Jatkoajan kaunokirjoittajat

[varatuomari]

Tahdon myös onnitella varatuomaria! On se vain, että on omalla nimellä varustettu hengentuote kansallisarkistossa muun muassa Leinon, Viidan ja Saarikosken seurana. Minullakin on siellä kappaleet.

Nyt kun otan käteeni oman kokoelmani, niin se näyttää hirvittävän synkältä. Eikä ihme, olihan se synkkää aikaakin kun sitä kokosin. Aika moni runo jäisi tänään vain omaan tietooni. Seuraavaksi onkin tulossa suoraa proosaa, en vain vielä tiedä milloin kansien välissä.

Kiitosta vain! Kieltämättä komea tunne, tuntuu että on saanut jotain aikaiseksi. Moinen ei ole minulle jokapäiväinen tunne, ja oma runoteos on ollut haaveissa pitkään.

Varsin synkillä vesillä soudellaan meikäläisenkin tajunnanvirrassa. En minä silti koe itse olleeni ollenkaan synkkä sitten teinivuosien, päin vastoin olen jo pitkään ollut varsin tyytyväinen elämääni ja nykytilanteeseeni. Kuitenkaan se ei estä kirjoittamasta rankoista ja masentavista asioista; eiväthän kirjoitukseni välttämättä minun omasta elämästäni kerro, eivätkä esim. runoissani esiintyvät mielipiteet aina välttämättä edusta omiani.

Aina olen kuitenkin rakastanut synkemmän puoleisia tekstejä ja yötäkin mustempaa huumoria. Esimerkkeinä nyt vaikka CMX:n, Ajattaran ja Rytmihäiriön tekstit. Runoilijoista mainittakoon C.Andersson, Saarikoski, Heli Slunga, Melleri, Vala, Katajavuori jne...

Myös minun runoistani löytää lukija varmasti tuon huumorin pilkahduksen, jopa kaikkein vihaisimmista ja sairaimmistakin värssyistä, kuten myös alati läsnä olevan "omalle itselleni vittuilemisen ja nauramisen".

Onnea ja menestystä vain Uleåborgille (ja kaikille muillekin) proosan parissa. Monesti olen minäkin koettanut täysmittaista romaania, mutta yleensä homma on alkuinnostuksen jälkeen karahtanut kiville ja unohtunut. Mutta ehkä se onnistuu vielä joskus. Tällä hetkellä viihdyn mainiosti runojen, laulunsanojen ja lehtijuttujen parissa.

 

[ms.qvist]

Onnittelut täältäkin varatuomarille!

Hienoa, että olet päässyt jo näin pitkälle ja nyt kun tunnelin pää on auki, kannattaa varmasti jatkaa kirjallisten harrastusten parissa jos suinkin mieli ja keho siihen antaa myötä.

Vuosia sitten ollessani hoidossa, kirjoitin ylös mieleeni pulpunneita runoja ja ajatuksia kyseiseltä ajalta, sen jälkeen kirjoittelin vielä jonkun verran lisää ja kirjallisen verran näitä ahdistavia ja pääosin hyvin synkeitä runoja ja ajatuskuvaelmia tuli kasaan mutta koskaan en ole tätä "teosta" ajatellut julkaista edes omakustanteena, vaikka muutamaa runoni on jopa saanut kehuja - oliko kyse sitten aidoista kehuista vai myötätunnon osoituksesta, en tiedä.

Olen myös kirjoitellut proosaa kokemuksiini perustuen, fiktiivista kuitenkin vaikka höysteenä on omia elämänkokemuksiani ja näkemyksiäni, mutta tämä teos, muiden oheen, on hautautunut jonnekin pöytälaatikoihin tai korppuihin. Ongelmani on se, että ajatuksia ja ideoita kyllä on vaikka kuinka mutta kielioppi on niin surkeaa, että sen tähden ajatus kirjoitustyöstä tyssää täysin. Kukaan ei jaksa oikolukea sepustuksiani ennen eteenpäin lähettämistä, ei kukaan jaksa lukea sekopäisiä ajatuksia ilman palkkiota. Ei kukaan!

vlad.

 

[varatuomari]

Ongelmani on se, että ajatuksia ja ideoita kyllä on vaikka kuinka mutta kielioppi on niin surkeaa, että sen tähden ajatus kirjoitustyöstä tyssää täysin. Kukaan ei jaksa oikolukea sepustuksiani ennen eteenpäin lähettämistä, ei kukaan jaksa lukea sekopäisiä ajatuksia ilman palkkiota. Ei kukaan!

vlad.

Kiitos onnitteluista. Minulla oli onneksi oikolukija/taittaja kirjaprojektissani, kaiken lisäksi kaljapalkalla. Minäkään en koe olevani kieliopillisesti kovinkaan lahjakas, mielikuvitus ja huolellisuus kuitenkin auttavat asiaa paljon. Lisäksi koen kirjoittamiseni kehittyneen suuresti erään etäopiston kurssin myötä. Palaute on ollut rakentavaa ja opettavaista.

En lakkaa koskaan ihmettelemästä mistä yläaste-aikainen äidinkielen opettajani tempaisi kehoituksen kirjoittaa kirja. En missään nimessä kuulunut luokkani parhaimmistoon, ja kokeista ja aineista tippui aina seiskoja, korkeintaan kaseja. Joka tapauksessa tuo kehoitus sytytti lopuulisesti intoni kirjoittamiseen ja sillä tiellä ollaan edelleen, miltei 15 vuotta myöhemmin.

 

[Sistis]

Kovasti onnittelua täältäkin kaikille kaunokirjallisen teoksen julkaisseille sekä kovasti kannustusta niille, ketkä kirjaprojektin parissa puuhastelevat. Itsekin pitää varmaan jossain vaiheessa elämää kokeilla jonkinlaista kirjallista julkaisua - suvun perinteet kun vähän velvoittavat. Vaarivainaa julkaisi omista sotakokemuksistaan Taipaleen rintamalla kaksi kirjaa 1950-luvulla. Toisen niistä taisi julkaista jopa WSOY. Toinen kirja oli muistelmateos, toinen taas vähän enemmän tietokirjamainen opus. Muistan mummulassa lukeneeni jonkun 1950-luvun lehtiartikkelin, jossa kriitikko arvosteli kahta lukemaansa sotakirjaa. Toinen sai kehuja, toinen haukkuja. Kehuja saanut kirja oli vaarini kirjoittama, haukut saanut oli sellainen tekele kuin Tuntematon Sotilas, kirjoittajana joku Linna... noh, vastaavasti sellainenkin lehtiartikkeli löytyi, jossa vaarini kirja lytättiin, joten eipä se kai loppupelissä ollut mikään iso menestysteos. Isäni kertoi, että vaariani olisi joku syyttänyt jopa plagioijaksi, koska vastaavanlaista tapahtumankulkua olisi ollut jossain ulkomaalaisessa teoksessa. Ainoa pieni 'mutta' asiassa oli se, että vaarini oli kirjoittanut kirjansa paria vuotta tätä "plagioitua kirjaa" aiemmin. Isäni on taas kirjoittanut yhden kirjan. Kyseessä on erään oppilaitoksen historiikki.

Oma panokseni kirjallisella rintamalla on täysi nolla, mutta jonkinlaisena kirjallisena teoksena voi pitää musiiikkipuolta. Bändi, jossa vaikutin soittajana vielä pari vuotta sitten, solmi aikanaan levytyssopimuksen ihan kohtuullisen kokoisen levy-yhtiön kanssa. Meikäläinen on taas sanoittanut noin puolet kyseisen yhtyeen kappaleista. Debyyttilevy paukahti ilmoille nyt keväällä. Koska vetäydyin soittimien takaa ajan- ja taitojen puutteen takia vasta levyn nauhoitusten jälkeen, olen levyllä sekä muusikkona että lyyrikkona. Ja olihan se ihan juhlallinen hetki kun sai esikoisteoksensa ensimmäistä kertaa käteen. Veikkaisin, että se tunne on rinnastettavissa aika lailla samaan fiilikseen, mikä kirjan julkaisseilla henkilöillä tulee silloin kun se teos on ensimmäisen kerran omassa kourassa. Varsinkin biisien tekstit sisältänyttä kansilehteä oli oikein kiva plarailla. Siinä tuli jotenkin konkreettisesti tajuttua se työ, mitä tuon levyn eteen oli tullut tehtyä tekstien muodossa. Lisää tekstejä on tullut kirjoitettua, ja vaikutan edelleen bändin jäsenenä soittavan kokoonpanon ulkopuolella. Näin voi hyvinkin olla, että uusia "kirjallisia julkaisuja" tulee jonkin ajan kuluttua. Näin ainakin toivon.

Varsinaisia runoja en ole kirjoittanut koskaan. Lyriikat ovat kuitenkin oma taiteenlajinsa, vaikka niissä jotain samaa runojen kanssa toki on. Olen suunnitellutkin vähän, jos jossain vaiheessa opiskelisin vähän runousoppia. Sen jälkeen voisi vähän tarkastella, miten sillä saralla pärjäisi. Bänditoveri on runousopin alalta väitöskirjaa vaille kirjallisuustieteiden tohtori, ja hän on vähän kannustanutkin tähän. Saa nähdä, koska jaksaisi ryhtyä tähän ruljanssiin. Jos ei muuta, niin ainakin se vähän tuo mukavaa vaihtelua ja vatsapainoa tämän leipätyön, eli insinöörialan oheen.

 

[Splendide]

Nyt on jo kaksi kustantamoa yhdestätoista sanonut käsikirjoitukselleni "ei". Onhan tämä aika masentavaa ja nyt alkaa olla sellainen fiilis, ettei sitä kukaan halua julkaista. Kenties se on liian pitkä (510 liuskaa), jotta kustantamot kiinnostuisivat siitä. Tai vikaa voi olla tietysti muutenkin. Kaksi tuttavaani on lukenut käsikirjoituksen ja kehuneet sitä, mutta kenties kustantamot ajattelevat teoksestani toisin.

No, sai se Harry Potterkin paljon kieltäviä vastauksia - pidetään toivoa edes hiukan elossa. Eikä tässä jäädä liikaa suremaan, vaan tarkoitus on aloittaa toisen teoksen kirjoittaminen tämän kuun aikana.

 

[ZayWest]

Josko tämä nyt olisi oikea paikka muutamalle lyhyehkölle skeidalle.

1.

Hän oli omasta mielestään jalo herrasmies ja arvostettu kemian opettaja. Hän kutsui itseään Fredrik Brunneriksi. Kello oli kiitänyt jo aamuyön loppusuoralle, mutta Brunner kiskoi kolmatta pannullista kahvia ja viimeisteli tulevaa mestariteostaan.

Hän oli mielestänsä tulevaisuuden best-seller-kirjailija. Hän oli itseasiassa siitä täysin varma. Mikä myisi paremmin kuin elävästä elämästä syntynyt tarina. Fredrik Brunner huokaisi. Hänen vuosia työstämä romaani oli viimein valmis. Kaunis. Koskettava. Lähes täydellinen. Hän tunsi suurta mielihyvää.

>>Verinen alttari, uhrauksista kaunein, perille vei karttani>> hän toisteli ääneen romaaninsa viimeistä lausetta.

Brunner huokaisi jälleen. Enää ei puuttunut kuin yksi pakon sanelema yksityiskohta. Sen jälkeen kaikki olisi juuri niin täydellistä kuin hän oli kaavaillutkin. Brunner otti työpöydällä olleen kirveen käteensä. Se ei ollut hänen mielestään tarpeeksi terävä, mutta ajaisi asiansa riittävän hyvin. Se oli alusta loppuun käsin tehty ja kulkenut suvussa jo vuosisatoja. Se omasi tunnearvoa.

Hän oli jo aiemmin pukenut päälleen vuosia sitten häissä käyttämänsä liituraitapuvun. Juhlallista tilannetta tuli arvostaa. Hän käveli lähes äänettömin askelin makuuhuoneeseen ja hymyili. Isossa sängyssä nukkui Fredrikin rakkaan vaimon lisäksi heidän lapsensa. Tuo pieni poika olisi viikon päästä jo viiden vanha. Niin se aika oli vain rientänyt.

Fredrik Brunner oli silti päätöksensä tehnyt. Tarinan oli saatava lihaa ja verta ollakseen real thing. Aito tapaus. Elävä. Tarinan oli saatava päätöksensä. Hän vilkaisi vielä kerran kirjoittamaansa runoa.


”Synkimpienkin öiden jälkeen koittavat uudet aamut/ Ne syöksevät liekkeihin menneisyyden haamut/ Pimeys katoaa nostaen valon pinnalle/ Viimein hyvyyskin nousee pahuuden rinnalle/”

Brunner hymähti ja sulki makuuhuoneen oven. Kauhun sekaiset huudot kaikuivat vain pienen hetken. Pian jäljellä oli vain syvä hiljaisuus. Tarina oli viimein saanut päätöksensä.

 

[ZayWest]

2.

Pienikin hetki lisää ja olisin repinyt sen tytön pään irti juurineen. Hän oli lipittänyt jo vähintään tunnin verran sitä samaa hienohelmojen statusta kuvaavaa drinkkiä. Oli käsittämätöntä miten niinkin viehättävä ja seksikäs blondi kykeni tyhmyydellään pilaamaan koko paketin. Ajatus mahdollisista petipuuhista oli kuollut neidon ensimmäisten sanojen myötä.

>>Hei tiiäks sä niinku siis niinku miten ihana se Tom Cruise on. Mä ite tykkään kutsuu sitä TomTomiksi mut älä hei kerro tätä kellekkään. Hei ooks muuten seurannu sitä rikkaista yh-äideistä kertovaa sarjaa. Mä oon siis just niinku se yks Camilla. Ei mul toki lapsia oo enkä oo niin vanha. Mut kyl sä tajuut>>

Yritin mielessäni luoda diagnoosia tuosta ruutipiposta. Idiotismin ja aivokuoleman väliltä oli helppo tehdä valinta. Valitsin molemmat.

Ilta klubilla sujui muutoin varsin perinteisellä tavalla. Juotavaa, lisää juotavaa, lisää juotavaa, lisää juotavaa, tyhmää seuraa, valomerkki. Katosin lopulta klubilta omille teilleni ja jätin laadukkaan seuralaiseni nuolemaan näppejään tai jonkun toisen uhrin elintä. En ollut kiinnostunut tuotteesta.

Suunnatessani kotiin nappasin tutulta grilliltä chiliburgerin nälkääni tyydyttämään. Grillin omistaja Ahmed oli varttineekeri ja sanoinkin asiasta monesti hänelle. Emme kuitenkaan koskaan saaneet rasistista riitaa aikaan. Omasimme molemmat ehkä sen verran paskan käsityksen huumorista.

>>Mina tarjota tama burgeri sinulle. Reilu soomelaanen juoppo>> Ahmed naureskeli ojennettuaan chiliburgerin minulle.

>>No mutta kiitos paljon>> nyökkäsin Ahmedille.

>>Tama yö on kulla erittain kulma. Ole varovaanen>> hän huusi vielä perääni.

Kilometri ennen kotiani tajusin käveleväni keskellä ajotietä. Tarkemmin sanottuna hortoilin kuin Ahmedin mainitsema juoppo.

Sitten se tapahtui. Ja se tapahtui salamaakin nopeammin. Havaitsin selkäni takaa heijastuneet valot, jarrujen äänen sekä epämääräisen torven äänen. Suljin silmäni ja manasin mielessäni vain yhtä asiaa. Miksi olin vuosien ajan ostanut chiliburgerin vaikken sietänyt tulisia mausteita alkuunkaan.

 

[ZayWest]

3.

Mies tiesi kuolevansa. Se oli väistämätöntä. Silti hän kykeni vielä lopun häämöttäessäkin ajattelemaan asian positiivisia puolia. Jokainen kuolee. Hän nyt vain aiemmin kuin toiset. Positiivista oli myös se, ettei mies ollut koko neljännesvuosisadan kestäneellä matkallaan ehtinyt rakentaa tai saavuttaa yhtään mitään. Eipähän sitäkään taustaa vasten jäisi pysyvämpi maisemanvaihto vituttamaan. Paska reissu ja sitä rataa.

Koko mökki oli veressä lattiasta kattoon saakka, mutta desiäkään ei ollut vuodatettu kuolevasta miehestä. Miestä vitutti. Viikatemies oli ilmeisesti juuttunut neljän ruuhkaan tai unohtanut toimenkuvansa. Joka tapauksessa kuolemaakin pahempi asia oli helvetillinen tylsyys. Hän päätti aikansa kuluksi muistella elämänsä onnellisia hetkiä. Niitä ei ollut.

Viimein se tapahtui. Himo. Ahdistus. Itku. Nauru. Viimeinen vapautuminen. Mies ei saanut henkeä ja hänen oli pakko yskiä. Lattialle roiskui kohtuullinen määrä verta. Nyt hänkin oli jättänyt merkkinsä maailmalle.

Mies huokaisi viimeisillä voimillaan >>Ottaisin pelkän menolipun helvetin lämpöön, jos vain sopii. Ettehän te ole vain VR>>

 

[ZayWest]

Poika halusi kuulla jo tutuksi tulleen iltasadun vielä kerran äitinsä kertomana. Hän ei kaivannut tarinaa mistään mustiin kuteisiin pukeutuneesta lepakkohemmosta. Se oli toissijaista, mutta tarinan avulla oli ollut helppo luoda illuusio jostain johon ei ollut koskaan saanut mahdollisuutta tutustua. Poika kohdisti ajatuksensa tuohon henkilöön. Liian nuorena nukkunut ja unholaan tuomittu sotasankari valtasi hänen mielensä joka ainoa ilta. Hän ei koskaan tuntenut isäänsä.

Äiti ei voinut aavistaa kuinka paljon hänen lapsensa vihasi tätä. Poika osasi naamioida vihansa pelottavan hyvin eikä tuohon pojan huorana pitämään ämmään kohdistunut murhayrityskään ollut herättänyt huomiota. Tulipalo oli mennyt onnettomuuden piikkiin. Tuolloin poika viimeistään tajusi vaiennettujen salaisuuksien olevan perheensä suurin talentti. Äiti ja isäpuoli tuntuivat elävän onnellista elämää ja unohtaneen kokonaan kaikkein oleellisimman. Äidin mielestä muistot ja menneisyys olivat syntinen kirosana eikä niistä ei saanut udella. Tuona päivänä poika teki ratkaisunsa. Hän tulisi saamaan toisen mahdollisuuden eikä silloin erehtyisi.

Joitakin vuosia myöhemmin perheen äiti oli nähnyt vaivaa rakentaakseen juhlaillallisen poikansa yläasteen alkamista edeltäneenä iltana. Hän oli ylpeä pojastaan kuten oli isäpuolikin. Äidin mussukka oli kasvanut teini-ikään ja pääsisi pian kohti uusia haasteita. Äiti alkoi itkeä onnesta ja se avasi pojan silmät. Hänen oli oltava luovempi eikä etsittävä ratkaisua helpoimman reitin kautta. Oli olemassa jotain pahempaa kuin silmän ottaminen silmästä, hengen ottaminen hengestä. Loppuelämän mittainen epätieto.

Ennen puolta yötä poika oli pakannut kaikki tarvitsemansa tavarat ja tyhjentänyt perheensä kassakaapin käteisvarat. Äiti ja isäpuoli olivat nukkuneet sikeästi jo hyvän tovin. Poika sulki kotioven hiljaa ja katosi yöhön.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin menestyvää IT-firmaa pyörittänyt liikemies sai vuosikausia odottamansa tiedon sihteerinsä kertomana. Vajaa kuusikymppinen nainen oli vienyt itseltään hengen. Syyksi oli todettu voimakkaiden unilääkkeiden yliannostus.

Liikemies hymähti. Hän kaatoi itselleen lasillisen viskiä ja vilkaisi kysyvästi sihteeriään.

>>Haluaisitko sinäkin lasillisen. Tämä on hyvää vuosikertaa. Noin kuusikymmentä vuotta vanhaa skottilaista>>

 

[ZayWest]

Neljä stooria irtosi ja enempiä en tätä ketjua turmele.

 

[Puscutractori]

ZayWestille:

Muokkasin pikaisesti ykköstarinaasi hieman. Eivät tarinasi olleenkaan skeidaa ole. Viilattavaa niissä toki on paljonkin.

Usein jo pieni tiivistäminen ja ylimääräisen selittämisen karsiminen auttaa:


"Hän oli mielestään jalo herrasmies ja arvostettu kemian opettaja. Hän kutsui itseään Fredrik Brunneriksi. Oli jo aamuyö, mutta hän joi yhä lisää kahvia ja viimeisteli tulevaa mestariteostaan.

Hänestä tulisi tulevaisuuden menestyskirjailija. Mikä myisi paremmin kuin elävästä elämästä syntynyt tarina?

Fredrik Brunner huokaisi. Hänen vuosia työstämänsä romaani oli viimein valmis. Se oli kaunis, koskettava, lähes täydellinen. Hän oli onnellinen.

>>Verinen alttari, uhrauksista kaunein, perille vei karttani>> hän toisteli romaaninsa viimeistä lausetta.

Brunner huokaisi jälleen. Ei puuttunut kuin yksi pakollinen yksityiskohta. Sen jälkeen kaikki olisi niin täydellistä kuin hän oli suunnitellut. Hän otti kirveen käteensä. Se ei ollut hänen mielestään tarpeeksi terävä, mutta riittäisi hyvin. Se oli käsin tehty ja kulkenut suvussa jo vuosisatoja. Sillä oli tunnearvoa.

Hän oli jo aiemmin pukenut päälleen vuosia sitten häissä käyttämänsä liituraitapuvun. Hän käveli lähes äänettömin askelin makuuhuoneeseen ja hymyili. Isossa sängyssä nukkui vaimon lisäksi heidän lapsensa. Poika olisi viikon päästä jo viisivuotias.

Fredrik Brunner oli silti päätöksensä tehnyt. Tarinan oli muututtava todeksi, jotta se todella eläisi Sen oli saatava päätöksensä. Hän vilkaisi vielä kerran kirjoittamaansa runoa.


”Synkimpienkin öiden jälkeen koittavat uudet aamut/ Ne syöksevät liekkeihin menneisyyden haamut/ Pimeys katoaa nostaen valon pinnalle/ Viimein hyvyyskin nousee pahuuden rinnalle/”

Brunner hymähti ja sulki makuuhuoneen oven. Huudot kaikuivat vain hetken. Sen jälkeen oli vain syvä hiljaisuus. Tarina oli viimein totta."

 

[ZayWest]

ZayWestille:

Muokkasin pikaisesti ykköstarinaasi hieman. Eivät tarinasi olleenkaan skeidaa ole. Viilattavaa niissä toki on paljonkin.

Ensiksi arvostan että luit. Kiitän syvästi.

Totta kai noissa viilattavaa on. Kyseessä ovatkin lyhyet stoorit joita itsetarkoituksellisesti olen maalannut turhankin paljon venyttämällä helppoja ykkössyöttöjä moneen syöttöyhdistelmään. Myöskin kielellinen(oikeaoppisesti sekä luovasti) ulosantini on säälittävää luokkaa, mutta kehittyä yritän.

Toivottavasti nämä nyt jotain tarjosivat kuitenkin. Yhdistävä teemahan kaikissa on kuitenkin.

Edit. Olisi enemmän kuin miellyttävää saada palautetta tarinan sisältöjenkin suhteen. Eipä sitä oikein muuten kehity tai opikseen osaa ottaa.

 

[Palstalegenda]

Josko tämä nyt olisi oikea paikka muutamalle lyhyehkölle skeidalle.

En nyt missään nimessä halua olla tahallani kelju. Kerron vain rehdisti tuntemukseni. Meinasin jättää sanomatta, koska se olisi ollut kohteliaampaa mutta taas toisaalta, voit kehittyä, kun saat monenlaista palautetta.

Minä koin niin, että tuo tekstisi oli aivan hirveää paskaa. Se tökki joka kohdasta. Oikeastaan kritiikin antaminen jostakin erityisesti on hankalaa, kun siinä ei minun mielestäni toiminut oikeastaan mikään. Vähän tuli semmoinen olo kuin jos joku täysin laulutaidoton olisi ollut Idolsin koelaulussa ja esityksensä jälkeen tuomareiden pitäisi sanoa jostakin erityisesti. Kovan harjoituksen avulla voit varmasti kehittyä. Kannattaa lainata erinäisiä kirjoitusoppaita ja opetella kaikki ihan alusta asti ja perusteellisesti, niin varmasti kehityt.

 

[ZayWest]

En nyt missään nimessä halua olla tahallani kelju. Kerron vain rehdisti tuntemukseni. Meinasin jättää sanomatta, koska se olisi ollut kohteliaampaa mutta taas toisaalta, voit kehittyä, kun saat monenlaista palautetta.

Minä koin niin, että tuo tekstisi oli aivan hirveää paskaa. Se tökki joka kohdasta. Oikeastaan kritiikin antaminen jostakin erityisesti on hankalaa, kun siinä ei minun mielestäni toiminut oikeastaan mikään. Vähän tuli semmoinen olo kuin jos joku täysin laulutaidoton olisi ollut Idolsin koelaulussa ja esityksensä jälkeen tuomareiden pitäisi sanoa jostakin erityisesti. Kovan harjoituksen avulla voit varmasti kehittyä. Kannattaa lainata erinäisiä kirjoitusoppaita ja opetella kaikki ihan alusta asti ja perusteellisesti, niin varmasti kehityt.

Vittumainen olit ja tarkoituksella, mutta aiheesta. Rehellinen pitää olla itselleen ja palautteelle. Ilmaisin kyllä jo tämän oman taidottomuuteni pariinkiin otteeseen aiemmin.

Jos saa udella, tarkennatko mikä kaikki tuossa oli paskaa? Jotenkin hankala saada otetta kun kuitenkin itse näin tuossa ihan snadisti jotain hyvääkin.

 

[Palstalegenda]

Vittumainen olit ja tarkoituksella, mutta aiheesta.

Jos toiveissa on yöpyminen hienossa hotellissa mutta paikan päällä selviää, että majoitus onkin kusiaispesässä niin jos siitä antaa kritiikkiä niin ei silloin ole tarkoituksella vittumainen vaan rehellinen tilanteelle. Jos tuossa kohtaa kehuisi kusiaismajoitusta niin olisi epärehellinen. Tahalliseksi vittuiluksi voi tulkita oikeastaan minkä tahansa asian, erityisesti naiset ovat tuossa asiassa "hyviä". Jos sanoja itse sanoo, ettei ole tahallaan vittumainen niin sitä kannattaa uskoa. Tuokin, että et usko muiden tarkoittavan sitä mitä he sanovat vaan väännät asian toiseksi, on osa sitä syytä miksi se tekstisi oli niin huonoa. Sinä olet liikaa kiinni minäminässä ja se heijastuu tekstiisi. Tekstisi on ikään kuin "pelin ulkopuolella", se ei elä, koska siitä kumpuaa se, ettet ole aidosti ja empaattisesti yhteydessä muihin ihmisiin vaan näet ne liikaa pelkkinä objekteina, joita sitten liikutat liian väkisin. Minusta sinun tulisi tuntea enemmän muita ihmisiä, kuunnella heitä ja ottaa projektiksesi olla paljon enemmän hiljaa. Alat aidosti kokea mitä muut ihmiset ovat etkä pidä heitä liikaa muina. Muut ihmiset ovat sinä, ole niissä sinuna.

Tämän enempää ei tästä aiheesta. Toivotan vilpittömästi onnea kirjoitusmatkallesi.

 

[ZayWest]

Jos toiveissa on yöpyminen hienossa hotellissa mutta paikan päällä selviää, että majoitus onkin kusiaispesässä niin jos siitä antaa kritiikkiä niin ei silloin ole tarkoituksella vittumainen vaan rehellinen tilanteelle. Jos tuossa kohtaa kehuisi kusiaismajoitusta niin olisi epärehellinen. Tahalliseksi vittuiluksi voi tulkita oikeastaan minkä tahansa asian, erityisesti naiset ovat tuossa asiassa "hyviä". Jos sanoja itse sanoo, ettei ole tahallaan vittumainen niin sitä kannattaa uskoa. Tuokin, että et usko muiden tarkoittavan sitä mitä he sanovat vaan väännät asian toiseksi, on osa sitä syytä miksi se tekstisi oli niin huonoa. Sinä olet liikaa kiinni minäminässä ja se heijastuu tekstiisi. Tekstisi on ikään kuin "pelin ulkopuolella", se ei elä, koska siitä kumpuaa se, ettet ole aidosti ja empaattisesti yhteydessä muihin ihmisiin vaan näet ne liikaa pelkkinä objekteina, joita sitten liikutat liian väkisin. Minusta sinun tulisi tuntea enemmän muita ihmisiä, kuunnella heitä ja ottaa projektiksesi olla paljon enemmän hiljaa. Alat aidosti kokea mitä muut ihmiset ovat etkä pidä heitä liikaa muina. Muut ihmiset ovat sinä, ole niissä sinuna.

Tämän enempää ei tästä aiheesta. Toivotan vilpittömästi onnea kirjoitusmatkallesi.

En ymmärrä tämän kirjoituksen funktiota. Olen selkeästi liian paljon älyllisen tasosi alapuolella. Pyydän tätä jo anteeksi heti.

Kyseessä on allekirjoittaneen neljä lyhyttä tarinaa jotka ovat alleviivatusti tehty tuolla tyylillä. En oikein tavoita miten voit edes löytää muutamasta rivistä jotakin noinkin syvällistä. Yritän edelleen tavoittaa palautteesi, mutta olen kaiketi liian tyhmä löytääkseni pointtisi.

Eli olemmeko nyt makuasioiden äärellä vai olenko liian asioiden ulkopuolelta kirjoittava tapaus? Eli turvaan selustani tekemällä ns. ulkokohtaista tekstiä leimaamalla tiettyjä ihmisiä sekä asioita.

Olen nyt kyllä ihan kujalla.

Edit. Etkai nyt loukkaantunut siitä kun käytin tiettyä termiä palautteesi suhteen? Siis oikeassa olet edelleen asian suhteen. Edelleenkin perseeni kestää sitä kuuluisaa merivettä vaikka käytänkin voimakkaita sanoja vastapalautteessani(liekkö mikään sana edes tämä).

 

[Palstalegenda]

Etkai nyt loukkaantunut siitä kun käytin tiettyä termiä palautteesi suhteen?

En todellakaan loukkaantunut. Joskus sanon, joillekin, että on suuruudenhullu luulo, että luulee minun elävän sillä periaatteella, että yhtäkkiä mieleni menisi vinoon sen vuoksi, mitä joku toinen jossakin on sanonut. Sillä tavalla olisin koko ajan muiden armoilla enkä itseni herra. Aina vaan uudelleen ällistyn siitä, kun joku luulee minun pahoittaneen mielensä, kun ei ole käynyt edes mielessä moinen ja kun se tosiaan rikkoisi elämänasennettani hyvin jyrkästi.

Muutamia vuosia sitten luetutin muutamilla ihmisillä tekstejäni ja sanoin kirjoitukset antaessani: "Älä anna mitään kehuja siitä, jos aihetta on, anna vain kritiikkiä". Tällä tavalla koin parhaiten kehittyväni. En kaivannut mitään fyysistä tai sanallista selkään taputtelua.

 

[ZayWest]

En todellakaan loukkaantunut.

Muutamia vuosia sitten luetutin muutamilla ihmisillä tekstejäni ja sanoin kirjoitukset antaessani: "Älä anna mitään kehuja siitä, jos aihetta on, anna vain kritiikkiä". Tällä tavalla koin parhaiten kehittyväni. En kaivannut mitään fyysistä tai sanallista selkään taputtelua.

Hyvä ettet loukkaantunut. Itse itseni asetin riskialttiiseen tilanteeseen jakamalla tällaista kirjoittamaani paskaa tänne. Ilmaisin tämän kyllä jo oma-aloitteisestikin.

Ymmärtänet varmasti miksi hivenen aloin ihmettelemään kun mielestäsi kokonaisuudessaan settini oli paskaa. Se hivenen pisti hämmentämään kun mitään detail-esimerkkiä en saanut vaikka utelin. Se, että ilmeisen "itseäni suojaavasti" kirjoitin nuo, ei vielä ihan avautunut minulle.

Palautettasi kuitenkin arvostan. Sitä tilasinkin.

 

[Hiker]

ZayWest, tarinasihan olivat melko kömpelöitä ja jollain tapaa naiiveja. Positiivista kuitenkin on, että ne on sentään kirjoitettu. Jostainhan sitä on lähdettävä kehittymään. Suosittelen tosiaan, että lukisit joitain kirjoitusoppaita, vaikkei niissäkään mitään taikatemppuja opeteta, vaan hyvä kirjoittajuus kumpuaa kuitenkin aina kirjoittajasta itsestään. Stephen Kingin "Kirjoittamisesta" on hyvä opus, vaikkei se mitään kovin eksakteja tekniikkavinkkejä tarjoakaan, vaan lähinnä Kingin tärkeiksi kokemia asioita kirjoittamisesta.

Vielä tärkeämpää on, että luet paljon kaunokirjallisuutta. Kaikenlainen kelpaa, mutta hyvästä kirjallisuudesta tietysti oppii ja saa paremmin virikkeitä kuin huonosta. Eikä niitä kirjoja tarvitse lukea asenteella, että opinpas nyt hyväksi kirjoittajaksi tämän huovisen luettuani, vaan pitää keskittyä kirjaan ja nauttia siitä.

Kaiken lisäksi uskon, että kaikista ihmisistä vain ei voi tulla hyviä kaunokirjoittajia. Esimerkiksi minä olen niin huono keksimään mitään mielenkiintoista juonta fiktiiviselle tarinalle ja toiseksi melko huono välittämään edes niitä huonoja ideoita kirjalliseen muotoon, että en usko tulevani kovin hyväksi kirjoittajaksi, vaikka mitä tekisin. Enkä kyllä ole paljoa tehnytkään. Mutta jos kirjoittamisen - huononkin - kautta saa sisäisen luomisen tarpeensa tyydytetyksi, niin sekin on jo paljon.

 

[ZayWest]

ZayWest, tarinasihan olivat melko kömpelöitä ja jollain tapaa naiiveja. Positiivista kuitenkin on, että ne on sentään kirjoitettu. Jostainhan sitä on lähdettävä kehittymään.

Ei tosiaan ole pelkoa että lähden kehittymään. Nämä hommat saavat jatkossa jäädä asiansa oikeasti osaaville ihmisille.

 

[Snakster]

Noissa ZayWestin tarinoissahan on vähän sellaista Edgar Allan Poe -henkistä yritelmää, mutta kyllähän noissa tunnetasolla aika vähän mikään liikahtaa. En sanoisi, että täysin paskaa, mutta jotenkin yhdentekevä fiilis noista jää. Jos järkyttäväksi tarkoitetut jutut eivät järkytä, niin eihän niitä silloin oikein onnistuneinakaan osaa pitää. En osaa sen konkreettisempia neuvoja antaa, mutta kehottaisin miettimään asiaa juuri siltä kantilta, että mitkä ovat genren parhaiden tekijöiden kirjoituksissa ne asiat ja elementit, jotka saavat lukijan aidosti yllättymään, kauhistumaan, järkyttymään ja pohtimaan ihmisyyden syvimpiä teemoja.

Kannusta jatkamaan. Tsemiä.

 

[Palstalegenda]

Ei tosiaan ole pelkoa että lähden kehittymään. Nämä hommat saavat jatkossa jäädä asiansa oikeasti osaaville ihmisille.

Nuolet haavasi ja alat opiskella asiaa, sikäli kun kirjoittaminen tuntuu mukavalta. Melkoisen moni myöhempien aikojen kuuluisakin kirjailija on alussa saanut pakit kustantamoilta ja opiskellut alaa. Säilytä nuo nykyiset tekstisi, sitten joskus on mukava verrata niitä niihin uudempiin ja parempiin kirjoituksiisi, kun näkee selkeästi kehityksensä. Ihan turhaa on ottaa niin henkilökohtaisesti, että heittää pensselin santaan. Voithan toki niinkin tehdä, omahan on elämäsi ja valinta on sinun.

 

[ZayWest]

Nuolet haavasi ja alat opiskella asiaa, sikäli kun kirjoittaminen tuntuu mukavalta. Ihan turhaa on ottaa niin henkilökohtaisesti, että heittää pensselin santaan. Voithan toki niinkin tehdä, omahan on elämäsi ja valinta on sinun.

Sinulla tuntuu olevan tyylikäs tapa tulkita ja tehdä omia päätelmiä? En ole käsittääkseni avannut syvemmin taustoja miksi nuo tarinat tänne laitoin. Olisiko voinut olla niin että halusin vain vahvistusta omille olettamuksille omista kyvyistäni? Eli hakea palautetta neutraalilta suunnalta. Saamani palautteet yhtyvät omaan näkemykseeni ja tästä vedetään omat johtopäätökset.

Mielestäni palaute tulee ottaa henkilökohtaisesti ja ennenkaikkea saada se menemään perille korviensa väliin. Loukkaantua ei pidä(kuten en mielestäni olekaan), mutta ei ole myöskään järin kehittävää kohauttaa olkapäitään toteamalla yhden mielipiteen olevan vain yksi mielipide.

 

[ms.qvist]

Mielestäni palaute tulee ottaa henkilökohtaisesti ja ennenkaikkea saada se menemään perille korviensa väliin. Loukkaantua ei pidä(kuten en mielestäni olekaan), mutta ei ole myöskään järin kehittävää kohauttaa olkapäitään toteamalla yhden mielipiteen olevan vain yksi mielipide.

Palaute kannattaa toki huomioida mutta ei yhden tai kahden negatiivisen palautteen tähden kannata unohtaa jotain harrastusta mikä saattaisi tuntua mielenkiintoiselta. Rakentavat palautteet kehittävät ja niistä kannattaa ottaa opiksi mutta silti palaute on vain kyseisen ihmisen mielipide ja sellaisenaan arvokas mutta ei sen takia kannata täysin harrastustaan hylätä, olettaen että kirjoittaminen on ollut sinulle harrastus.

Todella moni kirjoittaja ja kirjailija on joutunut tekemään todella pitkän työn kunnes ovat saaneet ensimmäisen kerran jalan kustantamon oven väliin. Jos he olisivat ensimmäisellä kerralla luovuttaneet niin heiltä olisi jäänyt todella moni hieno asia kokematta. Sanoisin siis, että vaikka tekstisi kaipaavat rakenteellista ja kielellistä kehittämistä, mitä voi opiskella itse tai ryhmissä, ei sinun kannata tämän rakentavan palautteet takia täysin hylätä harrastustasi. Opiskele, lue ja kirjoita - tässä avaimet itsensä kehittämiseen nyt ja aina. Se on kuitenkin huomioitava, että jokaisesta ei yrittämisestä huolimatta tule kirjailijaa vaan he jäävät vaille tunnustusta ja kunniaa mutta ei pidä pienistä sortua ja kääntää kelkkaa täysin.

Kannustaen,

vlad.

 

[ZayWest]

Jos jo yhdenkin lukijan mielestä kirjoittajalta puuttuu kyky empatiaan, kyky olla näkemättä ihmisiä objekteina, kyky olla olematta tekemisissä ihmisten kanssa, kyky olla hiljaa, kuuntelukyvyn puuttuminen sekä nähdä pääosin pelkkää minäitse-kuvaa, on ehkä aika tajuta asioita kirjoittajana.

Mielestäni nuo piirteet eivät ole enää mitään kirjakerhoissa kehitettäviä asioita.