Mainos

Jatkoajan leffakerho

  • 2 422 033
  • 12 320

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä leffa pitäisi näyttää yläasteella historian-tunneilla joka koulussa. Jottei natsien tekemiset unohtuisi ikinä.

Käytiin ylä-asteella elokuvan ilmestymisvuonna 1993 koko koulu katsomassa tämä elokuva. Jäi kyllä silloin nuorelle miehen alulle mieleen. Jopa vähän elokuvan aikana tuli ihmeteltyä, että miten ne päästää meidät katsomaan tämän tyyppistä elokuvaa, mutta kyllä sillä tarkoituksensa oli. Katsoin itse asiassa elokuvan uudestaan vasta tänä vuonna. Sinänsä hauskaa, että elokuvan pääosassa patsastelee Liam Neeson, joka ei silloin vuonna 1993 kertonut allekirjoittaneelle mitään.
 

Buster

Jäsen
Odotin aika paljon Southpaw'ta, vaikkei sen trailerikaan hirveästi vakuuttanut, koska jo sen perusteella oli selvää että suurin fokus on muualla kuin nyrkkeilykehässä. Myös ainekset ja tapahtumat vaikuttivat turhan saippuamaisilta, liioitelluilta ja kliseisiltä. Eilen sen sitten katsoin ja mieleen tuli sana Oscar-jätettä. Siellä on varmaan palkinnot mielessä lähdetty työstämään tätä ja haukattu ihan liian iso pala vailla edellytyksiä onnistua. Mitäs pienistä vaikka kässäristä vastaa TV-sarjoista kannuksensa hankkinut mies, ohjaaja ei ole varsinaisesti draamoistaan tunnettu ja sivuosissakin on pari aikas kyseenalaista valintaa. Weinsteineilla kai on tajuttu ettei tää nyt mennyt ihan putkeen ja leffa on työnnetty maailmalla jo kesällä ulos. Tuskinpa edes Jakea muistellaan palkintogaaloissa, vaikka ihan hyvin vetikin ja oli kroppakin ihan huomiota herättävässä kuosissa. Kaikkien nyrkkeilykohtauksen tunnelmaa ja intensiteettiä tehokkaasti pilasi myös jatkuva leikkaaminen näihin sivuhahmoihin, joiden lisäanti tilanteeseen oli pitkälti nollatasoa. Mutta oli leffalla omatkin hetkensä. On myös todettava, että oli aavistuksen heikohko suomitekstitys. Vaikka yleensä tekevät hyvää työtä ja välillä esim. huumoritilanteissa itse käännös naurattaa (positiivisessa mielessä) alkuperäistä vitsiä enemmän. Ehkäpä joku 6,5. Olisi kiva tietää miten tätä on lähdetty tekemään. Koska hieman jäi sellainen maku, ettei tässä välttämättä ole mitään varsinaista nyrkkeilyleffaa haluttu tehdä. Tuntuu että ennemminkin nyrkkeily on lajina sopinut aika nätisti tuohon muuhun tarinaan, kuulen jo korvissani sen myyntipuheen. Nyrkkeilypuoleen liittyneistä käänteistäkin jäi hieman napistavaa. Oli vedetty mutkaa suoraksi, vaikkei olisi ollut edes pakko. Mutta taitaa mennä spoilerien puolelle jos niitä alkaa mainitsemaan.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
En kyllä mitenkään ihan valtavasti innostunut tuosta Hateful Eightin ekasta teaserista. Sanotaan toki jo tässä vaiheessa, että kyse voi olla vain teaserin huonoudesta, ei itse leffasta.

Jotenkin liikaa räiskettä ja totista menoa, olisin halunnut nähdä myös vähän tarantinomaista sanailua tuossa. Tietysti totuus on se, että lienen ensi-illassa katsomassa Tarantinon uusimman, mutta vaikeaa kyllä pistää paremmaksi noista edellisistä.

Christopher Waltzin puuttuminen harmittaa, selvästi pyritty Tim Rothilla korvaamaan.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
No eihän tuo vakuuttanut. Vaikutti jonkun esikoisohjaukselta/parodialta.
70 mm. ei vielä riitä (etenkään ruudulla) jos kirjoitus ja ohjaus ei toimi.
Siis ei tullut sellaista innostunutta fiilistä. Travolta puuttuu?
 
Viimeksi muokattu:

lade

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pyöräilyä harrastavana ja jonkin verran kilpapyöräilyä seuraavana odotan kyllä kuin kuuta nousevaa Lance Armstrongista tehtyä elokuvaa, joka saapunee Suomen elokuvateattereihin tuossa marraskuun aikoihin. Mielestäni trailerikin vaikutti ihan pätevältä ja pääosan esittäjä Ben Foster on saatu kyllä omasta mielestäni hämmästyttävän samannäköiseksi kuin Lance.

Tässä vielä traileri Youtubesta: The Program Official International Teaser Trailer #1 (2015) - Lee Pace, Ben Foster Movie HD - YouTube
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Muutama leffa jälleen viime viikolta.
MI Rogue Nation
Tämä pääsi yllättämään, en odottanut yhtään muuta kuin popcorn viihdettä, mutta aluksi voisi vaikkapa todeta että tämän vei 6-0 viime kuukausien Jurassic Worldiä ja Terminatoria, hienoa ehtaa klassista toimintaa ja pakko sanoa että Tomppa on hyvässä kunnossa tälläisiin rooleihin. Lähes ikoninen actiontähti, varsinkin nyt kun Arskan ja Syltyn esiintyminen elokuvakankaalla on aiheuttanut myötähäpeää jo useamman vuoden. Leffan ruotsalaiset sivuosat onnistuivat mainiosti, varsinkin daami oli kuumaa tavaraa, huh, tuollaisella fyysisyydellä ollaan jo legendaarisen Famke Janssenin Bond-roolin rinnalla. Castin heikkous on Simon Peggin hassuttelut, tälläinen rooli on jollain ihmeen ilveellä monessa hollywood-elokuvassa alleviivaamassa päätähden neroutta. Sitä hölmöyttä / hassuttelua ei tarvita. Sanotaanko vielä että Simon Pegg oli Big Trainissa vuosituhannen vaihteen ykkösrivin brittikoomikko ja nyt vajonnut alas, mutta ymmärrän kiinnostuksen kerätä hillot hollywoodissa.
Juonellisesti mentiin paikasta toiseen lähes hengästyttävällä tavalla ja aika ei teatterissa tullut pitkäksi, juoneen myös laitettu ripaus kuolevaisuutta mitä tulee nyky Ethan Huntin hahmoon. Erittäin hyvä elokuva genressään. 4- / 5

American Hustle

Nyt ollaan taas sen olennaisen äärellä, näyttelijäntyö on parasta a-luokkaa, huikeita pää ja sivurooleja. Neljä päätähteä varastaa shown ja juoni jää melkein sivuseikaksi. Amy Adams, Jennifer Lawrence, Bradley Cooper ja Christian Bale tekee kaikki elämänsä parhaat roolit. Balella ollut muutama jo ennenkin mutta tämä nelikko on täyttä rautaa ja naiset erittäin vahvoja, pelkästään Adamsin ja Lawrencen takia tämä tulee katsoa. Jennifer Lawrencen mielipuolinen hupakko rooli, varsinkin kun vähän maistissa on priimaa. Musa score on myös 70-lukulaisittain tiukka ja niin kuin totesin juoni jää jopa pieneen sivuosaan, siitä ainoa miinus, tarinankerrontaa olisi voinut viilata mutta ilmeisen hyvin noudattaa oikeita tapahtumia mistä tarina kirjoitettu. 4½ / 5

Escape Plan

Krapulassa aivot narikkaan ja kahden vanhan actiontähden ikonen kohtaaminen. Odotin tästä tyystin paskaa, mutta olikin kelvollinen. Näyttelijöihin Arskan ja Syltyn jälkeen ei ollut panostettu yhtään, eikä juuri muihinkaan elokuvallisiin asioihin, ilman päätähtiä elokuva ei olisi päässyt edes elokuvalevitykseen. Sam Neill:kin hukataan pieneen sivurooliin, vaihtamalla vaikkapa Neill vankilanjohtajaksi oltaisiin jo pitkällä. Muutama juonellinen kohokohta näissä pakohommeleissa mutta yltiöpäin hollywoodin perisyntiä että bad guyt ampuu tuhat laukausta ohi lähietäisyydeltä kun päätähti osuu lonkalta. Näitä voisi kirjoittaa vähän eri tavalla niin tulisi pieni ripaus uskottavuutta mukaan. Genressään tyydyttävä 2½ / 5

_
 
Viimeksi muokattu:

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Eilen katsoin vihdoin ja viimein tämän hehkutetun kymmenen Oscar-ehdokkuuden tekeleen Kova Kuin Kivi. Pakko sanoa, että pettymykseni oli aivan valtaisa, elokuva oli varsin huono. Bridgesin hahmo oli kieltämättä hauska ja hyvin vedetty, samoin pääosan pikkutyttö esiintyi harvinaisen kypsästi. Mutta kun ne kehut olivatkin sitten siinä, Damon oli aivan karmea ja hahmonsa vielä naurettavan näköinenkin "Texas rangerina" (aivan väärä mies valittu siihen rooliin), ja elokuvan pahis puolestaan sai niin vähän ruutuaikaa että meni ihan ohi.. elokuva oli muutenkin suorastaan pitkäveteinen, ei se vaan kerta kaikkiaan "lähtenyt"

Mainittakoon että en tosin ole muutenkaan länkkäreiden ystävä, mutta ei se yksinään selitä pettymystäni, sillä odotukseni olivat korkeat..
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Viime viikolla tuli katottua tuo Helanderin ohjaama ja Samuel L.Jacksonin tähdittämä "Big Game". Oli kyllä niin "kieliposkella" tehty leffa, että ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Okei, budjetti oli säälittävä, mutta jopa se huomioiden lopputulos oli lähinnä humoristinen. Haiskahti niin Harlinilta kuin vain voi. 0,5/5
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Escape Plan
Näitä voisi kirjoittaa vähän eri tavalla niin tulisi pieni ripaus uskottavuutta mukaan. Genressään tyydyttävä 2½ / 5
_

Aamenet tähän. Elokuva on varsin hyvä mielenkiintoisella juonella, mutta sitten se pilataan aivan täysin. Onko se tosiaan niin, että rahaa ei tulisi, jos kirjoittaisi uskottavan tarinan. Kaiken ei tarvitse olla totta, mutta jos edes joku asia olisi. Ilmeisesti kovin vaikeaa, eikö genre voi yhtään muuttua.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Aku Louhimies ohjaa kolmannen filmatisoinnin Väinö Linnan Tuntematon sotilas -kirjasta, mutta elokuva pohjautuu myös sensuroimattomaan. Kuvaukset aloitetaan ensi kesänä ja ensi-ilta olisi joulukuussa 2017.

Nyt ollaan kyllä jännän äärellä. Ensimmäinen, Edvin Laineen ohjaama versio nauttii valtaisaa suosiota, Mollbergin Tuntematon on jäänyt hivenen taka-alalle, miten käykään kolmannelle? Mutta täytyyhän tämä tietenkin nähdä.

http://www.iltalehti.fi/viihde/2015081820196619_vi.shtml
Linkki Iltalehden uutiseen elokuvasta.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mainittakoon että en tosin ole muutenkaan länkkäreiden ystävä, mutta ei se yksinään selitä pettymystäni, sillä odotukseni olivat korkeat..
Mä taas olen länkkäreiden ystävä ja en mäkään mitenkään hirveesti leffasta digannu kun sen aikoinaan näin. Kutosen IMDB:hen annoin, joka meikäläisen arvostelussa tarkoittaa leffa joka oli ihan OK, mutta ei vältämättä tarvii uudestaan katsoa. Omasta mielestä "The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford", "Appaloosa" ja "Sweetwater" on parhaat länkkärit jotka on tehty tällä vuosituhanella. Noilla leffoilla ei nyt ole kovin suuret IMDB keskiarvot, joka nyt on ainakin itselle hyvä muistus siitä että ei sitä IMDB:n keksiarvoa aina pidä tuijottaa kun miettii että pitäskö joku leffa katsoa vaiko ei.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Omasta mielestä "The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford", "Appaloosa" ja "Sweetwater" on parhaat länkkärit jotka on tehty tällä vuosituhanella. Noilla leffoilla ei nyt ole kovin suuret IMDB keskiarvot, joka nyt on ainakin itselle hyvä muistus siitä että ei sitä IMDB:n keksiarvoa aina pidä tuijottaa kun miettii että pitäskö joku leffa katsoa vaiko ei.

Sweetwateria en ole nähnyt, mutta itse laittaisin Tommy Lee Jonesin ohjaaman + pääosittaman The Homesmanin kahden muun edelle. Jos sen nyt länkkäriksi laskee.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On tullut vahingossa tässä viime päivinä katseltua rästistä pois erinäisiä scifiaiheisia leffoja.

Menetin James Cameronin uskomattoman paskan Avatarin (2009) sekä Riddley Scottin käsittämättömän kamalan Prometheuksen (2012) myötä uskoni genreen ja oikeastaan yleisestikin elokuvaan taidemuotona, joten aika isojakin nimiä on jäänyt kokonaan katsomatta.

Predators (2010)

Vähemmän paska kuin odotin, mutta aika paska silti. Kilometrejä edellä AvP -rimanalituksia. Selvästi ideana on kokeilla jotain "tuoretta" ja tässä tapauksessa se on pitkälti ensimmäisen leffan konseptien kopiointia.

Paha vaan, että roolihahmot on napattu saksilla jostain muropaketin kyljestä. Olihan siinä ekassakin karikatyyrimäistä menoa, mutta joku raja nyt edes saatana. Adrien Brody oli väärä valinta päärooliin jo pelkästään valtavan nenänsä ja koomisen möreän äänensä vuoksi. Ei voi ottaa vakavasti tämmöistä kaveria.

Viihdyttävähkö.

**1/2

Rise of the Planet of Apes (2011)

Tämä oli periaatteessa kai ihan ookoosti kirjoitettu ja toteutettu, mutta ei se nyt vaan riitä, kun aiheena on simpanssin omistaja ja älykkäiksi muuttuvia apinoita. CGI apinoita. Jos tästä olisi halunnut oikeasti hyvän, olisi lähestymiskulman pitänyt olla kovasti toisenlainen. Liian hollywood. Liian pliisu. Miten voi tehdä elokuvan apinoista, jossa yksikään apina paskanna käteensä ja sitten hiero sitä seinään puolikaaren muotoon? Ei nyt kuitenkaan mikään ihan käsittämättömän huono.

Meh. Katson jatko-osan joskus tai sitten en.

**

Gravity (2013)

Tämä olisi toiminut varmaan paljon paremmin a) leffateatterissa b) ilman George Clooneyta

Ei sillä, että Clooney olisi vetänyt roolinsa huonosti. Enemmänkin hän pilasi elokuvan pelkällä läsnäolollaan. Olisi toiminut paremmin jollain edes pikkuisen tuntemattomammalla jannulla.

Leffasta tuli kovasti mieleen Andy Weirin The Martian -kirja. Kovasti samanlaista meininkiä, mutta 1,5 tuntiin ahdettuna. The Martiankin ilmestyy 1,5 tuntisena (tai jotain siihen suuntaan) Riddley Scott pläjäyksenä tänä vuonna ja todennäköisesti sopii tätä leffaa paljon huonommin teatterin ruudulle.

Ihan ok, mutta ei niin hyvä kuin odotin.

***1/2

Edge of Tomorrow (2014)

Tom Cruise toimintascifipläjäyksessä. Tätähän ei ollakaan aikaisemmin kokeiltu viittä kertaa keskinkertaisin tuloksin!

Mutta mitä vielä, TomppaLeffa pääsi yllättämään takavasemmalta oikein kunnolla. Fiksu, erilainen, yllättävä, siisti, hauska, vauhdikas. Edes TYPERÄ loppu ei pilannut tätä kovin pahasti. Heittämällä paras näkemäni toimintaleffa sitten ainakin The Dark Knightin (2008).

Poikkeuksellisen hyvä.

****1/2

Interstellar (2014)

Enpä olisi uskonut että nouseva käyrä jatkuu EdgeTompan jälkeenkin, mutta perkele, tämä Nolan(ien) teoshan on ihan mielettömän hyvä, vaikka ilmestyessään saikin osin aika murskaavaakin kritiikkiä osakseen. Okei, alku on vähän mitä on ja loppukin sellainen kiikkulautahommeli, mutta väliäkö sillä niin.

Paras tämän tyylinen leffa sitten vuoden 1968? Paitsi että tietenkin tämä on paljon parempi kuin joku 60-luvulla tehty pätkä.

Ei ole täydellinen, mutta kevyesti täydet pojot silti.

*****
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Inception

Tulipa eilen katsottua iltapalaksi vahingossa myös Christopher Nolanin Inception (2010).

Ei ollut hyvä leffa, enkä ymmärrä, miksi tätä on niin hehkutettu. Ihan hauska idea tietty tavallaan ja tosi trippiä menoa varmaan, maaaan, mutta lopputuote on huono. Yksi selkeä syy:

1. Jatkuvat täysin merkityksettömät toimintakohtaukset olivat 97 prosenttisesti täysin perseestä. Ne olisi pitänyt leikata kylmästi pois jo kässärivaiheessa ja keskittyä mindfuck & trilleripuolen saamiseen kuntoon. Aika usein vähemmän on paljon enemmän.

Konsepti hyvä, toteutus kömpelö ja eloton.

**
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En tiiä onko oikea ketju, mutta Star Wreck- on saamassa jatko-osan, jes!

Linkki uutiseen Gamereactorin sivuilla.
Mainio uutinen! En ihan ensimmäisimpiä Star Wreckejä ole nähnyt, mutta sen sarjan joka tuli In the Pirkinningiä ennen ja tietysti tuon elokuvan myös. Molemmat loistavaa parodiaa ja samalla tribuuttia myös. Odotan tältä paljon. Kiinnostaa lähtökohtaisesti paljon enemmän kuin Iron Skyn jatko-osa.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Sweetwateria en ole nähnyt,
Juoni nyt on tyypillinen länkkäri kostotarina sillä erotuksella että päähenkilö on nainen (January Jones). Mielestäni hyvin tehty pätkä ja tosiaan olen ihmetelly IMDB:n alhaista 6,2 keskiarvoa. Tosin onhan tolla The Homesmanilla kanssa 6,6 keskiarvo, mutta traileri näytti mielenkiintoselta joten watchlistille meni. Kiitoksia siis vinkistä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Juoni nyt on tyypillinen länkkäri kostotarina sillä erotuksella että päähenkilö on nainen (January Jones). Mielestäni hyvin tehty pätkä ja tosiaan olen ihmetelly IMDB:n alhaista 6,2 keskiarvoa. Tosin onhan tolla The Homesmanilla kanssa 6,6 keskiarvo, mutta traileri näytti mielenkiintoselta joten watchlistille meni. Kiitoksia siis vinkistä.

Homesmanin traileri on hyvä, mutta leffa aika tylsä imo.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Interstellar (2014)

Tuli katsottua uudelleen, kun halusin tietää onko tämä hyvä elokuva sillä elokuvateatterin jälkeen olin melkoisen pettynyt. Uskoisin suunnilleen muistavani mitä silloin kirjoitin ja mihin se tästä olisi muuttunut. Nyt pidin pari taukoa, kurkistin välillä jatkista ja sen sellaista ja taisin syödäkin jotain.

Elokuva on aivan liian pitkä ja vaikka en tarkkaan muista fiiliksiä teatterissa, niin varmaan on kyllästyminen iskenyt. Edelleen se sama, jos sinulla on maailman hienoimmat erikoistehosteet, niin ei se silti tarkoita, että elokuvaan saa lisätä 45 minuuttia pelkkää paskaa. Loppu ei edes ollutkaan niin paha mitä muistelin, kun sai tauon jälkeen katsoa viimeiset puoli tuntia.

Mutta se alku, ei noin. IMDB:n mukaan elokuvan teko maksoi $970000 per minuutti. Ihanko todella kannatti tuhlata $40m siihen, että spektaakkelin pitää olla kolmetuntinen? Ja jos niitä tehosteita kerran on, niin miksi kullakin planeetalla viihdytään vain pieni hetki. Ai niin, sen takia, että voidaan ajella jossain helvetin maissipellossa, koska onhan se varmaan työntekijöistä hauskaa verrattuna siihen, kun datanörtit tekevät elokuvaa. Mihin se koulussa käynti ja intialaisen lennokin jahtaaminen tarkalleen ottaen edes liittyi?

En anna mitään arvosanaa, koska tästä olisi saanut niin helposti 5/5 (*****) elokuvan. Niin helposti, että voisi alkaa itkeä.

Ai niin ja huumoria ei ollut yhtään. Teatterissa oli ne pari pakollista naurua, mutta yhtään hauskaa kohtaa tuossa ei ollut ja en nyt toisaalta tiedä olisiko tarvinnutkaan olla.
--

Nyt ei kuitenkaan vaivuta epätoivoon. Tämä oli mennyt ohi, kun en teollisuutta ollenkaan seuraa ja en muista ennen odottaneeni jotain elokuvaa paitsi varmaankin T2:ta.

The Martian - 2015 | Official Trailers and Movie News

Why NASA scientists are excited about Matt Damon movie The Martian

(ensimmäinen linkki vie Fox Moviesiin ja toinen The Sydney Morning Heraldiin)

Luvassa on siis erittäin realistinen Mars-elokuva missä ei ole mitään typeriä alieneita eikä muutenkaan mitään yliluonnollista. Hollywood-elementit ovat tietenkin mukana, mutta tieteelliseen tarkkuuteen on panostettu huomattavasti.

Elokuva perustuu Andy Weirin samannimiseen esikoisteokseen ja aloitin juuri lukemaan sitä. Sci-fista en välitä tippaakaan, mutta avaruusjutuista sitäkin enemmän.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Elokuva on aivan liian pitkä ja vaikka en tarkkaan muista fiiliksiä teatterissa, niin varmaan on kyllästyminen iskenyt. Edelleen se sama, jos sinulla on maailman hienoimmat erikoistehosteet, niin ei se silti tarkoita, että elokuvaan saa lisätä 45 minuuttia pelkkää paskaa. Mihin se koulussa käynti ja intialaisen lennokin jahtaaminen tarkalleen ottaen edes liittyi?

Imitointi on taiteissa lähes aina helvetin huono idea, kun originaali parempi kuitenkin.

Luvassa on siis erittäin realistinen Mars-elokuva missä ei ole mitään typeriä alieneita eikä muutenkaan mitään yliluonnollista. Hollywood-elementit ovat tietenkin mukana, mutta tieteelliseen tarkkuuteen on panostettu huomattavasti.

Tätä juuri inhoan nykyään. Jopa elokuvat pitää arvioida tiedeuskovaisen vinkkelistä, melko sairasta. Yhdentekevää sen leffan laadun kannalta, vaikka hirvittävän moni ei erotakaan dokumentista.

Luvassa on tympeää elokuvaa, sen voi ennustaa jo nyt ihan jo mielikuvituksettomista lähtökohdista. Damon tekee toki kivasti rahaa.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Elokuva on aivan liian pitkä ja vaikka en tarkkaan muista fiiliksiä teatterissa, niin varmaan on kyllästyminen iskenyt. Edelleen se sama, jos sinulla on maailman hienoimmat erikoistehosteet, niin ei se silti tarkoita, että elokuvaan saa lisätä 45 minuuttia pelkkää paskaa. Loppu ei edes ollutkaan niin paha mitä muistelin, kun sai tauon jälkeen katsoa viimeiset puoli tuntia.

Mutta se alku, ei noin. IMDB:n mukaan elokuvan teko maksoi $970000 per minuutti. Ihanko todella kannatti tuhlata $40m siihen, että spektaakkelin pitää olla kolmetuntinen? Ja jos niitä tehosteita kerran on, niin miksi kullakin planeetalla viihdytään vain pieni hetki. Ai niin, sen takia, että voidaan ajella jossain helvetin maissipellossa, koska onhan se varmaan työntekijöistä hauskaa verrattuna siihen, kun datanörtit tekevät elokuvaa. Mihin se koulussa käynti ja intialaisen lennokin jahtaaminen tarkalleen ottaen edes liittyi?

...Nyt ei kuitenkaan vaivuta epätoivoon. Tämä oli mennyt ohi, kun en teollisuutta ollenkaan seuraa ja en muista ennen odottaneeni jotain elokuvaa paitsi varmaankin T2:ta.

The Martian - 2015 | Official Trailers and Movie News

Se alku tosiaan oli vähän mikä oli, mutta IMO yhtä kaikki se oli tarpeellinen osa elokuvaa. Sikäli hassua, että se maanpäällinen osuus oli tietyllä tapaa epäuskottavampi ja huterampi kuin avaruustouhut (todella epämääräinen kasvirutto/viherkato -juttu, valtava NASA:n tukikohta nurkan takana, joka jotenkin oltiin pystytty pitämään salassa jne jne), mutta toisaalta pitihän niille hahmoille ja tapahtumille antaa taustaa. Ja siinä tehtävässä se toimi. Tapahtumat oli vähän pahvisia mutta hahmot olivat mielenkiintoisia heti alusta.

Huumorista sen verran, että ainakin itse hersyin keskellä yötä luurit päässä itsekseni sen robotin murhanhimoisille jutuille.

----

Itse kuuntelin The Martianin kuukausia sitten audiokirjana. Itselle vaikea nähdä miten ko. teos saataisiin ainakaan kovin fiksusti sovitettua hollywood elokuvaksi. Olisin paljon innostuneempi, jos siitä tehtäisiin ison budjetin minisarja. Kirja on eräänlaista ASMR pornoa nörteille jatkuvine yksityiskohtaisine teknisine selostuksineen ja romppeiden modailuineen. Toki siitä on mahdollista saada hyväkin, mutta toisaalta pelkään, että ulos tulee Gravity-kopio, jossa vähän kaikki jää hieman pintapuoliseksi. Kirjasta tykkäsin.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Sikäli hassua, että se maanpäällinen osuus oli tietyllä tapaa epäuskottavampi ja huterampi kuin avaruustouhut (todella epämääräinen kasvirutto/viherkato -juttu, valtava NASA:n tukikohta nurkan takana, joka jotenkin oltiin pystytty pitämään salassa

Huumorista sen verran, että ainakin itse hersyin keskellä yötä luurit päässä itsekseni sen robotin murhanhimoisille jutuille.

Kieltämättä totta, mutta eihän maapalloa tulevaisuudessa kohtaava luonnonmullistus nyt niin skifiä ole. Aika hyvin on tiedossa mitä voi käydä mannerlaattojen liikkumisten tai merten vedenpintojen nousun myötä ja mitä niitä on. Yhtä lailla tiedetään, että kaikkea on vielä tietämättä. Tuo ei ollut kovin realistista nykytiedon mukaan vähän niin kuin internet ei ollut silloin kun jääkiekko keksittiin. Tukikohta pysyi salassa koska ihmisiä oli niin vähän ja tilaa paljon.

Robottijutut olivat paikoittain oikein hyviä, mutta ehkä sitä tuntee itsensä tyhmäksi, jos liikaa repeilee yksin kotona. Hymyilyttäviä kohtia on toki jokunen.

Itse kuuntelin The Martianin kuukausia sitten audiokirjana. Itselle vaikea nähdä miten ko. teos saataisiin ainakaan kovin fiksusti sovitettua hollywood elokuvaksi.

Sillä tavalla kuin psykologiset trillerit tehdään. En ole muuten katsonut traileria, koska en koskaan katso niitä. Pelkkiä spoilereita täynnä eli en tiedä mitä odottaa.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
En ole muuten katsonut traileria, koska en koskaan katso niitä. Pelkkiä spoilereita täynnä eli en tiedä mitä odottaa.

Joo, oikein. Trailerit taitaa olla kärsimättömille ihmisille, joita riittää. Kyllä itse katson joskus niitä, leffan jälkeen. Ja toki teatterissa niihin törmää, suurin osa sentään leffoista joita ei katso joten menee alkulämmittelynä. Kotimaisissakin taitaa trailerit olla kyllä itse leffoja parempia.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Pelkkiä spoilereita täynnä eli en tiedä mitä odottaa.
Joo, oikein. Trailerit taitaa olla kärsimättömille ihmisille, joita riittää. Kyllä itse katson joskus niitä, leffan jälkeen. Ja toki teatterissa niihin törmää, suurin osa sentään leffoista joita ei katso joten menee alkulämmittelynä. Kotimaisissakin taitaa trailerit olla kyllä itse leffoja parempia.

Minä olen havainnut hyväksi taktiikaksi katsoa traileria joku 10-30 sekuntia. Ei ehdi tulla turhia spoilereita, mutta ehtii hieman vilkaisemaan mm. visuaalista puolta. Etenkin tämä taktiikka pätee hyvin historiallisiin draamoihin, joiden kohdalla itselleni on tärkeää se, että se luotu maailma näyttää jollain lailla realistiselta, eikä "halvalta".

Aika karmeasti välillä muuten traileri voi onnistua kusettamaan, että kyseessä on hyvä elokuva. Taannoin vilkaisin se Elisabeth I:stä kertovan "The Golden Age"- leffan trailerin, traileri vaikutti hyvältä, mutta itse leffa olikin varsin puuduttava ja vanhojen jo filmattujen juttujen uudelleenlämmitystä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös