Väität että tämä pätee universaalisti. Osoitan esimerkillä, ettei näin ole. Kaksi valmentajaa valmentaa juoksijoita tavoitteena voittaa toinen vuoden päästä olevissa kisoissa (oletetaan esimerkin vuoksi, että juoksijat ovat tässä vaiheessa kaikilta ominaisuuksiltaan täysin identtisiä). Olkoot nimiltään vaikka lyhyen tylsästi A ja B. Lopputulos on siis menestys tuossa kilpailussa, kaikki muu siihen tähtäävää toimintaa.
Kiitokset tuotoksistasi ja ajatuksia stimuloivasta tekstistä. Yritän vastata ja samalla pitää kiinni ja perustella lisää omaa kantaani. Saatan polemisoida näkemyksiäsi kovastikin, mutta tarkoitukseni on pitää kiinni väittelyetiketistä. Muistan myös ja pyydän sinuakin huomioimaan hermeneuttisen periaatteen, jonka mukaan minun tekstini eivät koskaan täysin aukea sinulle minun tarkoittamalla tavalla, ja päin vastoin. On siis mahdollista, että jokin ilmaisussasi ei tavoita minua tarkoittamallasi tavalla ja tällöin oma vastineeni perustuu subjektiiviseen tulkintaan. Sinusta voi tuntua, että takerrun perusteetta joihinkin tekstissäsi olettamiini implisiittisiin sitoumuksiin.
Universaali sijoittui esimerkeissäni (putkiremontti ja pallopelit) kilpailutilanteeseen, jossa mitataan suoritusta ja suoritetaan mittausta. Tämän kyseenalaistaminen oli sinulta paikallaan, koska en ilmaissut asiaa eksaktisti. En lähtisi esimerkiksi julkisesti arvioimaan kahden pienen lapsen äidin paremmuutta toisiinsa nähden, vaikka saisin vertailuun mielestäni validia dataa.
Tuo valmentaja -esimerkki ei mielestäni falsifioi universaali -väitettäni. Sinun pitää korjailla kielellisesti tuota esimerkkiä paremmuus -argumenttini suolaamiseksi.
Esität valmentaja – juoksija -suhteen niin, että valmentajat ovat omnipotentteja toimijoita urheilijoihin nähden (syyt tuloskehityksessä ovat yksin valmentajissa). Siksi myrkkyhämähäkin puraisukin on valmennuksellinen ja kilpailuun valmistautumisessa tehty laiminlyönti, jossa vastuu lankeaa omnipotentille valmentajalle. Tästä syystä juoksijan B valmentaja on parempi kuin juoksijan A valmentaja – hän on huolehtinut valmennettavastaan riittävästi eliminoidakseen kilpailutilannetta uhkaavat riskit. Ja vielä, mielestäni paremmuuden arviointi kohdistui tässä valmentajiin – eihän urheilussa tai peleissä kilpailla valmentajien paremmuudesta, ainakaan yksilölajeissa? Asia muuttuu, kun kilpakentille tulee valmentajakilpailu, johon luodaan kilpailusäännöt.
Taaskin luin tuota 'juoksijat A ja B' -esimerkkiä niin, että olisit hakenut paremmuutta tai todisteita paremmuudesta harjoittelusta tai harjoittelukaudelta, ei itse kilpailusta. Esimerkkisi jää pysyvästi ideoiden maailmaan, jossa paremmuusprobleemaa on helppo spekuloida kuvitteellisesti. Miten pystyisit tosimaailmassa saamaan tietoa ilman koeteltua kilpailutilannetta, että tosimaailman juoksija A on kehittynyt kuluneen vuoden aikana tosimaailman juoksijaa B paremmaksi? Ideaalitilanteen rakentamisessa on siten episteeminen ongelma tosimaailmaan nähden. Jos vastaisit tähän, että harjoittelukauden kilpailujen perusteella, minun esittämä paremmuushypoteesi jäisi voimaan.
Jos sitoudut joukkuepelin paremmuusnäkemyksessäsi johonkin tiedossa olevaan potentiaan tai pelissä nähtyihin suorituksiin, jotka satunnaistekijöiksi nimettyjen tapahtumien vuoksi eivät realisoidu voitoksi, 'tutkimustuloksesi' jää 'pehmeäksi'. 'Pehmeys' tarkoittaa tässä ja aiemmissa kirjoituksissani sitä, että 'tutkimustulos' on tavallista alttiimpi anomalioille, tai että voidaan saada useita muita rinnakkaisia tuloksia. 'Kovuudella' tässä tarkoitan sitä, että aineistosta voidaan saada vain ja ainoastaan yksi tulos riippumatta tutkimuksen tekijästä.
Kilpailu on formaalinen ja seremoniaalinen akti, jossa joukkueen potentia aktualisoituu pelisuorituksena. Tämän vuoksi peli, muodollisesti toteutettu kilpailutilanne, on se, jossa arvo 'paremmuus' ratkaistaan.
'Voittajajoukkue on parempi joukkue' tai kuten sinä polemisoit, 'voittajajoukkue ei aina ole parempi joukkue' eivät kumpikaan ole episteemisesti kehäpäätelmiä, vaan ne ovat arvostelmia. Vetoamalla kilpailutilanteen päättymisen jälkeiseen asiaintilaan tulen kannattaneeksi ajatusta muodollisesta paremmuudesta. Sinun paremmuuskäsityksesi liittyy enemmän urheiluvedonlyöjän näkemykseen, jossa pelattavia kertoimia etsivä betsaaja on purkanut useiden sarjojen joukkueiden pelejä ja rakentanut siitä itselleen voittajafaktoreita (!!), joilla tulevien pelien voittoennustetta voi tarkentaa ja perustella. Tätä käsitystäni vahvistavat viittauksesi yksittäisiin jääkiekkopeliakteihin ja pokeriin.
Pyydät minulta kannanottoa pokeripelin yhteen jakoon. Pokeripelejä on lukuisia ja jääkiekkoja yksi, tai kriittisesti katsottuna kaksi (NHL:n sääntöpoikkeamat). Pokeri ja jääkiekko eivät ole yhteismitallisia. Pokeri on olemukseltaan päätöksentekopeli, jossa voidaan pelata useaa vastustajaa vastaan kaikkien sota kaikkia vastaan -periaatteella turnaus- tai rahapelissä. Pokerissa yksi peli koostuu useasta, jopa sadoista jaoista. Jääkiekon vastine päätöksenteolle on tuo sinunkin mainitsema reagointi – molemmat ovat toki kognitiivisia toimintoja, mutta aikakonseptioiltaan täysin erilaisia. Pokeripelin jaon vastine on löyhästi 'vaihto' tai 'erä'. Pokeripöydästä voittajana lähtevä on varmasti sen pöydän paras pelaaja, hän on tehnyt oikeita ratkaisuja oikeilla hetkillä. Hän on ehkä kipannut 200 kättä ja pelannut neuvokkaasti ja voitollisesti 20 ja varmasti myös hävinnyt käsiä. Pokerissa jos missä pöydän voittaja on paras pelaaja.
Paremmuus viittaa ajattelussani relativistiseen käsitykseen hyvästä. Hyvä on tällöin jokin hyväksi tekevä ominaisuus. Puukko on hyvä, jos se on terävä, ja kaksi puukkoa vertailuasetelmassa - voit arvata loput. Lakilause Sannoittajan kosmoksessa kuuluisikin niin, että jääkiekkojoukkueen paremmaksi tekevä ominaisuus on voittaminen.