Jarno Pikkarainen HIFK:n päävalmentajana

  • 392 139
  • 2 227

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Juttelin joskus oluen äärellä Tikkasen kanssa ja se selitteli kuinka erilaista on saada joukkue menestymään New Yorkissa kuin Edmontonissa.

Siitä on aikaa, joten pieni varaus muistikuvista, mutta suurin piirtein näin:

Edmontonissa kyse oli vain kiekosta. Madison Square Gardenissa oli kyse kaikesta muusta paitsi kiekosta. Rangers saatiin sitten lopulta voittamaan, kun sinne hommattiin tarpeeksi kovia johtajia koppiin, jotta fokus olisi kiekossa ja menestymisessä.

Montrealissa on niin kovat paineet, että hyvätkin kokoonpanot luhistuvat niiden alla.

Onhan näitä esimerkkejä. Se mitä olen klubeilla vierestä katsonut, niin HIFK on musta siellä Rangersin ja Canadiensin välimaastossa. Paineet on hirveät, kaikenmaailman isäntää pyörii neuvomassa ja pitkäjänteisyyttä on yhtä paljon kuin 5-vuotiaalla matkalla kesämökille. Ensimmäisen bussipysäkin kohdalla kysellään jo ollaanko perillä. Eli tuloksista.

En ole vieläkään varma Pikkaraisesta, mutta moni kiekkoa ammatikseen harjoittava ystäväni näkee ison potentiaalin.
Ja Pikkarainen puhuu kyllä hyvin tuossa täälläkin siteeratussa ULn haastiksessa.

Toistan itseäni, mutta katsoisin nyt tän kortin loppuun.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mun on vaikea määrittää millainen on ollut tai on IFK:n näköinen valmentaja. Näen kuitenkin että Pikkaraisella on nyt saumat alkaa määrittää sitä Salmelaisen kanssa uudelleen.

Se kuva mikä haastatteluiden perusteella Pikkaraisesta jää, on kyllä sellainen, että tuon kaltaisia ihmisiä toivoisin IFK:ta johtamaan. Pelaajien arvostus ja kunnioitus on äärimmäisen tärkeää kuten myös rehellisyys ja avoimuus.

Se Pikkaraisen teesi, että pelaajan pitää kokea olevansa turvassa joukkueessa, jotta voi suunnata kaiken energian pelaamiseen ja itsensä kehittämiseen, ei ole kyllä kovin hyvin IFK:n menneisyyteen sopiva eikä ole IFK näköistä. Tässä ehkä isoin juttu jonka kautta saadaan päivitettyä IFK 5.0
 
Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
No niin ja täällä kun taisi olla useampikin, joka tiesi että Lennu itse oli päätöksen tekijä.

Eipä silti, pääasia että tuo muutos tehtiin ja hyvä että valmennus tarttui asiaan, vaikkakin aika pitkään piti odottaa.

Asiasta voi jopa olla hyötyä Lennulle ja joukkueelle - toivottavasti molemmille.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
No niin ja täällä kun taisi olla useampikin, joka tiesi että Lennu itse oli päätöksen tekijä.

"Tietäjiä" oli käsittääkseni vain kaksi, meitä arvailijoita oli sitten muutama lisää.

Pikkaraisesta sen verran, että 6-4 tilanteessa otettu aikalisä SaiPaa vastaan ei auttanut paskan vertaa. Pelaajistolla on ehkä suurin vastuu 6-2 johdon ryssimisestä, kun takki aukesi hieman liikaa ja Atellekin upposi pari kutia vähän turhan helposti, mutta ei Pikkarainenkaan siitä puhtaita papereita saa.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Odotan että Pikkarainen saisi kuntoon tuo koko 60 min pelaamisen. Välillä pelin taso heittelee liikaa. Eilenkin kun painettiin tukka putkella ja karvattiin ylhäältä, saatiin hyvin maalipaikkoja. Heti kun vetäydyttiin tai kun pelaajat eivät tunnistaneet mistä kohtaa pitää paineistaa, paketti levisi liikaa. Hyökkäys oli kuitenkin sillä tasolla että olisi voinut tehdä jopa 5-6 maalia ja maalipaikkojen määrä oli mun mielestä hyvä, sillä Lukon puolustuspelaaminen on ihan hyvällä mallilla.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Tietäjiä" oli käsittääkseni vain kaksi, meitä arvailijoita oli sitten muutama lisää.

Pikkaraisesta sen verran, että 6-4 tilanteessa otettu aikalisä SaiPaa vastaan ei auttanut paskan vertaa. Pelaajistolla on ehkä suurin vastuu 6-2 johdon ryssimisestä, kun takki aukesi hieman liikaa ja Atellekin upposi pari kutia vähän turhan helposti, mutta ei Pikkarainenkaan siitä puhtaita papereita saa.
IFk on kyllä todellinen keskinkertaisuuden kruunamaton kunkku, mitä tulee lajiin nimeltä jääkiekko. Kaudesta kauteen, UTj:sta UTJ:hin, valmentajasta valementajaan, projektista projektiin, maalivahdista maalivahtiin ja joukkueesta sekä pelisysttmistä toiseen IFK se pitää aina tasonsa, ja siihen voi luottaa kuin vuoreen.
Joka kausi joukkuetta ennustetaan kärkeen, mestariksi ja jotakuinkin suvereeniksi, mutta ei, IFK se vaan on itselleen uskollinen ja pysyy keskinkertaisuutensa ikeessä.

Aina ollaan taistelemassa kynsin hampain voidaksemme pitää sijoituksemme keskikastissa, maalieron parhaimmillaankin hikisesti plussalla, hävittyjä ja voitettuja jotakuin tasaisesti, ja jokaisessa pelissä kyky pelata vastustajan mukaan, sekä pitää huolta siitä että jokunen lahjamaali annetaan etten, ettei tule vastustajalle paha mieli. Pisteen hinta liki suomen kovin, ellei jopa Guinesssin ennätyskirjatasoakin. Ja jos edes vahingossa meinaa aliigan kärkisijat tulla vastaan, niin takuuvarmasti sössitään jukureille ja sporteille peli tai pari, ette vaan se nurkan takana odottava palkinto -säälipleijaripaikka- vaarannu liian hyvällä pelaamisella. Jos ei muuten, niin maalivahti vähintääkin vuotaa nuo pelit kuin seula.

Nyt se on vaan pakko uskoa, että IFK:ssa organisaationa on jotakin niin keskinkertaista ja mukaavudenhaluista, että se saakelin bakteeri - vai liekö jopa virus - istutetaan päivästä yksi jokaisen pelaajan mieliin, ja sitten mennään rusettiluistelemaan kentälle. Välillä on peli kivempaa katsella ja välillä ei, mutta takuuvarmaa on vain se, että keskinkertaisuudessa pysytään kuin liimattuna.

Silloin kun joukkueen hallitus joitakin vuosia sitten vihdoinkin vahtui, oli odotukset korkealla, mutta sittemmin on saanut laskeutua läsähtäen maanpinnalle ja havaita että mikään ei oikeastaan ole muuttunut yhtään miksikään. Kuppa lähti töölöstä mutta keskinkertaisuus on vaan ja pysyy.

Saa vetää herneet taas nokkaan jos tahtoo, ja tulla selittämään etät miten hemmetin hienoa se IFK:n peli on. Ja onhan se hienompaa...siis hienompa akuin useammalla kaudella, vana yhtä kaikki, aivan yhtä perinteisen tehotonta kuin liki jokaisella kaudella vuodesta sekä kaudesta toiseen.

Ja juu, ihan kaikki voi (vieläkin) muuttua auvoksi, mutta jotenkin nyt tosianakin uskon sen, että jotakin pitää tapahtua koko organisaatiossa, ennen kuin tämä oikeasti muuttuu edes välttävästi kestävlle pohjalle.

Lainattu kirjoittaja on lainattuna nimenomaan siksi, että on määrätietoisesti sekä välittämättä itseensä useinkin kohdistuneista arvosteluista huolimatta pitänyt linjansa tuodessaan esiin IFK:n organisaation tietynlaisen "mädännäisyyden", sisäsiittoisuuden, sekä voisi jopa sanoa että mukavuudenhaluisen laiskuuden, jonka seurauksena joukkue alisuorittaa oikeastaan ihan aina. On perkeleellisen tuskaista serurata touhua (ja joo en ole sittenkään lopettamassa, joten kaikki itseään paremmiksi korottavat fanit voivat pitää itkut ja narinat mahoissaan tai missä tykkäävät), joka on jatkuvaa sekoilua ja vaipumista vastustajien tasolle tai jopa alle, vaikka kykyä muunlaiseenkin esitykseen pitäisi löytyä.

On nimittöin vaikeaa enää uskoa, että pelaajat unohtavat kaikki lahjansa IFK:hon tullessaan, joten ongelman pitää olla jossakin syvemmällä touhussa, koska se tuntuu saastuttavan koko joukkueen peliesitykset kaudesta kauteen.

Iänakaikkiisia monen vuoden projekteja, turbulenssien lopettamista sun muuta on tarjolla, vaan menestystä ei, ja IFK:sta onkin tullut jonkinsortin vitsi jääkiekossa. eikä asiaa juurikaan auta sekään, että tuntuvat olevan nykysin sellaisia tissiposkia että esitykset muistuttavat päivä päivältä enemmän ja enemmän ringeteä kuin jääkiekkoa.

Tästä tosiaankin on lupa parantaa, ja koskaa kyllä oikeastaan ihan koko hmmetin joukkuetta. Jos ei organisaatio kykene kehittymään yhtään mihinkään, niin olka anyt perkele edes ammattiylepitä ja lopettakaa se kananmunat kainaloissa hiihtäminen. Ja onhan se lopuksi todettava, että maalivahtiosasto on kyllä myös luokattoman paska tällä kaudella ellei ala jo kohta löytymään tasaisempia esityksiä. Ei voi enää sitäkään puhua paremmaksi, koska ei sitä kenttäkään ihan kaikesta voi kuitenkaan syyttää.

Ihan sma mitä ne "edistyneet" tilastot näyttää, niin totuus näkyy sarjataulukosta melkoisen raadollisesti. Ja jopa sittenkin vaikka ero siihen kolmanteen sijaan ei tappava olekaan. No paitsi näemmä IFK:lle joka kyllä aina saa kauden näyttämään tervanjuonnilta, joka lieneekin projektien kestonimikkeenä. Ei tätä tarvits emitenkään enää kaunistella. Ainoat jotka sen nyt voivat tehdä, viilettävät siellä kaukalossa tahi pönöttävät kuula punaisena siellä joukkueen takana aitiossa.
 
Viimeksi muokattu:

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
@tommy36 Kannattaa maikkarin sivuilta katsomassa Rauno Korven haastattelu jossa kertoo miksi Tappara on tänään päivästä toiseen huipputasolla. Se vaati pitkäjänteistä työtä alkaen 12v sitten.

Fanit haluaa pikavoittoja. Niitä ei ole olemassakaan jos haluaa kestävää menestystä. Itse hamuan enemmän sitä, siksi myös riittää kärsivällisyyttä.

Joka tapauksessa se on ihan täyttä faktaa, että IFK:n peli on kehittynyt vuoden takaisesta. Joukkue on myös laadukkaampi ja leveämpi. Sanoisin, että ollaan oikealla tiellä tällä hetkellä, mutta kehitys ei saa pysähtyä missään kohti. Muutaman vuoden päästä on oltava tunnistettava IFK:n pelillinen identiteetti.
 
En edes käsitä, etät miten se ylipäätään hukattiin, mutta ainakaan se ei saa olla se mitä viime pelissä on nähty, koska se on keskimäärin ollut melkoista peetä.

Mutta kaikinmokomin ja ilolla otan vastaan näytöt, ja nieleskelen kaikki pahat sanani kun mestaruuden vääntävät.
IFK:n kohdall aon tästä samasta asiasta vaan puhuttu niin kovin kauan, mutta hyvin vähän on taahtunut, ja esityksistä huolimatta jotakin on pielessä, koska tulos näyttää nytkin ihan samalta kuin edellisillläkin kausilla, vaikk aonkin "kauniimmassa" paketissa.

Mutta ymmärrän toki ajatuksesi, ja tokihan se iänkaikkinen kärsivällisyys on hyve.
 
444

Jaa että jälleen yksi ikuisuusprojekti käynnissä. Sellainen, jota ei mitenkään voitu aloittaa jo ikuisuus sitten. Tai periaatteessa on varmaan aloitettu useitakin kertoja, muttei muistettu viedä loppuun. Tulee tämän päivän fanina vallan hyvä fiilis siitä, että ehkä jo 10 vuoden päästä saattaa osua kohdalleen. Sen jälkeen aloitetaankin varmaan uusi 12 vuoden projekti. Koska tässä seurassa menestys tulee ilmeisesti kerran 12 vuoteen.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Odotan että Pikkarainen saisi kuntoon tuo koko 60 min pelaamisen. Välillä pelin taso heittelee liikaa. Eilenkin kun painettiin tukka putkella ja karvattiin ylhäältä, saatiin hyvin maalipaikkoja. Heti kun vetäydyttiin tai kun pelaajat eivät tunnistaneet mistä kohtaa pitää paineistaa, paketti levisi liikaa.

Oli aika repaleinen peli Lukkoa vastaan. Paljon hyviä jaksoja jossa hallittiin kiekkoa järkevästi, ja saatiin pitkiä pyörityksiä, ja sitten vastapainona aivan avoimia ovia, viisikon etäisyydet tuhat kilometriä, ja avauspeli paniikkia. Punainen lanka katoilee pelin sisällä, pelitavallinen selkänoja on repaleinen. Halutaan nopeaa pystysuuntaa, ja kun vastustaja ei paineista, halutaan kontrollia, joka ei tule pelaajien selkäytimestä. Kousan ja Järän roiskimiset hyvänä esimerkkinä.

Mää en jaksa mistään projekteista höpöttää, projektit on köyhiä seuroja varten, kun jatkumolla joutuu kompensoida taloudellisia realiteetteja. Tällä hetkellä ollaan selvästi kärjen takana, ja pelillisesti varmaan about tasoissa Lukkojen kanssa. Ei riitä jumalauta. Kehitystä pitää tulla, koska Lukot ja JYP:it kehittyy pomminvarmasti, ja Tappara ja Kärpät on jo omalla levelillä. Tsemppipronssilätkä ei vaan jumalauta riitä kun käsissä on mestaruusrosteri. Onneksi aikaa on yllinkyllin, vaan onko riittävää osaamista penkin takana?

E: Ja jottei kenellekkään tule väärää kuvaa, niin pitkäjänteisyyttä ehdottomasti tarvitaan. Sana projekti on vaan vilissyt tällä foorumilla niin monta kertaa, että se alkaa hiljalleen maistua Nybarin oksennukselta.
 
Viimeksi muokattu:

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
PS. Erityismaininta Kaltolle tai Pikelle, kumpi jatkoajalla olikaan vastuussa YV-peluutuksesta. 1.YV ei ollut toiminut koko iltana, ja 2.YV ollut jo toista peliä putkeen parempi, ja sitten peluutetaan vajaa 2min putkeen Paajasia ja Turusia. Viimeistään ~50 sekunnin kohdalla kun kelattiin vauhtia omista, olisi pitänyt huutaa ukot vaihtoon. Keräset ja Kangasniemet olisi varmaan saaneet edes maalipaikan aikaan. Tuollainen peluutus syö ennemmin tai myöhemmin koutsit elävältä. Tai siis pelaajat syö. Kirjaimellisesti. Tanskan rotsi grillataan ekana.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Jaa että jälleen yksi ikuisuusprojekti käynnissä. Sellainen, jota ei mitenkään voitu aloittaa jo ikuisuus sitten. Tai periaatteessa on varmaan aloitettu useitakin kertoja, muttei muistettu viedä loppuun. Tulee tämän päivän fanina vallan hyvä fiilis siitä, että ehkä jo 10 vuoden päästä saattaa osua kohdalleen. Sen jälkeen aloitetaankin varmaan uusi 12 vuoden projekti. Koska tässä seurassa menestys tulee ilmeisesti kerran 12 vuoteen.

Jostain se työ on aloitettava. Enkä näe, että se Tapparalle tai IFK:lla on projektit. Tavoite on parantaa joka vuosi.

Näitähän voi väännellä miten haluaa, mutta kannattaa edes pieni realismi pitää mukana ja hahmottaa kuinka pitkä se takamatka kärkeen on ihan pelkissä taustaproseseissa.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Lainattu kirjoittaja on lainattuna nimenomaan siksi, että on määrätietoisesti sekä välittämättä itseensä useinkin kohdistuneista arvosteluista huolimatta pitänyt linjansa tuodessaan esiin IFK:n organisaation tietynlaisen "mädännäisyyden", sisäsiittoisuuden, sekä voisi jopa sanoa että mukavuudenhaluisen laiskuuden, jonka seurauksena joukkue alisuorittaa oikeastaan ihan aina.

Pitkä viesti, mutta lainaan nyt tuon kappaleen kun siinä minun nimimerkkiin viitattiin. Olen tosiaan melko pitkään puhunut "tyytymisen kulttuurista", kunnianhimottomuudesta ja pyramidin huipulta lähtevästä luontaisetu- ja status-keskeisestä (eikä urheilu- tai menestyskeskeisestä) ajattelumaailmasta. Ehken kuitenkaan tuollaisilla sanoilla kuten mukavuudenhaluinen laiskuus.

Nyt täytyy kuitenkin myöntää, että jopa siinä itse tekemässäni äänestyksessä valitsin pitkän miettimisen jälkeen vaihtoehdon "ongelmat ovat syvällä organisaation rakenteissa ja Salmelaisen aloittama muutos vie aikansa" (tms) enkä "ongelmat ovat syvällä organisaation rakenteissa eikä mikään muutu ennen kuin ry avataan". Loppuviimein tein tuon äänestysvalinnan toki siksi, että "joku" (minä itse) oli sanavalinnut jälkimmäiseen väittämään "mikään".

"Mikään" on jo muuttunut, ja lisää tuntuu muuttuvan tämänkin kauden aikana.

En siis edelleenkään usko, että Salmelainen pystyy kokonaan, kaikkea, yksin muuttamaan. Mutta hän on aloittanut muutosprosessin jossa jo näkyy tulosta. Lopullisesti en kuitenkaan usko IFK:sta voivan rakentaa kestomenestyjää edes liigan tasolla, puhumattakaan Euroopan huippuseurasta, ilman perustavanlaatuisempaa remonttia ry:n suhteen.

--

Nyt oli kuitenkin kyse Pikkaraisesta, jonka ketjussakin olemme. Vaikka myös pelitavallisesti näkyy enemmän variaatiota, sekä paikoitellen selkeämpiä ja parempia aihioita kuin viime kaudella, on Pikkaraisella vielä todistettavaa ja parannettavaa. Itse asiassa aika paljonkin, mutta hän tuskin paljastaa kaikkia valttikorttejaan ennen kevättä. Voi olla vaikeahkoa löytää yksittäisistä peleistä niitä elementtejä, joita hän ajaa sisään, mutta seuraavan kuukauden aikana sieltä ehkä löytyy taas pari ajatuksensiementä ja tiedonjyvästä lisää.

En edes käsitä, etät miten se ylipäätään hukattiin, mutta ainakaan se ei saa olla se mitä viime pelissä on nähty, koska se on keskimäärin ollut melkoista peetä.

Mutta kaikinmokomin ja ilolla otan vastaan näytöt, ja nieleskelen kaikki pahat sanani kun mestaruuden vääntävät.
IFK:n kohdall aon tästä samasta asiasta vaan puhuttu niin kovin kauan, mutta hyvin vähän on taahtunut, ja esityksistä huolimatta jotakin on pielessä, koska tulos näyttää nytkin ihan samalta kuin edellisillläkin kausilla, vaikk aonkin "kauniimmassa" paketissa.

Mutta ymmärrän toki ajatuksesi, ja tokihan se iänkaikkinen kärsivällisyys on hyve.

Eiköhän jossain vaiheessa pisteiden osalta surkeaa alkukautta tehty päätös, että aletaan nyt pelaamaan prosenttilätkää kunnes joukkue on valmiimpi kokonaisvaltaisempaan dominointilätkään. Minusta on keskimäärin ihan kiva voittaa, ja nousta sarjataulukossa edes sinne kolmossijan taisteluun - joka lienee maksimisuoritus runkosarjan osalta - vaikka se tulisi pelillä, joka näyttää vähän peeltä. Tässä mielessä minulla on kärsivällisyyttä, sillä uskon vakaasti että alkukauden sexyhokiviuhkapanosdominanssilätkä tekee paluun viimeistään kevättalvella, mahdollisesti yksittäisissä matseissa jo aiemmin. Jos joukkue pysyy terveenä ja kokoonpanot vakiintuu, en näkisi täysin poissuljettuna, etteikö voitaisi nähdä dominanssikokeilua esim. Kärppiä vastaan joko viikon, tai kahden, päästä.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tanskan rotsi grillataan ekana.
Tää oli hauska kommentti, sarkasmia lienee. Totuushan on että Tanska ylipäätänsä grillataan viimeisenä kun katsoo miehen historiaa. :D
2002-03 HIFK U20Jr. A SM-liigaAsst. Coach
2003-04 HIFK U20Jr. A SM-liigaAsst. Coach
2004-05 HIFK U20Jr. A SM-liigaAsst. Coach
2005-06 HIFK U20Jr. A SM-liigaHead Coach
2006-07 HIFK U20Jr. A SM-liigaHead Coach
2007-08 HIFK U20Jr. A SM-liigaHead Coach
2008-09 HIFK U20Jr. A SM-liigaHead Coach
2012-13 HIFK U16Jr. C SM-sarjaAsst. Coach
HIFKLiigaAsst. CoachReplaced Antti Pennanen midseason
2013-14 HIFKLiigaAsst. Coach
2014-15 HIFKLiigaAsst. Coach
2015-16 HIFKLiigaAsst. Coach
2016-17 HIFKLiigaAsst. Coach
2017-18 HIFKLiigaAsst. Coach
2018-19 HIFKLiigaAsst. Coach
2019-20 HIFKLiigaAsst. Coach
 
Tanska ei tosiaan penkin takaa lähde kulumallakaan. Koko muu valmennustiimi saa kenkää, Tanska jää. Minähän en tiedä Tanskan roolista yhtään mitään, mutta aika korvaamaton kaveri pitää olla kyseessä, tai vaihtoehtoisesti niin yhdentekevä, ettei vaihtaminen esim. valtameripoijuun toisi mitään muutosta.
Tanskan anti näkyy katsojille niissä hassuissa haastatteluissa, jossa se öö... - mikä sen leidin nimi on? - kysyy, että ”Joonas Tanska, lukemat 0-4 17 sekunnin pelin jälkeen. Miten ottelu on lähtenyt käyntiin?” Joonas siihen sitten, että ”kotiasiat on kunnossa ja urheilu tuntuu kiinnostavalta.”

Mutta palkka on alle 100k€/v, joten ihan sama, mitä tekee. Seuran tase on kuitenkin kunnossa ja omavaraisuusaste korkea.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Jaa että jälleen yksi ikuisuusprojekti käynnissä. Sellainen, jota ei mitenkään voitu aloittaa jo ikuisuus sitten. Tai periaatteessa on varmaan aloitettu useitakin kertoja, muttei muistettu viedä loppuun. Tulee tämän päivän fanina vallan hyvä fiilis siitä, että ehkä jo 10 vuoden päästä saattaa osua kohdalleen. Sen jälkeen aloitetaankin varmaan uusi 12 vuoden projekti. Koska tässä seurassa menestys tulee ilmeisesti kerran 12 vuoteen.
Kirjoitin juuri samoista asioista Tobbarin ketjuun. En jaksa siirtää, mutta sopii tännekin.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tää oli hauska kommentti, sarkasmia lienee. Totuushan on että Tanska ylipäätänsä grillataan viimeisenä kun katsoo miehen historiaa. :D

Kyllä. On kyllä mittava ura Tanskalla IFK:sta. Kapteeniainesta, mutta onneksi koutsia ei voine nimetä kapteeniksi. Jos pelaajat verbaalisesti käristäisi Tanskan, niin eiköhän rapukerhon Sir.Tom olisi vaahtosammuttimen kanssa puolustamassa. Oikeasti mulla ei ole mitään Tanskaa vastaan, seurauskollisuus on ihailtavaa ja voi olla pätevä kaveri, mutta kuten täälläkin on aiemmin kyseenalaistettu, miksi yksi kaveri saa pysyä kun turbulenssi on pyyhkinyt kaikki muut valmennusryhmät ulos. Lunkka toki myös siellä, mutta veskakoutsi on vähän eri asia. No antaa Tanskan olla, hänen hoitamat osa-alueet käsittääkseni aika pienet, ja saattaa tehdä hyvääkin duunia.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pikkarainen on potentiaalisesti isompi ongelma. Hän on se yläasteen kova jätkä joka sai naiset ja kiskalta röökiä, duuniakin löytyi varttuessa, mutta huomaamatta nörtit olivat ajaneet ohi ja juhlivat elämän saavutuksia, samalla kun tämä Neandertalilainen paini ja oksenteli baarin pöydille. Manner ja Rautakorpi saattaa olla keväällä nämä nörtit, jotka ovat luottaneet (peli)kirjojen lukemiseen. Tietynlaista modernia äijäkulttuuria edustan itsekin, ja pieni alkukantaisuus vetoaa, mutta loppupeleissä peli jäällä ratkaisee, ja tätä menoa lähdetään takamatkalta kevääseen.

Näköjään tällaisesta posipentistäkin alkaa ajan myötä tulla negapentti. Pitää skarpata, loputtomalla negailulla kausi tuntuu entistä vaikeammalta. Kokeiltu on. Ehkä siellä on joku masterplan. Ehkä tässä tulee vielä taktista varianssia kuten Stögön hopeakaudella. Ehkä veskapeli, erikoistilanteet ja fyysinen puoli voitetaan, ja pelikirjan sivujen merkitys murenee. Liian monta ehkää. Ehkä.
 
Viimeksi muokattu:

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Lisäisin ainakin: ehkä puolustus tiivistyy ja ehkä kädettömät muuttuvat kädellisiksi puolustuksessa ja nelosessa ja ehkä äijistä tulee ÄIJIÄ, jotka puolustavat omiaan.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pikkarainen on potentiaalisesti isompi ongelma. Hän on se yläasteen kova jätkä joka sai naiset ja kiskalta röökiä, duuniakin löytyi varttuessa, mutta huomaamatta nörtit olivat ajaneet ohi ja juhlivat elämän saavutuksia, samalla kun tämä Neandertalilainen paini ja oksenteli baarin pöydille. Manner ja Rautakorpi saattaa olla keväällä nämä nörtit, jotka ovat luottaneet (peli)kirjojen lukemiseen. Tietynlaista modernia äijäkulttuuria edustan itsekin, ja pieni alkukantaisuus vetoaa, mutta loppupeleissä peli jäällä ratkaisee, ja tätä menoa lähdetään takamatkalta kevääseen.
Hulvattoman hieno kuvaus Pikkaraisesta nörttien puristuksessa. Haluan kuitenkin viedä mielikuvaa vielä syvemmälle. Pikkarainen, tämä röökiä polttava alfauros, joka vei Mannerin ja Raukorven naiset, ei ole typerys, vaan poikkeukseliisen älykäs nuorimies. Hän ei syntynyt kultalusikka suussaan, kuten eräät nörtit. Hänen isänsä oli kommunisti. Keskiössä oli työ, ei akateeminen ura. Itseasiassa koulumenestys oli pahe, toisin kuin eräillä.

Näistä lähtökohdista Pikkarainen otti itselleen paikallisen alfa-uroksen roolin nauttien nuoren miehen elämästään, naisista, tupakasta ja viinasta. Yksi intohimo hänellä oli kuitenkin ylitse muiden, jääkiekko. Jääkiekkoon hän käytti kaiken älyllisen tarmonsa. Hän halusi valmentaa. Nyt, kiitos kyvykkyyden ja intohimon, hän valmentaa suurta Helsingin IFK:ta.

Pikkarainen näyttää amisjonnelta kermaperse Mannerin ja aristokraatti Rautakorven vierellä, mutta se ei tee hänestä yhtään huonompaa jääkiekkovalmentajaa. Pikkarainen on täysverinen ammattilainen, mitä tulee peliin nimeltä jääkiekko. Sen hän on pystynyt teoillaan osoittamaan.
 
theZ

Jäsen
Q Loundgesta terveisiä. Ei ole näkynyt isoja pakkeja, mutta iso ukko on Pikkarainenkin.

Ollaan useamman vuoden kavereiden kanssa tehty päiväseltään reissuja Ouluun IFK:n viikonloppupeleihin ja jengi tulee samalla iltakoneella takasin yleensä. Oon myös pari kertaa eksynyt samalle lennolle Kärppien kanssa. Toinen valmennustiimi juttelee lätkästä, heittää läppää keskenään ja toinen tiimi on jäykkä kuin ummetuksesta kärsivän paska. Saatte vapaasti arvata kumpi kuvastaa Kärppien ja kumpi IFK:n valmennusta.

Päävalmentajakeskeisyydestä pitäisi luopua. Menestyksen avain on toimivassa valmennustiimissä eikä yksi ukko tee kesää eikä edes talvea. En tiedä kuinka vahvasti Pikkarainen on ollut tuota tiimiä kasaamassa, mutta ehdottomasti hänellä pitäisi olla "omat" apuvalmentajat. Sellaiset, joiden kanssa kemiat toimii. En tiedä onko kemioissa mitään vikaa ja täydentävätkö tiimin jäsenet toisiaan. Vahva arvaus on, että tilanne ei ole paras mahdollinen. Pikkarainen on varmasti apukoutsinsa hyväksynyt joten vaikka tuossa olisi kehitettävää niin syy on osittain hänenkin.

Mun mielipide on, että Pikkarainen riittää päävalmentajana oikein hyvin. En tiedä, mutta arvaan että vika on muualla. Enkä esitä tätä absoluuttisena totuutena. Tuli vaan mieleen.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pikkarainen näyttää amisjonnelta kermaperse Mannerin ja aristokraatti Rautakorven vierellä, mutta se ei tee hänestä yhtään huonompaa jääkiekkovalmentajaa. Pikkarainen on täysverinen ammattilainen, mitä tulee peliin nimeltä jääkiekko. Sen hän on pystynyt teoillaan osoittamaan.

Hyvin jatkettu tarina, pakko myöntää. Tekstissäsi toit esiin Pikkaraisen intohimon, ja sitä tältä koutsilta löytyy. Ehdottomasti. Monesti on mennyt jopa ylikin, mutta parempi sekin kuin ali. Toistaiseksi jäällä nähtävästä lätkästä olen kuitenkin edelleen skeptinen, mutta en missään nimessä epätoivoinen. On lätkässä ihmeellisempiäkin asioita nähty, kuin että huippurosterilla varustettu ihan hyvän koutsin seura menee finaaleihin, tai jopa mestaruuteen. Tai voihan tämä koutsi olla tosi hyväkin, mutta näyttöjä tarvitaan vielä.

Neljä asiaa ratkoo pitkässä runkosarjassa sekä keväällä paljon:

1. Maalivahti vs maalivahti. Jos erot on pienet, muut asiat todennäköisesti ratkaisee.

2. Erikoistilanteet. YV vs AV, maalinteontehokkuuden kannalta olennaisia.

3. Kamppailupelaaminen ja joukkueen yhtenäisyys. Pelikirja ei voita yhtään kaksinkamppailua, asenne ratkaisee. Hyvissä joukkueissa blokataan toisten puolesta kuteja.

4. Yksilöiden henkilökohtainen vire. Tähän ei voi täysin edes koutsit vaikuttaa. Valmennus voi antaa rakennuspalikat hyvää virettä varten, ja loppu on yksilöistä kiinni. Ja niitä yksilöitä on toistakymmentä, joten sanomattakin selvää, että rosterilla on iso merkitys. Ei vain paperilla, vaan miten se lopulta realisoituu, ja sitä on mahdoton edes alustavasti ennustaa.
 
Tässä viestissä oli paljon oikein.

Mulla on kaksijakoiset tunteet Pikkaraista kohtaan. Välillä olen ihan fiiliksissä ja välillä asenteella ”hjmaa.. enpä tiedä vielä”.
Mutta oman jääkiekko- ja joukkueurheilulajin kokemukseni perusteella, uskon Pikkaraisen olevan tarpeeksi hyvä valmentaja ihan vaikka mestaruuteen asti. Ja uskon myös mestaruuden ratkeavan enemmän maalivahtipeliin, henkilökohtaisiin virheisiin, joukkueen kamppailupelaamiseen ja kärkimiesten onnistumisiin kuin valmentajien välisiin eroihin.

Ihan siksikin, että historia todistaa lukuisia tapauksia, joissa keskinkertainen koutsi on handlannut mestaruuden huippumateriaalilla tai tapauksia missä todistettu huippukoutsi ei ole saanut mitään aikaiseksi keskinkertaisella materiaalilla.

Taktisesti olemme pystyneet hallitsemaan joukkuetta kuin joukkuetta vastaan. Isot pelit on lähinnä hävitty yksilöiden mokiin ja useimmiten siihen, että meidän veskat on päästäneet sen 1-2 maalia paikoista, joista vastustajan veskari on taas ottanut.

Kaikki asioita, joita voi kehittää keväälle.

Mutta joukkue vaikuttaa yhtenäiseltä ja taistelevalta. Se on jo iso saavutus koutsilta ja UJ:lta, kun katsoo minkälainen muulalaislegioona toi meidän sakki on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös