Jatkoajan leffakerho

[Vanha Len]

Olipa kuinka oivaltavaa yhteiskuntakritiikkiä tahansa, mutta menee lievästi liian rasvaisiksi nuo jutut.

Rasvaista meininkiä tosiaankin mutta tässä kun on jo kaikenlaista nähty niin katsoin tuon loppuun vaimoni kanssa. Muutamassa kohdassa nauroin makeasti ja sitten tuli jälleen järkyttävä myötähäpeäaalto vastapainoksi. Pari kertaa kävin jääkaapilla mutta vaimo töllötti herkeämättä...mitä tämä kertoneekaan sitten hänestä?

Mielestäni piristävä genre nykypäivän leffatarjontaan ja ainakin erottuu kirkkaasti joukosta. Borat oli kuitenkin kokonaisuutena parempi.

 

[Musta Nuoli]

Kuusi asiaa vitutti tämän vuoden Oscar-gaalassa. Ja ne olivat:
- Clint Eastwoodia ei näkynyt

Ei Eastwood varmaan jaksa eri kekkereitä kierrellä ellei ole itse ehdolla. Ja syystä tai toisesta Eastwood on ollut pari viime vuotta jollain mustalla listalla tai vastaavalla, koska miehen teoksia ei ole ehdolle asetettu. Pari vuotta sitten oli suunnaton vääryys kun Gran Torino ei ollut ehdolla, siitä olisi Eastwoodille pitänyt antaa puuttuva parhaan miespääosan Oscar.

- Quintin Tarantinoa ei näkynyt
- Driver-leffaa ei näkynyt
- Melancolia-leffaa ei näkynyt

Keitä ja mitä ei näkynyt?

Mikäli viittasit Quentin Tarantinoon sekä Drive- ja Melancholia -elokuviin, niin niitä ei tosiaan näkynyt. En nyt yksittäisestä typosta kutsu sisäistä kielipoliisia paikalle, mutta kolme väärin mennyttä nimeä/leffaa putkeen pakottaa informantiksi.

Driven olisi pitänyt olla parhaiden leffojen listalla ja sen ohjaajan Nicholas Winding Refnin parhaiden ohjaajien listalla, elokuva oli vuoden paras. Myös Melancholian läsnäolo olisi ollut suotavaa. Sen sijaan Tarantinosta viis: mies ei ole mitään nyt ohjannut eikä hän sen kummempaa lisäviihdearvoa tuo gaalaan. Sen sijaan en nähnyt Jack Nicholsonia aurinkolaseineen virnistelemässä, ja se jos mikä on puute.

- Mustavalkoinen mykkäleffa ruletti
- Gary Oldman ei saanut patsasta

Täytyypä käydä katsomassa se mustavalkoinen mykkäleffa, varmasti pystiensä väärti, vaikka Hugo olisikin enemmän pyttyjä voinut viedä. Tuoreimmat vähän enemmän menestyneet mykkä- ja mustavalkoleffat taisi tehdä Mel Brooks. Silent Movie oli hieno mykkäleffa ja Brooksin Frankenstein-parodiahan oli mustavalkoleffa.

Gary Oldman olisi silti saanut patsaan voittaa, ei ole Oldmanin voittanutta. Oldman olisi ansainnut patsaan jo aiemmista rooleistaan.

Positiivisin asia partyissa oli Billy Crystal. Paras houstaaja ever.

Aamen tälle. Oli Crystalin yhdeksäs kerta juontajana, saisi tulla vielä lisää juontokertoja. Minusta paras Oscar-gaalojen juontaja ylivoimaisesti. Edellisen kerran Crystal juonsi 2004 ja sitä ennen 2000, joten vähän on viime vuosina ollut taukoa juontamisessa. Bob Hopehan juonsi aikoinaan 18 kertaa gaalan, mutta en noista juontokerroista mitään tiedä, joten Crystal on minulle se ykkösjuontaja.

 

[Musta Nuoli]

Ei Kaurismäen taso niin ihmeellinen ole mitä Suomessa luullaan, ei se ole mikään oletusarvo, että maailman kaikista elokuvista juuri Kaurismäen elokuvat kuuluvat parhaiden ulkomaisten elokuvien Oscar-ehdokkaiden joukkoon.

Toki joka maa pitää oman maan ehdokkaansa puolta jne, mutta Aki Kaurismäki on taantunut rajusti parhaista päivistään. Mies tekee nykyään lähinnä naiivin keskinkertaisia ranskalaisen uuden aallon elokuvien pastisseja, jotka uppoavat kansaan Ranskassa (jossa marxilaishenkinen Godardin yms. älymystökommarien perintö vielä elää) sekä Suomessa, jossa ihastellaan sitä, että Suomi-poika on pärjännyt ns. maailmalla. Ennen Kaurismäki sai vielä uusia näkökulmia esille maneereistaan, mutta sen jälkeen kun Matti Pellonpää kuoli ovat Kaurismäen teokset olleet aika heppoisia. Ei se vain riitä, että mykät rumat ihmiset möllöttävät ja Kati Outinen möllöttää eniten.

Eikä Kaurismäen elokuvien lapsellinen maailmankuvakaan (yhteiskunta ja auktoriteetit = paha kasvoton koneisto, kapitalismi=paha jne) oikein riitä. Vähän enemmän pitäisi nyansseja olla jos haluaa tehdä merkittävämpiä teoksia ja saada niille menestystä muuallakin kuin Ranskassa ja ns. kulttuuriväen parissa.

Hyvä sinänsä, että Aki Kaurismäki Oscar-gaalaa boikotoi. Punakka, tupakka huulessa ja tupakointikielloista/muista ihmisistä piittaamaton juopunut "auteur" aiheuttaisi lähinnä myötähäpeää ihmisten ilmoilla liikkuessaan. Sketsikategoriaan Kaurismäki menisi Baron Sacha Cohenin seuraksi. Ei elokuvaohjaajan tarvitse käyttäytyä kuin kusipäinen maailmanomistaja vaikka olisi kuinka menestynyt. Spielberg, Scorsese tai Woody Allen yms. osaavat kaikki käyttäytyä vaikka mitä meriittejä olisi jaettu. Ei heidän tarvitse röyhytellä sisätiloissa röökiä tai taapertaa tanakassa kännissä naama punaisena punaisella matolla.

 

[disco-stu]

- NAPS - Ei se vain riitä, että mykät rumat ihmiset möllöttävät ja Kati Outinen möllöttää eniten. - NAPS -

...mutta riittää että mykät mustavalkoiset ihmiset ylinäyttelevät ja Jean Dujardin ylinäyttelee eniten.

Pahoittelen pätkäistyä lainausta, mutta tuli väkisin mielleyhtymä tuohon megaspektaakkeliin The Artist.

Tuolla aiemmin hiukan kritisoinkin em. elokuvaa ja Oscareissahan kävi juuri niin kuin pelkäsinkin. En minä oikeasti ymmärrä tätä ylenpalttista hehkutusta. Ehkä ne muut ehdokas-leffat oli sitten niin täyttä paskaa (War Horse, anyone?) että tämä nyt sitten oli jotain ihanaa?

Rehellisyyden nimissä en ole noista Oscar-ehdokas elokuvista tämän lisäksi nähnyt ainuttakaan, mutta jos nyt vaikka vertaa aiempiin voittajiin (Kings Speech, Hurt Locker, No Country For Old Men, The Departed) niin kyllä tämä on aivan käsittämätön valinta ja todella kevyttä höttöä koko leffa! Samalla tasolla Slumdog Millionairen kanssa; molemmat myös "erilaisia" elokuvia. Ei sillä että tällä palkinnolla mulle henk.koht. niin merkitystä olisi, mutta ihmettelempä vaan noita valintakriteerejä ja -perusteluja.

Oscar-gaalasta sen verran että kyllähän tuo Crystal hommansa hyvin hoitaa, mutta mielestäni on ihan hyvä että välillä kokeillaan muutakin. Vaikka esim. viimevuoden parivaljakko veti ihan vihkoon, jotain originelliä tuo gaala aina kaipaa. Eli silloin tällöin uusia kokeiluja, kuten vaikka Ellen DeGeneres tai Chris Rock ja sitten välillä taas varmanpäälle.

Tuo neloselta tullut lähetys oli kyllä ihan paskaa. Alun pukujutut ei todellakaan kiinnosta varsinkaan kun studio on täynnä tollasta sakkia. Oltaisiin vaan pidetty se lähetys siellä paikan päällä ja fiilistelty. Samoin itse gaalan aikana epämääräinen pomppiminen jenkkilähetyksen ja studion välillä alkoi vituttamaan heti alkuunsa. All in all, tuo livestudio on täysin turha, ennemmin sitten kunnon jälkilähetys, jossa nuo elokuva-alan asiantuntijat pääsevät kertomaan jotain muutakin kuin omat suosikkinsa. Mut ei ne vaan osaa.

 

[Mack]

Eikös Eddie Murphyn pitänyt toimia Oscareiden juontajana, mutta vetäytyi koska joku tuottajista potkittiin pois?

Murphy olisi ollut mielenkiintoinen. Mies oli 80-luvulla hemmetin kova lavalla. Ei ole varmaan vetänyt stand-uppia sitten vuoden '87 tai vastaavaa. Vanha show Delirious on yhä hauska ja kestänyt hyvin aikaa.

 

[Vintsukka]

Tuoreimmat vähän enemmän menestyneet mykkä- ja mustavalkoleffat taisi tehdä Mel Brooks. Silent Movie oli hieno mykkäleffa ja Brooksin Frankenstein-parodiahan oli mustavalkoleffa.

Kai noita mustavalkoleffoja sentään vieläkin aina välillä tehdään. Ensimmäisinä mieleen tulevat (Oscar-ohdokkuuksiakin kerännyt) George Clooneyn ohjaama Good Night and Good Luck, Tim Burtonin Ed Wood, Woody Allenin Celebrity, Darren Aronofskyn esikoinen Pi sekä Kevin Smithin kulttimaineeseen nostanut Clerks.

Mykkäleffat tosiaan taitavat kyllä olla aika harvinaisia nykypäivänä.

Gran Torinon jälkeen Eastwoodilta on ilmestynyt kuitenkin sen verran keskinkertaista kamaa (Hereafter, Invictus ja omasta mielestäni myös J. Edgar), etten ihmettele yhtään miksi ne ovat puuttuneet esimerkiksi parhaan ohjaustyön ehdokkaiden joukosta. Kolme muuta ehdokkuutta nuokin kolme ovat toki keränneet.

Joo, eivät nuo kolme mitään mestariteoksia olleet, mutta vähän kyllä ihmetytti, etteivät edes näyttelijät saaneet J. Edgarista ehdokkuuksia. Kyllä DiCaprio ja Hammer molemmat vakuuttavan roolin vetivät. En tosin ole nähnyt läheskään kaikkia ehdolla olleita näyttelijäsuorituksia, joten vaikea verrata.

Tuolla aiemmin hiukan kritisoinkin em. elokuvaa ja Oscareissahan kävi juuri niin kuin pelkäsinkin. En minä oikeasti ymmärrä tätä ylenpalttista hehkutusta. Ehkä ne muut ehdokas-leffat oli sitten niin täyttä paskaa (War Horse, anyone?) että tämä nyt sitten oli jotain ihanaa?

Rehellisyyden nimissä en ole noista Oscar-ehdokas elokuvista tämän lisäksi nähnyt ainuttakaan, mutta jos nyt vaikka vertaa aiempiin voittajiin (Kings Speech, Hurt Locker, No Country For Old Men, The Departed) niin kyllä tämä on aivan käsittämätön valinta ja todella kevyttä höttöä koko leffa! Samalla tasolla Slumdog Millionairen kanssa; molemmat myös "erilaisia" elokuvia. Ei sillä että tällä palkinnolla mulle henk.koht. niin merkitystä olisi, mutta ihmettelempä vaan noita valintakriteerejä ja -perusteluja.

Aika samaa mieltä The Artistista. Mitään sisältöähän leffassa ei ole, niin tarina kuin näyttelijäsuoritukset olivat tyhjää täynnä. Mutta kun muoto ajaa sisällön ohi, Hollywoodissa ihastellaan.

Tulee mieleen se muutaman vuoden takainen Brokeback Mountainin aiheuttama hysteria. Tylsä ja kliseinen tarina, mutta koska pääosassa oli homopari, elokuvaa hehkutettiin maasta taivaaseen. One trick pony, aivan kuten The Artistkin.

Näkemistäni ehdokkaista ainakin Hugo ja Midnight in Paris olivat mielestäni elokuvina ihan eri luokkaa kuin The Artist, ja kumpi tahansa olisi ansainnut pystin.

Tuo neloselta tullut lähetys oli kyllä ihan paskaa. Alun pukujutut ei todellakaan kiinnosta varsinkaan kun studio on täynnä tollasta sakkia. Oltaisiin vaan pidetty se lähetys siellä paikan päällä ja fiilistelty. Samoin itse gaalan aikana epämääräinen pomppiminen jenkkilähetyksen ja studion välillä alkoi vituttamaan heti alkuunsa. All in all, tuo livestudio on täysin turha, ennemmin sitten kunnon jälkilähetys, jossa nuo elokuva-alan asiantuntijat pääsevät kertomaan jotain muutakin kuin omat suosikkinsa. Mut ei ne vaan osaa.

Jos gaala livenä lähetetään, mitä siellä välissä sitten pitäisi näyttää kun jenkeissä käydään mainoskatkolla kymmenen minuutin välein? Lisää mainoksia tännekin vai pelkkää mustaa ruutua? Eipä studiosta mitään viiltävää analyysia löytynyt, mutta mieluummin sitäkin kuunteli kuin ei mitään.

 

[Ted Raikas]

Minun mielestäni Oscar-haravat ei aina ole olleet edes vuoden parhaimpia elokuvia. Toisinaan tuntuu, että niitä jaellaan heppoisin perustein, tai siksi että pitää. Esim. Return of the Kingin älytön Oscar-saalis tuntui hyvinkin keinotekoiselta, itse elokuvahan oli milteinpä trilogian köpelöin tapaus ja muutenkin kaukana loistavasta ja tasapainoisesta elokuvakokemuksesta.

Mielestäni usein parhaita on ne elokuvat jotka on pokanneet pystin tai pari (esim. joku näyttelijäpalkinto tai käsikirjoitus). Joskus jopa ne jotka eivät saa palkintoja yhtään. Toki voi kertoa vain omasta elokuvamaustani, mutta en tosiaan minään varsinaisena laadun mittarina Oscar-palkintoja pidä.

On niitä nyt tietysti mennyt oikeaan osoitteeseenkin.

***

Aki Kaurismäestä sen verran, että mielestäni Kauas pilvet karkaavat on miehen paras elokuva niistä mitä olen nähnyt ja se oli tältä Pellonpään jälkeiseltä aikakaudelta. Le Havrea en ole vielä nähnyt, mutta luulisin pitäväni. Kaurismäen stillimäinen kerrontatapa puraisee yleensä hyvin. Toki ei ole ihan nappiin onnistunut aina, esim. Laitakaupungin valot oli suht keskinkertainen, vaikka omat hetkensä sisälsikin.

 

[disco-stu]

Jos gaala livenä lähetetään, mitä siellä välissä sitten pitäisi näyttää kun jenkeissä käydään mainoskatkolla kymmenen minuutin välein? Lisää mainoksia tännekin vai pelkkää mustaa ruutua? Eipä studiosta mitään viiltävää analyysia löytynyt, mutta mieluummin sitäkin kuunteli kuin ei mitään.

Nojoo, mutta ei kai siellä itse paikanpäällä, siis teatterissa, mainoksia näytetä? Toki ennemmin sitten katselisin sen minuutin pätkän silloin tällöin vaikka Salma Hayekin rintavarustusta. En nyt tiedä mitä tuohon väliin pitäisi ympätä, mutta tarkoitin lähinnä sitä, että Suomi-studiossa piti väkisin kehitellä jotain puheenpartta noihin väleihin ja sitten ei asiasta ehditty kuitenkaan puhumaan kun tulikin kiire takaisin paikanpäälle. Vähän kun vaalitenteissä. Sellainen irtonainen turhuus tuli nyt tuosta studiosta, vaikka potentiaalia ehkä olisi ollutkin.

 

[Vintsukka]

Minun mielestäni Oscar-haravat ei aina ole olleet edes vuoden parhaimpia elokuvia. Toisinaan tuntuu, että niitä jaellaan heppoisin perustein, tai siksi että pitää. Esim. Return of the Kingin älytön Oscar-saalis tuntui hyvinkin keinotekoiselta, itse elokuvahan oli milteinpä trilogian köpelöin tapaus ja muutenkin kaukana loistavasta ja tasapainoisesta elokuvakokemuksesta.

Mielestäni usein parhaita on ne elokuvat jotka on pokanneet pystin tai pari (esim. joku näyttelijäpalkinto tai käsikirjoitus). Joskus jopa ne jotka eivät saa palkintoja yhtään. Toki voi kertoa vain omasta elokuvamaustani, mutta en tosiaan minään varsinaisena laadun mittarina Oscar-palkintoja pidä.

On niitä nyt tietysti mennyt oikeaan osoitteeseenkin.

Onhan se selvä, että kun valtava määrä ihmisiä (olkoonkin elokuvan ammattilaisia) äänestää suosikkiaan, voittajaksi selviää usein se kaikkia kosiskeleva, ei ketään loukkaava, särmätön ja harmiton elokuva.

Kuten sanoit, usein löytää paljon loistaviakin leffoja, kun katsoo ehdokaslistoja laajemmin eikä tuijota pelkkiä pystejä kahmineita elokuvia.

 

[-OO-]

Itse pidin siitä rikkaiden elämää kertovasta osuudesta - siis uranteosta ja pettämisestä. Siitä, kuinka rikkaillakin asiat voivat olla ja usein ovatkin päin sitä itseään. Matleena Kuusniemi tekee kyllä takuuvaraa työtä!

Minua vaan häiritsi tuossa että noiden hahmojen "sisälle" ei päässyt kunnolla johtuen ensinnäkin tuosta elokuvan rakenteesta ja myös siitä että mitään ei taustoitettu kunnolla ja nuo hahmot rakennettiin periaatteessa yhden ominaisuuden ympärille (ahneus, itsekkyys, huomionkipeys jne.). Esim. tämä kolmiodraama oli kuviona ihan mielenkiintoinen mutta jäi silti aika mitäänsanomattomaksi kun noiden henkilöiden "ihon alle" ei päässyt. Miksi tuo Kuusniemen hahmo oli esimerkiksi niin kylmä kanttura? Mikä tuon suhteen on ajanut tuohon tilaan?

Amandan rooli oli kyllä mielenkiintoinen, ehkä eritoten sen alastonkohtauksen takia.

Rooli oli kyllä mielenkiintoinen, ja Pilke teki erinomaista työtä sen tulkinnassa, mutta tämäkin kärsi siitä että elokuvassa oli liikaa materiaalia ja kaikki jäi sen takia vähän puolitiehen. Tuo julkisuuden-/huomionkipeys ja tarve "olla jotain" on niin tätä päivää ja siksi erittäin mielenkiintoinen teema, että olisi toivonut että tätä hahmoa ja juonta olisi rakennettu huolellisemmin ja paremmin. Nyt tuo homma meni vähän epäuskottavaksi kun tyttö päätyi tuohon ratkaisuunsa aika nopeasti ja helposti.

Se, mistä en pitänyt, oli turhat henkilöt. Edellinen kirjoittaja piti tuosta yh-jutusta, missä oli se poika ja Max-koira. Mielestäni turhakkeet, anteeksi vaan.

Tästä samaa mieltä että turhia henkilöitä oli liikaa. Esimerkiksi tämän amerikkalaisen bisnesmiehen olisi voinut jättää ihan hyvin pois koska ei tuo hahmo loppujen lopuksi mitään tuonut tähän elokuvaan. Samoin tämä Iiriksen ja Maken olisi voinut jättää kokonaan pois niin loistavaa työtä kuin Birn ja Masomi noiden hahmojen kanssa tekeekin, mutta minusta tuo kuvio vaan ei ollut yhtä mielenkiintoinen kuin muut ja monilta osin jo aika nähty juttu elokuvissa.

Sen sijaan tuosta yh-äidistä, pojasta ja koirasta olen täysin eri mieltä. Tuo oli melkein parasta koko elokuvassa, ei vähiten pikkupojan loistavan näyttelijätyön ansiosta, mutta tämäkin kärsi että tarinaa ei taustoitettu tarpeeksi. Minkä takia esim. tuo pojan ja äidin suhde oli tuollainen? Olisi toivonut myös näkevänsä että miten poika reagoi tuohon äidin karmeaan ratkaisuun ja miten se vaikutti heidän suhteeseensa.

Kuten olen jo sanonut niin tässä elokuvassa olisi kyllä ollut ainesta vaikka mihin, mutta homma leviää käsiin koska ei olla osattu rajata elokuvan kannalta turhia henkilöitä ja juonikuvioita pois ja sen takia nuo mielenkiintoisemmat hahmot ja juonikuviot jätetään täysin puolitiehen ja taustoittamatta.

 

[SamSpade]

Tuli testattua Head Web niminen video on demand palvelu. 9 täytyy antaa arvosanaksi, hakkaa voddlerin mennen tullen. Ei siis ilmaisia mutta vuokrattavia leffoja. Olin postitiivisesti yllättynyt ja luulen että tulen jatkamaan käyttöä.
3,99€ näytti olevan lähes jokainen uutuusleffa. Omalla läppärillä ja 8megaisella yhteydellä stremaus sujui kuin tanssi, kuvan laatu oli melkein dvd-tasoa. Hiukan pehmeämpi ehkä. Mutta yllättävän hyvä.

 

[madeOFspade]

Joo, tulipas käytyä tuijottamassa Kulman Pojat. Voin kertoa että oli hyvä. Yksi hauskimmista suomalaisista elokuvista mitä olen nähnyt.

Ihan jeba, vaikkakin osittain ennalta-arvattava.

 

[ms.qvist]

Minun mielestäni Oscar-haravat ei aina ole olleet edes vuoden parhaimpia elokuvia. Toisinaan tuntuu, että niitä jaellaan heppoisin perustein, tai siksi että pitää. Esim. Return of the Kingin älytön Oscar-saalis tuntui hyvinkin keinotekoiselta, itse elokuvahan oli milteinpä trilogian köpelöin tapaus ja muutenkin kaukana loistavasta ja tasapainoisesta elokuvakokemuksesta.

Return of the King on oivallinen esimerkki siitä kuinka hypetyksen voimin saadaan yhdelle elokuvalle kerättyä joukko pystejä. Kyllähän leffa jonkun yksi tai kaksi pystiä olisi ansainnut esim. lavastuksesta tms. mutta ei sen enempää, etenkin kun elokuva itsessään oli liian ylimitoitettu taistelukohtauksiltaan ja vastaavasti kirjan henkeen ei läheskään kaikessa oltu päästy. Vaikka kirjassakin niillä taisteluilla oli merkityksellinen rooli Kuninkaan paluussa mutta elokuvassa Frodon ja Sam'in kahdenkeskistä toveruutta ja taistelua vaikeuksia vastaan ei mielestäni saatu purettua riittävän hyvin elokuvallisen kerronnan muotoon. Paljon jäi uupumaan...

Viime vuosien elokuvista löytyy monta sellaista elokuvaa tai suoritusta jotka ovat jääneet vaille mainintaa ja kunnianosoitusta - kuten Clint Eastwoodin loistelias suoritus Gran Torinossa, parempaa saa hakea. Tai tältä vuodelta huomiotta jäänyt Lars Von Tirerin "Melancholia" ja huomioitu mutta palkinnotta jäänyt Terrence Malickin "The Tree of Life".

vlad.

 

[Musta Nuoli]

Minä taas pidin Kuninkaan paluuta Oscariensa arvoisena ja kelpo tulkintana Tolkienin suurteoksesta. 11 Oscaria ymmärsin myös palkintona Taru Sormusten Herrasta -kokonaisuudelle, en vain yhdelle osalle. TSH:ssahan ei ole kyse varsinaisesti trilogiasta sanan varsinaisessa merkityksessä vaan kolmeen osaan jaetusta yhtenäisestä tarinasta, jonka voi katsoa vaikka yhteen putkeen jos vain perskannikat kestävät. Ja yhtenäisenä pakettina TSH on merkittävä suurtyö monellakin mittapuulla, vaikka se ei tosiaan Tolkienin tekstiä orjallisesti seuraa ja Jackson painottaa omia näkemyksiään välillä melkoisesti. Minuun ainakin TSH vanhana Tolkien-fanina vetosi emotionaalisesti, mikä on kohdallani melkoisen harvinaista. Tietyissä avainkohtauksissa tuli jopa palaa kurkkuun ja kosteutta silmäkulmaan teatterin ensi-illoissa, mikä on äärimmäisen harvinaista kohdallani. Oli vain niin kaunista, kun Rohanin ratsastajat ratsastivat eteenpäin huutaen kuolemaa ja maailman hävitystä. A Sword Day, A Red Day!

Mutta mielipiteitähän nämä ovat, ja jokaisella on oma näkemyksensä. Gran Torinon olisin mielelläni palkittujen joukossa nähnyt, ja myös Changeling olisi ansainnut enemmän ehdokkuuksia. Tree Of Lifea en ole nähnyt koska olen todennut, ettei Malickilla ole ollut minulle mitään annettavaa sitten 70-luvun leffojensa enkä jaksa haaskata aikaani Malickiin, jota pidän yliarvostettuna ja ylimainostettuna. Oscar-raatikaan ei tainnut Tree Of Lifea pahemmin arvostaa, ja olen ymmärtänyt teoksen olevan heikompilaatuisempi kuin pari edellistä. Ainakin tähän suuntaan on teoksen saama kritiikki vihjannut.

Melancholiaakaan en ole nähnyt, mutta aion nähdä. von Trierin edellinen Antichrist oli vuotensa parhaita elokuvia ja tuskin Melancholiakaan kauas jää.

 

[Musta Nuoli]

Kun nyt Oscareista puhutaan, niin mitkä ovat arvon palstaveljien ja -sisarien mielestä parhaat Oscar-vuodet kautta aikain? Siis ne vuodet, jolloin parhaan elokuvan kategoriassa on ollut ehdolla pelkkää elokuvan juhlaa ja klassikkoaseman ansaitsevia teoksia? Minä vuonna voitto on mennyt mielestänne selkeästi väärälle ehdokkaalle ja minä vuonna on käynyt niin, että vuoden merkittävintä teosta ei ole noteerattu koko ehdokaslistalla?

Puhe on siis parhaan elokuvan kategoriasta, ei parhaan ohjaajan/näyttelijän yms. kategorioista. Tämän kategorian voittajat ja ehdokkaat voi kätevästi tarkistaa vaikkapa englanninkielisestä wikipedia-listauksesta.

Otetaan sen verran helpotusta tähän, että noteerataan leffavuodet vasta 1970-luvusta eteenpäin. Toki saa halutessaan nostaa esiin vaikka vuoden 1939 kovan elokuvavuoden jos haluaa, mutta ehkä on kätevämpää keskittyä vuoden 1970 jälkeisiin Oscar-vuosiin sen takia, että liian vanhat klassikkoelokuvat ovat jo niin kaanonia, että jokainen elokuva jonka listalta vain tunnistaa tuntuu klassikolta.

Teenpä oikeastaan niin, että käyn joka vuosikymmenen 70-luvulta alkaen läpi ja poimin joka vuosikymmenestä omat tärpit.

1970-luku oli laatuelokuvien juhlaa, ja joka vuodelle riittää todella hyviä teoksia. Vuonna 1971 oli aika kova paikka valita, kun ehdolla olivat mm. Kellopeli Appelsiini, Viulunsoittaja katolla ja The French Connection, joista jälkimmäinen voitti. Niin paljon kovia elokuvia on 1970-luvulla, että monen vuoden voittajista voi keskustella kiivaastikin, mutta 1979 mentiin vähän metsään, kun palkinnon voitti Kramer vs. Kramer eikä Ilmestyskirja.Nyt.

1980-luvusta jää selvästi mielikuva, että ne elokuvat, jotka minä muistan kasarivuosilta eivät olleet Oscar-ehdokkaina. Perkele, Ghostbusters (1984) on maailman parhaimpia komedioita! Ja missä on Conan - Barbaari, häh? Ehdokkuusvuosien kannalta ehkä 1982 on paras, silloin olivat ET, Tootsie ja voiton vienyt Gandhi ehdolla. 1983 taas oli täysin välivuosi ehdokkuuksien kannalta. 1980 ja 1981 mentiin voittajan osalta metsään: 1980 olisi pitänyt Raging Bullin voittaa ja 1981 ekan Indyn.

1990-luvulla oli parempia ehdokkuuksia kuin 1980-luvulla, nyt hyviä leffoja ei jätetty listalta pois niin paljon. Esim. 1994 oli kova ehdokasvuosi: Pulp Fiction, Neljät häät ja yhdet hautajaiset, The Shawshank Redemption sekä Forrest Gump, joista jälkimmäinen voitti valitettavasti Oscarin. The Shawshank Redemption on sittemmin valittu suurin piirtein maailman parhaaksi vankiladraamaksi ja sen arvo on muutenkin noussut vuosien varrella. 1997 mentiin vähän metsään sen suhteen, että Titanic voitti - ehdolla olivat mm. LA Confidential, Good Will Hunting ja The Full Monty, joista kaikki ovat elokuvallisesti kiinnostavampia kuin Titanicin uppoaminen. Kelpo elokuvavuosikymmen ainakin Oscar-ehdokkuuksien näkökulmasta.

2000-luvun ensimmäistä vuosikymmentä pohtiessa täytyy tietysti muistaa aikaperspektiivi, eli monet leffat ovat tuoreemmassa muistissa ja elokuvavuodet tuntuvat suorastaan erinomaisilta. Toisaalta monet niistä ovat erinomaisia: 2003 vaikkapa, jolloin Kuninkaan paluu vei ansaitusti pääpotin ja loistoleffat Lost In Translation ja Mystic River olivat myös ehdolla. 2007 on silti suosikkivuoteni ehdokkuuksien suhteen: ehdolla mm. Atonement - sovitus, Juno, There Will Be Blood ja No Country For Old Men. Jälkimmäisen voiton olisin luovuttanut There Will Be Bloodille.

2009 oli eka vuosi, jolloin parhaan elokuvan ehdokkuuksien määrää kasvatettiin viidestä peräti kymmeneen. Kymmenestä elokuvasta ehdokkuuden olisi ansainnut neljä, joten määrän olisi voinut ihan hyvin pitää viitenä. Inflaatiohan tässä tulee ehdokkuuksille, jos joka leffa pääsee ehdolle.

Oscar-voittajista parhaat elokuvat per vuosikymmen:
1970-luku: Rocky
1980-luku: Platoon
1990-luku: Uhrilampaat
2000-luku: Taru Sormusten Herrasta (koko trilogia huomioiden, yksittäisenä elokuvana The Gladiator)

Oscar-ehdokkaista (ei-voittajista) parhaat elokuvat per vuosikymmen:
1970-luku: Taksikuski
1980-luku: Raiders Of The Lost Ark
1990-luku: The Shawshank Redemption
2000-luku: Atonement - Sovitus

 

[psychodad]

Tai tältä vuodelta huomiotta jäänyt Lars Von Tirerin "Melancholia"

Tama tosiaan hairitsee itseanikin, olisin ehdottomasti antanut Oscarin Dunstille tasta leffasta, ja Von Trierillekin kylla. Oli varmaan vuoden paras leffa. Michael Shannon olisi ansainnut miespaaosan roolistaan Take Shelter elokuvassa.

 

[Musta Nuoli]

Kai kaikki nyt sentään tietävät, miksi von Trier leffoineen ei ollut nyt ehdolla eikä ehkä ole jatkossakaan?

Miehen juutalais/natsiaiheiset kommentit kun otettiin tosissaan Hollywoodissa, jossa juutalaistaustaiset kuitenkin kontrolloivat suurinta osaa elokuva- ja viihdeteollisuudesta ja jossa minkäänlainen natsipuhe tai muu vastaava ei ole sallittua edes tulkintavirheenä tai huonona huumorina. Von Trier lähinnä ilmaisi itseään erittäin epäselvästi ja ajattelemattomasti ja yritti kääntää tanskalaisen idiomin englannin kielelle, mutta se riitti jo kohuun, ja vastedes Von Trier on Oscar-raatien mielestä antisemitistinen. Sen jälkeen ei pyttyjä heru.

Sama periaate toimii tietysti käänteisesti, eli kömpelö ja huonokin elokuva saa joskus ehdokkuuksia, jos siitä heijastuvat sallitut näkemykset. Esim. keskinkertaisen ontuva Inglorious Basterds on sellainen elokuva. Elokuvan ei olisi pitänyt olla edes ehdolla missään muussa kategoriassa kuin siinä miesnäyttelijän kategoriassa, josta voitto tulikin.

Juutalaiset ovat erittäin lahjakasta ja taiteellista väkeä, joiden panos viihdeteollisuudelle on korvaamaton ja ainutlaatuinen. Silti asialla on joskus lieveilmiönsä ja se lieveilmiö on juuri se, että von Trierin lausuntojen kaltaiset möläytykset voivat tukkia monta ovea ja niihin voidaan ylireagoida. Trierillä on tietysti vielä mahdollisuus päästä takaisin suosioon pyytämällä vähän lisää anteeksi ja osallistumalla johonkin antirasistiseen tilaisuuteen jne, sen sijaan Mel Gibson on varmaan omat Hollywood-korttinsa jo kääntänyt.

 

[ms.qvist]

Minä taas pidin Kuninkaan paluuta Oscariensa arvoisena ja kelpo tulkintana Tolkienin suurteoksesta. 11 Oscaria ymmärsin myös palkintona Taru Sormusten Herrasta -kokonaisuudelle, en vain yhdelle osalle. TSH:ssahan ei ole kyse varsinaisesti trilogiasta sanan varsinaisessa merkityksessä vaan kolmeen osaan jaetusta yhtenäisestä tarinasta, jonka voi katsoa vaikka yhteen putkeen jos vain perskannikat kestävät. Ja yhtenäisenä pakettina TSH on merkittävä suurtyö monellakin mittapuulla, vaikka se ei tosiaan Tolkienin tekstiä orjallisesti seuraa ja Jackson painottaa omia näkemyksiään välillä melkoisesti. Minuun ainakin TSH vanhana Tolkien-fanina vetosi emotionaalisesti, mikä on kohdallani melkoisen harvinaista. Tietyissä avainkohtauksissa tuli jopa palaa kurkkuun ja kosteutta silmäkulmaan teatterin ensi-illoissa, mikä on äärimmäisen harvinaista kohdallani. Oli vain niin kaunista, kun Rohanin ratsastajat ratsastivat eteenpäin huutaen kuolemaa ja maailman hävitystä. A Sword Day, A Red Day!

En tietenkään voi kieltää sitä ettenkö nauttinut katsellessani TSH:n taistelukohtauksista tai kamppailuista vaikeuksia vastaan koska olenhan lukenut likipitäen kaiken suomennetun Tolkien kirjallisuuden mikä vähänkään sivuaa aihepiiriä. Mutta itse elokuvina pidin Jacksonin valitsemaa näkemystä vääränä tai ennemminkin puutteellisena ja aivan liian usein elokuvista jäi uupumaan se filosofinen ja psykologinen puoli, puoli joka kirjassa korostui aivan toisella tavalla siitäkin huolimatta, että myös taisteluilla oli oma osansa ja hyvin painokas osansa myös kirjassa.

Elokuvat olisi tullut palkita vain ja ainoastaan teknisen puolen pysteillä, koska muulla tavalla ne eivät elokuvataiteellisesti tai kerronnallisesti todellisia mestarisuorituksia olleet. Jotenkin kuvaavaa minusta on se, että Jackson ei saanut yhdytettyä Frodon ja Samwaisin todellista kumppanuutta ja toveruutta täydellä syvyydellä elokuvaan, etenkään Kuninkaan paluuseen. Tuolloin astuttiin jo tavallaan pidemmälle toveruuden ja ystävyyden tuolle puolen, aivan kuin mukaan olisi tullut ripaus epätoivoista rakkautta hetkenä jolloin tulevaisuus vaikutti todella toivottomalta ja mahdollisuudet selvityä hengissä olivat olemattomat. Toisaalta kuvaavaa elokuville on myös se, että hyvin usein kerronnallisesti ja psykologisesti Klonkun roolista saatiin eniten irti ja hän oli psykologisesti todellisin "henkilö" piinattuna raasuna, jonka elämän ainoa tarkoitus oli Sormus. Minusta hän olisi ansainnut Oscarinsa viimeisen elokuvan myötä.

Tree Of Lifea en ole nähnyt koska olen todennut, ettei Malickilla ole ollut minulle mitään annettavaa sitten 70-luvun leffojensa enkä jaksa haaskata aikaani Malickiin, jota pidän yliarvostettuna ja ylimainostettuna. Oscar-raatikaan ei tainnut Tree Of Lifea pahemmin arvostaa, ja olen ymmärtänyt teoksen olevan heikompilaatuisempi kuin pari edellistä. Ainakin tähän suuntaan on teoksen saama kritiikki vihjannut.

Tässä kohdin en jaa näkemystä kanssasi, koska minusta elokuvana The Tree of Life kohoaa kerronnaltaan paljon perinteisen elokuvateollisuuden yläpuolelle, se ei ole enää "pelkkä" elokuva vaan ennemminkin runollinen eepos elämästä, sen synnystä, elämän kehittymisestä niin tällä pallolla kuin myös persoonana pienestä lapsesta aikuisuuteen ja elokuva on myös kertomus elämän päättävästä kuolemasta ja sen raadollisesta kohtaamisesta. Elokiuvaa ei mielestäni voi katsoa "suppeasti" vaan on ymmärrettävä, että Malick haluaa sen myötä kertoa näkemyksensä elämästä itsestään ja elämään liittyvistä arvoista ja arvoista tässä maailmassa, mennessä maailmassa. Elämästä itsestään, siksi minusta elokuva on ehdottomasti Lars Von Trierin Melancholian ohella eräs viime vuoden parhaimmista elokuvista.

Pidän The Tree of Lifeä huomattavasti parempana elokuvana kuin esim. The New Worldia, mikä sekään ei ollut huono elokuva mutta kun sitä vertaa Malickin sitä edelliseen elokuvaan, todella loistavaan, Veteen piirrettyyn viivaan (The Thin Red Line) ei ole ihme, että elokuva tuntuu hiukan valjulta tuotokselta vaikka siinäkin oli mukana eeppisyyttä, runollisuutta ja filosofisuutta. Mutta Veteen piirretty viivahan on minusta eräs parhaimpia elokuvia ja sotaelokuvia. Veteen piirretty viiva on enemmän kuin perinteinen sotaelokuva. Se on elokuva jossa sotaan yhdistyy filosofisuus ja psykologisuus ihmismielen käsitteiden myötä. Elokuvassa Malick kertoo kuinka pieni ihminen lopulta on ja vastaavasti kuinka suuri luonto on. Elokuvassa moderni maailma ja sota kohtaavat ajattoman perinteen, hieno kohtaus jossa rintamalle marssivat sotilaat kohtaavat ja ohittavat alkuasukkaan, joka luo heihin perin merkitsevät katseen. Elokuva oli samalla hieno kunnianosoitus James Jones'in Ohuelle punaiselle viivalle mutta yhtälailla elokuvasta kuulsi kiitos Jones'in vieläkin loisteliaammalle teokselle, kenties eräälle parhaista sotakirjoista, Täältä ikuisuuteen, jossa Prew kumpaneineen kävi omaa taisteluaan useammalla eri rintamalla. Suosittelen tutustumaan kyseiseen mestariteokseen1

vlad.

 

[Kulttimörkö]

Nyt en sano että Jim Carreyn olisi pitänyt voittaa Oscar uskomattoman hyvästä roolisuorituksesta elokuvasta Man On The Moon, sillä 72:s Oscar seremoniassa oli monta upeaa elokuvaa ja monta upeaa roolisuoritusta. Kevin Spacey voitti tuon American Beautysta. Muut parhaasta miespääosasta kilpailleet olivat Denzel Washington (Hurricane), Russell Crow (Insider), Richard Farnsworth (The Straight Story), Sean Penn (Sweet & Lowdown). Silti oli suorastaan huutava vääryys, että Jim Carrey ei ollut edes ehdolla Richard Farnsworthin tai Sean Pennin tilalla. Jim Carrey voitti tuosta roolistaan Golden Globen, palkinto joka yleensä on suuntaa antava Oscareita ajatellen. Siinäkin mielessä vielä ihmettelen miksei Carrey ollut edes ehdolla roolistaan.

 

[obi-wan]

Goon.

Melko turhaa ajanhukkaa. Perustelut täällä

 

[Musta Nuoli]

Mutta Veteen piirretty viivahan on minusta eräs parhaimpia elokuvia ja sotaelokuvia. Veteen piirretty viiva on enemmän kuin perinteinen sotaelokuva. Se on elokuva jossa sotaan yhdistyy filosofisuus ja psykologisuus ihmismielen käsitteiden myötä.

Olen tässäkin asiassa eri kannalla, sillä minä koin Veteen piirretyn viivan teemat ulkokultaisina, vieraannuttavina ja tekotaiteellisina. Lisäksi pidin elokuvaa huomattavan tylsänä ja draaman kaareltaan vajavaisena.
Siihen on syynsä, miksi pidän Malickin 1970-luvun ohjauksista ja miksi en arvosta kauheasti Malickin comebackin jälkeisiä elokuvia: esim. Badlands oli 95 minuuttia, Days Of Heaven 90 minuuttia. Kerronnan intensiteetti ja fokuksen selkeys olivat ihan eri luokkaa, ja lyhyestä kestostaan huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - teokset onnistuivat käsittelemään vakavia, filosofisia aiheita pintatason tarinan ohella. Sen sijaan 171 minuuttia viidakossa haahuilua ja alkuasukkaiden tietäviä katseita meni liialliseksi. Kaikki armeijassa olleet tietävät, että armeija-aika on pitkälti odottamista lyhyiden toimintajaksojen välissä, mutta näiden odottamisaikojen kuvaaminen ei ole dramaturgisesti kiinnostavaa tässä mittakaavassa.

Elokuvan pituus ei toki sinällään ole keskeinen ongelma (esim. täysimittainen Das Boot on hieno) vaan se, että teemojen käsittely on liian ohutta ja näennäistä elokuvan kestoon nähden, eikä rakenne kestä. Mollbergin versio Tuntemattomasta on noin 190-minuuttinen, ja siinä käsitellään sodan vaikutuksia ihmisluonnolle paljon sävähdyttävämmin. Taustalla on Linnan vahva romaani, ja sen lisäksi Mollberg tulkitsee sodan ilmapiiriä, kerrannaisvaikutuksia ja filosofisia aspekteja monitahoisemmin mitä esim. Edwin Laine omassa versiossaan teki (Laineen versio on toki klassikko sekin).


Parhaat elokuvathan ovat lähes aina enemmän kuin perinteisiä sotaelokuvia ja niissä sotakuvauksiin yhdistyy ihmismielen ja ihmisluonnon käsittely. Samuel Fullerin The Big Red One on minusta erinomainen näkemys sodasta, ihmisyydestä ja elämästä. Siis rekonstruoitu versio, 162 minuuttia.

 

[ms.qvist]

Mollbergin versio Tuntemattomasta on noin 190-minuuttinen, ja siinä käsitellään sodan vaikutuksia ihmisluonnolle paljon sävähdyttävämmin. Taustalla on Linnan vahva romaani, ja sen lisäksi Mollberg tulkitsee sodan ilmapiiriä, kerrannaisvaikutuksia ja filosofisia aspekteja monitahoisemmin mitä esim. Edwin Laine omassa versiossaan teki (Laineen versio on toki klassikko sekin).

Pidän Mollbergin Tuntematonta selkeästi parempana versiona verrattuna Laineen "rillumareihin". Toki on Laineenkin versiossa hetkensä, mutta kenties niiden mieleen jääminen johtuu ennemmänkin siitä, että ne on tullut nähtyä lapsena ennen Mollbergin versiota, joten ne on tavallaan "kokenut" lähemmin ja tunneside on ollut aikanaan voimakkaampi.

Mutta nyt jos tarkastelen Laineen versiota, pidän sitä aikansa tuotoksena, joskin selkeästi keskivertoa aikansa Suomi-leffaa parempana mutta omasta mielestäni jopa sen "klassikkostatus" alkaa silmissäni haalistua mitä kauemman aikaa elokuvan tekemisestä on kulunut aikaa. Mielipiteitähän nämä toki ovat.

vlad.

 

[sonnychiba]

Crazy stupid love tuli katsottua eilen. Vaimo valitsi, itse en olisi valinnut. Ihan ok leffa, mutta en voi suositella kenellekään. Pari hauskaa kohtausta oli, odotin enemmän.

 

[Seymon]

Pidän Mollbergin Tuntematonta selkeästi parempana versiona verrattuna Laineen "rillumareihin".

Samaa mieltä. Mollen versiossa sitä paitsi näyttelijät ovat suht oikean ikäisiä eikä viisikymppisiä jermuja. En ole löytänyt mistään sitä versiota Mollen tuntemattomassa missä on kaikki kohtaukset mukana. Viimeksi kun näin Mollen tuntemattoman DVD:ltä, ko. versiosta puuttui osa kohtauksista (esim. Lehdon puhuttelu, kun oli myöhästynyt lomilta, alun hieno hiihtokohtaus ja Rahikaisen "ontuvan" kanan tappo).

Olin viikonloppuna katsomassa Vuosaari-elokuvan. Mielestäni elokuva oli hyvä ja viihdyttävä. Aika samanlainen kuin Paha maa, jossa suurin osa näyttelijöistäkin oli samoja. Mikko Kouki oli jälleen kerran sekopään roolissa, joihin hän tuntuu hyvin soveltuvan.

 

[leivoja]

Aika samanlainen kuin Paha maa, jossa suurin osa näyttelijöistäkin oli samoja. Mikko Kouki oli jälleen kerran sekopään roolissa, joihin hän tuntuu hyvin soveltuvan.

Maassamme aika moni näyttelijä vetää aina ihan samanlaisen roolihahmon kengissä. Osa on jopa ihan lavalla "samoissa rooleissa" kuin valkokankaalla.
Kuten nyt vaikkapa Birn, Knihtilä/Korpela, Sveholm, Kouki, Vatanen, Peltola. Muutama mainitakseni.

Kävin eilen katsomassa Alexander Paynen The Descendants. Kovasti kehuttu perhedraama oli jossain määrin turhan verkkainen ja kärsi ylipituudesta. Alussa näyttelijät tuntuivat olevan hukassa, mutta loppua kohden heidän suorituksensa ja soveltuvuutensa tarinaan parani melkoisesti.

Ei yllä Sidewaysin tasolle, mutta ihan kelvollinen draamallinen matkailumainos.

***