta;
Pullia tosiaan alleviivattiin. Samoin kollegoiden menestystä ja sosiaalista valtaa tuotiin esille tämän tästä.Toki tulihan se jo siitä, ettei päähahmo saanut mistään sitä melko naurettavaa kolmea tonnia lainattua, kun ei ollut yhtään niitä kavereita. Ja taisihan se myös alusta alkaen ostaa aina vanhasta tottumuksesta kaksi pullaa, vaikkei ne pullat muuten olleet missään läsnä, ennen kuin pojalle tarjosi ja katseli sydän kurkussa, kun tämä laittaa sokeripalan toisensa jälkeen kahvikuppiin.
Näin itse tuon asian niin, että kuolema oli ainoa tapa lopettaa elokuva uskottavasti. Sen takia aloinkin hyvissä ajoin odotella, milloin ukko kupsahtaa.Kuolemakohtaus oli aika nätti, mutta yllätyksetön koska viheltely + kohtaus vaikutti hieman irralliselta + pillereiden popsiminen = sairaskohtaus. Ainoa kysymys on se jääkö henkiin, vai ei. Sitten tietysti tyttö antaa kaiken anteeksi itkua vääntäen, kun jälkeen jää 100 tonnin maalaus ja katuva kirje. Vaikka toki kävihän se jo aiemmin ilmi, miten tytär on ollut aina ajatuksissa mukana sen maalauksen myötä, jota ukko ei ollut raaskinut myydä, kun tyttö oli siitä lapsena pitänyt. Ja toisaalta tytär tietysti tunsi myös sydämen piston, mutta päällimmäisenä (ehkä kyynisellä) katsojalla on tuossa kuitenkin mielessä, että jätti jälkeen 100 tonnia = kaikki on nyt ok. Vähän kehnonlaisena tuo siis ehkä esiintyi, vaikka ukko siinä korjasi asian, minkä suhteen hänen olisi pitänyt tytärtään auttaa jo aikoja sitten.
Kuolemaa toki vihjailtiin aiemminkin, kun sivuhahmojen toimesta saatiin kuulla "aikasi olevan vähissä" tms. Kun sosiaalisen hyväksynnän tarve onnistuneilla taulukaupoilla ei toteutunut, oli ainoa ratkaisu syventyä perhesuhteisiin, jotka olivat alun alkaen jääneet liian vähälle huomiolle.
Minusta nuo "arviointikaavakkeet" toimivat erinomaisesti kuvastamaan päähenkilön tunnemaisemaa. Toki tässä oli vähän sentimentaalisiakin piirteitä, mutta koin sen perustelluksi.
Tulkitsin asian niin, että hän oli jonkinlainen outcast niin perheen sosiaalisen statuksen kuin puuttuvien roolimallienkin seurauksena. Isänhän todettiin olleen peliriippuvainen, joka oli jättänyt äidin ja pojan keskelle velkoja. Isoisä taas saattoi tässä kohtaa näyttäytyä ensimmäisenä miehenmallina, joka asettaa rajoja (joskin vähän epäoikeudenmukaisesti), istuskelee seurallisesti hampurilaisella ja antaa kredittiä ahkeruudesta.Poika oli ihan kiitettävän kävelevä stereotypiä ja jäi vähän auki, minkä takia se piiloutui ikäisiltään nakkikiskan taakse. Tai sen varasteleva menneisyys. Nämä ei oikein tuoneet konkreettista lisäarvoa tarinaan.
Koko perhekuviota olisi pitänyt avata enemmän. Nyt jäi hieman epäselväksi, miksi "Ola" oli toiminut kuten oli toiminut. Jos asiaa tarkastelee ajallisesti, niin taulun hankkiminen ja sitä seurannut prosessi veivät ehkä tunnin verran. Sitten syvennyttiin perhesuhteisiin, jotka paketoitiin ehkä noin 15-30 minuutissa.Ja olisi tosiaan sitä perheen uudelleen kohtaamista saanut rakentaa enemmän ennen tätä pöytäkeskustelua, jossa hieman lämmenneet välit menevät uudelleen poikki. Siitä olisi ehkä saanut työstettyä sellaisen, että ukko olisi perheenjäsenten ohella pettänyt myös katsojan.
Päähenkilön "kasvutarina" oli myös hieman erikoinen. Aluksi hän näyttäytyi sympaattisena tyyppinä, jonka puolesta katsoja jännitti. Sitten tulivat kuvaan rahan ruinaamiset, menneisyyden välinpitämättömyydet ja muut negatiiviset ominaisuudet. Erityisen vastenmielisenä näyttäytyi kohtaus, jossa päähenkilö yritti lämmitellä välejä tyttäreensä vain saadakseen pari tonttua luottoa. Tämä kokonaisuus siirsi ainakin minun sympatiani pois päähenkilöstä, joten loppuhetkien emotionaalinen lataus jäi vähän vaisuksi.
Lisäksi on perusteltua kysyä, että minkä ihmeen takia sitä taulua ei saatu myytyä? Tuntui, että elokuvan kliimaksi oli huutokaupassa, mutta sen jälkeen kesti useita kymmeniä minuutteja, joiden aikana taulu kiersi ympäri Helsingin keskustaa ilman, että kukaan tuntui olevan siitä kiinnostunut. Tarkoituksena tuskin on ollut, että katsojaa pelottaa enemmän taulun kuin päähenkilön puolesta.
Tämä oli ehdottomasti elokuvan onnistunein kohtaus, ja samalla jonkinlainen kliimaksi. Sen jälkeen lasketeltiin alamäkeä.Nolanmaisesti oli se huutokauppa ja maalauksen alkuperän etsiminen leikattu ristiin, vaikka tapahtuivat eri aikaan tarinan aikajanalla. Sai jännittää, että uskaltaako pihi ja varaton ukko huutaa riittävän korkealta. Maalauksen arvokkuudelle ei tosin jätetty hirveästikään epäilyksen varaa kun otetaan huomioon nimi, traileri ja tunnelma.
Tämä on ehkä vähän spekulatiivinen juttu, mutta ensimmäinen ajatukseni taulun nähtyä oli, että siinähän on Ilja Repinin teos. En tiedä, kuinka uskottavaa on, että nykypäivän taideasiantuntijat eivät tunnista 100 000e:n arvoista taulua, joka on avoimesti esillä. Varmaan olisi googlekin tässä kohtaa auttanut.