Itsemurha

[mjr]

En tiedä, millaisessa tilassa ratkaisut kannattaa tehdä, mutta helposti käy niin, että tasapainoisuus määritetään ajatusten ja tekojen kautta. Tällöin tasapainoisuuden määritelmä on suljettu ja sokea kehä, johon ei pääse koskaan mitään uutta.

Itsemurha on malliesimerkki siitä, miten moraalisesti haastavan teon rationaalinen puoli yritetään kieltää ja kiertää. Faktoja ei punnita faktoina vaan ilmiötä tarkastellaan moraalisten tunteiden varassa.

Hmm, minusta luet tekstiini melkoisesti omia tulkintojasi. Olen nyt todennut, että minusta intensiivinen tuskan ja toivottomuuden tunne ei ole normaali olotila (ja että tälläisestä olotilasta toipuminen on hyvin yleistä) - ja että aivan noin empiirisesti useimmat itsemurhayritykset tehdään mielentilassa jota ei voi järkevästi pitää tasapainoisena. Hyväksytkö muuten että on edes mitään epätasapainoisuuden tiloja? Pystyn ajattelemaan suhteellisen rationaalisia itsemurhia: esimerkiksi tuo kuolettavasti haavoittuminen tai vaikka vanhan henkilön itsemurha tilanteessa, jossa henkinen tai fyysinen toimintakyky on ratkaisevasti ehtymässä. Tai sitten, kaiketi äärimmäisen harvinainen tilanne, jossa vain filosofisesti päätellään, että järkevintä juuri tässä tilanteessa on mennä. Kommentoin vain että noin empiirisesti tämä kuvaa hyvin harvoja todellisia tilanteita. Oletko siis eri mieltä?

 

[Hemingway]

että minusta intensiivinen tuskan ja toivottomuuden tunne ei ole normaali olotila

En ensiksikään ymmärrä, miksi liität automaattisesti itsemurhaan intensiivisen tuskan ja toivottomuuden tunteen. Tämä on minusta itsetuhoisen itsemääräämisoikeuden väheksyntää. Tällaisessa ajattelussa nähdään aiottu teko, mutta ei siihen johtanutta prosessia ja päätöksentekoa. Katsomalla vain aiottua tekoa voidaan prosessikin leimata tasapainottomaksi, vaikka se sisältäisi punnitut perusteet.

Toiseksi en ymmärrä, miksi itsemurha ei saisi perustua intensiiviseen tuskaan ja toivottomuuteen. Siksikö, että tilasta ehkä voisi päästä pois? Tässäkin taas tekee mieli kysyä, että miksi ihmeessä itsetuhoisen henki on niin arvokas, kun välinpitämättömyydellä tapettujen köyhien henki ei merkitse mitään? Onko tämä rationaalista?

Hyväksytkö muuten että on edes mitään epätasapainoisuuden tiloja?

Suhteessa johonkin normiin niitä toki on, mutta normeja pitää voida haastaa ja kyseenalaistaa. Se on väärin koska se on ollut väärin ja koska se tuntuu väärältä ei ole perusteluista paras.

 

[mjr]

En ensiksikään ymmärrä, miksi liität automaattisesti itsemurhaan intensiivisen tuskan ja toivottomuuden tunteen. Tämä on minusta itsetuhoisen itsemääräämisoikeuden väheksyntää. Tällaisessa ajattelussa nähdään aiottu teko, mutta ei siihen johtanutta prosessia ja päätöksentekoa. Katsomalla vain aiottua tekoa voidaan prosessikin leimata tasapainottomaksi, vaikka se sisältäisi punnitut perusteet.

En automaattisesti, mutta empiirisesti näin on varmasti ylivoimaisessa enemmistössä tapauksia. En mitenkään kategorisesti tuomitse itsemurhia - enkä oikeastaan moraalisesti ollenkaan (on toki hypoteettisia tapauksia, jotka voisi varmasti tuomita), mutta silti väitän että ne on tehty valtaosin mielentilassa, jossa ei kannata tehdä mitään peruuttamattomia päätöksiä. Suurimmalta osin itsemurhat vaikuttavat siis traagiselta tuhlaukselta: tulossa olevia rikkaita, antoisia hetkiä tehdään mahdottomiksi hetkellisessä toivottomuudessa. Tällä en mitenkään pyri vähättelemään niitä tuntemuksia, sitä toivottomuutta: kuka tahansa voi joutua sellaisen umpikujaan, josta ei pääse, itse, eteenpäin. Mutta vaikka tunne onkin täysin aito ja sen paineessa tehty päätös totaalisen ymmärrettävä, jopa henkilön itsensä näkökulmasta järkevä, niin se ei välttämättä, eikä varmaankaan yleensä, ole silti korrekti tilannearvio. Tässä mielessä kysymys on siten, useimmiten, todellakin traagisesta menetyksestä. Toki sitten lienee epäilemättä jonkinlaisia olympolaisia, totaalisen mielenrauhan, ehkä jopa itsetyytyväisyyden tilassa tehtyjä filosofisia itsemurhia, mutta niiden osuus lienee täysin mitätön.

 

[Solomon]

Mutta vaikka tunne onkin täysin aito ja sen paineessa tehty päätös totaalisen ymmärrettävä, jopa henkilön itsensä näkökulmasta järkevä, niin se ei välttämättä, eikä varmaankaan yleensä, ole silti korrekti tilannearvio.

Oikean tilannearvion tehdäkseen täytyy siis olla suhteellisen onnellinen, koska onnettomista likimain kaikki taitavat sairastaa masennusta. Aivokemian pumpatessa normaalisti arvioidaan kai sitten yleensä korrektisti eli räknätään niin odotettavissa olevat myötä- kuin vastoinkäymisetkin?

Varsinaisesta maailmantuskasta sanottakoon, että kokemus liian villistä tai järjettömästä menosta on varmasti osittain turvaverkko. Murehtijalla on mennyt jostakin henkilökohtaisemmasta syystä muista vituralleen, vaikka välillisesti koura toki on pitkä. Tämäkään ei kuitenkaan minusta tarkoita sitä, etteikö murehtija voisi olla rationaalinen tai oikeassa.

 

[mjr]

Oikean tilannearvion tehdäkseen täytyy siis olla suhteellisen onnellinen, koska onnettomista likimain kaikki taitavat sairastaa masennusta. Aivokemian pumpatessa normaalisti arvioidaan kai sitten yleensä korrektisti eli räknätään niin odotettavissa olevat myötä- kuin vastoinkäymisetkin?

Hmm, jos itsemurhia tehtäisiin vain tietyn synkkämielisyyden vallitessa maailman karujen reunaehtojen suhteen niin eipä täällä taitaisi olla puutetta tilasta. Kun ottaa huomioon tämän suht. neutraalin toteamuksen siitä, että olemassaolo on enemmän kuin tyhjyys niin en ihmettele sitä, että valtaosa ei itseään tapa vaikka elo ei olisikaan pelkkää riemua. Toki joutuu loogiseen umpikujaan jos yrittää objektivisoida kysymystä, mutta silti minusta on melkoisen kiistatonta todeta, että noin empiirisesti itsemurhiin ja niiden yrityksiin liittyy valtaosin sellainen mielentila, jossa ei kannattaisi tehdä mitään olennaisia päätöksiä. Väittäisin tätä rationaaliseksi kannaksi, joka ei sinänsä mitenkään tuomitse itsemurhaa.

 

[varjo]

Siirrettäköön itsekkyys-keskustelu toisaalle paremmalla ajalla
Kenties vain et tahdo että inhimillinen toiminta on raadollista ja redusoituu joko vaistoihin tai itsekkäisiin motiiveihin.

mjr kirjoitti

En automaattisesti, mutta empiirisesti näin on varmasti ylivoimaisessa enemmistössä tapauksia. En mitenkään kategorisesti tuomitse itsemurhia - enkä oikeastaan moraalisesti ollenkaan (on toki hypoteettisia tapauksia, jotka voisi varmasti tuomita), mutta silti väitän että ne on tehty valtaosin mielentilassa, jossa ei kannata tehdä mitään peruuttamattomia päätöksiä. Suurimmalta osin itsemurhat vaikuttavat siis traagiselta tuhlaukselta: tulossa olevia rikkaita, antoisia hetkiä tehdään mahdottomiksi hetkellisessä toivottomuudessa.

Toisaalta taas tiedossa voi olla entistä suurempaa epäonnea ja kärsimystä, miksi vain positiiviset asiat ovat "jossia".
Eikö juuri se ole rationaalista, että arvioi huonojen ja hyvien asioitten todennäköisyydet oman kokemuspiirin pohjalta ts. olen moneen otteeseen sanonut että ei minua kiinnostaisi elää päivääkään neliraajahalvaantuneena, hyvä jos pyörätuolissakaan. Vaikka kuinka hokisit, että vielä se aurinko paistaa jaadijaadijaadi, niin eikö se ole täysin irrationaalista optimismia, jos todellisuudessa urheilevan ihmisen aktiivinen elämä on lopullisesti tuhottu ja sosiaalisten suhteittenkin solmiminen vaikeutuisi entisestään vamman myötä.
Tällöin juuri itsemurha olisi se rationaalinen ratkaisu, lopettaa elämä ilman turhaa kärsimystä, koska odotusarvo iloiselle tulevaisuudelle ei ole järin suuri.

Kun samurai suorittaa seppukun hävityn taistelun jälkeen tapahtuneen antautumisen jälkeen, onko toiminta rationaalista vai ei? Tunnet varmaankin tarpeeksi hyvin feodaalijapanin kulttuuria ja henkistä ilmapiiriä, ettet sorru yhdentekevään lässyttämiseen söpöistä kaneista, sateenkaarista ja yksisarvisista, vaan pystyt antamaan selvän vastauksen.

Puhut paljon rationaalisuudesta, mutta kovin vähän käytät tätä rationaalisuutta perustelemaan yhtään mitään, lähinnä vain jossittelet sillä miten kaikki voisivat muuttua paremmaksi ja siksi itsemurha olisi jonkinlainen "traaginen tuhlaus".

 

[mjr]

Eikö juuri se ole rationaalista, että arvioi huonojen ja hyvien asioitten todennäköisyydet oman kokemuspiirin pohjalta ts. olen moneen otteeseen sanonut että ei minua kiinnostaisi elää päivääkään neliraajahalvaantuneena, hyvä jos pyörätuolissakaan. Vaikka kuinka hokisit, että vielä se aurinko paistaa jaadijaadijaadi, niin eikö se ole täysin irrationaalista optimismia, jos todellisuudessa urheilevan ihmisen aktiivinen elämä on lopullisesti tuhottu ja sosiaalisten suhteittenkin solmiminen vaikeutuisi entisestään vamman myötä.
Tällöin juuri itsemurha olisi se rationaalinen ratkaisu, lopettaa elämä ilman turhaa kärsimystä, koska odotusarvo iloiselle tulevaisuudelle ei ole järin suuri.

Puhut paljon rationaalisuudesta, mutta kovin vähän käytät tätä rationaalisuutta perustelemaan yhtään mitään, lähinnä vain jossittelet sillä miten kaikki voisivat muuttua paremmaksi ja siksi itsemurha olisi jonkinlainen "traaginen tuhlaus".

Et sitten vaivaudu lukemaan niitä tekstejä? Juurihan kirjoitin, että esimerkiksi vanhan henkilön kohdalla, joka on menettämässä pysyvästi fyysisen tai henkisen toimintakykynsä, voi itsemurha olla täysin rationaalinen ratkaisu. Tai sitten kuolettavasti haavoittuneen tuskissaan olevan henkilön ratkaisuna. Näissä esimerkeissä negatiivinen kehityskulku on siis objektiivisestikin melkoisen varma. Mutta tämä ei yksinkertaisesti ole tilanne psyykkisten häiriötilojen kohdalla, joista parannutaan yllättävän hyvällä prosentilla. Ja kun vaihtoehtona on tyhjyys niin näen melkoisen vähäisenkin todennäköisyyden aika painavana vaihtoehtona, jos ajattelemme asiaa puhtaan rationaalisesti. En usko että vakavissasi olisit tästä eri mieltä.

 

[varjo]

Et sitten vaivaudu lukemaan niitä tekstejä? Juurihan kirjoitin, että esimerkiksi vanhan henkilön kohdalla, joka on menettämässä pysyvästi fyysisen tai henkisen toimintakykynsä, voi itsemurha olla täysin rationaalinen ratkaisu. Tai sitten kuolettavasti haavoittuneen tuskissaan olevan henkilön ratkaisuna. Näissä esimerkeissä negatiivinen kehityskulku on siis objektiivisestikin melkoisen varma. Mutta tämä ei yksinkertaisesti ole tilanne psyykkisten häiriötilojen kohdalla, joista parannutaan yllättävän hyvällä prosentilla. Ja kun vaihtoehtona on tyhjyys niin näen melkoisen vähäisenkin todennäköisyyden aika painavana vaihtoehtona, jos ajattelemme asiaa puhtaan rationaalisesti. En usko että vakavissasi olisit tästä eri mieltä.

Kyllä huomasin nuo erikoistapaukset, jotka sinäkin suostut myöntämään, mutta silti olet jo usean viestin verran toistellut tuota itsemurhan irrationaalisuutta sen kummemmin perustelematta sitä.

Kuten jo todettiinkin, on jokaisen oma asia millaiseksi elämäntilanteensa näkee ja milloin katsoo kaiken olevan menetetty. Toiselle se raja menee siinä vaiheessa kun perhe kuolee traagisesti liikenneonnettomuudessa, toiselle se kun maallinen omaisuus katoaa pörssikeinottelussa. Yhtäkaikki, kyse on henkilökohtaisesta arvotuksesta ja tällöin on hieman kyseenalaista esittää jonkinlaisia yleispäteviä arvioita siitä, miten toiminta on suurilta osin irrationaalista.

Ja toisaalta jos vaihtoehtoina on varma epäonnen katoaminen ja epävarma onni mutta suuri epäonnen mahdollisuus, niin kumpi valinta oikeastaan on se rationaalinen. Jo kysymyksenasettelusta huomaa, ettei yksiselitteistä vastausta ole.

 

[Ramchester]

Nyt kun varjo ja mjr pääsivät yksimielisyyteen voidaan aloittaa keskustelu tekotavasta ja -paikasta.

Mitäs varjo ja mjr on siitä mieltä, että perheensiä ampuu itseään haulikolla päähän raha-asioiden takia omassa työhuoneessaan ennen kuin lapset tulevat koulusta? Onko se itsekästä vai onko jokaisen oma asia miten tai missä päivänsä päättää? Linnatuomioista näistä "väärin" tehdyistä itsemurhista tuskin olisi paljon haittaa, mutta saako niitä edes moralisoida?

 

[Hemingway]

Nyt kun varjo ja mjr pääsivät yksimielisyyteen voidaan aloittaa keskustelu tekotavasta ja -paikasta.

Järkevintähän olisi, jos julkinen terveydenhuolto tarjoaisi haluaville piikin. Samalla ammattilaiset voisivat arvioida itsemurhan perusteet ja kuolemaa tahtovan henkisen tasapainon.

 

[mjr]

Mitäs varjo ja mjr on siitä mieltä, että perheensiä ampuu itseään haulikolla päähän raha-asioiden takia omassa työhuoneessaan ennen kuin lapset tulevat koulusta? Onko se itsekästä vai onko jokaisen oma asia miten tai missä päivänsä päättää? Linnatuomioista näistä "väärin" tehdyistä itsemurhista tuskin olisi paljon haittaa, mutta saako niitä edes moralisoida?

No, minusta vain ei hyödytä kauheasti moralisoida asialla - tuollaisessa tapauksessa ulkoinen paine on ollut niin valtava, etteivät yksilön voimat ole riittäneet. Varmasti voimme sanoa, että olisi pitänyt riittää, olisi pitänyt sitä ja tätä, mutta en näe jotakin moraalista tuomiota ensiksi mieleen tulevana asiana.

 

[varjo]

Nyt kun varjo ja mjr pääsivät yksimielisyyteen voidaan aloittaa keskustelu tekotavasta ja -paikasta.

Mitäs varjo ja mjr on siitä mieltä, että perheensiä ampuu itseään haulikolla päähän raha-asioiden takia omassa työhuoneessaan ennen kuin lapset tulevat koulusta? Onko se itsekästä vai onko jokaisen oma asia miten tai missä päivänsä päättää? Linnatuomioista näistä "väärin" tehdyistä itsemurhista tuskin olisi paljon haittaa, mutta saako niitä edes moralisoida?

No suhteellisuudentajukin on ihan jees. Ei tässä ole kyse ollut siitä, että itsemurha on aina jees, vaan siitä että jos isä näkee että antaa parhaan taloudellisen turvan perheelleen esim. vetämällä motarilla päin betoniestettä niin moralisointi hieman vaikeutuu.

On eri asia aiheuttaa kärsimystä kuoleman kautta, kuin trauman kautta. Isän itsemurhasta on vielä pitkä matka siihen, että isän aivot ovat matolla.

Jos ihminen tahtoo pelästyttää toisen, hän voi vaikka hypätä kulman takaa eteen ja huutaa pöö, sen sijaan että valesi kämpän verellä, rikkoisi huonekalut ja menisi keskelle lattiaa makaamaan valeveitsi rinnassaan ja toisen tullessa lähemmäksi, huutaisi sitten pöö.

 

[Raibe]

Tätä samaa rataa kaikki ihmiset tuntuvat juoksevan. Työ, ruoka, koti, perhe, kaverit, vapaa-aika. Onhan elämässä kaikkea kivaakin, ei siinä mitään. Mutta kuitenkin, mitä jää käteen? Kaikkea paskaa turhuutta. Pettymyksiä. Plus/miinus tilasto menee monesti pakkaselle. Miksi elää? Miksi kokea tuskaa elämässään? Lähtee aikaisin vilttiketjun Hall of Feimiin niin pääsee vähällä. Varsinkin jos tuntuu että innostus lopahtaa, miksi jatkaa väkisin peliuraa? Autolla vaan jonnekin poks ja se olisi siinä.

Tämmösiä mahdollisuuksia sitä vaan joskus miettii ihan tosissaan. Oma äitini taisi olla viisas aikanaan.

Älä huoli, kyllä se paska sitä kermaksi muuttuu. Mutta se vaatii kyllä vähän ajattelua ja ratkaisuja itseltä.

Itse olin vajaa vuosi sitten tilanteessa, jossa kaikki ympärillä oleva otti kupoliin. Koskaan en ole hautonut itsetuhoisia ajatuksia ja toivottavasti ei tarvitsekaan. Mutta silloin kyllä tuli mietittyä juuri mainitsemiasi asioita; perhe, duuni, vapaa-aika... eikä mikään niistä oikein tuntunut nappaavan.

Sitten tein yhden helpottavan ratkaisun ja päätöksen; Ja katsos, koko paska alkoi kirkastumaan ihan silmissä. Duuniin tuli ihan uutta potkua, perhe alkoi kiinnostaa enemmän, vapaa-ajasta tuli arvokasta jne. Sitä huomasi nauttivansa joistakin asioista ja onnistumisista.

Koskaan ei kannaa luovuttaa, koska tuska ja paska on pääsääntöisesti tilapäistä, vaikkakin joillakin tilapäisyys saattaa olla jopa vuosia. Kyllä se siitä!

 

[jkm]

Sitten tein yhden helpottavan ratkaisun ja päätöksen; Ja katsos, koko paska alkoi kirkastumaan ihan silmissä. Duuniin tuli ihan uutta potkua, perhe alkoi kiinnostaa enemmän, vapaa-ajasta tuli arvokasta jne. Sitä huomasi nauttivansa joistakin asioista ja onnistumisista.

Utelenko liian henk.koht. asioita, jos kysyn, että millaisen päätöksen silloinen tilanne vaati?

 

[Dani]

"Aina on toivoa" ja muuta sysipaskaa "normaalien" ihmisten höpinöitä tämäkin ketju täynnä. Kukaan ns. terve ihminen ei pysty käsittämään kliinisesti masentuneen tai bipolääristä häiriötä sairastavan ihmisen tuntoja. Se on vielä vaikeampaa kuin esim. neliraajahalvaantuneen tilan kuvitteleminen. Ja kaikki te jotka sanotte, että itsemurha on väärin ja itsekästä, mitäpä jos se ainoa elämisen jatkamisen keino on alkaa julmasti murhata ihmisiä jotka yo. kaltaisia lausontoja antavat? Mitäpä jos se masentunut aikoo vastata sinun persuksiinpotkimisiin kirveellä? Mitä tehdä siinä vaiheessa kun oma elämä ei ole kiinnostanut paskan vertaa useampaan vuoteen ja silti kituuttaa näiden syyllistämisien takia maanpäällisessä helvetissä vain jotta ei tuottaisi tuskaa lähimmäisilleen? Siellä päässä voi hyvinkin jonain päiväna napsahtaa oikein kunnolla pahempaankin, ja sitten te elämänrakastajat olette kuorossa tuomitsemassa hullua murhaajaa. Luovutus? Pako? Itsekäs teko? Raukkamaista? Sanokaa nuo sille hullulle siinä vaiheessa kun hän alkaa paloitella teitä varpaista ylöspäin.
Nimittäin viha ja raivo voivat hyvinkin olla ainoat jäljellä olevat tunteet ja reaktiot sillä itsetuhoisalla kun alatte sanoa: "ota itseäsi nis..." *naps*

 

[Jet Pilot]

Tuntuu siltä, että hyvin monet ihmiset puhuvat itsensä tappamisesta. Onhan koko elämä taistelua kuolemaa ja kuoleman halua vastaan.

Itse olen ko. aihetta vakavissani miettinyt noin vuoden verran. Ok. Kaikki menee sinänsä helvetin hyvin; hyvin palkattu työ, asunto, kavereita yms. Mutta terveyden kanssa on taisteltava päivästä toiseen, vatsa on jatkuvasti paskana, silmien kanssa ongelmia ja jatkuvaa päänsärkyä. Tätä kaikkea "helpotan" sitten alkoholilla mikä ei varmasti ole paras tapa, mutta tuo hetken helpotuksen.

Ajatus kaiken rutiinin ja kipujen loppumisesta tuntuu helvetin helpottavalta. Tietyllä tapaa tietoisuus lopullisuuden mahdollisuudesta antaa voimia jaksaa päivästä toiseen. Toisaalta taas kuolema pelottaa. Banaalia mutta totta: kuolema on suuri mysteeri, kukaan ei tule kertomaan millaista "siellä" on. Itse toivon ettei mitään.

Yksi suurin syy itselleni, ja varmasti monille muillekin, on läheiset. Tuntuisi kohtuuttomalta riistää itseltään henki ja jättää vanhemmat ja muut läheiset suremaan. Eli siinä mielessä en varmasti ole lähelläkään pohjaa; Danin mainitsemilla kliinisesti masentuneilla ihmisillä ei varmasti ole mielessä läheiset, ainoastaan oman tuskan päättyminen.

Oma enoni päätti itse päivänsä kymmenen vuotta sitten. Täysin yllättäen, sillä kaikki näytti olevan paremmin kuin hyvin. Oli perhe, hyvä työpaikka yms. Myöhemmin sain äidiltäni kuulla että taustalla oli huono itsetunto terästettynä alkoholiongelmalla.

Mutta hyvä että sai edes johonkin avautua. Jaksamista kaikille!

 

[Osmo Rapeli]

"Aina on toivoa" ja muuta sysipaskaa "normaalien" ihmisten höpinöitä tämäkin ketju täynnä. Kukaan ns. terve ihminen ei pysty käsittämään kliinisesti masentuneen tai bipolääristä häiriötä sairastavan ihmisen tuntoja.

Epäilen että kuvailemasi sarjamurhaajatyyppi kuitenkaan kirjoittaisi itsemurhaketjuun. Sarjamurhaajat kirjoittavat Onnellisuusketjuun.

Niin, voisihan sitä periaatteessa kirjoittaa myös "anna mennä vaan" ja muuta todella hienoa. Joku voi nimittäin myös pilailla. Kyllä minäkin mielellään potkisin perseelle kaikkia jotka tuntuvat valittavan tyhjästä, kuvauksen perusteella kun kaikki on kuitenkin loppupeleissä aika hyvin, jo sillä että on perhe ja ystäviä, puhumattakaan siitä että on vielä työtäkin siihen päälle, perkele.

Sinun ja minun täytyy kuitenkin muistaa että kyseessä on jääkiekkoaiheinen sivusto ja todennäköisyyksien ja onnistumis- sekä torjuntaprosenttien laskenta on täällä suuressa arvossa. Sitten kun on niin että tilastot ja historia osoittavat että kannustava ja positiivinen käytös saavat aikaan pitkässä juoksussa enemmän voittoja ja hyvää aikaan kuin vittuilu ja lyttääminen on ymmärrettävää että pahoinvoivaan ihmiseen reagoidaan ensin niin, siis kannustavasti, tuotti se sitten tulosta tai ei, todennäköisesti siitä on edes hetkittäistä lohtua vaikka se ei "oikeaa" masennusta paranna.

Kuinkas sinä muuten voit, Dani? Tsemppiä.

 

[Ender00]

Huhhuh. Enpä olisi uskonut tänne kirjoittavani. Olen pitänyt itseäni suht realistis-positiivisena ihmisenä, mutta mutta, kuitenkin viime aikoina on mielessä käynyt useamminkin ajatus itsemurhasta. Miten helppoa se olisikaan päättää kaikki ylimääräinen paska. Päivät menevät siinä, kun menen herättyäni töihin, sieltä paineisesta ilmapiiristä kiireiseen isoon kauppaan ja sitten kotiin.

Tuntuu siltä, että olet kyllästynyt elämäsi rutiineihin. Mutta rutiinien muuttamiseen on hienovaraisempiakin keinoja kuin itsemurha. Jos työ ei maita ja työn tylsyys/paineet heijastuvat muuhunkin elämään masentavasti niin ensiaskeleena koittaisin miettiä uraani uusiksi. Olisiko jotain muuta mitä voisi tehdä, hetken aikaa jopa työttömyys saattaisi ohjata uusille urilla ja ainakin muuttaisi päivittäisiä rutiineja. Ennen itsemurhaa kannattaisi kyllä koettaa aika montaa muuta seikkaa.

Toki jos kyseessä on ihan diagnisoitava masennus niin silloin siitä ei välttämättä pikkujutuilla helposti eroon pääse, vaan ammattiauttaja/onnellisuuspillerit on se ensiaskel.

 

[toxteth_terror]

Tuntuu siltä, että olet kyllästynyt elämäsi rutiineihin. Mutta rutiinien muuttamiseen on hienovaraisempiakin keinoja kuin itsemurha. Jos työ ei maita ja työn tylsyys/paineet heijastuvat muuhunkin elämään masentavasti niin ensiaskeleena koittaisin miettiä uraani uusiksi. Olisiko jotain muuta mitä voisi tehdä, hetken aikaa jopa työttömyys saattaisi ohjata uusille urilla ja ainakin muuttaisi päivittäisiä rutiineja. Ennen itsemurhaa kannattaisi kyllä koettaa aika montaa muuta seikkaa.

Toki jos kyseessä on ihan diagnisoitava masennus niin silloin siitä ei välttämättä pikkujutuilla helposti eroon pääse, vaan ammattiauttaja/onnellisuuspillerit on se ensiaskel.

Juurikin näin. Hyvin palkattu työ ei välttämättä tarkoita samaa kuin hyvä työpaikka. Töistä pääsee useimmiten kuitenkin halutessaan eroon. Uusia työpaikkoja on mahdollista löytää ja paikkakunnan vaihdos monesti myös piristää. Harva meistä on tilanteessa, jossa ei päivittäisistä kuluista selvitäkseen tarvitse tehdä duunia ja vapaa-aikaa on todellakin vähän. Sille vähäiselle vapaa-ajalle vaan pitää koettaa keksiä jotain mielekästä ja innostavaa tekemistä. Jos vanhat huvitukset eivät kiinnosta keksi uusia. Jos vanhat kaverit eivät innosta, uusista harrastuksista saattaa löytyä uusia, jotka ovat lähempänä nykyistä elämäntilannettasi. Mene laskuvarjohyppykurssille tai dominan piiskattavaksi, kokeile kilpa-autoilua tai liity gay-kuoroon, opettele soittamaan jotain instrumenttia tai liity muukalaislegioonaan. Viimeinen ei tietenkään ole harrastus, mutta ratkaisee muuten vapaa-ajan ongelmat tehokkaasti ja murtaa varmasti arkirutiinisi.

Jos näistä mikään ei innosta, myy kaikki ja osta menolippu johonkin, missä olet aina halunnut käydä (vaihtoehtoisesti johonkin, mihin et kirveelläkään suostuisi menemään) ja ota hetki rennosti (tai väistele luoteja tms.). Maailma saattaa näyttää Amazonilla erilaiselta kuin suomalaisessa betoniviidakossa. Jos sekään ei auta, olet menettänyt osan omaisuudestasi, mutta ei sitä kuitenkaan mukaansa täältä saa. Lopullista ratkaisua voi aina lykätä, mutta peruuttaa sitä ei voi.

... kannustava ja positiivinen käytös saavat aikaan pitkässä juoksussa enemmän voittoja ja hyvää aikaan kuin vittuilu ja lyttääminen ...

Tiedän kokemuksesta sen verran, että on tilanteita, joissa kannustamisella ei ole mitään merkitystä, mutta toisenlainen suhtautuminen (ts. anna vittu mennä vaan) saattaisi olla se kamelin selän katkaiseva korsi. Ns. normaalitilanteessa olevat eivät mielellään tätä riskiä halua ottaa ja elää toisen kuolema kontollaan. Harvapa meistä voi omakohtaisesta kokemuksesta itsemurhaa suositellakaan. Aina löytyy sen tuomitsevia ja varmasti myös ratkaisun ymmärtäviä.

Ihmismieli on sinänsä kummallinen, että monet nuoretkin ihmiset kuluttavat suuren osan ajastaan murehtimalla sitä, että kuolevat joskus ja toiset toivovat kuolemaa. Esimerkkejä on kuitenkin siitäkin, että eloonsa voi ainakin ajoittain olla ihan tyytyväinen. Mielenterveyden ongelmiin on hyvin suuressa osassa tapauksista saatavissa apua. Kaksisuuntainenkin on elämän mittainen sairaus, mutta oikealla lääkityksellä elämästä voidaan saada hyvinkin elämisen arvoista.

Ei tällä sepustuksella varmaan niin merkitystä ole kenellekään ja "neuvot" voivat tuntua todella typeriltä , mutta oonpa nyt kumminki kirjottanu. Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä se aurinko useimpiin risukasoihin joskus paistaa. Tsemppiä kaikille!

 

[Dani]

Miten voin?
Mitenkä bipolääri skitsophreenikko ja paniikkihäiröinen nyt voi...
Unihäiriöt viellä päälle.

Niin miten voin, toisinaan tosiaan tunttu siltä. että olisi kiva pistää rynnärillä matalaksi porukkaa jotka mukamas tajuavat miltä tämä tuntuu. Valitettavasti rynkkyjä ei ole saatavissa. Tämähän on se ongelma mitä ikinä haluasit tehdä, se vastaus on liian pitkällä. Olkoomn se rynkky tai puoliso tai työ tai normaali sosiaalinen elämä. Se on aivan liian kaukana.
Pearl Jam "Black" - kuuntele 30 kertaa putkeen, ja sisäistä tunteet..
Ehkä pääset noin promilleen miltä meikäläisestä tuntuu joka helvetin hetki.

Mutta...Xanax auttaa...
Pyhä xanax..raihoittava lääke jota ilman
Xanax auttaa
Xanax
Xanax pyhä xanax

 

[Osmo Rapeli]

Tiedän kokemuksesta sen verran, että on tilanteita, joissa kannustamisella ei ole mitään merkitystä, mutta toisenlainen suhtautuminen (ts. anna vittu mennä vaan) saattaisi olla se kamelin selän katkaiseva korsi.

Juuh, tarkoitin siis pitkässä juoksussa usealle ihmiselle, eli siis suurimpaan osaan ihmisiä kannustus tehoaa. En niin että jankkaisin asiaa samalle ihmiselle.

Pearl Jam "Black" - kuuntele 30 kertaa putkeen, ja sisäistä tunteet..
Ehkä pääset noin promilleen miltä meikäläisestä tuntuu joka helvetin hetki.

Olen jo teinivuosista asti ajatellut ettei minulla ole ongelmia koska kuuntelen Anthraxia. Musiikki kun saattaa vaikuttaa voimakkaastikin mielialaan, joskus pitää väkisin kuunnella hyvää ja perseelle potkivaa, sitä jaksaa paremmin. En usko että pääsen sinne miltä sinusta henkilökohtaisesti tuntuu mutta kyllä joskus on pelottanut se ajatus ettei enää hallitsisi itseään, kun menettäisi kontrollin kokonaan, otteen järjestään, tai pikemminkin ruumiistaan. Ei tosin liity sinällään itsemurhaketjuun.

 

[NIN]

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Yksi+kuoli+henkilöauton+ja+rekan+kolarissa/1135236443116

Tällainen juttu oli viime viikolla Hesarissa. Viikonloppuna kuulin, että kyseessä oli itsemurha. Kuski oli soittanut avovaimolleen sanoen: "Kuuntele, kohta rysähtää."

Melko sanattomaksi vetää tuollainen toiminta. En edes pysty kuvittelemaan, miltä on mahtanut tuntua olla luurin toisessa päässä. Ei näin.

 

[Ted Raikas]

Mitä tulee tehdä jos läheinen ihminen puhuu tulevasta itsemurhasta ja vaikuttaa olevan päättänyt asian varmasti? On jokseenkin neuvoton olo juuri nyt ja en tiedä mihin pitäisi ottaa yhteyttä. En voi elää ajatuksen kanssa, että tuntemani ihminen riistää itseltään hengen, enkä ole tehnyt mitään estääkseni sen.

Eikös laki velvoita toimimaan, että itsemurha voidaan estää?

Neuvot on kullanarvoiset nyt...

 

[Samsonov]

Mitä tulee tehdä jos läheinen ihminen puhuu tulevasta itsemurhasta ja vaikuttaa olevan päättänyt asian varmasti? On jokseenkin neuvoton olo juuri nyt ja en tiedä mihin pitäisi ottaa yhteyttä. En voi elää ajatuksen kanssa, että tuntemani ihminen riistää itseltään hengen, enkä ole tehnyt mitään estääkseni sen.

Eikös laki velvoita toimimaan, että itsemurha voidaan estää?

Neuvot on kullanarvoiset nyt...

Mä en laeista tiedä, mutta hyvä homma on et oot ottanu hänen puheet vakavasti. Näitä menee hirveenä vaan toisesta korvasta sissään ja toisesta ulos tyyliin "ei se nyt tosissaa ole...". Suosittelisin ottamaan yhteyttä oman kunnan terveysaseman psykiatrian päivystykseen. Niillen kun selittää tilanteen ni ymmärtävät. Ja ole tietty läsnä tätä henkilöö, kuuntele mitä on mielen päällä ja koitat tehdä vaan mahollisimman helpoksi tän henkilön luottaa suhun.

 

[Hemingway]

Mitä tulee tehdä jos läheinen ihminen puhuu tulevasta itsemurhasta ja vaikuttaa olevan päättänyt asian varmasti?

Tuolla on joitain ohjeita.

Pitäisiköhän tähän alati itsetuhoisena jotain muutakin yrittää kirjoittaa.

Itsemurha ei välttämättä ole huono ratkaisu, eikä sitä kannata sinällään tuomita. Hyväkin elämä on ajoittain kärsimystä, josta itsemurhalla pääsee. Jos tuttusi on tullut johtopäätökseen, ettei elämä ole viime kädessä elämisen arvoista, voi auttaminen olla vaikeaa.

Se kuitenkin on surullista, jos itsemurhaan johtaa jokin yksittäinen syy (masennus, työttömyys jne.), jonka voisi ratkaista, mutta jonka ratkeamiseen ihminen ei usko.

Kuunteleminen, läsnäolo, käytännön ratkaisuvinkit pienissä asioissa, periaatteellinen kannustaminen ja käytännön tuki saattavat auttaa.

Eniten omaa itsetuhoisuuttani on lieventänyt, kun olen saanut kakaistua ulos jonkin todellisen mieltä painavan asian, mutta todettava toki on, että kun oma itsetuhoisuuteni on perustaltaan mietiskelevää ja elämän arvoa mittaavaa, niin ei siitäkään pitkäksi aikaa apua ole ollut. Jonkin yksittäisen ongelman parissa mielensä kanssa puurtavalle suun aukaisu voi kuitenkin johtaa ratkaisuun.

Rintaa painavan asian puristaminen sanoiksi kahdenkeskenkin saattaa osoittautua ankaran raskaaksi. Siksi luottamus on ensiarvoisen tärkeää. Luottamusta rakentaa, kun ei yritä elää toisen elämää tai tietää oikeaa ja väärää.

Ja auttamista ajatellen kannattaa muistaa, että itsemurha on usein prosessi, jonka kesto voi olla kymmeniä vuosia. Jos tutustasi välität, niin hänestä kannattaa huolehtia, vaikka itsetuhoisista ajatuksista olisi aikaa jo vuosia.

Suosittelisin ottamaan yhteyttä oman kunnan terveysaseman psykiatrian päivystykseen.

Mun läheiset teki tuon. Seuraus oli se, että monen kuukauden päästä tuli lappu, jossa kysyttiin, että haluaisinko mennä keskustelemaan. En halunnut, en vastannut eikä asiasta ole sen jälkeen kuulunut.