Mainos

Jarmo Muukkosesta SM-liigan kurinpitopäällikkö

  • 601 795
  • 4 391

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lisäksi Seikolan olisi pitänyt arvata, että Saarinen tulee horjahtelemaan hieman ennen taklausta ja jättää taklaus kokonaan väliin.

Ei, ei näin. Jatkoajassa on paukutettu viimeiset vuodet tällaisissa tilanteissa vain ja ainoastaan taklattavan vastuuta ja tähän jos mihinkään sitä pitää soveltaa. Hyvä ja kova taklaus, pää on alhaalla joten pakostikin taklaus osuu siihen. Ulosajon voisi vielä jotenkin hyväksyä, mutta onhan kolme peliä törkeää liioittelua.
 

wezq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä haluan noita samoja nappeja joita Pietilä ja tupsukorva-fanit vetävät, niillä varmasti Jokerien pelikin näyttäisi loistavalta tällä hetkellä.

Mitä tuohon Seikolan rangaistukseen tulee, niin mielestäni siinä on 1-2 peliä liikaa. Edelleen olen myös sitä mieltä että se oli onnettomien sattumien summa, toisaalta myös Seikola olisi voinut jättää taklauksen viemättä täysillä loppuun kun näki Saarisen olevan todella matalassa luisteluasennossa. Ei tuollaista murhapommia tarvitse vetää oman joukkueen kustannuksella, kun kuitenkin jokainen pelaaja tietää että ne ovat SM-liigassa kiellettyjä. Typerää myös linkitellä tänne jotain youtuben NHL-taklauksia, kun säännöt, kaukalo, kulttuuri ja pelaajat ovat täysin eri planeetalta.
 

Teddy_H

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-73, Pantserfaust
Mielestäni Saarinen horjahtaa ennen taklausta, ei vedä tarkoituksellisesti päätään vielä huonompaan asemaan kuin missä se oli.

Veikkaan Muukkosen perustelevan Seikolan pelikieltoa sillä että Seikolan on pitänyt ymmärtää tilanteen vaarallisuus ja siitä huolimatta Seikola veti pomminsa loppuun asti kovana.

Mä en ihan täysin ymmärrä tätä ajatusta. Seikolanko olisi pitänyt ymmärtää että Saarinen horjahtaa juuri ennen taklausta? SM-liigan käytäntöihin peilaten Seikola ansaitsee rangaistuksen koska päähän osuneista taklauksista on aiemminkin rangaistu riippumatta taklattavan toiminnasta. Mutta kyllä mua ainakin ihmetyttää että mitä Ossi Saarisen päässä on liikkunut ennen taklausta. Jos kaveri todella horjahtaa niin ei siinä mitään, niitä sattuu mutta mä en ainakaan huomaa tuon Nelosen videon perusteella Ossin toiminnassa mitään sellaista mikä edes viittaisi siihen että hän tiedostaisi että vastustaja on tulossa taklaamaan. Ja tämä on se pelottava asia.

SM-liiga menee todella väärän suuntaan jos tämän Seikola-Saarinen tapauksen ainoa opetus on että taklauksia pitää alkaa välttämään. Peräänkuuluttaisin yhtä lailla taklaajan kuin taklattavankin vastuuta. Seikola vetää teknisesti puhtaan taklauksen: ei erityisen kovaa ja ilman hyppyä. Saarinen puolestaan näyttää vetävän vain laput silmillä eteenpäin. Toinen harmituksen aihe on se, että Saarisen kypärä irtoaa päästä. Jos kypärä olisi pysynyt päässä niin suurimmat vammat olisivat todennäköisesti olleet henkisiä.
 

Sir Smuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Florida Panthers
Ei, ei näin. Jatkoajassa on paukutettu viimeiset vuodet tällaisissa tilanteissa vain ja ainoastaan taklattavan vastuuta ja tähän jos mihinkään sitä pitää soveltaa. Hyvä ja kova taklaus, pää on alhaalla joten pakostikin taklaus osuu siihen. Ulosajon voisi vielä jotenkin hyväksyä, mutta onhan kolme peliä törkeää liioittelua.

Missäs vaiheessa Jatkoajan kanta on muuttunut liigan kannaksi. Olen samaa mieltä, että kolme peliä on jossain määrin liikaa loukkaantumisen vakavuuden johduttua ilmeisesti huonosta tuurista(horjahdus+kypärän irtoaminen). Liiga ei kuitenkaan erota toisistaan päähän kohdistunutta ja päähän kohdistettua taklausta.

Kuten aikaisemmin jo kirjoitin, vaikea sanoa mistä johtuvat erilaiset tuomiot Määtän ja Seikolan taklauksissa. Toisaalta näistä päähän kohdistuneista taklauksista on ennenkin jaettu kolmen pelin pelikieltoja jos vastustaja on viety paareilla ulos. Ainakin Jokela taisi saada Komarovin päähän kohdistuneesta niitistä 3 peliä(?). En tosin itse allekirjoita tätä SM-Liigan kantaa, että pelikiellon määrittää puhtaasti seuraukset.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Mä en ihan täysin ymmärrä tätä ajatusta. Seikolanko olisi pitänyt ymmärtää että Saarinen horjahtaa juuri ennen taklausta? SM-liigan käytäntöihin peilaten Seikola ansaitsee rangaistuksen koska päähän osuneista taklauksista on aiemminkin rangaistu riippumatta taklattavan toiminnasta. Mutta kyllä mua ainakin ihmetyttää että mitä Ossi Saarisen päässä on liikkunut ennen taklausta. Jos kaveri todella horjahtaa niin ei siinä mitään, niitä sattuu mutta mä en ainakaan huomaa tuon Nelosen videon perusteella Ossin toiminnassa mitään sellaista mikä edes viittaisi siihen että hän tiedostaisi että vastustaja on tulossa taklaamaan. Ja tämä on se pelottava asia.

Ei Seikolan olisi pitänyt pystyä olettamaan että Saarinen horjahtaa vaan nähdä että Saarisen pää on jo alunperin alhaalla ja tuossa tilanteessa täydellä voimalla vedetty taklaaminen nyt vain on vaarallista. Ja myös Muukkonen näyttää korostavan tuomiossaan että Seikola olisi voinut halutessaan taklata toisin, eli vähempikin voima olisi riittänyt. Tosin Muukkonen ja otteluvalvoja näkevät tilanteessa myös Seikolan taholta rangaistusta koventavina seikkoina lievää hyppäämistä ja kyynärpää taklauksen. Näillä perusteilla kova mutta aikalailla oikeansuuntainen tuomio. Päähän kohdistuneita tappotaklauksia ei liigaan edelleenkään tarvita.
 

masamasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Markus Seikola on lausumassaan todennut seuraavaa:
...
· En hypännyt, enkä nostanut käsiä vaan taklasin olkapäällä, mutta jokeripelurin valmius pelitilannetaklaukseen oli huono
...
Kuvanauhan perusteella voidaan todeta tilanteen edenneen, kuten edellä on kerrottu.
...
Näkemykseni mukaan on myös selvää, että Seikola korostaa taklaustaan hyppäämällä tilanteessa.
Ehkä turhaa pilkun viilausta, mutta menikö se nyt niin kuin edellä kerrottu, vai hyppäsikö Seikola. Itse en hyppyä näe, ehkä jossain muussa videossa näkee paremmin. Toiseksi kummallista ratkaisussa on se, ettei Muukkonen millään tavalla mainitse Saarisen myötävaikuttaneen tilanteeseen luistelemalla pää alhaalla, kuten teki Määttä-Jaatisen tapauksessa, joka oli mielestäni huomattavasti törkeämpi. Pettynyt olen.

lisäys:
Edelleen rangaistusta koventavana seikkana pidän sitä, että taklaus suoritetaan kyynärpäällä. Vaikka taklaus olisi suoritettu olkapäälläkin, olisi taklaus osuessaan päähän, rangaistava teko.
En tiedä kuinka pitkä Jarmo itse on luistimet jalassa, mutta sopisi mennä kokeilemaan, onko siinä laidan tasalla kyynärpää vaiko olkapää. Seikolan olisi pitänyt mennä kyykkyyn taklaamaan?
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Näkemykseni mukaan on selvää, että puheet Seikolan hyppäämisestä taklaustilanteessa ovat silkkaa paskaa. Taitaa olla ensimmäinen totaalinen nyrjähdys Muukkosen linjassa tähän mennessä.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ehkä turhaa pilkun viilausta, mutta menikö se nyt niin kuin edellä kerrottu, vai hyppäsikö Seikola.

Ehkäpä Muukkonen viittaa kaikkeen edellä kerrottuun, otteluvalvojan raportissa mainitaan Seikolan hyppy, tuomari ei sano asiasta mitään ja Seikola itse sanoo ettei hypännyt. Muukkonen näkee videolla Seikolan lievästi hyppäävän ja kyynärpäätaklauksen.

Näkemykseni mukaan on selvää, että puheet Seikolan hyppäämisestä taklaustilanteessa ovat silkkaa paskaa. Taitaa olla ensimmäinen totaalinen nyrjähdys Muukkosen linjassa tähän mennessä.

No sinun näkemyksenhän mukaan tuo kyynärpää vastapalloon ei aiheuttanut Saarisen loukkaantumista vaan vasta pään osuminen jäähän. Nyrkkeilyssäkään vastapalloon lyöty nyrkin isku ei ilmeisesti satuta tai sammuta valoja vaan vasta osuminen kehän pintaan sattuu. Vai?
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näkemykseni mukaan on selvää, että puheet Seikolan hyppäämisestä taklaustilanteessa ovat silkkaa paskaa. Taitaa olla ensimmäinen totaalinen nyrjähdys Muukkosen linjassa tähän mennessä.

Missä Muukkosen linjassa? Muukkonen jatkaa samalla linjattomuuden tiellä kuin tähänkin asti, varsin käsittämättömät perustelut.
 
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
Nyrkkeilyssäkään vastapalloon lyöty nyrkin isku ei ilmeisesti satuta tai sammuta valoja vaan vasta osuminen kehän pintaan sattuu. Vai?
[OT] Loistava vertaus! Oliko Saarisella kypärä päässä kun Seikolan kyynärpää/olkapää/whatever osui häneen? Entäs kun pää osui jäähän? Mites (ammatti)nyrkkeilyn kypärätilanne (amatöörinyrkkeilyssähän ei juurikaan tyrmäyksiä ole)? Entäs onko nyrkkeilykehä alustana mahdollisesti yhtä kova kuin jää? Vähän järkeä nyt näihin.[/OT]
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
No sinun näkemyksenhän mukaan tuo kyynärpää vastapalloon ei aiheuttanut Saarisen loukkaantumista vaan vasta pään osuminen jäähän. Nyrkkeilyssäkään vastapalloon lyöty nyrkin isku ei ilmeisesti satuta tai sammuta valoja vaan vasta osuminen kehän pintaan sattuu. Vai?

Helvetin hyvä vertaus!

Ainakin täällä viitataan tuohon kypärän lähtöön. Itse pidän todennäköisenä, että tuo jäähän osuminen on kovempi tälli.

Flintillä lähtee vaan mopo keulimaan aina, kun Jokeri-pelaajaa taklataan. Esim. Mäkkäri-Filppula -episodissa ei myöskään mennyt jakeluun, että pää osui jäähän
 

Kaberle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Maple Leafs, Chelsea
Toiseksi kummallista ratkaisussa on se, ettei Muukkonen millään tavalla mainitse Saarisen myötävaikuttaneen tilanteeseen luistelemalla pää alhaalla, kuten teki Määttä-Jaatisen tapauksessa, joka oli mielestäni huomattavasti törkeämpi. Pettynyt olen.

Tätä ihmettelen itsekin. Sailion ja Määtän taklauksissa on mainittu molemmissa vastustajan huono peliasento taklausta vastaanottaessa. Saarisen tapauksessa tällä ei enää olekaan mitään väliä.

Ihmetyttää myös mitä helvettiä Muukkonen höpisee jostain hyppy- ja kyynärpäätaklauksesta. Täydellinen oikeusmurha koko tuomio. Yksi peli olisi aivan hyvin riittänyt ja ollut linjanmukainen ratkaisu.
 

Topper Harley

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Epäkohtaisuuksia riittää.

Muaki ihmetyttää toi Muukkosen mainitsema hyppääminen, koska Saarinen oli niin alhaalla että pienikin hyppy olisi vienyt ennemminki taklauksen Saarisen yli päin laitaa kuin korostanut sitä.
Mielestäni Seikola nostaa kroppaansa ja taklauksesta kaatunut Saarinen leikkaa häneltä jalat alta.

Ja jos tuosta kuvakulmasta näkee kyynärpään nostamisen on Muukkosella todella mielenkiintoiset lasit päässä.

Mutta niinku aiemmin mainittu liiga ei erota päähänkohdistunutta- ja päähänkohdistettuataklausta mikä on naurettavaa.

Ikävä tapahtumien ketju, mutta Saarisen pojalle vaan pikaista paranemista ja tervetuloa maailmaan jossa tyhmyydestä sakotetaan.
 

Melarus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
http://rapidshare.com/files/153044204/081011_Seikola.taklaa.avi

Tuosta saa ladata koneelleen tuon tilanteen. Sitten kun sen katsoo jollain video-ohjelmalla jolla on mahdollista hidastaa kuvaa niin näkyy selvästi miten Seikolan jalat nousevat jäästä vasta taklauksen jälkeen kaatuessaan. Toinen minkä huomaa selvästi kun oikein hitaasti katsoo on se että Seikolan käsi menee selvästi vartaloon kiinni juuri ennen osumaa.

Muukkonen saa kyllä haistaa pitkän p....n tämän tuomion johdosta.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Helvetin hyvä vertaus!

Ainakin täällä viitataan tuohon kypärän lähtöön. Itse pidän todennäköisenä, että tuo jäähän osuminen on kovempi tälli.

Ai nyt se oli kovempi tälli, kuitenkin se vastapalloon osunut kyynärpääkin siis voi tehdä jotain? Ei kuitenkaan niin paljoa vielä että se aiheuttaisi loukkaantumista? Ei mulla mopo keuli tällä hetkellä mihinkään, olen ihan tyytyväinen Seikolan saamaan tuomioon. Vaikka en yleisesti olekaan sitä mieltä että Muukkosen linja olisi aina pysynyt samana ja että tuomiot olisi aina oikeita. Tässä mielestäni tuomio on oikea.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joko HIFK-lisä on mainittu?

On niitä törkeämpiäkin taklauksia nähty kuin tuo Seikolan. Periaatteessa olisi kyllä voinut jättää niitin väliin, kun Saarinen oli kaikkea muuta kuin valmis ja hyvässä asennossa ottamaan taklausta vastaan, mutta kysymys kuuluukiin, että ehtikö tuossa enää niin tekemään. Kolme peliä kyllä ylimitoitettu rangaistus.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Ai nyt se oli kovempi tälli, kuitenkin se vastapalloon osunut kyynärpääkin siis voi tehdä jotain? Ei kuitenkaan niin paljoa vielä että se aiheuttaisi loukkaantumista? Ei mulla mopo keuli tällä hetkellä mihinkään, olen ihan tyytyväinen Seikolan saamaan tuomioon.

Kyllähän sulla keulii, kun ilmeisesti väität, että olen vaihtanut mielipidettä tässä asiassa. Todella harvassa taklauksessa sammuu valot tuolla tavoin, eikä tuossa tultu missään nimessä edes kyynärpää edellä. Veikataan edelleenkin siis sitä takaraivoon tullutta tärskyä, johon Saarinen itsekin ilmeisesti viittaa tuossa linkittämässäni jutussa.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Minä en siitä pätkästä jonka silloin katsoin huomannut hyppyä enkä pystynyt erottamaan osuiko kyynärpää päähän. Jos Muukkosella taas on näitä suttuisia pornofilmejä, joista tosiaan Jokeripelaajia koskevissa jutuissa on nähty tai jätetty näkemättä ennenkin vaikka mitä, niin sillehän ei voi mitään. Sinänsä pidän hyvänä linjana, jos hypystä ja kyynärpäästä päähän pistetään extraa.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
On niitä törkeämpiäkin taklauksia nähty kuin tuo Seikolan. Periaatteessa olisi kyllä voinut jättää niitin väliin, kun Saarinen oli kaikkea muuta kuin valmis ja hyvässä asennossa ottamaan taklausta vastaan, mutta kysymys kuuluukiin, että ehtikö tuossa enää niin tekemään.

Heitän tähän vielä sellaisen näkökulman, että Jokerit oli tehnyt ottelussa kaksi maalia jotka lähtivät Jokereiden puolustusalueelta, nousten oikeaa laitaa nopeasti Ilveksen päätyyn ja siitä suoraan maalia kohti ja limppu maaliin. Jos olisin itse Ilveksen vasenpuolustaja, niin pitäisin kyllä huolen, ettei kolmatta kertaa samassa pelissä sieltä tultaisi kuin avoimista ovista. Jos paikka pommille tulisi, niin en jättäisi käyttämättä.
 

wezq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos olisin itse Ilveksen vasenpuolustaja, niin pitäisin kyllä huolen, ettei kolmatta kertaa samassa pelissä sieltä tultaisi kuin avoimista ovista. Jos paikka pommille tulisi, niin en jättäisi käyttämättä.
Niin pelisilmää voi tietysti käyttää sen verran ettei Saarisen kokoisen hyttysen pysäyttämiseen tarvita mitään tappopommeja. Seikola kusi tuolla tarpeettoman kovalla taklauksella oman joukkueen pakkiin ja aiheutti näin 5min ylivoiman Jokereille. SM-liigassa ovat kiellettyjä kaikki taklaukset jotka osuvat päähän, sen säännön tietävät kaikki pelaajat varmasti. Jos näet että taklattava pelaaja luistelee kyyryssä pää edellä niin kannattaako se pelaaja pysäyttää "vastapallolla" jos tietää että ensin se osuu kuitenkin päähän?
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Minun mielestäni päähän kohdistuva taklaus on sellainen, jossa taklaaja hyppää ja kyynär/olkapäällä osuu taklattavan päähän. Korjatkaa, jos olen väärässä. On typerää, jos jokaisesta pommista joka osuu kyyryssäluistelevaan pelaajaan aletaan jakelemaan tuomioita päähän kohdistuvan taklauksen mukaan.

Seikolan taklaus oli kova ja osui kokemattomaan pelaajaan, mutta 3 peliä oli liikaa sanktiota kyseisestä tilanteesta. Muukkonen mokasi mielestäni tällä kertaa. Ehkä Saarinenkin oppii jatkossa pitämään päänsä pystyssä. Paranemista vaan hänelle!
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Minun mielestäni päähän kohdistuva taklaus on sellainen, jossa taklaaja hyppää ja kyynär/olkapäällä osuu taklattavan päähän. Korjatkaa, jos olen väärässä. On typerää, jos jokaisesta pommista joka osuu kyyryssäluistelevaan pelaajaan aletaan jakelemaan tuomioita päähän kohdistuvan taklauksen mukaan.
Kuten tuossa aikaisemmin kirjoitin, niin sillä ei ole merkitystä millä korkeudella pää on, jos taklaus osuu päähän, niin se on silloin päähän kohdistunut taklaus. Säännön tarkoitus on vähentää pään ja niskan seudun vammoja. Jos kyyryssä olevaa pelaajaa saa taklata päähän, niin sääntö ei palvele tarkoitusta.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kuten tuossa aikaisemmin kirjoitin, niin sillä ei ole merkitystä millä korkeudella pää on, jos taklaus osuu päähän, niin se on silloin päähän kohdistunut taklaus. Säännön tarkoitus on vähentää pään ja niskan seudun vammoja. Jos kyyryssä olevaa pelaajaa saa taklata päähän, niin sääntö ei palvele tarkoitusta.
Juuri tuon takia tämä koko tulkinta on hanurista. Kyyryssä luistelevaa/kyyristyvää pelaajaa taklaava vastustaja on oitis lainsuojaton, vaikka ei tekisi mitään säännöissä kiellettyä. Samaan kategoriaan menee selästä taklaaminen SM-liigan nykytulkintojen mukaan. Jos hiukan kärjistetään, tässä olisi ollut sama lopputulos, jos Saarinen olisi luistellut samalla tavalla kyyryssä pää edellä paikallaan seisovaan Seikolaan ja lyönyt lopuksi kurpitsansa jäähän. Kai Muukkonen olisi siitäkin saanut sen kolme peliä kakkua.

On ihan eri asia kitkeä pois niitä oikeasti rumia taklauksia, joilla ei ole muuta funktiota kuin vahingoittaa vastustajaa. Niitä ovat ne kädet korkealla normaalissa luisteluasennossa tulevaa vastustajaa kohti vedettyjä ylikovia pommeja. Tässä ei vedetty ylikovaa, ei tähdätty päähän, ei yritetty vahingoittaa, eikä tultu kädet korkealla. Haluttiin vain pysäyttää laitaa pitkin tuleva vastustaja puhtaalla taklauksella.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
On ihan eri asia kitkeä pois niitä oikeasti rumia taklauksia, joilla ei ole muuta funktiota kuin vahingoittaa vastustajaa. Niitä ovat ne kädet korkealla normaalissa luisteluasennossa tulevaa vastustajaa kohti vedettyjä ylikovia pommeja. Tässä ei vedetty ylikovaa, ei tähdätty päähän, ei yritetty vahingoittaa, eikä tultu kädet korkealla. Haluttiin vain pysäyttää laitaa pitkin tuleva vastustaja puhtaalla taklauksella.
Loistava puheenvuoro.

Seikola sai siis kolme peliä siitä, että ei keskeyttänyt sinänsä ihan puhtaasti haettua taklausta. Erona Määtän taklaukseen on juuri se, että Määttä taklaa selkeästi "ylös".

Muukkonen antaa tässä kyllä ihmeellistä viestiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös