Jos kyyryssä olevaa pelaajaa saisi taklata päähän, niin silloin pitäisi jotenkin mieltää, että kyyryssä olevaa pelaajaa päähän taklaaminen olisi jotenkin riskitömpää. Entä missä menisi raja milloin pelaaja on kyyryssä ja milloin hän on pystyssä? Mun mielestä sääntö on varsin hyvä ja selvä. Pidentää varmasti monen peliuraa ja vähentää pään alueen vammoja.
Mutta jos tälle linjalle lähdetään, niin samalla isoilta pelaajilta kielletään kokonaan muiden kuin toisten isojen pelaajien taklaaminen, sillä tottakai jos isompi pelaaja taklaa pienempää niin se osuu jossain määrin myös päähän. Its a law of physics sanoisi Chris Pronger. Samoin pienten pelaajien taklaaminen olisi kiellettyä kokonaan paitsi toisilta pieniltä pelaajilta.
Tuosta viimeisestä lauseesta olen myös eri mieltä. Vaikka ajatus aivotärähdyksien vähentämiseksi on kaunis, niin koitan tällaisella pseudo-tieteellisellä laskelmalla osoittaa että miksi se ei kuitenkaan toimi. Liigassa tapahtuu kauden aikana ehkä n. 40 aivotärähdystä, eli n. 3 per joukkue per kausi. Näistä osa syntyy kiekon osumista, laitaan törmäämisistä, poikittaisista mailoista yms. mutta varmaan n. 2/3 on seurausta taklauksista jotka osuvat päähän. Numerona se tarkoittaa n. 25 aivotärähdystä per kausi.
Mielestäni turvallinen arvio on että näistä tilanteista vähintään 60-80% on puhtaita vahinkoja, eli niissä "taklaaja ei voi valita". Ongelma on että kukaan ei vain voi _varmasti_ sanoa, että mikä tai mitkä niistä ovat sellaisia ja missä pelaajalla on tarkoituksellisuutta mukana. Kuitenkin jäljelle jää sellaiset laskennalliset 5-10 kappaletta tahallisia päähän kohdistuneita taklauksia. Seuraava ongelma on, että vaikka päähän taklaaminen on nykysäännöillä kiellettyä, niin sitä tehdään tahallaan silti. Jääkiekossa välillä tunteet kuumenevat ja pelaajat eivät ajattele niin kovin rationaalisesti. Jos säännöllä niistä saataisiin karsittua edes puolet niin hyvä. Itse en usko ihan siihenkään, mutta joka tapauksessa puhutaan parista kolmesta karsitusta taklauksesta per kausi eli alle 10% osuudesta kaikista aivotärähdyksistä.
Vaikka tämä esitetty aivotärähdysten määrä kuulostaa varmasti suhteellisen suurelta luvulta, niin pitää muistaa että taklauksia on jokaisessa pelissä keskimäärin noin vajaat parisen kymmentä ja pelejä pelataan kaudessa nelisen sataa eli liigakaudessa taklauksia on 6000-8000. Niinpä aivotärähdyksen todennäköisyys on yksittäisessä taklauksessa ihan muutamien promillejen luokkaa.
Helpompi tapa tämän kaiken arvioimiseen olisi tietenkin ollut verrata aivotärähdysten nykyistä määrää tilanteeseen ennenkuin kuin tämä typerä amatöörikiekkosääntö tuli voimaan, mutta se nyt olisi tylsän yksinkertaista. Ei niitä aivotärähdyksiä jokatapauksessa ainakaan merkittävästi enempää silloin tullut.