Itsemurha

[masaman]

Jotkut ihmiset voivat saada iloa siitä, että toinen on iloinen.

Itsekkyyttä parhaimmillaan/pahimmillaan... Koetaan omaa oloaan toisten kautta.

 

[Morgoth]

Itsekkyyttä parhaimmillaan/pahimmillaan... Koetaan omaa oloaan toisten kautta.

Tai läheisriippuvuutta...

http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=168

 

[jester]

Itsekkyyttä parhaimmillaan/pahimmillaan... Koetaan omaa oloaan toisten kautta.

Rakkauttahan on kahdenlaista: ehdotonta ja ehdollista. Ehdollinen rakkaus liittyy juuri jonkun ihmisen toimintaan, asemaan tai tiettyyn henkiseen tai fyysiseen ominaisuuteen, jota rakastetaan - tietynlaista oikeanelämän gloryhunter rakkautta. Myös tavaroihin kohdistuva rakkaus on ehdollista - telkkari laitetaan heti vaihtoon jos on tullut parempi malli tai se ei muuten vaan toimi. Harva esimerkiksi tunnesyistä korjaa vanhan telkkarinsa, jos uuden saa halvemmalla? Esimerkiksi autoissa pätee myös sama laki - rakkaus kohdistetaan vaikkapa jenkkikärryn tiettyihin ominaisuuksiin kuten vaikkapa muotoihin tai väriin, mutta jos auto tunattaisi Toyotan osilla, rakkautta ei enää olisi.

Absoluuttisesta ehdottomasta rakkaudesta sanotaan, että sitä voivat kokea vain pienet lapset joita tämä maailma ei ole vielä turmellut. Kuitenkin aikuisetkin ihmiset pystyvät kokemaan ehdotonta rakkautta; tämä kohdistuu enemmän ihmisen syvimpään sisimpään ulkoisista ja henkisistä ominaisuuksista huolimatta. Se mitä tämä syvin sisin on, jätetään lukijan itsensä arvioitavaksi.

Käytännössä nämä kaksi rakkauden muotoa kuitenkin aina sekoittuvat toisiinsa muodostaen mm. normaaleja ihmissuhteita - jostain ihmisestä voidaan pitää monien erilaisten ominaisuuksien summana, myöskin rakastaen "sitä jotain" mitä ei oikein itsekkään pysty määrittelemään.

 

[masaman]

Tai läheisriippuvuutta...

http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=168

Tuo on kyllä totta, mutta toki kärjistetysti. Tuo oma tokaisuni oli tämän ketjun tapaan musta/valko, joko/tai -ajattelua.

Itsemurhasta nyt yleisesti pohdiskellen. Itsekkyys tapahtuman takana on juurikin tätä musta/valko -ajattelua. Itsekkyys -sana on mielestäni niin negatiivinen, että on väärä sana kuvaamaan itsemurhaa. Kyse on kuitenkin pakotiestä. Ja jos itsekkyydellä nyt ajatellaan ihmisen omaa päätäntävaltaa omalle elämälleen, niin kyllä sen pituus kuuluu siihen samaan joukkoon kuin uuden asian hankkiminen elämän sisältöön, mielestäni.

Sanotaanko näin, että en toivo kenenkään itsemurhaa, mutta ymmärrän heidän ajattelutapaansa joissain määrin ja aika pitkällekin.

Kuka on toinen henkilö toiselle sanomaan, että miten hänen pitää elää elämäänsä ja miksi esim. katolisuuden puolella itsemurha on synti (onkos se luterilaisillakin?) ...

Miksi sitten itä-maissa sitä tapahtuu kasvonsa menettäneiltä.

Kulttuuriset erot ovat huomattavat: Keskustelu ja asioiden pohtiminen ovat aina hyviä tapoja, mutta miksi suomalainen on hiljaa omasta tilastaan? Pitääkö meidän elää niin ongelmia aiheuttamatonta elämää, ettei sitä pahaa oloa saa tuoda julki ja auta armias, jos sen tuo niin ympäristö katsoo kuin ufoa, että "tuossa se nyt menee..."


Joillekin hymyn tuo isompi auto kuin naapurilla tai verotilastoissa pykälän nouseminen. Toiselle hyvän leffan katsominen tai pussillinen karkkia. Joillekin positiivinen palaute tms.

 

[Padis]

Minä jaksan ihmetellä sitä ajatusta, että itsemurha olisi itsekäs ratkaisu. Puhun nyt murrosiästä pois kasvaneista ihmisistä. En usko, että kenelläkään teillä ns. jeesustelijoilla on pienintäkään hajua itsemurhaajan tunteista/ajattelumalleista.

Scholl kirjoitteli aikalailla asiaa aikaisemmin.

ps. en hyväksy mutta ymmärrän kyllä.

 

[Morgoth]

Snotaanko näin, että en toivo kenenkään itsemurhaa, mutta ymmärrän heidän ajattelutapaansa joissain määrin ja aika pitkällekin.

Jokainen tekee elämässä omat ratkaisunsa ja kyllähän minäkin pystyn ymmärtämään miksi joku tuollaiseenkin ratkaisuun päätyy. Varmasti moni itsemurha olisi estettävissä, mutta suomalainen tyyli että kerätään monta vuotta kaikkea paskaan sisään kunnes sitten lopulta napsahtaa täysin... Monelle on varmaan jo suuri kynnys hakea jotain apua pahaan oloonsa.

Olen itse sairastanut keskivaikeaa masennusta ja itseäni ahdisti eniten sellainen tyhjyyden tunne. Millään ei ole mitään väliä eikä mikään tunnu miltään. En itsemurhaa kovin konkreettisesti miettinyt, mutta kieltämättä toivon monta kertaa, että voisin vain nukkua ja että en välttämättä heräisi. Tuosta masennuksesta on tosi vaikea päästä eroon ja varsinkin jos sitä yrittää hoitaa vain itse eikä mene minnekään terapiaan tjms.

 

[Uleåborgir]

Itsemurhasta nyt yleisesti pohdiskellen. Itsekkyys tapahtuman takana on juurikin tätä musta/valko -ajattelua. Itsekkyys -sana on mielestäni niin negatiivinen, että on väärä sana kuvaamaan itsemurhaa. Kyse on kuitenkin pakotiestä. Ja jos itsekkyydellä nyt ajatellaan ihmisen omaa päätäntävaltaa omalle elämälleen, niin kyllä sen pituus kuuluu siihen samaan joukkoon kuin uuden asian hankkiminen elämän sisältöön, mielestäni.

Sanotaanko näin, että en toivo kenenkään itsemurhaa, mutta ymmärrän heidän ajattelutapaansa joissain määrin ja aika pitkällekin.

Itsemurha on joko pakokeino sietämättömästä elämäntilanteesta tai äärimmäinen tapa hakea huomiota. Jälkimmäinen on mielestäni se itsekäs aspekti tässä asiassa.

Minun tuttavapiiristäni on kolme kaveria päättänyt päivänsä oman käden kautta. Kaksi ampui itseään haulikolla päähän ja yksi hyppäsi. Hyppääjä oli "yrittänyt" itsemurhaa jo aikaisemmin viiltämällä ranteensa auki ja vetämällä ylisuuren annoksen nappeja. Silloin hän aina ilmoitti tästä siinä vaiheessa kun kliininen apu oli vielä mahdollista antaa. Ilmeisesti hyppy lähti vähän liian korkealta, kuin mistä kandidaatti oli ajatellut voivansa selvitä.

Minullakin on ollut monta kertaa olo "I don't want to die, but sometimes I wish I've never been born at all". (Bohemian Rhapsody). Tiedän tasan tarkkaan mitä masennus on ja mitä silloin päässä liikkuu. Onneksi itselläni on aina kytemässä takaraivossa pieni optimismin kipinä, jonka avulla olen saanut itseni kiskaistua kuopan reunalta.

Muutoksen täytyy lähteä itsestä. Tähän voi saada apua ammattiauttajilta tai ystäviltä. Mutta korostan sitä, että sen on lähdettävä silti itsestä. Oma henkireikäni on musiikki ja kalastaminen sekä kirjoittaminen. Kirjoittamalla saa purettua tuskaa ulos. Kalastaminen ja luonnossa liikkuminen on meditaation vertaista rentoutumista ja mielenrauhan tavoittelemista. Lukeminen on myös hyvä konsti, joskus vain on niin rikki, ettei jaksa edes lukea.

Sitä vain makaa sohvalla, eikä jaksa edes käydä suihkussa tai pahimmillaan edes paskalla. Siinä vaiheessa, kun ihminen ei tahdo muuta kuin kuolla, ovat keinot lähinnä siinä, että lähipiiristä joku kiskaisee murtuneen ihmisen irti hankalasta tilanteesta ja "pakottaa hellästi" hankkimaan apua ja sitä kautta uutta perspektiiviä elämälle.

 

[Solomon]

Muutoksen täytyy lähteä itsestä. Tähän voi saada apua ammattiauttajilta tai ystäviltä. Mutta korostan sitä, että sen on lähdettävä silti itsestä.

...


Siinä vaiheessa, kun ihminen ei tahdo muuta kuin kuolla, ovat keinot lähinnä siinä, että lähipiiristä joku kiskaisee murtuneen ihmisen irti hankalasta tilanteesta ja "pakottaa hellästi" hankkimaan apua ja sitä kautta uutta perspektiiviä elämälle.

Minä en ole koskaan ymmärtänyt tarvetta käskeä masentunutta ottamaan itseään niskasta kiinni. Masentuneelle se kuulostaa yleensä vittumaiselta syytökseltä, joka saattaa pahentaa oloa. Se ei sitä paitsi edes ole totta, muutos voi itää terapiasta. Ja vaikka olisikin, mitä väliä sillä on? Miksi sitä pitää alleviivata tai korostaa? Hellän napakka potku persuksille tuskin on yhdessäkään masentuneessa ikuna saanut aikaan herätystä:

Ei vittu, kiitti. Enpä ole tullut aiemmin ajatelleeksi, että meitsinhän se tässä pitäisi ryhdistäytyä.

Tapauskertomus A. Tuntui kerran niin paskalta, että piti hankkiutua terapiaan. Ei ollut halua setviä ongelmia, ei todellakaan. Oli kuitenkin pakko tehdä jotakin. Parin vuoden hitaan kiiruhtamisen jälkeen olo parantunut, pelot rauhoittuneet ja joitakin asioita pystytty käsittelemään ihan avoimesti terapiassa. Solomon tuntee jälleen olevansa oman kukkulansa kuningas, haluavansa ja jossakin määrin luulevansa kykenemään pitää asian tulevaisuudessakin sellaisena.

Voin kuvitella, että terapiatta en olisi muuttunut juuri lainkaan. Oloni olisi edelleen paska ja riutuisin. Mutta silti muutos on lähtenyt minusta itsestäni? Kattia kanssa. Muutos lähti itsestäni korkeintaan siksi, että pakottauduin psykologin puheille. Ja sen tein kyllä kokonaan itse. Tein sen myös viime hädässä ja äärettömän vastentahtoisesti.

Kotikuntoisen persuksille potkimisen sijaan masentunutta kannattaa tilanteen vakavuudesta riippuen joko kannustaa tai tosiaan "pakottaa hellästi" hankkimaan ammattiapua.

EDIT. Kannatan myös Setin ehdotusta kirkon leikkaamisesta irti valtiosta vitun nopeasti.

 

[Seti]

Meneekö liikaa ketjun aiheen ohi ? Toivottavasti ei.

Kun läheinen teki ns. tahdollisen itsemurhan. (Kieltäytyi hoidosta)

Mielestäni jokainen saa lähteä täältä juuri sillä tavalla kuin itse haluaa.
Lakimme MÄÄRÄÄ sairaita hoidettavaksi, loppuun asti.

Mitä jos sairas ei halua tulla hoidetuksi ? Pakkohoitoon !

Loppukommenttina toivoisin ... totaalisesti aiheen ohi. Kirkko ja Valtio eroon toisistaan. Ja vitun nopeasti !

 

[Uleåborgir]

Minä en ole koskaan ymmärtänyt tarvetta käskeä masentunutta ottamaan itseään niskasta kiinni. Masentuneelle se kuulostaa yleensä vittumaiselta syytökseltä, joka saattaa pahentaa oloa.
...

Kotikuntoisen persuksille potkimisen sijaan masentunutta kannattaa tilanteen vakavuudesta riippuen joko kannustaa tai tosiaan "pakottaa hellästi" hankkimaan ammattiapua.

Öh, en nyt ole ihan varma, oliko tuo kielteinen vastaisku viestiini, koska tarkoitin juuri sitä mitä sinäkin. Masentuneelle ei kannata mennä sanomaan että ottaa itseään niskasta kiinni. Siitä ei ole mitään hyötyä, vaan se aiheuttaa masentuneelle jopa vastenmielisen reaktion, ja irrottautuminen vaikeasta tilanteesta saatta jopa häiriintyä.

Hellästi pakottamisella tarkoitin esimerkiksi pyytämistä autoajelulle tai vaikka kalalle lähtemistä, kunhan sairastunut vain pääsisi edes hetkeksi irti kognitionsa mustuudesta. Ilmiselvästi masentuneelle voi kyllä puhua avun hakemisesta tai ehdottaa jopa, että voisi itse viedä sairastuneen päivystykseen.

Itse olen kerran näin joutunut tekemään, kun pahasti masentunut ystäväni ei oikein ymmärtänyt kuinka apua haetaan ja saadaan. Masentunut on monesti niin voimaton, ettei hänellä ole voimavaroja avun hankkimiseen.

"Ota ittees niskasta kiinni, ja sulla on väärä asenne" -jutut kannattaa unohtaa ensimmäisenä.

 

[Rinoa]

Minä en ole koskaan ymmärtänyt tarvetta käskeä masentunutta ottamaan itseään niskasta kiinni.

En oikein usko, että Uleåborgi tarkoitti ainakaan allaolevalla ( jonka itsekin allakirjoitan! ) aivan tuota...

Muutoksen täytyy lähteä itsestä. Tähän voi saada apua ammattiauttajilta tai ystäviltä. Mutta korostan sitä, että sen on lähdettävä silti itsestä.

Muutos tai halu siihen muutokseen lähtee aina itsestä. Juu, joskus sitä ihminen on niin syvällä että sinne hoitoon joudutaan vastoin omaa tahtoaan. Mutta halu todella parantua, ihan oikeasti saada sitä hoitoa loppuun asti, on aina itsessä. Eikä tämä päde pelkästään masennukseen. Ja ennenkuin joku tähän kuittaa että mitä minä mistään mitään tiedä, niin kyllä; minä tiedän tässä asiassa mistä puhun. Ikävä kyllä.

Toisaalta, juu meillä on kaikilla oikeus / velvollisuus omasta elämästämme.. Mutta mutta.. Koska elämä voi olla niin kamalaa, että ei ole enää mitään minkä vuoksi herätä seuraavaan aamuun?

 

[Solomon]

Öh, en nyt ole ihan varma, oliko tuo kielteinen vastaisku viestiini, koska tarkoitin juuri sitä mitä sinäkin. Masentuneelle ei kannata mennä sanomaan että ottaa itseään niskasta kiinni. Siitä ei ole mitään hyötyä, vaan se aiheuttaa masentuneelle jopa vastenmielisen reaktion, ja irrottautuminen vaikeasta tilanteesta saatta jopa häiriintyä.

Reagoin ehkä turhanherkästi, mutta en kyllä edelleenkään ymmärrä, että miksi korostaa muutoksen lähtevän itsestä. Kun se ei edes sananmukaisesti lähde, kuten pyrin osoittamaan, muussa mielessä kuin että masentunut itse lähtee tai saatetaan hoitoon. Kuten Rinoa sanoo, halu parantua ja selvitä löytyy toki itsestä. Usein nämä eivät kuitenkaan löydy ilman alkusysäystä, esimerkiksi terapiaa, joka on tällöin minusta samalla muutoksen perimmäinen lähde.

Nyt, kun yksi sana saatiin kahdesti verbinä, joissa toisessa konkreettinen ja toisessa absrakti tekijä ja vielä erikseen substantiivina samaan pakettiin näinkin tyylikkäästi, taidan läht... mennä ja runkata itseni kuoliaaksi.

 

[Uleåborgir]

Reagoin ehkä turhanherkästi, mutta en kyllä edelleenkään ymmärrä, että miksi korostaa muutoksen lähtevän itsestä...

Tarkoitan tällä koko prosessin alkamista, eli ihan sitä ensimmäistä hetkeä, jolloin hakeutuminen ja orientoituminen hoitoon alkaa. Terapia on jo jatkovaihe. Pitää olla edes pikkuriikkinen motivaatio, jonka ollessa taustalla myös "hellä pakottaminen" onnistuu.

 

[Solomon]

Tarkoitan tällä koko prosessin alkamista, eli ihan sitä ensimmäistä hetkeä, jolloin hakeutuminen ja orientoituminen hoitoon alkaa. Terapia on jo jatkovaihe. Pitää olla edes pikkuriikkinen motivaatio, jonka ollessa taustalla myös "hellä pakottaminen" onnistuu.

Halkomiselta kuulostaa, koska aiemmin totesit ammattiavun olevan jotenkin rinnakkainen tämän itsestälähtemisen kanssa, ja nyt sitten jäljitetään askelia. Noo, sovitaan, että itse halkaisin ensimmäisen hiuksen (...mutta se oli paksumpi!!!!).

On kyllä sanottava, että orientoiduin itse niin vastentahtoisesti, etten millään viitsisi ottaa kunniaa. Ja sitten minua kehotettiin arvioivan jakson jälkeen terapiaan, menin kun kehotettiin.

Pikkuveljellä vielä pahempi juttu, ei halunnut mennä, mutta tiesi, että on pakko. Käytännössä muut pakottivat tai olisivat pakottaneet, tiedosti itse hyvin sen.

Pikkuveli ei muuten olisi pysynyt hengissä. Kyllähän sitä terapiaan päätyy, kun muuten tietää joutuvansa laitokseen. Käytännössä siis valitsi pienimmän pahan. Siihen, että valitaan huonoiksi koetuista vaihtoehdoista vähiten huono, ei minusta vaadita edes pikkuriikkistä motivaatiota.

Toisaalta kaikki toki tahtovat elää, pahasti masentunutkin (jos lehmät lentäisivät, näin hän ajattelee), ja prosessi astuu ensimmäisen askeleensa, jos näin haluaa nähdä, sillä hetkellä, jolloin ongelmat joko tuodaan tai tulevat julki ja saavat vastakaikua.

 

[TosiFani]

Minä jaksan ihmetellä sitä ajatusta, että itsemurha olisi itsekäs ratkaisu. Puhun nyt murrosiästä pois kasvaneista ihmisistä. En usko, että kenelläkään teillä ns. jeesustelijoilla on pienintäkään hajua itsemurhaajan tunteista/ajattelumalleista.

Scholl kirjoitteli aikalailla asiaa aikaisemmin.

ps. en hyväksy mutta ymmärrän kyllä.

Olen yksi näistä jeesustelijoista, mutta itsemurha on nimenomaan itsekäs ratkaisu. Se on äärimmäisistä äärimmäinen teko ja se on pakokeino tilanteeseen, jossa ei ole muuta ratkaisua. Tilanne jatkuu, mutta itsemurhan tehnyt ei ole sitä selvittämässä vaan toiset selvittävät sen. Lisäksi tulee inhimillinen kärsimys läheisen menetyksestä.

Masennuksesta kärsii lähes jokainen ihminen jossain vaiheessa elämäänsä, eriasteisena. Mutta masennus ja itsemurha eivät ole synonyymeja, sillä valtaosa masentuneista selviävät hengissä. Toisaalta ei masentuneelle kannata sanoa, että ota itseäsi niskasta kiinni. Sama tilanne astamasta kärsivän kanssa olisi kun sanoisit hänelle: "Mitä siinä köhit, hengitä!"

Hemigway herätti ketjun eloon ja hänen tilanteestaan ei voi näillä tiedolla paljoakaan sanoa. Tulee kuitenkin mieleen huomion haku, sillä aika harvoin keskustelupalstoille tällaisia kirjoitellaan. Niin tai näin, toivon hänelle jaksamista ja elämän ilon löytämistä.

 

[Näkemys]

Olen yksi näistä jeesustelijoista, mutta itsemurha on nimenomaan itsekäs ratkaisu. Se on äärimmäisistä äärimmäinen teko ja se on pakokeino tilanteeseen, jossa ei ole muuta ratkaisua. Tilanne jatkuu, mutta itsemurhan tehnyt ei ole sitä selvittämässä vaan toiset selvittävät sen. Lisäksi tulee inhimillinen kärsimys läheisen menetyksestä.

Nimenomaan näin, tosin AINA löytyy myös muita ratkaisuja.

Uskon, että monilla täällä on kokemusta läheisen itsemurhasta ja siitä aiheutuvasta elinikäisestä tuskasta. Omalta kohdaltani voin sanoa, että kun erittäin läheinen ihminen tappoi itsensä, en voinut oman ikäni vuoksi tehdä oikeastaan silloin mitään. Myöhemmin olen sitten tehnyt parhaani, että omassa lähipiirissäni ei näitä tapauksia tule lisää.

Hyväksyn itsemurhan siinä vaiheessa, kun kandidaatti on kertonut kaikille läheisilleen syyt tulevaan tekoonsa ja ajankohdan teolleen. Jos näin tapahtuisi kaikissa tapauksissa, varmasti suurin osa yrityksistä jäisi tekemättä, koska asioihin ehdittäisiin puuttua.

 

[Hemingway]

Hemigway herätti ketjun eloon ja hänen tilanteestaan ei voi näillä tiedolla paljoakaan sanoa. Tulee kuitenkin mieleen huomion haku

Yksi motiivi oli varmasti oman olon purkaminen ja uusien näkökulmien etsiminen, mutta epäilemättä taustalla vaikuttaa myös narsistisesti motivoitu huomiohakuisuus. Katsokaa kuinka kärsin!

Toisaalta on kuitenkin niin, että omalle kärsimykselle kaipaa jakajaa ja tukijaa ja elävässä elämässä sellaista on vaikea saada. Edes kaikkein rakkaimpien ihmisten pitkään jatkuvaa kärsimystä on vaikea kestää. Syvinkin rakkaus on aina niin itsekästä, ettei se voi perustua antamiseen vaan saamiseen. Jos lähellä on ihminen, joka vie voimat ja joka eikä anna mitään, niin se johtaa helposti penseyteen tai katkeroitumiseen.

Kaikki itsemurhaa pohtivat tai suunnittelevat eivät kerro aikeistaan, vaan lähtevät tästä maailmasta niin, että sitä on vaikea ennalta aavistaa. Toiset taas ruikuttavat vuosikymmeniä, kunnes lopulta toteuttavat aikeensa.

En sitten tiedä, olenko erityisen huono ihminen, kun kärsin yksinäisyydestä ja pyydän keskustelufoorumilla huomiota sille, että minulla on hiton paha olla.

 

[Padis]

Olen yksi näistä jeesustelijoista, mutta itsemurha on nimenomaan itsekäs ratkaisu. Se on äärimmäisistä äärimmäinen teko ja se on pakokeino tilanteeseen, jossa ei ole muuta ratkaisua. Tilanne jatkuu, mutta itsemurhan tehnyt ei ole sitä selvittämässä vaan toiset selvittävät sen. Lisäksi tulee inhimillinen kärsimys läheisen menetyksestä.

Toki se on äärimmäinen teko jota en kenenkään toivoisi tekevän, mutta jos joku läheisistäni sen tekisi uskon, että jossain vaiheessa ymmärrystä minulta löytyisi. Jos joku kertoisi yrityksestään etukäteen tekisin tietysti kaikkeni estääkseni sen.

 

[TosiFani]

Yksi motiivi oli varmasti oman olon purkaminen ja uusien näkökulmien etsiminen, mutta epäilemättä taustalla vaikuttaa myös narsistisesti motivoitu huomiohakuisuus. Katsokaa kuinka kärsin!

Toisaalta on kuitenkin niin, että omalle kärsimykselle kaipaa jakajaa ja tukijaa ja elävässä elämässä sellaista on vaikea saada. Edes kaikkein rakkaimpien ihmisten pitkään jatkuvaa kärsimystä on vaikea kestää. Syvinkin rakkaus on aina niin itsekästä, ettei se voi perustua antamiseen vaan saamiseen. Jos lähellä on ihminen, joka vie voimat ja joka eikä anna mitään, niin se johtaa helposti penseyteen tai katkeroitumiseen.

Kaikki itsemurhaa pohtivat tai suunnittelevat eivät kerro aikeistaan, vaan lähtevät tästä maailmasta niin, että sitä on vaikea ennalta aavistaa. Toiset taas ruikuttavat vuosikymmeniä, kunnes lopulta toteuttavat aikeensa.

En sitten tiedä, olenko erityisen huono ihminen, kun kärsin yksinäisyydestä ja pyydän keskustelufoorumilla huomiota sille, että minulla on hiton paha olla.

Puhut itse narsismista... Jos tämä on ongelmasi, ymmärrän avautumisesi, mutta me emme voi auttaa.

 

[Sistis]

Hemigway herätti ketjun eloon ja hänen tilanteestaan ei voi näillä tiedolla paljoakaan sanoa. Tulee kuitenkin mieleen huomion haku, sillä aika harvoin keskustelupalstoille tällaisia kirjoitellaan.

Justiinsa joo.

Jos ihmisellä on paha olla, kaikenlainen mahdollisuus avautumiseen saattaa helpottaa edes osittain. Tästä esimerkkinä Jatkoaika, mihin voi kirjoittaa kuitenkin anonyymisti ja välttää samalla sen, että "kaverit" alkavat nauraa vieressä ja hokea: "älä jaksa" (eli: "mulla menee hyvin ja se riittää mulle").

Sen verran voin sanoa myös, että itsemurhan tekijä ei minusta ole koskaan itsekäs. Itsekkäitä ovat olleet ne ihmiset, ketkä ovat hänet ajaneet tuohon edellä mainittuun tilaan. Tämä siis pätee niissä tilanteissa, joissa itsemurha johtuu vain ja ainoastaan muiden ihmisten toiminnasta.

Sanotaan vielä, että olen yhdessä vaiheessa elämääni seurannut vierestä erään kaverin taistelua elämänhalun ja sen loppumisen välillä. Hän on myös ihan suoraan väläytellyt tämän ketjun aiheella. Onneksi tilanne on mielestäni nykyään huomattavasti vakaampi kuin esimerkiksi pari vuotta sitten.

Pakko kuitenkin sanoa näinkin rankasti: jos kaverini jostain syystä päätyisi oman käden oikeuteen, olisi syy todellakin jossain aivan muualla kuin hänen itsekkyydessään. Ymmärrän todellakin helvetin hyvin, jos tulee tilanne, jossa ei yksinkertaisesti enää vain näe mitään toivoa.

On helppo syyttää itsemurhaajia itsekkyydestä, jos on syntynyt hopealusikka suussa. Silloin on kuitenkin helvetin hankala edes yrittää ymmärtää asioista.

Itse en ole ikinä suunnitellut itsemurhaa, mutta kaveripiirin tilanteiden takia asia on mietityttänyt vuosien saatossa. Toivottavasti kaverini pysyy erossa moisista aikeista. Minä en pysty häntä auttamaan tässä muuta kuin juttuseuran ominaisuudessa.

 

[Artsi]

On helppo syyttää itsemurhaajia itsekkyydestä, jos on syntynyt hopealusikka suussa. Silloin on kuitenkin helvetin hankala edes yrittää ymmärtää asioista.

Ei tällä itsekkyydellä ja minkäänlaisella lusikalla ole mitään yhteyttä tässä asiassaä. En vähättele ympäristön vaikutuksia itsemurhatilanteissa, mutta ratkaisu on lopulta kuitenkin aina teon tekijällä. Tekijä "pääsee irti tuskasta" tällä teolla, mutta aiheuttaa läheisilleen useinkin moninkertaisen määrän tuskaa. Eikö tämä ole itsekkyyttä.

Muutama vuosikymmen sitten, opiskellessani vieraalla paikkakunnalla, opiskelukaverini teki viikonloppuna kotipaikallaan itsemurhan. Niiden kuukausien aikana, mitä ehdimme tuntea, ei hän koskaan vaikuttanut masentuneelta, tai "itsetuhoiselta". Ei edeltävällä viikollakaan. Siinä vain meni hyvä kaveri meiltä ja me jäimme miettimään ja syyttelemään itseämme, että olisiko jotain pitänyt tehdä toisin. "Tuska siis siirtyi meille".

Eräs itsemurhaa yrittänyt henkilö (onneksi epäonnistui ja elää nyt onnellista elämää) kertoi, että itsemurhayrityksen takana oli kosto. Viimeisiä ajatuksia ennen tekoa oli, että "tännehän jäätte suremaan" ja "olisitte ajatelleet asioita vähän aiemmin".

 

[Hemingway]

Tekijä "pääsee irti tuskasta" tällä teolla, mutta aiheuttaa läheisilleen useinkin moninkertaisen määrän tuskaa. Eikö tämä ole itsekkyyttä.

Tekijän valintaa pitäisi päästä tarkastelemaan motiivien tasolle, mutta yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että ei. Paljon itsekkäämpää on esimerkiksi pitää yllä omassa elämässään länsimaista elämäntapaa sen sijaan että lahjoittaisi materiaan käytetyt rahat niitä tarvitseville kuten nälkää näkeville.

Välinpitämättömyys köyhiä ja kärsiviä kohtaan on tietoista, mutta itsemurha on niin äärimmäinen teko, että siinä tietoisuuden aste on paljon pienempi. Itsemurhan tekijä ei välttämättä näe muita vaihtoehtoja tai ei ainakaan jaksa yrittää toteuttaa niitä.

 

[Rafael]

Itsemurhaajia ja sitä hautovia on mielestäni paljon eri tyyppejä. Yhdet ovat juuri nuoria, jotka uhkaavat itsemurhalla hakeakseen huomiota, mutta kuitenkin itsemurha on todella kaukainen asia. Jotkut ovat taas niitä, jotka hiljaa mielessään, yleensä vakavaa depressiota sairastaessaan, hautovat suikkaa, mutta toteutus jää ikuisesti tekemättä. Jotkut ovat niitä, jotka ovat päätyneet "itsensä vahingoittamiseen" (ei suoranaiseen itsemurhaan) ja tämän jälkeen soittavat joko tuttaville tai hätäkeskukseen, että nyt on ranteet auki tai lääkkeitä otettu. Tarkoituksena ollut tietynlainen huomionhakuisuus ja ymmärrys itsemurhan lopullisuudesta on kenties ollut häilyvä. Joskus nämä myös onnistuvat riistämään itseltään hengen. Sitten on niitä, jotka antavat selkeitä merkkejä ja uhkauksia hengen otosta ja lopulta sen yksioikoisesti tekevät. Viimeinen ryhmä on se, joka tekee kaiken kenenkään mitään tietämättä.

Töissähän näitä erilaisia itsemurhayrittäjiä tulee säännöllisesti nähtyä ja kuultua. Mielestäni yksi iso yhdistävä tekijä kaikille itsemurhasta puhuville tai sitä yrittäneille on se, että tuska on kova ja jokin on todellakin hätänä. Kyllä ne on aina sellaisia hätähuutoja. Moni jonka kanssa olen jutellut on kertonut, että itsemurha on enää ainoa ulospääsytie. Mitään muuta keinoa ei ole. Monesti vastaus kysymykseen, että miksi et ole puhunut esim. perheenjäsenillesi on se, että eivät he kuitenkaan ymmärrä ja että ei heiltä kuitenkaan apua saa ja että en kehtaa.

Jos joku tässä yhteiskunnassa puhuu itsemurhasta on se mielestäni aina vakavasti otettava asia. "Muuta asennettasi"-kommentti tällaiselle on aivan yhtä tyhjän kanssa. Monesti suikka-aikeisiin ajautunut ihminen on menettänyt kaiken toivon. Edes ammattiauttajiin he eivät enää usko. Moni on kertonut, että on hakenut apua ammattilaisilta, mutta nykypäivän mielenterveyspalvelut ovat surkeita. Vartin keskustelu kerran kahdessa viikossa ei riitä alkuunkaan. Mielenterveyspalvelut Suomessa on mielestäni jopa vanhustenhoitoa surkeammassa kunnossa.

On totta että usein itsemurha/yritys on ihan puhdasta huomionhakuisuutta. Tekijä on kuitenkin usein niin syvällä ettei todellakaan ymmärrä ratkaisun lopullisuutta tai sitä miten se vaikuttaa lähimmäisiin. Yksikertaisesti tunneli, jossa he elävät on niin suppea, että muihin kanssaeläjiin ei riitä enää energiaa. Jos ymmärrystä ja energiaa ei löydy enää edes itselle, niin miten vitussa sitä voisi riittää muille?

Se mitä TosiFani puhu on totta. Ei tällaisissa tilanteissa olevat ihmiset kaipaa mitään säälimistä tai lohtua. He kaipaavat sitä, että kerrankin joku kuuntelee heitä ja auttaa heidän silmissään "valtavan vyyhdin" aukaisemisessa. Nuo ovat pitkiä prosesseja ja se onnistuu usein vain psykiatrisessa hoidossa.

 

[Artsi]

Tekijän valintaa pitäisi päästä tarkastelemaan motiivien tasolle, mutta yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että ei. Paljon itsekkäämpää on esimerkiksi pitää yllä omassa elämässään länsimaista elämäntapaa sen sijaan että lahjoittaisi materiaan käytetyt rahat niitä tarvitseville kuten nälkää näkeville.

Välinpitämättömyys köyhiä ja kärsiviä kohtaan on tietoista, mutta itsemurha on niin äärimmäinen teko, että siinä tietoisuuden aste on paljon pienempi. Itsemurhan tekijä ei välttämättä näe muita vaihtoehtoja tai ei ainakaan jaksa yrittää toteuttaa niitä.

Itse olen toiminut suurimman osan elämästäni mukana erilaisissa humanistisissa tehtävissä ja tiedän, miten itsekkäitä ihmiset ovat. Se ei kuitenkaan ulje pois itsemurhan "itsekkyyttä". Mihinkään ihmisen ongelmaan ei ole vain yhtä ratkaisua. Itsemurhallekkin on olemassa aina muita ratkaisuja, vaikka tilanteeseen päätynyt ihminen niitä ei välttämättä siinä tilanteessa löydä, tai ei jaksa etsiä. Mainitsemasi köyhät ja kärsivät esimerkiksi hyötyisivät paljon enemmän jonkun ihmisen vapaaehtoistoiminnasta Unicefissa, tai Punaisessa Ristissä, kuin henkilön tekemästä itsemurhasta.

Välinpitämättömyys on tietoista, niin kuin sanoit, mutta kyllä itsemurhakin on yleensä tietoinen ratkaisu. Kuten sanoin, se ei ole ikinä ainoa ratkaisu, vaikka siltä se jossain tilanteessa saattaa tuntuakkin. Kun katsoo kuvia maailman nälänhätäalueelta, niin ymmärtää, että meillä kaikilla täällä menee niin hyvin, että kenenkään ei pitäisi päätyä itsemurhaan, vaan uhrata enemmän omastaan näille, joilla ongelmat ovat oikeasti suuria.

 

[Hemingway]

Mihinkään ihmisen ongelmaan ei ole vain yhtä ratkaisua.

Ulkopuolinen ei voi sitä tietää, koska asian ratkaisee yksilön kokemus. Jos itsemurhaa pohtiva kokee itsemurhan olevan ainoa vaihtoehto, niin tätä kokemusta ei häneltä voi kukaan riistää. Kokemus sinänsä ei ole itsekäs, vaan se on yksinkertaisesti kokemus, josta seuraa käytäntö.

Ulkopuolinen ei pysty sanomaan, mitä vaihtoehtoja itsemurhaa pohtivalla on, vaan itsetuhoisen pitäisi keksiä ratkaisut itse. Juuri siksi itsetuhoisuudesta puhuminen on niin turhauttavaa, että ihmiset tarjoavat siihen avuksi omia ratkaisujaan. Tällaiset ratkaisut eivät toimi, koska ne ovat irrallaan itsetuhoisen kokemusmaailmasta.

Edit: http://www.befrienders.org/int/finnish/helpAfriend.php

Tuossa linkissä on minusta hyviä ohjeita tai ainakin sellaisia, joiden toteuttaminen omalla kohdallani on parantanut oloa.