Viestin lähetti varjo
Muistaakseni kuitenkin itsemurhat piikittyivät kevääseen, kun aurinko alkaa paistaa ja niillä joilla asiat ovat jo hyvin alkaa mennä vieläkin paremmin jne.
Ei se pimeys sinänsä suomalaista murra, vaan se, että oma surkeus korostuu muitten onnen ja menestyksen rinnalla.
Ensimmäinen tismalleen oikein, toinen nyt on taas aika subjektiivinen juttu.
Modernin sosiologian oppi-isänä pidetty Emile Durkheim tutki aihetta jo 1800-luvun puolessa välissä (?) teoksessaan Itsemurha. Hän havaitsi ensimmäisenä yhteyden vuodenaikojen vaihtelun ja itsemurhalukujen välillä. Hän perusteli nousun syiksi muistaakseni sen, että keväällä masennus korostuu, koska sen _pitäisi_ olla heräämisen ja elämän aikaa, ja huomio yhdistettynä samana läpi vuoden pysyneeseen tilanteeseen saattaa aiheuttaa/kiihdyttää epätoivon kierrettä. Taisi olla T.S. Eliot, joka virkkoi: "huhtikuu on kuukausista julmin".
Durkheim totesi myös, että sosiaalisesti tiiviissä yhteisöissä kuten esim. suurissa perheissä ja uskonnollisten ihmisten keskuudessa itsemurhariski on paljon pienempi (lähes olematon) verrattuna yksin eläviin ja muihin, joilla sosiaalinen verkosto ei ole niin kattava ja tukeva - niin maalaisiin kuin kaupunkilaisiinkin. Tästä hän sitten päätteli, että itsemurhat ovat yleistyneet siirryttäessä perinteisestä yhteiskunnasta moderniin, joissa satunnaiset ja ohimenevät ihmissuhteet ovat korvanneet pysyvät ja pyyteettömät sekä läheisemmät suhteet.
Taisi se setä aika paljon muutakin virkkoa (ja voi olla, että muistan asioita väärinkin), mutta tuossahan se teoria pääpiirteittäin oli.
Itse aiheesta sen verran, että edustan sitä outoa ihmistyyppiä, joka näkee, että ihminen on hengestään tietyllä tavalla vastuussa läheisilleen: tekoa hautovan pitäisi aina tajuta, että häntä rakastetaan, vaikka välttämättä siltä ei masentuneessa tilassa vaikuttaisikaan. Lähimmäisen menettämisestä seuraava piinaava tuska voi hyvinkin vastata sitä ahdistusta, joka tekoon alun perin johti; näin henkilö vain siirtää "velkansa" eteenpäin ja mahdollisesti jopa lisää sitä.
Jos asiat joskus menevät siihen, että asiaa pitää miettiä, on henkilön kerta kaikkiaan järkevintä hakea välittömästi AMMATTIAPUA. Piste. Siinä ei ole mitään väärää eikä pahaa; täysin tervettä yksilöä ei tästä yhteiskunnasta varmaan löydykään, ja varmasti jokaisella tulee jossain vaiheessa eteen sellainen hetki, että apu olisi enemmän kuin tarpeen. Avun hankkiminen vaatii rohkeutta, eikä se ole missään tapauksessa ongelmien hautaamista. Väittäisinpä, että palvelujen karsimisen aikanakin mielenterveysapua hakeva saa ainakin jonkinlaista helpotusta tilanteeseensa 100% varmuudella, ja takuuvarmasti useimmat toipuvat ihmisarvoista elämää viettämään kykeneviksi.
Juu, on kokemusta sekä itsemurhista että noista palveluista.
