Lapsella on subjektiivinen oikeus olla kotona vanhempiensa kanssa, riippumatta heidän tulotasostaan.
Estääkö kotihoidon tuen lyhentäminen lapsien kotonaolon tai lapsista huolehtimisen?
Otetaanpa esimerkki, jolla siis ei ole mitään yhtymäkohtaa todellisuuteen, vaan kaikki on mielikuvitukseni tuotetta:
Aviopari hankkii kaksi lasta kolmen vuoden välein. Toinen puolisoista ansaitsee sen verran, että päiväkodissa tai perhepäivähoidossa järjestetyssä hoidossa lapsista joutuisi maksamaan ylimmän maksuluokan mukaan. Ylin maksuluokka toteutuu käytännössä jo yhdellä keskituloisella palkansaajalla. Asuinkunta maksaa kuntalisää, koska kunta ei ole viitsinyt järjestää päivähoitoresursseja asianmukaisesti. Toisella puolisoista on ikävä vuorotyö, jota tuntuu ikävän raskaalta tehdä, kun on pieniä lapsia. Töissä käyvä puoliso puolestaan inhoaa aikaisia aamuherätyksiä ja lasten aamurutiinien hoitoa. Tehdään laskelma ja todetaan, että jäämällä kotiin seitsemäksi vuodeksi tulotaso ei tulojen ja menojen nettoutuksen jälkeen laske juurikaan käytännössä lainkaan. Toinen puoliso jää siis kotiin hoitaen lapset kokonaan ja työssäkäyvä puoliso lupaa tehdä ylitöitä, koska hänen ei tarvitse osallistua lasten hoitoon. Perheen tulotaso saadaan pidettyä kasvu-uralla ja kaikilla on kivaa. Kotiin jäävä puoliso perustelee asian itselleen ja muille ensisijaisesti sillä, että tokihan on lasten etu olla mahdollisimman pitkään kotona.
Lopputuloksena toinen puolisoista tekee liikaa duunia ja vieraantuu perheestään. Kotona oleva puoliso mökkihöperöityy ja liian pitkän työelämästä poisolon vuoksi ei enää pysty tekemään koulutustaan ja työkokemustaan vastaavaa työtä, vaan syrjäytyy työmarkkinoilta. Lapsilta puuttuvat sosiaaliset kontaktit saman ikäisiin lapsiin ja ryhmässä toimiminen ja toisten lapsien huomioon ottaminen on heille vierasta. Kouluun mennessä vaikeudet ensimmäisen kahden vuoden aikana ovat niin suuria, että muutenkin rakoillut avioliitto tulee tiensä päähän.
Kotihoidon tuki on luotu kuntien tarpeesta hillitä päivähoitoresurssien tarvetta. Tämä myydään kuitenkin vanhemmille lapsen edun nimissä, vaikka aivan liian monissa tapauksissa ratkaisu tehdään täysin vanhempien itsekkäistä lähtökohdista. Monissa tapauksissa on myös kyse siitä, että kotona oleva puoliso olisi kotona, vaikka kotihoidon tukea ei maksettaisikaan. Pienen lapsen vanhemman ei ole pakko olla töissä, kotiin jääminen on jokaisen oma valinta. Vääristävällä tukipolitiikalla ei ole kuitenkaan syytä tukea ratkaisuja, jotka perustuvat vanhempien omiin, usein kuviteltuihin, etuihin. Nykymuodossaan kotihoidon tukea maksetaan liian pitkältä ajalta. Ongelma ei ole tukeen käytetyn rahan määrä sinänsä, vaan tuen kokonaisvaikutus. Vastaavia tukipolitiikan aiheuttamia seurannaisvaikutuksia löytynee muistakin tukimuodoista.